torstaina, maaliskuuta 11, 2010

Aurinko!



Auringonpaiste kultaa taas tänä aamuna maiseman ja tuntui mahtavalta herätä uuteen päivään. Tänään päivällä ei ole mitään suunniteltua ohjelmaa, yritän lopultakin saada itseni kampeamaan hevosen selkään ja aloittaa liikkumis- ja ulkoilukampanjani, jota mielessäni hehkutin, kun sain tämän yllättävän loman. Kevät on selvästi tulossa, mikäs sen mukavampaa.


Päivät ovat menneet nopeasti: lauantai meni Lempansissa pienissä tallikisoissa, sunnuntai meni Riihimäellä issikoiden talvikisoissa, maanantaina kävin hakemassa uuden puhelimeni uudelta työnantajaltani ja illalla oli kokous Kytäjällä, tiistaina käytiin porukalla syynäämässä Sadun uutta hevosta ja eilinen meni vanhan työpaikan loppuhaastattelussa ja vielä piipahdin uudessa paikassa hakemassa itselleni uuden tietokoneen. Nyt ollaan jo torstaissa, joten kyllä viikko on lyhyt!

Koirat ovat muuten joskus aika hassuja, pojan koirahan oli meillä viikon hoidossa ja aamuisin se aina nukkui eteisen sohvalla, kun heräsimme. Marilyn siinä ohimennessään aina heilutti sille iloisesti häntää. Tänä aamuna Marilyn kiisi sohvan ohi ja pysähtyi hetkeksi heiluttamaan häntää pikkupeikon mustalle takille. Kieltämättä hämärässä samannäköinen kuin Rami ja ihan yhtä aktiivinen.

Jaa-a. Romeo odottelee aamusapuskaa, joten lähdenpä ulos.

Ei kommentteja: