Perjantaina poikani vannoi sotilasvalan. Oli aika juhlallisen näköistä, kun runsas tuhat alokasta oli järjestäytynyt varuskunnan urheilukentälle valaa vannomaan. Olin ylpeä itsestäni, kun viiden minuutin tiirailun jälkeen löysin oman poikani tuosta joukosta.
Ympärilläni olevien joukosta saatoin kuulla, ettei se niin kovin tavallista ollut omaansa tunnistaa porukasta.Jotkut äidit kuulemma itkeä tuhistavat katsoessaan poikansa valanvannontaa, mutta minulle ei tullut sellaista oloa. Kuitenkin tuli lohdullinen olo siitä, että nykyajankin nuoret miehet osaavat noudattaa armeijan kuria ja säntillisiä tapoja. Lisäksi minusta on hienoa, että poika selvästi viihtyy armeijassa ja pärjää mukavasti noissakin oloissa. Ensi viikolla hän saanee tietää jatkosta eli minkälaisen koulutuksen hän armeijasta saa.
Eilen aamupäivällä käväisin ratsastamassa. Sää on kääntynyt lämpöasteiden puolelle ja Félagilla oli taas vaikeuksia pysyä pystyssä, kun tilsoja kertyi jalkoihin niin kovasti. Saimme taas mennä melkoisen vauhdikkaasti. Ihan mukavaa pitkästä aikaa taas ratsastellakin. Kotiintultua huomasin, että toisesta takakengästä oli jäljellä vain puolikas, sekin saattoi vaikuttaa tuohon pystyssä pysymiseen jonkin verran.
Iltapäivällä starttasimme autolla kohti Lietoa - olimme varanneet Jaakolta erikoiskoulutusta agilitystä pariksi tunniksi kolmelle koirakolle: Teija & Osku, Maija & Bondi ja minä & Marilyn. Korakondiksen halli, jossa koulutus tapahtui oli lämmin, valoisa, jotenkin kotoisa ja mattopohja oli loistava.
Bondia hämmensi ilmeisesti suunnattomasti hyppyesteiden siiveekkeettömyys ja osa heidän koulutusajastaan menikin hyppyjen opettelemiseen. No, sehän on hyvin oleellista, että agilitykoira osaa hypätä. ;)
Teija ja Osku puolestaan sahasivat puomia ja keppejä aika pitkään. Oskua myös hämmensi uusi paikka ja uudet tuoksut, joten se välillä lähti nuuskimaan omiaan.
Minulla ja Marilynillä eniten vaikeuksia tuotti keppien vääränpuoleinen ohjaus ja se, että itse en osannut yhtään ohjata kepeillä koiraa. Marilynhän on kepeissä vielä ihan aloittelija ja sen joutuu namilla ohjaamaan etenkin "vääränpuoleisilla" kepeillä ja se ei minulta kertakaikkiaan sujunut. Jouduimmekin nauraen toteamaan, että minun pitää asiaa harjoitella ilman koiraa, ennen kun se sujuu.
Me kaikki saimme kotiläksyksi palkkauksen muuttamisen. Meistä jokainen palkkaa koiran yleensä säännönmukaisesti kädestä annetulla namilla ja se johtaa siihen, että koira ei irtoa tarpeeksi. Hankalammissa tilanteissa koira myös jää pyörimään käteen eikä sekään tietenkään ole hyvä juttu.
Kotimatkalla päätimme, että ei ollut turha reissu ja varaamme varmasti pari koulutuskertaa lisää. Vaikka sitä hieman masentuukin omasta taitamattomuudestaan, niin Jaakon tyyli opettaa on kuitenkin positiivinen. Matkoineen hommaan meni kuutisen tuntia, mutta se kai on harrastusten tarkoituskin: ajan kulu ja hauskuus.
---
Jaaha - mitähän kivaa tänään tekisi? Oliskohan pikkutorkut vaikka paikallaan vaihteeksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti