On pakkasaamu.
Pessimistinen minä valittaa, että tiet ovat liukkaat ja suomalaiset eivät osaa enää ajaa liukkailla. Se sanoo myös, että on kylmää ja pimeää eikä ole lunta valaisemassa. Varmasti tulee kolareita ja ruuhkaa, ei kannattaisi edes lähteä liikkeelle. Tuskin ehtii töihin, kun pitää jo kiiruhtaa takasin kotiin.
Optimisti-minä hyppelee pessimistiä ärsyttävästi ylös-alas ja riemuitsee pikkupakkasesta. Ei kuratassuja, ei kurakavioita, ei kurakenkiä! Valoa, raikasta ilmaa, ihanaa! Mennään - mennään.
Reaaliminä on väsynyt. Ei oikein jaksaisi lähteä liikkeelle, mutta optimistityyppi tuuppii eteenpäin aivan innoissaan ja hokee, kuinka kiva päivä on tulossa. Haastavia hommia ja kaikkea mukavaa. Niin sitä sitten tulee lähdettyä, yleensä optimistityyppi lähtee mukaan ja pessimisti jää kotiin. Ikävä kyllä kotona sitten usein näkyy se, että pessimisti jäi kotiin. Kotona se pessimisti nurisee ja vikisee ja on pahantuulinen kaikille. Tietty, koska pessimisti ei ole saanut mitään vaihtelua elämään, kun pidän sitä vain kotosalla.
Haluaisiko joku vähän käytetyn, irvileukaisen, mustaa huumoria erittäin hyvin hallitsevan teräväkielisen pessimistin ihan omaksi?
---
Minulle maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ovat ystävällisiä palvelijoilleen, ja niitä, jotka eivät ole. - Argyllin herttua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti