Eilen tuuli ja satoi luntaräntää. Tänään aamulla satoi pieniä ihoa kirveleviä jäänpalasia, jotka tekivät kipeää, sulivat nopeasti iholle ja kastelivat perinpohjaisesti. Se on sitä romanttista ja idyllistä maalaiselämää parhaimmillaan.
En tosin vaihtaisi tätä asumismuotoa muuhun. En todellakaan haluaisi asua isossa kaupungissa kerrostalossa. Onhan tässä tosin varjopuolensa: kaikkialle on pitkä matka ja monasti sitä on aivan säiden armoilla ja sähkökatkotkin voivat parhaimmillaan kestää viikon. Yksinäisyyskin on välillä aika raastavaa.
Plussapuolina on oma rauha ja hiljaisuus, kauniit aamut ja illat, kesällä on melkein kuin asuisi kesämökillä. Kun tulee töistä kotiin, tuntuu heti kuin olisi lomalla. On ihanaa pitää hevoset omalla pihalla, hoitaa ne itse ilman, että tarvitsisi tehdä kenenkään kanssa kompromissejä tai ottaa vastaan sääntöjä tai käskyjä muilta.
Tämä talvi tosin on ottanut useammankin kerran hermoille. Säät ovat raivostuttavat. Turhaanhan niistä kyllä raivoaa, hukkaan menee rähinät, jos taivaalle nyrkkiänsä pui.
Ei ole auttanut mitään, on kokeiltu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti