maanantaina, huhtikuuta 05, 2010

Pehmeitä linnunpesiä?

Luulisi meilläpäin olevan varsin pehmeitä ja karvaisia linnunpesiä. Kävin äsken tekemässä Félagilla pienen ratsastuslenkin ja ennen ratsastusta tehty pieni harjaus irrotti pojasta hurjan määrän karvaa, kuten kuvasta näkyy.

Välillä, kun hepat rapsuttelevat tosiaan, ovat ne suu täynnä kaverista irronnutta karvaa. Mahtaa se tuntua epämiellyttävältä. Silti ne uskollisesti kyhnyttelevät toisiaan.

Osteopaatti teki hyvää jälkeä, kahden hoitokerran jälkeen Félagi on taas aika lailla oma itsensä. Se liikkuu puhtaasti ja suhteellisen halukkaastikin kuten ennenkin. Suosittelen.

Kevään edetessä voimme alkaa kasvattaa kuntoa ja tehdä pitempiäkin lenkkejä. Tänään noin 5 km lenkki vielä väsytti pojan aika lailla.

Aurinkoisia päiviä odotellessa.
Minulla on vielä yksi päivä tätä odottamatonta ylimääräistä lomaa - keskiviikkona alkavat uudet haasteet uudessa työpaikassa. Täytyy myöntää, että jännittää hiukan.


Ainiin, haluaako joku tietää, mitä Marilynille kuuluu? Ihan hyvää, mukava uusi harrastus on löytynyt (jo seitsemäs päivä menossa):


3 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kerrassaan esimerkillistä uurastusta Marilynillä ;)

Elina kirjoitti...

Mari odottelee ja odottelee... Kyllä sieltä varmasti vielä joskus hiiri tulee!

- Tuija - kirjoitti...

mahtavaa...mutta eipä karkaile kauas =D