Puuhakas lauantai

Eilisestä jäi jotenkin hyvä mieli. Aamulla heräiltiin ihan rauhassa, katseltiin ensin tunnin MM-agilitykooste telkkarista. Mielestäni nelonen saa agilityn näyttämään oikealta urheilulta noissa tunnin palasissaan.

Pikkuhiljaa siitä sitten lähdettiin pikkupeikon kanssa kaupungille. Olisin halunnut lopultakin ostaa peikkolapselle uudet kengät, kun vanhat on hankittu ennen toissakesän Islannin matkaa ja aika lailla Karman tuunaamatkin. Se ei onnistunut, kun kenkäostoksia vihaava peikkolapsi pääsi ikäänkuin karkuun. Rypisti otsaa minulle ja sanoi, ettei käy nyt. Kun peikko rypistää otsaa, on parasta olla ihan kiltisti. Heh. Onneksi kuitenkin sain hankkia koiranruokaa ja ihmisruokaa. Perunat vaan unohtui. Niiden kanssa sitten meinasi tulla kiire, mutta se on liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi.

Emme onnistuneet saamaan poikaa meille syömään, mutta kolmisteen - ukko, minä ja peikko - pisteltiin perunaamuusia ja lihapataa piiloon. Hyvää oli ja just ehdittiin sopivasti ennen peikkolapsen agitreenejä. Onneksi, koska muuten se olisi taas rypistänyt otsaa.

Minä lähdin ratsastamaan. Oli jotenkin mukavan oloinen, kostea ja lämmin syyspäivä. Otin Ísingin käsihevoseksi ja ratsastin itse Félagilla. Ísing kävi paikoin aika kuumana, mutta pysyi mukana hyvin. Félagi kun laukkaa, niin Ísing pistelee vierellä melko letkeää ravia. Se ei joudu edes menemään kovaa, kun toinen laukkaa jo ihan tosissaan. Meille kaikille kolmelle tuli mukavasti hiki. Olen miettinyt kunnonkohtusjuttuja, ehkä kuntoa voisi nostaa ratsastamallakin. Juokseminen kun ei iske minuun yhtään, ei ole koskaan oikein osunut kohdalle.

Peikkolapsi on muuttanut viikoksi takaisin kotiin. Muissa kouluissa puhutaan lomasta, mutta nämä ahkerat taiteilijat puhuvat omatoimiviikosta. Nytkin peikkolapsi on omatoimisesti jossain ja meille vanhuksille jäi hoideltavaksi tuo pitkänokkainen koiruus. Se on muuten aika söpö. Illalla jouduttiin ihan houkuttelemaan se pois apukeittiöstä, kun olisi halunnut nukkua nenä peikon kassissa koko ajan. Kassissa oli varmaan peikkohajua, koska se oli täynnä likapyykkiä. Karma on siis leimautunut hienosti.

Ratsastuslenkin jälkeen istahdin tietokoneen ääreen ja jotenkin tulin liittyneeksi Facebookiin. Siellä näytti olevan älyttömästi tuttuja. Vanhan ystävän kanssa sitten päätettiin iltaa (yötä?) chattaamalla kovasti toisillemme. Melkein kuin olisi tavattu taas. Ihanaa.

---

Nyt aamupalalle, ukko tuolla paistaa meille sapuskaa. Sitten menoksi suihkuun, markkinoille ja elokuviin. Taitaa tämäkin päivä hujahtaa vauhdilla.

---

Yleisön pyynnöstä sananen vielä Marilynin eilispäivästä. Sillä oli varmasti myös kivaa. Aamulla se kaiveli ulkona tunnin ja tuli sitten kotiin, kun agilityn MM-kooste alkoi. Iltapäivällä se juoksenteli oransseissa trikoissaan metsässä kolmisen tuntia. Kun ukko ajoi autoni navetan vinttiin (rengas oli rikki ja piti vaihtaa), se syöksyi paikalle ja istahti kuskin paikalle. Kun tulin hakemaan sen ja olisin antanut namia, se ei saanut syödyksi, vaan kaapi tassullaan hampaitaan. Kun avasin sen suun, niin hampaanvälit olivat täynnä sinne juuttuneita höyheniä. Kyllä namit maistuivat, kun kiskoin höyhenet pois. Ehkä se tulee toistekin kotiin, kun kohtaa vaikeuksia...

Ensimmäinen syysmyrsky

Viime yönä oli ensimmäinen syysmyrsky näillä seuduilla. Hevoset pelkäsivät selvästi illalla tuulenpuuskia ja sinkoilivat kuin tuulen vieminä edestakaisin. Annoin niille illalla pihattoon kuivaheinää ja pienensin sinkoilualueen vain sillan tienpuoleiseen osioon, jotteivät pimeässä metsässä painelisi aidoista läpi, vaan pysyisivät yhdessä lämpimässä ja kuivassa pihatossa.

Romeo oli kovin rauhaisa ja hörisevä, kun kävin sitä katsomassa ja ruokkimassa tuulen jo noustua koviin lukemiin. Romeon oviaukko oli suojan puolella, joten sisälle "yksiöön" ei tuuli edes juuri kuulunut. Teki melkein mieli jäädä sen kanssa sinne, niin lämpöinen ja mukava oli tunnelma.

Tänä aamuna tuuli jo jo hieman laantunut ja kaikki näytti olevan ok, kun puoli seitsemän aikoihin kävin ruokkimassa Romeon ja päästämässä hevoset metsän puolelle.

Viikonloppu oli muuten todella mukava. Ratsastin neljästi: Félagilla 3 kertaa ja sunnuntaina vielä Vissallakin. Pikkupeikko oli antamassa ohjeita Ísingin selästä. Jälkeenpäin nurisin, että pitäisi joskus kehuakin, että tietäisin, milloin menee hyvin. Ei kuulemma ollut kehumista. Heh. Pikkupeikon pitää välttää opeksi ryhtymistä - ainakin omille sukulaisille.

Löysimme myös Ísingille kouluttajan - ilmeisesti tammikuussa typykkä pääsee tölttitreeniin. Otus kuulemma vaikuttaa vahvasti nelikäyntiseltä. Minne kummaan se lapsena hallittu passi muuten on kadonnut? Toivoisin sen löytyvän. Tamma on kuulemma mukavan kompakti pikkupaketti. Yllättävää, ettei sen rakennetta juurikaan näkynyt läskien alta. Meidän kuumailmapallo, läski - ilmaa se vaan on, uskokaa pois!

---

Mutta nyt pitää lähteä työmaalle. Oma työläppärini sanoi sopimuksensa irti lauantaina ja sanoo vain "krunk-krunk", kun pitäisi hommiin ryhtyä. Ollapa itselläkin yhtä helppoa! (Pitäkää muuten peukkuja, ettei kovalevy ole hajonnut - luulisin, että varmistukset on melkoisen vanhat.)

Ain' laulain työtäs tee...

Olen viime aikoina usein miettinyt motivointia. Tietenkin eläinten kanssa ja niitä koulutettaessa se on yksi tärkeimmistä asioista, jos ei tärkein. Tärkeää motivointi on myös ihmisten kanssa. Oppimisen suuria esteitä on se, ettei halua oppia eli ei ole motivoitunut oppimaan. Onhan toki muitakin suuria esteitä oppimiselle: ei kykene (taidot tai ominaisuudet eivät salli), pelkää liikaa (ei pysty keskittymään muuhun), ei ehdi (sekään ei ole aina tekosyy) ja mitä näitä nyt onkaan.

Viime aikoina en kuitenkaan ole ajatellut niin paljon eläimiä ja niiden käyttäytymistä, vaan ihmisiä. Töissä, kotona ja järjestötoiminnassa näkee ja kokee kaikenlaista. Ihmisten aktivointi käy usein helpommin, jos pyytää kauniisti ja kehuu, kun hommaa tehdään ja se saadaan valmiiksi. Kun hommat tehdään iloisella mielellä, lauleskellen, ne tulevat yhtä hyvin valmiiksi kuin otsa rypyssäkin. Laulaen jää vain parempi mieli hommasta ja haluaa tehdä toistekin.

Näyttää monasti siltä, että jotkut ihmiset eivät edes ymmärrä sitä, että komentelu ja ilkeät puheet eivät hirveästi innosta ihmisiä tekemään mitään. Sellainen ei innosta edes niitä, jotka ovat luvanneet ja sitoutuneet hommaan. Voihan olla, että nämä ihmiset kuvittelevat, että ovat jämäköitä, vaikka he ovatkin toisten silmissä vain ilkeitä.

Minun silmiini sellaiset ihmiset, jotka omassa toiminnassaan etsivät vain hyvää koston paikkaa, ovat kovin pieniä. Onneksi sellaisiin ei törmää usein... Itsekin olen oppinut välttelemään moisia aika taitavasti. Ikävä kyllä aina ei pysty.

---

Marilyn on muuten hiukan kehittynyt. Tällä viikolla teimme yhteisen retken metsään, minä ratsain ja Marilyn juosten. Se oli mukanani koko ajan ja häipyi omille metsäretkilleen vasta, kun tulin tallille. Eilen se juoksenteli talomme takana olevassa metsässä muutaman tunnin ja tuli ihan itse sisälle. Mukavaa on, että se vaikuttaa onnelliselta ja tulee luokseni iloisena - tai ainakin melkein aina tulee. Se ei ole edelleenkään mikään helppo tyttö.

Tammatkin ovat alkaneet juoksennella metsissä, parina yönä ne ovat olleet riekkumassa jossain. Nekin tulevat aamuisin iloisena luokseni, kun menen ruokkimaan Romeon. Félagi-raukka itkeskelee (siis hirnuu surkeasti) yksin aitauksessa, kun se ei uskalla mennä sähkölangasta läpi, kuten toiset... Kun mittaan sähköjä aidoista, mittari näyttää lähes täysiä virtoja. Eri kiva tommoinen aiturihevonen - onneksi se ei ole kaupan. Olen siis varma, että Ísing näyttää mallia ja mamma tulee perässä.

---

Mutta nyt töihin, olen aikaisin liikkeellä, koska tänään pitäisi ehtiä asiakkaiden kanssa touhuamaan Helsinkiin jo klo 8:ksi. Missähän mun edustusvaatteet taas onkaan?

---


AAMUN AJATUS
Odota paljon ihmiseltä, joka tekee aina parhaansa välittämättä lainkaan siitä saako hän ponnisteluistaan ylimääräisen palkkion vai ei.
-Positiivarit, aamun ajatus 16.11.2005

Syysmuistoja

Joskus aina palaan lukemaan tämän blogini tekstejä aiemmilta vuosilta samoihin aikoihin. Tänä aamuna taas kertailin syksyn viestejäni ja mietin, kuinka kovasti oikeastaan nautin omasta elämästäni.

Omat blogitekstini ovat eittämättä valikoituneet niin, että en halua kirjoittaa riidoista ja huonoista hetkistä - ainakaan ilman jonkinlaista huumorinpilkettä. Huumorihan usein löytyy hieman jälkijunassa, mutta löytyy kuitenkin useimmiten.

Kaikille asioille ei kyllä voi eikä saa nauraa - onhan elämässä hetkiä, jolloin nauru ei ole oikea vaihtoehto, ei edes jälkeenpäin. Silloin, kun joku läheinen ihminen on kuollut, ei ole naurun paikka. Naurun ja onnen paikka kuoleman jälkeen löytynee siinä, että kaivelee päällimäisiksi muistoiksi niitä hyviä asioita, joita kyseisen ihmisen kanssa on kokenut.

Huomaan, että syksy tuo usein mieleeni kuoleman. Se johtunee kahdesta asiasta: äitini kuoli lokakuussa ja kesän luonto tekee omaa kaunista kuolemaansa ruskan muodossa. On ihanaa, että tänä vuonna on taas kaunis ruska. Ruska saa minut ajattelemaan myös viime vuotta ja päivää Vaijan (appiukkoni) kuoleman jälkeen, jolloin kuljimme pihalla itkeä tyrskimässä aika ajoin ja samalla ihailimme kuulasta ja kaunista syyspäivää. On vaikea uskoa, että siitä on jo vuosi. Haikeaa.

En edes uskalla ajatella syksyisenä ilmiönä vuoden takaista kouluampumista ja tätä Kauhajokea tänä vuonna... Luin muuten eilen jostain lehdestä mielipiteen, jossa ehdotettiin, että näiden tekijöiden nimiä ei saisi enää julkaista. Näin tekijän oma "hetki valokeilassa" jäisi saamatta ja tekijän salaiset ihailijat eivät mahdollisesti kopioisi tekoa uudelleen. Ehkä tuosta voisi tehdä lain?

---

Mutta nyt minun on repäistävä itseni liikkeelle. Palaverientäyteinen päivä on edessäni, joten on mentävä.

---

Älä valitse viikon tavoitteeksi sitä, jonka tiedät saavuttavasi, valitse se joka innostaa sinua kaikkein eniten. -Positiivarit

Pärinäpimu

Eilen oikein blogissakin haaveilin työmatkasta ruskan kaunistaman maiseman halki mieli leväten ennen ankeaksi odotettua työpäivää. Aina ei haaveet toteudu. Jossain Kauniaisten kohdalla alkoi pakoputkesta kuulua ylimääräistä pikkupörinää, joka varsin nopeasti kasvoi kovemmaksi pärinäksi. Pakoputki poikki! Voiko mikään ärsyttää enemmän autoillessa? - No, ehkä se, ettei auto liiku lainkaan, kun pitäisi päästä jonnekin. -

Olin oikeastaan yllättynyt, kuinka paljon tuo pörinä minua ajaessa kiusasi. Kun ajoin firman parkkihalliin, minua kuitenkin jo hymyilytti. Kaasuttelin jopa kovemmin: Prööt-prööt-pröööt. Parkkihallissa ääni kertautui hauskasti ja olin hieman pettynyt, kun hallissa ei kukaan kääntynytkään katsomaan perääni. Oliko pörinä siis sittenkin aivan mitätöntä?

Illalla ukkokulta kehtasi epäillä, että olisin muka ajanut pakoputkeni joskus päin jotain. Minä - vanha mukava minä, jolle auton peruuttaminen on aivan pala kakkua! (Suom. huom. Joskus olen jopa peruttanut epähuomiossa kotipihalla päin puuta lasten naureskellessa taidoilleni. Jos olen jossain huono, niin Berlingon peruuttamisessa - sieltähän ei pentele itseasiassa edes näe ulos. Auton vika, Heh)

Tänään on muuten ensimmäinen kunnon pakkasaamu, -1,5C näytti mittari ja ruoho on aivan huurteessa. Taitaa olla ponien laidunkausi aika lopuillaan...

---

Jos et ole nukkunut tai jos olet nukkunut, tai jos sinulla on noidannuoli, spitaali tai jos olet salamanlyömä, pyydän sinua enkelten nimeen olemaan hiljaa ja pilaamatta tätä aamua.
- Ralph Waldo Emerson

Ohi on!

Tässä aamussa on aavistus surumielisestä syksystä. Viikonlopun MM-kisäjännitys on poissa ja jäljellä on maanantaiaamu ja normaalit arkiset haasteet. Työnihän on aina aika hektistä, tämäkään viikko tuskin tehnee poikkeusta. Työasiat olen kuitenkin yrittänyt jättää blogin ulkopuolelle, joten eipä siitä enempiä.

Viikonlopun jälkeen on tietenkin aina sopeuduttava uudelleen siihen, että talossa asustaa vain kaksi pikkuista koiraa ja kaksi harmaantuvaa vanhusta. Ukko kyllä harmaantuu aiemmin ja käyttäytyy vaarimaisemmin. Onhan sen pakko, koska se on jo isoisä. Minustahan ei taida mummoa ihan pikapuoleen tulla, jos ei satu jotain pikkuisia vahinkoja. Heh.

Palaan takaisin jäähalliin ja MM-kisatunnelmiin. Onnistuin pysymään tavoitteessani eli näin kaikki viikonlopun kisaradat. Ehkä silmä jossain kohtaa hieman räpsähti ja kaikkia yksityiskohtia ei muista, mutta se on ihan toinen tarina. Pikkupeikko nukkui katsomossa häpeämättömästi lauantaina yhden luokan, minien joukkueradan. Minikoirat on kuulemma tylsiä. Sheltit erityisesti. Minusta nekin ovat kaikki erilaisia. Välillä ihailin vain sitä, miten käpylehmän näköinen koira voi mennä niiiiin kovaa.

Sunnuntai päättyi pettymykseen. Olisin kovasti halunnut nähdä Jaakon ja Zenin kultamitalijuhlaa, mutta toisin kävi. Jokin pieni lipsahdus parin yhteistyössä kävi ja Zen menikin A:lle, kun olisi pitänyt mennä puomille. Jaakon dramatiantaju ja näyttelijänlahjat eivät menneet hukkaan, kun hän läpsähti mahalleen keskelle areenaa. Pettymyskin oli varmasti aivan aito. Aivan pienellä työllä tuolle tasolle ei olla päästy. Zen on onneksi nuori ja Jaakolla on voittajan asenne. Vielä se tapahtuu!

Jounille ja Yokollekin olisin antanut kultaa. Nyt he saivat pronssia. Juhlaa sekin! Kolmas maksimitali kautta aikojen Suomeen. Ei liene sattumaa, että kaksi mitaleista on mennyt samaan perheeseen. Työtä ja harjoitusta sekin on kysynyt. Paljon! Onnittelut!

Ilman Jaakkoa maksien kultamitalisuosikkini kyllä olisi ollut se koirakko, joka voittikin kisan. Marcus Topps & Juice tekivät koko kisojen ajan hienoa yhteistyötä. Koira oli tuulennopea ja innokas ja miehellä niin pitkät jalat ja upea ohjaustyyli, että harvoin näkee vastaavaa. Merkitsin omaan käsiohjemaani koirakon varteenotettavana voittajana jo ensimmäisen näkemäni radan jälkeen.

Minusta muuten kisat pitää tosiaan nähdä alusta loppuun. Jäimme vielä katsomaan päättäjäisjuhlat ja palkintojenjakoseremonian. Poistuimme vasta, kun kisalippu luovutettiin Itävallalle. Minusta on outoa, että yleisö poistuu kiireissään omiin hommiinsa, kun kisaajat saavat mitalit, joista he ovat haaveilleet mahdollisesti vuosia. Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki joukkueet koirineen olivat paikalla hurraamassa voittajille.

Vasta loppuseremoinioiden jälkeen kisat ovat ohi ja järjestäjät ja osallistujat voivat huokaista helpotuksesta: ohi on.

---

Mutta jep, ohi on, nyt pitää repäistä itsensä liikkeelle ja lähteä etsimään luottamusta herättäviä vaatteita päivän töitä varten. Onneksi ei sada. Ruska on kauneimmillaan ja ajellessani töihin moottoritetä voin vielä hetken huokaista ja keskittyä miettimään päivän töitä ja viikon arkea.

---

Eivät ne edessä siintävät korkeat vuoret matkaa hidasta, vaan hiekanjyvä kengässä.

Kisahuumaa

Syksy etenee kovaa vauhtia, ruska alkaa olla kauneimmillaan. Nyt ei muutamaan päivään kyllä paljon säät kiinnosta, kun istumme polvet koukussa Helsingin jäähallin katsomossa seuraamassa agilityn MM-kisoja. Onneksi siellä on pitkät tauot, jolloin tulee jaloteltua käytävillä, muuten muuttuisin varmaan linkkuveitseksi. Sen verran aina on jalat jäykkänä ja selkä kipeänä, kun nousemme ylös. Ja jostain syystä sitä on koko ajan nälkä tai jano, en minä kotona koko ajan halua sämpylöitä. Hassua.

Eilisen aikana ei nähty kyllä nappisuorituksia kuin muutama. Tosi monelle koirakolle joukkueradoilla tuntui tulevan jokin pieni kommunikaatiokatko tai muu härö (yleisö, matto, jännitys, mikälie) ja radalta tuli virhe tai hylly. Suomalaisittain olin iloinen Jaakko Suoknuutin ja Zenin hyppyradasta, joka oli aivan nappisuoritus ja Jouni Oreniuksen ja Yokon agilityradasta, joka myös oli sellainen. Sitä kyllä nousi ihan kisatunnelmaan mukaan kiekumaan, kun muukin yleisö huusi, tömisti, lauloi ja taputti radan loppuosalla aivan täysillä.

Kohta taas mennään, katsomossa pitää istua jo klo 8:00 - omat koirat pissitetty, ruokittu ja pussailtu kuononpäät märiksi. Eiköhän nuo muutaman päivän pärjää ihan ukkokullankin hoivissa. Ukkokin tosin golfaa ja käy sirkuksessa viikonlopun aikana, joten tuskin hänkään suuremmin kärsii poissaolostamme. Hyvä niin. Elämässä kannattaa kerätä nautintoja, että jaksaa puuduttavien arkihetkien ylitse.

Viiltohaavoja

Viikkoni on ollut pääosin iloinen ja toimelias. Toki olen kohdannut surua omassakin elämässäni, mutta jotenkin hallitusti, jos niin voi sanoa.

Maanantaina olimme yhdessä Vaijan haudalla hänen kuolemansa vuosipäivänä sytyttämässä kynttilät. Meitä oli pieni joukko, jota sitoo yhteen rakkaus toisiimme ja poismenneeseen Vaijaan. Pari kynttilää oli jo käyty sytyttämässä etukäteen ja oli mukava nähdä, että ne paloivat edelleen. Pikku-Wilma (3-v) ei tietenkään osannut olla vakava ja surullinen ja miksi olisi pitänytkään. Hän ihaili kynttilöitä suurin lapsensilmin ja katseli hieman kummissaankin aikuisten kosteita silmänurkkia. Taisi hän kevyesti hypähdella haudallakin. Vaija oli varmaan iloinen, jos näki. Olisi ainakin ollut, jos olisi nähnyt. Mukava ajatus.

Eilen Suomi sai taas suru-uutisen, kun Kauhajoella nuori mies tappoi 10 luokkatoveriaan aseella ja tulella. Motiivina oli kuulemma viha. Minun on mahdotonta myötäelää sellaista vihaa. Myötätuntoni kohdistuu niihin, joihin tämä viha iski. Pojan omiin vanhempiin, kuolleisiin lapsiin ja heidän läheisiinsä- tietenkin myös siihen poliisiin, joka poikaa oli edellisenä päivänä kuulustellut ja joka ei nähnyt tuota vihaa. Ilmeisesti se viha oli hyvin syvällä ja hyvin vahva. Jokaiseen heistä pojan viha iski syvän viiltohaavan, joka paranee hyvin hitaasti. Viiltohaavat kun tuntuvat aukenevan juuri, kun luulit niiden parantuvan...

Voi, miten paljon nuoret ihmiset tarvitsevatkaan hyvää ja positiivista, jotta vihat eivät kasvaisi isoiksi vaan pysyisivät pieninä ja somina kiukkuina vain.

Tänään toivoisin jokaiselta ihmiseltä: "Päästäkää omat pikkukiukkunne ulos ajoissa, jotteivät ne kasvaisi ja täyttäisi kokonaan mieltänne. Muistakaa päästää myös ilonne, se tarttuu *myös* herkästi muihin ihmisiin ja samalla se kasvaa itsessänne. Opettakaa edes tämä lapsillenne - ja rakkaus."

Syyskesän ilonhetket

Eilisestä tosiaan tuli upea päivä, kuten toivoinkin. Aamupäivän ratsastustunti kuultavan kirkkaassa auringonpaisteessa oli mahtava. Paksu ruunanrupukkani toimi mukavasti emmekä olleet nuorempien ratsastajien tiellä. Naapurin Katjan kentälle mahtuu mukavasti kolme ratsukkoa ja välimatkat pysyivät hyvinä. Peikkolapsi ratsastaa edelleen kuin tuulenhenkäys ja hevonen toimii kevyesti ja kauniisti hänen allaan. Kaikki hevoset ja ratsastajatkin kai (ainakin minä) olivat terveellisessä hiessä tunnin loputtua.

Oli kyllä naurussa valtavasti jarruttelemista, kun peikkolapsi yritti löytää istuinluitaan. Syvästi ihmetellen, mihin niitä tarvitaan - omaa takapuoltaan tökkien - hän ratsasti. Raippa suussa. Vitsi, kun olisi ollut kamera, niin olisi ollut peikon 50-vuotissynttäreille loistavaa materiaalia saatavana taas. Minulta oli kadoksissa syvät vatsalihakset. Huonoja perintötekijöitä varmaan sekin. Jäykkyys hevosen päällä vaikuttaa hevoseen ja oli todella vaikeaa saada aikaan puhdasta tölttiä. Pitänee perustaa uusi seura: "Rautakankiratsastajat ry" tms.

Tunnin jälkeen istuimme kaikki pihamaalla auringonpaisteessa kahvia juoden ja auringosta ja naismaisen pomppivasta keskustelusta nauttien. Kun naiset juttelee, niin ei ole niin väliä, vaikka joskus joku innostuisi puhumaan toisen päälle.

Toiset kaffet silpaisin naamariin mummolassa heti edellisten jälkeen. Siellä oli hyvää omenapiirakkaa ja pääosassa taisi olla ukon lapsenlapsi Wilma perheineen. Wilmaa en tosin paljon ehtinyt nähdä, kun hän lähti ukin kanssa hevosille omenoita poimimaan. Tärkeää yhteistä puuhaa, jonka merkitystä ei voi aliarvioida.

Kolmannet kaffet sain Inkoossa eräällä issikkatallilla, kun istuimme iltapäivällä pienimuotoisessa kokouksessa laavulla. Sainpa makkaratkin. Kivaa vaihtelua, kun en ollutkaan ehtinyt kuin aamulla munakkaan syödä. Käsiteltävät asiat eivät olleet aivan suoraviivaisia. Maailma kun ei ole mustavalkoinen paikka, niin on hankalaa välillä löytää oikeita sanoja. Onnistuimme melko hyvin, luulisin niin. Aika näyttää, miten jatkossa saamme asiat rullaamaan. Toivon, että paremmin kuin tähän asti.

Piipahdin vielä ennen poislähtöä tallissa. Iltatallin teko säilöheinän ja hevosen tuoksussa sujui tallinpitäjältä rennosti ja varmasti. Esitellyt pikkuvarsat olivat valloittavia ja olisin halunnut ottaa ne kaikki meille. Hyvin kuitenkin näyttivät kotonaankin viihtyvän. Oma oloni oli onnellinen ja turvallinen, kuten tallissa tulisikin. On mukavaa, kun tietää, että harrastustoiminnan parista löytää itselleen ystäviä, joihin voi luottaa.

Illalla kotona odotti kuuma kylpytynnyri ja kylmä olut. En sittenkään jaksanut kuin sen jälkimmäisen. Väsyneenä, mutta onnellisena ryömin koirineni pehmeän, lämpimän peiton alle ja nukahdin heti.

---

Tänään aamupäivällä pesaisen pari mattoa *syyskesän viimeiset* ja kengittäjääkin taas tarvitaan. Näyttää tulevan yhtä hieno sää kuin eilenkin. Yläkuvasta näkyy, että Marilyn on myös valmisteltu päivän hommiin... saas nähdä, mitä se tänään päättää puuhata - meidän perheen koirakissa -itsenäinen ja vapaa.

Erilainen koira?

Lauantaiaamun ovat paiskanneet tähän paikkaan. Juuri nyt alkaa aurinko pilkistää sumun seasta ja vaikuttaa siltä, että on tulossa upea päivä. Odotettavissa on hevostelua ainakin ratsastustunnin merkeissä. Juuri päätin, etten pese tänä aamuna mattoja, koska on niin paljon muutakin puuhaa. Luulen, että kerron pitkän tarinan viikostamme.

Pikkupeikko tuli eilen kotiin, toi tullessaan kämppäkaverin karvakasan - Surinan. Ukkokulta ihastui siihen heti. Se on sekarotuinen, nappisilmäinen valkoinen lamppuharja. Ihanan vaivaton ja kiltti. Kuraa tuo kerää melkoisen paljon, mutta antaa tosi kiltisti huuhtoa itsensä. Se on myöskin liikuttavan ihastunut Karmaan. Liehakoi ja painii sen kanssa koko ajan. Hyvää seuraa nuorelle malille, sanoisin. Kasvattaa luottamusta. Surina ei ilmeisesti ole juuri koskaan karannut, vaan pysyy aina ihmisten luona.

Marilynin (ja minun) viikko on ollut vaihteleva. Olen yrittänyt tehdä itseni mielenkiintoiseksi, kuljemme yhdessä autolla katselemassa paikkoja ja otan sen melkein aina remmissä mukaan, jos on todennäköistä, että paikka kiinnostaa Marilyniä. Eilenkin se piipahti kanssani mummolassa ja heinäladolla.

Maanantaina oli kovin kiireinen päivä. Aamulla piti ehtiä töihin ja illallakin oli menoa, joten Marilyn kulki remmissä mukana tallille ja takaisin pari kertaa. Teimme myös remmilenkin välillä, kun tulin töistä kotiin. Ukko oli ylitöissä iltamyöhään, joten Marilyn oli vain minun kanssani. Sillä oli varmasti äärimmäisen tylsä päivä, mutta takana oli melkein koko viikko vapaana - luulisin, että se juoksi edellisellä viikolla noin 80 tuntia. Kun pidin koiraa sylissä, se tuntui veltolta ja tyytyväiseltä.

Tiistaiaamuna tehtiin remmilenkki tallille, sehän ei ole erityisen nopea lenkki, koska hevoset pitää siirtää laitumelta ja ruokkia Romeo. Tuohon menee minulla joka aamu vähintään puoli tuntia ja enintään 45 min.

Illalla päästin Marilynin irti, ukkokulta kyllä yritti kieltää ja sanoi sen kumminkin karkaavan. Päästin silti. Marilyn siirtyi kotitieltämme sivuun noin 30 cm ja alkoi vimmatusti kaivaa maata. Ledit vaan vilkkui kaulassa ja rapa lensi kaarena taakse. Olin siinä tunnin ulkona, juoksutin hevosen, ruokin vanhan Romeon, vein sille vettä ja kävelin sinne tänne. Joskus klo 19 tulin takaisin ja Marilyn kaivoi vieläkin samassa kohtaa. Se oli tosi iloinen, kun kehuin sitä kuoppaa - siinä oli joku hiirenpesä ollut ja kuoppa oli tosi syvä. Laitoin koiran remmiin ja annoin lihapullapalan kuopan pohjalle ja annoin sen vielä kaivaa jotain 5 min. Kleokin tuli auttamaan kaivamisessa. Sitten sanoin koirille, että "Mennääs kotiin löhöämään sohvalle." Marilyn tuli löysällä remmillä kotiin ja sai siinä matkalla pari lihapullaa. (Se muuten kiljui riemusta, kun tulin töistä kotiin, yleensä se pitää herättää pisulle...)

Keskiviikkoaamuna taas pitkä aamulenkki. Minua hiukan harmittaa tallustella noutamaan hevosia laitumen äärilaidasta. En ole vieläkään sopeutunut syksyyn ja yritän sinnitellä crocsit jalassa märässä heinikossa. Aamuisin lämpötila on 3-6 C välillä ja minun on myönnettävä, että varpaita palelee. Käyn aamuisin suihkussa ja se lämmittää mukavasti. Keskiviikkoiltana oli ensin yksi pikkukokous ja sitten Marilynin huippuhetki - agilitytreenit hallilla. Tehtiin yksi rata kahteen kertaan ja olin todella tyytyväinen Marilyniin. Se ei yrittänyt kertaakaan tehdä mitään muuta kuin agilityä kanssani. Kepit se meni aivan nuolemalla (Marilyniksi). Hymyilin koko matkan kotiin ja rapsuttelin koiraa, joka nukkui ylen tyytyväisenä vieressäni etupenkillä.

Aamut ovat aina samanlaisia, jos menen Hesaan töihin. Annan kuitenkin Marilynille satunnaisesti nameja, kun se toimii remmissä siten, kun haluaisin sen toimivan vapaana. Hevosen takana haukkumisesta pellolla saa muuten aina isomman annoksen. Torstaiaamukaan ei tehnyt poikkeusta. Sain taas noutaa hevoset aivan pellon äärilaidasta. Yritän samalla miettiä jotain mukavaa muutosta tähän seikkaan ja olen keksinyt syksyn omenat. Niitä kun laittaa ämpäriin ja ravistelee, kuuluu aivan erityinen ääni ja hevoset todella tykkäävät mummon kirpakoista pikkuomenista. Varpaani ovat hieman sinertävät kun tulen 40 minuutin kuluttua sisälle suihkuun. Pitäisikö luovuttaa jo ja alkaa käyttää kenkiä? Vaikeaa, koska heitin lempikenkäni roskiin muutama viikko sitten. Niiden pohjassa oli reiät ja vesi tuli niistä sukkiin. Saappaita inhoan todella syvästi.

Torstaina Marilyn pääsee taas vapaaksi samassa kohtaa kuin tiistainakin. Mikään myyränkolo ei sitä kiinnosta, vaan se kiitää pellolle kotipihaa kohti korvat takana liikkeen riemusta. Kuljeskelen mummolan, ylämökin ja kodin väliä melkein pari tuntia. Keräilen omenoita ämpäriin, ravistelen niitä siellä ja annan hevosille pikkuannoksia omenoita. Marilyn singahtelee sinne tänne lähelläni, mutta ei karkaa kovin kauas. Tulee aina lähimaastoon, kun kutsun sitä. Kun yritän antaa sille namia, se vain heilauttaa häntää kovaa ja juoksee ohi. Kleolle namit kelpaa. Kehun Kleoakin.

Käyn katsomassa Kunigaskuluttajan ja Kotikadun telkkarista. Marilyn juoksentelee ympäriinsä pihapiirissä, ledivalot vilkahtelevat ikkunasta ja kuuluu satunnaisesti haukahteluja. Käyn mainoskatkoilla nakkamassa sille lihapullan palasia. Tuntuvat maistuvan hyvälle. Kun Kotikatu loppuu, käyn siirtämässä hevoset yöksi laitumelle. Menomatkalla Marilyn tulee syliin ja nuolee minua iloisesti. Laitan sen remmiin sen kummemmin asiaan reagoimatta. Nameja se tietenkin saa.

Eilen -perjantaina - taas erityisen pitkä aamulenkki. Tällä kertaa hevoset ovat metsässä niin kaukana kun pääsee. Onneksi minulla ei ollut kiire töihin, sillä aamutoimet vievät 45 min ulkona ja sisällä odottaa vielä kahvit, lehti ja suihku.

Illalla päästän taas Marilynin irti (klo on jotain 17), pihassa ovat myös Surina, Karma ja Kleo. Marilyn ei niitä kauaa moikkaile, vaan syöksyy talon takana olevaan metsään. Illan aikana se käy myös kaikissa lähinaapureissa haukkumassa eikä piittaa pätkääkään siitä, missä minä liikun. Pikkupeikko käväisi parituntisen agilitytreeneissa Karman kanssa. Minun piti lähetä ratsastamaan, mutta kutsuinkin sen sijaan kengittäjän lyömään Félagin irtokengän. Tällä kertaa saan odottaa kengittäjää 20 min, koska hänellä on ruoka kesken. Onko teillä muilla noin hitaat kengittäjät? (*Suom. huom.: ironiaa*)

Kengittäjän mentyä yritän Kleon ja Surinan kanssa houkutella Marilyniä metsästä isolle pellolle. Tuloksena on, että tulen sisälle vain Surinan kanssa. Kleokin katoaa iloisena metsään. Melko surkuhupaisaa, sanoisin. Minua ei muuten suututa tällainen yhtään jostain syystä. Marilyn nyt vaan tikittää eri lailla kuin muut koirat. On mielenkiintoista yrittää valloittaa noin vapaa sydän.

Ukko käy yksin kuumassa kylpytynnyrissä. Kello on jotan 23 maissa, kun menen katsomaan, joko haukkuva Marilyn on tullut pois naapurin pihasta. Ihan on hiljaista. Kuulen keittiön ikkunan alta melko kovaa rapinaa. Marilyn kaivaa reikää talon alle. Kun tulen sen luo se ei lähdekään karkuun, vaan heiluttaa minulle iloisesti häntää. Kehun kuoppaa hienoksi, heitän sinne lihapullan. Marilyn ahmaisee lihapullan ja tulee syliini. Olen siis kyykyssä sen vieressä. Nostan koiran syliin, rutistan sitä ja vien sen lämpimään suihkuun.

Illalla viimeiseksi istun kuumassa kylpytynnyrissä yksin, tuikkukynttilät luovat valoa ympärilleen. Mietiskelen kaikenlaista.

---

Tänä aamuna pidin Marilynin remmissä, juuri nyt en jaksa edes ajatella koiranmetsästyshommia. Kun ravistelin omenaämpäriä, hevoset laukkasivat luokseni portille laitumen äärimmäisestä laidasta ja Marilyn haukkui niitä, kun laitoin portit kiinni. Aamukeikka kesti vain 15 min. Parasta aamussa oli sumu, alkava auringonpaiste ja Romeon pitkän pitkä hörinä, kun se sai aamuruuat. Toivon todella, että tästä tulee hyvä päivä.

---

EN LUOVUTTAISI

Pitäisin kiinni viimeiseen asti.
Mutta lupaa kysymättä
tuuli riipii puusta
viimeisenkin lehden.
Seuraksi jää vain sade,
jonka pakkanen jäädyttää,
tuuli kuivattaa
ja aurinko jälleen sulattaa.

Vain luopumalla
voi antaa tilaa sille
mikä edessäpäin
odottaa jo idullaan.

- Hanna Ekola
Valoa ja voimaa / Sley-kirjat

Kuka pelkää mustaa miestä?

Koiraihmisille sattuu ja tapahtuu. Kuulin tässä päivänä muutamana yhdeltä tutulta staffikasvattajalta hauskan jutun. Staffithan ovat sellaisia aika pelottavan isosuisia tyyppejä ja jotkut luulevat niitä vaarallisiksi. (Staffordshirenbullterrierin kuva) Oikeasti ne ovat vain isoja kurnuttavia sammakoita, mutta se ei kuulu tähän tarinaan.

Olivat kävelyllä jossain lähiössä lenkkipolulla ja tuli sauvakävelijä vastaan ja koira karkasi omistajaltaan suoraan sitä kohti. Omistaja - joka on siis vanha ihana rouvashenkilö, mutta hyvin sporttinen tyyppi - karjaisi erittäin kuuluvasti "EI - TÄNNE - P*RK*LE!" Ihan tutun kuuloista, jos tunnet jonkun staffiperheen. Noin niitä usein komennetaan. Staffien omistajiksi tuntuu valikoituvan aika tempperamenttista sakkia.

Koira antoi kiinni ja sauvakävelijä siirtyi silti aivan polun laitaan ohittaessaan tämän rouvan koirineen. Rouva sanoi oikein kiltisti: "Ei tämä koira ole vaarallinen, se on vain niin kovin nuori ja innokas." Sauvakävelijä katsoi rouvaa alta kulmien ja tuhahti: "En minä sitä koiraa pelkää."

----

Entäpä jos saisit aikaan
"Jopas jotakin!" –tarinan,
jota kerrotaan aina uudestaan
ja uudestaan?
-Jeffrey Gitomer

---

Kuka pelkää mustaa miestä on muuten lasten juoksuleikki, jota voidaan leikkiä sekä sisä- että ulkotiloissa tai vaikka jäällä luistimet jalassa. Kun olin pieni, sitä leikittiin kovasti. Luulisin, että siitä on olemassa nykyajan lapsille yksinpelattava tietokoneversio.

Kiltti vai sokea?

Kleo - se on jo 10 vuotias eikä oikein koskaan karkaa. Tosin se välillä unohtuu jonnekin kaivamaan intensiivisesti, mutta viimeisen vuoden aikana se ei ole oikein koskaan poistunut kotipihalta. Meillä se on tavallaan aika väljä käsite, koska tonttimme on 40 ha kooltaan, mutta sanotaan nyt, että kotipihan määritelmä: kylätietä ei ole ylitetty eikä uitu yhdenkään valtaojan yli. Sellainen riittää meillä ihan hyvin.

Tuossa alla olevassa kuvassa hevoset ovat "pihalla" ja sumu rajaa kevyesti pihan ulkopuolisen alueen.

Mutta asiaan: Kleo ei siis poistu oikein koskaan pihalta. Olen alkanut ajatella, että se johtuu siitä, että sen näkö on huono. Olen nimittäin muutaman kerran innostanut sitä hyppäämään renkaan läpi *BTW:Marilyn katsoo silloin metsästä kateellisena* ja kerran se otti vauhtia aivan liian kaukaa ja läsäytti nenänsä keskelle renkaan alareunaa. *Auts* Kontaktikapistukselle se tulee myös joskus samaa vauhtia ja samoin tuloksin. *Auts*

Tässä päivänä muutamana oranssit crocksini (=saappaani vielä tähän aikaan vuodesta - ei sukkia) lentelivät sinne tänne, kun neitikoira juoksi niiden yli. Olivat unohtuneet keskelle laittiaa. Pikkupeikko sanoo tuon crocsien kohtalon johtuvan siitä, että vanhukset ovat välinpitämättömiä ja tylyjä tyyppejä. Minä puolestani luulen, että tämä ylen hienostunut koiraneito ei nähnyt moisia kapistuksia lainkaan. Toisaalta, saattoihan se olla kannanotto crocksien kauneudestakin, niistähän kaikki ei oikein tykkää. Heh.

Niin tai näin: Kleo on saanut pikkupeikolta agility-kilpailukiellon vanhuuden vuoksi.

Eilisestä päivästä sen verran, että oli oikeasti mukavaa, niinkuin pitikin. Kävin mm. katsomassa Helsingin piirinmestaruuskisoja (agility) Marilynin kanssa. Ensin se ei oikein malttanut kiltisti katsella. Kun lupasin sille, että jos se on nätisti, se pääsee mukaan joskus, se istui kentän laidalla ja katsoi rävähtämättä mini-joukkukisaa häntä hiljaa puolelta toiselle heiluen. Erityisesti se innostui aina, kun näki Karstusen Jannen radalla. Voi voi, niin kovaa minä en tule koskaan pääsemään...

Sitten Marilyn ja Karma saivat rokotukset. Lopun päivää Marilyn makasikin aivan reporankana sohvalla.

Ukko meni pyhäillaksi töihin, joten kävin antamassa Huanes-konserttiliput arvostavampiin käsiin. Myin myös kengittäjälle vaimoineen heinäkuorman. Kiva pariskunta!

Pikkupeikko antoi minun ratsastaa Ísingillä, koska hänellä oli kiire takaisin kotiin Muurlaan - veljet, se poni laukkaa niin kovaa, että minulta tulee vesi silmistä! Tai sitten minulla on helposti vesittyvät silmät.

Illan lopuksi torkuin katsomassa Amazing Racea, yksi lempiohjelmistani töllöttimestä. Joskus tuntuu, että sellaista en jaksaisi ollenkaan. Tämä oma elämäkin IRL on välillä aikamoista haipakkaa.

---

Tänään on tärkeä päivä, sillä
elän vain tässä päivässä. Eilistä
en voi muuttaa, huomisesta en tiedä.
Huominen on huomisen tämä päivä.
-Vexom

Norjanmuisteloa

Norjanmatkasta ei tullut kovin paljon laitettua kuvasatoa tänne blogiin. Nyt, kun on rauhaisa aamu ja olen kaikki hommat hoitanut: siirtänyt hevoset, ruokkinut Romeon ja ulkoiluttanut perinpohjaisesti omat koirani, on ollut hiukan aikaa katsella Norjan kuvia.



Tässäpä tarina tälle päivälle, perinnetarustoa Norjasta, vuohet määkivät sen ohimennessään:

Kun lopultakin näkee valoa tunnelin päässä...
Voi haaveilla vaikka omasta villistä seeprasta...
Tai kokonaisesta seepraperheestä - ihania raitoja näillä...
Kuulin myös, ettei edes apinaäiti kanna vauvaansa koko ikäänsä, se väsyy, jos lapsi kasvaa liian painavaksi...

-------
Hauskaa sunnuntaita kaikille - minä ainakin ajattelin tehdä kaikkea kivaa. Tehkää tekin!

Hevonen - hyttynen?

"Paljo välii!" (Marilynin mielestä.) Hyttysiä on ihan yhtä kiva jahdata kuin hevosia. Tänä aamuna koiraneito jäi kotipihaan noin neliömetrin alueelle jahtaamaan pikkuhyttysiä, kun minä kävin siirtämässä hevoset, ruokkimassa Romeon ja hakemassa aamun lehden.

Se suostui hyppäämään yhden agilityesteen (naksu-namipalkalla) ja sitten se siirtyi entiseen kohtaan leikkimään hyttysillä. Oli sellaiset kontaktit meikäläiseen, että "Paljo välii!"

Haastetta riittää!

----


Kademieli painaa ihmisen alamaihin.
Toisen ihaileminen kohottaa. Eikös
tämän pitäisi olla ihan selvä juttu?
-Elvis Presley

Ei voi olla totta!

Tänä aamuna nousin levänneenä ylös 6:15, raastoin Romeolle 2 porkkanaa *joo-o - en uskalla syöttää sille porkkananpalasiakaan enää viime talvisen sairastumisen jälkeen*, otin raasteet pikkukupissa mukaan (made by Ikea, näppärää ja helppoa) ja vielä pari porkkanaa sellaisenaan. Laitoin Marilynille ledivalot kaulaan palamaan ja otin sen remmissä mukaan ulos. Latasin taskuihin namia ja muistin ottaa naksunkin mukaan. Kleo juoksi vapaana.

Luulin, että hevoset olivat siirtyneet pihattoon itsekseen, kun niitä ei näkynyt, mutta ne olivatkin kaikkein kauimmaisessa päässä isoa laidunta. Lähdin kävelemään sinnepäin ja päästin samalla Marilynin irti. Se koikkaloikkaloi onnellisena ympärilläni, naksautin pari kertaa palkaksi siitä, että se katsoi minua ja se syöksyi hakemaan namipalkan kädestäni. Sitten se jatkoi jolkotteluaan hevosia kohti.

Kun olimme Ísingin kohdalla, sanoin hevoselle "hus-hus-huus" saadakseni sen juoksemaan ja silloin Marilyn siirtyi hevosen taakse ja napakalla haukulla ajoi sen noin 100 m päähän ihan oikeaan suuntaan. Naksautin ja koira syöksyi hakemaan minulta namin.

Vissa ja Félagi olivat hiukan kauempana. Näytin niitä Marilynille kädelläni ja sanoin taas "hus-hus-huus". Olin siis itse vielä hevosten takana ja ne olivat selin minuun ja söivät kaikessa rauhassa ruohoa. Marilyn syöksyi hurjalla vauhdilla hevosten turpien eteen ja alkoi haukkua. Hevoset kääntyivät ja koko porukka laukkasi ensimmäisen väliaidan luokse. (Muutamia satoja metrejä.) Kehuin Marilyniä, huutelin sille "jaau, jaau" iloisella äänellä. Se heilutti häntää ja jäi seisomaan minua katsellen.

Kävelin hevosten ja odottavan koiran luo, ne olivat alkaneet syödä taas ruohoa ihan rauhassa. Kun pääsin lähemmäksi, sanoin taas Marilynille "hus-hus-huus" ja se ajoi kaikki kolme hurjasti haukkuen toiselle puolen kotitietämme, juuri sinne, minne pitikin. Ukko tuli juuri autollaan ja sulki portin niiden takana ja avasi kotitiemme sulkevat langat. Marilyn juoksi minua kohti ja sanoin sille todella iloisena "Upea tyttö!" ja naksautin. Se juoksi luokseni, annoin sille jackpotin nameja ja kytkin sen remmiin. Se heilautti häntää.

Heitin hevosille kolme porkkanan palaa, jokaiselle riitti oma. Kävelimme yhdessä, minä, Marilyn ja Kleo karjakeittiölle ja annoin Romeolle viherpellettipuuroa porkkananraasteella ja 16+ -rehua. Se hörisi. Marilyn oli kiinni ja sai syödä lattialle ripottelemiani kissanruokia.

Kävelimme takaisin kotiin tallilta (klo oli n. 7:00). Otin aamun lehden tullessani. Minulla oli epätodellinen olo. En ole oikeastaan varma, näinkö unta...


Kuvasta muuten voi nähdä, kuinka Marilyn on saanut arvostettua lisää nukkumakorin sisustukseen: puksipuut molemmin puolin saavat sen varmaan tuntemaan itsensä arvokkaaksi.

-------
Pikkupeikko tuli eilen kotiin, uudet kämppäkaverit koirineen juoksentelivat hetken aikaa ympäri pihaa tutustumassa meidän koiriin ja hevosiin ja sitten ne vei kumminkin kaikki uudet koirat pois. En saanutkaan lainaksi neljättä koiraa. Elämä on pettymyksiä täynnä...

Tyhmentääköhän maailma muuten lapsia: peikkolapsi on alkanut seurata BB:tä?

Vapaa kuin tuuli

Voi rähmä, onkohan minussa jotain vikaa, kun en oikein osaa masennella aamuisin? Eilen kyllä oli aika karseeta, kun vettä tuli kuin saavista kaatamalla, taisi sataa pari päivää ihan yhtä soittoa. Saatoinpä päästellä muutamia varsin rankkoja kirosanojakin... voi voi, sellainen hävettää seuraavana päivänä. Tai minuahan hävettää melkein heti, kun olen sellainen äkkipikainen.

Mutta tänään, oi ihanuutta! Aamu valkeni kirkkaana ja hevoset laitumella näyttivät niin kovin ihanilta. En olisi raatsinut niitä edes siirtää pois sinne kuratarhan puolelle, mutta pakko on, koska luulen, että jos jätän ne laitumelle, pitää laajentaa porttia. Ukko ei oikein tykkää aitahommista, joten tämä on sellainen kompromissi. Itselläni on myös niin hiivatin lyhyet kintut, että en saa jalkoja taipumaan hevosen kylkiin, jos se enemmän lihoo vielä...

Päästin muuten Marilynin taas irti ulos, se on koko viikon juossut ja juossut ja juossut. Parhaina päivinä se on kiitänyt ympäri kylää kymmenenkin tuntia. Olen ollut havaitsevinani, että sen reviiri on pienemään päin, se viihtyy aika hyvin jo omassa pihassakin. Eilen se haukkui avukseni myös hevoset pois tarhasta. Tänään se kiiti niiden ohi suoraan metsään. Heijastinledipanta vaan vilkkui, kun se häntä pystyssä riensi metsään. Oi pienen koiran onnea! Ollapa niin nopsajalkainen itsekin, mikä olisi loikkiessa.

Äsken se tuli tuohon etukuistille, ovi on auki. Se haukahti ikään kuin sanoakseen, että tässä ollaan. Kun menin kuistille, se paineli saman tien takapihalle täyttä karkua. "Minua ei vangita." Olen naksutellut sille ja aina, kun se antaa koskea itseensä, se saa namin. Olenpa kokeillut satunnaisesti koirapilliäkin. Minun on vaan kauhean vaikea käyttää mitään apuneuvoja, kun tempaisen päälleni milloin minkäkin takin ja kamat on sitten aina väärän taskussa. Ja pilli kaulassakin tuntuu hassulta. Varmaan lähden se kaulassa töihin ja alan vahingossa vihellellä merkkejä mun projektityöntekijöille. Se saattaisi herättää hiukan närää...

Pikkupeikko tulee muuten tänään kotiin ja tuo minulle neljännen koiran! Muksaa.
----

Jos seinä tulee vastaan, etsi ovea.
- Marita Engberg

Mikä on ollessa...

... kotona rauhallisena ja viattomana. Lämpimällä vedellä pesty ja kuivaksi kierretty kylmän sateen jälkeen.

Hauska otus, lieneekö tuo ollenkaan tyhmä blondi?

Koiratreeniä projektikuvin

Osa 1: Koira no 3 lähtee opiskelemaan. "Aion olla reipas ja pitää huolen siitä, että opiskelijaelämä on hankalaa, koska ulkonakin pitää käydä säännöllisesti. Pelottaa."

Osa 2: Koira no 2: "Hieno näyttelyseisonta. Olen kaunis. Häntä taitaa kaivata trimmausta."

Osa 3: Koira no 2: "Kiva ruokailla tiskipöydällä onnistuneen näyttelyreenin jälkeen."

Osa 4: Koira no 2: " Kummasti väsyttää. Eikä mennyt kahtakaan päivää."

*Ei kuvaa*

Osa 5: Koira no 1: "Nukun pöydän alla, liian pimeää kuvattavaksi. Ihanaa, kun voi olla avuksi!" Hevonen no 1: "Minä lepään pihatossa, onneksi sain jo irronneen kenkäni takaisin. Minustakin on kiva auttaa, vaikka vähän onkin turpa turvoksissa."

Viimeinen osa (tällä erää): Kouluttaja 1: "Uunitomaatti, valkosipuliperunat, kalapuikko ja raikas vichy. Ihana palkka puolentoista päivän työstä. En syö hetkeen porkkanoita, mutta en kyllä syö tätäkään kaikkea. Päiväunten paikka."

Hevosenostoa harkinnalla

Tänä aamuna mieleeni tuli taas se, miten hankin ensimmäisen issikkani. Eka issikkahan minulle tuli 1999, musta, paksu passitahtinen 7-vuotias suomalainen jukuripää Félagi. Kaupanpäällisenä ja pakollisena ostoksena tuli Romeo-shettiksemme, tuota issikkaa ei saanut ilman. Peikkolapsi oli vielä ainakin vuoden ponikokoinenkin ihan sopivasti. Järkevänä ja harkitsevana tyttönä ostin ne keltaisesta pörssistä näkemättä. Myyjä kehui ja kuulosti siltä, että hän rakasti molempia kovasti.

Olin toki varmistanut selustani ja olimme myyjän kanssa sopineet, että nuo kaksi ovat luonamme kuukauden (muistaakseni heinäkuun) käsirahalla ja mikäli en pidä otuksista, myyjä saa pitää käsirahan vuokrana ja voin palauttaa hevoset.

Aitauskaan ei ollut aivan valmis - sitä oli osittain purettu edelliskesän shettislomailijoiden jäljiltä, mutta matkaan oli päästävä ja heti. Olimme molemmat - ukko ja minä - siihenkin aikaan Hesassa töissä ja hieman hän yritti estellä innostunutta vaimoaan, joka iltapäivällä soitti kännykästään ja kertoi iloisena, että kaikki muu oli järjestetty, mutta kuski puuttui. Nauvossa pitäisi olla parin lossin takana illalla. Aidasta en sanonut mitään... kaikkea siinä rytäkässä muistelemaan.

Pikkupeikko oli musiikkileirillä lähellä Lohjaa (ikää rapiat 9v ja omaa tahtoakin oli päässyt jo kasvamaan, mutta olisihan toki oma poni tytölle kiva juttu). Leiriltä kävin tytön nappaamassa illaksi mukaan ja Lahnajärven kahvilaan pihaan jäi oma autoni, kun ukko kurvaili lainatrailerin kanssa minuutilleen sovitulle kohtauspaikalle. Poika oli kaverin luona yökylässä, joten hän ei tarvinnut huolenpitoa illalla. Peikkolapsi ei ollut ollenkaan innostunut. Shettikset olivat niitä, jotka purivat, potkivat ja pukittivat. Epäluulo oli käsin kosketeltavaa.

Pääsimme perille jollekin lapulle kyhäämäni ajo-ohjeen mukaan ja siellä oli vastassa heppojen kesähoitaja, joka odotteli paikalle pappia sopimaan oman isänsä hautajaisia. Miten sopivasti valittu päivä! Itse myyjää en koskaan tavannut - taisi olla kipeä juttu myydä nämä hevoset...

Kesämökki se muistaakseni oli ja maisemat olivat merelliset. Romeon saimme suoraan traikkuun, se oli kokenut matkaaja kaikesta päättäen. Félagi oli kuulemma ollut traikussa eläessään vasta muutaman kerran eikä se ollut ollenkaan innokas lastautumaan. Marie-kekseillä ja kärsivällisyydellä ja selvällä rakkaudella tuo musta jätti saatiin traikkuun, hoitaja laittoi. Lastaus ei kestänyt pariakaan tuntia. Minä muistaakseni yritin pitäytyä kauempana ja annoin välillä hurjasti hörisevälle Romeolle keksejä, ettei se vallan hermostuisi houkutuslintuna oloonsa. Luulen, että peikkolapsi ja minä hymyilimme kovasti. Ukkokaan ei ollut kai kovin hermona.

Lossilta sitten soitin appiukolle iloani huonosti pidätellen: "Arvaas missä ollaan ja mitä on kyydissä?" Ilta oli jo pitkällä, kun ajoimme trailerilla kotipihaan, avasimme takaluukun ja peruutimme otukset ulos trailerista. Appiukko ja anoppi olivat juuri saaneet aidan kasaan meitä varten. Mikäs sinne olisi hevosia laitellessa. Kaikki hymyilivät, muistaakseni.

Kiireellä palautin hämmentyneen, mutta iloisen pikkupeikon musiikkileirilleen. Illalla katselin, miten kauniita hevoset olivat, kun ne rapsuttelivat toisiaan. Mahtava tunne, melkein omia hevosia pihassa.

Siitä se alkoi, hevosenomistajan arki. En muista, olenko koskaan katunut. Ei ole ollut tapana katua, vaan kärsiä seuraukset. Enkä ikinä kuvitellut, että olisin pystynyt kokonaisen hevosen palauttamaan.

Olihan se Félagi aika nuori ja pukitti lähes lakkaamatta, jos maastolenkille piti lähteä ilman Romeon turvaa.

Mutta se onkin jo ihan toinen tarina.

Kivoja hommia

Kaisan huoleen "akkojen hommiin" jumiutumisesta on aivan turha. Ne on aika hienoja puuhia!

Tänäänkin on

- pesty mattoja ukkojen koneilla (siitä se aito ilo, että on kunnon painepesuri!) &

- shoppailtu pikkupeikon uuteen kotiin Ikeataivaasta vaikka mitä &

- käyty kunnon pohjalaisakan kotona katsomassa ja nauttimassa, miten tosinainen yhtäaikaisesti:

• käy hyvää keskustelua,
• tarjoaa hyvänmakuiset kahvit &
• pitää oman ukkonsa suhteellisen tyytyväisenä
• ompelee verhot &
• sekä on iloinen erittäin korkeasta iästään huolimatta

Ja kohta pääsen pönttöön kaatosateessa lämmittelemään ja rentoutumaan (jos jaksan olla hereillä siihen asti).

Kuva on tämänaamuinen: hepot tulevat viheltämällä pois laitumelta päästäkseen nauttimaan mutakylvyistä ja pihaton lämmöstä. Päivän parhaita hetkiä minulle.

Huomenna

Mä menen tekemään akkojen hommia.

Agilitykentällä

Terrieri-ihmiset juttelee koirilleen. Ne on kiinnostuneita. Älä pelkää mennä väliin. Me ollaan sellaisia touhukkaita. Ei siihen koiraa tarvita. Miten se sanotaan yhdellä sanalla?

Mikä on seuraava kysymys?

Viikonloppuhommia

Jaa-a, mitähän sitä tänään tekisi. Eilen kävin räjäyttämässä pommin yhdessä aika homeisessa paikassa. Jäi suutariksi. Kukaan ei kuollut. Mulla vaan toi osumatarkkuus paranee. Vanhempana vaan oppii häpeämään nopeammin. Virkistävää, kun tietää olevansa niin väärässä.

Taidan mennä siivomaan Romeon koppia. Ukko teki siitä aika hienon. Vanha poni voi siellä viettää eläkepäiviään. On kiva kertoa niille, jotka on kanssa rakastaneet/rakastavat sitä, että minä/me pidämme siitä huolen. Se on aika helppo tyyppi, Romeo. Meillä päin tykätään vanhoistakin, kun ollaan vähän niinkuin kallellaan sinnepäin. Romeo tarvii välipalaleipää aika usein. Ja sille voi jutella, jos tykkää jutella itsekseen.

Mutta ei me ihan kuolleita olla... vaikka muka jotkut "ruuhkavuodet" on takanapäin. Tehkääs perässä, jos osaatte, kakarat.

Onnistunut mielikuvaharjoittelu!

Tänään tulee olemaan kiireinen päivä. Kokous toisensa perään. Nukuin hiukan huonosti. Pikkupeikkokin oli illalla jossain reissussa ja alitajuntani odotteli häntä, vaikka nukuinkin. Pojan koulumurheetkin vilahtelevat mielessä. Ukko on purjehduskisapäällikkönä ja sekään ei ole välttämättä aina helppo homma. Mietin myös, mitä loppuviimeksi voin tehdä harmaalle pallolle, kun se vaan lihoo ja kasvaa. Marilynkin ahdistaa. Toiset ihmiset tekevät paljon viisaampia ratkaisuja. En huomannut ottaa takkiakaan, kun lähdin siirtämään hevoset.

Sitten päätän fokusoida itseni ja laatia itselleni mission ja vision ihan vaan tälle päivälle.
(Suomeksi: kohdistan ajatukseni vain tähän päivään ja päätän pikkutehtävän ja sille laajemman lopputuloksen. Esimerkki: haluan tänään saada ilmaisen lounaan ja pyrin siihen, että näin on joka päivä.)

Minun missioni ja visioni ovat kovin yksityisiä, joten eipä niistä sen enempää. Nyt vaan takaisin fokusoimaan. Keskityn ajattelemaan tulevaa päivää ja sen tapahtumia ja samalla kutsun hevosia pois laitumelta.

Yleensä ne tulevat reipasta laukkaa ja heitän niille pari leipää ja sitten homma on tehty. Nyt ne jäävät jäkittämään keskelle märkää peltoa ja joudun noutamaan ne ja ajamaan ne pois pellolta. Ei mennyt ihan putkeen. En osaa edes sanoa, raivostuttaako, koska keskityn ajattelemaan tulevaa päivää. Hiukan tuli liikuntaa samalla, ajattelen keveästi.

Olen laittanut koirat omille paikoilleen, Karma odottaa tallissa, koska siellä se ei hauku ja herätä koko kylää. Yleensä se odottaa nätisti, mutta nyt se on odottanut kauemmin kuin tavallista ja repinyt leipäpusseja ympäri tallin lattiaa. Ei mennyt ihan putkeen. En siivoa.

Haen lehden. Se onnistuu hyvin. Saan lehden ehjänä ulos laatikosta, vaikka minulla on kaksi koiraa remmissä. Takaisin fokusoimaan ja suunnittelemaan tulevan päivän tehtäviä. Ajattelen: "Mikään ei voi mennä pieleen. Tottakai onnistut!" Alan jo hiukan uskoa itseeni.

Sitten se tapahtuu. Kaadun mutaan rähmälleni ja Marilyn poistuu kohti kaupunkia valkoinen häntä iloisesti pystyssä ja remmi perässä. Kun karjaisen sille, se ilahtuu vielä enemmän ja lähtee laukkaan. Eri kiva tyyppi, mutta ei ihan mun tyyppiäni, ajattelen.

No, se siitä fokusoinnista. Kiirehdin takaisin kotiin, Karma juuttuu aitalankoihin matkallla ja koska se on paimenkoira, sitä on lähes mahdoton irroittaa, koska se jähmettyy. En kerro teille, mitä ajattelen. Sivusilmällä näen valkoisen, iloisen koiran keskellä kylätietä. Se etenee tyynesti. Tietää varmaan, minne se on menossa.

Kävelen sisään, yritän hillitä itseni. Onnistun. Työnnän pään makuuhuoneemme ovesta sisään ja sanon, että Marilyn on karannut ja haen sen autolla. Uninen ukko on lähdössä apuun. Pyydän häntä keittämään kahvia, kuten aina aamuisin.

Ajan autolla Marilyniä kohti. Se ilahtuu ja heiluttaa häntää. Pysähdyn. En näe koiraa takanani. Tietenkään, koska se on edessäni taas yhtä iloisena. Muistan yhden vanhan tarinan metsäsyskoirasta ja metsäautotiestä ja ajan vauhdilla Marilynin ohi ainakin 100 m. Se hämmästyy. Tulen ulos autosta ja ryhdistäydyn. Sanon sille kyllästyneesti: "Tule autoon, mua ei huvita."

Se tulee. Ajattelen: "Ei ole todellista!"

---

Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä päivästä tulee. En oikein osaa sanoa, alkoiko se hyvin vai ei. Oikeastaan se on kokonaan edessä vielä. En uskalla fokusoida mitään, sillä muistan hämärästi ajatelleeni jossain vaiheessa, että jos kaatuisin kuraan, niin ei hyvä heiluisi... Aika kiva kokemus olla väärässä heti aamusta. Yleensähän en erehdy, kuten tiedätte.

Kahvi muuten onnistui mainiosti. Kiitokset keittäjälle.

---
Positiivaritkin osui tänään:
Myönteinen asenne ei ehkä ratkaise kaikkia pulmiasi, mutta se ärsyttää juuri sen verran, että ihmiset vaivautuvat edes yrittämään.
-Herm Albright

Mammutin metsästäjä

Eilinen päivä meni mukavasti. Kaatosateessa on ihanaa ratsastaa, koska hirvikärpäset eivät lennä silloin. Onhan siinä toisin varjopuolesakin, mutta onneksi koti on lähellä, kun paleltaa. Hyvän ystävän kanssa yhdessä ratsastaminen oli myös nautittavaa - tuskin muistankaan, milloin siihen on ollut viimeksi tilaisuus.

Kun pitää kotona hevosia ja laiduntilaa on paljon, on aidankorjaaminen puolet tai enemmän harrastuksesta. Eilen se oli tyydyttävää, koska sain homman melko hyvään läjään ennen sateen alkua. Pystyin nukkumaan yöni rauhassa, koska minun ei tarvinnut pelätä sitä, että yöllä pitää taas kävelyttää hevosta pimeässä ja samalla tutkia, mistä kohtaa aitaa se on karannut. *Voin vakuuttaa, että se on aika turhauttavaa puuhaa kaatosateessa, mutta luultavasti monet pihattohevosten pitäjät ovat asiaan törmänneetkin. *

Aitaa korjatessa voi myös ajatella kaikenlaista. Luulen, että eilen ajattelin aika paljon Marilyniä ja mm. kennelpojan neuvoja sen kanssa toimimiseen. Heräsin aamulla hetkeä ennen kellonsoittoa unesta, jossa olin vähän kuin Untinen-Auelin Ayla, hevonen ja susi. Ratsastin hevosella, joka ehkä oli Félagi, olin pukeutunut turkiksiin ja minulla oli keihäs, jonka kärjessä roikkui jokin raato. Vieressäni juoksi vaalea, lerppukielinen otus, joka ehkä oli Marilyn. Koira tuijotti herkeämättä minua - ei raatoa. Heräsin hymyillen miettimään, että ehkä olen miettinyt vähän liikaa.

Totuushan on kuitenkin se, että ne terrierit, jotka pysyvät omistajiensa lähellä myös metsässä, ovat ilmeisesti vakuuttuneet siitä, että niiden omistajat osaavat saalistaa ja ovat hyviä metsästyksen johtajia (tai sitten niillä koirilla ei ole kovin kummoista riistaviettiä). Tätä täytyy miettiä lisää...

Siitäkin olen melko varma, että noita Marilynin opettelusessioita kannattaisi ehkä pitää useammin kuin kerran vuodessa, mikä nyt on ollut tyypillisenä tahtina.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Eilinen päivä hujahti taas kuin siivillä. Kauppareissun jälkeen menimme ukon kanssa aitaa korjaamaan. Ilmeisesti hirvet olivat viime viikolla kaataneet melkoisen määrän tolppia isoimmalta ja tällä hetkellä vehreimmältä laidunlohkolta.

Ukko ei pidä aitatolppien lyömisestä, kuten olen aiemminkin kertonut. Nyt hän oli keksinyt uuden konstin: laitetaan tolppa reikään ja painetaan se traktorin etukuormaajalla maahan. Ei lekaa - ei hikeä.

Itse kiertelin laittamassa langat kuntoon ja kiertämässä uusiin tolppiin eristeet kiinni. Sää oli mahtava - aurinkoa taivaan täydeltä. Ihanan kesäistä! Olimme edellisenä iltana taas kerran surreet sitä, kun Marilyn ei koskaan oikein pääse juoksemaan, kun on aina jossain narussa kiinni. Ajattelin, että tuo avara pelto ja ainakin parin-kolmen tunnin homma olisi hyvä paikka opettaa Marilyniä sittenkin pysymään luonani.

Olin laatinut taktiikkasuunnitelmankin:
1) pidetään otusta ensin lähelläni ja leikitään leluilla ja namitetaan lihapullilla, joita olin varannut runsaan pussillisen
2) kun otus katsoo minua kuin jumalaa rävähtämättä, päästetään se irti ja
3) kun se kiertelee lähellä, heitellään sille nameja maahan
4) Kerrotaan puhelimella lähinaapureille, että koira ajetaan pois, jos se tulee pihalle
5) Annetaan otuksen juoksennella mielin määrin ja otetaan se vasta sitten kiinni, kun se on ihan väsy.

Koulutussession todellinen kulku:

11:30:

Puetaan treeniliivit päälle ja ladataan nameja ja vinkuleluja etc. liivin useisiin taskuihin. Otetaan koira ja siirrytään pellolle.

11:35:

Laitellaan tolppaeristeitä, koira on kiinni aina siinä tolpassa, jota säädellään. Annetaan nameja ja kehutaan otusta.

11:40:

Tavoitetila -jumalolento - saavutettu. Päästetään koira irti ja heitetään samalla satsi nameja maahan. Koira painaa korvat taakse ja juoksee valtaisan pellon yli suoraan metsään. Koira 2 -Kleo - syö onnellisena maahan heitellyt pikkuiset lihapullan palat. Kuivaillaan silmistä vedet, nauru ei ota loppuakseen. Miten se TV-mainos menikään: "Tuolta se tuli ja tonne se meni."

11:41

Kerrotaan puhelimella lähinaapureille, että koira ajetaan pois, jos se tulee pihalle.

* Korjataan aitaa, laitetaan maittava grilliateria ja syödään, katsotaan olympialaisten keihään loppukilpailua, kahvitellaan mummolla. Toivotaan, ettei pikku riiviö jää auton alle, vaan malttaa pysyä metsässä. Tuijotellaan pelloille ja metsälaitaan. Suunnitellaan otuksen etsintää hevosella liikkuen.*

15:08

Puhelinsoitto, joka kertoo seuraavaa: "Naapurin rouvaa on sienestäessään alkanut odottamatta pelottaa. Ehkä susi tuijottaa minua silmillään, oli ajatellut. Sitten oli huomannut pienen valkoisen koiran, joka tuijottaa ääneti kieli suusta maahan asti roikkuen. Koira kuulemma seurasi häntä kotiinsa ja perheen pikkupojat ovat tuomassa sitä kotiin."

15:15

Menemme tuojia vastaan Kleon kanssa. Moitin Marilyniä ankarasti ja se heiluttaa häntää hiljaa. Koiran ilme on nolo. Se lysähtää maantielle ja melkein nukahtaa.

Loppupäätelmä:

Koe lievästi epäonnistunut. Lisäselvitys: Vain tavoite 3) epäonnistunut, muut ok. Lisäbonus: tiedän, miltä kilometrin päässä asuvien naapurin pojat näyttävät.

---

Illalla olimme vielä Kalliopirtillä pienviljelijäyhdistyksen 60-vuotisjuhlissa. Paikalle oli kokoontunut runsain mitoin vanhoja ja uusia naapureita. Juhlan tunnelma oli upea: monet tutut kasvot kylätieltämme saivat nimet ja asuinpaikat. Nimiä en taida kaikkia enää muistaa, mutta olen vakuuttunut, että kyläämme on muuttanut iso määrä nuoria ihmisiä, jotka jaksavat keksiä kaikkea kivaa yhdessä itsensä ja lapsiensa ratoksi. Ehkäpä vanha kyläkoulukin saa taas alle kouluikäisten satujumppakerhon, kuten siihen aikaan, kun pikkupeikko ja poikani olivat pieniä.

---

Ukko lähti golfaamaan, tänään voi ottaa rennommin, kun aitakin on taas kunnossa. Ehkä ehtisin lukea myös kurssikirjaani huomista varten.

Jos joku ylen viisas terrieri-ihminen keksii, millainen voisi "Marilyn: koulutussessio 2" olla, niin viestiä saa laittaa kommentteihin tai vaikka ihan soitellakin, jos omaa oikean numeron.

Ammattimaista toimintaa

Ensimmäinen viikko töitä takana. Monet ovat lomien jälkeen aika tohkeissaan, kun päästään taas hommiin kunnolla kiinni. Asiakkaat ovat "heränneet" ja tilauksia ja tarjouspyyntöjä kuulemma vyöryy sisään. Yhdistystoimintapuolellakin näyttää monissa seuroissa alkavan toiminta uudelleen. Kokouspyyntöjä suorastaan sataa sähköpostiini.

Minullakin on ollut oikein energinen ja hyvä olo, vaikka monet hoitamattomat asiat painavatkin mieltäni. Olen laatinut erilaisia aikatauluja excel-taulukoin ja päähäni, jotta mitään ei unohtuisi. Puhelimessa menee kaksi-kolme tuntia päivästä. En ole ihan varma, miten edes selviän kaikesta.

Olen sopivasti menossa ensi viikon alussa koulutukseen, jonka esitehtävänä on lukea kirja "Älykäs itsensä johtaminen." Tästä on muuten omassa elämässäni mahtava esimerkki tuo Norjan matkan suunnittelu. Ensimmäisen kesälomapätkän aamuhetkinä varailin majoitustiloja ja laadin suunnitelmia reitille. Sitten menin töihin välillä ja huomasin kalenteristani, että olin varannut seuraavan lomanpätkän alkavaksi viikkoa Norjan matkan alkamisen jälkeen. Näin voi toimia vain erittäin ammattimainen projektipäällikkö. Kannattaa ottaa mallia.

Yleisesti ottaen on riskipeliä laittaa ihminen johtamaan asioita. Monet koneet ovat tietenkin luotettavampia. Myös Norpatti on tämän huomannut.

Hauskaa päivää teillekin. Minä lähden tekemään hankintoja.

Helppo nakki - eiku porkkana

Jos meillä olisi kirahvi tai pari seepraa, niin olispa helppoa: ne söisi ihan tavallisia porkkanoita. Niitä on yksinkertaista saada Suomestakin. Ja kirahvi on upean näköinen eläin. Seepralla on hassut raidat - ihan kuin hevonen pyjamassa.

Kuva: Norjan matkalta, kirahvi ja pieni seepralauma

Haju ei näy kuvassa

Korvat kovenevat, kun tulee ikää lisää. Tässä Kleo, 10-vee, aamulenkin jälkeen klo 6:45. Ulkona oltiin kuuden maissa ja huutelin Kleoa ja muistelinkin sen jo tulleen sisään, mutta äsken ulko-oveen "koputettiin" ja sieltä saapui tämän näköinen otus. Ojan vartta on kaivettu ja hartaasti.

Teidän onneksenne haju ei näy kuvassa.

---

Ja vielä: lämpöiset onnittelut velimiehelle jossain Länsi-Suomessa synttäreiden johdosta!

Hullu paljon töitä tekee...

... yhdistyshullu vielä enemmän. Vai miten se oli?

Eilinen meni rattoistasti vesisateessa Lohjan rantakentällä agilitykisoja kuuluttaen. Ainoa ikävä hetki tuli, kun maksi kolmosten kisojen loppupuolella kuulin, että kolmosille onkin kaksi kisaa. Olin juuri kuvitellut itseni lämpimään saunaan ja kylpytynnyriin, kun joku sanoi: "Meillä on tuplakisat, etkös ole yhtään katsonut?" No, en ollut. Piti sitten kuvitella itsensä vielä vesisateeseen melkein kahdeksi tunniksi katsomaan huippuagilityä. Hyvinhän ne useat veti, ilohan sitä oli katsella.

Heitin siinä sitten kuuluttaessa läppää: "Meillä on uudet säännöt, näin sadekelillä ekalla radalla hylätyt ei saa tulla tokalle radalle, jotta toimihenkilöt pääsee nopeammin kotiin kuivumaan. Emme palauta rahoja. Ei kannata nurista netissä." Ja vielä hetkeä myöhemmin varmuuden vuoksi: "Jos joku ei ymmärtänyt, niin tämä äskeinen oli vitsi". Kävin sitten jossain vaiheessa hakemassa kahvia ja ilmopisteessä istunut pikkupeikko sanoi, että voit sitten lopettaa ne omat vitsit, kun ihmiset tulee sitten kysymään, että koska tommoinen sääntö on tullut voimaan ja hän ei jaksaisi selittää, että kuuluttajalla on omituinen huumorintaju. Hohhoijaa - kolmosluokkalaiset. Enpä olisi ikinä uskonut.

Tänään päivä meneekin purjehduskisojen puffaa hoitelemassa hieman toisella suuntaa Lohjanjärveä. On se vaan kumma, että jotkut ihmiset on aina monessa mukana, meidänkin perheessä tuota yhdistystoiminta-aktiivisuutta riittää ainakin kolmeen yhdistykseen.

Eilen kuulin, että jotkut lägiläiset olivat olleet kovin huolissaan, jos tulee vaikka tehtyä liikaa hommia yhdistyksen eteen. Vuodelle on nimittäin asetettu talkoovelvoite treeneihin pääsemiseksi. Kisoissa pitää olla 6 luokkaa töissä, mikä on aika kohtuullista - vienee muutaman tunnin. Meikä on tänä vuonna ollut *hmm, pitää laskea (2 kisaa 9 luokkaa) + (1*3luokat) =* 21 luokkaa töissä tänä vuonna - ihan pikkuisen yli talkoovelvoitteen. Niin on ollut moni muukin ja aina se on yhtä kivaa tavata muitakin agikavereita kuin oma treeniryhmä. Ja ihan varmasti keksisin kotonakin jotain puuhaa ja kiirettä, jos en olisi sitoutunut tähän kuuluttajahommaan tai seuraan yleensäkin.

Issikkapuolella olen talkoohommina vetänyt mestaruuskisat ja pari kertaa ruokkinut näyttelytoimihenkilöt. Näissä talkoohommissa on mennyt yhteensä ehkä pari viikkoa elämästäni tänä vuonna. Ja aina jostain puskan takaa huudellaan seurassa kuin seurassa, että meidän jäsenten tulisi saada palveluja, koska maksamme jäsenmaksumme. Onko niin kovin vaikeaa rivijäsenen ymmärtää, että palvelut tekevät seuran jäsenet yhdessä. Ja hommaa on vähemmän per lärvi, jos useat ovat mukana. Ja jos mukaan tullaan, ei riidellä ja rähjätä, vaan yritetään pitää yllä hyvää henkeä. Jos on tarpeen, niin asiat puhutaan halki ja sitten ne on selvitetty.

Agilitystä on pakko vielä sanoa, että hirmuisesti teki mieleni mukaan kisamaan. (Mentaalisesti näin vain itseni nyyhkyttäen etsimässä Marilyniä lähialueen omakotialueelta - ei kiva, ei.) Minustahan ei kyllä taida ikinä huippua tulla, mutta kisajännitys ja kisasuoritus ja mukana oleminen on ihan kivaa.

---

Asiasta kukkaruukkuun: en ole täällä yhtään hehkuttanut, että pikkupeikko pääsi opiskelemaan valokuvausta kahdeksi vuodeksi. Saimme jo Norjaan puhelimitse tiedon, kun ukko luki hyväksymiskirjeen puhelimessa. Syyskuun alussa pikkupeikko ja Karma muuttavat opiston asuntolaan asumaan. Kämpän koko on sitä sopivaa koirankoppikokoa, mutta se on niin lähellä koulua, että tauoilla pääsee koirarimpsessaa viihdyttämään. Voihan se olla, että kämppä laajenee, jos Karma syö siitä vaikka seinät tai jotain...

On silti kivaa, että paikka on lähellä kotia, että peikkolapsi ja koiruus voivat tulla viikonlopuiksi tai vaikkapa joiksikin illoiksi kotiin, jos peikko haluaa tulla treenaamaan agilityä, ratsastamaan tai tapaamaan kavereita. Aika näyttää, millaiseksi homma muodostuu.

---

Ja nyt laittamaan itseäni kasaan tätä päivää varten. Onneksi ukko on ollut tekemässä purjehtijoille tukikohtaa, että puffaa voi pitää sisällä lämpimässä.

*muoks: 19.8.2008 klo 6:56: minusta on tainnut tulla vanha, kun en muistanut, että me ollaan pidetty vasta kahdet kisat, joten enhän minä 30 luokkaa ole voinut olla töissä, joten piilopedantti luonteeni pakotti korjaamaan asian*

Syksy?

Espanjan muuttolinnut lensivät aamulla kotiin. Siinä mielessä oli aika lyhyt kesä tänä vuonna. Tuskin ehdimme tavata kunnolla, kun olivat jo takaisin lentokoneessa. No, vuodet eivät ole veljeksiä, sanotaan. Taitaa päteä tähänkin. Ehkäpä ensi vuonna on taas pitempi kesä siinä suhteessa.

Lähtö oli aamulla klo 6:30, meillä oli kello soimassa 5:30 - pikkupeikko lähti samoihin aikoihin töihin. Minä katsoin kuuden aikaan ekan kerran olympialaisia tätä vuonna, kun Hanna-Mari Seppälä kauhoi uinnissa A-finaalissa harmittavasti vasta neljänneksi. Sitten ukko lähti lentokentälle ja töihin. Minä köllähdin takaisin jatkamaan unia - tuntui, että katsoin koko yön vain kelloa ja olin melkoisen väsynyt aamulla. Oli ihanaa lörvähtää takaisin nukkumaan - koiralauma lakosi ympärilleni melko nopeasti. Luulivat kyllä vissiin kaikki, että olen dementoitunut, kun en anna aamupisun jälkeen ruokaa, niinkuin tapana on. Kleo etenkin tuli ihan suuhun kertomaan minulle, miten tyhmä olen.

Sain eilen pestyksi kolme suurta mattoa. Meillä on niin tehokas painepesuri, että harteitani kolottaa, vaikka ajattelin tehdessä, että urakka meni mukavasti. Kävin myös ratsastamassa Félagilla teholenkin - n. 35 min kovavauhtista menoa välillä tempoa vaihdellen ja ylämäkeä ravaten. Poni oli mukava, meni mielellään ja hikosi lupaavasti. Se on hauska otus, kun tuntuu nauttivan kylmästä suihkusta kaivovedellä lenkkinsä jälkeen. Ei hievahdakaan, kun lasetan letkusta vettä selkään. Olimme molemmat melkoisen märkiä hiestä, kun nousin satulasta.

Tänä aamuna siivoilin Romeon uutta yksiötä. Se saa ainakin märimmäksi ajaksi ihan oman pihaton navettamme vanhasta maitohuoneesta, että varmasti pääsee suojaan eikä juutu mutaan, mikäli tulee sateisempi syksy. Poni on kesän aikana pulskistunut aika mukavasti ja ravaa hörhöttäen aamuisin minua vastaan hakemaan ranskanleipäannostaan. Voi, miten rakastankaan tuota pientä otusta - se on niin kultainen ja kiltti.

Jaa-a - viimeisen virallisen lomapäivän iltapäivä on käsillä. Menen huuhtomaan kylpytynnyrin ja laitan sen valumaan, jotta saa illalla rentoutua. Olen sen tarpeessa.

Lomalöpinää

Sään ennustaminen on näköjään järisyttävän vaikeaa: eilen Maaseudun tulevaisuuden täsmäsää lupasi Lohjalle ensi lauantaiksi vaatimattomat 20 mm sadetta. Seurallamme on agilitykisat ulkosalla, joten tuo tieto lisäsi ankarasti tuskaani. Toinen päivä viikon sisään olla jollain kisapaikalla märkänä kuin uitettu rätti ei oikein houkuttele...

Tänään samainen sääpalvelu lupaa lauantaille n. 1,5 mm vettä ja sehän jo ihan riemastuttaa.

Ennustaisin itseni pesemään nyt aamupäiväksi mattoja ja iltapäiväksi keksin jotain muuta rehkintää. Eilisen päivän suunniteltu sisäsiivousurakka meni niin hyvin, että sain jopa siivotuksi... (Aaltoja!)

Ratsastaakin oli tarkoitus, mutta klo 16 tuli kengittäjä ja halusi maksun osittain heinäkuormana, joten siivousurakan ja heinänmätön jälkeen ei sitten huvittanutkaan kuin mennä naapuriin espanjoolien kanssa olutta hörppimään. Sekin oli ihan rattoisaa puuhaa ja onnistuin pysymään ihan kohtuudessa. Hevoshommia kyllä tein, sillä Ísing sai irtojuoksutuskyytiä n. 15 min. Se oli aika hämillään, kun se otettiin erilleen laumasta ja laitettiin juoksemaan ruuan päällä. Lihapulla oli tehokkaasti hiessä, kun lopetin juoksuttamisen ja sai pienimuotoisen kylvyn tallissa urakkansa jälkeen.

Kengittäjä ei ole viime aikoina saanut Vissan takasiin kenkiä, mutta eilen aloitettiin takasista ja potkiminen ja jalan vihainen ravistelu alkoi vasta viimeisen naulan kohdalla. Pikkupeikon oli pakko pitää jalkaa ylhäällä, jotta kenkääjä sai naulan kiinni. Aina pelottaa, että Vissa potkaisee pikkumiehen patterin väliin, kun se kiukuttelee. Vissa pikkuisen latasi peikkoakin - osui polvitaipeeseen, joka oli eilen jo mustunut. Peikkolapsi ei kyllä vähästä hätkähdä - kun Vissa potkaisi, se sai heti palkakseen napakan nyrkiniskun ja otus näytti kyllä aika nololta rangaistuksensa jälkeen.

En malta olla laittamatta tähän päättäjaisissa ottamaani kuvaa PM-kisoista. Kisaesitteissä esiintyi tämä nainen ja hän oli päättäjäisissäkin mukana. Kuvanottohetkellä satoi hirmuisesti, että en voinut kuin ihailla neitosen sitkeyttä. Hieman pelkäsimme puvun kastuessaan muuttuvan läpinäkyväksi, mutta onneksi niin ei käynyt. Hävettää oikein, kun tuota katselee, että itse en nykyisin useinkaan ratsasta sateella...

Mutta nyt painun pukemaan, että saan lehden kaveriksi toiselle kahvikupilliselleni ja pääsen hommiin.

Lystipäivä edessä

Nonni, tässä sitä taas ollaan - vanhoissa kuvioissa. Istun kotona työpöytäni ääressä. Katsoin juuri loput valokuvat Norjan matkaltamme (kolme viimeistä päivää) ja totesin, että en saanut oikeastaan yhtään onnistunutta valokuvaa itse PM-kisoista. Lauantaina oli kyllä kaunis ilma, mutta keskityin katsomaan kisoja enemmänkin kuin kuvaamaan ja sunnuntaina sitten oli niin törkeä sade koko ajan, että lähes kaikki kuvat ovat jotenkin epätarkkoja tai muuten sitten surkeita. Eipä kameraa juuri tahdo esillekään ottaa, kun sataa vettä kuin aisaa koko ajan.

Matka oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut. Eipä tainnut pielessä olla kuin viimeisen kisapäivän sää. On aika ankeaa istua koko päivä kattamattomassa katsomossa sateessa. Olihan meillä toki sateenvarjo, mutta ei se oikeasti estä kosteutta kertymästä joka paikkaan. Pikkupeikko oli viluinen, surkea, märkä ja vihainen. Jotenkin minusta hevosetkaan eivät olleen niin sykähdyttävän upeita kuin odotin.

Kotimatka Norjasta sujui rattoisasti. Meillä oli seurana tuttavapariskunta, joka tuli myös kisoista ja yöpyi samassa väliasemassa Töcksforsissa ja tuli samaan iltalaivaan kuin mekin. Ajelimme osan ajasta peräkkäin ja osan erillään ja soittelimme sitten lounasseuraa. Poikkesimme katsomassa Grpsholmin linnaa (joka tietenkin oli suljettu n. tuntia ennen kuin ehdimme paikalle - olisivat varmaan pitäneet sen auki, jos olisivat tienneet, ketä on tulossa, mutta ei muistettu ilmoittaa etukäteen...).

Sitä me ihmettelimme, että olivatko ennenvanhaiset arkkitehdit kovia ottamaan häppää, kun ikkunat olivat osin menneet aika vinkin vonksin. Vai osaako joku kertoa, miksi tuo yksi on noin nurinperin?

--

No, minulla on muutama lomapäivä vielä jäljellä ja kotiin tullessani ikäväkseni totesin, ettei ukkokulta ollutkaan ilta-aikojaan viettänyt tupaa puunaten. Ihan oli yhtä sotkuista kuin lähtiessäkin. (Lue: linja-autoaseman vessakin on siistimpi kuin meidän olohuone.) Jospa mie tämän sadepäivän käyttäisin puunaukseen, niin kehtaisi taas elellä.

Ylitin eilen itseni ja korjasin 100 m aitaa ja pesin pari mattoa, vaikka takana oli laivamatka ilman täysiä yöunia. En silti ole supernainen - voin vakuuttaa, että nyt just hiukan nukuttaa ja aionkin napsaista päiväunetkin tänään. Muu talonväki kun on reippaan töissä tänään niin voin tehdä, mitä lystään.

Onkohan minussa joku aikuistumisvika, kun "tehdä mitä lystään" tarkoittaa talon siivousta?

Ilman johtolankaa

Aika metkaa, kun ihan joka paikassa on nykyisin langaton netti. Kaikissa reissun majapaikoissamme on löytynyt sellainen. Nytkin tässä kirjoittelen Norjassa Seljordissa, Flatdalissa turvekattoisessa mökissä. Jos avaisin oven, kuuluisi ulkoa kovaa lampaankellojen kilinää.

Norjan reissu on sujunut notkeasti. Itseasiassa en edes vielä oikein ole tajunnut, että jo huomenna palataan kotia kohti. Tosin yövymme vielä tämän yön täällä, huomisen Ruotsissa ja vielä yhden yön laivalla, joten omiin, hiekkaisiin lakanoihin on vielä matkaa. Sehän se on reissaamisessa kivaa, että aina saa puhtaat, hiekattomat lakanat nukkumista varten.

Tosin on meillä mielestäni muutenkin ollut mukavaa, ei pelkästään puhtaiden lakanoiden vuoksi. Varmaan kotonakin tulee uniin näitä kauniita maisemia ja myös tämä raikkaan ilman tuulahdus.

Ylläolevassa kuvassa on laakso, jossa asumme. Mökkimme on aika lähellä tuota valkeaa kirkkoa. Kuvattu eilen illalla n. 19:30, kun laakson yllä loisti valtava sateenkaari. Yksi sykähdyttävä muisto lisää uneksittavaksi.

---

Juuri kun latailin tuota kuvaa, niin ulkoa alkoi kuulua kovasti suomalaisten puheenporinaa. Tuttujahan siellä. Mikä ei ole ihme, koska uskoisin, että tämän pienen paikkakunnan kaikissa majoituspaikoissa on issikkaväkeä.

Kankeana Norjassa

Rankan Ruotsin halki ajelun ollaan vähemmän notkeana Norjassa. Ruotsissa satoi ja siitä yritettiin siksi mennä nopsaan ohi. Aika hyvin onnistuttiin. (Sattuneesta syystä sain ajaa koko matkan.)

Oslossa kävimme lähinnä vain Vigelandissa. Siellä on niitä outoja ihmispyramideja ja muitakin kummallisuuksia. Kuten kuvasta näkyy:



Itse puisto on todella kaunis. Koiran kanssa siellä olisi pitänyt kävellä. Menee muuten niinkuin hukkaan käveleminen muutenkin ilman koiraa...

Maisemaa matkalla Kristiansandiin:

Poikkesimme myös pienessä Bokbyenin kylässä. Hieno. (Etenkin ne mahtavat vaate-alennusmyynnit pikkupeikon mielestä.)

Ja täällä Kristiansandissa, missä nyt ollaan, on tällainen kaupunkimiljöö. Ei paha.

Mutta nyt yöunille - huomenna kutsuu eläintarha.

Kohta mennään!

Viimeiset pikkupeikon pyykit pörisevät vielä pyykkikoneessa, mutta muutaman tunnin kuluttua laitetaan Berlingon nokka kohti Turkua ja lähdetään lomamatkalle.

Vapise, Norja, täältä tullaan!

Huh, hellettä!

Viime päivät on riittänyt hellettä. En valita. Viimeinen erä heinää on nurin ja varmaan se paalataan tänään. Lienee liiankin kuivaa. Onneksi ei tarvitse itse rehkiä, vaan tämä loppuerä menee suuriin paaleihin urakoijan toimesta.

Viime viikonloppuna oli kyllä aika kuumat paikat, kun hääräsin keittiössä tekemässä sapuskaa issikkanäyttelyn talkooväelle. Palkitsevaa oli se, että hyvin näytti maistuvan. Lauantaina kotiin tullessa jalat olivat kyllä melkoisen kipeät ja turvoksissa, kun en ole tottunut seisomaan kuumassa keittiössä. Luojan kiitos en ole kokki! Sunnuntaina heräsin klo 10 ja menin klo 12 kolmen tunnin päiväunille. Olin silti vielä eilenkin aivan uupunut.

Karma ja Marilyn olivat ottaneet perjantaiaamuna yhteen ja Marilyniä piti käydä näyttämässä eläinlääkärille. Sillä oli kaulassa syvä pistohaava Karman kulmahampaasta, mutta hyvin tuo näyttää toipuvan. Yleensä tulevat hyvin toimeen, mutta jokin salamanpoikanen niiden väliin oli läjähtänyt. Kun kaksi hölmöä tappelee, ei kumpikaan anna periksi. Pitää yrittää pitää ne päivät erillään, ettei satu mitään, kun olemme poissa. Se on hankalaa, kun kaikki väliovien avaimet ovat hukassa ja Karma osaa avata ovet. Jotain naurettavia kumiköysiä ajattelin virittää oviin...

TJ3 ja uusi lomanpätkä alkaa. Norja odottaa. Ja minä odotan lomaa...

Muuttolintuja

Viime yönä tulivat espanjalaiset muuttolinnut - ukon sisko perheineen - ja tekivät pesänsä ylämökille. Tämä vuonna ovat vain kolme viikkoa ja siitäkin olen itse viikon Norjassa, joten yhdessäoloaika jää varsin pieneksi. Viimeinen viikko on minullakin lomaa, joten panostamme sitten siihen.

Muitakin muuttolintuja on näkynyt: muutamia kurkiauroja olen jo nähnyt lentävän etelää kohti. Syksy tulee. Minusta kurkien huuto taivaalta on haikeaa kuultavaa. Niiden äänten kaiku pysäyttää aina miettimään eroja ja kaipausta, kuolemaakin.

En kylläkään ole yhtään surullinen tänään, viikko on jo puolessa ja se on hyvä niin. Pe-la menee issikkanäyttelyssä, mutta olettaisin sen olevan taas mukavaa. Jotenkin minusta on kehkeytynyt taas muonittaja. Sinänsä outoa, että olin sitä jo keväällä. Luulisi heidän halunneen vaihtaa tyyppiä. Tosin tyyppejähän ei istu joka oksalla valmiina hommiin.

Mutta nyt aamukahville, ei tästä muuten mitään kehkeydy tällekään päivälle.

Lauantain aamujorinat

Ei tehty heinää eilenkään, vettä tuli kuulemma jossain vaiheessa aivan tuutin täydeltä. Eikä tehdä tänäänkään, sillä iltapäiväksi lähdetään Vantaalle häihin. Sen vuoksi lähdemme kohta kaupungille, sillä pitää asentaa itselle uusi pää vanhan variksenpelätinpään tilalle.

Eka työviikko meni ihan hyvin. Eilen jo tein töitäkin ihan koko päivän. Sikäli turhauttavaa, että en saanut lopullisesti parissa hommassa aikaiseksi kuin varsin eksoottisia virheilmoituksia. Aika pettyneenä itseeni poistuin perjantaina työmaalta, mutta ehkäpä ensi viikolla selviää. Eilen oli jo kolme muutakin ilmaantunut työmaalle, ettei ihan yksin tarvinnut istuksia.

Pikkupeikko on Tuntuma-festareilla. Ollapa vielä noin nuori - joka viikonloppu jossain festareilla toisten samanlaisten pikkupeikkojen kanssa. Siinä sitä kertyy kiikkustuolissa muisteltavaa, oi nuoruus ja hulluus... Muistuupa omaankin mieleen pari tarinaa, joita en kyllä aio kertoa.

Iästä tulikin mieleen, että naapurin kennelpojalta alkaa olla nuoruus ohi. Tänään tulee 40 lasiin ja sehän on melkein jo miehen ikä. Pitäiskö alkaa harkita kennelmies-tittelin käyttöä? Onnittelut naapuriin menee Putte-Possun nimipäivälaulun tahtiin: "Siellä kaikilla oli nii-in muu-kaa-vaa. Oi jospa oisin saanut olla muu-kaa-naa!"

Turhaumia

Toista kahvikupillista tässä siemailen ja kohta lähden töihin. Äsken oli ihan rauhallista: ukon kuorsaus kuului kumeana ja koiralauma jyrsiskeli kavionpalasia kaikessa rauhassa. Sitten jonkun palanen loppui ja alkoi murahtelukisa: "mrrrrr - minun luokse et tule -mrrrrrrrrr". Sitä on ärsyttävää kuunnella, kun ei ikinä tiedä, koska paukahtaa.

Eilen kävi kengittäjä ja Félagin kavioista saikin melkoisia palasia koirien herkkupaloiksi. Mielummin pureskelisivatkin niitä, kuin kaikkea muuta. Karma etenkin on viime päivinä taas käynyt hermoille: eilen se söi mustat, erittäin korkeakorkoiset juhlakengät ja yhden sohvatyynyn. Tuskin olisin niitä kenkiä ikinä enää käyttänyt, mutta niillä oli tunnearvoa. Varmaan se vaikuttaa, että pikkupeikkonen on niin väsynyt töiden jälkeen - kun ei ole vielä tottunut - , että Karman aktiviteetit jäävät aika pieniin ja se purkaa turhaumaansa ympäristöön. Marilyn onneksi vain masentuu ja mököttää, jos se ei saa puuhata. On muuten ollut viime aikoina aika myrtsinä... (nolo)

Eilen oli itselläkin aika turhauttavaa. Töissä odottelin puolet työajasta yhden palveluportaalin pystyyn saantia aivan toimetttomana. Tai en minä toimeton ollut, tulostin Norjan matkan varausvahvistukset ja ajo-ohjeet Google maps:lla. Töitä en vain päässyt tekemään. Ja ukkokin soitti kaksi kertaa: ekaksi noista pureskelluista kengistä ja tokaksi kertoi, ettei tarvitse kiirehtiä kotiin, koska sataa. Se niistä eilisistä heinähommista. Pah.

Onneksi ukko oli lämmittänyt kylpytynnyrin - oli aika rentouttavaa viimeiseksi illalla ennen nukkumaanmenoa lötköttää siellä. Enpä ole yhtään katunut sen hankintaa.

Se, ettei eilen tehty heinää tarkoittaa siis sitä, että tänään rehkitään työpäivän päätteeksi. Siinä sitä on odottamista... oikein perjantai-illan huumaa.

Taidan lähteä töihin, jotta pääsen poiskin. Jos jään kotiin, saatan alkaa jyrsiä jonkun syyttömän kenkää.

Tuskin jaksan odottaa...

...huomista. Sitten on perjantai ja viikonloppu, lopultakin.

Joka aamu herätys klo 5:10 alkaa tuntua tosin jo tavalliselta. Ukko on lomalla ja edelleen kesäflunssassa ja siksi olen edelleen asustellut vierashuoneen sohvalla. Siinä on hyvät puolensa: on viileää enkä herää kovin usein oven läpi kuuluvaan kuorsaukseen. Huono juttu on se, että sohva on aika kova.

Eka työviikko on ollut aika tylsä. Tosin olen aloittanut työt uudella välineella ja uudelle asiakkaalle. Se on ihan mukavaa, mutta ikävää on se, että töissä ei ole ketään. Ekat 2 tuntia olen yksin ja sitten saattaa joku tulla paikan päälle. Tänään ei ole tiedossa ketään koko maisemaan. Kaikki 20 ovat lomalla tai etätöissä. Uskomattoman yksinäistä istua ison maiseman perällä ja kuulla vain oman koneen näppäimistön näpytys.

Pitäkääs muuten peukkuja: tänään ei tarvitsisi sataa, sillä toinen erä heinää pitäisi saada tänään paalattua ja katon alle.

Joten: työ kutsuu. Hauskaa päivää muillekin. Toivottavasti teillä muilla on mukavampaa.

Liian varhain ylhäällä

Olen parina aamuna herännyt samaan aikaan pikkupeikon kanssa eli hiukan viiden jälkeen. Ajattelin, että se on upea juttu, pääsen ajoissa liikkeelle ja ajoissa pois töistä. Onhan se niinkin. Tänä aamuna tuli yksi epäkohtakin vastaan: Länsi-Uusimaa ei ehdi niin aikaisin laatikkoon. No, onneksi eilisestä Hesarista voi lukea ison osan tämän päivän Länskärin uutisista.

Eilen olimme pitkästä aikaa agilitytreeneissä. Tosin emme omassa ryhmässämme, vaan siinä, mitä me kolmistaan vedämme (Terhi, pikkupeikko ja minä). Ensimmäinen kierros radalla, uudella kentällä meni aivan hulinaksi. Marilyn paineli menemään ympäriinsä kuin sähköjänis eikä paljon piitannut minusta tai esteistä. Radan loppupuolella sain sen jo hanskaan, mikä oli ihan kiva juttu. Hiukan kasvoi motivaatio agilityharrastukseen, koska koira siitä niin nauttii.

Tosi ikävä juttu on se, ettei minulla ole ollenkaan kuntoa, ei ollenkaan lihaksia. Ei mitään. Pelkkä löysä ruumis. Puolikuollut. Masentavaa.

Todistin muuten eilen yhteisen tavoitteen asettamisen, mikä tänne muistiin kirjattakoon: Koirakot Terhi & Tilli ja Pikkupeikko & Karma päättivät osallistua itsenäisyyspäivän hyppykisaan agilityssä. Ikäeroa koirilla osoittautui olevan noin viisi päivää, joten sen puolesta ovat aika samalla viivalla. Jännää nähdä, miten valmistautuminen etenee...

Mutta, työ kutsuu. Painun paanalle.

Kesäflunssaa ja aikaisia herätyksiä

Kesäflunssa - se on hirvittävä tauti. Sitä yskii, köhii ja röhisee koko yön ja melkein yhtään ei saa nukutuksi. Lisäksi tulee järkyttävän kuuma makuuhuoneessa, kun ikkunaa on pakko pitää kiinni.

Onneksi se kovasti helpottaa, kun voi muuttaa vierashuoneeseen siksi aikaa, kun ukko kärsii flunssasta. Pari yötä on jo mennyt, ehkäpä ensi yöksi jo tohdin mennä takaisin.

Työt ovat alkaneet - itselläni loppui kesäloma eilen ja pikkupeikolla alkoivat kesätyöt. Laitoin minäkin tänään aamulla kellon soimaan jo 5:10, jotta voisin peikkolasta kannustaa liikkeelle. En olisi kumminkaan saanut unta, kun olisin kuunnellut, pääseekö tuo kuudeksi hommiin. Kellokortti on aika lahjomaton kaveri. Aika hyvinhän tuo lähti liikkeelle. Ja kun ei turhia ala juttelemaan, niin pysyy ihan sovussakin sen kanssa aamuisin.

Meidän suuressa pihakatajassa on oravan pesä. Tänä aamuna niitä pikkupoikasia vipelsi nurmikolla aika monta - kyllä ovat söpöjä. Pitänee yrittää kameran kanssa niitä tavoitella talteen jossain vaiheessa.

Mutta nyt aamulehden lukuun ja toista kahvikupillista siemailemaan.

Saa sataa!

Nyt ei haittaa pätkääkään, vaikka sataa. Saimme eilen pakettiin ja katon alle 4 kuormaa ensiluokkaista vihreää heinää. Vaikka se saikin päälleen yhden sateen, se ei näyttänyt vaikuttaneen laatuun oikeastaan mitään. Ilmeisesti sade osui hetkeen, jolloin heinä oli jo niin kuivaa, ettei se ikäänkuin kastunut.

Mukavasti oli talkooväkeäkin paikalla! Kiitokset heille!

Eilen oli muutenkin hyvä päivä: pikkupeikko sai työpaikan. Palkka ei tosin päätä huimaa, mutta on huomattavasti suurempi kuin se, mitä tienaa, jos makaa kotona sängyssä ja tuijottaa surullisin silmin kattoon. Pikkupeikosta tulee särmäyskoneen hoitaja. Hitsatakin kuulemma saa jotakin. Kaksivuorohommaa, joten aina välillä saa iltavuorolisääkin. Maanantaina tuo aloittaa. Upeaa! Ei yhtään työtöntä perhessä!

Huono homma on se, että lomani loppuu tältä erää. Mutta sen kestää, kun uuteen on aikaa enaa kolme viikkoa.

Olen taas tänään yksi kotona, ukko on golfkisoissa ja pikkupeikko on eilisen juhlinnan jäljillä jossain. Kovin yksinäinen onkin tämä loma ollut. En muista, koska olisin viettänyt näin monta yksinäistä päivää. Toisaalta mukavaa, että sataa, voin istua iltapäivällä hyvällä omallatunnolla katsomassa Sumuisten vuorten gorillat -leffaa.

Nyt lähden hakemaan aamun lehden kaveriksi kahvin kanssa.

Ahistaa

Nonni, nyt alkaa ahdistaa, kun tällä erää viimeinen lomaviikko on menossa. En tosiaankaan ole saanut murto-osaakaan itselleni miettimistäni tehtävistä tehtyä... Tosin, se ei ole uutta, mutta harmittaa silti.

Olen oppinut nukkumaan myöhään. Siis kahdeksaan vähintäin joka aamu. Ihanaa.

Tämän aamun olen käyttänyt etsimällä majoituspaikkaa Oslosta, lähetin noin 15 sähköpostia eri B&B -paikoille. Ovat aika paljon edullisempia kuin hotellit. Yksi jo vastasikin, että mahtuu. Jahka pikkupeikko herää, niin uskallan vastata, otammeko tuon huoneen. On noin 10 min keskustasta ja maksaa vain 600 NOK (n. 75 €), kun samalla etäisyydellä keskustasta hotelli maksaisi noin 175€. On hiukan kallis maa tuo Norja...

Seuraavaksi sitten täytyisi saada majoituspaikat Stavangerista, Bergenistä ja Seljordista. Mailasinkin jo Seljordin majoituksia jokunen päivä sitten, mutta en ole saanut vielä vastausta. Siellä voi olla ahdasta, koska issikoiden PM-kisat ovat matkakohteenamme ja paikka lienee aika pikkukylä. No, sitten nukutaan teltassa - eihän tässä nyt sokerista olla!