maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Hellittääkö kevätväsymys?

Minulla on ollut rankkaa kevätväsymystä blogipäivityksissä. Siihen taitaa olla kaksikin syytä. Ensinäkin hampaanpoiston jälkeinen antibioottikuuri vei kaikki mehut. Viimeiset pari viikkoa päivät ovat soljuneet seuraavalla ohjelmalla: ylös, hevosten ja koirien hoito, töihin, kotiin, kahden tunnin päiväunet, siirtyminen sohvalle telkkarin eteen muutamaksi tunniksi, hevoset laitumelle yöksi ja nukkumaan. Tuosta ei paljon kirjoittamista riitä. Täysin tapahtumatonta elämää.

Nyt on antibioottikuuri ohi, toivottavasti vähän piristyn. Tänä aamuna ei kyllä sellaisesta ollut mitään merkkejä. Väsymys johtui kylläkin sunnuntaipäivän ohjelmasta. Olimme pikkupeikon kanssa töissä seuramme agilitykilpailuissa aamusta iltaan. Aloitimme 7:30 ja kotona olimme klo 18 aikoihin. Minä olin kuuluttajana kisoissa. Se on kiva homma, kun näkee kaikki suoritukset ja pysyy koko ajan kilpailun tulosten tasalla. Olikin muutamia tosi hyviä koirakoita paikalla. Joidenkin koirien suoritukset taas herättivät etupäässä hilpeyttä. Osaavatkin koirat voivat sille päälle sattuessaan lähteä ihan lapasesta haahuilemaan ympäriinsä.

Omissa koirissa yksi asia on ihmetyttänyt minua jo jonkin aikaa: Karma syö voikukan nuppuja. Yhdellä ulkoilukerralla se napsii niitä kymmeniä ja rouskuttaa ne hyvällä halulla kitusiinsa. Minkä ihmeen vuoksi? Eihän se voi olla hyvää.

---

Mutta nyt lähden sonnustautumaan työvaatteisiin. Mentävä on.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kuule, Elmokin tykkää voikukista. Varmasti jotain gourmeeta, maista säkin ;)