Koiratreeniä projektikuvin

Osa 1: Koira no 3 lähtee opiskelemaan. "Aion olla reipas ja pitää huolen siitä, että opiskelijaelämä on hankalaa, koska ulkonakin pitää käydä säännöllisesti. Pelottaa."

Osa 2: Koira no 2: "Hieno näyttelyseisonta. Olen kaunis. Häntä taitaa kaivata trimmausta."

Osa 3: Koira no 2: "Kiva ruokailla tiskipöydällä onnistuneen näyttelyreenin jälkeen."

Osa 4: Koira no 2: " Kummasti väsyttää. Eikä mennyt kahtakaan päivää."

*Ei kuvaa*

Osa 5: Koira no 1: "Nukun pöydän alla, liian pimeää kuvattavaksi. Ihanaa, kun voi olla avuksi!" Hevonen no 1: "Minä lepään pihatossa, onneksi sain jo irronneen kenkäni takaisin. Minustakin on kiva auttaa, vaikka vähän onkin turpa turvoksissa."

Viimeinen osa (tällä erää): Kouluttaja 1: "Uunitomaatti, valkosipuliperunat, kalapuikko ja raikas vichy. Ihana palkka puolentoista päivän työstä. En syö hetkeen porkkanoita, mutta en kyllä syö tätäkään kaikkea. Päiväunten paikka."

Hevosenostoa harkinnalla

Tänä aamuna mieleeni tuli taas se, miten hankin ensimmäisen issikkani. Eka issikkahan minulle tuli 1999, musta, paksu passitahtinen 7-vuotias suomalainen jukuripää Félagi. Kaupanpäällisenä ja pakollisena ostoksena tuli Romeo-shettiksemme, tuota issikkaa ei saanut ilman. Peikkolapsi oli vielä ainakin vuoden ponikokoinenkin ihan sopivasti. Järkevänä ja harkitsevana tyttönä ostin ne keltaisesta pörssistä näkemättä. Myyjä kehui ja kuulosti siltä, että hän rakasti molempia kovasti.

Olin toki varmistanut selustani ja olimme myyjän kanssa sopineet, että nuo kaksi ovat luonamme kuukauden (muistaakseni heinäkuun) käsirahalla ja mikäli en pidä otuksista, myyjä saa pitää käsirahan vuokrana ja voin palauttaa hevoset.

Aitauskaan ei ollut aivan valmis - sitä oli osittain purettu edelliskesän shettislomailijoiden jäljiltä, mutta matkaan oli päästävä ja heti. Olimme molemmat - ukko ja minä - siihenkin aikaan Hesassa töissä ja hieman hän yritti estellä innostunutta vaimoaan, joka iltapäivällä soitti kännykästään ja kertoi iloisena, että kaikki muu oli järjestetty, mutta kuski puuttui. Nauvossa pitäisi olla parin lossin takana illalla. Aidasta en sanonut mitään... kaikkea siinä rytäkässä muistelemaan.

Pikkupeikko oli musiikkileirillä lähellä Lohjaa (ikää rapiat 9v ja omaa tahtoakin oli päässyt jo kasvamaan, mutta olisihan toki oma poni tytölle kiva juttu). Leiriltä kävin tytön nappaamassa illaksi mukaan ja Lahnajärven kahvilaan pihaan jäi oma autoni, kun ukko kurvaili lainatrailerin kanssa minuutilleen sovitulle kohtauspaikalle. Poika oli kaverin luona yökylässä, joten hän ei tarvinnut huolenpitoa illalla. Peikkolapsi ei ollut ollenkaan innostunut. Shettikset olivat niitä, jotka purivat, potkivat ja pukittivat. Epäluulo oli käsin kosketeltavaa.

Pääsimme perille jollekin lapulle kyhäämäni ajo-ohjeen mukaan ja siellä oli vastassa heppojen kesähoitaja, joka odotteli paikalle pappia sopimaan oman isänsä hautajaisia. Miten sopivasti valittu päivä! Itse myyjää en koskaan tavannut - taisi olla kipeä juttu myydä nämä hevoset...

Kesämökki se muistaakseni oli ja maisemat olivat merelliset. Romeon saimme suoraan traikkuun, se oli kokenut matkaaja kaikesta päättäen. Félagi oli kuulemma ollut traikussa eläessään vasta muutaman kerran eikä se ollut ollenkaan innokas lastautumaan. Marie-kekseillä ja kärsivällisyydellä ja selvällä rakkaudella tuo musta jätti saatiin traikkuun, hoitaja laittoi. Lastaus ei kestänyt pariakaan tuntia. Minä muistaakseni yritin pitäytyä kauempana ja annoin välillä hurjasti hörisevälle Romeolle keksejä, ettei se vallan hermostuisi houkutuslintuna oloonsa. Luulen, että peikkolapsi ja minä hymyilimme kovasti. Ukkokaan ei ollut kai kovin hermona.

Lossilta sitten soitin appiukolle iloani huonosti pidätellen: "Arvaas missä ollaan ja mitä on kyydissä?" Ilta oli jo pitkällä, kun ajoimme trailerilla kotipihaan, avasimme takaluukun ja peruutimme otukset ulos trailerista. Appiukko ja anoppi olivat juuri saaneet aidan kasaan meitä varten. Mikäs sinne olisi hevosia laitellessa. Kaikki hymyilivät, muistaakseni.

Kiireellä palautin hämmentyneen, mutta iloisen pikkupeikon musiikkileirilleen. Illalla katselin, miten kauniita hevoset olivat, kun ne rapsuttelivat toisiaan. Mahtava tunne, melkein omia hevosia pihassa.

Siitä se alkoi, hevosenomistajan arki. En muista, olenko koskaan katunut. Ei ole ollut tapana katua, vaan kärsiä seuraukset. Enkä ikinä kuvitellut, että olisin pystynyt kokonaisen hevosen palauttamaan.

Olihan se Félagi aika nuori ja pukitti lähes lakkaamatta, jos maastolenkille piti lähteä ilman Romeon turvaa.

Mutta se onkin jo ihan toinen tarina.

Kivoja hommia

Kaisan huoleen "akkojen hommiin" jumiutumisesta on aivan turha. Ne on aika hienoja puuhia!

Tänäänkin on

- pesty mattoja ukkojen koneilla (siitä se aito ilo, että on kunnon painepesuri!) &

- shoppailtu pikkupeikon uuteen kotiin Ikeataivaasta vaikka mitä &

- käyty kunnon pohjalaisakan kotona katsomassa ja nauttimassa, miten tosinainen yhtäaikaisesti:

• käy hyvää keskustelua,
• tarjoaa hyvänmakuiset kahvit &
• pitää oman ukkonsa suhteellisen tyytyväisenä
• ompelee verhot &
• sekä on iloinen erittäin korkeasta iästään huolimatta

Ja kohta pääsen pönttöön kaatosateessa lämmittelemään ja rentoutumaan (jos jaksan olla hereillä siihen asti).

Kuva on tämänaamuinen: hepot tulevat viheltämällä pois laitumelta päästäkseen nauttimaan mutakylvyistä ja pihaton lämmöstä. Päivän parhaita hetkiä minulle.

Huomenna

Mä menen tekemään akkojen hommia.

Agilitykentällä

Terrieri-ihmiset juttelee koirilleen. Ne on kiinnostuneita. Älä pelkää mennä väliin. Me ollaan sellaisia touhukkaita. Ei siihen koiraa tarvita. Miten se sanotaan yhdellä sanalla?

Mikä on seuraava kysymys?

Viikonloppuhommia

Jaa-a, mitähän sitä tänään tekisi. Eilen kävin räjäyttämässä pommin yhdessä aika homeisessa paikassa. Jäi suutariksi. Kukaan ei kuollut. Mulla vaan toi osumatarkkuus paranee. Vanhempana vaan oppii häpeämään nopeammin. Virkistävää, kun tietää olevansa niin väärässä.

Taidan mennä siivomaan Romeon koppia. Ukko teki siitä aika hienon. Vanha poni voi siellä viettää eläkepäiviään. On kiva kertoa niille, jotka on kanssa rakastaneet/rakastavat sitä, että minä/me pidämme siitä huolen. Se on aika helppo tyyppi, Romeo. Meillä päin tykätään vanhoistakin, kun ollaan vähän niinkuin kallellaan sinnepäin. Romeo tarvii välipalaleipää aika usein. Ja sille voi jutella, jos tykkää jutella itsekseen.

Mutta ei me ihan kuolleita olla... vaikka muka jotkut "ruuhkavuodet" on takanapäin. Tehkääs perässä, jos osaatte, kakarat.

Onnistunut mielikuvaharjoittelu!

Tänään tulee olemaan kiireinen päivä. Kokous toisensa perään. Nukuin hiukan huonosti. Pikkupeikkokin oli illalla jossain reissussa ja alitajuntani odotteli häntä, vaikka nukuinkin. Pojan koulumurheetkin vilahtelevat mielessä. Ukko on purjehduskisapäällikkönä ja sekään ei ole välttämättä aina helppo homma. Mietin myös, mitä loppuviimeksi voin tehdä harmaalle pallolle, kun se vaan lihoo ja kasvaa. Marilynkin ahdistaa. Toiset ihmiset tekevät paljon viisaampia ratkaisuja. En huomannut ottaa takkiakaan, kun lähdin siirtämään hevoset.

Sitten päätän fokusoida itseni ja laatia itselleni mission ja vision ihan vaan tälle päivälle.
(Suomeksi: kohdistan ajatukseni vain tähän päivään ja päätän pikkutehtävän ja sille laajemman lopputuloksen. Esimerkki: haluan tänään saada ilmaisen lounaan ja pyrin siihen, että näin on joka päivä.)

Minun missioni ja visioni ovat kovin yksityisiä, joten eipä niistä sen enempää. Nyt vaan takaisin fokusoimaan. Keskityn ajattelemaan tulevaa päivää ja sen tapahtumia ja samalla kutsun hevosia pois laitumelta.

Yleensä ne tulevat reipasta laukkaa ja heitän niille pari leipää ja sitten homma on tehty. Nyt ne jäävät jäkittämään keskelle märkää peltoa ja joudun noutamaan ne ja ajamaan ne pois pellolta. Ei mennyt ihan putkeen. En osaa edes sanoa, raivostuttaako, koska keskityn ajattelemaan tulevaa päivää. Hiukan tuli liikuntaa samalla, ajattelen keveästi.

Olen laittanut koirat omille paikoilleen, Karma odottaa tallissa, koska siellä se ei hauku ja herätä koko kylää. Yleensä se odottaa nätisti, mutta nyt se on odottanut kauemmin kuin tavallista ja repinyt leipäpusseja ympäri tallin lattiaa. Ei mennyt ihan putkeen. En siivoa.

Haen lehden. Se onnistuu hyvin. Saan lehden ehjänä ulos laatikosta, vaikka minulla on kaksi koiraa remmissä. Takaisin fokusoimaan ja suunnittelemaan tulevan päivän tehtäviä. Ajattelen: "Mikään ei voi mennä pieleen. Tottakai onnistut!" Alan jo hiukan uskoa itseeni.

Sitten se tapahtuu. Kaadun mutaan rähmälleni ja Marilyn poistuu kohti kaupunkia valkoinen häntä iloisesti pystyssä ja remmi perässä. Kun karjaisen sille, se ilahtuu vielä enemmän ja lähtee laukkaan. Eri kiva tyyppi, mutta ei ihan mun tyyppiäni, ajattelen.

No, se siitä fokusoinnista. Kiirehdin takaisin kotiin, Karma juuttuu aitalankoihin matkallla ja koska se on paimenkoira, sitä on lähes mahdoton irroittaa, koska se jähmettyy. En kerro teille, mitä ajattelen. Sivusilmällä näen valkoisen, iloisen koiran keskellä kylätietä. Se etenee tyynesti. Tietää varmaan, minne se on menossa.

Kävelen sisään, yritän hillitä itseni. Onnistun. Työnnän pään makuuhuoneemme ovesta sisään ja sanon, että Marilyn on karannut ja haen sen autolla. Uninen ukko on lähdössä apuun. Pyydän häntä keittämään kahvia, kuten aina aamuisin.

Ajan autolla Marilyniä kohti. Se ilahtuu ja heiluttaa häntää. Pysähdyn. En näe koiraa takanani. Tietenkään, koska se on edessäni taas yhtä iloisena. Muistan yhden vanhan tarinan metsäsyskoirasta ja metsäautotiestä ja ajan vauhdilla Marilynin ohi ainakin 100 m. Se hämmästyy. Tulen ulos autosta ja ryhdistäydyn. Sanon sille kyllästyneesti: "Tule autoon, mua ei huvita."

Se tulee. Ajattelen: "Ei ole todellista!"

---

Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä päivästä tulee. En oikein osaa sanoa, alkoiko se hyvin vai ei. Oikeastaan se on kokonaan edessä vielä. En uskalla fokusoida mitään, sillä muistan hämärästi ajatelleeni jossain vaiheessa, että jos kaatuisin kuraan, niin ei hyvä heiluisi... Aika kiva kokemus olla väärässä heti aamusta. Yleensähän en erehdy, kuten tiedätte.

Kahvi muuten onnistui mainiosti. Kiitokset keittäjälle.

---
Positiivaritkin osui tänään:
Myönteinen asenne ei ehkä ratkaise kaikkia pulmiasi, mutta se ärsyttää juuri sen verran, että ihmiset vaivautuvat edes yrittämään.
-Herm Albright

Mammutin metsästäjä

Eilinen päivä meni mukavasti. Kaatosateessa on ihanaa ratsastaa, koska hirvikärpäset eivät lennä silloin. Onhan siinä toisin varjopuolesakin, mutta onneksi koti on lähellä, kun paleltaa. Hyvän ystävän kanssa yhdessä ratsastaminen oli myös nautittavaa - tuskin muistankaan, milloin siihen on ollut viimeksi tilaisuus.

Kun pitää kotona hevosia ja laiduntilaa on paljon, on aidankorjaaminen puolet tai enemmän harrastuksesta. Eilen se oli tyydyttävää, koska sain homman melko hyvään läjään ennen sateen alkua. Pystyin nukkumaan yöni rauhassa, koska minun ei tarvinnut pelätä sitä, että yöllä pitää taas kävelyttää hevosta pimeässä ja samalla tutkia, mistä kohtaa aitaa se on karannut. *Voin vakuuttaa, että se on aika turhauttavaa puuhaa kaatosateessa, mutta luultavasti monet pihattohevosten pitäjät ovat asiaan törmänneetkin. *

Aitaa korjatessa voi myös ajatella kaikenlaista. Luulen, että eilen ajattelin aika paljon Marilyniä ja mm. kennelpojan neuvoja sen kanssa toimimiseen. Heräsin aamulla hetkeä ennen kellonsoittoa unesta, jossa olin vähän kuin Untinen-Auelin Ayla, hevonen ja susi. Ratsastin hevosella, joka ehkä oli Félagi, olin pukeutunut turkiksiin ja minulla oli keihäs, jonka kärjessä roikkui jokin raato. Vieressäni juoksi vaalea, lerppukielinen otus, joka ehkä oli Marilyn. Koira tuijotti herkeämättä minua - ei raatoa. Heräsin hymyillen miettimään, että ehkä olen miettinyt vähän liikaa.

Totuushan on kuitenkin se, että ne terrierit, jotka pysyvät omistajiensa lähellä myös metsässä, ovat ilmeisesti vakuuttuneet siitä, että niiden omistajat osaavat saalistaa ja ovat hyviä metsästyksen johtajia (tai sitten niillä koirilla ei ole kovin kummoista riistaviettiä). Tätä täytyy miettiä lisää...

Siitäkin olen melko varma, että noita Marilynin opettelusessioita kannattaisi ehkä pitää useammin kuin kerran vuodessa, mikä nyt on ollut tyypillisenä tahtina.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Eilinen päivä hujahti taas kuin siivillä. Kauppareissun jälkeen menimme ukon kanssa aitaa korjaamaan. Ilmeisesti hirvet olivat viime viikolla kaataneet melkoisen määrän tolppia isoimmalta ja tällä hetkellä vehreimmältä laidunlohkolta.

Ukko ei pidä aitatolppien lyömisestä, kuten olen aiemminkin kertonut. Nyt hän oli keksinyt uuden konstin: laitetaan tolppa reikään ja painetaan se traktorin etukuormaajalla maahan. Ei lekaa - ei hikeä.

Itse kiertelin laittamassa langat kuntoon ja kiertämässä uusiin tolppiin eristeet kiinni. Sää oli mahtava - aurinkoa taivaan täydeltä. Ihanan kesäistä! Olimme edellisenä iltana taas kerran surreet sitä, kun Marilyn ei koskaan oikein pääse juoksemaan, kun on aina jossain narussa kiinni. Ajattelin, että tuo avara pelto ja ainakin parin-kolmen tunnin homma olisi hyvä paikka opettaa Marilyniä sittenkin pysymään luonani.

Olin laatinut taktiikkasuunnitelmankin:
1) pidetään otusta ensin lähelläni ja leikitään leluilla ja namitetaan lihapullilla, joita olin varannut runsaan pussillisen
2) kun otus katsoo minua kuin jumalaa rävähtämättä, päästetään se irti ja
3) kun se kiertelee lähellä, heitellään sille nameja maahan
4) Kerrotaan puhelimella lähinaapureille, että koira ajetaan pois, jos se tulee pihalle
5) Annetaan otuksen juoksennella mielin määrin ja otetaan se vasta sitten kiinni, kun se on ihan väsy.

Koulutussession todellinen kulku:

11:30:

Puetaan treeniliivit päälle ja ladataan nameja ja vinkuleluja etc. liivin useisiin taskuihin. Otetaan koira ja siirrytään pellolle.

11:35:

Laitellaan tolppaeristeitä, koira on kiinni aina siinä tolpassa, jota säädellään. Annetaan nameja ja kehutaan otusta.

11:40:

Tavoitetila -jumalolento - saavutettu. Päästetään koira irti ja heitetään samalla satsi nameja maahan. Koira painaa korvat taakse ja juoksee valtaisan pellon yli suoraan metsään. Koira 2 -Kleo - syö onnellisena maahan heitellyt pikkuiset lihapullan palat. Kuivaillaan silmistä vedet, nauru ei ota loppuakseen. Miten se TV-mainos menikään: "Tuolta se tuli ja tonne se meni."

11:41

Kerrotaan puhelimella lähinaapureille, että koira ajetaan pois, jos se tulee pihalle.

* Korjataan aitaa, laitetaan maittava grilliateria ja syödään, katsotaan olympialaisten keihään loppukilpailua, kahvitellaan mummolla. Toivotaan, ettei pikku riiviö jää auton alle, vaan malttaa pysyä metsässä. Tuijotellaan pelloille ja metsälaitaan. Suunnitellaan otuksen etsintää hevosella liikkuen.*

15:08

Puhelinsoitto, joka kertoo seuraavaa: "Naapurin rouvaa on sienestäessään alkanut odottamatta pelottaa. Ehkä susi tuijottaa minua silmillään, oli ajatellut. Sitten oli huomannut pienen valkoisen koiran, joka tuijottaa ääneti kieli suusta maahan asti roikkuen. Koira kuulemma seurasi häntä kotiinsa ja perheen pikkupojat ovat tuomassa sitä kotiin."

15:15

Menemme tuojia vastaan Kleon kanssa. Moitin Marilyniä ankarasti ja se heiluttaa häntää hiljaa. Koiran ilme on nolo. Se lysähtää maantielle ja melkein nukahtaa.

Loppupäätelmä:

Koe lievästi epäonnistunut. Lisäselvitys: Vain tavoite 3) epäonnistunut, muut ok. Lisäbonus: tiedän, miltä kilometrin päässä asuvien naapurin pojat näyttävät.

