torstaina, syyskuuta 11, 2008

Vapaa kuin tuuli

Voi rähmä, onkohan minussa jotain vikaa, kun en oikein osaa masennella aamuisin? Eilen kyllä oli aika karseeta, kun vettä tuli kuin saavista kaatamalla, taisi sataa pari päivää ihan yhtä soittoa. Saatoinpä päästellä muutamia varsin rankkoja kirosanojakin... voi voi, sellainen hävettää seuraavana päivänä. Tai minuahan hävettää melkein heti, kun olen sellainen äkkipikainen.

Mutta tänään, oi ihanuutta! Aamu valkeni kirkkaana ja hevoset laitumella näyttivät niin kovin ihanilta. En olisi raatsinut niitä edes siirtää pois sinne kuratarhan puolelle, mutta pakko on, koska luulen, että jos jätän ne laitumelle, pitää laajentaa porttia. Ukko ei oikein tykkää aitahommista, joten tämä on sellainen kompromissi. Itselläni on myös niin hiivatin lyhyet kintut, että en saa jalkoja taipumaan hevosen kylkiin, jos se enemmän lihoo vielä...

Päästin muuten Marilynin taas irti ulos, se on koko viikon juossut ja juossut ja juossut. Parhaina päivinä se on kiitänyt ympäri kylää kymmenenkin tuntia. Olen ollut havaitsevinani, että sen reviiri on pienemään päin, se viihtyy aika hyvin jo omassa pihassakin. Eilen se haukkui avukseni myös hevoset pois tarhasta. Tänään se kiiti niiden ohi suoraan metsään. Heijastinledipanta vaan vilkkui, kun se häntä pystyssä riensi metsään. Oi pienen koiran onnea! Ollapa niin nopsajalkainen itsekin, mikä olisi loikkiessa.

Äsken se tuli tuohon etukuistille, ovi on auki. Se haukahti ikään kuin sanoakseen, että tässä ollaan. Kun menin kuistille, se paineli saman tien takapihalle täyttä karkua. "Minua ei vangita." Olen naksutellut sille ja aina, kun se antaa koskea itseensä, se saa namin. Olenpa kokeillut satunnaisesti koirapilliäkin. Minun on vaan kauhean vaikea käyttää mitään apuneuvoja, kun tempaisen päälleni milloin minkäkin takin ja kamat on sitten aina väärän taskussa. Ja pilli kaulassakin tuntuu hassulta. Varmaan lähden se kaulassa töihin ja alan vahingossa vihellellä merkkejä mun projektityöntekijöille. Se saattaisi herättää hiukan närää...

Pikkupeikko tulee muuten tänään kotiin ja tuo minulle neljännen koiran! Muksaa.
----

Jos seinä tulee vastaan, etsi ovea.
- Marita Engberg

Ei kommentteja: