Aamupuuhat menivat aika uusiksi, kun aamu-uninen kätöseni hervahti hetkeksi ja Marilynin flexi irtosi siitä. Pieni valkoinen otus suhahti tiehensä suunnilleen valon nopeudella piittaamatta riemukkaista kutsuhuudoistani.
Samaan aikaan takavasemmalta kuului tuskanparahdus, kun Karma työnsi ilmeisesti nokkansa sähköaitaan ja sekin pakeni paikalta - tosin kotia kohti, joten arvatenkin se olisi helposti löydettävissä. Sieltähän se löytyikin loukkaantuneen näköisenä, kun palasin.
No, ruokin hevoset, hain lehden ja ajelin autolla etsimään Marilyniä. Melko toivotonta löytää pimeässä yhtään mitään ja minua huolestutti sen perässä kulkeva flexi, koska otus tietenkin jäisi siitä kiinni johonkin. Tosin aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että se osaa haukkua apua, koska ei ole mikään tyhmä otus.
Pari rundia kylällä eivät tuottaneet tulosta ja niin ajoin takaisin kotipihalle. Päätin huhuilla vielä hetken ja jopa alkoi kuulua laitumelta melko läheltä hurja apua-apua-hau-hau-hau-apua! Sieltähän koiruus löytyi flexinnaru aitatolpan ympäri kietoutuneena. Positiivista on se, että se oli selvästi jo matkalla kotiin!
Nyt töihin - ei niin suihkunraikkaana kuin kuvittelin, mutta melko tyytyväisenä.
1 kommentti:
Vitsi mä niin näen sieluni silmin ja virnistys poskipäitä kiristäen kun oot seissy siel tanhuvilla sillai "WF??!"-ilmeellä ja koiria ampuu tangenttien suuntaan omista syistään.
Ihana Marilyn, niin söpö ettei sen pientä karvaista niskaa voisi edes "vääntää nurin" moisesta tempusta. :D
Lähetä kommentti