Peukut pystyyn!

Heinää on kaadettu, nyt voi vain toivoa heinäpoutia. Tänään ainakin näyttää hyvältä.

Tältä näyttää koiratyttö, joka on ollut pari tuntia hiiriä pyytämässä heinäpellolla. Onnellinen ja janoinen, sanoisin. Marilynkin onnistui pääsemään eroon kaulapannastaan ja sai juoksennella heinäpellolla puolisen tuntia. Sitten vei jano ja tarjoamani lihapullat voiton ja suuri metsästäjä tuli kotiin.

Punanahka

Eilen olin mukana 8 tunnin purjehduskisassa. Ensin laiturilla valokuvaamassa ja sitten pari tuntia mukana veneessä. Nyt on naama punainen kuin ylikypsä tomaatti. Sain taas ansioni mukaan, kun erehdyin leuhkaisemaan, etten pala ja siksi en tarvitse tarjottua aurinkorasvaakaan.

Kyseessä oli siis ratapurjehduskisa, jossa purjehdittiin 8-rataa 8 tuntia ja laskettiin kierrokset. Lys-kertoimen mukaan sitten ratkaistiin voittaja. Sää oli purjehdukseen upea, tuulta ja aurinkoa riitti.

Yksi vene onnistui kaatumaan niin, että masto tarttui pohjaan ja se oli pakko vetää moottoriveneellä irti, jotta pääsi jatkamaan kisaa. Melko kovaa hommaa näytti olevan tuo veneen irroittelun yritys. Kovakuntoisia kavereita!

Päivä veikin mehut minustakin niin tehokkaasti, että heräsin vasta kymmenen aikaan tänä aamuna. Onneksi on vapaata.

Focaccia

Pikkupeikon houkuttelemiseksi lounaalle tein eilen focacciaa:

Ennen uunia:

Uunin jälkeen:

Oli muuten hyvää, tätä tehdään toistekin!

Ohjeen löydät täältä.

Kooman jälkeen

Olen ollut alkuviikon aivan koomassa. Kolme kisapäivää ja niitä edeltävä aika vei minusta näköjään mehut paremmin kuin olisin uskonutkaan. (Ikävä kyllä peilissä ei näy kutistumista, vaikka olo onkin tuntunut aivan rusinalta viime päivät.) Eilen esimerkiksi nukahdin useampaan kertaan sohvalle, vaikka tarkoitus oli vain istahtaa. Asiaan varmasti vaikutti sekin, että olin yksin koko päivän.

Tänään tunnun jo elävältä. Nyt voisi aloittaa lomailun kunnolla. Se siis tarkoittaa pyykinpesua ja ratsastusta... Kyllä on huikeat lomasuunnitelmat. Käykö kateeksi lukiessa?

Kisoihin voisin palata hieman. Kelit olivat varsin järkyttävät. Kaatosade oli paikoin sitä luokkaa, että harvoin edes näkee. Positiivista on se, että emme saaneet rakeita. Kenttä pysyi yllättävän hyvänä, mutta sunnuntaina sitä kuivailtiin jo siivouslastoilla, jotta saatiin valtavat lätäköt pois radalta.

Tunnelma kisoissa toimihenkilöiden välillä oli jälleen mukava. En ainakaan kuullut, että kukaan olisi vetänyt herneitä pahemmin nenään. Ennen kilpailujen alkua tosin yksi kotimaisista tuomareista oli jo itkupotkuhuutoraivokohtauksen keskipisteessä. Aika pienestä voi joidenkin ihmisten mielenrauha järkkyä ja karjuminen saada infernaaliset mitat. Tämä tuomari ei ollut saanut virallista tuomarikutsukirjettä väärin ymmärryksen vuoksi. Sitä kirjettä eivat saaneet kolme muutakaan tuomareista, mutta heistä se ei ollut iso asia, kun kaikki info kuitenkin oli annettu suullisesti.

Lisäksi ko. tuomari oli saanut tuomarikokoukseen väärän paikan. Kun hän tuli paikalle, hän huusi kovaan ääneen minulle, ettei ole koskaan ollut näin huonosti järjestetyissä mestaruuskilpailuissa. Yritin piipittää, ettivät kilpailut ole vielä alkaneetkaan, kun hän jo paineli toiseen suuntaan tehden varmasti 100 m maailmanennätyksen. Matkalla hän kuulemma tapasi toisen tuomarin, joka kommentoi huutomyrskyyn: "Mikäli tuntuu noin pahalta, kannattaa varmaan ottaa hieman etäisyyttä." Jep, jep - siitä se ajatus varmaan hänellä sitten lähti ja ko. tuomari poistui kokonaan kisapaikalta. Luulen, että se oli vain hyvä asia. En voi edes kuvitella, miten tulehtunut ilmapiiri moisen riivinraudan läsnäollessa olisi ollut.

Ongelmiahan puuttuvasta tuomarista toki tuli ja pääosin varmaan juuri siksi olimme koko ajan noin tunnin myöhässä aikataulusta. Onneksi meillä oli varattuna kuusi tuomaria ja pystyimme ylipäätään kisat pitämään. Omaa tuomaria varustetarkastuksiin ei ollut ja se viivästytti.

Totta kai itselleni tuli näin huonosta alusta johtuen hieman typertynyt olo, mutta kaikestahan on toivuttava. Muutaman muunkin kerran sain joko ratsastajalta tai valmentajalta kuulla kunniani, mutta niissä tilanteissa ajattelin aina itselleni rooliasun päälleni. Kritiikkihän kohdistuu kisan johtajaan, ei juuri minuun sen takin sisällä. Kun viikonloppu on ohi, voi virkatakin laittaa vuodeksi naulaan ja unohtaa kuulemansa ilkeydet. Silti jään aina ihmettelemään, miten ihmisten on niin vaikeaa käyttäytyä kauniisti. Huutaminen ja raivoaminen on niin kovin lapsellista. Asiat voi sanoa myös ilman suuria tunteita ja ilkeitä sanoja. Olen kyllä melko ylpeä itsestäni, koska moiseen en alentunut koko viikonlopun aikana kertaakaan.

---

Mutta nyt on jo keskiviikko. Pikkupeikko on muuttanut koiranhoitajaksi täksi viikoksi pois ja ukko on töissä. Minun on myönnettävä, että hiukan tuntuu yksinäiseltä. Olenkin kutsunut pikkupeikon lounaalle, jotta saisin seuraa. Sääkin on hieman harmaa, mutta eiköhän tämä kaikki kuitenkin aina työnteon voita.

Lähden siirtämään hevoset pois laitumelta.

Voiko ihanammin aamun...

Heräsin aamulla siihen, että radiosta kuuluu ääni: "Hyvää huomenta. Tässä Radio Novan klo 9 uutiset." Justjoo, olin laittanut kellon soimaan kello kuusi ja tässä on tulos!

Onneksi kyseessä oli uutistoimittajan aamumoka. Katsoin kelloa, käänsin kylkeä ja sekunnissa olin taas unessa. Yhden torkkuherätyksen jälkeen ylös ja liikkeelle. Normaalit aamutoimet: koirat ulos - koirille ruokaa - koirat kävelylle - hevoset pois laitumelta - lehdenhaku - suihkuun - kahvia - tietokoneelle.

Kohta pitää alkaa pakata, lähtö Ypäjälle on vajaan tunnin päästä. Eilen vannotin itselleni, että kerrankin pakkaan jo edellisenä päivänä, ettei ole aamulla niin kiire. Arvaahan sen, viitsinkö sittenkään...

Viikonloppu sujuukin sitten varmaan aika kiireisissä meiningeissä Ypäjällä. Pitäkää peukkuja, että kaikki menee ok.

Täytyy olla tyytyväinen, etten ole jalkapallofriikki - viime öinen ottelu Espanja - Venäjähän olisi siinä tapauksessa ollut pakko katsoa ja nyt olisin aivan läskit silmillä ja uninen. Sen sijaan menin nukkumaan kymmenen aikoihin ja olen ihan reippaalla mielellä. Sääkin näyttää toistaiseksi upealta, aurinko paistaa. Ihana kesäaamu!

Onko järkee?

Minulla oli jokin järkevä ajatus, kun istahdin tähän näppäinten ääreen. Siis ajatus siitä, mistä piti kirjoittaman. Se katosi jo, joten nyt pitäisi päättää, kirjoitanko yhtään mitään.

Luulen, että se liittyi aamunukkumiseen. Heräsin tänään klo 8:30, mikä oli minusta ällistyttävän myöhään ja laiskaa ja vaikka mitä. No, nyt kello on 11 ja pikkupeikko taitaa vieläkin vedellä hirsiä. Minun tekisi mieleni jo tehdä lounasta ja tyyppi ei ole vielä päässyt edes aamiaiseen. Typerää. No, ei kai lomalla tarvitsisi minkään niin järkevää ollakaan.

Huomenna ja koko viikonlopun onkin varsin aikaiset herätykset, kun issikkakisat ovat käynnissä. Oi, miten toivonkaan, että kaikki menisi ilman kommelluksia. Kun ne ovat ohi, olen todella tyytyväinen - sitten alkaa oikea loma.

Lomajoutilaisuutta

Pti ihan kalenterista kurkata, että vastako tässä kolmatta lomapäivää viedään. Aika kuluu niin kovin hitaasti, kun on tylsää. Olen tehnyt viime hetken fiilailuja mestaruuskisoihin, pessyt pyykkiä ja lepäillyt.

Eilen sentään tuli pikkupeikon kanssa poikettua kaffella yhden hyvän ystävän luona. Hän eleili Siuntiossa aika mukavissa oloissa. Oli rakentanut itselleen uuden elämän - sinkkuna - sitten viime näkemän. Pieni talo metsän keskellä, aika idyllinen paikka.

Tänäänkään ei ole ohjelmassa mitään ihmeempää. Täräytin äsken pyykkikoneen päälle, taitaa olla noin 15:s loman aikana. Yhtenä suunnitelmana on saada pyykkitupa järjestykseen tämän loman aikana. (Kuten niin monien muidenkin lomien aikana, huoh.)

Olen noussut tänään kuuden maissa ja käynyt reippaana hakemassa lehden, siirtämässä ponit pois laitumelta ja ulkoiluttanut koirat. Nyt on korkea aika löpsähtää hetkeksi takaisin unten maille. Lomalla ja vapaapäivinä tykkään ottaa aamupäivätorkut aamupalan ja aamukahvin jälkeen. Siitä tulee mukavan joutilas tunne. Eikös se ole lomaa, jos jokin?

Varovasti lomaan

Ensimmäinen lomapäivä on edessä. Tämä eka lomaviikko menee vielä issikoiden mestaruuskilpailujärjestelyissä. Onneksi suurin osa on jo tehty, mutta tänään pitää vielä värkätä toimihenkilökirje ja ratsastajakirje.

Muuten lomasuunnitelmat ovat aika mitättömät: ajattelin ainakin levätä, siivota ja ratsastella. Elokuiseen lomaan sisältyy jo sitten ulkomaan matkailuakin, kun lähdemme pikkupeikon kanssa Norjaan.

Juhannuskin meni vähemmän railakkaasti. Aatto meni ukon, anopin ja ukon tädin kanssa. Yhteinen keski-ikämme taitaa olla liki 70, joten pääpaino juhlimisessa oli syömisessa. Toki saunottiinkin. Muiden perheenjäsenten: pikkupeikon ja poikani juhannusjuhlat olivat kuitenkin ilmeisesti sen verran railakkaammat, että juhlimistasapaino säilyi railakkaan puolella.

Eilen kuitenkin koko jengi oli kokoontunut meille: lojuimme pojan kanssa kylpytynnyrissä ja muutenkin ilta oli aika rauhaisa. Olen huomannut, että saatuaan auton allensa, poika on useammin käynyt meitä kotona tervehtimässä. Ilahduttavaa.

No, nyt aloitan varovasti lomailun: laitan aamupalaa ja tyhjennän tiskikoneen. Ehkä laitan pyykkikoneenkin pyörimään. Tänään ei kumminkaan mitään raisumpaa...

Vaikka mitä ja Jussia kanssa!

On ollut niin kiirettä viime aikoina, etten ole ehtinyt tänne mitään hehkuttelemaan. Elämä on kyllä hymyillyt viime aikoina.

Perjantai 13. päivä oli ehkä paras kaikista pitkään aikaan. Poikani sai työpaikan (tai oikeastaan kaksi, mutta toinen piti valita). Puoli vuotta hänellä on jo mennyt toimettomana, joten kyllä oli poikakin onnellinen. Ja minä, koska sehän tarkoittaa isoa palkankorotusta minulle. Enkä pelkästään rahan takia, ainahan sitä toivoo lapsilleen hyvää. Lisäksi poika osti itselleen auton, isukki tietenkin auttoi hieman, mutta kaipa siitä tuli aika aikuinen olo, kun laittoi elämänsä ensimmäisen kerran nimen lainapaperiin alle.

Lisäksi Karma löytyy nyt jalostus.netistä: tässä. Meidän pikkuinen ei olekaan enää nimetön x-rotuinen. Lopultakin 1 v 3 kk jälkeen se on rekisteröity. Upeetahienoo.

Yksi ilonaihe oli sekin, että pikkupeikko tuli ehjänä ja onnellisena, mutta varsin ryytyneenä Provissirockista kotiin. Kyllä hiukan pelotti, kun pieni oli omalla autollaan öiseen aikaan noin pitkässä reissussa.

Ja paras asia kaikista tapahtui eilen: loma alkoi.

Hyvää juhannusjuhlaa kaikille! Sateista taitaa tulla, mutta haetanneeko tuo lentoliikennettä...

Suurin onni!

Pieni koira ei ole enää megafoni - pikkupeikko otti sunnuntaina tikit pois ja eilen otettiin koko kaamea tötterö pois päästä. Oh, autuutta - kuinka onnellinen olikaan pieni koira, kun sai kaivaa korvaa vapaasti. Ja kyllä siinä riittikin kaivamista!

Koettakaapas itse olla 12 päivää kaivamatta korvianne. Siinä sitä voisi jo hermo olla koetuksella.

Kesäistä menoa

Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Lauantaina sain laitetuksi kasvihuoneeseen kurkut ja tomaatit kasvamaan. Olen hommaa oikeastaan hiukan viivyttänytkin, koska hallaa voi kokemukseni mukaan olla vielä toukokuussa.

Lauantaina kävin Félagilla ratsastamassa. Vaikka oli jo viileämpää, se oli varsinainen tahmatassu. Helteet verottavat ilmeisesti intoa. Se raahasi raivostuttavasti etujalkojaan ja lenkistä ei tullut hyvä mieli.

Eilen en sitten viitsinytkään herraa ollenkaan vaivata, vaan otin alle polkupyörän. Ajelin peräkylän kautta Sapelitielle ja sieltä Lehmijärventietä kotiin. Matka on kartan mukaan n. 5,7 km. Aikaa minulta kului jotain 45 min. Kyllä pukkasi jälkihikeä, kun pääsin kotiin. Peili ja vaaka kuitenkin kertovat, että liikuntaa kannattaisi jatkaa.

Sunnuntai-iltana käväisi Ísingin isän -Ísakin- omistaja katsomassa Ísingiä. Pikkupeikko näytti sitä ratsastettuna ja kylläpä oli kiva kuulla imartelevat arviot tuosta pikkuhevosesta. En edes kehtaa kirjoittaa, mita kaikkea siitä sanottiin. Toivottavasti se kannustaa pikkupeikkoa nyt treenaamaan otusta enemmänkin. Olisi kivaa saada se vaikkapa ensi vuonna näytetyksi ja saada siitä arviot. Vielä mukavampaa olisi, jos peikkolapsi innostuisi kisaamaan - jotenkin tuntuu, että tuo hevonen menee "haaskuun" vain kotipollena. Tosin, hevoset ovat meillä hyvän mielen tuottajina ja sitähän Ísing kyllä on.

Lähiviikot menevätkin töissä ja issikoiden mestaruuskisoja järkkäillessä. Eilen illalla aloin opetella IceTestin käyttöä (kisojen tulospalveluohjelma) saadakseni ratsukot sinne kirjatuksi. Kyllä oli aluksi hankalaa ja hidasta, mutta kun totuin, nin homma käy aika rivakasti. Tänään on viimeinen ilmottautumispäivä ja suurin osa ratsukoista on jättänyt homman tälle päivälle. Vielä tässä kiire tulee ennekuin kaikki hommat on hoidettu.

---

Mutta nyt lähden etsimään itselleni toimistokelpoisia vaatteita ylleni.

Hellettä

Kesä on tullut! Lämpöä on ollut joka ikinen päivä yli 20C. Pikkupeikko on raahannut lasten kylpyaltaan pihalle ja ruskettaa itseään aurinkotuolissa ja käy ilmeisesti välillä vilvoittelemassa. Karma ja peikko ovat tehneet ensimmäiset uimaretket polkupyörällä. Koiruus nauttii uimisesta, on ensimmäinen sitä laatua perheessäämme.

Yhtenä päivänä huvitti suunnattomasti, kun hevoset makasivat tarhassaan reporankoina kyljellään (yksi on aina vahdissa ja kaksi makaa) ja parin metrin päässä niistä makasi myös kyljellään unessa kissamme Bella. Lieneekö sillä hiukan suuret luulot itsestään, kun oli liittynyt laumaan?

Kutinaa

Sääliksi käy Pikku-Marilyniä: kun kutiaa korva ja sitä yrittää kapsuttaa, niin kuuluu vain kauhea muovin kolina, kun tötterö on tiellä. - Sääliksi käy myös samassa huoneessa nukkuvaa - siis minua. Ukko lähtikin Ruotsiin jo toissapäivänä... -

Myös leikkaushaava kutiaa parantuessaan eikä siihenkään pääse tötteröltä käsiksi. Hulluna vain joutuu pieni koiruus pyörimään ympyrää. Eikä se ressukka ymmärrä, kun yritän kertoa, että enää viisi päivää - kyllä sen kestää... Istuu lopulta vain surkeana lattialla ja ihmettelee.

Uusi naapuri

Parina iltana on pihapuuhumme ilmestynyt uuden näköinen otus: näätä. Se hyppelee kuin orava puusta puuhun ja tyhjentää varsin kätevästi käpälällään poikasista ja munista kotipihamme linnunpöntöt. Yritin saada siitä valokuvaakin, mutta ikkunan läpi saatu otos on varsin tuhruinen ja mikäli oven avaa, niin otus katoaa vikkelästi kuin näätä.

Säälittää hieman tiaiset, jotka taas tänään kovalla vaivalla hääräsivät kotinsa äärellä - varmaan tekevät lisää jälkikasvua menetettyjen tilalle. Toisaalta näätä lienee normaali osa luontoa enkä usko, että senkään osa on helppo, kun metsät katoavat hakkuiden tieltä. Kiiltävän ruskean turkkinsa ja sulavalinjaisen kehonsa vuoksi se on myöskin varsin kaunis katseltava.

Ehkä jonain päivänä saan sen ikuistetuksi kamerallakin paremmin.

---

Mutta nyt pitää kiirehtiä, luvassa on kolme päivää kurssia Hesan keskustassa, joten työmatka on hieman tavallista pitempi.

Kaksipäiväurakka

Niin, siis siivouksesta tulikin kahden päivän duuni, joka on tehty erityistä löysäilyä harjoittaen. Eli ei ole edes oletettavaa, että tästä tulee ihan priima.

Ensteksikin: eilinen päivä meni kuitenkin melkoisesti Marilynin ympärillä pyörien ja sitä kuskaillen. Toisekseen: eilen oli kuuma ja kai kaikki tietää, että hienot naiset ei hikoile. Näin ollen oli pakko välillä himmailla.

Tänään en ole vielä edes aloittanut. Nukuin hieman pitempään ja nyt olen maksellut laskuja ja surffaillut netissä. Kohta, ihan kohta alkaa tohina.

---

Kyllä sika syitä keksii: jos ei ole maa jäässä, niin on kärsä kipeä. (suomalainen sananlasku)

Kivaa ja ei-kivaa

Hienoa on se, että Marilynin kasvain oli vaaraton rasvapatti. Iso sellainen ja hankalasti hännän juuressa. Poisto kesti 2 h ja tuli aika kalliiksi. Kyllä siitä hyvä tulee.


Kun näimme Marin pyllyn ekan kerran, niin piti varmuuden vuoksi kysyä eläinlääkäriltä, ettei sillä ole omenoita ollut, kun koiran peppu näyttää ihan täytetyltä kalkkunalta. Haava on iso ja pitkä ja peppu aivan karvaton. Aika surullisen näköinen.


Surullinen on myös Marilyn, tötterö päässä ja pikku pöhnässä ei olo tunnu kivalta. Katsokaa vaikka:

Lomapäiviä

Olen tässä miettinyt, että vain naiset ottavat kesälomapäiviä siivotakseen. Minullakin on tässä loppuviikko lomaa vain siitä syystä, että saisin talon kuntoon pikkupeikon lauantaisiin valmistujaisjuhliin. Enkä ole edes ekaa kertaa siivouspuuhien takia lomalla tänä vuonna! No, en jää sitä harmittelemaan.

Nyt pitäisi vain tehdä itselleen työsuunnitelma. Minulla on kaksi vaihtoehtoa: tehdä lähes kaikki urakalla ja vauhdilla tänään ja ottaa huominen loman kannalta tai jakaa duuni kahdelle päivälle ja ottaa molemmista päivistä osa rauhallisemmin. Olen kallistumassa tuon ekan kannalle.

Marilynin hännän juuressa oleva kasvain leikataan tänään pois. Onneksi en ole kauhea pessimisti enkä siis pelkää pahinta *koko ajan* kasvaimen laadun suhteen. Etukäteen sureminen ei näissä jutuissa auta yhtään, joten täytyy vain odotella ja katsoa. Kasvain on kyllä mielestäni kasvanut varsin reippaalla vauhdilla ja se ei ole minusta hyvä asia. Mutta ei, en aio googlettaa asian tiimoilta yhtään mitään - luultavasti löytäisin vaikka mitä hirmeää ja tulisin vain surmeaksi.

Meillä oli Marilynin kanssa eilen taas agilitytreenit. Olen tainnut mainitakin, että olemme siirtyneet ulos (tosin aidatulle kentälle), mutta karkailun kanssa ei ole ollut ollenkaan ongelmia. Ainoa ongelma on se, että vaikka olenkin lenkittänyt pikkukoiruuden ennen treenejä, niin se kuumuu niin kovin kentällä, että aina treeneissä pitää mennä kakkimaan kesken kaiken.

No, nyt lähden paiskomaan pölyisiä mattoja ulos narulle tuulettumaan - siitä se alkaa, pois tieltä pölypunkit ja villakoirat!

Älypää

Oheisista kuvista näkee, miten älykäs koira mali parhaimmillaan on. Varsinainen valopää...

Pikkupeikko - The Metal Artesan!

Riemu kattoon!

Pikkupeikko sai puhelinsoiton, että koepaperin takapuolelle taiteiltu aikajana aiheuttikin kokeen hyväksymisen! Näinollen peikkolapsella on valmis tutkinto: Metalliartesaani!

Eilinen suru on kädenkäänteessä vaihtunut riemuksi.
Ensi viikon lauantaiksi saa kummit ja mummit ruksata kalenteriin kyläpaikaksi meidän kodin.

***
(Edit: lisää ilonaiheita.)
Poika soitti juuri, että oli läpäissyt autokoulun kirjallisen kokeen!
***

Ylös, ulos ja pisulle!

Tänä aamuna saimme kunnon herätyksen. Olin vielä täydessä unessa, kun kuulin, että pikkupeikon ovi kävi. Se narisee hieman, joten se on helppo tunnistaa. Hetken kuluttua räpsähti makuuhuoneemme ovi auki ja samassa vieressäni oli jotain vinkuvaa, iloista ja kiihkeää. Karma! Se ei antanut yhtään periksi ja niin sitä oli pakko nousta ylös. Kun nousin, alkoi herätyskello soittaa Radio Novaa. Kello oli 6:00 - tasan.

Pikkupeikon ovi aukeaa sisäänpäin, joten on Karma jotain oppinut. Avaamaan oven ja vetämään sitä samalla. Veikkaisin, että tänä kesänä Marilynkin pääsee karkaamaan Karman ovenavaustaitojen vuoksi useamman kerran.

Kävin näyttämässä Marilynin häntäpattia eilen lääkärille. Ensi torstaina se leikataan pois. On syytäkin, koska hännän ympärillä on yli kananmunan kokoinen kasvain. Poiston jälkeen tutkitaan, mikä se on. Peukkuja saa pitää.

Eilen oli syntymäpäiväni. Päivä ei poikennut mitenkään tavallisesta. Sain kaksi tekstaria ja yhden puhelinsoiton aiheen tiimoilta. Ukkokulta ei muistanut ollenkaan eikä muukaan perhe. Sellaista se on kun tulee riittävän vanhaksi: kukaan ei uskalla edes muistuttaa moisesta rajapyykistä. Riemukkaammat synttärit on tänään kolme vuotta täyttävällä Wilmalla. Onnea hänelle! Huomenna juhlitaan.

Eilen oli pikkupeikon viimeinen tentti. Se ei mennyt läpi, joten valmistuminen siirtyy elokuulle. Kyllä harmitti, peikkoa itseään ja meitä muita peikkolapsen puolesta. Se on joskus niin harmillisen pienestä kiinni...

Kirsikkapuut kukkivat. On vain kovin kylmää, joten ei ole kuulemma takeita siitä, että kukkiin tulee tarpeeksi pölyttäjiä, jotta saisimme kirsikoitakin.

Niin tai näin, niin kirsikkapuut ovat kauneimmillaan nyt.

Valokuvafiiliksiä

Pikkupeikko fiilisteli kameran kanssa Hiidenveden rannalla maanantai-iltana.
Tuli aivan sellainen olo, kun näin nämä kuvat, että pitäisi itsekin patikoida jonain iltana rantaan ihailemaan iltaruskon värejä.



Pyysin peikkolasta ikuistamaan Romeonkin, jotta muutkin näkisivät, että se on jo melko voimisssaan. Luulen, että se menetti noin 50 kg painostaan sairastaessaan, mutta aimo määrä on laitumella tullut takaisin. (Tarkkaavainen kuvankatsoja kyllä huomaa, ettei kaikki ole ihan ok, pieni kuolavana valuu koko ajan pikkuponin suusta...)












Illalla, kun päästän toiset laitumelle, Romeo kipittää kiireissään pihattoon nukkumaan. Tekevät ikäänkuin vuoronvaihdon: toiset laitumelle syömaan ja toinen pihattoon päivystämään.

Alemmassa kuvassa Romeo tuijottaa närkästyneenä suljettua porttia, josta vanhan herran kulku on tilapäisesti estetty valokuvauksen vuoksi.

Hellittääkö kevätväsymys?

Minulla on ollut rankkaa kevätväsymystä blogipäivityksissä. Siihen taitaa olla kaksikin syytä. Ensinäkin hampaanpoiston jälkeinen antibioottikuuri vei kaikki mehut. Viimeiset pari viikkoa päivät ovat soljuneet seuraavalla ohjelmalla: ylös, hevosten ja koirien hoito, töihin, kotiin, kahden tunnin päiväunet, siirtyminen sohvalle telkkarin eteen muutamaksi tunniksi, hevoset laitumelle yöksi ja nukkumaan. Tuosta ei paljon kirjoittamista riitä. Täysin tapahtumatonta elämää.

Nyt on antibioottikuuri ohi, toivottavasti vähän piristyn. Tänä aamuna ei kyllä sellaisesta ollut mitään merkkejä. Väsymys johtui kylläkin sunnuntaipäivän ohjelmasta. Olimme pikkupeikon kanssa töissä seuramme agilitykilpailuissa aamusta iltaan. Aloitimme 7:30 ja kotona olimme klo 18 aikoihin. Minä olin kuuluttajana kisoissa. Se on kiva homma, kun näkee kaikki suoritukset ja pysyy koko ajan kilpailun tulosten tasalla. Olikin muutamia tosi hyviä koirakoita paikalla. Joidenkin koirien suoritukset taas herättivät etupäässä hilpeyttä. Osaavatkin koirat voivat sille päälle sattuessaan lähteä ihan lapasesta haahuilemaan ympäriinsä.

Omissa koirissa yksi asia on ihmetyttänyt minua jo jonkin aikaa: Karma syö voikukan nuppuja. Yhdellä ulkoilukerralla se napsii niitä kymmeniä ja rouskuttaa ne hyvällä halulla kitusiinsa. Minkä ihmeen vuoksi? Eihän se voi olla hyvää.

---

Mutta nyt lähden sonnustautumaan työvaatteisiin. Mentävä on.

Ei kannata toivoa...

... koska toive saattaa toteutua.

Eilen aamulla minulla oli hammaslääkäri. Koko matkan toivoin hartaasti, että ne sanoisivat: "Nyt emme ehdi ottaa teitä, koska edellisen potilaan toimenpide on kestänyt huomattavasti oletettua kauemmin. Menkää ajanvaraukseen ja tilatkaa uusi aika".

Ja toive toteutui! Tosin se meni vähän niinkuin silmällä pieleen, koska ne sanoivat niin minua seuraavalle asiakkaalle. Yläviisaudenhampaan poiston luvattiin kestävän maksimissaan 5 minuuttia ja niinhän sitä sitten kiskottiin 2 tuntia! Puudutus tosin oli hyvä ja tuntemukset eivät olleet kivuliaita, lähinnä vain vastenmielisiä. No, siitä selvittiin. Tosin suu, leuka ja puuttuvan hampaan kohta ovat melkoisen kipeät.

---

Meillä on siirrytty laidunkauteen! Varmaan aikaisin kevät ikinä. Hevoset - Romeota lukuunottamatta - ovat yöt vihreällä ja päivät mustalla. Viime yön olivat ensimmäistä yötä laitumella.

Aamulla oli yllättävän helppoa saada ne pois vihreältä. Menin alas tallille, hevosia ei näkynyt, olivat jossain kulman takana syömässä. Vihelsin. Kohta alkoi kuulua melkoinen jytinä, kun kolme lihavaa ponia tuli täyttä laukkaa laitumen perältä katsomaan, mitä hyvää mamma antaa.

Annoin jokaiselle omenan ja talutin Romeon laitumelle. Jostain syystä Romeo oli halunnut viettää yön pihatossa. Se muuten liikkuu jo varsin vauhdikkaasti. Joutui juoksemaan, kun toiset hieman jahtasivat sitä, ettei vanhus varastaisi kenenkään omenaa. Pyöreyttäkin on ilmestynyt lavoille, eiköhän tuo kesän vielä pärjää.

Ei voi olla totta!

Kesä onkin jo tullut! Käsittämätön kevät! Yhtäkkiä heräsin talviuniltani ja olikin yli 20C lämmintä ja koivussa hirmuisen kokoinen lehti. Hiirenkorvat ehtivät olla varmaan muutaman tunnin, kun on ollut niin lämmintä, että ne kasvoivat melkein silmissä lehdiksi.


Romeo on toipunut ja saa nyt asua omalla laitumellaan, jossa sille on oma koppikin yön viettoa varten. Heinä tuntuu maistuvan, vaikka siitä osa meneekin silppuna maahan. Otin siltä jo loimenkin pois. Pidin sitä kahdestä syystä sen päällä: jottei näkyisi kuinka laihaksi se on päässyt ja tietenkin lämmittämään.

Toisetkin hepot ovat jo päässeet pari kertaa maistelemaan vihreää, mutta silti ne ovat niin höpsöjä, että kun vihellän, niin tulevat kiireesti syömään kuivaa heinää. Sulassa sovussa ne sitten sitä rouskuttavat. Meillä ei yleensäkään tapella, vaan aina ollaan kylki kyljessä ja sovussa. Kiimat voivat saada hieman potkimaan ja vinkumaan, mutta muuten ollaan hyvin rauhassa.

Vapun tienoilla minulla on ollut kokonaiset neljä päivää vapaata. Mahtaa tuntua hirveältä lähteä huomenna töihin!


Tänään menemme tyttöjen kanssa hieman shoppailemaan (Plantageniin ainakin), kun kaupatkin ovat taas aloittaneet sunnuntai-aukiolot. Sitä ennen täytyy mennä nauttimaan auringosta aamukahvin merkeissä etukuistille.

---

Ei mikään ole niin helakka kuin kevät, kun se helähtää kiurun nokasta, mahlakoivun norosta, renkipojan laulusta ja varsahevosen kaviosta. - Unto Seppänen

Kevättä

Kevät on tullut keikkuen. Säät ovat olleet kerrassaan ihanat: aurinkoa ja lämpöä on riittänyt. Kaikissa puissa on jo isot silmut ja hiirenkorvat ilmestyvät aivan pian. Romeokin on päässyt joka päivä pihanurmikolle vatsaansa kasvattamaan. Pikkuhiljaa se onkin tullut jo hieman varmajalkaisemmaksi. Ehkä se on jopa hieman lihonut. En ole vielä voinut ottaa fleeceloimea pois, kun en halua oikeasti nähdä, mitä sen alta näkyy.

Olin alkuviikon Vanajanlinnassa koulutuspäivien merkeissä. Upea paikka. Sain asuakseni oikein kahden huoneen sviitin katoksellisella parisängyllä. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Kimi (Räikkönen siis) valitsi tuon paikan häilleen. Ruokakin oli ihanaa ja palvelu myös. Hieman oli tylyä eilen työpaikan lounaspöydässä syödä hieman jäähtynyttä perunamössöä, hampurilaispihviä ja kanamunaa. Kaukana oli gourmet-ateria siitä...

Voi olla, ettei viikonloppunakaan saada aivan gourmet-ruokaa. Lähden issikkanäyttelyyn töihin ja minun hommanani on myös muonitus. Erilaisten kiusausten ohjeita olen kaivanut netistä ja laskeskellut, kuinka paljon sapuskaa pitää 25:lle hengelle laittaa. Ihan sitä välillä yllättyy, mihin kaikkeen sitä suostuukin ryhtymään.

Tänään on taas ratsastustunti. Sitä odotan kovasti. Toivottavasti Félagi on yhtä reipas ja mukava kuin viime tunnilla. Viime aikoina on taas joutunutkin panostamaan melko lailla tähän ratsastuskalustoon: kengittäjä on käynyt meillä harva se päivä. Nyt meillä on 2,5 kesäkenkäistä hevosta. Vissan takajaloissa ei ole kenkiä, koska se ei antanut kengittäjän koskea niihin.

Talossa on uusi potilas: Kleolla on yskä ja räkätauti. Kleohan yskii aina, koska sillä on ilmeisesti jokin polyyppi tms. nenussa häiritsemässä, mutta nyt se on selvästi flunssainen ja yskii, jos liikkuu hiukankin. Ressukka.


****
Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä suotta kysele kenenkään muun mielipidettä.
****

Merkkipaalu

Tänään tulee 22 vuotta siitä, kun menimme ukkokullan kanssa naimisiin. On ollut ylä- ja alamäkiä, mutta etupäässä kai on ollut tasamaata. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja elämä on kohdellut meitä keskimääräisesti ottaen varsin hyvin. Iltaa juhlimme meille tyypilliseen tapaan: ukko istuu kokouksessa ja minä vietän aikaani kengittäjän kanssa. Ehkä me illalla nostamme yhteisen maljan!

Ehkäpä siinä juuri on se syy, että olemme olleet noinkin kauan naimisissa: meillä on elämää, ystäviä ja harrastuksia myös avioliiton ulkopuolella.

---

Eilen oli pitkästä aikaa ratsastustunti. Keskiviikkona putsasimme talkoilla Katjan kentän talven jäljiltä heinästä ja hevonkakasta ja kenttä olikin ihanan kuivassa ja hyvässä kunnossa. Minna piti kevätkuntoamme melko hyvänä, vaikka talvikautena on ollut melkein kolme kuukautta pelkkää lepoa. Félagikin oli yllättävän reipas ja tunti meni meidänkin osalta mukavasti. Ensi viikolla uudelleen! Ihanaa!

---

Ja mikä parasta: tänään on perjantai, perjantai, perjantai!

Potilaskertomuksia

Eläinlääkäri ei oikein löytänyt Romeosta kunnon vikaa. Hampaat olivat lohkeilleet, mutta ei niissä ollut sellaisia piikkejä, mitkä estäisivät syömisen. Nielussa oli lievää turvotusta, mutta mitään kovin ihmeellistä ei löytynyt. Romeo käyttäytyi - tapansa mukaan - ihanasti eikä yhtään kiukutellut, vaikka käsi työnnettiin ihan pitkälle suuhun. Kovin on poika laihtunut ja lääkäri sanoikin, että jos sen ilme ei olisi niin hyvä ja kiinnostus ruokaan niin kova, niin pitäisi ehkä harkita lopullisempia toimenpiteitä. Saimme uudenlaista kipulääkettä ja sulfakuurin ja isot peukutukset sille, että kevät etenisi nopeasti, jotta pojan saisi laidunruohon ääreen lihomaan.

Talossa on toinekin potilas: pikkupeikon silmät alkoivat eilen vuotaa, punottaa ja kirvellä kovasti. Hän kävi kaksi kertaa eilen päivystyksessä. Ekalla kertaa sai vain reseptin ja apteekit olivat jo kiinni. Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä lääkäriltä! Tokalla kertaa sai puudutustippoja silmiin, mutta ne auttoivat vain hetken. Pikkuinen on sängyssä, eikä voi pitää silmiä kiinni eikä räpytellä, kun sattuu niin kovasti. Mitähän alumiinipölyä simmut ovatkaan vetäneet itseensä? Ressukka, inhottavaa, kun ei voi mitenkään auttaa.

Ja onhan meillä kolmaskin potilas, joka ei tosin itse ymmärrä siitä mitään. Marilynin hännän juuressa on edelleen outo pahkura ja pitänee viedä typykkä ohutneulanäytteelle, jotta saadaan selville, mikä ihme se on. Marilyn ei myöskään halunnut ruokaa tänä aamuna, mutta se voi johtua siitäkin, että sitä ei kiinnosta muu kuin Kleon astuminen... *huoh* Käsittämättömän rasittavaa, kun ne kaksi koko ajan huohottavat ja hosuvat jossain.

No, töihin tässä on lähdettävä. Unettoman yön jälkeen ei ihan nappaisi, mutta mentävä on, ei auta.

Risa?

Onko herätyskello rikki, kun havahdut aamuyöllä kummastelemaan, että se näyttää W:W2? No hei, ei se ole, seuraavaksi se näyttää W:WW eli 3:33. Hehhe. Tämä muistuttaa ällistyttävästi erään ystäväni bensamittarin lukutaitoja.

On muuten ollut hermostuttava aamu. Kleolla on juoksu ja Marilyn yrittää astua sitä koko ajan ja kun Karma tulee ihmettelemaan moista toimintaa, Marilyn hyökkää haukkuen sen kimppuun ja sitten on täysi rähinä päällä. Nyt on Marilyn eristetty etukuistille ja maassa on taas rauha. Tuommoinen hormonien pilaama koiratyttö on ihan rikki: ei kuule mitään, ei ymmärrä mitään ja se on todellakin raivostuttavaa. Onneksi tämä ei kestä päiväkausia.

Olen tänään etäpäivällä, eläinlääkäri tulee puolilta päivin katsomaan, mitä hoitoa Pikku-Romeolle keksittäisiin tai jos löytyisi edes jokin syy ruokahaluttomuuteen.

Kevätaamua

Onkin näköjään jo viikko vierähtänyt, enkä ole yhtään tänne kirjoitellut. Aika kuluu nopeasti, kun on lystiä, sanotaan. No, lystiä ei kyllä ihmeemmin ole ollut. Haipakkaa senkin edestä. Töissä on ollut kiirettä, kotirintamalla ei niinkään.

Romeon vointi on entisellään, se syö yhtä vähän kuin aiemminkin, mutta on hengissä edelleen. Kohta lähden tekemään sille pienen aitauksen aurinkoisimmalle pihanurmellemme, jos vihreä ruoho virkistäisi sitä. Minusta se syö niin vähän, ettei se ollenkaan ulosta ja se ei liene hirveän hyvä asia. Eläinlääkäri tulee maanantaina sitä katsomaan, jos keksittäisiin, mikä sen suussa niin vaivaa, ettei ruoka maista.

On aivan upea aamu. Aurinko paistaa ja paljastaa kaikki liat pölyt ja likaiset ikkunat. Pakko päästä ulos, ettei niitä näkisi. Siivoaminen ei tule kuuloonkaan... kai.

Puuro miehen tiellä pitää!

Kaurapuuro maistuu nyt Romeolle, keittelin sitä eilen kahteenkin otteeseen ja ponivanhus söi sitä aiempiin ruokamääriin nähden melko paljon (siis noin 3 dl tai jotain). Olen myös onnistunut löytämään vihreitä ruohotuppoja ja eilenkin se sai ilta-appeeksi melkein täyden vadillisen vihreää ruohoa. Kyllä alkoi vanhuksen turpa liikkua iloisesti, kun vihreän heinän tuoksu tapasi sen sieraimet. Melkein tuli itku, kun katselin sen ruokailua illalla. Viime yönä oli syöty myös 8 ruisleipäää ja kaksi omenaa, joten ravintomäärät alkavat pikkuhiljaa kasvaa.

Uskomattoman laihaksi se on viime viikkoina tullut, kuten vanhat sairaat ihmisetkin usein. Edelleen toivon sille makoisaa laidunkesää, vaikka se olisi sen viimeinenkin kesä. Kevät onkin keikkuen tulossa, mm. kurkiauroja on jo kulkenut talomme yli useitakin. Niiden huutoa on sykädyttävää kuunnella. Usein ne laskeutuvat johonkin lähipellolle lepäilemään ja kun ne etsivät laskeutumispaikkaa, ne huutavat ja lentävät ympyrää kylän yllä. Upea näky!

Paranemisia toivottelen myös Elkielle ja Dorikselle, kyllä nyt on tuttavapiiriin osunut paljon potilaita ja toipilaita yhtäaikaa.

Aprillia!

Lapsena aprillipäivät olivat hauskoja. Perheessämme aprillattiin aina jotenkin ja sitä piti olla melko tarkkana, ettei mennyt vipuun. Itseasiassa en muista, millaisia isäni keksimät pilat olivat, mutta mieleen on jäänyt isän ilkikurinen ilme pilan onnistuttua ja huudahdus: "Aprillia, aprillia, syö silliä - juo kuravettä päälle!"

Tämä ei ole aprillipila: pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä, että Romeo kuntoutuu. Ruokaa menee päivä päivältä hiukan enemmän ja ilme on pirteämpi. Eilen oli niin lämmintä, kun pikkupeikko tuli töistä, että Romppu pääsi ulos aurinkoa ottamaan. Aina se könyää sieltä käytävälle, jos hetkeksikin jättää karsinan portin auki. Siitä voisi päätellä, että pikkuinen ei oikein nauti sisällä olosta. Silmäkään ei näytä pahalta, joten kaipa tässä taas hetki elämää mennään.

Peikkolapsi kävi eilen ratsastamassa molemmat tammat. Ísingiltä oli vissiin jarrut tippuneet tallin pihaan, kun niitä ei kuulemma oikein löytynyt matkan kestäessä. On se mukavaa, että kotoa löytyy tarpeeksi taitava ja rohkea ratsastaja reippaalle pikkutammalle!

Illalla vielä piipahdimme agilitytreeneissä. Kouluttajamme oli poissa ja meillä oli itsenäiset harjoitukset. Osanotto treeneihin oli mahtava! Kaksisteen pikkupeikon kanssa siellä harkattiin. Ohjeena oli harjoitella yksittäisiä esteitä. Me harjoiteltiin Marilynin kanssa keppejä (verkkokepeillä) ja putkeen menoa. Viimeksi Jaakon treeneissä otus ei mennyt millään heittämällä putkeen, mutta nyt sen sai menemään myös pimeistä kulmista vauhdilla, kun pikkupeikko oli targetin kanssa putken suulla palkkaamassa.

Kateellisena katsoin, kun Karman kanssa targetilla pakkauksen voi tehdä niin, että käy yhdessä koiran kanssa laittamassa palkan targetilla ja sitten menee suorittamaan. Koira ei varasta palkkaa, vaikka menee siitä ihan ohi. Tuo ei onnistuisi kurittoman terrierin kanssa millään lailla.

Kevät muuten tulee vauhdilla. Aurinko on paistanut muutamana päivänä niin, että se oikeasti lämmittää. Ihanaa.

Selvittiin säikäyksellä!

Viikonloppu meni taas aivan liian pian ja kesäaikaan siirto vielä varasti yhden ihanan nukkumistunninkin. Jonnekin pitäisi saada valittaa!

Lauantaina koin suurimmat kauhunhetkeni pitkään aikaan. Menin illalla 21 aikoihin pistämään Romeolle antibioottipiikin. No, noin 30 sek antibiootin pistämisen jälkeen se kaatui kyljelleen maahan ja alkoi ikäänkuin ravata. Vanha hevosparka sai penisilliinishokin! Pelästyin tietenkin kovasti ja hälytin paikalle ukon ja pikkupeikon ja päivystävän eläinlääkärin. Olin aivan varma, että Romeon päivät olivat luetut. Se makasi tallin lattialla pää pikkupeikon sylissä ja kaikki tuntui niin kovin lopulliselta. Noin tunnin kuluttua se kuitenkin reipastui ja lähti pyrkimään pystyyn. Horjakoin jaloin se seisoi hieman kummastuneen oloisena, kun eläinlääkäri tuli. Uskomatonta, miten vanhalla hevosella elämänliekki vain palaa!

Eläinlääkäri - nuori tyttö, nuorempi kuin Romeo - kuunteli sydämen tahtia ja totesi sen lyövän nopeasti, mutta tasaisesti. Silmään pikkuponi oli saanut haavan kaatuessaan, joten nyt silmää pitää puhdistaa, voidella ja laittaa tippoja kahden viikon ajan. Sunnuntaina poni jo söi taas hieman enemmän, se ihastui kuiviin ruisleipiin, joita naapuri on rahdannut säkillisen meille. Kun Ísing tuotiin kengitettäväksi talliin, Romeo jopa hörisi sille ja ponit tervehtivät toisiaan huuliaan yhteen hiplaillen.

Tiedänhän toki, etti tämäkään vanha poni voi elää ikuisesti. En myöskään halua sen kärsivän, mutta nyt tilanne näyttää taas kääntyvän hieman parempaan suuntaan.

Voi, miten toivonkaan, että ruoho kasvaisi nopeasti!

Lisää potilaita...

Keskiviikkona tuli Marilyn kipeäksi. Se ei syönyt ja tärisi vain apaattisena. Pikkupeikko löysi lisäksi sen hännän yläpuolelta ison pahkuran ja niin sitä vietiin eläinlääkärille. Tulos: pattia pitää tarkkailla, ei tietoa, mikä se on. Lisäksi pahoinvointilääkitys ja epäilys ahneen ruuansulatusvaivoista. Luita lienee tulllut popsituksi hiukan liian isoina paloina. Tänään koiruus on melkolailla ennallaan, ruokahalu on vielä hieman hakusessa, mutta ruoka painuu alas jo ja kuppia pitää puolustaa, vaikka ei itse söisikään. Kiva niin.

Toinen potilas on edelleen samanlainen. Romeo-ressukka ei vieläkään syö juuri mitään. Nyt on yritetty maustaa sapuskaa melassilla ja omenamehulla, mutta ruoka ei kiinnosta sen enempää. Yritän tänään saada eläinlääkärin paikalle katsomaan, mitä tehdään. Oli yritystä saada paikalle endoskooppi, jolla olisi voinut tähystää sen ruokatorven, mutta lääkärimme ei saanutkaan sellaista vielä. Voi olla, että edessä on klinikkareissu. Siinä saattaa palaa rahaa melkoisesti, mikä tietenkin on vain rahaa, mutta kyllähän sitäkin on luonnollista miettiä...

Se odotettu talvi muuten saapui tällä viikolla. Keskiviikkona paukahti toistakymmentä senttiä lunta. Juuri nyt, kun minäkin jo aloin odottaa kevättä ja vaaleanvihreää ruohoa Romeon ravinnoksi. Keskiviikkona menomatka töihin kesti 1,5 h ja paluu 2 h. Siinä sitä hiukan kysytään kärsivällisyyttä. Pikkupeikko ei mennyt töihin olenkaan, ne peilikirkkaat tiet olivat liikaa kaksiviikkoiselle ajokortille. Saattaahan tuohon sekin vaikuttaa, että työ ei liene kaikkein mukavinta maailmassa ja tässä oli hyvä syy jättää menemättä.

Tänään on onneksi perjantai. Jotenkin tämä työviikko nelipäiväisyydestään huolimatta on ollut tavallista raskaampi. Varmaan huoli Romeosta varjostaa mieltä koko ajan. Ihanaa on kuitenkin se, etti poni ole apaattinen, vaan aika lailla oma itsensä. Aika usein pysähdyn toivomaan, että se vielä kuntoutuisi. Ihana pikku teräsvaarimme kun on.

Yksin kotona

Olen koko pääsiäisen yksin kotona. Ukko ja lapset sekä Karma viettävät pääsiäistä Tahkovuoressa lasketellen ja lautaillen. Outoa olla yksin. Onneksi on kaksi pikkuista koiruutta, etten tunne itseäni aivan niin yksinäiseksi.

Toisaalta nautin siitä, että saan olla yksin. Se on harvinaista herkkua elämässäni.

Viime yönä oli mahtava täysikuu, yritin vangita sitä kamerallani, mutta en aivan onnistunut haluamallani tavalla. En tajua, miksi kuu ei kuvassa ole pyöreä...

Tänään illalla on Jaakon vetämät agilitytreenit. Sitä saa taas tukka hiestä märkänä ihmetellä oman vartalonsa rajallisuutta...

Huomenillalla tulee pari ystävää syömään ja kylpemään tynnyrissä. Ihan mukavaa, kun on ohjelmaa.

Romeo ei vieläkään ole oikein kunnossa. Syö huonosti ja suu vaahtoaa kovasti. Oi, miten toivonkaan, että kesä tulisi nopeasti ja se pääsisi maistelemaan tuoretta ruohoa.

Pikku ressukka

Voi että on vaikeaa, kun pikkuinen on edelleen kipeä. Siis poni. Ei syönyt eilen kuin inasen ja suusta tulee edelleen valkoista vaahtoa kovasti. Laitoin sen fleeceloimen alle yöksi sisälle, ettei palele, kun ravinnotta ei varmaan paljon kehitä itse lämpöä.

Tänä aamuna oli jo hiukan pirteämpi, söi omenaa ja näkkileipää ja pikkuisen pellettipuuroakin. Kuivikkeet sen turvan alta olivat kuitenkin ihan valkoisessa vaahdossa. Ilmeiseti nielu ja suu on tulehtuneet siitä rassaamisesta, mikä oli pakko tehdä ruokatorven avaamiseksi. No, nyt pistetään antibioottipiikkejä päivittäin ja pidetään toivoa yllä, onhan se kuntoutunut toki sunnuntaista...

Olen lomalla, mutta ei ole kauhean kivat fiilikset ja olen nukkunut huonosti, kun olen surrut pikkuista. Toisaalta hyvä juttu, kun pystyn koko ajan tarkkailemaan, miten potilaan vointi kehittyy. Suunnitelmani siivouksista ja suurisuuntaisista vaatehuoneen järjestelyistä ovat kyllä menneet ihan edestään. Pah.

Marilynin totuudet

Mila haastoi Marilynin kertomaan itsestään 7 totuutta ja tulkoot ne nyt tässä Marilyn-elokuvien teemoin esiteltyä:

1)Ikuisesti nuori (As Young as You Feel) (1951)
Minä en vanhene, olen aina yhtä höpsö, pirteä, iloinen ja vallaton.

2)Purkaus yössä (Clash by Night) (1952)
Saan öisin rakkauskohtauksia. Hyökkään emännän tai isännän kimppuun nuolemaan raivokkasti häntääni heiluttaen. Ihanaa, ihanaa, kun olet siinä.

3)Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen Prefer Blondes) (1953)
Olen blondi. Olen ihana. Minusta pitävät kaikki, muutkin kuin herrat.

4)Kuinka miljonääri naidaan (How to Marry a Millionaire) (1953)
Emäntä on namiautomaatti = miljonääri. Voiko parempaa toivoa?

5)Joki, jolta ei ole paluuta (River of No Return) (1954)
Jos karkaan, en palaa pian.

6)Rytmiä veressä (There's No Business Like Show Business) (1954)
Agility on rytmikästä menoa. Rakastan sitä.

7)Sopeutumattomat (The Misfits) (1961)
Minulla on hieman vaikeuksia sopeutua kaikenlaisiin sääntöihin. Kuten luoksetulo tai paikallolo. Sopeutumattomuus on viisautta ja sitä, että on tarpeeksi rohkea tekemään just sitä, mitä haluaa. Minä en pelkää, en mitään.

Marilyn haluaa haastaa Helmin.

Huoleton on hevoseton...

... nainen. Aivan huoleton ukoton.

Sunnuntain huolenaiheena oli Romeo-shettis. Ikää sillä on 29 vuotta ja se on ollut meillä kohta 10 vuotta. Koskaan se ei ole ollut kipeä. Sunnuntaina Romeo sai taas päiväateriansa sisälle, ukko tarjoili, kun olin itse kokouksessa. Noin tunnin kuluttua, kun sen piti päästä takaisin ulos, se oli jättänyt kaiken syömättä ja sen sieraimista ja suusta tuli hirvittävä määrä valkoista limaa.

Eläinlääkärin saaminen ei ollut aivan helppoa, puhelimitse ei meinannut tärpätä millään. Omassa kylässä on eläinlääkärin kotitila ja sattumoisin ukko sai hänet tieltä pysäytettyä ja hätiin. Diagnoosi oli porkkananpalanen ruokatorvessa. Sitä yritettiin saada pois työntämällä letku sieraimesta ruokatorveen. Onnettomuudeksi putki piipahti myös keuhkojen puolella ja niin alkoi pikkuponin hengityskin rohista reippaasti, kun limaa pääsi sinnekin.

Pala ei irronut ja poni selvästi kipuili. Se sai kipulääkettä ja antibioottia. Kipulääke onneksi auttoi nopeasti ja pikkuinen rauhoittui. Minä nukuin yön vaatteet päällä ja kävin välillä katsomassa, miten ponipoika pärjää. Oli jossain vaiheessa yöllä pirteämpikin, mutta aamulla kuitenkin aivan samassa jamassa. Juotin sille lääkeruiskulla vettä. Laitoin lääkeruiskuun pellavaöljyäkin. Yhtäkkiä noin kymmenen aikaan aamupäivällä poni alkoi juoda. Mikä helpotus! Hengityskin lakkasi yöllä rohisemasta.

Nyt on ilmeisesti pahin ohi, mutta suusta tulee edelleen aika lailla limaa. Varmaan nielu on ärtynyt juuttuneesta palasesta ja letkusta. Hiukan poni saa syödyksi ja juo, joten toivon, että se vielä kesällä saa laukkailla laitumella.

---

Peukut pystyyn pikkuisen puolesta!

Täystuho?

Maanantaina agilitytreeneissä vertailtiin juuri, mitä kaikkea koiramme ovat syöneet. Listalta löytyi kännyköitä, nuppineuloja, lasinsirpaleita, koristetyynyjä, petauspatja, peittoja, käyttämättömät kumisaappaat, upouudet talvilenkkarit, Tuire Kaimion koiranpennun kasvatus-kirja, lumilautahousuja, lompakko, seinää... (Aika monet esineet listalta ovat muuten Karman tuunaamia juttuja.)

Karman listalle pääsi eilen meidän olohuoneen 2-istuttava pikkusohva, josta se oli päättänyt ottaa täytteet parempaan käyttöön. Sohvien ostosta oli kyllä jo ollut muutama kuukausi sitten puhetta, mutta tämä hieman vauhdittaa hankintaa. En ollut tästä yhtään yllättynyt, koska jossain vaiheessa otus oli nakertanut sohvaan 1 * 1 cm kokoisen pikkureiän, josta kutsuvasti pullahti hieman täytettä ulos. Varsinaista koiraperheen sisustusidylliä...

---

Hienostuneisuus ja eleganssi erottavat sivistyneen ihmisen villi-ihmisestä. - Samuel Johnson

Karma vastaa haasteseen

Roihu ja emäntänsä Mari haastoivat Karman vastaamaan 7 totuutta itsestään ja pitäähän sitä vastata, kun nettipoikakaverit kyselee juttuja. Ties vaikka pääsisi treffeille...

1. Olen rotutietoinen. Kun mä tulin tänne Vanhaankylään en ollut oikeastaan koskaan nähnyt muita koiria kuin mainoiseja. Olin ihan kauhuissani, kun näin muunlaisia. Tuo peikko-emäntäni itkeä tirauttikin kerran, kun en halunnut olla labbis Hamin kanssa, haukuin vaan kaikki karvat pystyssä sitä. Emäntä luuli, että musta ei tuu ikinä kivaa ja sosiaalista koiraa. Ja ihan hoopo olinkin silloin, koska nyt Hami on mun paras kaveri. Mutta malinoisit on silti ihan parhaita.

2. Mä olen kai noutaja. Koko ajan noudan kaikkia pehmoleluja muille: apinoita, lampaita ja erityisesti pesupalloja. Näytän kuulemma idiootilta valtava lelusimpanssi suussani, mutta se ei kai voi olla totta.

3. Olen peluri. Öisinkin rakastan pelata pesupallopeliä ja se paukkuu niin, ettei oikein kukaan saa nukutuksi. Melko päheetä!

4. Olen juoksija. Rakastan juoksemista. Juoksemisesta saa hurjia kicksejä. Kokeilkaa muutkin.

5. Olen arkajalka. En enää niin paljon, kuin pienenä, mutta esimerkiksi ensilumi sai mut nostamaan kaikki karvat hännäntyvestä niskaan asti pystyyn. Haukuin sitä lunta, mutta ei se mihinkään häipynyt. Tai häipy se sittenkin ja pitkäksi aikaa. Olikohan se kumminkin mun vika?

6. Tykkään tekemisestä. On ihanaa, kun toi mun emäntä opettaa mulle asioita. Rakastan agilityä ja voisin harjoitella kaikkia juttuja ihan aina. Emäntä sanookin, että on ihanaa, kun mä olen tällainen palvelualtis ja nopea oppimaan. Tietty, mä olen ihana.

7. Mulla ei ole oikeaa nimeä. Tämä mua harmittaa välillä. Mulla ei ole jotain rekisteripaperia, vaikka mä olen jo kohta vuoden vanha. Emäntä sanoo, että on 6 kk aikaa saada sellainen rekisteripaperi, kun sitten pitää mennä kilpailemaan agilityä. Se mua vaan huolestuttaa, että laitetaanko mun pyllyyn sitten rekisterikilpi, niinkuin autoillekin. Mut ei kai, kun Marilynillä ja Kleollakaan ei oo semmoista. Jotenkin mun on kyllä vaikeaa uskoa, ettei mulle ole tehty jo sitä rekisteröintiä, kun se mun kasvattaja oli kumminkin ihan kiva ja ihana tyyppi. Onnellinen lapsuus ja sillain, tiedättehän?

No, eiköhän tämä jo riittänyt. Mä menen sohvalle torkkumaan, kun kaikki muut on töissä. Kenetkähän mä haastaisin seuraavaksi, ainakin Bugin voisi haastaa isäntänsä Jarin suulla kertomaan juttuja ja Saija voisi kysellä Riepulta juttuja, kun se on samaa rotuakin.

Muu vaara!

Keskiviikko 5.3.2008 tulee piirtymään koko Läntisen Uudenmaan muistojen verkkoon historiallisena päivänä. Tuona päivänä maanteillemme ampaisee (jos muistaa ottaa käsijarrun pois päältä liikkeelle lähtiessään...) viininpunainen "muu vaara". '

Tarkemmat tuntomerkit viinipunaisesta vaarasta:

• Opel-merkkinen pikkuinen auto, jonka rekisterikilvessä numerot 111.
• Sisällä 1 tai 2 kpl ylen hurmaavaa takkutukkaista peikkolasta.
• Liikkuu arkisin klo 6-7 ja 15:30-16:30 välillä Lohja-Loppi,
• ilta-aikoina valtoimenaan Lohjan ja Nummelan seuduilla,
• satunnaisesti jopa kauempana.

Olkaa valppaina liikenteessä!

---

"Muista aina: Liikenteessä monta vaaraa ompi eessä. Siksi valpas aina mieli se on turva verraton." - Lasten liikennelaulu

Maaliskuinen maanantaiaamu

Yli viikkoon ei ole ollut intoa kirjoitella blogiin. Mitään erityistähän ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin, joten syytä päivityksiin on vaikea löytää muutenkin. Viime viikko ei tee tästä minkäänlaista poikkeusta.

Tämä viikko tulee olemaan kiireinen: tänään Helsingissä töissä, huomenna Helsingissä ja Hyvinkäällä, keskiviikon ja torstain olen johtamisvalmennuksessa Aulangolla ja perjantaina onkin varmaan jo takki tyhjä. Keskiviikkona on muuten pikkupeikon (ensimmäinen) insinööriajo, toivottavasti typykkä saa ajokorttinsa. Torstaina hän sitten aloittaa harjoittelun alumiinivalimossa Lopella. Tässä perheessä ei pitkät työmatkat arveluta. Kohta mennään kolmella autolla töihin ja jokaisella on matkaa vähintään 100 km/pv.

Perjantaina piipahdin Tampereella, tai oikeammin Viljakkalassa, Tuulensillan issikkatallilla. Meillä oli issikkayhdistyksen johtokunnan kokous. Hieno paikka, kokoustimme tallinvintillä, joka oli uudistettu upeaan kuntoon. Sieltä löytyi jopa sauna ja poreallas. Kunhan saavat maneesin ja baanan, niin paikka on täydellinen esim. kurssien ja leirien pitoon. Kotona olin lauantain puolella klo 1:40, joten hiukan väsyttävää on välillä yhdistystoiminta. Lauantaina en oikein meinannut saada itseäni käyntiin.

Eilen sentään kävin ratsastamassakin pitkästä aikaa. Félagi oli oikein pörheänä ja pisteli tahdikasta tölttiä pitkin tietä. Ihanaa, kun nyt on jonkin verran lunta, niin hevosetkaan eivät ole sellaisia mutapaakkuja, kun ovat muuten olleet tämän "talven".

Tänä aamuna olisin voinut nimetä Karman uudelleen. Nimeksi antaisin Harmi. Otus lähti kuin tykin suusta, kun lähdimme aamulla ulos. Ensin hevosia haukkumaan, sitten peräkylältä tulevan auton perään. Lopuksi se äkkäsi jäniksen ja se oli lopullista vientiä. Puolisen tuntia sain huhuilla sitä, kunnes se läähättäen ja tyytyväisen näköisenä tuli luokseni. Toivottavasti moinen ei tule tavaksi. Jäniksiä nimittäin riittää...

Mutta kaipa se on lopetettava turhat jorinat ja hankkiuduttava työmaalle. Tosin tässä samalla teen koko ajan töitä jo nyt, mutta kaipa sitä voisi mennä työmaalle näyttäytymään.

---

Kuinka on mahdollista,
että vuodet kiitävät niin nopeasti,
kun tunnit ja minuutit joskus matelevat.

Sunnuntaijorinaa

Sataa taas lunta. Maa alkaa jo olla valkoisena. En oikein jaksa innostua aiheesta, huomenna on ilmeisesti taas plusasteita ja kaikki sulaa pois. En ole varmaan ainoa, joka olisi halunnut oikean talven tänäkin vuonna.

Ajattelin läheä ratsatamaan tänään, kunhan tuo lumipyry on hälvennyt. Mukavaa, kun ei ole ohjelmassa mitään, mikä olis pakko tehdä. Voi vaan rentoutua ja lepäillä koko päivän. Tai ei sittenkään: pitäisi tehdä maatilakirjanpito, koska veroilmoitus pitäisi täyttää tämän kuun loppuun mennessä. Uskoisin siihen menenvän muutaman tunnin. Nykyisin on niin helppoa, kun tapahtumat saa suoraan koneelle pankin järjestelmistä.

Eilen kävi taas kengittäjä. Huomasin aamulla, että sekä Félagilta että Ísingiltä puuttuu toinen etukenkä. Kun soittelin kengittäjälle, hän lupasi tulla kolmen jälkeen. En meinaa mitenkään tottua uskomaan, että kengittäjän saa samana päivänä, kun hänelle soittaa. On se aivan luksusta, kun hän asuu samassa kylässä! Aiemmin, kun Vissaa ei saanut kengään kuin yksi kengittäjä, häntä saattoi joutua odottamaan jopa viikkoja. Se kävi jo luonnon päälle.

Jaa-a, taidan köllähtää vielä hetkeksi lepäämään sohvalle, kun ei ole mihinkään kiire.

---

Sinun on opittava arvostamaan elämän pieniä asioita, koska suuria asioita ei ehkä koskaan tule, joten niitä olet istunut turhaan odottamassa. - Paul Reiser

Turhaa löpinää

Olenkin ollut tällä viikolla yllättävän ahkera bloggaaja. Joskus sitä kirjoittaa vain, kun on jotain sanottavaa ja toisinaan ihan vaan huvikseen löpisee olemattomia.

Tänään on taas mahtavat hiihtolomakelit. Kun tulin tallilta hepoja ruokkimasta ja menin tukanpesuun, sitä ei olisi tarvinnut kastella lainkaan. Ihan pikkuisen tuli taas kylmää vettä niskaan. Hyvä uutinen näillä keleillä on se, ettei pissapojan säiliö ollutkaan haljennut, oli taas sulake palanut ja säiliö oli umpijäässä. Säiliön täyttöputki vuoti kyllä, mutta se vaiva poistui, kun jää lakkasi pullistelemasta.

Lueskelin tuossa aamutuimaan muitakin blogeja ja erityisesti Marjun ongelmaa saada vapaaehtoisia hallicup-pääpäsmäreiksi. Tuo vapaaehtoisten saaminen on tosiaan ikuisuusongelma, mutta toivon silti, ettei hallicup-toiminta lopu seurassamme. Ehkä pääjehut voisi sopia etukäteen/cuppi jo kauden alussa, jottei vastuu roikkuisi ilmassa, kunnes siihen joku tarttuu. Pitänee ilmoittautua vapaaehtoiseksi ainakin yhden cupin järkkääjäksi, ettei homma kuole kasaan. Huomataankohan vapaaehtoisuuteni täältä vai pitäiskö ihan virallisesti ilmineerata itsensä? Saas kattoo...

Tänään on luvassa hieman erilainen työpäivä, iltapäivällä on tiimipalaveri ja sen jälkeen menemme keilaamaan tai hohtokeilamaan. Yhtään ei nappaisi, sohvaperunointi tuntuisi paljon kiinnostavammalta, mutta kaipa se on mentävä.

Ja töihinkin pitäisi taas jaksaa... Voi, miten paljon kaipaankaan aurinkoa, siitä saattaisi saada hieman energiaa elämään.

---

Älä kuluta kallista aikaasi kysellen 'Miksi maailma ei ole parempi paikka?' Se on ajan haaskausta. Kysyä pitäisi 'Kuinka tehdä siitä parempi?' Siihen on olemassa vastaus. - Leo F. Buscaglia

Tärkeät tavarat

Näin viime yönä unta, että minun piti omistamastamme irtaimistosta valita 10 juttua, jotka saisin pitää. Loput myytäisiin hyvällä hinnalla enkä saisi niitä takaisin, mutta rahat toki saisin. Kävi ilmi, että eläimet ovat irtaimistoa, joten siitä tuli heti 7:

1-4) Hevosia 4
5-6) Koiria 2 (Ei, ei Karmaa, koska se ei ole meidän)
7) Kissa
8) Kaikki valokuvani (jotenkin onnistuin vakuuttamaan unessa, että kuvat erillisellä kiintolevyllä, seinillä, irrallaan ja albumeissa ovat yksi tavara)
9) Vaarin vanha merimiesarkku
10) Mikä ihme voisi olla 10: Vanhat päiväkirjani vintiltä vai kaikki lasten itse tekemät esineet... - en muista mitä päätin, kovasti harkitsin kyllä eri vaihtoehtoja.

Ja *poff*, päätöksen tehtyäni istuin alasti kodin lattialla. Aika epäreilua viedä vaatteetkin päältä, mietin unessani. Seuraavaksi sitten totesinkin, että asunnon puulattiat olisi nyt helppoa hioa ja lakata uuteen kuosiin.

Yllättävän vähän unessani oli tavaroita, joita haluaisin todella pitää... Mitä mammonaa sinä olet koonnut ympärillesi, mistä et haluaisi luopua?

---

Toimimme kuin mukavuus ja ylellisyys olisivat elämän tärkeimpiä edellytyksiä, kun kaikki mitä tarvitsemme ollaksemme onnellisia on jotakin, josta olla innostunut. - Charles Kingsley

Pieniä murheita

Tiistaissa mennään. Eilen illalla oli taas agiharkat ja totesin, että varmaan se mun agilityosaaminen olikin sitten Jaakon taskussa tai jotain. Eilinen yhteistyömme Marilynin kanssa oli taas aivan surkeaa räpeltämistä.

Pissapoikakin on taas rikki. Tällä kertaa epäilen oman tyhmyyteni aiheuttaneen tämän vaivan. *Kuinkas muutenkaan?* Laitoin tuossa viime viikolla eräänä talvenlämpöisenä päivänä kiireissäni poikaan vain vettä. Seuraavana päivänä olikin sitten aika kipakka pakkanen. Epäilen säiliön haljenneen. Kunhan saan taas ukon katsastamaan asian, niin saan varmuuden. Vai pitäiskö kokeilla sitä pikahuoltoa? Se ei ainakaan jäkättäisi veden laitosta pissapoikaan talvella... *hmmm*

Ja jotta fiilikset olisivat täydelliset, minulla on sellainen tunne, että silmiin on tulossa tulehdus. Ne eivät ole punaiset eivätkä oikeastaan kipeätkään. Tuntuu vain räpyteltäessä kuin olisi inanen näkkileipää luomien alla.

---

Hymyile - huomenna on huonommin. (Myrphy)

Viikko on taas alussa

Taas yksi viikonloppu takana ja tiedossa jokseenkin tylsä työviikko. Peikkolapsi vietti koko viikonlopun löytämänsä peikkopojan luolassa eikä ole vieläkään palannut. No, koulu on oikeastaan lopussa ja tämä viikko on joka tapauksessa hiihtolomaviikko, joten miksipä ei olisi vaihtelun vuoksi poissa. Poikakaan ei tullut sunnuntaipäivälliselle, vaikka lupasi ja näin siis vietimme ukon kanssa viikonlopun kahdestaan.

Lämmitimme kylpytynnyrin sekä lauantaina että sunnuntaina. Etenkin eilen illalla oli mahtavaa, kun kuunpuolikas kumotti kirkasta valoaan ja tähdet tuikkivat tummansinisellä taivaalla.

Olin eilen poikkeuksellisen reipas. Kävin jopa heittämässä Félagilla ratsastuslenkin. Hieman oli naurussa jarruttelemista, kun hiljakkoin maalle muuttanut naapurin täti syöksähti kameran kanssa luoksemme samalla huutaen: "Ihanaa, idyllistä, kaunista. Saanko ottaa teistä valokuvan? Kyllä on kaunis issikka. Ihanat silmät. Onko niillä kaikilla näin ihana harja? Pälä-pälä-pälä-ihana-ihana-onko-eihän-joohan?" Naapuri on väkevästi maalaisromantiikan lumoissa: ihanaa, kun on pimeää, ihanaa kun ol liukasta, ihanaa, kun joutuu rehkimään, ihanaa, ihanaa, valloittavaa... Meikä ei osaa kuin äidillisesti hymyillä tuota vuodatusta kuunnellessaan. Kauankohan moinen kohtaus kestää?

Kävin myös Karman kanssa metsälenkin, jotta se saisi vähän päästellä höyryjä itsestään. Lauantaina ja sunnuntai-aamupäivällä tuntui, että Kleo ja Karma ottavat yhteen kaikista pikkuasioista. Karma hössötti ja paimensi ja hyökkäili Kleon kimppuun ja se, jos joku on vanhasta koirasta ärsyttävää. Kleo on muutenkin nykyisin sellainen äreä vanha akka. Vähän väliä kuului rähinänpokanen jostain ja noita kahta piti mennä erottamaan. Tilannetta ei myöskään yhtään rauhoita se, että Marilynistä on hauskaa tilateen tulleen hyökätä molempien päälle kiihkeästi haukkuen ja äristen. Ihan kuin pikkupojat ennenvanhaan välitunnilla: tappelu, tappelu! (Nykyisin sellainen ei varmaan ole missään muodossa enää sallittua, siksi sanoin ennenvanhaan...)

Kun Karma sai kunnolla päästellä höyryjä ja juosta vapaana metsässä, vaikkakin vain puolisen tuntia, oli illalla ihana rauha maassa. Karma lötkötti sohvalla vanha simpanssi suussaan vaimeasti kuorsaten eikä yhtään pikkurähinää tullut enää. Myös yön se nukkui lähes ilman säpinää. Kerran Karma juuttui sänkymme alle ja heräsin siihen räpistelyyn, kun se kauhoi itseään sieltä pois.

No, nyt kuitenkin on maanantai edessä. Lupasin lähteä ajoissa pois töistä noutamaan pikkupeikkoa, joten kaipa tästä on lähdettävä etsimään itselleen hieman säällisempiä rääsyjä päälleen, jotta pääsisi työmaalle.

---

Kun ei ole parempaa tekemistä, sopii tehdä työtä. (J. A. Hollo)

Se löytyi!

Eilen oli Suoknuutin Jaakon vetämät agitreenit. Sieltä löytyi agilitymotivaationi! Kyllä oli taas mahtava fiilis, maanantaina suunnittelin jo harrastuksen kokonaan lopettamista ja eilen tuntui aivan toisenlaiselta! Radalla oli 38 estettä (kuulemma), me pääsimme oman puolituntisemme aikana esteelle 15.

Marilyn jäi lähdössä paikalleen hyvin, vain kerran se varasti. Lisäksi sen fokus oli suurimman osan ajan minussa, joten yhteistyö oli ylipäätään mahdollista. Pikkukoiruus todella rakastaa agilityä ja tekee aika lailla parhaansa silloin, kun se on parhaimmillaan. Radalta ei vauhtia puuttunut, sain todella juosta veren maku suussa. Varmasti sai moni parempikuntoinenkin kokea saman. Puolen tunnin harjoittelun jälkeen oli tukkani likomärkä hiestä ja taisi Marilynkin olla uupunut, sen verran lötköltä se vaikutti illalla lattialla kölliessään.

Jaakko on mielestäni paras kouluttaja, jonka koulutuksessa olen koskaan ollut. Hänellä on koirasilmää ja hän osaa myös käsitellä ihmisiä oikealla tavalla. Jaakosta saa aina sellaisen lämminsydämisen tunteen. Hän tekee hommaa suurella sydämellä ja hän pitää koirista. Koiratkin pitävät hänestä - Marilynkin meni aivan nahoistaan, kun huomasi Jaakon hallissa. (Tosin Marilyn menee muutenkin helposti tolaltaan innosta...)

---

Tänään on sunnuntai - olen taas nukkunut käytännössä kellon ympäri. Aamupäivällä on satanut pienen lumikerroksen ja maa on valkoinen, lämpömittarin lukeat taitavat olla lievästi plussalla eikä tuule. Sääli, ettei aurinko paista, sitten olisi jo täydellistä. Ajattelin pitkästä aikaa ottaa ponin alleni ja lähteä ratsastamaan.

Yö Puuha-Peten kanssa

Eilen oli ystävänpäivä, melkoisen määrän tekstareita ja muutamia sähköisiä kortteja sainkin ystäviltäni. Kiitos niistä. Mitään mainittavia kommelluksia en saanut aikaan koko päivänä ja näin on helppoa siirtyä kohden loppuviikkoa. Tänään on perjantai, perjantai, perjantai! Mukavaa!

Pikkupeikko pääsi eilen autokoulun kirjallisista läpi - kertayrittämällä, onnittelut siitä! Yönkin pikkupeikko vietti poissa, mistä on seurauksena se, että Karma, tuttavallisemmin Puuha-Pete, vietti taas yönsä meidän makuuhuonessaamme. Alkuyön se nukkuu ihan hyvin, mutta tuossa kolmen korvilla alkaa melkoinen hössötys ja pussailu. Se myös yritti päästä sänkymme alle, lopputulos on melko sama kuin Marin Roihulla, jonka älynväläys on oikein ikuistettuna tänne. Tuo sängyn alla räpistely kuulostaa kammottavalta, en ymmärrä, miten ukkokulta vain kuorsaa senkin aikana.

Kun komensin otuksen viereeni lattialle painokkaalla maahan-komennolla se lopultakin rauhottui uudelleen ja sain nukkua loppuyönkin rauhassa. Tällä kerta lattialla ei ollut motivaattorina ukkokullan vyötäkään, joka edellisenä yöpymiskerralla sai aivan uudet laihduttamista kannustavat mitat - vyö kutistui noin 15 cm pikäksi nysäksi Karman hampaissa. En ole varma, uskalsinko asian tilaa ukolle tunnustaakaan vai hävisikö vyö vähin äänin tavaroiden taivaaseen. Kun sitä seuraavan kerran etsitään, niin täytynee vain todeta, että en ole sitä käyttänyt. Se useimmiten tehoaa.

Tänä aamuna sattui muuten hassu juttu. Kun tulimme tallilta koirien kanssa takaisinpäin tuli kissamme vastaan ja naukui siinä tienposkessa. Kaikki koirat nuustivat sitä ystävällisesti ja se jatkoi matkaansa alaspäin ja me ylöspäin. Urpo (suom. huom. Karma) tajusi ilmeisesti vasta kymmenen metrin kuluttua, että se oli kissa, jota hän aina jahtaa ja kiihtyi vasta sitten. Jostain syystä se otti vain mallia toisten koirien käyttäytymisestä ensin ja nuuski rauhallisena kissan nenunpäätä.

Mutta, nyt työhyntteitä etsimään ja baanalle!

---

Pienten asioiden aamukasteessa sydän löytää päivänkoittonsa ja virkistyy. -Kahlil Gibran

Löysäpään iltapäivä

Lähdin eilen Hyvinkäälle palaveriin. Se kesti vain klo 11:een ja päätin muuttaa suunnitelmiani kotona työn tekemisestä loppupäivän ja lähteä autottoman kollegani kanssa Helsinkiin töihin, ettei hänen tarvitsisi mennä junalla.

Perillä huomasin, että olin jättänyt tietokoneeni kotiin, koska tosiaan tarkoitus oli tehdä loppupäivä kotona töitä. No, kyllähän 50 km kannattaa ajaa ylimääräistä, että voi lounaaksi syödä pyttipannua paistetulla kanamunalla hintaan 8,40 €.

---

Ehkä tänään on parempi päivä. Lumi tosin on kaikonnut, mutta ulkona on mukava pikkupakkanen ja taivas on tummansininen ja täynnä tähtiä.

---

Päästä muuten tuli mieleen, että kävin kampaajalla tiistaina. Mielestäni loppulos oli ihan kiva ja leikatakin piti ainakin 5 cm, koska tukka oli niiin ylikasvanut muodostaan. Arvatkaapas onko ukkokulta huomannut vielä mitään?

Löysäkätösen aamupuuhat

Aamupuuhat menivat aika uusiksi, kun aamu-uninen kätöseni hervahti hetkeksi ja Marilynin flexi irtosi siitä. Pieni valkoinen otus suhahti tiehensä suunnilleen valon nopeudella piittaamatta riemukkaista kutsuhuudoistani.

Samaan aikaan takavasemmalta kuului tuskanparahdus, kun Karma työnsi ilmeisesti nokkansa sähköaitaan ja sekin pakeni paikalta - tosin kotia kohti, joten arvatenkin se olisi helposti löydettävissä. Sieltähän se löytyikin loukkaantuneen näköisenä, kun palasin.

No, ruokin hevoset, hain lehden ja ajelin autolla etsimään Marilyniä. Melko toivotonta löytää pimeässä yhtään mitään ja minua huolestutti sen perässä kulkeva flexi, koska otus tietenkin jäisi siitä kiinni johonkin. Tosin aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että se osaa haukkua apua, koska ei ole mikään tyhmä otus.

Pari rundia kylällä eivät tuottaneet tulosta ja niin ajoin takaisin kotipihalle. Päätin huhuilla vielä hetken ja jopa alkoi kuulua laitumelta melko läheltä hurja apua-apua-hau-hau-hau-apua! Sieltähän koiruus löytyi flexinnaru aitatolpan ympäri kietoutuneena. Positiivista on se, että se oli selvästi jo matkalla kotiin!

Nyt töihin - ei niin suihkunraikkaana kuin kuvittelin, mutta melko tyytyväisenä.

Fokus kadoksissa

Eiliset agitreenit olivat taas aika viihdyttävää puuhaa (katsojista). Meillä on jäänyt pikkupeikon artesaanihommien vuoksi pari kertaa käymättä ja sen seurauksena Marilyn kävi hiukan kierroksilla. Pikkukoiruus singahteli etenkin ensimmäisellä radalla sinne tänne ja sen huomio oli milloin missäkin asiassa, välillä jopa minussa.

Toinen rata meni jo paremmin, kun kunnollisella naisenergialla sain otuksen pidetyksi hanskassa. Onhan se kivaa, että koiralla on kivaa, mutta melkein neljän yhteisen harrastusvuoden jälkeen alan jo toivoa parempaa... *huoh* Pitkästä aikaa harkoista kotiin ajellessa olin pettynyt itseeni. Harrastuksen lopettaminenkin käy välillä mielessä. Mistä saisi lisää pontta, osaamista ja hallintaa?

Toinen, jonka fokus taitaa olla hieman hakusessa, on poikani. Toista kuukautta hän on puolihuolimattomasti onnistunut väistelemään opintojensa loppuun saattamisen. Töitäkään ei ole tuntunut sittenkään löytyvän. Voi, miten toivoisinkaan, että hän saisi itselleen jonkin energianpuuskan ja hoitaisi hommaan kotiin yhtä tyylikkäästi kuin intin. Surettaa, kun nuoren miehen päivät menevät aivan hukkaan. Lisäksi jatkuva naputtamiseni asiasta kiristää aivan tarpeettomasti välejämme.

---

Mutta aamu on kulunut aivan liian nopeasti, nyt nokka kohti Vantaata ja kurssia vetämään.

Torkut torkkujen perään

Taas on päästy sunnuntaihin. Tänään menemme katsomaan Apassionata-show'ta. Hevoskeskustelupalstoilla sitä on kehuttu kovasti, joten toivon, että esitys on nautittava.

Kaikki lumet ovat taas kaikonneet ja tiet ovat liukkaita ja jäisiä. Joka aamu olen iloisempi nastoitetusista lenkkareistani. Ilman niitä olisi kyllä kupsahdellut useammankin kerran. Joudun pitämään Karmaakin remmissä, koska se rynnii ärsyttävästi paimentamaan hevosia. Hevostarha on niin kurainen, että joutuisin pesemään otuksen joka aamu. Koska Karma kiskoo, kun se innostuu, niin pystyssä pysyminen ei aina ole helppoa.

Olen miettinyt viime aikoina paljon yksinäisyyttä. Olen melko paljon yksin. Silti ei tunnu yksinäiseltä. Osasyynä ovat tietenkin eläimet, ne ovat aina läsnä. Koirat tuntuvat vaistoavan mielialoja herkästi ja tulevat lohduttamaan, jos olen vähänkin apea. Marilyn on Nitin poismenon jälkeen kehittynyt tuossa suhteessa kovasti. Se ei kylläkään ole mikään hienotunteinen lohduttaja, kuten Nitti, vaan yleensä syöksyy nuolemaan kuin myrskytuuli hurjasti häntäänsä heiluttaen. Tuolle pikkuotukselle ei voi kuin nauraa, niin rajaton on sen heittäytyminen asiaan. Tuntuu, että se ei tee mitään vain puoliksi, vaan on aina sata lasissa.

Itse en ole ollut ainakaan kuukauteen missään asiassa sata lasissa. Aikaavievin harrastukseni on viime aikoina ollut torkkuminen. Olen perustellut sitä sillä, että nyt Kleonkin kanssa joku tekee jotain yhdessä. Olemme omistautuneet melko hyvin yhteiselle harrastuksellemme. Kleo on äärimmäisen tyytyväinen, kun se saa nukkua kanssani aamupäivä-, iltapäivä- ja muuten vaan -torkkuja työhuoneen sohvalla. Ihmettelen välillä, mistä unta riittääkin niin monille torkuille, mutta runsas harjoittelu on tehnyt meidät siinä varsin taitaviksi.

---

Olkoon elämäsi keveässä veneessä vain tarvitsemasi: kodikas koti ja yksinkertaiset ilot, yksi tai kaksi mainitsemisen arvoista ystävää, joku jota rakastaa ja joka rakastaa sinua, kissa, koira, piippu tai pari, tarpeeksi syötävää ja päälle pantavaa, ja hiukan enemmän kuin tarpeeksi juotavaa, sillä jano on vaarallinen asia. - Jerome K. Jerome

Painajaisia

Huomenta. Tässä sitä taas istutaan kaffekupin kanssa ja odotellaan peikon saavan itsensä sellaiseen läjään, että pystyy liikkumaan. Jotain ininää ja kohinaa jo kuuluu tuvan puolelta, joten ihan kohta varmaan ollaan lähtövalmiita.

Ininästä tulee mieleen viime yö. Ukko kärsii kovasta kuumeesta (37,4) ja puhisee ja ähisee ja on tuskainen ja onneton. Se on oma lukunsa, mutta ei siitä enempiä. Vielä tuskaisempi ja onnettomampi viime yönä oli Marilyn, joka näki vähän väliä jotain ilmeisesti varsin raskasta painajaisunta. Yhdessä vaiheessa pieni otus tärisi ja ulvoi hiljaa korvaani. Minun oli pakko herättää se ja ottaa kainalooni, niin raastava oli pienestä koirasta lähtevä ääni. Kun herätin sen, koiran ilme oli aivan poissaoleva ja kun se tajusi, missä se oli, se käpertyi syvään huokaisten kainalooni. Mikähän ihme voi pienen koiran unimaailmassa olla niin hirmuista?

Tänään on peikon suuri päivä: artesaanityön kritiikki. Tätä varten pikkuinen on opiskellut kolme vuotta. Ihmeen tyynesti tuo tulevaan päivään suhtautuu. Eilenkin oli peikolla merkittävä päivä: ensimmäinen autokoulun ajotunti. Minä ainakin muistan oman ekan ajotuntini vieläkin, vaikka olenkin ihan vanha akka. Mukavia aikoja - voi kun niistä saisi parhaat palat jotenkin takaisin...

---

No, nyt auton nokka kohti Hyvinkäätä. Työ kutsuu.

Maalaisromantiikkaa

Eilen tuuli ja satoi luntaräntää. Tänään aamulla satoi pieniä ihoa kirveleviä jäänpalasia, jotka tekivät kipeää, sulivat nopeasti iholle ja kastelivat perinpohjaisesti. Se on sitä romanttista ja idyllistä maalaiselämää parhaimmillaan.

En tosin vaihtaisi tätä asumismuotoa muuhun. En todellakaan haluaisi asua isossa kaupungissa kerrostalossa. Onhan tässä tosin varjopuolensa: kaikkialle on pitkä matka ja monasti sitä on aivan säiden armoilla ja sähkökatkotkin voivat parhaimmillaan kestää viikon. Yksinäisyyskin on välillä aika raastavaa.

Plussapuolina on oma rauha ja hiljaisuus, kauniit aamut ja illat, kesällä on melkein kuin asuisi kesämökillä. Kun tulee töistä kotiin, tuntuu heti kuin olisi lomalla. On ihanaa pitää hevoset omalla pihalla, hoitaa ne itse ilman, että tarvitsisi tehdä kenenkään kanssa kompromissejä tai ottaa vastaan sääntöjä tai käskyjä muilta.

Tämä talvi tosin on ottanut useammankin kerran hermoille. Säät ovat raivostuttavat. Turhaanhan niistä kyllä raivoaa, hukkaan menee rähinät, jos taivaalle nyrkkiänsä pui.

Ei ole auttanut mitään, on kokeiltu.

Syntiset esi-isät?

Tuuli suorastaan ulvoo nurkissa. Tänä aamuna tallilta tullessa pohdiskelin syvällisesti, millaisia mahtoivat esi-isän-isän-isäni olla, kun päättivät asettua tällaiseen maahan asumaan. Erakkoja? Lainsuojattomia? Sunnattoman karvaisia, koska eivät kärsineet kylmästä? --- Peikkolapsen perimässä ainakin on tuota karvoitusta vielä jäljellä - siksi hän varmaan viihtyy arktisemmissa maissa. --- Älykkäitä he varmasti ovat olleet, koska eivät ole kuolleet kylmään ja viimaan. Eivät kuitenkaan riittävän älykkäitä, siirtyäkseen etelämmäksi.

Jaa-a, niinhän sitä sanotaan, että isien synnit rankaistaan lapsille. Siis jos ihmettelit, miksi sinulla joskus on niin samperin kylmä, niin se johtuu vain tuosta. Sekin on niitä juttuja, joille ei mahda mitään. Lisää vain vaatetta päälle, kyllä se siitä...

Hämmästyttää, kummastuttaa...

Eilen töistä lähdettyäni minua jäi askarruttamaan eräs juttu. Työpaikan ulko-ovessa luki:

VAROKAA KATOLTA TIPPUVAA LUNTA!

Ovien päällä on pienet lipat ja muuten piha on kattamaton. Talossa on jotain 7 kerrosta. Miten sitä tippuvaa lunta varotaan? Juostaan hirveää vauhtia liukkaalla pihalla koko ajan ylös katsoen? Jos ei pääse karkuun, niin se on sitten ihan oma vika, kun ei varonut, vaikka kehotettiin?

---

Eipä tässä sen kummempia olla taas mietittykään.

Nastat tarpeen

Jaa-a, jos valittelisi vaikka säätilaa vaihteeksi. Sataa vettä ja kotitie on taas todella liukas. Aamulla, kun pitää ottaa Romeo ulos tallista, on kolme tapaa tehdä se: 1) ajaa tallin ohi tielle, liukastella alas, päästää Romeo ulos ja liukastella takaisin, 2) jättää auto mäen päälle ennen tallia, liukastella vapauttamaan Romeo ja ajaa vauhdilla tielle 3) ajaa auto normaalisti tallille, ajaa takaisin ottamaan vauhtia ja lähteä sitten töihin pysähtymättä. Tämä siis siksi, että jos pysäyttää auton tallille, se ei enää jaksa nousta ylös peilikirkasta jäätä pitkin. Harmillista säätämistä.

Tein kylläkin itselleni todellisen löydön Nummelan Cittarista: tarjouskorista löytyi nastoitetut talvilenkkarit 30 €:lla. Ostin viime viikolla itselleni talvilenkkarit edullisesti samasta paikasta. Sunnuntaina siivosin Romeon karsinan. Ilmeisesti tuoksu tossuissa oli vastustamattoman hyvä, koska vajaan 20 min järsimisen jälkeen Marilyn oli saanut puolet tossusta katoamaan. Oi, miten joskus toivoisinkaan, että nuo tuholaiset saisivat edes vatsavaivoja palkakseen! Mutta ei, teräsvatsainen terrieri ei ole moksiskaan kengistä tai mistään muustakaan sopimattomasta.

Toisaalta, en kyllä ymmärrä, miksi se helpottaisi hajotettujen kenkien menetystä, jos lisäksi joutuisi siivoilemaan oksuja ja sitä itteensä huoneistosta. Kaikkea tyhmää sitä tulee toivoneeksikin...

Lauantaina tein historiaa: ensimmäinen ratsastusretki koko vuonna! Félagi oli oikein viljakas ja mukava, tuntui oikein kivalta pitkästä aikaa olla hevosen selässä. Sunnuntai menikin sitten taas löhötessä. Ainoa poikkeama rutiineihin tuli, kun Karma avasi etuoven ja lähtivät yhdessä Marilynin kanssa pinkomaan mäkeä alas. Olivat kuulemma oikein hauska näky, kun laukkasivat ripirinnan kotitietämme ja kääntyivät sitten tismalleen eri suuntiin: Karma lähti peräkylälle ja Marilyn kaupunkia kohti. Hain Marilynin autolla Katjan pihalta (noin kilometrin päästä). Hirmuista vauhtia tuollainen pikkuilliäinen voi mennäkin!

Se on kyllä sääli, ettei Marilyniä voi yhtään pitää irti. Tietenkin pikkuiseen kertyy juoksuhaluja, kun aina ulkona ollessaan on joko flexissä tai juoksuliinassa. Harmillinen koulutusongelma, johon en ole löytänyt ratkaisua.

---

Lunta sataa edelleen. Ja on kylmä. Mutta maanjäristyksiä ei kuitenkaan viimeaikoina ole ollut.
- Nalle Puh

Vaikea päätös?

Hiukan unisena tässä vielä istuksin ja yritän päättää aloittaisko kevyesti siivota, menisi takaisin nukkumaan vai lukisiko vaikka viikolla tulleita aikakausilehtiä. Uninen olen siksi, että pojat heräsivät aamuneljältä ja lähtivät Alpeille hiihtelemään. Taisi olla ukko loman tarpeessa: yksi kassi (hiihtovaatteet & monot) ja kännykän muistikortti (se joka mahdollistaa gps:n liike/vauhtiseurannat) unohtuivat kotiin. Onneksi kuitenkin sellaista tavaraa, jota saa periltäkin.

Tänään oli taas sellainen luxyrulauantai, kun ei tarvinnut nousta aikaisin hepoja ruokkimaan. Ne taitavat vieläkin syödä paalinjämää, jonka saivat eilen illalla eteensä. Ja voi mahtavaa: aurinko pilkottelee pitkästä aikaa pilvien seasta. Enpä muista, milloin olisi vapaapäivänäni aurinko näyttäytynyt!

Pikkupeikko uinuu vielä. Luulen, että minäkin aloitan saman puuhan. Mikäs kiire tässä - vapaa ihminen valmiissa maailmassa?

---

Rauha tulee sisältä. Älä etsi sitä ulkoa. - Buddha

Vaihtelua arkeen

Perjantai. Luvassa kick-off -päivä Majvikissa. Ihan kivaa vaihtelua, vaikka ohjelma näyttikin melkoisen tylsältä. Sikälikin on poikkeuspäivä, että pikkupeikolla on vapaata, joten ei tarvitse tehdä mitään äänenavauksia hänen herättämisekseen. Kerrankin omaa rauhaa aamusella.

Ihmettelin viime yönä, kun Karma yhtäkkiä päästi kovan haukun. Ajattelin hevosten karanneen, mutta kun luurailin ulos ikkunasta, niin pikkupeikkohan se siellä. Oli juuri tullut kotiin. Minähän en nukkumaan mennessä edes muistanut hänen puuttuvan. Ylihuolehtiva äiti?

Ensi viikosta tuleekin erilainen, ensinäkin ukko nauttii lomasta Alpeilla ja itse käyn pari päivää töissä Hyvinkäällä. Pitäiskö repäistä ja jopa ratsastaa tänäkin vuonna yhden kerran. Ratsastusmotivaatio onkin ollut lähes kuukauden aivan poissa, mikä varmasti johtuu etupäässä surkeista keleistä ja pimeästä. Päivät alkavat jo valostua eikä töistä tulessa ole enää ihan pimeää.

Tosin, onhan siinä puolensa, että voi istuksia kotona takkatulen loimussa ja nauttia lämmöstä.

---

Luojan kiitos, aurinko on laskenut, eikä minun tarvitse lähteä ulos siitä nauttimaan.
- Logan Pearsall Smith

Lisää lunta odotettavissa

Tänään iltapäivällä pitäisi alkaa sataa lunta. Kovasti. Tosin maaseudun tulevaisuuden sääpalvelu ennusteli, että klo 17 se on jo vesisadetta. Kunpa ennuste olisi väärässä. Olisi oikeasti muksaa saada lunta ja valoa. Uutisissa on viime aikoina kerrottu mm., että talven pimeys lihottaa - minusta se ei ole mikään uutinen. Olen tiennyt sen koko aikuisikäni.


Ukko, poika ja pojan kaveri lähtevät lauantaina Itävallan Alpeille. Jos täällä Suomessakin olisi parempi lumitilanne, niin pikkupeikkokin pääsisi lautailemaan korvaukseksi siitä, ettei päässyt mukaan. Koulun lopputyö vie nyt peikkolapsen ajan niin, ettei loma ollut mahdollinen. Ikävää sinänsä, mutta tärkeimmät asiat ensin.


Kohta taas mennään - vien pikapuoleen peikon kouluun ja haen pojan halkohommiin päiväksi. Poika tykkää pöntöstä ja siksi hän ky aina välillä tekemässä halkoja sen lämmitystä varten. Jään etätöihin, mutta on mukavaa, kun on lounasseuraa.


---

Kun onni hymyilee, mitäpä silloin ystävillä tekisi? (Aristoteles)

Jaksaa, jaksaa..

Kaikissa kunnon personal trainer -jutuissa näkee ja kuulee, kun trainer karjuu naama punaisena treenattavalleen "Jaksaa, jaksaa... vielä 5, 4, 3, 2, 1. Jee!". Naama yhtä punaisena huudon kohde innokkaana silmät onnesta kiiluen tekee, mitä käsketään. Olisikohan tuo hyvä keino herättää pikkupeikko? Vai loistava keino tienata itselleen musta silmä?

Niin, ei tarvinne kertoa, että tänäkään aamuna herääminen ei ollut helppoa. Ei se kyllä ollut helppoa minullakaan, joten peikkolapsi saa kaiken myötätuntoni. Tosin, kun aamulla n. 6:30 kömmin koirien kanssa ulos, huomasi jo selvästi, miten aamut ovat valostuneet. Kohta alan pärjätä jo ilman otsalamppua. Se on mukava ajatus. Valoa tuo tietenkin myös lumi, joka ei vieläkään ole häipynyt. Jo kaksi päivää! OO! (Aaltoja!)

Lapsi on ylhäällä, kohta sitä taas mennään! Muksaa päivää muillekin, onhan jo keskiviikko!

Väärä asenne

Lumi tuli. Taas kerran ohut kerros valkoista peittää maan. Nyt en jaksa innostua lujasti, kohta se kumminkin häviää ja vedenpaisumustyyppinen sade kohisee aamusta iltaan. On toki myönnettävä, että oli paljon mukavampi liikkua, kun ei ole niin mutaista. Tänä aamuna oli varsin sopiva keli , vain yksi pakkasaste. Juuri sopivasti: ei kuraa, ei kylmää.

Karman myötä meidänkin talossa on koira, jonka tassut ja massu on pyyhittävä kurasta aina, kun tullaan pidemmältä lenkiltä. En tiedä miksi, mutta nuo pikkucairnit eivät tunnut tuovan niin paljon kuraa sisään, vaikka niitä ei pyyhkisikään. Yksi syy on se, että ne ovat hienostuneita. Ne eivät porskuta kaikkien kuralätäköiden läpi vettä roiskuttaen ja suullaan haukkoen, kuten Karma. Cairnit tepsuttelevat aina korkeimmalta kohtaa, jotta niiden pikku tassut pysyisivät mahdollisimman kuivina. Ihanteellista.

Eilen oli agiltyharkat. Joko aivoni tai kroppani ei toimi kunnolla. (Tai mahdollisesti ei kumpikaan.) Yritin varmaan 20 kertaa tehdä Marilynin kanssa flippiä, mutta aina koira ajautui väärälle puolelleni. En yksinkertaisesti pystynyt tekemään käännöstä, koska olin niin rajusti myöhässä koko ajan. Kun kerrankin pääsin riittävän edelle koirasta, onnistui käännös paremmin, mutta ei sittenkään hyvin. Kaiken kukkuraksi mahaani poltti kuin tulessa koko suorituksen ajan ja kun vuoromme loppui, syöksyin vessaan ja käänsin mahani ympäri. Kotiin ajaessani olin aivan kunnossa muuten, mutta mielialani ei ollut. Pitkästä aikaa kävi mielessäni, että tämä ei ole minun lajini. Turhanaikaista tuhertamista, kun en koskaan onnistu.

Lisäksi minulla on niin järkyttävä rimakauhu kilpailemisen suhteen, että itseäkin harmittaa. Nyt olisi hallikisoja vaikka kuinka, mutta en uskalla ilmoittautua. Olen ilmeisesti jo etukäteen päättänyt, että en voi onnistua. Väärä asenne. Mikähän auttaisi?

---

Oikea asenne ei takaa onnistumista, mutta väärä asenne takaa epäonnistumisen; seisomme ja kaadumme asenteemme mukana. - John Maxwell

Aamupuuhissa

Täällä sitä taas ollaan, normaalit aamupuuhat käynnissä: vastailen ja lähettelen työmailia, juon aamukahvia ja yritän maanitella pikkupeikkoa pois peiton alta. Tänään tuo viimeinen homma tapahtui yllätyksekseni kahdella pyynnöllä. Olisin voinut pyllylleni tipahtaa, jos en olisi ollut jo istumassa. Kaikkea kummallista sitä maailmassa tapahtuu.

Säät alkavat myöskin parantua. Eilen olisi jo ollut sellainen sää, että olisi viitsinyt lähteä vaikka ratsain liikkeelle. Aurinkokin näyttäytyi pitkästä aikaa. (Tässä voisi kuiskaten tunnustaa, että koko vuonna en vielä ole ollut hevosen selässä.) Eilenkään en ehtinyt ratsaille, koska ukon siskontyttö tuli Espanjasta Suomeen lomailemaan ja kutsuin koko suvun (suom. huom. 7 henkeä) syömään lohisoppaa iltapäivällä. Soppa onnistuikin mainiosti.

Siitä saisi muuten melko hyvän piilokameraohjelman, jos laittaisi vaikka meikämannen kauppahalliin fileeraamaan lohta frouville. Sellaisen puolen tunnin kevyen ähertämisen jälkeen asiakas saisi käsiinsä neljä tai viisi fileenriekaletta palveluallttiilla hymyllä... No, fileeraustaidot eivät onneksi välity kalasoppaan eikä haittaa, jos kalanpalat eivät ole aivan tasamuotoisia. Palanpainikkeeksi leivoin vielä n. 20 valkosipulijuustosämpylää. Mitään ei ole jäljellä. Tosin kalasopan jämät toimitin mummolaan tämän päivän ateriaksi, joten kyllä soppaa oli riittävästi.

Äsken, kun kävin aamupuuhilla ulkona, oli ihanaa, kun kura ja rapa ei roiskunukaan. Pikkupakkanen oli kovettanut maan ja hyvä niin. Kotitiemme alkoi jo olla siinä kunnossa, että piti ottaa tallilta vauhtia, että pääsi autolla sen mutavellin läpi pihalle. Vieä kun sittenkin tulisi lunta, niin juttu olisi täydellinen.

---

Ei ole väliä, oletko ylipainoinen vai alipainoinen, kunhan olet tasapainoinen. (Juice Leskinen)

Kommunikaation alkeita

Hyvä kommunikaatio saavutetaan, kun saadaan aikaan seuraavat asiat:

• hyvä kontakti,
• miellyttävä positiivinen johtajuus ja
• hyvä motivaatio
  

Tänä aamuna sain viestin, jossa melken kaikki nuo kohdat täyttyivät:

Tämä oli teipattuna pikkupeikon oveen, näin hän saavutti hyvän kontaktin nopeasti, miellyttävyyttä edustaa pehmeä tapa komentaa ("laitakko") sekä auringon käyttö kuvaviestissä. Motivaatio taas syntyy väistämättä alun uhkavaatimuksesta ("Jos et, ni en herää ikuna").

Täytyy kyllä tunnustaa, että hetken kävi mielessä kokeilla, nukahtaako hän ikiuneen, mikäli pyykit pysyvät koneessa, mutta en sitten raskinutkaan.

---

Olet ikuisuuden panttivanki. Vankina ajassa- Boris Pasternak

Vaihtelua?

Elämässä ei juurikaan ole vaihtelua, jos sellaiseksi ei laske sitä, että joinain säkkipimeinä aamuina sataa enemmän kuin joinain muina. Tänä aamuna satoi liikaa. Se ei hirveästi piristä, mutta tuosta talvisesta sateesta taitaa valittaa lähes kaikki muutkin.

Siitäkään ei saa vaihtelua, kuinka hyvin tai huonosti pikkupeikko herää. Yleensä hän herää hyvin huonosti ja hyvinäkin aamuina huonosti. Jokaiseen herättely-yritykseen vastaus on : "Yritän". Jos kysyn, joko hän on ylhäällä, vastaus on: "Melkein". Alkaa taas tänä aamuna olla pinna melkoisen kireällä... Mutta ei sekään tuo vaihtelua, sillä jokaisena aamuna pinnani kiristyy melkoisesti.

Eliseen päivään toi iloa se, että pojalleni tarjottiin töitä. Olen ollut kovin huolissani siitä, että kulunut puolitoista viikkoa armeijan jälkeen on mennyt ilman, että hän on ollut yhteydessä kouluun suorittaakseen opintonsa loppuun. Työtarjouksen innoittamana hän päätti huomenna mennä opinto-ohjaajan juttusille. Ilmeisesti hänenkään elämässään ei ole ollut tarpeeksi vaihtelua ja tuo työtarjous potkaisi häntä juuri sopivasti liikeelle. Mahtavaa.

En voi kyllä itseänikään hirveästi kehua energisyydestä ja aikaansaavuudesta. Äsken huomasin, että toissapäivänä pestyt pyykit ovat vielä koneessa. Eiliset olisin voinut antaa itselleni anteeksi, mutta toissapäiväiset vaikuttavat jotenkin säälittäviltä.

Odotan jo kevättä. Tai oikeastaan odotan talvea, mutta pikuhiljaa alkaa tuntua siltä, että sitä ei tulekaan tänä vuonna, joten lienee viisaampaa suunnata katse hieman kauemmaksi. Voisin ajatella vaikka sitä, miten kauniita ovat koivun hiirenkorvat, kun ne kimaltelevat herkänvihreinä aamun auringossa...

---
Minä katselen sinua mielelläni, satavuotias puu, täynnä versoja ja oksia kuin olisit pojanhuiskale. Opeta minulle salaisuutesi, miten voisin vanheta kuin sinä, avoimena elämälle, nuoruudelle, unelmille, tietäen että nuoruus ja vanhuus ovat vain askelia kohti ikuisuutta.
- Dom Helder Camara