Kuten eilen kerroin, talvi tuli: nyt on jo -15,4 C-astetta pakkasta. Heräsin aamun säätiedotukseen ja oli todellisia vaikeuksia päästä pois lämpimän peiton alta. Yhden torkkuherätyksen aikana jo näin varsin elävän unen siitä, kuinka olin karhumamma talviunilla parin pikkupennun kanssa. Syy karhunpentu-uniin oli varmaankin se, että kaksi koiristani oli myös peiton alla visusti, vain kirsunpää näkyi peitonreunan alta.
Koirat sairastavat lievää vatsatautia, Marilyn on oksennellutkin, mutta muille vaan ei maistu ruoka. Kaikki ovat hieman apeita. Lieneekö osasyy siinä, että kotiväestä on kaksi ihmistä kadonnut. Oman kokemukseni mukaan koirat ovat yleensä aika rutiiniin sidottuja otuksia, joten aivan mahdotonta ei ole sekään, että ikävä vaivaa koirien massuja.
Eilen oli anopin syntymäpäivä - hän tarjosi illalla kahvia ja omenapiirakkaa. Pikku-Wilma perheineen tuli myös paikalle. Melkoinen epeli tuo toukokuussa kaksi vuotta täyttävä typykkä on! Hetkeäkään ei malta istua paikallaan, koko ajan pitää juosta, hyppiä ja kiipeillä. Siinä ei sovi kotijoukkojen herpaantua kovin pitkiksi ajoiksi. On se hyvä juttu, että lapsia ei yleensä saada enää tässä iässä.
---
Mutta pitänee pistää työhyntteet päälle, lähteä ja matkalla ottaa Romeo ulos tallista, missä se on syömässä aamumössöjään. Romeohan on jo 28-vuotias ja saa siksi ruuastaan ison osan veteen sekoitetuuna viherpellettinä.
Ja mitä hajamielisyyteen tulee, niin pitää tuoda talliin unohtunut Kleokin vielä kotiin ennenkuin pääsee työmatkaa taas taittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti