sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008

Ei voi olla totta!

Kesä onkin jo tullut! Käsittämätön kevät! Yhtäkkiä heräsin talviuniltani ja olikin yli 20C lämmintä ja koivussa hirmuisen kokoinen lehti. Hiirenkorvat ehtivät olla varmaan muutaman tunnin, kun on ollut niin lämmintä, että ne kasvoivat melkein silmissä lehdiksi.


Romeo on toipunut ja saa nyt asua omalla laitumellaan, jossa sille on oma koppikin yön viettoa varten. Heinä tuntuu maistuvan, vaikka siitä osa meneekin silppuna maahan. Otin siltä jo loimenkin pois. Pidin sitä kahdestä syystä sen päällä: jottei näkyisi kuinka laihaksi se on päässyt ja tietenkin lämmittämään.

Toisetkin hepot ovat jo päässeet pari kertaa maistelemaan vihreää, mutta silti ne ovat niin höpsöjä, että kun vihellän, niin tulevat kiireesti syömään kuivaa heinää. Sulassa sovussa ne sitten sitä rouskuttavat. Meillä ei yleensäkään tapella, vaan aina ollaan kylki kyljessä ja sovussa. Kiimat voivat saada hieman potkimaan ja vinkumaan, mutta muuten ollaan hyvin rauhassa.

Vapun tienoilla minulla on ollut kokonaiset neljä päivää vapaata. Mahtaa tuntua hirveältä lähteä huomenna töihin!


Tänään menemme tyttöjen kanssa hieman shoppailemaan (Plantageniin ainakin), kun kaupatkin ovat taas aloittaneet sunnuntai-aukiolot. Sitä ennen täytyy mennä nauttimaan auringosta aamukahvin merkeissä etukuistille.

---

Ei mikään ole niin helakka kuin kevät, kun se helähtää kiurun nokasta, mahlakoivun norosta, renkipojan laulusta ja varsahevosen kaviosta. - Unto Seppänen

Ei kommentteja: