Kuusi jalkaa ja takapuoli keskellä selkää

On tiistai - issikoiden PM2010-kisat loppuivat toissapäivänä ja tänä aamuna onneksi tuntui siltä, että niistä on jo ikuisuus. Noin 130 suomalaista vapaaehtoista tekivät sen, mitä olimme toivoneet: onnistuneet kisat! Oma roolini ei varmasti ollut suurin eikä pienin, mutta oma tapani tehdä asioita samalla lailla kuin koirani Marilyn: täysii tai ei ollenkaan, kuten meidät molemmat tuntevat tietävät vei mehut tästä vanhasta ämmästä hetkeksi aika tyystin.

Myös kirjaimellisesti, sillä painoni putosi n. 7 kg kisojen aikana. Uskon, että putosi monen muunkin paino monessa muussakin paikassa, sillä ennennäkemättömät säät: ukkosia ja trombeja tuli useana päivänä koko Etelä-Suomeen ja lauantaina oli varmasti hiuskarvan varassa, ettei kukaan ystäväni tai muu paikalla ollut kuollut. 127 maasalamaa iski kisapaikallemme romahduttaen VIP-telttamme ja heitellen muovituoleja ilmassa kuin legopalikoita. Itse istuin turvassa ja ihmettelin sisätiloista tapahtunutta enkä osannut pelätä, mutta uskon, että ulos jääneet olivat todellisessa vaarassa.

Eilen olin siis tilassa väsynyt, mutta onnelinen ja olin päättänyt jo kauan sitten, että PM-kisojen jälkeisena maanantaina nousen taas lempipuutarhatonttuni, Félagin, selkään ja sen tein. Ja valtava, miten hienolta se tuntui! Se ei ole eikä siitä enää koskaan varmaan tule sellaista suoritushevosta kuin näin kisoissa, mutta se on omani - ollut jo 11 vuotta - 7-vuotiaasta hurjapäästä on tullut 18-vuotias, viisas ja kuuliainen heppa. Kun istun sen selkään, olemme vanhat kaverit ja tutut lapaset, mutta meillä molemmilla on se sama rakkaus: liikkua yhdessä. Se tuntui oikeasti upealta. Luulen, että ratsastan enemmän taas tämän jälkeen.

En usko, että jatkan juoksuohjelmaani, minulle sopii paremmin puuhastelu hevosten ja koirien kanssa, kun vapaata aikaa jää. Jostain syystä tein juoksulenkkini ilman yhtään koiraa ja minusta on jo pienenä ollut melko turhaa kävellä ilman koiraa.

Otin itsekin kisapaikalta yli 600 kuvaa, mutta en ole vielä osannut valita sopivia, joten laitan tähän Facebookista bongaamani ruotsalaisen Carina Jöerin ottamat kuvat, jotka kuvaavat tunnelmia kisapaikalta tavalla, jota en itse voinut kuvata:




Kisojen suomalaisen loppuhuipennukseksi Suomessa syntyneen norjalaisomisteisen orin Töltti-T1 -voitto tuntui aivan siltä, kuin Suomi olisi voittanut. Voittaja oli siis Gry Hagelund [S] Norjasta hevosella Hrynjandi fra Fageräng [FI1999102002] huikein pistein 7,71. Silmissäni oli roskia, kun palkintoseremoniat päättyivät viimeiseen kunniakierrokseen.

Vain kylpyankka puuttuu

Ihanaa, lopultakin on viikonloppu. Nyt ei helle enää tunnu kauhealta, kun ei tarvitse tehdä mitään. Tai tarvitsee pestä pyykkiä ja siivoilla ja semmoista, mutta ei tarvi istua kuumassa konttorissa ja yrittää irroittaa hikisiä sormiaan näppikselta. Oikeasti - eilen etusormi takertui pari kertaa kiinni näppikseen, joka lonksutti ihan turhaan.

Pikkupeikon Louhi-lasta on käynyt joka päivä joku nuuskimassa ja nuolemassa, Kaisakin on käynyt jo kaksi kertaa - luulen hänen suunnittelevan jotain rikollista, kun käy niin usein paikkoihin tutustumassa. Vähän tuo jo tunnustikin harkitsevansa Marilynin varastamista. Kellä viiraa milläkin lailla. Heh.

Louhi sai eilen ampiaisen piston etujalkaansa ja sille annettiin ensiavuksi juoksevaa kylmää vetta hanasta. Kylläpä oli pikkuinen tyytyväinen kylpyammeessaan. Yhtään ei vikissyt, ihmetteli vain.Jotta tällaista kesäpäivää. Nautitaan nyt helteestä - talvella on taas kovat pakkaset.

Helle uuvuttaa

Nyt on pakko tunnustaa, että tämä lähes 30C helle on vienyt voimani, joten juoksuohjelma on tauolla. Viime viikolla juoksin vain torstaina (kun ohjelmaan kuuluu kipitys kolmena päivänä viikossa) ja tällä viikolla en ole vielä kertaakaan lähtenyt munakelloni kanssa liikkeelle.

Olen uskotellut itselleni, että koska juoksu tuntuu niin pahalta, se ei ole terveellistäkään. Aiempina viikkoina olo juoksun jälkeen on ollut mahtavan hyvä ja viime torstaina hellepäivien keskellä ei todellakaan tuntunut hyvältä. Kunhan luonnoton kuumuus loppuu, aloitan uudelleen.

Pikku-Louhi on sopeutunut taloon hyvin, Karma on ottanut sen upeasti vastaan. Eilen ne jo leikkivät yhdessä. Luulenkin, että Karma on helpottunut, kun se on saanut kaverikseen toisen paimenkoiran, joka ymmärtää sen leikkityyliä. Pikkupeikon ystävän labradori, Hami, oli aivan tyrmistynyt Karman hammasnaksuttelupaineista, kun ne ensimmäisiä kertoja leikkivät yhdessä. Tuskin ne vieläkään oikein nauttivat toistensa seurasta.

Louhi on todellakin erilainen kuin Karma. Karma oli heti alussa paljon varovaisempi ja edelleenkin se säikkyy helposti. Louhi ei pahemmin säikähtele eikä ymmärrä maailmassa vaaranpaikkoja olevankaan. Eilen pikkupeikko vei koirat uimaan ja se kuulemma tuli järveen pikkupeikon perässä aivan epäröimättä ja ui kuin vanha tekijä.

Minäkin menisin mielummin järveen kuin töihin, mutta valinnan varaa ei ole.

Namupala

Eilen illalla piipahdettiin Pikkupeikon kanssa Nummelassa ja tuliaisina oli pieni namupalanen - Louhi - Salamantelin Fantasia. Yllättäen se ei ollutkaan Karman mielestä herkullinen iltapala, vaan kaikki sujui varsin rauhaisissa merkeissä ja pikkuinen vietti hiljaisen yön peikkoperheen kanssa.

Terrieritkin ottivat pikkuisen aika luonnolisena ilmiönä vastaan, varmaan siitä tulee Marilynille kiva leikkikaveri, sen verran innokkaasti ne välillä toisiaan silmäilivät.

Tyypillä on kovempi luonto kuin Karmalla, mutta ehkä se on vaan maailmassa hyväksi.


Valokuvan otto ei ollut ihan helppoa, kun se tulee niin liki.











Näyttelylinjaisuus näkyy korvista.


















Oonko vähän söpö?

















Tässä tassutellaan emännän perässä peltoa tutkimaan.

Hevoskilpailuista heinäntekoon

Blogini on elellyt hiljaiseloa, minä en.

Muutama viikko sitten heppalaummaamme mutti uusi tulokas, suomenpienhevonen Jekki, joka on poikani tyttöystävän hevonen.

Muu lauma tutustui ensin tulokkaaseen aidan yli ja sitten laitettiin koko porukka pikkuhiljaa yhteen - yksi hevonen kerrallaan päästettiin laitumelle.
Aivan kommelluksitta ei päästy, sillä koko lauman lähtiessä innolla jahtaamaan Jekkiä, se sinkaisi pariinkin otteeseen aidasta läpi ja juoksi karkuun noin kilometrin päähän koko yli-innostunut issikkalauma perässään. Félagi sai ylähuuleensa melkoisen vekin yhdellä karkureissulla, mutta se on parantunut hyvin.

Alussa Jekki ei myöskään uskaltanut tulla juomaan, mutta nyt lauma on jo melkoisen harmoninen. Vielä ei Jekki ole pihattoon päässyt muiden kanssa, mutta eiköhän sekin vielä tapahdu.

Viime viikonloppuna oli Ypäjällä islanninhevosten mestaruuskilpailut ja koska olin yksi pääjärjestelijöistä oli hommaa ennen kisoja ja kisojen aikaan melkoisesti. Pidin viime perjantaina yhden lomapäivän ja vietin senkin Ypäjällä. Kisat menivät hienosti ilman suuria kommelluksia. Erityisen mukavaa oli se, että toimihenkilöiden kesken vallitsi ennennäkemättömän hyvä yhteishenki. Toivottavasti se enteilee sitä, että henki pysyy hyvänä myös elokuun alun PM-kisajärjestäjien kesken.

Ypäjän kisojen jälkeisenä maanantaina meillä tehtiin heinää. Kaikki torpparit ja vuokralaiset ja jokunen hyvä ystäväkin tulivat apuun ja pelto saatiin nätisti pakettiin. Ihanaa, että saimme apua niin paljon, sillä olin itse melkoisen poikki kisaviikonlopun jäljiltä.

Tiistaina piti tulla urakoijan tekemään isot paalit, mutta sen sijaan tulikin rankkasade. Onneksi sää oli sen jälkeen helteistä ja isotkin paalit saatiin pakettiin eilen.



Sunnuntaina, jos sää sallii, tehdään viimeiset heinät ja sitten on omat ja naapurin ponit ruuassa talven yli.

Pikkupeikko sai vakituisen duunipaikan Kasvihuoneilmiöstä. Pidän tänään etäpäivää ja lähdenkin tästä katsomaan, onko paikan lounastarjonta syömisen arvoista.

Molemmat jalat ilmassa

Olen salaa ollut kunnostani jo jonkin aikaa huolissani. Vartaloni koko tuntuu kasvaneen aivan arvaamatta egoni mittoihin, vaikka mieleltäni olen siro, nuori ja notkea. Ristiriita näiden kahden välillä tuntuu kasvavan koko ajan, joten mielessä on kaihertanut jonkinasteisen muutoksen aikaansaanti.

Minulla on ollut selaimen kirjanmerkeissä jo pitkään Minnan blogista saatu vinkkisivu Kuntoplussan sivujen helppoon juoksuohjelmaan ja tänä keväänä sitten päätin lopultakin aloittaa. Jääkaapin ovessa magneetilla kiinni oleva munakello pääsi matkaan mukaan ajastamaan ensimmäistä lenkkiä, jossa hölkötin pahimmillaan yhden vaivaisen minuutin. Vaivaiselta se ensimmäisellä harjoituskerralla tuntuikin - siinä oli selvää konkretiaa kuntoni huonoudesta, kun puuskutin jo minuutin hölköttelyn jälkeen. Vauhti ei päätä vieläkään huimaa, mutta juoksun kriteeri täyttyy, sillä ajoittain ovat molemmat jalkani yhtäaikaa irti maasta.

Nyt on takana jo viisi viikkoa ja tänä aamuna jaksoin hölköttää jo 10 minuutin yhtäjaksoisen matkan. Silmälasit tosin huurtuivat loppumatkasta ja hiki virtasi kovasti, mutta kropassa tuntuu kyllä treenin jälkeen mukavalta. Endorfiini taitaa olla totta.

Olen ottanut tavakseni tehdä ohjelmassa olevan lenkin aamulla ennen töihin menoa eli tuossa kuuden jälkeen aamulla olen liikkeellä. Silloin ei ole turhia ihailijoita katsomassa vaivaista menoani kylänraitilla. Viime viikolla tosin kohtasin yhden, erittäin tuumivaisen oloisen hirven, joka muutaman sadan metrin päästä katseli puuskuttavaa etenemistäni. Aamut siihen aikaan ovat ihania, ilma on raikas ja valo siivilöityy kirkkaana puiden lomasta, kastepisarat kimaltavat. Tuntuu kuin puuskuttaisi paratiisin halki.

Ja lenkin lopuksi saan aina palkitsevan hörinän, kun menen antamaan Romeo-papalle aamuruuat ja raikkaan vesiämpärin.


Kuvassa pappa ihailee vesisadetta omasta yksiöstään.

Huligaani

Parina yönä on pihallamme vieraillut huligaani - se paiskoo agilityesteet sinne tänne ja kaataa raivoisana kontaktikapistuksen tai keinun. Esteet ovat lentäneet touhun seurauksena jopa muutamia metrejä.

Asumme niin maalla ja kaukana tiestä, että tuntuu uskomattomalta, että jotkut pikkupojat tai lapset tekisivät tuon.

Viime yönä heräsin ja menin etukuistille katsomaan maisemia ja mitä näinkään? Pieni, lyhytsarvinen peura tappelee hurjana tuulessa heiluvan riippumaton kanssa! Agilityesteet se on jo paiskonut sinne tänne. Siinä sitä ollaan - viaton metsien mies on tullut taajamaan rettelöimään. Lieneeko nauttinut liikaa happomarjoja tai jotain?

Metsästä on ilmestynyt muitakin rettelöitsijöitä - yöt ovat tuskaisen kuumia ja ikkunaa on pidettävä auki. Koska siinä ei - vielä - ole hyttysverkkoa, hyökkäävät saunajakkaran kokoiset hyttyset yöllä kimppuun. Kahden huonosti nukutun yön jälkeen minäkin alan kohta paiskoa jotain. Kannattaa kohdattaessa olla varovainen.

Hellettä!

Yhtäkkiä se tuli - ihana, kuuma kesä! Enää ei tarvita sukkia ja vapaa-ajan voi kulkea crocseissa.

Helatorstaista eiliseen vietin pääosin Kytäjän kartanolla, jossa olin mukana järjestämässä islanninhevosnäyttelyä. Kaikki sujui hyvin ja ilma tosiaan helli meitä helteellä.

Kauhean varsakuumeen kehittivät 1-vuotiaat, jotka olivat näytillä lauantaina.

Eilen meille tuli hoitoon pojan koira, Rami, joka heti päätti sijoittua hyvälle katselupaikalle etukuistille. Se ikävöi kovasti isäntäväkeään ja käy öisinkin vikisemässä ja raapimassa ulko-ovea. Muuten se kyllä on sympaattinen otus, mutta arvostan kyllä yöuniani sen verran, että se sai viime yönä pari kertaa kuulla sen kaltaisia hellyttelynimiä, jotka eivät sovi julkaistaviksi.

Kohta vien Ramin pois ja haen samalla mukaani pojan tyttöystävän, Suvin, katsomaan, millaista on islantilaisen Benni Lindalin kovasti mainostettu harmonia hevosen kanssa.

Se on pakko vielä mainita, että perjantaina tilaamani lämmin kylpytynnyri ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä, ukkokulta oli päättänyt ottaa vetta pois lapolla jonkin verran, unohtanut lapon paikoilleen ja kun hän palasi takaisin, oli uuniin sulanut melkoinen reikä. Tekevälle sattuu ja onneksi uuneja saa uunikaupasta.

Lihavat on lepposia?

Olisin olettanut, että Vissa on enemmänkin jo pyöröpaalin kokoinen, mutta kuvassa sentään paali on vielä isompi. Muut ponit ovat jostain syystä säilyttäneet linjansa, mutta Vissa on leveä kuin ladon ovi. Luulisin, että muutamat kantavat tammat ovat hoikemmassa kunnossa kuin tämä.

Leppoisa se ei silti ole, viikolla kävi kengittäjä ja tamma kävi niin kuumana, että jossain vaiheessa ajattelin sen paiskaavan kengittäjän tallin ikkunasta pihalle. No, kengät saatiin pois ja järkyttävän pitkiksi venähtäneet kaviot asialliseen kuosiin.

Kantavista tammoista puheen ollen... harvoin olen toisille mistään kateellinen, mutta nyt kun facebookiin tupsahtelee ystävien varsojen kuvia, niin täytyy myöntää, että haluaisin omaankin pihaan ihailtavaksi pari pitkäkoipea. Ehkä ensi kesänä... tai sitten ei. Haluaisiko kukaan kohtuvuokrata tamman tai pari?

Sampanjaa!

Otsikko voisi viitata vappuun, mutta se viittaa keskiviikkoon. Poikani sai viime keskiviikkona tehdyksi viimeisen opintosuorituksen sähköasentajan ammattitutkintoon. Hetken jo luulin, että en sitä päivää koskaan näkisi, mutta onneksi olin väärässä! Onnittelut vielä kerran!

Ensi kuun lopussa saamme viettää tuplavalmistujaisjuhlia, kun pikkupeikko saa päästötodistuksen valokuvauskoulustaan. Hän on muuten varmasti ylpeä tästä otoksestani, jonka nappasin pihapiiriimme vierailemaan tulleista peuroista. Kuva on niin harmoninen eivätkä nuo hevosaitojen riipinraapin roikkuvat sähkölangat ja keskellä kuvaa tököttävä vino aitatolppa yhtään häiritse tunnelmaa. Peurojen hörökorvat ovat kuitenkin aika liikuttavat.

Tänään on vappuaatto. Hipsin tästä töihin, jotta pääsen kotiin nauttimaan aattopöntöstä, nakeista, lihapullista, dipeistä, salaateista ja sampanjasta. Kuukausi jo takana uudessa työpaikassa ja edelleen olen iloinen tekemästäni päätöksestä.

Hauskaa Vappua!

Takatalvi?

Olin eilen Lohjan Purjehtijoiden majalla kokouksessa Lohjanjärven rannalla. Jäät olivat jo melkein lähteneet ja rannalla oli vain tuollaista kiehtovan näköistä jäämurskaa. Tuossa olisi varmaan hyytävän kylmä uida. Kokous kesti pari tuntia ja kun lähdimme pois, oli hyhmä jo sulanut pois.

Nyt on parina päivänä lupaavasti alkaneen kevään sijaan taas satanut lunta ja räntää ja aamuisin on ollut muutama aste pakkasta. Hieman masentavaa. Onneksi on kuitenkin siisti ja kiva sisätyö, ettei tarvitse ulkona palella.

Kirjoitin muuten viimeksi, että raskaasta viikosta huolimatta aion mennä vesijuoksemaan. No pöh, nukahdin ja jäin sitten töllöttämään telkkaria. Nyt en kirjoita, että aion tänään siivota. Viimeksi, kun kirjoitin sellaista sekin jäi tekemättä. Laiska, mikä laiska.

Keikkuva kevät

Eilen ihailin, kuinka nurmikossa on jo aavistus vihreästä. Tänään heräsin tällaiseen näkyyn. Kuva on kotityöhuoneeni ikkunasta. On se vaan edelleen totta, että "kevät keikkuen tulevi".

Viime päivinä on ollut kaikenlaista tohinaa, aamuisin nukkuisi mielellään pitempäänkin. Lauantaina olin vuoden ensimmäisten agilityn ulkokisojen kuuluttajana 13 tuntia. Jokin ajatuskatko tuli aamulla, kun lähdin farkuissa ilman pitkiä kalsareita paikalle ja sitten sää oli vuoroin pakkasta ja vuoroin sadetta. Oli kylmä. Kylmästä huolimatta olin ihan hyvällä mielellä, meillä on mahtavaa talkooporukkaa, joiden seurasta nauttii kisojen aikana. Kukaan ei tiuski eikä äyski, hommat hoidetaan hymyssä suin.

Sunnuntaina Tampereella. Sihy järjesti Benni-päivän tilalle tapahtuman, jossa oli kouluratsastusvalmentaja ja issikkavalmentaja kouluttamassa paria ratsukkoa sekä nuorten hevosten kouluttaja kertomassa omista hommistaan. Päivän varoitusajalla polkaistu tapahtuma oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.

Maanantaina piti lentää Joensuuhun työmatkalle, mutta koska ilmatila oli tuhkapilven vuoksi suljettuna, lensimme pomon Volvolla sinne maanantaina aamutuimaan. Starttasin kotoa 4:30 ja hyppäsin Tuusulasta pomon kyytiin. Pari ihan mukavaa työpäivää siellä ja takaisin olin tiistai-iltana klo 20:30. Oli kiva tavata Joensuulainen työkaverini, Tiina, jonka kanssa tulimme valtavan hyvin toimeen. Naurua riitti.

Eilinen oli ihan normipäivä ja huomenna on jo perjantai. Liian nopsaan kuluvat viikot! Tänään illalla menen kyllä taas vesijuoksuun, olen huomannut sen auttavan jumiutuneeseen selkääni. Selkäni on todella jumissa pitkien automatkojen ja kylmässä seisomisen vuoksi.

Mutta nyt pitää saada itsensä liikkeelle, hiukan hirvittää tuo rantäinen maa. Luulisin kuitenkin, että tiet ovat sulat, sillä lämpötila on plussan puolella.

Cash, not ash!

Otsikko viittaa vitsiin, jokan eilen luin:
Britain: WTF Iceland?!? Why did you send us volcanic ash ? Our airspace has shut down.
Iceland: What ? It's what you asked for isn't it ?
Britain: NO! Cash! Cash you dyslexic fuck. CASH!
Iceland: woooops...

Euroopan lentoliikenne on kokonaan keskeytetty, koska Islannissa purkautunut tulivuori Eyjafjallajökull-jäätikön alla on purskauttanut tuhkat ilmatilaan. Minua tämä koskettaa sikäli, että olen ollut mukana järjestämässä Benni Lindal -päivää Tampereelle ja Bennin pitäisi lentää huomenna Islannista Norjan kautta Suomeen. Olisi ikävää, mikäli tilaisuus jouduttaisiin perumaan.

Toisaalta varajärjestelynä luultavasti toimii se, että tietääkseni Suomessa on joku islantilainen huippuvalmentaja, joka puolestaan ei pääse takaisin, joten varmaan pyöräytämme sitten aiheen hänen ympärilleen.

Tässä sitä kuitenkin peukkuja pidetään, jotta tuulet puhaltaisivat tuhkat muualle ja Benni pääsisi Suomeen.

Tänään on perjantai, jo toinen työviikkoni uudessa paikassa on päättymässä. Edelleen työ tuntuu mukavalta niiltä osin, kun olen päässyt töitä tekemään. Silloin, kun ei ole töitä, opiskelen saadakseni sertifioitua taitojani. Maanantaina pitäisi lentää Joensuuhun työmatkalle. Saapas nähdä, kulkevatko koneet silloinkaan...

Peukut pystyyn, ystävät!

Vauhdilla

Lumi on hävinnyt vauhdilla, kevät etenee kovaa vauhtia. Nyt näyttäisi jo aurinkokin näyttäytyvän, joten täytyy käydä jonkinlainen lenkki ratsastamassa tänään. Ensi viikonloppu menee kokonaan muissa hommissa, joten pitää nyt nauttia siitä, että on aikaa ratsastaa.

Vaahteranlehtien nenät itävät hurjan nopeasti. Ajatella, jos kaikista niistä tulisi puita, niin eipä tänne paljon muuta mahtuisikaan kuin vaahteroita. Hävikki on kuitenkin melkoinen, joten eipä meilläpäin ainakaan näy vaahterantaimia kovin paljon.

Ensimmäinen, kolmipäiväinen työviikko meni mukavasti. Tuntuu siltä, että tein oikean valinnan, kun vaihdoin työpaikkaa. Töitäkin on heti ensimmäisen päivän asennusrumban jälkeen ollut ihan sopivasti. Lähes päivittäiset päiväunet loman aikana meinasivat kyllä vaikeuttaa työntekoa lounaan jälkeen, mutta eiköhän sitä tuollaiseenkin rytmiin totu.

Mutta nyt imuroimaan, että saa sitten tehdä jotain kivaa. "Ensin työ, sitten leikki" opetti äitini aikanaan.

*jatkoa* Hmm. Aurinko paistoi niin houkuttelevasti, että päätin sittenkin leikkiä ensin ja kävin ratsastamassa. Näin ensimmäiset nokkosperhoset ja ensimmäiset leskenlehdet. Sitruunaperhosiakin lenteli kovasti ilmassa. On se vaan tosiaan uskottava, että kevät on tässä ja nyt.

Pelästytin myös pari kurkea lentoon lähipellolta ja ne lensivät uljaina huutaen protestiaan pois.

Muistellen

Isäni täyttäisi tänään 80 vuotta. Hän menehtyi 70-vuotispäivänään, joten en juhlista tätä päivää muuten kuin sytyttämällä hänen muistokseen muutamia kynttilöitä. On vaikea uskoa, että isän poismenosta on jo 10 vuotta.

Oikeasti isästä kuoli kovin suuri osa jo neljä vuotta aiemmin, kun äitini kuoli. Elämänilo, huumori, nauru ja pilke silmäkulmissa katosi sinä päivänä. Voi olla, että ne katosivat jo hieman aiemminkin, vaikea sanoa. Oli varmasti hyvin rankkaa nähdä elämänkumppanin kuihtuvan pois.

Itse kuitenkin haluaisin muistaa isän huolehtivana, älykkäänä, iloisena ja alati elämässään uusia oivalluksia etsivänä miehenä. Kun olin kolmevuotias, hän opetti minulle joka päivä uuden ruotsinkielisen sanan piirtämällä pieneen vihkoon jonkin esineen ja kertomalla, miten se sanotaan ruotsiksi. Hän opetti minulle yhteenlaskua, jakolaskuja ja murtolukuja jo ennen kuin olin kouluikäinen. Vähän vanhempana tein isän kanssa pitkiä kävelyretkiä pimenevässä illassa ja hän opetti minulle tähtien ja tähtikuvioiden nimiä. Jokainen päivä oli uusi seikkailu, jotain uutta ja jotain ajateltavaa joka päivä.

Jos luin tai kuulin jostain uuden sanan, sen merkitys etsittiin yhdessä Suuresta Tietosanakirjasta, piti itse osata kaivaa aakkosia apuna käyttäen se oikea kirja 12 osan joukosta ja hakea oikea kohta kirjasta. Se oli jännittävää, että oli olemassa kirjoja, joissa oli selitetty niin paljon asioita.

Isä, olisin niin mielelläni suonut sinun juhlivan tänään merkkipäivääsi meidän kassamme...

Isää muistellen

Isäni syntymästä tulee tänään -8.4.2020-90 vuotta ja hänen kuolemastaan on tasan 20 vuotta.  Isä siis kuoli 70- vuotispäivänään.  Joskus ajattelen, että hän halusi irrottaa elämästä juuri tuona päivänä.
Olimme ruotsinlaivalla, matkalla Ahvenanmaalle lasten uimakilpailuihin ja hilpeällä mielellä, kun puhelimeni soi.  Puhelimessa oli hoitaja, joka kertoi isäni menneen tajuttomaksi noustuaan ruokapöydästä.  Kylmäävä kysymyksensä kuului: "Elvytetäänkö?".  En tiennyt, että tuota voitaisiin edes kysyä.  Tietenkin pyysin elvyttämään, mutta hetken kuluttua sain puhelinsoiton, ettei mitään ollut enää tehtävissä.

Minulla on isästä monenlaisia muistoja.  Muistan, miten hienoa oli tehdä isän kanssa iltakävelyjä.  Tähdet loistivat taivaalla ja isä tiesi todella monet tähdet ja tähtikuviot nimeltä ja opetti minullekin.  Isän opinhalu ja opettamisenhalu oli suuri.  Usein kiikutin ruokapöytään tietosanakirjan, jotta voisin löytää vastauksen erilaisiin kysymyksiin.  Isä opetti minulle ruotsia sanan päivässä, kun olin kolmevuotias.  Joka päivä hän piirsi jonkin jutun pieneen vihkoon ja kirjoitti sen nimen ruotsiksi viereen.  Olin oppinut kuin vahingossa lukemaan jo silloin ja vihko oli minulle tärkeä juttu.

Isän ja äidin rakkaustarina on käsittääkseni erikoinen.  Muutaman päivän tutustumisen jälkeen he menivät kihloihin ja melkein heti äiti alkoi odottaa veljeäni.  Rahat olivat tiukalla ja apua isän vanhemmilta tarvittiin sekä rahallisesti että lapsen hoitoon.  Nuo niukkuuden vuodet ilmeisesti hitsasivat vanhempani melko lujaan liittoon, joka kesti äitini kuolemaan asti, yli 40 vuotta.  Isä hoiti äitiä hyvin viimeisinä vuosina, laittoi lempiruokia ja auttoi kaikessa, missä pystyi.  Isä olikin aivan murtunut ja eksyksissä, kun äiti menehtyi.

Isäni oli älykäs ja nopea oppimaan. Hän oli sekä matemaattisesti että kielellisesti lahjakas.  Hän oli kuitenkin psyykeltään hauras ja sairasti useaan otteeseen vaikeaa masennusta ja muutkin mielen sairaudet olivat tuttuja.  Hän oli vuosia hyvin hiljainen ja ikäänkuin lukossa eikä tehnyt juuri mitään oma-alotteisesti.  Hän oli välillä valtavan ahdistunut raha-asioista ja kuvitteli tehneensä jotain verorikoksia, joista hän joutuisi tilille tai sitten hän oli varma, että rahat loppuisivat aivan juuri.  Lisäksi isä alkoholisoitui vanhemmiten pahasti, kun äiti ei ollut enää vetämässä rajoja.  Nuo viimeiset vuodet ovat surullisia muistaa.

Isäni muisto on kuitenkin minulle valoisa ja iloinen.  Haluan muistaa hänen hyvät vuotensa ja ne ajat, kun meillä oli iloa ja pilkettä silmäkulmissa ja hän opetti minulle asioita ja kävimme pitkiä keskusteluja yhdessä.

---
Hieman tätäkin päivää tähän vielä:  koronan vuoksi tehdyt poikkeusolot eivät vaikuta kovin paljon meihin.  Uudeltamaalta ei saa liikkua muualle, joten rantamökkimme odottelee rajojen aukeamista, että pääsemme taas sinne saunomaan.  Mikko on hoidellut meidän kauppa-asioita, noin kerran viikossa hän on saanut ison listan, jonka on kiikuttanut meille.  Siitä olen kiitollinen, että molemmat lapset ovat lähellä  joten apua saa hienosti.  Kipeitähän emme ole, mutta taidamme molemmat kuulua riskirymään - ukkokulta iän ja minä vanhojen sairauksien vuoksi.

Kevät etenee hurjaa vauhtia kuten joka vuosi.  Taas saa ihastella sinivuokkoja, krookuksia ja piakkoin aukeavia hiirenkorvia.  Toivo paremmasta on läsnä.

Eilen putkahtivat kevään

ensimmäiset krookukset

Leskenlehtiä on jo paljon

Sinivuokotkin putkahtaneet näkyville.

Uutta kohti

Pitkä lomani loppui pääsiäiseen, tänään aloitan uudessa työssäni. Olen yrittänyt loman aikana saada kotona paljon aikaan, mutta aina jää jotain tekemättä. En silti aio ottaa siitä huonoa omatuntoa, sillä ajattelinkin ottaa aikaa itselleni ja rentoutua. Luulen (ja toivoisinkin), että uudessa työssä on haasteita ja kiirettä riittämiin, joten pieni huoahdus on ollut tarpeen. Kuvittelen itseni sukeltamassa johonkin uuteen ja ennen sukellusta on hyvä ryhdistäytyä ja vetää keuhkot täyteen ilmaa.

Ryhdistäytymiseksi voisi sanoa sitä, että olen nyt käynyt kaksi kertaa kokeilemassa vesijuoksua. Ensimmäisellä kerralla oli ilmeisesti hieman kevyemmät harjoitukset, sillä en kipeytynyt ollenkaan. Tänään tuntuu aika moni paikka saaneen uudenlaista liikuntaa eilisen jälkeen. Se on hyvä, sillä monet lihakset minussa kaipaavat hieman työtä. Aionkin yrittää ottaa viikottaiseen ohjelmaan tuon uimahallikäynnin.

No, vielä kupponen kahvia koneistoon ja sitten menoksi. Kuten jo aiemmin sanoin, niin hieman jännittää...

Pehmeitä linnunpesiä?

Luulisi meilläpäin olevan varsin pehmeitä ja karvaisia linnunpesiä. Kävin äsken tekemässä Félagilla pienen ratsastuslenkin ja ennen ratsastusta tehty pieni harjaus irrotti pojasta hurjan määrän karvaa, kuten kuvasta näkyy.

Välillä, kun hepat rapsuttelevat tosiaan, ovat ne suu täynnä kaverista irronnutta karvaa. Mahtaa se tuntua epämiellyttävältä. Silti ne uskollisesti kyhnyttelevät toisiaan.

Osteopaatti teki hyvää jälkeä, kahden hoitokerran jälkeen Félagi on taas aika lailla oma itsensä. Se liikkuu puhtaasti ja suhteellisen halukkaastikin kuten ennenkin. Suosittelen.

Kevään edetessä voimme alkaa kasvattaa kuntoa ja tehdä pitempiäkin lenkkejä. Tänään noin 5 km lenkki vielä väsytti pojan aika lailla.

Aurinkoisia päiviä odotellessa.
Minulla on vielä yksi päivä tätä odottamatonta ylimääräistä lomaa - keskiviikkona alkavat uudet haasteet uudessa työpaikassa. Täytyy myöntää, että jännittää hiukan.


Ainiin, haluaako joku tietää, mitä Marilynille kuuluu? Ihan hyvää, mukava uusi harrastus on löytynyt (jo seitsemäs päivä menossa):

Sumuinen aamu

Jokseenkin keskellä tuota kuvaa pitäisi meidän puimalan nököttää. Siellä se onkin, mutta sankka aamusumu on piilottanut koko rakennuksen. Alkukevään sumut eivät ole ollenkaan ihania, sitävastoin loppukesän aamusumut ovat suloisia. Tähän aikaan vuodesta sumuvaippa on kylmä ja raa'an tuntuinen kasvoilla. Elokuinen sumu on pehmeä, lämmin ja virkistävä.

Tänä aamuna katselin makuuhuoneen ikkunasta ulos ja luulin, että harmaus johtuu likaisista ikkunaruuduista. Johtuuhan se tosin niistäkin, mutta ei ainoastaan. Ehkä kuitenkin voisi nostaa työlistan kärkeen ikkunanpesun...

Miten on pyhät alkaneet?

Jos Marilyniltä kysytään, niin on ollut aika mielenkiintoiset päivät. Kuten kuvasta näkyy.

Kävästiin me torstaina agilitytreeneissä - typykkä oli aika innoissaan. Kun matkasimme autolla Tahkolle n. 6,5 h, neito nukkui auton lattialla reporankana koko matkan. Kun ajettiin agilityhallille, se istui koko matkan etupenkillä ja ulvoi. Takaisin tullessa se taas nukkui reporankana. Marilynin motto lienee: "Täysii tai ei ollenkaan!".

Kaksi päivää elämästä

Marilyn on viettänyt melko tarkkaan kaksi päivää eteisen nurkassa. Sen mielestä lattialistan takana on elämää. Se vahtii herkeämättä, josko saisi kiinni tuon otuksen. Välillä kuuluu innokas ulina ja häntä heiluu.

Otus pitää viedä väkisin ulos. Nukkumaan se sentään erehtyi tulemaan, mutta kun makuuhuoneen ovi aamulla avattiin, niin se syöksyi heti takaisin päivystyspaikalleen. Sinnikäs pikkuotus!

Marilyniä yritettiin astuttaa viime viikolla kahtenakin päivänä, mutta koska en lähtenyt tekemään mitään laboratoriokokeita otollisista päivistä, niin homma meni pieleen. Ehkä se olisi siltikin mennyt pieleen, sillä täyttäähän Marilyn jo ensi kuussa 6 vuotta.

Marilynin juoksut ovat varsin omituisia, lyhyitä ja se pitää itsensä niin siistinä, että on vaikeaa tietää missä mennään ja siksi oikeiden päivien määrittely oli kovin hankalaa. Tyttö kyllä tarjosi itseään nätisti molemmilla kerroilla ja poika yritti kovasti, mutta jostain syystä homma ei vaan edennyt loppuun asti.

No, jos iskee kauhea koiranpennunhimo, niin sitten pitää mennä pentukauppaan. Olen itseasiassa kovasti suunnitellut vaihtavani terrieristä johonkin pieneen paimenkoiraan. Tällä hetkellä länsigöötanmaan pystykorva on eniten mielessä...

Ai hurja!

Luulin oikeasti jo kevään tulevan - kevätpäiväntasaus oli viime lauantaina. Ja mitä me saadaan? Me saadaan lisää lunta! En muista yhtenäkään vuonna olleen näin paljon lunta. Nämä valokuvat näpsin kännykälläni tänä aamuna.

Tänään on upean näköinen päivä - pikkupakkanen ja aurinko paistaa aivan täydeltä terältä. Tosin olen varannut itselleni aika paljon sisähommia, joten kauheasti en pääse tuosta nauttimaan.

Taivas maan päällä?

Voiko mikään olla ihanampaa ahneelle poninpullerolle kuin työntää pää ihan kokonaan heinäpaaliin sisälle ja mussuttaa itsensä täyteen? Hassua on se, että vaikka paalin kylkiin on tehty aukot heinän syömiseksi, niin tähän ideaalikohtaan tehdään oma reikä omin hampain.

Ponit on olleet nyt täysin vapaalla heinällä helmikuun alusta asti. Félagi on aina ollut hyvin lihava ja nyt se itseasiassa on hoikin näistä kolmesta. Ihan totta, on sillä selvästi vyötärölinjakin, eikö?

Meillä ei kyllä olla koko ajan pää paalin sisällä, vaan ponit liikuskelevat ja leikkivät ja nukkuvat paljon muuallakin. Väittäisin, että paksuusaste on aivan sama kuin säännöstellyllä heinälläkin. Heinää myös kuluu aika lailla sama määrä, kun ottaa huomioon, että tällä menetelmällä väistämättä osa heinästä poljetaan ja pissitään piloille.

Laiskan kasvimaa

Keväällä minuun on aina iskenyt valtaisa halu istuttaa ja kylvää. Olen asunut täällä maalla jo kaksikymmentä vuotta ja tiedän hyvin kokemuksesta, että kasvimaani loppu on aina surullinen: kaikki katoaa juolavehnän sekaan.

Nyt olen löytänyt oivan tavan kanavoida tätä intoani: Pienet yrttiruukut keittiön ikkunalla. Aiemmin kuvittelin jopa, että saisin noissa kasvatettua oikeasti jotain yrttejä - vaan ei se ole koskaan onnistunut. Tänä keväänä keksin oikean jutun: ostin kaupasta soppaherneitä ja kylvin ne. Joka aamu ilahdun siitä riemukkaasta vihreästä, joka kasvaa kahvinkeittimeni vieressä.

Pienestä on ilo kiskaistava.

Kevättalvi kimaltaa

Aivan mahtavia kelejä! Aurinko paistaa ja huurre kimaltelee puiden oksissa ja lumessa. On niin kirkasta, että ilman tummenevia silmälasejani varmasti silmät vuotaisivat solkenaan.

Nappasin eilen aamulla kännykkäkuvan tallin pihalta, koska minusta kimaltelevat koivut olivat niin kauniita aamuauringossa.

Eipä tässä muuta - kevät keikkuen tulevi, tänään aamulla -16C. HRRR. Lomaa jäljellä vielä 3 viikkoa.

Lisää kuntoilua

Tänään teimme Félagin kanssa toisen yhteisen kävelylenkin. Poika oli selvästi reippaampi ja se ravasikin jo ihan mielellään. Tänään keskinopeutemmekin oli jo 4,3 km/h, kun eilen taaperrettiin 3,5 km/h, joten siitäkin voi päätellä, että askel oli liukkaampi.

Minulle tuli kyllä aika kuuma, kun vuorotellen hölkkäsimme ja kävelimme tietä pitkin. Aurinkoa ei näkynyt, oli pikkupakkanen ja hiljalleen sateli luntakin.

Tätä kun jatketaan jonkin aikaa, niin alkaa ehkä omassakin kunnossa ja askelpituudessa näkyä positiivista kehittymistä.

Lenkin aikana uunissa oli muhimassa tomaattinen lihaperunalaatikko ja kun sitä tempaisin kunnollisen annoksen massun pohjalle, niin nyt sohva tuolta kutsuvasti huutelee päiväunille.

Jäykkis

Keskiviikkona kiipesin Félagin selkään ja voi onnetonta, se oli ihan jäykkä ja kipeän oloinen. Teimme kuitenkin sen kanssa käyntilenkin, surkein lyhyin töpöttävin askelin. Katselin jo maanantaina sen likkumista tarhassa, se vaikutti silloinkin jäykältä ja onnettomalta.

Sain ystävältäni hevosia hoitavan osteopaatin puhelinnumeron ja onneksemme sain samalle päivälle ajan, kun joku asiakas oli peruuttanut. Normaalisti kuulemma ajat saa jonnekin noin kolmen viikon päähän.

Osteopaatti katseli ensin ponin liikkumista ja totesi ilmeiseksi sen, että jossain jäykkyyksiä oli. Vasemman etujalan lapa oli ihan jumissa, samoin selkä. Eleettömästi ja varsin pienin liikkein tehty hoito näytti vaikuttavan hevoseen paljon. Välillä se höpelsi suullaan hoitajaa ja välillä vaikutti siltä, että se nukahtaa kesken kaiken. Se huojui ja heilui hoidon tahdissa hassun näköisenä.

Hoidon lopputulos näkyi heti, askel piteni normaaliksi ja Félagi vaikutti siltä, että siihen ei satu enää. Se, mitä hepolle on tapahtunut, jää arvoitukseksi. Luultavimmin se on venäyttänyt selkänsä joko liukkaalla tai ehkä yksi jalka on humpsahtanut syvälle hankeen odottamatta. Félagi on muutenkin aika kömpelö otus, joten se ei ole varmasti ehtinyt moiseen reagoida.

Tänä aamuna tein Félagin kanssa yhteisen kävelylenkin peräkylään ja takaisin ja se vaikutti kävelevän aika lailla normaalisti. Täytyy tehdä nyt joka päivä sen kanssa lenkki ihan maasta käsin, että poika lähtee vetristymään. Itsellenikin kävely tekee varmasti ihan hyvää.

Kleon salainen ase

Näin lomalla jään mieluusti vielä nukkumaan ukkokullan mentyä töihin. Kleosta se ei ole mukava juttu. Koska sillä on ikää jo 12 vuotta, sen pidätyskyky ei ole yhtä hyvä kuin nuoremmilla koirilla.

Silloin, kun ukkokulta nukkuu, Marilyn ja Kleo hyppelevät hänen päällään ja Kleo myöskin varsin viehättävästi aivastelee päin näköä, jolloin on tietenkin pakko herätä. Minuun kumpikaan ei koske ennekuin silmäni ovat auki.

Kun olen yksin ja Kleo on oikeasti päättänyt herättää minut, se ottaa käyttööön salaisen aseensa: asettautuu kyljittäin ovea vasten ja alkaa heiluttaa häntää, niin että ovesta kuuluu melkoinen pauke. Tehokasta.

Aurinko!

Auringonpaiste kultaa taas tänä aamuna maiseman ja tuntui mahtavalta herätä uuteen päivään. Tänään päivällä ei ole mitään suunniteltua ohjelmaa, yritän lopultakin saada itseni kampeamaan hevosen selkään ja aloittaa liikkumis- ja ulkoilukampanjani, jota mielessäni hehkutin, kun sain tämän yllättävän loman. Kevät on selvästi tulossa, mikäs sen mukavampaa.


Päivät ovat menneet nopeasti: lauantai meni Lempansissa pienissä tallikisoissa, sunnuntai meni Riihimäellä issikoiden talvikisoissa, maanantaina kävin hakemassa uuden puhelimeni uudelta työnantajaltani ja illalla oli kokous Kytäjällä, tiistaina käytiin porukalla syynäämässä Sadun uutta hevosta ja eilinen meni vanhan työpaikan loppuhaastattelussa ja vielä piipahdin uudessa paikassa hakemassa itselleni uuden tietokoneen. Nyt ollaan jo torstaissa, joten kyllä viikko on lyhyt!

Koirat ovat muuten joskus aika hassuja, pojan koirahan oli meillä viikon hoidossa ja aamuisin se aina nukkui eteisen sohvalla, kun heräsimme. Marilyn siinä ohimennessään aina heilutti sille iloisesti häntää. Tänä aamuna Marilyn kiisi sohvan ohi ja pysähtyi hetkeksi heiluttamaan häntää pikkupeikon mustalle takille. Kieltämättä hämärässä samannäköinen kuin Rami ja ihan yhtä aktiivinen.

Jaa-a. Romeo odottelee aamusapuskaa, joten lähdenpä ulos.

Elämän pyörteissä

Viimeksi totesin, että elämä on tasaista taapertamista töihin - kotiin - töihin jne. No, nyt on sitten alkanut tapahtua! Olen jo pitkään miettinyt, että nykyinen työ maistuu hieman puulle ja haasteita on liian vähän - töitäkin on aika ajoin ollut liian vähän.

Niinpä sitten tartuin toimeen ja hain uuttaa työpaikkaa. Samanlaista hommaa, mutta pienemmälle työnantajalle ja bonuksena hieman lyhyemmällä työmatkalla. Homma tärppäsi ja toissapäivänä sain tiedon pääsystäni uuteen paikkaan. Eilen aamulla ensi töikseni sitten törkkäsin esimieheni kouraan irtisanomislapun. Viiden tunnin kuluttua tapahtuneesta olin kadulla pahvilaatikon kanssa "työttömänä", ilman rakasta läppäriäni ja armosta sain lainaksi puhelimen viikoksi.

Vanhoja, todella mukavia työkavereita tulee varmasti ikävä. Odotan silti innolla tulevaa.

Olen sopinut uuden työnantajan kanssa aloitusajaksi huhtikuun alun, mutta saan toki puhelimen ja tietokoneen jo ensi viikolla. Tällä hetkellä näpyttelen tätä jollain aataminaikuisella, maailman hitaimmalla läppärillä, jonka näppäimistössä on vain hiipuva aavistus teksteistä. No, tämä toimii ja kasvattaa taas aavistuksen kärsivällisyyttäni.

Aion olla lomalla kuukauden: ratsastaa, kävelykuntoilla, siivoilla - nauttia elämästä. Wow.

Ilman pyörteitä

Onkin näköjään kuukausi vierähtänyt viimeisestä blogikirjoituksesta. Kiinnostuksen aiheet viimeisen kuukauden aikana ovat olleet lähinnä säätila ja se on ollut varsin yksitoikkoista: pakkasta -10C - -25C välillä ja heti, kun pakkanen hiukan laskee, tulee lisää lunta. Ja lunta tosiaan riittää, kuten oheisesta kuvasta näkyy. Jatkuvaa pakkasta lienee täälläkin kestänyt yhtäjaksoisesti jo pari kuukautta. Lauantaina pitäisi ennusteen mukaan olla ensimmäinen suojasääpäivä.

Tämä viikko on koulujen hiihtolomaviikko- Meidän perheen "koululaisista" toinen lähti Hurghadaan, Egypiin, tiistaina ja toi hoitoon koiransa Ramin. Se on kiltti, kookas, sekarotuinen leikattu poika. Voinpa yrittää tänään ottaa siitä kuvan. Tyyppi on eri persoonallisen näköinen.

Toinen koululainen, pikkupeikko, on alkuviikon ollut täällä kotosalla (minkä todella huomaa siitä sekasotkusta, minkä peikko saa aikaan jo vuorokaudessa), mutta lähti eilen muihin maisemiin ja yllätys-yllätys jätti jälkeensä Karmakoiran.

Näin ollen minulla on siis yllättäen 4 koiraa. Onneksi ne eivät tappele, mutta Ramiressu hieman pelkää Karmaa joka kolistelee aika ajoin hampaitaan ja paimentelee Ramia, joka singahtelee hädissään karkuun. Ramilla on myöskin melko ikävä tapa hälyttää öisin milloin mistäkin näkymättömästä vaarasta valtavan suurella haukulla. Vaara lienee näkymättömyyden lisäksi olematon, koska muut koirat eivät lähde mukaan haukkumaan, vaan kääntävät kylkeä piittaamatta toisen haukusta mitään.

Muuten elämä soljuu ilman pyörteitä: herätys - töihin - kotiin - unille -rutiinilla. Välissä viikonloppu, joka sujuu päiväunet - syöminen - siivoaminen -akselilla. Ratsastaa en ole viitsinyt, liian kylmää ollakseen miellyttävää. Agilityharjoituksetkin ovat jääneet muutamana viikkona väliin, koska Marilynillä oli pieni flunssa: kuumetta ja nuhaa. Tänään sentään säntään illalla harjoituksiin. Pienen tauon jälkeen Marilyn lienee hieman yliaktiivinen.

Jaa-a, jospa ottaisin toisen kupposen aamukahvia.

Pakkanen paukkuu

On erityisen hiljainen aamu - olen yksin kotona tämän viikon, kun ukkokulta on Alpeilla laskettelemassa. Karmakin on pikkupeikon mukana Muurlassa, joten ketään yli-innokkaita aamutyyppejä ei löydy talosta. Ukko ei tosin kuulu siihen kategoriaan, mutta Karma kuuluu.

Pakkasta on piisannut, tänäkin aamuna on taas -17C. Sunnuntaina oli jopa -25C. Maailma ulkona on oikea talven ihmemaa, kaikki on kuorruttuneena valkoiseen, pehmeään, kimaltelevaan vastasataneeseen lumeen. On uskomattoman kaunista.

Olen muuttanut päiväjärjestystäni pakkasten vuoksi. Aiemmin kävelin kuuden jälkeen alas tallille hoitamaan hevoset ja hakemaan päivän lehden. Nyt pysähdyn tallilla vasta autolla ohi ajaessani. Laitan heinät illalla valmiiksi suureen saaviin, etteivät konttorihyntteet saa heinäkuorrutusta ja täytän vesisaavin iltaisin.

Romeo on saanut viettää pitkiä aikoja sisällä tallissa, koska sen viherpellettipuuro jäätyy noin kovilla pakkasilla niin pian, ettei se ehdi syödä sitä. Vanhaherra on hiukan kiukkuinen tästä järjestelystä ja yrittää aina tunkea ohitseni ulos, kun tulen sitä ruokkimaan. Kuitenkin, kun töistä tullessani laitan sen isojen hevosten kanssa pihalle, löydän sen illalla mököttämästä pihaton perältä. Kuvittelisi, että sisällä lämpimässä on mukavampi mököttää. Itse ainakin tykkään siitä.

Voi, miten toivoisinkaan, että pakkaset pikkuisen hellittäisivät!

Yöpukulaukkaa pakkasessa

Poikani koira on meillä hoidossa pyhien yli ja se on melkoisen kova haukkumaan. Viime yönä kahden aikaan heräsin sen kumeaan haukkuun ja huutelin ensin sängystä, että "Nou hätä, turpo kii", mutta haukku ei lakannut. Nousin istumaan ja samassa näin ikkunana takana kiehtovan näyn: lumi pöllysi korkealle, kun kolme karvaista issikkamammuttia porhalsi ikkunan ohi kiitolaukassa.

Hetken mietittyäni päätin, että tuskin saan kunnolla unta, mikäli en palauta hepoja aitojen sisäpuolelle ja niinpä puin yöpuvun päälle takin, pipon ja työnsin paljaat jalkani vaaleanpunaisiin crocs-kumisaappaisiin. Yöpukunikin on vaaleanpunainen, joten alavartaloni oli todella hemaisevan värinen, kun tallustin yöhön.

Kun pääsin etupihalle, vihelsin ja heti tömisti lauma metsästä luokseni täyttä laukkaa, hengitys huuruten. Valoa ei tarvinnut, kun *lähes* täysikuu kumotti taivaalta. Lähdin tassuttelemaan alas tallille lauma perässäni. Pikkuisen alavartaloa vihloi kylmästä, kun kuljin yöpaidanhousut lepattaen ja mietin, että saattaa pakkanen olla jonkin verran kiristynyt illan -18C:sta.

Muutaman kylätiellä suoritetun pierupukkilaukkasession jälkeen sain hepot palautetuksi aitojen sisälle, rajoitin niiden alueen ojan alapuoliseen aidanosaan, joka oli varmastui ehjä, annoin heinää niille ja tepastelin jo reippaammin kotia kohti. Peppu huurteessa pääsin sisään, tarkistin lämpötilan ulkona -22C ja kietouduin kiireenvilkkaa peittooni.

Nauratti. Onneksi en ollut kylätiellä enää, kun jokin auto tuli peräkylästä kohti kaupunkia... Vaikka en niin kauhean muotitietoinen olekaan, niin tuo vaaleanpunainen pyjamalook olisi ehkä hieman hävettänyt sekä epäkäytännöllisyytensä että värinsä puolesta.

Mustan kissan paksut posket

On uudenvuodenpäivä 2010. Ulkoilutin hieman kameraa, kun oli niin uskomattoman kaunis, kirkas pakkaspäivä.

Muutamia muita kuvia löytyy täältä.


Hyvää Uutta Vuotta 2010 kaikille!

Se tulee - ja menee

Eilen oli se päivä, jota talvella melkein eniten odotan: talvipäivänseisaus. Tänään päivä on jo pitempi kuin eilen. Niin me sitten alamme pikkuhiljaa keikkua kohti valoisampaa aikaa.

Tämä talvi on ollut jotenkin erikoisen raskas - olen mielestäni ollut paljon väsyneempi kuin minään muuna vuonna. Talven alkuun pitkä sadekausi ja musta maailma varmaan masensivat, mutta vaikka nyt on tullut hurjasti lunta en ole piristynyt siinä määrin kuin voisi kuvitella. Kovat pakkaset ovat tosin estäneet kunnon ulkoilun, mutta silti lumen valo ei ole oikein herättänyt minua henkiin. Tympeä tunne, kun melkein aina on väsynyt.

Ehkäpä vanhuus hiipii kimppuuni? Hui!

---

Jouluaattoon on kaksi yötä. Joulusiivo on vielä tekemättä. Tänään laitan toivon pikkupeikkoon, joka jo eilen ilahdutti siivoamalla suuren osan huoneestaan. Se on merkittävä tapaus, yhtä siistinä en ole tuota huonetta nähnyt sitten vuoden 2006. Oikeasti!

Joulusiivo ei huoleta minua ihan kauheasti, tiedän jo, että Joulun hyvä tunnelma tulee, vaikka jossain apukeittiön perukoilla lymyilisisikin vihainen villakoira. Joinakin vuosina hyvä tunnelma on odotuttanut itseään siksi, että olen itse ollut niin väsynyt, turhautunut ja kiukkuinen kaikesta touhottamisesta. Tänä vuonna en halua olla sellainen.

Vielä pari työpäivää ja sitten on neljän päivän jouluvapaa. Mahtavaa. Toivottavasti ilmat hieman lämpenisivät, jotta viitsisi ulkoilla ja ratsastella. Siitä toivottavasti saisi lisäenergiaa ja iloa elämään.

Muksaa joulunalusaikaa teille kaikille!

Pahaa omatuntoa potiessa

Joulu lähenee ja minä poden huonoa omaatuntoa. Miksi? Koska en ole sellainen kaappeja siivoava, hyllypapereita vaihtava, ikkunoita pesevä ja piparkakkutaloja rakenteleva jouluinen äitityyppi. Toki silloin, kun lapset olivat pieniä, teimme yhdessä joulukortteja ja lähetimme niitä kymmenittäin ja koristelimme talon ja siivosimmekin perinpohjaisemmin. (Tai ainakin siivooja siivosi...) Kun äitini ja isäni tulivat meille Joulua juhlimaan, äiti leipoi aina lasten kanssa piparkakkuja. Se oli aina odotettu tapahtuma. Äidin poismenon jälkeen meni monta vuotta ennekuin sain piparitaikinan otetuksi työn alle.

Pikkupeikko oli jossain vaiheessa aivan pöhkönä joulutorttuihin. Hän leipoi niitä useamminkin kuin kerran päivässä ja tuskin juuri muuta ravintoa edes tarvitsi Joulun alla. Kauniita torttuja tyttönen leipoikin.

Viime vuosina olen jostain syystä luopunut joulukorttien lähetyksestä. Itse askarreltujen korttien jälkeen kaupasta ostetut kortit, joihin kiireisesti kirjoittaa nimiä ja osoitteita, tuntuvat jotenkin latteilta. Ihmiset selvästi kyllä huomioivat, keneltä kortteja saavat, koska oma korttipinomme tuntuu pienenevän vuosi vuodelta. Vaikka en kortteja lähetäkään, niin olen kyllä iloinen, kun niitä saan.

Joulu ilma kauheaa hössötystä tuntuu silti omalta. Kunhan aattoilta on käsillä ja jouluateria katettu, on Joulun tunnelma täällä ja saan nauttia yhdessäolosta, kuusen tuoksusta ja harkitusti hankituista lahjoista yhdessä juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluankin Jouluni viettää.

Sitä odotellessa...

Saunaan, saunaan suomalainen!

Olemme saaneet muutaman päivän nauttia pikkupakkasesta ja täysikuusta pilvettömältä taivaalta. Eilen illalla en edes tarvinnut otsalamppua, kun kävin iltaruokkimassa hevoset, vaan kuljin tietäni kuun hopeisesessa valossa. Monena iltana on ollut niin pimeää, että tuntuu, ettei näe omaa kättään, kun sen nostaa silmiensä eteen.

Hevoset ovat saaneet noin kuukauden loman, koska en saa itseäni motivoitua pimeään enkä sateeseen. Illat kuluvat takkatulen ja/tai television ääressä. Nyt ikävä kyllä loppuivat muutamat seuraamani ohjelmasuosikit, kuten Diili ja Amazing Race - mitähän tilalle? Ehkä elvytän lisää lukuharrastustani, kävimme viime sunnuntaina pikkupeikon kanssa kirjakaupan löytöhyllyjä selaamassa ja hnkkimassakin muutamia opuksia. Mahtavaa, että uusiakin kirjoja saa ostaa alle 10€. Tosin kirjailijoista se ei liene yhtä hienoa...

Menen yleensä nukkumaan ennen ukkokultaa ja keräilen silloin koirat kainalooni. Yleensä Marilyn on eteisen sohvalla odottamassa ja kiiruhtaa kovaa vauhtia sänkyyn. Se on aika iltauninen tyyppi. Eilen huutelin ja viheltelin eikä sitä tullut mistään. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin sen kuumasta saunasta, ylälauteilta nautiskelemasta, silmät kiinni ja turkki kuumana. Jo pentuna Marilyn kävi usein saunomassa, se mahtuu saunan oven ali ja käy edelleenkin löylyttelemässä silloin tällöin. Taitaa koiratyttö saunoa useammin kuin minä.

Äiti ja äitiys

Tänään äitini täyttäisi 76 vuotta. Hän on ollut poissa elämästäni jo 13 vuotta. Kun hän eli, pidimme yhteyttä usein. Kun minulle tapahtui jotain hyvää tai pahaa, soitin äidilleni ja jaoin iloni tai pettymykseni hänen kanssaan. Meillä oli hyviä, pitkiä keskusteluja, kun tuumailimme, miten asioiden pitäisi olla. Äidin kuoltua löysin usein itseni puhelin kädessä soittamassa hänelle. Oli karua, kun ei ollut enää ketään.

Usein vieläkin pysähdyn miettimään, miten hän suhtautuisi johonkin asiaan. Etenkin lasten kanssa tulee tilanteita, jolloin sitä saa miettiä, miten äitini ja idolini kasvatusasioissa tämän hoitaisi. Tilanteet tosin vähenevät, kun lapset ovat molemmat jo ylittäneet 20 vuoden rajapyykin, mutta asiat tulevat vaikeammiksi. Myös aika on toinen, nykyisin sitä kohtaa asioita, joihin äitini ei olisi koskaan törmännyt. Onnekseen.

Olen kuitenkin iloinen, että olen saanut pidetyksi lapsiini samanlaiset välit kuin äitini minuun. He kertovat rehellisesti asioitaan ja voimme puhua useimmista jutuista suoraan ja kiertelemättä. Välillä ajattelen, että olen kasvattanut tyypit vinoon, mutta aika usein saan olla ylpeäkin siitä, mitä maailmassa jäljiltämme tallustelee. On asioita ja juttuja, joiden vuoksi tuntee suunnatonta huolta ja joskus tekisi mieleni napata jompaakumpaa niskasta kiinni ja ravistaa oikein kunnolla.

No, aikuisille ei voi niin tehdä. Sitä voi vain antaa tukensa, neuvonsa, moitteensa ja kehunsa ja katsoa, millaiseen maaperään ne uppoavat. Kaikki siemenet eivät idä. Jotkin itävät, mutta vasta pitkän kylmän kauden jälkeen.

---
Sophia kysyi, minkänäköistä on taivaassa, ja hänen isoäitinsä vastasi, että ehkä taivas on sellainen kuin tuo niitty ...

Ihminenhän kantaa mukanaan niitä joita rakastaa, he ovat aina läsnä ja maailma on täynnä helppoja tilaisuuksia hellyydenosoituksiin, se maksaa niin tuiki vähän ja saa niin paljon aikaan.

Hän on syntymälaiska, Fredrikson selitti. - Jos häntä kieltää auttamasta, silloin hän auttaa. Ehkä.

On tämäkin yhteiskunta, jossa möröt saavat syödä kenet haluavat!

Siis Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.

Niiskuneiti oli löytänyt kevään ensimmäisen krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä. - Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä. - Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.

-Mietelmät koottu Tove Janssonin muumitarinoista. -

Harmaa villasukka päässä

No ei, en oikeasti ole harmaa villasukka päässä, mutta marraskuuta voisin kuvailla parhaiten niin. Kun aamulla lähden töihin, on ulkona pimeää ja kosteaa ja kun illalla palaan töistä on pimeämpää - jos mahdollista - ja edelleen kosteaa. Ulkoiltua tai etenkään ratsastettua ei tule oikeastaan ollenkaan, koska viikonloppuisin on ollut joko rankkasateita tai muita kiireitä. Hepoille tulee säännöliisesti heitettyä kolmasti päivässä heinät eteen ja tarkistettua, ettei otuksissa ole isompia vammoja, kuten pää irti tms.

Illat kuluvat tietokoneen tai telkkarin edessä. Olen tosin saanut hiukkasen aloitettua uudelleen vanhaa lempipuuhaani ja lukenut pari kirjaa. Aloitin suositun dekkaristin Stieg Larssonin trilogiasta ja kaksi ekaa kirjaa meni vauhdilla, mutta nyt kolmas on ollut puolivälissä jo pari viikkoa. Ostin koko sarjan pokkareina, kun ajattelin, että kirjaston laina-ajat eivät tule riittämään ja näinhän se olisi ollutkin. Riittää, kun yksi perheenjäsen on hankkinut itselleen kirjastosta kirjeenvaihtokaverin. Kirjasto hankkii sitten erityisen kivoille viellä perintätoimiston kirjekamuksi enkä oikein tykkäisi siitäkään.

Mutta takaisin asian ytimeen: Voi, miten paljon kaipaankaan lunta ja valoa!