tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

Kesäflunssaa ja aikaisia herätyksiä

Kesäflunssa - se on hirvittävä tauti. Sitä yskii, köhii ja röhisee koko yön ja melkein yhtään ei saa nukutuksi. Lisäksi tulee järkyttävän kuuma makuuhuoneessa, kun ikkunaa on pakko pitää kiinni.

Onneksi se kovasti helpottaa, kun voi muuttaa vierashuoneeseen siksi aikaa, kun ukko kärsii flunssasta. Pari yötä on jo mennyt, ehkäpä ensi yöksi jo tohdin mennä takaisin.

Työt ovat alkaneet - itselläni loppui kesäloma eilen ja pikkupeikolla alkoivat kesätyöt. Laitoin minäkin tänään aamulla kellon soimaan jo 5:10, jotta voisin peikkolasta kannustaa liikkeelle. En olisi kumminkaan saanut unta, kun olisin kuunnellut, pääseekö tuo kuudeksi hommiin. Kellokortti on aika lahjomaton kaveri. Aika hyvinhän tuo lähti liikkeelle. Ja kun ei turhia ala juttelemaan, niin pysyy ihan sovussakin sen kanssa aamuisin.

Meidän suuressa pihakatajassa on oravan pesä. Tänä aamuna niitä pikkupoikasia vipelsi nurmikolla aika monta - kyllä ovat söpöjä. Pitänee yrittää kameran kanssa niitä tavoitella talteen jossain vaiheessa.

Mutta nyt aamulehden lukuun ja toista kahvikupillista siemailemaan.

Ei kommentteja: