torstaina, toukokuuta 29, 2008

Lomapäiviä

Olen tässä miettinyt, että vain naiset ottavat kesälomapäiviä siivotakseen. Minullakin on tässä loppuviikko lomaa vain siitä syystä, että saisin talon kuntoon pikkupeikon lauantaisiin valmistujaisjuhliin. Enkä ole edes ekaa kertaa siivouspuuhien takia lomalla tänä vuonna! No, en jää sitä harmittelemaan.

Nyt pitäisi vain tehdä itselleen työsuunnitelma. Minulla on kaksi vaihtoehtoa: tehdä lähes kaikki urakalla ja vauhdilla tänään ja ottaa huominen loman kannalta tai jakaa duuni kahdelle päivälle ja ottaa molemmista päivistä osa rauhallisemmin. Olen kallistumassa tuon ekan kannalle.

Marilynin hännän juuressa oleva kasvain leikataan tänään pois. Onneksi en ole kauhea pessimisti enkä siis pelkää pahinta *koko ajan* kasvaimen laadun suhteen. Etukäteen sureminen ei näissä jutuissa auta yhtään, joten täytyy vain odotella ja katsoa. Kasvain on kyllä mielestäni kasvanut varsin reippaalla vauhdilla ja se ei ole minusta hyvä asia. Mutta ei, en aio googlettaa asian tiimoilta yhtään mitään - luultavasti löytäisin vaikka mitä hirmeää ja tulisin vain surmeaksi.

Meillä oli Marilynin kanssa eilen taas agilitytreenit. Olen tainnut mainitakin, että olemme siirtyneet ulos (tosin aidatulle kentälle), mutta karkailun kanssa ei ole ollut ollenkaan ongelmia. Ainoa ongelma on se, että vaikka olenkin lenkittänyt pikkukoiruuden ennen treenejä, niin se kuumuu niin kovin kentällä, että aina treeneissä pitää mennä kakkimaan kesken kaiken.

No, nyt lähden paiskomaan pölyisiä mattoja ulos narulle tuulettumaan - siitä se alkaa, pois tieltä pölypunkit ja villakoirat!

1 kommentti:

KaisaL kirjoitti...

Uskoisin raivopäisen siivoamisen olevan ratkaisu sullakin, toimii meilläkin. Ihan hana pohjassa reippaan musiikin saattelemana niin kauan kuin vaan suinkin jaksaa. Eikä mitään "ai täällä kaapissa ei ookaan tilaa, minäpä järjestän pikkuisen" -meininkiä, etsi suosiolla toinen kaappi. :D