Ahkeruus on ilomme

Harvinaista, että kirjoitan kaksi kertaa samana päivänä, mutta on ihan pakko tulla elvistelemään valkosipulijuustosämpylöillä. Onnistuivat loistavasti, katsokaa vaikka:

Raakana aika kivan näköinen jo

Kypsänä näyttää ehkä hiukan pullalle, mutta maku oli kyllä messevä.

Ja nyt ratsaille. Hauskaa päivän jatkoa teillekin!

---

Ei ahkera hätään joudu, kerkeeväinen kerjäämään.

Jalo joutilaisuus

Tällä olisi varmaan aika rauhallista tänä aamuna, mikäli Karma ei saisi aika ajoin jotain hepulihaukkukohtauksia ja ryntäisi läpi talon mytty mattoja raajoissaan killuen. Perässä painuu sitten kaksi pikkuista karvaista lakeijaa kimakammalla äänellä räkyttäen. Uudelleen ja uudelleen.

En ymmärrä, miten pikkupeikko voi nukkua omassa huoneessaan, vaikka meteli on kuin huskyfarmilla ruokinnan aikaan. Enkä oikein ymmärrä, mikä tuon hepulin aiheuttaa enkä viitsi lähteä edes katsomaan. Ehkä kissamme venyttelee raajojaan aika ajoin pyykkituvan pöydällä nukkuessaan.

Pikkupeikko halusi eilen hieman vaihtelua elämään ja kävi kokeilemassa naapuritallilla issikkaa, jolla ei ollut ennen ratsastanut. Aluksi otus kuulemma hiukan jännitti, mutta kun ottivat raviradalla letkeää laukkaa, hepo oli oikein rennon ja mukavan oloinen. Ja kaikkein rennoimmalla hetkellä se pelästyi jotain ja peikkolapsi singahti pään yli kaaressa selälleen. Ilmeisen kipeää tuo otti askelluksesta päätellen.

Tietenkään peikkolapsi ei lääkäriin suostunut, oli vain sitä mieltä, että jos pystyy kävelemään, niin se on vain tärähdysvamma, joka paranee ajan kanssa. Oli kuulemma kivaa vaihtelua, kun ei ole pitkään aikaan tippunutkaan. Luonteikas ja sisukas lapsihan tuo on aina ollut - ja jääräpäinen. - Ei omena kauas puusta putoa. - Toivottavasti kuitenkin älyää ajoissa lääkäriin, jos vamma ei ota parantuakseen.

Uskomatonta muuten, että eilenkin onnistuin karttelemaan imuria ihan päivän loppuun asti. Kovasti olisi houkutellut ottaa se käyttöön, mutta sitten pakottauduin vain löhöilemään sohvalla ja katsomaan elokuvaa, jonka lainasimme kirjastosta.

Pöntössäkin löhöttiin lämpimässä vedessä, se tuntui ihanalta omaan kipeään selkääni. Nautittavampaa on kyllä niinä iltoina, kun on tähtikirkas taivas, mutta oma viehätyksensä on siinäkin, kun höyry nousee pakkasilmaan kuumasta vedestä ja pöntön ympärillä on vain kynttilävalaistus. Maailma on jotenkin kovin pieni ja tiivis niinä hetkinä.

Olen yrittänyt tässä kehitellä jotain suunnitelmaa päivän aikatauluksi ja tehtäviksi, mutta olen juonut vasta kaksi kupillista kahvia, joten aivotoiminta ei ole vielä aivan huipussaan. Joka tapauksessa Siuntiossa päin lupasin kyläillä illalla ja hieman olen suunnitellut ratsastamistakin ja kauheasti himottaisi leipoa valkosipulisämpylöitä. Vanhemmiten himot muuttuvat näköjään aina vain oudommiksi.

Mielenkiintoista nähdä, saanko taaskaan mitään aikaiseksi.

---

Ajan haaskaus on kielteistä, mutta joutilaisuudessa on jotain positiivista. J. Russel Lynes

Pienet ilot

Ihmiset ovat aika lailla tapaholisteja. Ilmeisesti suurimmalla osalla meistä on turvallisempi olo, kun kangistumme kaavoihimme ja teemme asiat aina samaan aikaan ja samalla tavalla. Toisaalta sitä sitten jymähtää vähän henkisestikin, kun kaikki on aina samoin.

Miksi tuollaista ajattelen tänään? Siksi, että omiin rutiineihini on tullut yksi merkittävä muutos. Joka toinen lauantai minun ei tarvitsekaan herätä aamulla ihan kokonaan, vaan voin vain puoliksi nousta ylös, pikapissittää ja ruokkia koirat ja pissittää ne taas yöpukusillani ja kavuta takaisin omaan, lämpimään sänkyyni ja herätä vasta esim. kymmeneltä tai ihan milloin huvittaa. Tai oikeammin, nukun niin kauan, kun Kleoa huvittaa. Kleo on koiristamme se, jolta ekana pettää rakko. Marilynillä se taitaa olla aivan pettämätön.

Miksi joka toinen lauantai? Siksi, että säilöheinäpaali kestää kaksi viikkoa ja uusi tuodaan aina lauantai-iltapäivisin. Perjantai-iltana paalin keskustaa on niin paljon (tai vähän) jäljellä, että jaksan kierittää sen hevosille ja niille riittää siitä koko yöksi syötävää. Näin ollen minun ei tarvitse kävellä alas tallille noina aamuina. Ai että sellainen tuntuu ihanan laiskalta ja ylelliseltä.

On ihanaa, että on viikonloppu. Loppuvuotta kohden alkaa aina vähän takki tyhjetä ja jatkuva pimeys vaikuttaa mielialaan. Viikko enää, niin päivät alkavat pidetä. Odotan sitä enemmän kuin Joulua. Onhan Joulukin kiva omine traditioineen, mutta nyt kun omat lapset ovat aikuisia, se ei enää ole sellainen ylenpalttisen riemun juhla. Nautittava ja mukava kylläkin, tänä vuonna se osuu vielä ideaaliin kohtaan ja vapaasta tulee poikkeuksellisen pitkä.

Olen jopa edellä valmisteluissa, sillä olen ostanut jo yhden lahjankin. Minullahan se jää aina aivan viime tippaan, kuten kaikki muukin. Yleensä kuitenkin olen kaiken valmiiksi ajatellut ja siksi ostosten teko voikin jäädä yhdelle päivälle.

No, enpäs jorise tässä enempiä, kun ei tunnu mitään asiaakaan olevan. Kunhan yritän vätellä velvollisuuksiani. Imuri, pyykkikone ja tiskikone tuolla viekoittelevat työn tekoon. Olen onnistunut jo monta päivää välttämään niiden kiusaukset. Voin vakuuttaa ettei se ole ollut edes vaikeaa.

---
Tärkeimpiä eivät ole isot ilot, vaan se, että saa paljon irti pienistä. - Jean Webster

Ylellistä elämää

Mikä ylellisyys onkaan, että tuollainen näkymä aukeaa heti aamulla ensimmäiseksi, kun avaat oven? Monet ihmiset katsovat vain jalkoihinsa, kun liikkuvat, etteivät liukastusi tai kompastuisi. Ehkä joskus kannattaisi pysähtyä hetkeksi ja nostaa katseensa ylös?
---

Ihmiset taputtavat käsiään ilotulitukselle, mutta eivät auringonnousulle. - Hebbel

Saunakaveri

Eipä maailma sitten kirkastunutkaan. Etenkin aamuisin on pimeää on kuin peikon hanurissa. Tämä on sitä aikaa, kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla palatessa samoin. Ei auta valittaa, näin se vain on. Esi-isäni ovat valinneet asuinseuduksemme maailman pimeimmän kolkan.

Toisaalta vai 11 päivän kuluttua on talvipäivän seisaus ja päivät alkavat pidetä. Maailmassa on paikkoja, joissa vuodenajat eivät poikkea juurikaan toisistaan. Ehkä en haluaisi sitäkään.

Aamuisin on vain kovin vaikeaa päästä ylös. Tänä aamunakin näin unta, että nukuin linnunpesässä, pehmeässä lämpimässä. Tarvitaan paljon tahdonvoimaa sieltä ylös kaivautumiseksi.

Selkä kiusaa edelleen. Parina maanantaina olen antanut pikkupeikon ohjata Marilynia agilityssä, koska selkää juilii niin ilkeästi. Marilyniä ei haittaa, kuka sitä ohjaa, mutta minua joskus harmittaa, kun en itse pääse. Hallin lattia on vain niin kova, että juoksu sattuu jymähtäneisiin lihaksiini ja sen verran kylmä, että kipu aina odotellessa voimistuu.

Eilisten harkkojen jälkeen oli sauna lämpimänä ja kipusinkin sinne lievittämään jomotusta. Marilyn halusi mukaan. Iloisena se hyppeli alalauteelle ja kun lähdin pois, se jäi vielä sinne nukkumaan. Yli puoli tuntia pikkukoira lämmitteli luitaan saunassa ennenkuin tuli itse pois. Saunan oven alta mahtuu hyvin.

Ihan pikkuisena se kävi useinkin itsenäisesti saunan lauteilla lämmittelemässä ja tuli sitten hurjasti läähättäen välillä vilvoittelemaan. Ihmettelimme sen läähätystä, kunnes joku tajusi, että koko koira oli aivan kuuma saunan jälkeen.

Marilyn on kyllä kaikista omistamistani koirista ehdottomasti omintakeisin tyyppi.

---

Sauna on köyhän apteekki.

Kirkastuu?

Lopultakin näyttäisi siltä, että tulee kirkas päivä. Kyllä joutaisikin, hiukan jo olen tässä salaa miettinyt, että pitäisikö alkaa arkkia rakentaa, kun aina vaan sataa. Päivä on jo pitkällä, mutta vasta nyt käytännössä heräsin. Kävin kyllä aamulla hoitelemassa heposet ja ulkoiluttamassa koissut, mutta sitten löpsähdin vierashuoneen sohvalle normaaliin sunnuntaiaamun malliin.

Tänään olin enemmän väsynyt kuin tavallisesti, koska pojalla oli taas eilen lauma kavereita pönttöbileissä ja meteli taukosi vasta puolenyön maissa, kun taksin takavalot iloisesti vilkkuivat kohti kaupunkia. - Nehän ne joidenkin lähteiden mukaan ovat joulun parhaat valot, kun vieraiden taksin takavalot loistaa.-

Onneksi olimme ukon kanssa illalla Helsingissä glögijuhlissa, aina ei jaksa kuunnella niin kovaäänistä musiikkia, kun nuoriso kaipaa päästäkseen fiiliksiin. Karmakaan ei oikein pitänyt metelistä ja oli silminnähden onnellinen, kun linnottauduimme työhuoneeseen odottamaan kavereiden poistumista.

Karma-koira on kyllä melko herkkä, ilmeisesti illan jännitys ja meteli vaikuttivat vielä aamullakin ja se ei halunnut ollenkaan syödä. Olen aikaisemminkin sanonut, että paimenet ovat herkempiä tyyppejä kuin terrierit. Tässä päivänä muutamana Karma oli päättänyt hieman nuoleskella tiskipöydällä olevia astioita ja tökkäsi kuonollaan lasin rikki. Kun kuulin helähdyksen ja menin katsomaan, mitä oli tapahtunut, ei Karmaa näkynyt missään. Se kurkki minua huolestuneen näköisenä pukuhuoneen oven takaa, selvästi tiesi tehneensä jotain väärää.

Jos Marilyn olisi ylttänyt samanlaiseen suoritukseen ja onnistunut rikkomaan lasin, niin se olisi varmaan ollut paikalla häntää heiluttamassa ja kysymässä ilmeellään: "Aika kliffa meteli, eikö?"

No, turha höpinä sikseen ja liikenteeseen - nyt voisi lähteä katsomaan, onko Lohjan menneen ajan markkinoilla vielä tavaraa kaupan, kun on tällainen parempi ilmakin.

---

Ei auta suru markkinoilla, rahaa siellä pitää olla.

Hand made by myself

Jösses, nyt olen koukussa - vai pitäisko sanoa puikoissa. Kutominen on niiiiin mukavaa. Nyt syntyi kahdessa illassa pönttö-pipo. Siis pipo, jota voi käyttää viimaisina hetkinä kylpytynnyrissä istuessaan.

Minähän en yleensä halua käyttää mitään päähinettä, mutta kaipa tätä kehtaisi käyttää myös aamuvarhaisen ja illan hetkinä tallille mennessäkin.

Hauskaa asiassa on se, ettei ohjetta ole missään, vaan olen itse hahmotellut, miten tuollainen pitäisi kutoa. Kauniimpiakin kavennuskohtia olen nähnyt, mutta who cares, tämä kelpaa kyllä niihin tarkoituksiin, joita tuossa yllä luettelin.

Nyt on puikoilla hyvää vauhtia syntymässä kuviteltu huppari pikkupeikolle. Ilman ohjetta, taaskin - ehkäpä pitää jostain kaivella hieman ohjeita jossain vaiheessa, että saa hihat sun muut kohdilleen...

---

Olen vaihteeksi lähdössä ihan työpaikalle - pari päivää on mennyt etätöissä ja vajain työpäivin vielä. Selkä jytkähti niin jumiin, että oli pakko alistua lääkärille menoon. Sainkin 5 kertaa fysioterapiaa ja eka kerta oli jo eilen. Mahtava fiilis, kun ei koko ajan satu selkään...

Mutta, peikkolapsi yllätti ja on valmiina koulua kohden, joten hauskaa itsepäisyyspäivän aattoa kaikille!

Kutomisintoa

Nonni, nyt tästä varmaan tulee neuleblogi...

Innostuimme eilen pikkupeikon kanssa kutomaan (siis puikoilla, tässä on nyt näitä murre-eroja - pikkupeikko raukka luulee sen olevan neulomista, vaikka sillä ei ole yhtään neulaa mukana työssä). Kun kotoa ei löytynyt sopivia aineita, niin piipahdimme kaupassa ja valitsimme sopivia lankoja.

Peikko on aina narissut, että hänellä ei ole kunnon pipoa, jonka alle takut mahtuisivat. Eilisiltapäivän ahkeruus palkittiin ja sain aikaiseksi hänelle ihan mukavan pipon:

Kutominen oli niin kivaa, että seuraavakin pipo on jo työn alla.

Eilen aamulla näytti niin mukavalta, lunta oli satanut ja ajattelin, että päivästä tulee hieno ulkoilua varten. Enemmän en olisi voinut erehtyä - järkyttävä kaatosade vei mennessään kaiken lumen ja jätti tiukimpiin paikkoihin peilikirkkaan jään.

Tänä aamuna ei ollut tullut edes lehteä, varmaan lehdenjakaja on vilkaissut jäistä tietä ja päättänyt, ettei lähde ollenkaan sille liukastelemaan. Sellaista se joskus on täällä maalla. Joskus vuosia sitten, lehdenjakajamme oli päättänyt, ettei tuo lehtiä perille ja oli pannut ne muovikassiin ja jättänyt ne ojaan kylätiemme alkuun. Melko älytöntä!

Sunnuntaifiiliksiä

Sunnuntai - tuntuu vielä aamulta, vaikka kello on kohta 11. Ihanan rento fiilis. Hevoset saivat eilen pyöröpaalin keskustan eteensä ja siitä riitti vielä aamuksikin, joten ei tarvinnut lähteä löntystelemään tallille ennen sianpieremää.

Nousin ylös seitsemän aikaan, kun Marilynin kieli alkoi vihjailla korvassani hienovaraiseen tapaansa, että alkaisi olla aika herätä. Karmakin oli aivan unessa pikkupeikon takana sängyssä ja venytteli huolellisesti ennen pikapisulle menoaan.

Kun koirat oli ruokittu, laitoin vain takin ja kengät pyjaman päälle ja seisoin pihalla katselemassa, kun koirat tuhistivat ympäriinsä riemukkaasti. Yöllä oli satanut lunta ja etenkin Karmaa se ilahdutti aivan älyttömästi. Se juoksi ympäriinsä nessu lumen alla - leikki varmaan tuulennopeaa lumikolaa tai jotain. Välillä se ravisti kymmensenttisen kerroksen nenänsä päältä ja taas mentiin.

Kun tulin sisälle, heivasin Karman peikkolapsen huoneeseen ja menin takaisin omaan sänkyyn lumisten pikkukoirien kanssa. Hetken aikaa oli varpailla viileää, kun lumi suli, mutta siitä huolimatta nukahdin uudelleen syvään uneen.

Tänään ei ole kiire minnekään - mahtavaa. Jo toinen viikonloppu peräkkäin ilman mitään erityisohjelmaa. Kohta lähden ulos katsomaan, mitä hepoille ja kuuluu. Piipahdan varmaan mummolassakin.

Eilen oli muuten upeaa, mutta tuuli niin, että meinasi pää irrota. Lojuimme - ukko, pikkupeikko ja minä - illalla yhdessä kylpytynnyrissä ja ensimmäistä kertaa kaipasin pipoja päähämme. Pitäisiköhän kaivaa jostain pyöröpuikot ja villalankaa ja kokeilla, vieläkö osaan kutoa?

---
Talvi tulee, mutta ei tuo tullessaan niinkuin Keski-Euroopassa sumuja ja kolkkoja sateita, se tulee selkeänä, pirteänä, virkistävänä, ei vihollisena, pikemmin hyvänä liittolaisena.
... Niin rakas on meille talvi, sen komeat revontulet, sen valkeat hanget, sen kilisevät kulkuset, sen liukkaat sukset, sen hauska kotielämä, että jokainen Pohjolan lapsi etelässä mielellään vaihtaisi tuon ikuisen kesän yhteen kouralliseen lunta. - Sakari Topelius

Ei itketä lauantaina...

Ei itketä lauantaina, ei viitsitä murjottaa, ei lauantai hukkaan kulua saa....

"Älä ressaa" on usein kuultu lausuma pikkupeikon parhaalta kaverilta. Osuvasti usein kohtiin, joissa vastapuoli on jo ihan tolaltaan. Äänensävykin sanojalla on sellainen poikkeuksellisen veltto, joka saa kuulijan rennoksi. Naurusta. Hyvä muistaa vaikeina hetkinä.

Viime viikolla pukkasi muutaman kerran otsasuonia pullistamaan, kun kiirettä ja paineita tunki joka suunnasta, töissä ja harrastepuolella yhtaikaa. Harrastetoiminnan puolella on hankalaa, kun pitää tulla toimeen ihmisten kanssa, joiden itsetunto ei kestä lainkaan kritiikkiä, jolloin homma menee silkaksi pottuiluksi. Puhutaan "yhteen hiileen puhaltamisesta" ja unohdetaan että sehän ei yksin riitä, vaan olisi mukavaa, että oltaisiin samalla puolen tulta, ettei savu ja noki tunkisi vastapuolen silmille.

Nyt on kuitenkin lauantai. Sain nukkua pitkään - ensin seitsemään, jolloin kävin ruokkimassa hevoset ja hakemassa lehden. Sen jälkeen käperryin vierashuoneen sohvalle pienten koirien kanssa yhteen kasaan. - Karma sai mennä peikon kanssa keilaamaan - tai mitä ihmettä se paukuttikaan siellä huoneessa aamuaktiivisuuden puuskassaan...-

Heräsin uudelleen vasta kymmenen maissa kahvin tuoksuun ja siihen, että minua tuijotettiin. Karma, suussaan iso lelusimpanssi odotteli minua herääväksi, että pääsisi morjestamaan. Mikä ihme siinä muuten on, että noiden malien pitää koko ajan kantaa jotain suussaan? Jo ennestäänkin älyttömän näköinen ilme ei koiralla paljon parane, kun suussa on esimerkiksi vihreä karvainen isohampainen mötikkä. Otan joskus kuva ja laitan esille, niin muutkin saa nauraa...

Niin, lauantaina ei ole ressiä, ei harmeja. Kohtapuoleen kiskaisen lämpimimmät ratsastusvaatteeni päälle ja lähdemme taas neljän hevosen voimalla kopistelemaan kyläteitä. Ulkona on järjettömän kylmä. (Suom. huom. -2C, mutta tuntuu huomattavasti kylmemmältä, kun ei ole pakkaseen tottunut.)

Hiukan tässä suunnittelen siivousta ja imurointia, mutta en ota siitäkään paineita... - surprise?

Tämä kuva on viime lauantailta, jolloin koko maailma kimalsi auringossa - tänään ei ikävä kyllä ole ihan sellaista, mutta talvista kuitenkin ja se on parempi.

---

Kun huolehdit ja ärsyynnyt pikku huolista, katso tähtiä ja huomaat oman merkityksettömyytesi. - Maria Mitchell

Viikkoraportti

Viikko on jo torstaissa ja minulla on edelleen ihan hieman maanantaimasennusta päällä. Ulkona on pimeää ja kylmää ja peikkolapsi on häijy, kun sen herättää. Pelottavaa. Onneksi kuitenkin on satanut lunta, se piristää maalaisakkaa, joka vaeltaa otsalampun valossa.

Pitänee piristää itseään kertomalla, että viime viikonloppu meni mukavasti. Lauantaina meillä oli treffit hevostelun merkeissä ja saimme peräti neljä ratsukkoa yhtäaikaa liikkeelle, kun naapurin Katjankin hevoset tulivat kanssamme lenkille.

Päivä oli lumoavan kaunis - aurinko paistoi ja kaikki kimalsi ympärillä. Kolme ruunaa olivat aivan innoissaan, kun joukossa porhaltelti meidän nuori tammamme. Félagi oli niin innoissaan, että laukkaili jonon hännilla paikallaan, kun muut menivät käyntiä. Minusta on mukavaa, kun hevosessa on energiaa. Etenkin, kun hevonen on tuttu kuin vanha lapanen ja tiedän jo sen korvien asennosta, mitä se seuraavaksi aikoo. Pukittelukin vain ilahduttaa, kun kysessä on oma Pappa-Félagi.

Sunnuntaikin meni osin hevostellessa. Yritimme yllyttää yhtä ystäväämme ostamaan mukavan ruunapojan itselleen ja sijoittamaan sen oman laumamme somistukseksi. Ai-van loistava suunnitelma, joka ei sitten ihan onnistunut, kun hän ei ihastunutkaan niin kovasti pieneen mustaan ruunaan kuin me. No, ei meitä haittaa, jos joku haluaa käyttää järkeään päätöksissään. Ehkä sitten ensi kerralla...

Oli kuitenkin kiva katsella, kun pikkupeikko fiilisteli reippaan ruunapojan kanssa kauniissa kylätiemaisemassa. Ei ollut vaikeaa nähdä, että molemmat nauttivat.

Hevoshulluus on ihan mukava tauti. Sitä saa fiiliksiä vain katselemalla hevosia, ajattelemalla niitä ja ihan huippua on, jos pääsee rauhassa niiden kanssa puuhaamaan.

Sunnuntai-iltapäivä meni Elma- ja kädentaitomessuilla. Mitään kauhean sykähdyttävää en siellä nähnyt, mutta tulipahan hieman liikuttua, koska sää oli poskettoman huono. Räntää satoi vaakasuoraan ja tuskin olisi tullut ulkona oltua. Sitä olisi varmaan sisällä sohvalla köllinyt koko päivän. Hyvä vaihtoehto sekin tosin kaiken kiireen keskellä on - ihan aliarvostettu harrastus.

Alkuviikko onkin mennyt töiden merkeissä. Hiukan on ollut agilityä ja kahvikekkereitä naapurissa piristeeksi ja eilen pääsin jopa ratsaillekin, kun pidin etäpäivää ja otin tauon keskellä päivää hommissa lähteäkseni Katjan kanssa ratsastamaan. Ihanteellista!

---

Kivaa, kun duuniajat on niinkuin oheisessa kuvassa:

Pelastakaa pieni poni!

Tämän ponin luoja (pikkupeikko) aikoo julmasti poistaa massan ja jättää jäljelle vain metalliverkon, jonka päälle tämä söpöliini on luotu. Pelastakaa pikku poni ja äänestäkää "EI"!

Muuttuva maisema

28.7.2007

23.9.2007

24.11.2007

Maisemaa muokkaavat vuodenajat ja ihminen. Kumpi muutos on radikaalimpi?

---

tämä on minun maailmani

minun kotini

minun pikkuruumiini

minä tahdon olla iloinen

hypähtää pari kertaa

ottaa pakkasilmaa keuhkot täyteen ja vakuuttua:

tämä, tämä on minun maailmani.

- Kaarina Valoaalto

Paikka kaikelle ja kaikki paikalleen

Ärsyttää suunnattomasti, kun aamutoimet menevät pieleen siksi, että tarvitsemani tavarat eivät ole oikealla paikallaan. Nousen nimittäin väkisin ylös erittäin koomassa ja suoritan aamun tehtävät varsin konemaisesti, joten tavaroiden löytyminen on sujuvan toiminnan kannalta oleellista.

Koirien remmit ja turvaliivit kuuluvat koriin ulko-oven viereen, josta ne on helppo kaivaa esiin, kun on saanut kengät jalkaan ja otsalampun otsalle. Otsalamppu on aina taskussani ja mielelläni en sitä lainaa, koska se on katastrofi isolla K:lla, jos sitä ei aamulla löydy. Rönttökengät (ne hevonpaskaiset) ovat "paraatiovella" heti vasemmalla. Niitä ei saa lainata eikä siirtää.

Muu perhe ei oikein ymmärrä aina näitä tarpeita. Tavarat ovat milloin milläkin ovella ja missäkin paikassa. Karman remmiä ja kaulapantaa on etsitty ja löydetty aamuisin pikkupeikon sängystä antamilla vihjeillä mm. "metsän laidasta siitä, mihin kallio loppuu", "lipputangon juurelta", "kuistin kaiteella, kai" ja pahin "emmätiiä" on useimmiten vastauksena.

Kun päästän koirat ekalle pisulle, laitan aina Karmalle heijastinliivin päälle, vaikka se yleensä käy vain pikapisulla ja tulee heti sisään. Toisinaan se ryntää jonnekin enkä halua sen tietenkään jäävän auton alle. Tänä aamuna en löytänyt sitä liiviä mistään, en mistään - etiskelin joka ikiselta tuolinselukselta ja pyykkituvasta ja ihan kaikkialta. Karma juoksenteli ympärilläni kiireisenä, mutta auttavaisena ja yritti nokallaan osoittaa mm. omaa remmiään, joka oli paikallaan korissa, mutta siellä ei ollut turvaliiviä, vaikka katsoin ainakin kuudesti. Minua potutti aivan suunnattomasti ja olin jo valmis karjahtelemaan nukkuvalle tyttärelle vienolla äänellä aiheesta, kun onnekseni löysin sen liivin.

Vähän siinä sitten säästyi hukkaan mennyttä aikaa, kun sitä ei tarvinnut pukea otuksen päälle ollenkaan.

---

Onnellinen on ihminen joka nauraa itselleen, häneltä ei huvi lopu

Viikko kuin vuori

Viime viikolla perjantai tuli liian äkkiä. Tällä viikolla on sentään "normaalit" fiilikset. Tiistai-aamuna luulin, ettei loppuviikko tule koskaan. Viikko tuntui vuorelta, jonka päälle en olisi jaksanut kiivetä lainkaan.

Maanantaina olin töissä, 80-vuotispäivillä ja agilityharkoissa. Ehkä näin vanhalle kääkälle siinä oli aivan liikaa. Noinkohan itse olen 80-vuotiaana niin pirteä kuin tämä juhlakalu, joka alle kuukauden kuluttua lonkkamurtumaleikkauksestaan jo käveli. Siinä on tarvittu sisua ja halua kuntoutua.

Agiharkoissa meillä oli "ylipitkä rata". Istuin penkillä kentän laidalla katsomassa muiden suorituksia lähes pari tuntia ja kun oma vuoroni tuli, lähdin ihan kylmiltään liikkeelle. Jalat olivat aivan maitohapoilla ja jäykät kuin pari puukalikkaa, kun pääsin maaliin. Harmitti ihan vietävästi. Olen ennenkin sanonut, että olen rapakunnossa ja häpeän sitä. Muutapa en sitten ole asialle tehnytkään.

Tiistai-ilta meni jotenkin "edestään". Päivällä oli tärkeä kokous, johon olin valmistautunut usieta päiviä ja olin ai-van lopussa. Keskiviikkoiltana olin luvannut pitää Tupperware-kutsut ja talo oli kuin valtavan pyörremyrskyn jäljiltä. Onneksi työni on sellaista, että saatoin ilmoittaa, että teen keskiviikkona vain puolet työpäivästä ja lopun ajan siivoan kutsuja varten.

Nyt, kun on torstaiaamu ja eiliset kutsut on pidetty ja se alue, jossa kutsuja pidin, hohtelee vieläkin puhtauttaan, on hieno fiilis. Oli lisäksi mukavaa tavata juuri noita paikalle tulleita ihmisiä, joita näen aivan liian harvoin. - Vikuti-vilkuti, jos olit paikalla, tarkoitan Sinuakin! -

Ja mikä parasta: Huomenna on jo se odotettu perjantai!

---

Ellei ihminen voi katsoa jokaista mennyttä päivää päivänä, jona hänellä oli jotain hauskaa, jotain iloa, jotain todellista tyytyväisyyttä, päivä on menetetty. - Dwight D Eisenhower

Ei-niin-nappiin -päivä

Eilen kaikki meni ikäänkuin silmällä pieleen.

1. Aamulla kuskasin pikkupeikon Virkkalaan agihallille kursseille klo 8:30. Kurssi alkoikin sitten 9:30.
2. Mentiin väliajaksi kaffelle Essolle. Unohdin sinne käsilaukkuni.
3. Lähdin Hestbakkiin juontamaan 1-vuotisjuhlia. Lähes perillä hokasin, että muistipaperit olivat jääneet kotiin.
4. Ukko lähti hakemaan poikaa Lohjalta kotiin. Kun he pääsivät meille, ilmoitti pikkupeikko, että nyt hänetkin voisi hakea Lohjalta kotiin. Matkaa on runsas 12 km/siivu, joten turhaa ajoa tuli siis n. 25 km, kun peikkoa lähdettiin erikseen noutamaan.
5. Lähdin sitten noutamaan pikkupeikon. Kun pääsimme kotipihalle, soi puhelin ja lähdimme hakemaan pikkupeikon takkia, kun hän oli ottanut väärän takin matkaan.

Matkailu avartaa!

---

Mitä vähemmän nuorena oppii sitä vähemmän vanhana unohtaa. -Zarko Petan

Karma bilettää...

Karmakin pääsi perjantaina vähän biletyksen makuun. Eikö ole söpö? Niin älyllinen... *reps*

Perjantai tuli liian äkkiä!

Perjantai - se on tällä viikolla jotenkin aivan liian pian. Töiden tekemiseen olisin oikeastaan tarvinnut yhden lisäpäivän. Kummallista ajattelua, eikö? Varokaa te tulemasta vanhoiksi ja vakaviksi. Silloin saa päähänsä noin outoja mietteitä. Vastuuntunto ja tunnollisuus - ehkä ne eivät kuitenkaan ole vain aikuisten ja ikäloppujen ominaisuuksia?

Tänään menen Helsinkiin vain kolmeksi tunniksi (pakko, kun on palaveri) ja sitten kiiruhdan takaisin tänne kotiin tekemään töitä. Tämä siksi, että poika tulee silloin lämmittämään kylpytynnyriä synttärivierailleen. Ehkä tämä on toinen syy, miksi perjantai on hiukan liian äkkiä. Kuvitelkaa itse takapihallenne tusina kaksikymppisiä nuoria kylpemään... Täytyy kyllä sanoa, että viimeksi, kun pojan kaverit olivat täällä, se oli mukavaa vaihtelua elämään ja kaverit käyttäytyivät hyvin.

Yöllä on taas satanut ohuen lumikerroksen. Maailma näyttää heti paremmalta. Karmasta on hauskaa juosta lumella ja paiskoa sitä ilmaan ja välillä kieriäkin siinä. Suuresta koostaan huolimatta koiratyttönen on ihan pentu vielä. Täytyy yrittää viikonloppuna saada kuva siitä, että näette, kuinka kauniiksi se on kasvamassa.

Valokuvaaminen jää täähän aikaan vuodesta melko vähiin, kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla palatessa samoin. Ratsastuskin on jäänyt tauolle samasta syystä. Viikonloputkin ovat olleet ohjelmaa täyteen tungettuja. Tänä viikonloppuna onkin ohjelmassa vain Hestbakkin 1-vuotissynttärit. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta jos issikointi Uudellamaalla kiinnostaa, niin tulkaa ihmeessä katsomaan, millainen tallista on vuodessa tullut!

Muitakin ihmeitä tapahtuu tässä talossa kuin tuo odottamaton perjantain saapuminen. Peikko on kohta valmis lähtemään kouluun, joten siihen kiireeseen päättyy kohta tämän aamun löpinä.

---

Tämän päivän kiivaassa kilpajuoksussa liian monet nopeat ihmiset eivät tiedä missä suunnassa on maali. -Kurt Linderoos

Kenet otat mukaan töihin?

On pakkasaamu.

Pessimistinen minä valittaa, että tiet ovat liukkaat ja suomalaiset eivät osaa enää ajaa liukkailla. Se sanoo myös, että on kylmää ja pimeää eikä ole lunta valaisemassa. Varmasti tulee kolareita ja ruuhkaa, ei kannattaisi edes lähteä liikkeelle. Tuskin ehtii töihin, kun pitää jo kiiruhtaa takasin kotiin.

Optimisti-minä hyppelee pessimistiä ärsyttävästi ylös-alas ja riemuitsee pikkupakkasesta. Ei kuratassuja, ei kurakavioita, ei kurakenkiä! Valoa, raikasta ilmaa, ihanaa! Mennään - mennään.

Reaaliminä on väsynyt. Ei oikein jaksaisi lähteä liikkeelle, mutta optimistityyppi tuuppii eteenpäin aivan innoissaan ja hokee, kuinka kiva päivä on tulossa. Haastavia hommia ja kaikkea mukavaa. Niin sitä sitten tulee lähdettyä, yleensä optimistityyppi lähtee mukaan ja pessimisti jää kotiin. Ikävä kyllä kotona sitten usein näkyy se, että pessimisti jäi kotiin. Kotona se pessimisti nurisee ja vikisee ja on pahantuulinen kaikille. Tietty, koska pessimisti ei ole saanut mitään vaihtelua elämään, kun pidän sitä vain kotosalla.

Haluaisiko joku vähän käytetyn, irvileukaisen, mustaa huumoria erittäin hyvin hallitsevan teräväkielisen pessimistin ihan omaksi?

---

Minulle maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ovat ystävällisiä palvelijoilleen, ja niitä, jotka eivät ole. - Argyllin herttua

Isänpäivää

Eilisen päivän merkittävin juttuhan unohtui aivan: poikani täytti 20 vuotta. Muistan hyvin hänen syntymänsä. Tietenkin - onhan se yksi elämäni isoimpia ilon päiviä.

Tämän viikonlopun poika on intissä, loma ei sattunut sopivasti. Ensi viikonloppuna kuulemma juhlii pihalla pöntössä kavereiden kanssa. Tervetuloa vaan.

Tämän päivän sankari - lasteni isä - tuhisee jo takaisin peiton alla. Äsken annoimme hänelle lahjan ja kohta syöksymme pikkupeikon taas kohti Vantaata ja PM-agikisoja.

Itse heräsin jo 5:15 - aikamoista kidutusta sunnuntaiaamuille, en minäkään nyt ihan niin pirtsakka tyyppi yleensä ole. Nyt odottelen, koska neito saa itsensä sopivaan kasaan, että voisimme lähteä. Melkoisella vauhdilla tuo liikkuu ottaen huomioon varhaisen ajankohdan ja sen, etteivät peikot yleensä aamun valjetessa ole parhaimmillaan.

---

... Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,
kun menninkäinen yössä tallustaa,
hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa....

Kello löi jo kuusi, lapset herätkää...

On se kumma, että lauantaiaamunakin herätyskello alkaa jorista jo kuudelta. Tänäkin aamuna näin oli. Marilyn tunki aivan viereeni, laittoi silmänsä kiinni ja oli aivan hiljaa. Yleensä se nuolee ja hyppelee villinä aamun ja kohtaamisen riemusta. Ihmettelin. Sitten kuulin lakkaamatonta sateen kohinaa. Ehkäpä pikkukoira yritti elekielellään sanoa minulle, että oltaisiin aivan hiljaa peiton alla, kunnes sade loppuu... Viisas eläin, jos näin oli.

Ylös kumminkin oli taas itsensä kammettava. Koirille ruokaa, hevosille heinää, itselle kahvia ja kohta mennään.

Tänäkin aamuna auton nokka laitetaan kohti Tarvontietä, Vantaan Energia-Areena ja agilityn Pohjoismaiden mestaruuskisat odottavat. Tänään on kansainvälinen kisa ja huomenna varsinaiset mestikset. Kaikki mukaan kannustamaan!

----

Meidän kaikkien on aika ryhtyä hurraamaan sille, joka tekee, saavuttaa, tunnistaa haasteen ja tekee sille jotain. - Vince Lombardi

Aika liitää

En melkein usko, että on jo perjantai. Viikko on vilahtanut kummallisen kovaa vauhtia ohi. Vaikka välillä viikon aikana fiilikset ovat niin pysähtyneitä ihmettelemään maailman menoa ja raadollisuutta, niin silti aika on kulunut kuin siivillä.

Tuollainen ajan kiitäminen taitaa olla merkki siitä, että on tarpeeksi tekemistä. Täytyy myöntää, että välillä vähempikin riittäisi. Silti on mukavaa olla monessa mukana ja töissäkin tykkään siitä, että hommaa riittää eikä tarvitse peukkujaan pyöritellä tai surffailla netissä joutavilla blogisivuilla.

-Mitäs sinäkin täällä teet keskellä päivää?-

No, nyt on kumminkin aika liitää tuonne motarille, joten hauskaa päivää vaan piipahtajille. Uskokaa pois, jostain nurkan takaa voi tulla vastaan jotain positiivista. Ihan odottamatta.

---

Suomessa, ah, siellä on niin tervettä, raisua, reilua, välitöntä, yksinkertaista! Puoli litraa vain pirtua, ja illalla puukko kurkkuun. - Joel Lehtonen

Elämä satuttaa

Omat murheet tuntuvat jälleen kovin pieniltä, mitä ne ovat onneksi olleetkin koko ajan. Koko Suomen puheenaiheena ovat Jokelan koulusurmat ovat pysäyttäneet monet ajattelemaan. Elämä voi päättyä, se voi päättyä väkivaltaisesti ja ikäänkuin sattumalta.

Itseasiassa aika monien elämä päättyy odottamatta ja äkkinäisesti päivittäin. On hirvikolareita, muita auto-onnettomuuksia, joku tukehtuu oksennukseensa festareilla, joku saa nyrkistä, joku eksyy metsään, monet kuolevat nälkään, monet sairauksiin... Elämämme on hiuskarvan varassa joka päivä.

En kuitenkaan osaa enkä halua pelätä uutta, tulevaa päivää. Kehtaan nytkin irvistellä räntäsateelle, vaikka se onkin pieni murhe ajatellen elämän kirjoa ja moninaisuutta. Useimpien elämä koostuu päivittäin aivan pienistä vastoinkäymisistä ja iloista. Suuria murheita ja suuria riemuja osunee itse kunkin elämään vain kourallisen verran.

Tänään ajattelin aamulla räntäsateisessa ruuhkassa moottoritiellä muistella, mitä suuria riemunaiheita elämässäni on ollut.

---

Illalla sytytän kynttilän.

Hymyile itsellesi ja maailma nauraa sinulle

Nonni, se lumi oli sitten siinä tällä erää. Masentava sade ja pimeys on laskenut mustat lonkeronsa yllemme. On monta muutakin asiaa, jota voisin valittaa. Välillä on aikoja, joita ei varmasti tee mieli jälkeenpäin muistella. Jotenkin sellaisetkin päivät vain pitää jaksaa kohdata.

Eilen illalla oli taas agilitytreenit. Pikkupeikko oli estynyt ja menimme siis Marilynin kanssa kahden. Jonkinlainen totaaliväsymys oli päällä ja mietin jo mennessäni, miten jaksan motivoitua suorittamaan rataa. Jokseenkin lössähtäneenä katselin, kun edellinen ryhmä suoritti omia juttujaan. Kaikki vaikuttivat valtavan energisiltä ja innostuneilta. Hetken jo ajattelin, että lähden sittenkin kotiin.

Sitten huomasin nurkassa hahmon, joka oli varmasti väsyneempi kuin minä. Tai ainakin näytti siltä. Tyypillä oli vielä PALIKKA-pipokin päässä varmemmaksi vakuudeksi. Paras lääke surkeuteen on nauru. En ole kyllä varma, onko hysteerinen nauru hyvä juttu, mutta sellaistahan se joskus on, elämä. Hauskaa päivää vaan sinnekin, kunhan saat jotenkin palikat käteen, niin voit alkaa paiskoa niitä veteen uudelle koiranpennullesi työkaverin ohjeiden mukaan... *inside-huumoria, joka ei avautune kaikille, mutta so-what..*

Marilyn varmasti pärjäisi hyvin agilityssä, jos sillä olisi nopeampi ja taitavampi ohjaaja. Eilen taas tuli todistetuksi, miten tumpelo voinkaan olla. Jotkut asiat eivät vain mene vartalooni, eivät millään. Monen yrittämisen jälkeen onnistuin tekemään koulutusohjaajan ohjeen mukaan yhden radanpätkän, mutta sitten kuitenkin käännyin väärin päin - tai en kääntynyt. Plääh.

No, pienin murheeni tällä erää on agility, itseasiassa se kaikessa surkeudessaan on kuitenkin se valopilkku. On mukavaa, kun Marilyn on alkanut kuunnella ja meillä on yhteistyötä. Koira tekee lähinnä juuri sitä, mitä pyydänkin. Enää pitää vain oppia pyytämään oikein. Ehkä seuraavassa elämässä se jo onnistuu...

Jaa-a, on aika lähteä kohti Helsinkiä, toivon että se sujuu reippaammin kuin viime torstaina, jolloin aikaa paloi vaatimattomat 2,5 h.

Ja tosiaan: Kyllä päiviin aina ilonaiheita mahtuu, kun niitä haluaa löytää. Ensimmäinen ilonaihe tänä aamuna oli tyttären huoneesta riemukkaasti tervehtimään tullut keskenkasvuinen malinoistypykkä, jolla oli lumilautahousunriekaleet suussa ja omat alushousuni kaulan ympärillä. Repikää siitä...
---

Hymyile, huomenna on huonommin.

Päivä, jolloin lumi tuli

Toiveeni on kuultu! Ensi lumi tuli tänä aamuna. Ehkä pikkuisen liian märkänä, mutta maa alkaa kuitenkin peittyä valkoisuuteen. Talvi on tulossa. Ihanaa. Syksy alkaa olla ohi.

Eilen illalla ystävämme Johanna oli kylässä, lojuimme kolmisteen - pikkupeikko, Johanna ja minä - lämpimässä kylpytynnyrissä tähtien alla ja juttelimme niitä näitä, etupäässä tähdistä, hevosista ja Islannista. Leppoisaa ja mukavaa.

Sillä aikaa, kun ukko meni puolestaan tynnyriin, laitoimme ruuan uuniin - kanavartaita ihan kaupan valmiiksi maustamilla perusmausteilla, mutta silti hyvää. Peikkolapsi oli tehnyt fetasalaattia. Ainahan peikon tekemä fetasalaatti on hyvää, mutta tämä kyllä hakkasi kaikki ennätykset. Varmaan parasta eläessäni. Vielä lisukkeeksi uunilämmintä patonkia ja ateria oli valmis.

Telkkaohjelmia emme juuri katselleet, vaan katsoimme tämän syksyn videoita 5-vuotiaista issikkapulleroistamme. Ihanaa, kun joku muukin on kiinnostunut hevosista. Pikkupeikko kun ei jaksa kanssani joka päivä samaa jauhaa, niin on mukavaa, kun on joku muukin juttukaveri aiheesta...

Aamulla nousin taas kuuden jälkeen ja keräilin kaikki koirat kasaan ulkoilua ja ruokailua varten. Kaikki koirat nukkuivat eri huoneissa viime yönä. Marilyn, luopio, oli mennyt Johannan viereen nukkumaan.

Missä on uskollisuus, kysyn minä? Eikö ihmisen koira olekaan hänen paras ystävänsä? - No, Marilyn varmasti tiesi, että Johanna kaipasi petikaveria vieraassa paikassa ja meni siksi viekkuun. Ystävällinen ja empaattinen koira, aivan kuten emäntänsä. *Kröh, kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse?*

Oli tosiaan satanut lunta - pikkupakkanenkin oli -0,1C - voisiko pienempää enää ollakaan? Pojalta tuli tekstari Säkylästä, että siellä on jo 10 cm lunta.

Johannan mentyä lähsin ulos siivoamaan piahton edustasta vanhat heinät pois ja otin kameran mukaan, koska tietenkin jokavuotinen lumentulo pitää joka vuosi ikuistaa.







Alppiruusu
Auringonkukan parhaat päivät ovat ohi
Lammen pinta on kuin öljyä, kun vesi on vain melkein jäässä.





---
Kun huolehdit ja ärsyynnyt pikku huolista, katso tähtiä ja huomaat oman merkityksettömyytesi. - Maria Mitchell

Valkotornaado?

Just joo, odotettu marraskuu tuli tänään ja toi vesisateen tullessaan. Lämmintä on +9 C ja vettä lotisee taivaalta. Yäk.

Ylläoleva on niitä asioita, joista ei kannattaisi valittaa, kuten olen joskus viisaasti kirjoittanut ja usein ajatellut. Väistämättä sellainen kuitenkin harmittaa. Haluaisin niin kovasti, että tulisi tähtikirkkaita iltoja ja kuulaita pikkupakkasia. Kuivaa. Ei mutaa.

Yksi positiivinen juttu tuossa säässä on: en viitsi mennä ulos, koska olen selvästi jotain erikoislaatuista sokeria juuri tänä syksynä (olomuoto kehittyy ajan myötä, tiesittehän?). Tämän vuoksi olen muutamina päivinä innostunut siivoamaan. En tosin kovasti, mutta olen tehnyt (omituisen) päätöksen, että joka päivä yritän uhrata löhöilyajastani 30 min siivoamiseen. Yhtenä päivänä pesin jääkaapin alalistat ja sen alla olevan pölypesäkkeen, toisena tuli pesuhuoneen lian kyllästämästä kaakelista ja seinistä sitruunanraikkaat ja puhtoiset, kolmantena saunan lauteet saivat kyytiä.

Suosittelen muillekin, joiden koti ei aina ole putipuhdas ja siivous kyllästyttää. Ei väsytä kohtuuttomasti, mutta piristää, kun näkee kättensä tulokset. Jonain päivänä minusta tulee valkotornaado. Yäk.

---

Rakko laiskan kämmenessä, känsä työtä tekevän.

Kirkastuu

Ääni radiosta sanoi tänään, että kirkastuu. Ajatelkaa: Sää kirkastuu - jee, tulee lunta, tulee viileää, tulee kuivaa, tulee valoa.

Sitä ja marraskuuta odotellessa...

---

Kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea.
- Kiinalainen sananlasku. -

Harmaata

Juu, harmaata säätä riittää edelleen. Tänäkin aamuna satoi jotain tihkua ja oli melkoisen pimeää, kun tallustelin tallille. Potuttaa nuo kellon kääntämishommat. Olisin ollut valmis heräämään jo klo 5, mutta koska se olisi ollut älytöntä, nukahdin takaisin ja sitten en meinannut saada itseäni mitenkään ylös klo 6.

Eilen oli taas viikottaiset agilityharkat - Marilyn pääsi juoksutauon jälkeen myös mukaan. Jo hallin edustalla menvällä tiellä näki, että koiraneito on täynnä virtaa. Nuuski jotain maasta, murisi niin kumeasti, kun noin pieni ylipäätään voi ja kuopsutti takajaloillaan tyhjää. Sitten seuraavan hajun kimppuun samalla lailla. Moista tuo otus ei tee koskaan kotona. Naurettavan näköistä puuhaa.

Radassa oli tiukka käännös renkaalta esteelle ja renkaan jälkeen oli sojottamassa suoraan putki. Kysyin pikkupeikolta rataan tutustuessamme, miten saisin Marilynin kääntymään esteelle, putki kun kutsuu koiruuttaa aika kovin. Ironinen vastaus oli: "Ei tule onnistumaan, voit ihan hyvin jättää harkat väliin." - Pikkupeikon käymä agilityn koulutusohjaajakurssin eka osa ei varmaan puhunut kannustuksesta mitään...

Itseasiassa kääntymisessa ei ollut mitään ongelmaa, mutta voimakas kääntö ilmeisesti sai aikaan sen, että Marilyn meni monta yritystä renkaan välistä. Renkaan vahvistus kaivannee hiukan treeniä, jotta moista ei tapahtuisi. Pikkupeikon kommentti, kun tulin radalta pois oli: "Sehän meni paikoitellen ihan hyvin." Luulen, että peikko on sairastumassa... tai ehkä hän luuli puhuvansa jollekulle muulle.

Kellojen kääntö sai myös aikaan sen, että en ajatellutkaan meneväni toista radanpätkää klo 21:45, jolloin sisäinen kelloni oli jo lähempänä yhtätoista ja väsytti aivan tolkuttomasti. Lähdimmekin peikkotytön kanssa kotiin ajatuksena mennä saman tien nukkumaan, kun pääsemme kotiin.

Kotiin tultua annoin hevosille ilta/yöruuat ja jotenkin unisuus olikin tiessään. Harmikseni menin sitten nukkumaan lähempänä puoltayötä ja tänä aamuna peilistä katsoi elämään kyllästyneen ja unisen näköinen hahmo. Suihkukaan ei piristänyt. Tästä on hyvä jatkaa...

---


Minä en määrää tätä päivää.
Tänään voi tapahtua mitä tahansa.
Tänään voi olla lämmintä tai viileää,
pilvistä tai aurinkoista ... voi jopa sataa.

Elämään mahtuu kaikkea... tuulta ja myrskyjä,
syntymää ja kuolemaa, samoin aurinkoa ja sateenkaaria.

Ei ole olemassa hyvää ja tai pahaa.
On elämä.

Opetellessamme hyväksymään
jokaisen tilanteen, oli se sitten
miellyttävä tai epämiellyttävä,
tunnemme yhä enemmän elävämme tätä hetkeä.
Epämiellyttävät tilanteet eivät enää saa oloamme kurjaksi.

Me todella pärjäämme vaikka mitä tapahtuisi.

-Ruth Fishel

Taas on maanantai

Maanantaiaamun ensimmäinen ääni, kun kelloradio käynnistyy: "Sää jatkuu sateisen harmaana...". Oi, miten piristävää! Juuri se asia, minkä jokainen haluaa ensimmäiseksi maanantaina kuulla.

No, okei, eipä harmita olla töissä, kun sääkin on ihan pilallinen. Eipä kyllä muutenkaan nykyisi töissä harmita, että sikäli melko turha huomio.

Viikonloppuun mahtui paljon kaikenlaista. Perjantaina lähdin suoraan töistä Jyväskylään. Olin varautunut perheiltaan serkun perheen kera, mutta serkkutytön perhe olikin lähtenyt mökille. Lähdimme sitten kahdestaan illastamaan ravintolaan. Menimme pub Jaloon, joka olikin miellyttävä kokemus. Erinomainen Caesar kanasalaatti ja todella hyvä palvelu. Kotiuduimme jo ennen puolta yötä, joten mitään valtaisaa rymistystä emme saaneet illasta aikaan.

Oli outoa nukkua kerrostalossa. Enpä muista, koska olisin viimeksi ollutkaan yötä kaupungissa. Katuvalot kajastivat ikkunan takaa ja rappukäytävästä kuului välillä ääniä. Lehdenjakajakin. Todella, jotkut ihmiset saavat lehtensä suoraan eteisen lattialle! Ihan hyvin kuitenkin nukuin.

Aamulla lähdimme jo yhdeksän aikaan kohti Tikkakoskea, jossa asuu serkkutytön ensimmäinen lapsenlapsi, ihanan iloinen puolivuotias pojanvesseli. Aina, kun käyn näissä pikkulapsiperheissä, olo on jotenkin haikea. On ihanaa nähdä, miten isän katseessa viipyy onni ja ylpeys, kun hän katsoo omaa, vauvaikäistä lastaan. Äidin ilo ja rakkaus näkyy jokaisessa kosketuksessa. Vaikka lasten vauva-aika on raskasta, se on kuitenkin ihanaa.

Puoleltapäivin alkoi SAGIn järjestämä kuuluttajakoulutus. Lieneekö viimeaikainen julkinen kuuluttajien mollaaminen pienentänyt osanottajajoukon vain seitsemään urhoolliseen vai olisisko Jyväskylä kuitenkin liian kaukana suurimmasta osaa harrastajista. Tiedä häntä, mutta ihan mukava koulutus. Ehkä olisin toivonut enemmän lajiin sopivia vinkkejä, mutta tilaisuus oli kuitenkin antoisa.

Illalla ajoin sitten Jyväskylästä kotiin pimeää ja sateista tietä. Ankeaa. Puuduttavaa ja väsyttävää. Onneksi perillä odotti lämmin kylpytynnyri.

Sunnuntaina kävi Karman kasvattaja perheineen piipahtamassa. Mukana oli myös yksi Karman siskoista - Kerttu. Kyllä voi kaksi malia olla eri näköiset! Kerttu on sotenkin "skrode", paljon rotevampi kuin kissamainen, pienempi ja notkea Karma. Oli rattoisaa, meillä on aika samanlainen huumorintaju, joten nauru oli herkässä. Malitytöt vierastivat ensin toisiaan, mutta sitten ne jonkin verran harrastivat kilpajuoksua yhdessä pihalla. Kerttua pelotti ensin kovasti cairntytöt, mutta lopulta jo uskalsivat nuuskiakin toisiaan hieman. Pikkuisen harmittaa, kun en ottanut yhtään kuvaa siskoksista.

Sunnuntaina illalla vielä lojuin kylpytynnyrissä poikani kanssa. Rupattelimme niitä näitä ja oli leppoisaa. Nukkumassa olin jo ennen kuin ukkokulta palautui pojan bussille vientimatkasta - eli paljon ennen kymmentä. Talviaikaan siirtyminen tietenkin vaikutti siihen, että ilta tuli aikaisemmin ja väsytti vielä enemmän kuin normaalisti.

---

Mutta nyt täytynee laittaa hyntteet ylle ja lähteä sorvin ääreen.

Hitaita herrain kiiruut.

Muisti palailee pätkittäin

On se outoa, miten muisti palailee pätkittäin. Karman tullessa ajattelin, etten oikein oivalla tuon paimenkoiran luonnosta yhtään mitään - se on välillä ihme säpsyilijä ja koko ajan kovin kovin kovin palvelualtis. Ajattelin, että en ole paimenien kanssa paljon ollut edes tekemisissä, vaan aina on porukassa ollut terrierijengiä. Oudon tutulta kumminkin jotkin koiran ilmeet ja toimet vaikuttivat.

Nyt Karma on ollut talossa parisen kuukautta. Vasta tänä aamuna muistini pohjalta palasi aika, jolloin 12-15 -vuotiaana (satakunta vuotta sitten) - siis ennen kun sain ensimmäisen oman koirani - ulkoilutin koulun jälkeen kaikki mahdolliset naapuriston turret, joiden omistaja vain heltyi pyyntöihini saada tehdä niin. Joukossa oli monta sakemannia, pari skotlanninpaimenkoiraa, erinäinen luku sekarotuisia, kuitenkin suurimmassa osassa muistaakseni jotain paimenkoiraa seassa... Varmaankin paimenkoira parhaimmillaan on edelleen mukava kaupunkikoira, ei karkaa ja oppii nopeasti hyville perustavoille.

Hirveästi itseasiassa kaupunginosassani (Tampereella Nekalassa siis) asui isoja, hyvätapaisia paimenkoiria, joiden omistajat olivat iloisia, kun joku kävi ne ulkoiluttamassa ennen kuin he ehtivät töistä kotiin. Olinhan koulusta kotona usein kolmekin tuntia ennen omistajia. Kaikki koirat eivät toki olleet hyvätapaisiakaan ja ongelmien tullen istuin illat lukemassa kirjoista koulutusohjeita ja sovelsin niitä surutta muiden ihmisten koiriin. Kivaa oli ja opettavaista.

Jep jep - paimenkoirathan ovatkin olleet kenties ekoja koiria, joiden kanssa olen ollut enemmän tekemisissä. Niin sitä ihminen oppii itsestään joka päivä uusia asioita.

---

Itsensä tunteminen ja kehittäminen on vaikeaa useimmille ihmisille. Siihen tarvitaan yleensä suurta rohkeutta ja pitkiä ponnisteluja. - Abraham Maslow

Menohaluja?

Karseaa, miten nopeasti aika kuluu - taas on maanantai, ikuinen ihmetyksen aihe viikottain. Miten tähän taas jouduttiin?

Eilinenkin suorastaan humpsahti tiehensä. Aamu ennen Pikkupeikon ja Ísingin ratsastustuntia meni pyykätessä, blogatessa ja muussa nettisurfauksessa. Yllättävästi muuten palaa aikaa tuommoisessa ratsastustunnissakin. Tunti alkoi 10:30 ja kotona oltiinkin jo 14:30! Välillä peikkolapsi toi hevosen kotiin kuivumaan ja ensin vietimme aikaa kahvitellen ja sitten viikonlopun ratsastustuntien videoita katsellen. Rattoisaa.

Eilsen tunnin dramaattisin juttu oli se, kun ratsastajat vaihtoivat hevosia. Pikkupeikko ratsastaa kuin henkäys, hevonen hänen allaan tuntuu tekevän työtä helposti ja itsestään. Luulimme, että hevosen menohalut olivat hevosessa, mutta kun vaihdoimme ratsastajia niin hevosten vauhtikin vaihtui. Totta kai kullakin hevosellakin on oma perustempperamenttinsa ja olivathan pikkuhevoset jo väsyneetkin edellisestä päivästä ja alun ratsastustunnista, mutta muutos oli niin selvä, että sitä ei voinut kuin ihmetellä.

Itsellänikin on aina kuin hiukan "käsijarru" päällä, kun ratsastan. Se tulee siitä, että olen jäykkä ja vartaloni ei jousta, kun hevonen liikkuu. Reidet puristavat hevosen liikkeen ikään kuin "lukkoon". Tämä tapahtuu minulle etenkin ohjatuilla tunneilla, jolloin on suorituspaineita opettajan edessä. Luulen, että juuri siksi Félagi on niin jähmeä kentällä - ei siksi, että se on kentällä. Minna sanoikin lauantaiaamun tunnin aluksi, että hevonen liikkuu juuri niin elastisesti kuin sen ratsastaja on. Jaa-a, alkaisikohan itsellänikin olla aika tehdä jotain jumiin jämähtänelle selälleni ja lössähtäneille vatsalihaksilleni? Syytän aina ikää, mutta olen nähnyt 70-vuotiaita, jotka ovat fyysisesti paremmassa kunnossa kuin itse olen...

Sovelsin näkemiäni oppeja molempina päivinä illansuussa Félagilla ratsastamiseen. Yritin keskittyä siihen, että olisin rento, käteni olisi vakaa ja turvallinen (eli ohjat koko ajan tuntumalla, jolloin hevosen suuhun ei tule yllättäviä tyhjiä kohtia ja nykäisyjä) ja antamani avut olisivat ensin herkkiä ja sitten kerralla napakoita, jos tarvitaan. Kyllä se tehosi - hevonen oli reipas ja vastasi herkästi apuihini. Mukava tunne!

---

Nyt tähän aaamuun. Pakkasta ulkona on pari astetta, taivas on kirkas ja tähdet tuikkivat. Hengitys höyrysi ja oli jotenkin mahtava fiilis, kun kävin ruokkimassa hevoset aamulla. Pelkästään se, että maa on kuiva eikä joudu rämpimään kurassa, nostattaa omaakin oloani.

Vielä kun keksisi, miten nostattaa pikkupeikko ylös pedistä ja koulunpenkille, niin aamu olisi täydellinen.

---

Kuoltuani minulta kysyttiin miten haluaisin elää, jos saisin elää uudestaan. Vastasin, että haluaisin elää samalla tavalla mutta kuolla paljon myöhemmin. -Zarko Petan-

Shopiti-shopiti-kopoti-kopoti

HIHS:ssä oli ihan mukavaa perjantai-iltana. Pikkupeikko ystävineen hieman turhautui kouluratsastukseen, mutta onneksi kaikki 3 olivat jo 18-vuotiaita ja niin heiltä aika kului rattoisasti "paarin puolella". Melko kalliit pääsymaksut tuossa baarissa vaan oli. Rehellisesti sanottuna taisivat koko illan aikana ottaa kaksi juomaa, joten tässä saattaa olla hieman liioittelua... .

Issikkanäytös oli tasokas. Maailmanmestarit ja muut menestyneet nipussa olivat hienoa katsottavaa. En vain usko, että muut kuin issikkaratsastajat ymmärsivät, miten vaativan suorituksen ratsukot tekivät.

Tätä ratsukkoa katsoessani ajattelimme tietenkin, että Ísing on jotain tuollaista isona...

Enpä itsekään kovasti ymmärrä kouluratsastuksen päälle, joten sitten jäikin paljon aikaa tuttuihin törmäilemiseen, jutusteluun ja shoppailuun. Meikähän on laajalti kuuluisa ja kummasteltu siitä, että en shoppaa hevosille tavaraa. Kaikilla on vain yhdet kuolaimet. Kaikilla on vain yksi riimu. Kaikilla ei ole edes omaa lointa ja tavaraa on muutenkin varsin niukalti.

Nyt innostuin (siis meikäläisittäin jälleen eli en hirveästi - 100 € sain menemään). Ostin yhden fleeceloimen. Koekäytössä se on jo osoittautunut niin mukavaksi, että harmittaa, kun en ostanut kolmea... hehheh. Ostin myös kaksi heijastavaa ratsastusloimea. Nyt kun on hirvenmetsästysaika ajattelin käyttää lointa myös päivällä. Sokerina pohjalla on Johanna Viitasen kirja Hevosen värit, jonka olin ajatellutkin tilata itselleni, kunhan se ilmestyy. Kirjaa olen ehtinyt vasta silmäillä, mutta se on juuri sellainen kuin kuvittelinkin: perinpohjainen tiivis paketti hevosen väreistä.

Lauantai-aamuna oli pikkupakkanen. Ihanaa - ei kuraa! Ísingille oli varattuna naapurin Katjan Alvarin kanssa ratsastustunti kentällä. Molemmat ovat viisivuotiaita issikanpulleroita, hieman perusratsastettuja ja tiedossa oli siis Ísingin ensimmäinen tunti kentällä. Luulin, että homma menisi ihan rodeoksi ja pelleilyksi noiden osalta, mutta PÖH. Ísing käyttäytyi kuin se tekisi tuota hommaa joka päivä. Mahtava, yhteistyöhaluinen hevonen ja pikkupeikko on upea ratsastaja. Alvari samaten oli pikemminkin laiska kuin rodeonhaluinen. Videolta muuten näytti siltä, että ponit menisivät alamäkeä koko ajan, koska ilmeisesti kumpikin on kasvussaan hieman takakorkeassa vaiheessa.

Opena toiminut Minna on myös aivan loistava tyyppi, joka ihan pursuaa positiivista energiaa ja tekee hommaa sata lasissa, vaativasti, mutta ystävällisesti ja hyväntuulisesti. Itse videoin ja valokuvasin intensiivisesti koko ajan ja jälkeenpäin tuntui yhtä ihanalta kuin jos olisin ratsastanut itse. Tehtävät ja kesto olivat myöskin juuri sopivat tuontasoisille otuksille.

Kuvassa pikkupeikko tekee Ísingille väistöä maasta käsin tai jotain sellaista...

Ísingille tuli paljon uutta samana päivänä: eka ratsastustunti, eka kerta kun se sai loimen päälleen ja eka kerta kun oli sisällä yksin kuivattelemassa. Yhden ämpärin se oli karsinassaan lähettänyt maata kiertävälle radalle, muutoin oli kai ollut ihan rauhallinen.

Tänään on toinen ratsastussessio tunnin kuluttua. Toivon, että tänäänkin tulemme yhtä hyvälle tuulelle.

Vielä iltapäivällä kävimme lasten kanssa yhdessä ravintolassa syömässä. Ennen hämärää tein Félagin kanssa reipastahtisen ratsastuslenkin. Ilmojen viilenemisen myötä se näköjään viitsi yksinkin liikkua hieman reippaammin jopa ilman vetoapua.

Outoa, suunniteltu siivoussessio jäi ihan tekemättä päivän mittaan! Ja se kun on aivan lempipuuhaani, kaikki minut tuntevat tietävät, miten kaunis ja järjestetty kotini on aina!

No, tässä ehtii vielä pyykkikoneen kimppuun. Pikkupeikkokin pitää herättää ja oletettavasti hänkin on yhtä aamupirteä kuin minäkin, joten taidan hieman koota itseäni, jotta saan rohkeutta mennä herättämään....

---

Lue, joka päivä, jotakin jota kukaan muu ei lue.Ajattele, joka päivä, jotakin jota kukaan muu ei ajattele.Tee, joka päivä, jotakin, jota kukaan muu ei ole tarpeeksi hölmö tehdäkseen.On mielelle pahasta olla aina osa yleistä mielipidettä- Christopher Morley-

Rapa-ripan elämää

Oudon iloinen olo tänä aamuna. Ehkä se johtuu siitä, että on perjantai tai siitä, että ei ole kauhea kiire lähteä liikkeelle. En voi sanoa nukkuneeni hyvin, mutta silti tuntuu levänneeltä.

Luulin saavani pitää tänään etäpäivän, mutta kokous Vantaan perukoilla kutsuu ensin. Vietän siellä aamupäivän ja sitten tulen iltapäiväksi töihin ja illan vietämme HIHS:n iltanäytöksessä.

Taas saa ajella autolla ihan mukavasti. Ihan huomamatta tulee viikottain porhallettua jotain tuhat kilometriä. Ilmankos pikkupeikko eilen sanoi, että minulla on kaupungin likaisin auto. Aika totta, varmaan likaisin mihin Suomen kaupunkiin vaan. Takalasista ei näy ulos ja takaluukkuun ei voi koskea ainakaan silkkihansikkain. (Onneksi mulla ei ole sellaisia...)

Tähän kohtaan sopii tarina siitä, miten olin ostamassa vaaleanpunaista kännykkää pikkupeikolle viime joulun alla. Laitoin jotain takaluukkuun ennen liikkeeseen sisälle menoa ja sotkin toisen käteni huomaamattani kuraan.

Onnistuin sen jälkeen rapatassuillani koristelemaan liikkeen ainoan helmiäishohtoisen valko-vaaleanpunaisen mallikappaleen ihan mustaksi. Tämän jälkeen pidin sitä liian kalliina ja olisin halunnut kokeilla jotain muuta. Myyjä huomasi, kuinka sottainen känny oli ennen minua ja oli melkoisen tyrmistyneen näköinen.

Olisin voinut vajota maan alle, kun myyjä katsoi minua kuin erittäin halpaa makkaraa ja yritti nostaa seuraavaa kännykkää turvaan rapatassuiltani. Kotimatkalla kyllä jo nauratti. Maalaisjuntti, mikä juntti!

--
Nonni, nyt alkaakin sitten jo kohta tulla kiire. Niin se aika kuluu huomaamatta, kun höpisee itsekseen netissä.
--

Elämässä ei ole suurempaa nautintoa kuin vaikeuksien voittaminen, siirtyminen menestyksestä toiseen, uusien toiveiden luominen ja niiden täyttyminen. - Samuel Johnson

Paketti iloa?

Välillä tuntuu siltä, että kukaan ei kaipaa. Kukaan ei kysy, mitä sinulle kuuluu. Voit kulkea tiesi aivan yksin ja jos et itse puhu, ei kukaan puhu sinulle. Jos et soita, sinulle ei soiteta. Kaikilla tuntuu olevan kiire, synkkä olo ja syksyinen mieli.

Sellainen olen ollut viime päivinä itsekin. Onneksi kuitenkin on löytynyt ihmisiä, jotka ovat soittaneet ja ihmisiä, jotka ovat pysähtyneet kohdalle juttelemaan tavatessamme. Onneksi on ilonaiheitakin.

Voisinpa itsekin antaa paketin iloa jollekulle. Tietäisin kyllä heti, kenelle sen lähettäisin, jos sellaisen saisin.

---

Elämä on sitä miksi me sen teemme, ja maailma on sellainen kuin miksi en teemme. Iloisen ja melankolisen ihmisen silmät kohdistuvat samaan luomakuntaan; mutta se näyttää heille kovin erilaiset puolet. - Albert Pike

Ramasee

Taas ollaan sunnuntaiaamussa. Nukuttaa vielä. Tupa on hiljainen. Ukko läksi talkoisiin. Minäkin lähden muutaman tunnin kuluttua kohti Forssaa kokoukseen. Pikkupeikko oli Helsingissä iltaa viettämässä ja palasi ystin kanssa vasta aamulla, joten tuskin heräävät kovin pian. Minä taisin enemmän tai vähemmän pälyillä kelloa koko yön. Typerää, miksi en osaa nukkua kunnolla, kun peikko on bilettämässä ja tulossa kotiin yöksi. Minä, joka en ikinä myöntäisi olevani ylihuolehtivainen kanaemo.



Eilinen päivä oli melko toimelias. Sain jonkin verran siivoilluksi järkyttävän boheemimaiseen kuntoon mennyttä kotiamme. Ukkokin motivoitui melkein koko päiväksi siivoilemaan talon ulkopuolta. Päätykuistimme on muistuttanut viime aikoina kaatopaikkaa, mutta nyt sekin on jo paljon paremmassa kuosissa.



Kävimmepä yhdessä pikkupeikon kanssa ratsastamassakin eilen. Félagi saa mukavasti vauhtia, kun sillä on kirittäjä mukana. Joskus on mukavaa ratsastella yksin, mutta välillä taas on kiva kun on kaveri. Eilen oli taas upea syyspäivä. Pilvetkin hieman repeilivät ja aurinko leikki syksyn lehdillä, oli kaunista ja rauhallista.



Taidan köllähtää vielä hetkeksi sohvalle ja vasta sitten lähteä moikkaamaan mummoa naapuriin ennen reissuun lähtöä.

----


Rikkaudessa ei ole kyse rahasta. Rikkaus on mielentila. Oli joillakuilla kuinka paljon rahaa tahansa, he eivät ole tarpeeksi vapaita pysähtymään ja syömään vesimelonin ydintä. Ja jotkut meistä ovat rikkaita, vaikka elävät vain palkkasekkinsä varassa. - Harvey B. Mackay

Lokakuun hurmaa

Inhoan mielestäni lokakuuta. Nyt viime päivinä se on näyttänyt vain kauniimman osan itsestään. Ihania, pehmeän sumuisia aamuja. Ruska kauneimmillaan. Päivän kiireiden jälkeen on mukava puuhastella hevosten kanssa. Olla ihan hiljaa ja nauttia luonnosta ympärillään.

Mikä rikkaus onkaan siinä, että saa asua maalla, kaiken tämän keskellä. Ihanaa nähdä tähtien valo ja kulkea kuun valossa.

Valivali

Teksisi mieleni valittaa jostakin. On äreä ja saamaton syksyolo. Heti, kun tekisi mieleni aloittaa nurina ja narina, keksin jonkun, jolla asiat on vielä huonommin. Sitten en voikaan valittaa.

Mihin tästä saa valittaa?

Säpinää

Lauantaina en päässyt ratsastamaan, kun taas oli etukenkiä lentänyt, vain Ísing oli täydessä kengässä ja pikkupeikko oli varannut sen itselleen. Onneksi kenkääjä tuli vielä illalla napsimaan irtoetuset kiinni ja pääsin siis sunnuntaina ratsastamaan. Ratsastus on terapiaa, jota kaipaan säännöllisesti.

Sunnuntaiaamuna oli säpinää sängyn ympärillä: Pikkupeikko oli juhlimassa ja kaikki koirat olivat siis minun hoidossani yötä. (Normaalisti Karma nukkuu peikon huoneessa.) Kuuden aikaan koko jengi pörräsi sängyn ympärillä: yksi tuhisti (Kleo), yksi läähätti (Karma) ja yksi hyppeli ukkokullan selässä (Marilyn). Nousin ylös ja päästin koko jengin pikaiselle aamupisulle ja ryömin takaisin sänkyyn peiton alle.

Seitsemän aikaan raottelin uudelleen silmiäni. Järkyttävä rapina ja kuhina kävi sängyn vieressä taas. Koko jengi oli ilmeisesti kuolemassa nälkään, kun kello kuuden aamuruoka oli myöhässä kokonaisen tunnin. Sunnuntaiaamuna! Seitsemältä! Ylös! Syksyllä! Voi ei!

Venyttelin itseni ylös ja ruokin tyypit ja teimme pienen aamulenkin hevosten luokse. Lauantaina avattiin eka säilöheinäpaali ja porukka sai siitä aamumaistiaiset. Hyvin tuntuu maistuvan ja on mukavan kuivan oloista tavaraa. Ripuliakaan ei ole vielä näkynyt. *kop-kop, koputtaa puuta*

Sunnuntaina oma episodinsa oli pikkupeikon löytäminen kaupungilta aamulla. Kun hän oli saanut itsensä jonkinlaiseen järjestykseen, käytiin Tapulikaupungissa moikkaamassa Karman täyssiskoa - Hippiä ja puolisisikoa Tessaa ja melkoista laumaa muitakin koiria, jotka harjoittelivat tokoa pienellä kentällä keskellä Tapulikaupunkia. Olenkin aina halunnut käydä siellä, kun sillä on niin romanttinen nimi. Oli mukava nähdä hyvätapaisia koiria ja Karmakin käyttäytyi hienosti. Taisi muistaa paikan, on kuulemma viettänyt siellä pikkupentuna viikon. Kiitos vaan Pialle yhteydenotosta!

Maanantaiaamuna säpinää löytyi aamuisen ukkosmyrkyn hahmossa. Se iski minuun juuri, kun olin päässyt koirien kanssa ulos ruokkimaan hevoset ja hakemaan aamun lehden. Haaveilin juuri raikastavasta aamusuihkusta, kun sade kohahti kuin katsomo ja se oli siinä. Olin märkä kuin uitettu kissa. Suihkusta olikin turha muuten haaveilla, koska sähköt katkesivat saman tien.

Pesua kumminkin kaipasin, koska olin varannut suihkuni aamuun, joten peseydyin sitten kylpytynnyrin ääressä. Eiliseltä lämmintä vettä vatiin ja hiuksetkin olivat kuin sadevedellä pestyt (vai mitä jokin ällö mainos sanookaan?).

"Konstit on monet, sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki."

Mutta hei, nythän pitää häipyä baanalle, että ehtii taas ajoissa kotiin. Menox, sanoi Annie Mestariampuja. (Vai kuka ihme se nyt olikaan, kennelpoika ja pikkupeikko voi taas auttaa...)

---

Vaihtelu virkistää, sanoi kissa kun akalla pöytää pyyhki.

Uninen aamu

On lauantai ja kello on jotain puoli kymmenen maissa. On outoa, että en ole vielä käynyt postilaatikolla hakemassa lehteä. Yritän tässä pikku hiljaa heräillä, kaksi kahvimukillista on jo koneessa ja pikku hiljaa se alkaa käynnistyä.

Olen katsellut läpi agilityn MM-kisatuloksia - kisat ovat käynnissä Norjan Hamarissa. Mieleni teki kovasti lähteä kisoihin pikkupeikon kanssa, kun ne ovat noinkin lähellä, mutta olemme tänä vuonna matkustelleet niin paljon ja Norjakin on kovin kallis maa... Nyt hiukan harmittaa, että ei tullut lähdetyksi, kun katselin kuvia kisapaikalta.

No, PM-kisoihin pääsenkin aivan aitiopaikalle. Kuuluttaja saa aina ajantasaista tietoa omalle tietokoneruudulleen ja voi katsoa jokaisen suorituksen alusta loppuun!

Olen viime päivinä miettinyt kovasti sitä, miksi haluan olla aktiivinen esimerkiksi yhdistystoiminnassa. Tekijät ja päättäjäthän saavat kuitenkin usein varsin negatiivista palautetta sellaisilta, jotka eivät itse sitten kuitenkaan tee mitään muuta kuin valittavat. Kuvittelen itse olevani monessa suhteessa erilainen, sanon asiat edessä ja takana rehellisesti. Kuvittelen samaa myös muista ihmisistä. Välillä sitä herää kipeästi todellisuuteen ja huomaa, että joku ihminen, jota luuli ystäväkseen puhuukin sinusta takana pahaa. Ehkä on hyväkin huomata sellainen ajoissa, että voi keskittyä tapaamaan niitä ihmisiä, jotka oikeasti tietää ystävikseen.

No, tulipas raskasmielistä tekstiä.. Pitänee nostaa häntä pystyyn: Tänään on tulossa taas poikkeuksellisen lämmin syyspäivä, joten taidan lähteä hieman ulos tuulettumaan. Lauma koiranhäntiä perässä kulkemassa on ainakin rehellistä seuraa. Eläimet eivät osaa teeskennellä pitävänsä jostakusta...

---
Kyllä maailmanranta neuvoo, vaan kallispalkkainen se on opettajaksi

Karma ½ vuotta, aika kiitää

Arki pyörii entiseen malliin ja ehkä se on hyväkin, että on töitä ja tekemistä. Mummolla naapurissa ei taida olla kuin sanomalehdet ja televisio, jos hän haluaa niitäkään avata.

Pikkuinen Karmakin (joka oikeastaan on aika iso) täyttää tänään ½ vuotta. Olemme alkaneet totuttaa sitä enemmän uusiin paikkoihin. Maanantaina se oli mukana agilityharjoituksissa ja seurasi tarkkaan, miten partacollie Miina suoritti rataa. Pääsipä se itsekin taas tekemään muutaman kerran putkea. Otus vaikuttaa nopealta oppimaan. Tällä viikolla tulee kuukausi siitä, kun se tuli taloon. Toivottavasti pääsemme pian sopimaan varsinaisen kaupanteon kasvattajan kanssa.

Aika kuluu hurjan nopeasti. Kohta on jo talvi.

Hevosillekin aloitetaan luultavasti tulevana viikonloppuna heinän syöttö. Pyysin ukkoa tuomaan yhden traktorinmunan pihaton luokse tulevana viikonloppuna, että voimme aloittaa säilöön totuttelun. On jännittävää nähdä, miltä säilöheinämme vaikuttaa. Toivottavasti se on kuivempaa laatua... säilyisi paremmin. Ison paalin syöttäminen pikkulaumallemme kestää kuitenkin aika kauan, eikä oikein kostea säilöheinä säily niin hyvin kuin kuivempi. Tästä ei kyllä ole meillä vielä mitään kokemuksia, kun aina tähän asti on syötetty kuivaa heinää.

Tämä alkuviikko on ollut todella lämmin, ilmeisesti paikoitellen eilen oli jopa +20C täällä Etelä-Suomessa. Tällekin päivälle on luvattu +15C. Tietenkin on upeaa, että ilmat ovat tuollaiset. Syksy on parhaimmillaan tuollaisena. Eilenkin oli aivan ihanaa illan suussa tehdä lyhyt ratsastuslenkki. Minä ainakin kaipaan ulkoilmaa päivittäin, muuten tuntuu, että seinät kaatuvat päälle eikä oikein jaksa mitään.

Töissä on kova kiire, kun syksyflussat ja muut taudit tuntuvat kaatavan porukkaa juuri siitä projektista, jossa itse olen. Se on kuitenkin aika tavallista, yritän olla saamatta stressiä moisesta.

---

Kyllä niitä töitä pian tekis, ajatukset ne on kun ajan vie.

Surun aika

On päiviä, joista toivoo, ettei niitä koskaan olisi tullut. Viime viikonloppu oli sellainen. Elämme täällä maalla hyvin lähellä appivanhempiamme ja olemme seuranneet heidän elämäänsä tästä vierestä jo kaksi vuosikymmentä. Nyt naapurissa on vain yksi asukas, lauantaina vaija nukkui pois. Mummo jatkaa elämäänsä yksin. Kesällä vietettiin heidän timanttihäitään. 60-vuotta naimisissa on melkoinen saavutus. Ikävän suuruutta ei varmaan kukaan muu edes voi käsittää.

Sunnuntaina oli todella kaunis syyspäivä ja kiersin kuvaamassa lähipiiriä. Tämän kuvan leppäkerttu on varmaan kuvitellut, että voi viettää talvensa tuolla auringonkukan nupun sisällä. Saapa nähdä, onnistuuko se vai aukeaako kukka vielä lämpimään syyspäivään ja leppis joutuu etsimään itselleen uuden turvapaikan.

---

On toki hyvä muistuttaa,
miten aurinko jälleen paistaa
tummien pilvien takaa,
miten yön jälkeen tulee
uusi aamuja miten jokaista syksyä
seuraa varmasti kevät.

Mutta ei liian aikaisin,
ei liian nopeasti,
ei liian opitusti,
ei liian itsestäänselvästi.

Ei niin, etteikö se olisi totta,hyvin totta.
Mutta ymmärräthän,
surulla on aina aikansa,
surevalle aurinko todella nukkuu
eikä surua voi hätyytellä lentoon
ennen kuin se itse jaksaa siivilleen.

Ehkä onkin parempi että
enemmän kuin puhumme valosta
olemme hänelle valona
enemmän kuin puhumme toivosta
olemme hänelle toivona
enemmän kuin kerromme ilosta
olemme hänelle ilona.

Ja ehkä näin
jonakin aamuna
hän itse saa nähdä.
että aurinko on herännyt
pitkän pimeän yön jälkeen.
(Hanna Ekola)

Tyyny hyvin

Tänä aamuna oli taas tyyny aika hyvin. Olen kaikkina aamuina tällä viikolla herännyt ensimmäiseen kellosoittoon, ilman torkkuja. Lähes virkeänä, jopa.

Tänään olin niin hämmentynyt saamastani palautteesta, että piti painaa torkkuherätystä. Saunanlämmityskurssilla kävi joku lipsahdus ja sauna oli kokonaan päässyt palamaan, eikä opettaja kehunut yhtään. Siksi piti ottaa 7 minuutin jäähyt palautteen perään. Oli hyödyllinen kurssi: kerrottiin, että sähkösaunaa ei pitäisi puilla lämmittää. Sitä kovasti ihmettelin, että miksi vasta lämmitysharjoituksen jälkeen moinen tärkeä asia kerrottiin?
Joopa joo, valveillakin joutuu joskus aika kummalisiin tilanteisiin...

---

Mutta nyt aikasemmin paanalle ja töihin kokeilemaan, pitääkö tämä sananlasku paikkansa:
Koneella tekee vaikka marakattia.

Rikastuisiko tällä?

Olemme viime päivinä miettineet, että rikastuisiko sitä, jos alkaisi kerätä aamu-unisen tyttären vastauksia aamun keskusteluihin ja tekisi vaikka näytelmähupaelman käsikirjoituksen tai pikku kirjan. Mitäs luulette?

Kohtaus: Aamu, tytär makaa sängyssään puoliksi hereillä, äiti juoksentelee edestakaisin ja keräilee tavaroita, asettelee astioita koneeseen jne. Henkilöt: Ä - äiti, T - tytär

Ä: (huutaa ja kävelee samalla tyttären ovelle) Herää, sun vuoro viedä koira ulos!
T: (mumisee) Olen aivan kyllästynyt agilityyn. En tahdo yhtään.
Ä: (kävelee päätään ravistellen pyykkitupaan) *huoh*, tulen kohta uudelleen

-3 min - äiti tekee aamuhommiaan puolijuoksua

Ä: (huutaa olohuoneesta samalla kun korjaa paalinarulla säkkituolia, johon tyttären uusi koira on järsäissyt pikku reiän) Olisitko niin ystävällinen, että nousisit nyt ylös.
T: (huutaa) EN!
Ä: (huutaa) TÄH?
T: (täysin hereillä, hämmästyneenä sängyssään) Mitä ihmettä mun edes pitäisi potkaista? Miksi yleensä sanoit, että voisit potkaista?
Ä nauraa niin, että vesi roiskuu silmistä eikä henki kulje.
T herää ihmettelemään.

---

Aikainen lintu madon nappaa, mutta vasta toinen hiiri saa juuston.

Kuragilityä

Terveiset agilityleiriltä! Lapset ovat terveitä, kun ne leikkivät. Oikein terveet lapset voivat leikkiä myös kurassa, jopa suhteellisen kylmässä kurassa. Ja se on jopa kivaa.

Meillä oli oikeasti hyvä meininki, vaikka tuon tuostakin satoi vettä. Eniten hommasta nautti varmaan kuitenkin näiden jalkojen kuljettaja.


Leirillä oli toki monta muutakin mieliinpainuvaa juttua kuin kuraiset olosuhteet, koulutus oli taas loistavaa ja Seppo paneutui antaumuksella jakamaan oppeja. Kuulijakunta oli vastaanottavaista. Tätä pitää saada taas ensi vuonna lisää.

Henkilökohtaisena riemunaiheena minulla on myös Karman käytös leirillä. Se pärjäsi hyvin isossa koiraporukassa, eikä ollut toisista koirista yhtään kauhuissaan. Varmaankin kokemus oli pienelle koiratypykälle aivan positiivinen. Muut koirat olivat illalla aivan reporankoina, mutta tämä elohopea leikki ja hossotti entiseen tapaan.

---

Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa.

"Hauska tappa vanha tuttu"

Hevosten lomaleiri Hestbakissa on ohi. Ísingistä varmaan parasta oli lapsuudenystävä Véran tapaaminen. Luulen, että ne tuossa yllä olevassa keskustelusessiossa kertoivat, minkälaista kummallista on viime aikoina ollut... ihmiset kiipeävät selkään ja ei saa enää olla pikku varsuli, *huoh*. Molemmat kyllä taitavat uudesta ammatistaan hiukan pitääkin, ainakin Ísingin elämään se tuo uusia ulottuvuuksia, kun pääsee näkemään laajemmalti paikkoja.

Olen onnellinen, kun hevoset ovat kotona. Félagin lastaaminen ja kuljettaminen ei ole mitään helppoa ja rentouttavaa puuhaa...

---

Mutta nyt töihin, että pääsemme ajoissa iltapäivällä lähtemään agilityleirille.

Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy.

*muoks 18.9.2007: laitoin toisenkin kuvan tapaamisesta, kun Véran omistaja väitti, että Véraa oli pienennetty kuvankäsittelyllä*

Kivaa, mutta kiirettä pitää

Viikonlopun vietin melkein kokonaan Hestbakissa. Taisin viettää molempina päivinä kymmenkunta tuntia tallilla ja perjantainakin muutaman tunnin. Kurssi oli antoisa ja sain kotiin viemisiksi hyviä perusasioita omaan ratsastukseen. Siitä on niin kauan, kun olen ollut ratsastustunnilla, että olen taas oppinut aivan omia tapoja könöttää selässä.

Reidet ja selkä huutelevat hoosiannaa, koska jouduin kuitenkin enemmän ratsastamaan kuin kotona, jossa osa ajasta menee ratsastellen.

Aamuisin on todella kova ikävä hevosia. Kun ne eivät hörise minulle aamulla, tuntuu että päivän ensimmäinen ystävällinen sana puuttuu. - Kotiväki on sen verran aamuäreää, että iloinen aamutervehdys puuttuisikin kokonaan, jos koirat eivät heti aamusta olisi niin riemukkaita. - Siinäköhän muuten syy, miksi niin monilla on koiria?

---

Mutta työ ja lapsi kutsuvat. Menox sano Jonnie Lennox, tai miten se nyt kirjoitetaankaan...

Piha ilman hevosia

Torstaina aamulla yritimme saada kahta hevosta tavalliseen hevoskuljetustraileriin noin tunnin. Noloin tuloksin, sillä auto trailereineen sai poistua tyhjänä pihasta. Arvatkaa harmittiko?

No, koska periksi ei anneta on mielestäni aina ollut hyvä motto niin tilasin iltapäiväksi pihaan Koffin hevosten kuljetukseen käytettävän kuormurin.

Kun nyt sitten saatiin iso kuorma-auto pihaan, niin pantiin saman tien koko jengi kyytiin ja niin heposet pääsivät retkelle, vanhaa Romeo-ponia myöten. Neljän hevosen lastaus isoon autoon turvallista, leveää lastaussiltaa pitkin kesti vain 15-20 min. Romeo oli kyydistä innoissaan ja hörhötteli jo astellessaan autoon. Aikas riemastuttavaa, uskotteko? - Olen kyllä sitä mieltä oikeasti, että lastausongelmaisten ponien kassa auttaisi oikeasti omistajatätien rauhoitus enemmän kuin hevosten, mutta ei siitä enempiä tässä...

-Lomakohde ei ole kaukana, vain 10 km päässä on ystäväni Sadun Hestbakki-talli, jonne halusin vaihteeksi päästä saamaan opetusta ratsastuksessa. Muutenkin nuorelle Ísingillekin tekee hyvää päästä vähän näkemään muutakin kuin oma piha ja Sadun ravirata on mukava treenipaikka nuorelle hevoselle.

Pikkupeikko valitsi viikonlopun ohjelmaksi juhlimisen Lahdessa, joten pääsen viikonlopun ajan nauttimaan ratsastelusta kaikilla hevosilla ja lisäksi saan leimauttaa tyttären Karmakoiraa itseeni hieman enemmän. Ihan hauskaa.

Olen pahoillani, etten ehdi vieläkään kertoa enempää Karmasta, vaikka olette kommenteissanne kyselleet pikkuisesta. Kerron sitten lisää, kun olemme saaneet paperihommat kasvattajan kanssa tehdyksi... Karmahan on toistaiseksi koekäytössä, mutta koeajo tuntuu menevän hyvin, joten kyllä haluamme sen meille jäävän. Toivottavasti kasvattajakin on samaa mieltä kanssamme...

---

Tänä aamuna oli taas sellainen huikea sumu, jollaista rakastan. Tosi paljon kyllä kaipasin hevosia, kun kävin koirien kanssa lehden hakemassa. Siksipä lähdenkin tästä liikkeelle katsomaan, miten niiden yö on mennyt.

Rytminmuutoksia

Uuden perheenjäsenen tulo on hiukan muuttanut aamurytmejä. Parempaan suuntaan.

Herään edelleen ensin ja päästän kaikki koiruudet pikapisulle. Sillä aikaa hoitelen saman homman itsekin ja teen pika-aamupesuni. Seuraavaksi otan koirat sisään ja ruokin ne. Kun ne syövät, minä puen ekat vaatteet päälleni ja lähdemme yhdessä siirtämään hevoset laitumelta ja antamaan niille aamupöperöä ja raikkaat vedet.

Kun minä olen aamuhommissa tallilla, ukko hoitelee omat aamupuuhansa ja keittelee kahvit. Minä tuon lehden ja vuorotellen luemme sen.

Muutoskohta tulee tässä: Kun minä siirryn suihkuun, laittamaan konsulttihyntteet päälleeni sekä aamun töihin ja hupeihin tietokoneella (sähköpostit & blogi), pikkupeikko heräilee ihan itse, pukee päälleen ja lähtee Karman kanssa toiselle aamulenkille.

Ja eilisten synttäreiden kaffevieraiden pyynnöstä: lahja ja sen saaja. Lutusia ovat.

---

Kelle paljon annetaan, siltä paljon vaaditaan.

18 vuotta eikä suotta

Kääk! Nuorimmaiseni täytti muutama tunti sitten 18-vuotta.

Kun häntä ei vielä ollut, mutta talossa oli pieni, iloinen ja villi poikalapsi, haaveilin siitä, kuinka lapsia olisi kaksi ja ne leikkisivät yhdessä hiekkalaatikolla. On ihanaa, että haaveet voivat toteutua.

Odottassani pikkupeikkoa luulin odottavani poikaa, koska potkut olivat niin napakat ja energiset. Sain napakan ja energisen tyttären. (Keneenkähän lienee tullut, äitiini varmaan...)

Synnytyslaitoksella pikkuinen käärö näytti ihan vanhalta nunnalta, kun se on kiedottu lämpimään kapaloon.

Alle vuoden vanhana siitä kysyttiin, että montako kertaa päivässä sen posket puhalletaan täyteen.

Kaksivuotiaana se oli iloinen ja älyllinen.

Kolmevuotiaana uhmakas ja rohkea.

Neljävuotiaana utelias ja oppivainen.

Viisivuotiaana pikkuvanha ja peloton.

...

Ja niin edelleen, lukemattomia muistoja tulee mieleen, kun ajattelen taakse jäänyttä elämäämme. Yhtä monia mukavia hetkiä on tulee toivottavasti vielä eteenkin.

Onnea, pikkupeikko, onnea!

---

Ei omena kauas puusta putoa.

Viikonloppuraportti

Perjantain ja lauantain välisenä yönä (joskus puolenyön maissa) lojuin kylpytynnyrissä kynttilälyhtyjen ja suuren pyöreän kuun valossa. Pikkupeikon uusi koiratyttönen oli ensimmäisen illan aikana osoittanut tervepäisyytensä ja olin todella onnellinen valinnastamme. Hymyilin typerää onnellista hymyä.

Lauantai ja sunnuntai meni melkoisen tiiviisti issikoiden näyttelypuuhissa. Siellä on aina toimihenkilöiden kesken mukava tunnelma, joten ko. tapahtumaa ihan odottaa. Paljonkaan en hevosia ehtinyt nähdä kuin aivan syrjäsilmällä, koska puuhaa oli koko ajalle. Sen voisi sanoa, että väreistä suomalaiset ovat kovin innostuneet, näyttelyssä näki todella upean värisiä hevosia.

Ukko oli golfia pelaamassa koko viikonlopun ja itse olin myös poissa, joten koiratyttönen on leimaantunut voimakkaasti peikkolapseen, mikä on tarkoituksenakin. Viikonloppu on mennyt täällä kotona hienosti. Juhliakin on vietetty, mutta talo oli siistimpi kuin omien juhliemme jälkeen.

Leimautumisestaan huolimatta, pikkukoiranen lähti kuitenkin kanssani hevoshommiin aamulla ja tukiskeli kiinnostuneena jokaista uutta hajua loikki iloisena sinne tänne. Sitä oli ilo katsella, se on kovin kaunis mielestäni.

Koiraneito on siis n. 5 kk vanha näyttelylinjainen belgianpaimenkoira malinois ja se on saanut luonamme kutsumanimen Karma. Honkkeli ja pentumainen se vielä on, vaikka näyttääkin nuorelta neitoselta. Tänä aamuna se tuli tallin ovesta kuperkeikkaa ulos, kun ei ilmeisesti ole koskaan nänyt niin korkeaa kynnystä.

Kuvia kukaan ei ole ehtinyt siitä ihmeemmin ottaa, mutta tässä pikainen napsaus lauantaiaamulta:

---

Mutta nyt kiiruusti töihin, hauskaa päivää teillekin!

Never say never again...

Varmaan jotkut muistavat - ei siitä nimittäin ole kauankaan- kun sanoin varsin syvällä rintaäänellä: "Meidän perheeseen ei malia tule!"

Tämmöinen otus pompahti autoni takaluukusta tänään meidän pihalle ja voi erittäin hyvin olla niinkin, että paluuta ei ole:

---

Ei aamusella tiedä, kuinka lystiä illalla on

Syksy ja sukat

Taas on murheenani sukat, kuten viime syksynäkin. En millään haluaisi laittaa sellaisia jalkaan, ne ahdistavat ja vangitsevat ihmisen varpaat. Vapaus on mennyttä. Luonnonlapsi on taas kahlittu.

Lisäksi perhe-elämämme suurin kriisinaihe on sukat. Kun ukko ei löydä sukkaparia aamulla, se on vihainen kuin ampiainen. Syy moiseen on tietenkin vaimon. Kunnon kodinhengettärien pitäisi kulkea perässä ja kerätä sukat nopeasti pareiksi, kun ne tippuvat jalasta ja toimittaa ne koneeseen pareina, koneesta ulos pareina ja sitten vielä jonnekin ihanasti löydettäviksi pareina ja väriläjiteltuina kulloinkin valittujen housujen mukaan.

Kääk - ja pesukoneet syövät sukkia, senhän tietävät kaikki. Ja muutenkin, sukat vaeltavat itsekseen, senkin tietävät kaikki. Ja sukat kerääntyvät yhteen viettämään eriparibileitä, ihan varmasti. Täysin mahdoton tehtävä, mission impossible.

Lisäksi miehet ovat omituisia, käyttävät sukkia myös kesäisin. Karseaa.

---

Onneksi auringonkukat ilahduttavat syksyisin, niin ei tarvitse pelkästään sukkia miettiä.

Yhtä aikaa!, sanoi akka kun yksin veti.

Irtovapaa

Olen lomapäivän vietossa tänään. Oikeastaan ihan mukavaa viettää keskellä viikkoa vapaata, vaikka ehkä olisin tykännyt yhtenäisestä kuuden viikon kesälomasta enemmän. Eihän minulla tietenkään ollut kuin 4 viikkoa lomaa ja siitäkin jäi yli tämmöisiä irtopäiviä tarpeeseen.

Autoiluun taitaa tämäkin päivä mennä pääosin, sillä lomapäivän tarve tuli siksi, että ukon sisko perheineen lentää tänään takaisin kotiin, Espanjaan. Lupasin kuljettaa heidät lentoasemalle. Kuulin kurkienkin huutavan eräänä aamuna matkallaan etelää kohti, joten muitakin muuttolintuja on näin syksyn tullen matkalla takaisin lämpimään. Eilen illalla oli sanomattoman haikea tunnelma, kun istuimme heidän mökissään hetkisen viettämässä viimeistä iltaa.

Leijonan osa eilistä päivääni meni autossa, joten siitä on tulossa tapa. Ensin Lohja-Nummela-Helsinki työmatka (pikkupeikko aamulla kouluun) ja sitten kotiin Helsinki-Lohja. Ukkokulta toi poikkeuksellisesti pikkupiltit kotiin, poikakin piipahti meitä ilahduttamassa ennen takaisin Säkylään menoa. Kotona vietin puolisentoista tuntia ruokaa tehden ja pyykäten.
(Pikkupeikko ratsasti sillä aikaa kaksi hevospalloa! Aploodit sille energialle!) Sitten loikkasimme taas peikkolapsen ja parin koiran kanssa autoon ja ajoimme Lohja-Hakunila-Lohja.

Olimme mukana Janitan agilitykurssilla illalla. Sain tuomisiksi itselleni hieman lisää itsevarmuutta Marilynin kanssa. Mielestäni otus toimi hyvin eikä kertaakaan yrittänyt lähteä livohkaan. Kerran kyllä valssin pyörteissä kompastuin omiin jalkoihini ja läpsähdin kämmenpohjilleni ja mahalleni maahan. Auts, mutta onneksi ei sattunut pahasti. Pikkuinen tuli heti naamaa nuuskimaan eikä lähtenyt karkuun!!! Omille ohjauskuvioilleni toki olisi edelleen paljonkin tehtävää, mutta välillä menee ihan nappiinkin.

Mutta nyt menen kyllä kurkistamaan, minkä lämpöinen on eilen pojalle lämmitetty kylpytynnyri. Kaipa lomapäivänä saa jostain nauttiakin! Jotenkin tällaiset irtopäivät yleensä kuluvat siivotessa ja muissa hommeleissa, senhän kaikki naiset tietävät (ja jotkut miehetkin...)

---

Vesi vanhin voitehista.

Eipä ollut paljon ohjelmaa...

Luin tuon perjantaina kirjoittamani tekstin ja "viikonlopulle ei ole paljon mitään ohjelmaa" tuntuu kyllä omituiselta lauseelta näin maanantaiaaamun vinkkelistä.

Perjantai-iltana poika sanoi tuovansa yhden kaverin kylpytynnyriin. Toi kuusi. Määrä ei kyllä haitannut, olivat ihan hauskoja tyyppejä edelleen. Ilta vaan venyi omaltakin oslata aika myöhäiseksi.

Lauantaina ukon sisko perheineen tuli kyläilemään ja taas vietimme aikaa kylpytynnyrin kanssa, me tytöt istuimme siellä huomaamattamme yli tunnin. Aika raukeaksi veti olon, jopa ilman viinin kanssa lutraamista. Ihan oli rattoisaa ja laittamani lämpimät voileivät tekivät kauppansa.

Sunnuntaina seitsemän aikoihin starttasimme Tuomarinkylään terrierien erikoisnäyttelyyn Marilynin kanssa. Palauduimme kolmen maissa iltapäivällä nälkäisinä ja uupuneina yhden punaisen muovinauhan kanssa. Arvostelu oli kyllä ihan ok, merkitsevintä oli liikeiden esittämisessä tämä "Needs more training". No älä, hyppelihiiriyökkipyökkimetsässä vai terrieri?
Sain myös samassa yhteydessä teetetyksi jalostustarkastuksen Marilynistä ja sen tulos antaa ymmärtää, ettei se ole tarpeeksi hyvälaatuinen pennutukseen. Cairneja on niin paljon, että mielestäni ei kannata käyttää huonolaatuisia yksilöitä siitokseen, joten kaipa me jätämme sen puuhan muille...

Pojan piti tulla sunnuntaina illalliselle, mutta samalla hetkellä, kun hän astui ovesta sisään, ukkonen jyrähti todella massiivisesti ja sähköt katkesivat. Ennuste sähkön takaisin saamiseksi oli yli kolme tuntia, joten kun olimme viettäneet yhteistä laatuaikaa (tytär, poika ja minä) nukkumalla parin tunnin päikkärit, niin vein pojan kaupan kautta omaan kotiinsa syömään. Tuo päiväunet on muuten yksi hyvä tapa tehdä yhdessä jotain ja samalla välttää turhat riidat. (vinkvink)

Illalla teimme vielä tyttären kanssa kolmen vartin vauhtilenkin hevosten kanssa. Félagi on ihan kuin eri hevonen, kun sillä on vetoapua.

Kymmennen maissa ilalla laitoin kynttilät palamaan kylpytynnyrin vierelle hankkimiimme lyhtyihin ja lötköttelin siellä jonkin aikaa kuumassa vedessä. Sitten jaksoinkin taas nukkua yöunet hyvin pitkistä päiväunista huolimatta.

---

Mutta nyt pitää sulkea kone ja loikkia autoon, työ ja ihana aamuruuhka ykköstiellä kutsuvat.

Hiljaa jonossa, kaikki saa mutt' komiat ensin.