---

Illalla olimme vielä Kalliopirtillä pienviljelijäyhdistyksen 60-vuotisjuhlissa. Paikalle oli kokoontunut runsain mitoin vanhoja ja uusia naapureita. Juhlan tunnelma oli upea: monet tutut kasvot kylätieltämme saivat nimet ja asuinpaikat. Nimiä en taida kaikkia enää muistaa, mutta olen vakuuttunut, että kyläämme on muuttanut iso määrä nuoria ihmisiä, jotka jaksavat keksiä kaikkea kivaa yhdessä itsensä ja lapsiensa ratoksi. Ehkäpä vanha kyläkoulukin saa taas alle kouluikäisten satujumppakerhon, kuten siihen aikaan, kun pikkupeikko ja poikani olivat pieniä.

---

Ukko lähti golfaamaan, tänään voi ottaa rennommin, kun aitakin on taas kunnossa. Ehkä ehtisin lukea myös kurssikirjaani huomista varten.

Jos joku ylen viisas terrieri-ihminen keksii, millainen voisi "Marilyn: koulutussessio 2" olla, niin viestiä saa laittaa kommentteihin tai vaikka ihan soitellakin, jos omaa oikean numeron.

Ammattimaista toimintaa

Ensimmäinen viikko töitä takana. Monet ovat lomien jälkeen aika tohkeissaan, kun päästään taas hommiin kunnolla kiinni. Asiakkaat ovat "heränneet" ja tilauksia ja tarjouspyyntöjä kuulemma vyöryy sisään. Yhdistystoimintapuolellakin näyttää monissa seuroissa alkavan toiminta uudelleen. Kokouspyyntöjä suorastaan sataa sähköpostiini.

Minullakin on ollut oikein energinen ja hyvä olo, vaikka monet hoitamattomat asiat painavatkin mieltäni. Olen laatinut erilaisia aikatauluja excel-taulukoin ja päähäni, jotta mitään ei unohtuisi. Puhelimessa menee kaksi-kolme tuntia päivästä. En ole ihan varma, miten edes selviän kaikesta.

Olen sopivasti menossa ensi viikon alussa koulutukseen, jonka esitehtävänä on lukea kirja "Älykäs itsensä johtaminen." Tästä on muuten omassa elämässäni mahtava esimerkki tuo Norjan matkan suunnittelu. Ensimmäisen kesälomapätkän aamuhetkinä varailin majoitustiloja ja laadin suunnitelmia reitille. Sitten menin töihin välillä ja huomasin kalenteristani, että olin varannut seuraavan lomanpätkän alkavaksi viikkoa Norjan matkan alkamisen jälkeen. Näin voi toimia vain erittäin ammattimainen projektipäällikkö. Kannattaa ottaa mallia.

Yleisesti ottaen on riskipeliä laittaa ihminen johtamaan asioita. Monet koneet ovat tietenkin luotettavampia. Myös Norpatti on tämän huomannut.

Hauskaa päivää teillekin. Minä lähden tekemään hankintoja.

Helppo nakki - eiku porkkana

Jos meillä olisi kirahvi tai pari seepraa, niin olispa helppoa: ne söisi ihan tavallisia porkkanoita. Niitä on yksinkertaista saada Suomestakin. Ja kirahvi on upean näköinen eläin. Seepralla on hassut raidat - ihan kuin hevonen pyjamassa.

Kuva: Norjan matkalta, kirahvi ja pieni seepralauma

Haju ei näy kuvassa

Korvat kovenevat, kun tulee ikää lisää. Tässä Kleo, 10-vee, aamulenkin jälkeen klo 6:45. Ulkona oltiin kuuden maissa ja huutelin Kleoa ja muistelinkin sen jo tulleen sisään, mutta äsken ulko-oveen "koputettiin" ja sieltä saapui tämän näköinen otus. Ojan vartta on kaivettu ja hartaasti.

Teidän onneksenne haju ei näy kuvassa.

---

Ja vielä: lämpöiset onnittelut velimiehelle jossain Länsi-Suomessa synttäreiden johdosta!

Hullu paljon töitä tekee...

... yhdistyshullu vielä enemmän. Vai miten se oli?

Eilinen meni rattoistasti vesisateessa Lohjan rantakentällä agilitykisoja kuuluttaen. Ainoa ikävä hetki tuli, kun maksi kolmosten kisojen loppupuolella kuulin, että kolmosille onkin kaksi kisaa. Olin juuri kuvitellut itseni lämpimään saunaan ja kylpytynnyriin, kun joku sanoi: "Meillä on tuplakisat, etkös ole yhtään katsonut?" No, en ollut. Piti sitten kuvitella itsensä vielä vesisateeseen melkein kahdeksi tunniksi katsomaan huippuagilityä. Hyvinhän ne useat veti, ilohan sitä oli katsella.

Heitin siinä sitten kuuluttaessa läppää: "Meillä on uudet säännöt, näin sadekelillä ekalla radalla hylätyt ei saa tulla tokalle radalle, jotta toimihenkilöt pääsee nopeammin kotiin kuivumaan. Emme palauta rahoja. Ei kannata nurista netissä." Ja vielä hetkeä myöhemmin varmuuden vuoksi: "Jos joku ei ymmärtänyt, niin tämä äskeinen oli vitsi". Kävin sitten jossain vaiheessa hakemassa kahvia ja ilmopisteessä istunut pikkupeikko sanoi, että voit sitten lopettaa ne omat vitsit, kun ihmiset tulee sitten kysymään, että koska tommoinen sääntö on tullut voimaan ja hän ei jaksaisi selittää, että kuuluttajalla on omituinen huumorintaju. Hohhoijaa - kolmosluokkalaiset. Enpä olisi ikinä uskonut.

Tänään päivä meneekin purjehduskisojen puffaa hoitelemassa hieman toisella suuntaa Lohjanjärveä. On se vaan kumma, että jotkut ihmiset on aina monessa mukana, meidänkin perheessä tuota yhdistystoiminta-aktiivisuutta riittää ainakin kolmeen yhdistykseen.

Eilen kuulin, että jotkut lägiläiset olivat olleet kovin huolissaan, jos tulee vaikka tehtyä liikaa hommia yhdistyksen eteen. Vuodelle on nimittäin asetettu talkoovelvoite treeneihin pääsemiseksi. Kisoissa pitää olla 6 luokkaa töissä, mikä on aika kohtuullista - vienee muutaman tunnin. Meikä on tänä vuonna ollut *hmm, pitää laskea (2 kisaa 9 luokkaa) + (1*3luokat) =* 21 luokkaa töissä tänä vuonna - ihan pikkuisen yli talkoovelvoitteen. Niin on ollut moni muukin ja aina se on yhtä kivaa tavata muitakin agikavereita kuin oma treeniryhmä. Ja ihan varmasti keksisin kotonakin jotain puuhaa ja kiirettä, jos en olisi sitoutunut tähän kuuluttajahommaan tai seuraan yleensäkin.

Issikkapuolella olen talkoohommina vetänyt mestaruuskisat ja pari kertaa ruokkinut näyttelytoimihenkilöt. Näissä talkoohommissa on mennyt yhteensä ehkä pari viikkoa elämästäni tänä vuonna. Ja aina jostain puskan takaa huudellaan seurassa kuin seurassa, että meidän jäsenten tulisi saada palveluja, koska maksamme jäsenmaksumme. Onko niin kovin vaikeaa rivijäsenen ymmärtää, että palvelut tekevät seuran jäsenet yhdessä. Ja hommaa on vähemmän per lärvi, jos useat ovat mukana. Ja jos mukaan tullaan, ei riidellä ja rähjätä, vaan yritetään pitää yllä hyvää henkeä. Jos on tarpeen, niin asiat puhutaan halki ja sitten ne on selvitetty.

Agilitystä on pakko vielä sanoa, että hirmuisesti teki mieleni mukaan kisamaan. (Mentaalisesti näin vain itseni nyyhkyttäen etsimässä Marilyniä lähialueen omakotialueelta - ei kiva, ei.) Minustahan ei kyllä taida ikinä huippua tulla, mutta kisajännitys ja kisasuoritus ja mukana oleminen on ihan kivaa.

---

Asiasta kukkaruukkuun: en ole täällä yhtään hehkuttanut, että pikkupeikko pääsi opiskelemaan valokuvausta kahdeksi vuodeksi. Saimme jo Norjaan puhelimitse tiedon, kun ukko luki hyväksymiskirjeen puhelimessa. Syyskuun alussa pikkupeikko ja Karma muuttavat opiston asuntolaan asumaan. Kämpän koko on sitä sopivaa koirankoppikokoa, mutta se on niin lähellä koulua, että tauoilla pääsee koirarimpsessaa viihdyttämään. Voihan se olla, että kämppä laajenee, jos Karma syö siitä vaikka seinät tai jotain...

On silti kivaa, että paikka on lähellä kotia, että peikkolapsi ja koiruus voivat tulla viikonlopuiksi tai vaikkapa joiksikin illoiksi kotiin, jos peikko haluaa tulla treenaamaan agilityä, ratsastamaan tai tapaamaan kavereita. Aika näyttää, millaiseksi homma muodostuu.

---

Ja nyt laittamaan itseäni kasaan tätä päivää varten. Onneksi ukko on ollut tekemässä purjehtijoille tukikohtaa, että puffaa voi pitää sisällä lämpimässä.

*muoks: 19.8.2008 klo 6:56: minusta on tainnut tulla vanha, kun en muistanut, että me ollaan pidetty vasta kahdet kisat, joten enhän minä 30 luokkaa ole voinut olla töissä, joten piilopedantti luonteeni pakotti korjaamaan asian*

Syksy?

Espanjan muuttolinnut lensivät aamulla kotiin. Siinä mielessä oli aika lyhyt kesä tänä vuonna. Tuskin ehdimme tavata kunnolla, kun olivat jo takaisin lentokoneessa. No, vuodet eivät ole veljeksiä, sanotaan. Taitaa päteä tähänkin. Ehkäpä ensi vuonna on taas pitempi kesä siinä suhteessa.

Lähtö oli aamulla klo 6:30, meillä oli kello soimassa 5:30 - pikkupeikko lähti samoihin aikoihin töihin. Minä katsoin kuuden aikaan ekan kerran olympialaisia tätä vuonna, kun Hanna-Mari Seppälä kauhoi uinnissa A-finaalissa harmittavasti vasta neljänneksi. Sitten ukko lähti lentokentälle ja töihin. Minä köllähdin takaisin jatkamaan unia - tuntui, että katsoin koko yön vain kelloa ja olin melkoisen väsynyt aamulla. Oli ihanaa lörvähtää takaisin nukkumaan - koiralauma lakosi ympärilleni melko nopeasti. Luulivat kyllä vissiin kaikki, että olen dementoitunut, kun en anna aamupisun jälkeen ruokaa, niinkuin tapana on. Kleo etenkin tuli ihan suuhun kertomaan minulle, miten tyhmä olen.

Sain eilen pestyksi kolme suurta mattoa. Meillä on niin tehokas painepesuri, että harteitani kolottaa, vaikka ajattelin tehdessä, että urakka meni mukavasti. Kävin myös ratsastamassa Félagilla teholenkin - n. 35 min kovavauhtista menoa välillä tempoa vaihdellen ja ylämäkeä ravaten. Poni oli mukava, meni mielellään ja hikosi lupaavasti. Se on hauska otus, kun tuntuu nauttivan kylmästä suihkusta kaivovedellä lenkkinsä jälkeen. Ei hievahdakaan, kun lasetan letkusta vettä selkään. Olimme molemmat melkoisen märkiä hiestä, kun nousin satulasta.

Tänä aamuna siivoilin Romeon uutta yksiötä. Se saa ainakin märimmäksi ajaksi ihan oman pihaton navettamme vanhasta maitohuoneesta, että varmasti pääsee suojaan eikä juutu mutaan, mikäli tulee sateisempi syksy. Poni on kesän aikana pulskistunut aika mukavasti ja ravaa hörhöttäen aamuisin minua vastaan hakemaan ranskanleipäannostaan. Voi, miten rakastankaan tuota pientä otusta - se on niin kultainen ja kiltti.

Jaa-a - viimeisen virallisen lomapäivän iltapäivä on käsillä. Menen huuhtomaan kylpytynnyrin ja laitan sen valumaan, jotta saa illalla rentoutua. Olen sen tarpeessa.

Lomalöpinää

Sään ennustaminen on näköjään järisyttävän vaikeaa: eilen Maaseudun tulevaisuuden täsmäsää lupasi Lohjalle ensi lauantaiksi vaatimattomat 20 mm sadetta. Seurallamme on agilitykisat ulkosalla, joten tuo tieto lisäsi ankarasti tuskaani. Toinen päivä viikon sisään olla jollain kisapaikalla märkänä kuin uitettu rätti ei oikein houkuttele...

Tänään samainen sääpalvelu lupaa lauantaille n. 1,5 mm vettä ja sehän jo ihan riemastuttaa.

Ennustaisin itseni pesemään nyt aamupäiväksi mattoja ja iltapäiväksi keksin jotain muuta rehkintää. Eilisen päivän suunniteltu sisäsiivousurakka meni niin hyvin, että sain jopa siivotuksi... (Aaltoja!)

Ratsastaakin oli tarkoitus, mutta klo 16 tuli kengittäjä ja halusi maksun osittain heinäkuormana, joten siivousurakan ja heinänmätön jälkeen ei sitten huvittanutkaan kuin mennä naapuriin espanjoolien kanssa olutta hörppimään. Sekin oli ihan rattoisaa puuhaa ja onnistuin pysymään ihan kohtuudessa. Hevoshommia kyllä tein, sillä Ísing sai irtojuoksutuskyytiä n. 15 min. Se oli aika hämillään, kun se otettiin erilleen laumasta ja laitettiin juoksemaan ruuan päällä. Lihapulla oli tehokkaasti hiessä, kun lopetin juoksuttamisen ja sai pienimuotoisen kylvyn tallissa urakkansa jälkeen.

Kengittäjä ei ole viime aikoina saanut Vissan takasiin kenkiä, mutta eilen aloitettiin takasista ja potkiminen ja jalan vihainen ravistelu alkoi vasta viimeisen naulan kohdalla. Pikkupeikon oli pakko pitää jalkaa ylhäällä, jotta kenkääjä sai naulan kiinni. Aina pelottaa, että Vissa potkaisee pikkumiehen patterin väliin, kun se kiukuttelee. Vissa pikkuisen latasi peikkoakin - osui polvitaipeeseen, joka oli eilen jo mustunut. Peikkolapsi ei kyllä vähästä hätkähdä - kun Vissa potkaisi, se sai heti palkakseen napakan nyrkiniskun ja otus näytti kyllä aika nololta rangaistuksensa jälkeen.

En malta olla laittamatta tähän päättäjaisissa ottamaani kuvaa PM-kisoista. Kisaesitteissä esiintyi tämä nainen ja hän oli päättäjäisissäkin mukana. Kuvanottohetkellä satoi hirmuisesti, että en voinut kuin ihailla neitosen sitkeyttä. Hieman pelkäsimme puvun kastuessaan muuttuvan läpinäkyväksi, mutta onneksi niin ei käynyt. Hävettää oikein, kun tuota katselee, että itse en nykyisin useinkaan ratsasta sateella...

Mutta nyt painun pukemaan, että saan lehden kaveriksi toiselle kahvikupilliselleni ja pääsen hommiin.

Lystipäivä edessä

Nonni, tässä sitä taas ollaan - vanhoissa kuvioissa. Istun kotona työpöytäni ääressä. Katsoin juuri loput valokuvat Norjan matkaltamme (kolme viimeistä päivää) ja totesin, että en saanut oikeastaan yhtään onnistunutta valokuvaa itse PM-kisoista. Lauantaina oli kyllä kaunis ilma, mutta keskityin katsomaan kisoja enemmänkin kuin kuvaamaan ja sunnuntaina sitten oli niin törkeä sade koko ajan, että lähes kaikki kuvat ovat jotenkin epätarkkoja tai muuten sitten surkeita. Eipä kameraa juuri tahdo esillekään ottaa, kun sataa vettä kuin aisaa koko ajan.

Matka oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut. Eipä tainnut pielessä olla kuin viimeisen kisapäivän sää. On aika ankeaa istua koko päivä kattamattomassa katsomossa sateessa. Olihan meillä toki sateenvarjo, mutta ei se oikeasti estä kosteutta kertymästä joka paikkaan. Pikkupeikko oli viluinen, surkea, märkä ja vihainen. Jotenkin minusta hevosetkaan eivät olleen niin sykähdyttävän upeita kuin odotin.

Kotimatka Norjasta sujui rattoisasti. Meillä oli seurana tuttavapariskunta, joka tuli myös kisoista ja yöpyi samassa väliasemassa Töcksforsissa ja tuli samaan iltalaivaan kuin mekin. Ajelimme osan ajasta peräkkäin ja osan erillään ja soittelimme sitten lounasseuraa. Poikkesimme katsomassa Grpsholmin linnaa (joka tietenkin oli suljettu n. tuntia ennen kuin ehdimme paikalle - olisivat varmaan pitäneet sen auki, jos olisivat tienneet, ketä on tulossa, mutta ei muistettu ilmoittaa etukäteen...).

Sitä me ihmettelimme, että olivatko ennenvanhaiset arkkitehdit kovia ottamaan häppää, kun ikkunat olivat osin menneet aika vinkin vonksin. Vai osaako joku kertoa, miksi tuo yksi on noin nurinperin?

--

No, minulla on muutama lomapäivä vielä jäljellä ja kotiin tullessani ikäväkseni totesin, ettei ukkokulta ollutkaan ilta-aikojaan viettänyt tupaa puunaten. Ihan oli yhtä sotkuista kuin lähtiessäkin. (Lue: linja-autoaseman vessakin on siistimpi kuin meidän olohuone.) Jospa mie tämän sadepäivän käyttäisin puunaukseen, niin kehtaisi taas elellä.

Ylitin eilen itseni ja korjasin 100 m aitaa ja pesin pari mattoa, vaikka takana oli laivamatka ilman täysiä yöunia. En silti ole supernainen - voin vakuuttaa, että nyt just hiukan nukuttaa ja aionkin napsaista päiväunetkin tänään. Muu talonväki kun on reippaan töissä tänään niin voin tehdä, mitä lystään.

Onkohan minussa joku aikuistumisvika, kun "tehdä mitä lystään" tarkoittaa talon siivousta?

Ilman johtolankaa

Aika metkaa, kun ihan joka paikassa on nykyisin langaton netti. Kaikissa reissun majapaikoissamme on löytynyt sellainen. Nytkin tässä kirjoittelen Norjassa Seljordissa, Flatdalissa turvekattoisessa mökissä. Jos avaisin oven, kuuluisi ulkoa kovaa lampaankellojen kilinää.

Norjan reissu on sujunut notkeasti. Itseasiassa en edes vielä oikein ole tajunnut, että jo huomenna palataan kotia kohti. Tosin yövymme vielä tämän yön täällä, huomisen Ruotsissa ja vielä yhden yön laivalla, joten omiin, hiekkaisiin lakanoihin on vielä matkaa. Sehän se on reissaamisessa kivaa, että aina saa puhtaat, hiekattomat lakanat nukkumista varten.

Tosin on meillä mielestäni muutenkin ollut mukavaa, ei pelkästään puhtaiden lakanoiden vuoksi. Varmaan kotonakin tulee uniin näitä kauniita maisemia ja myös tämä raikkaan ilman tuulahdus.

Ylläolevassa kuvassa on laakso, jossa asumme. Mökkimme on aika lähellä tuota valkeaa kirkkoa. Kuvattu eilen illalla n. 19:30, kun laakson yllä loisti valtava sateenkaari. Yksi sykähdyttävä muisto lisää uneksittavaksi.

---

Juuri kun latailin tuota kuvaa, niin ulkoa alkoi kuulua kovasti suomalaisten puheenporinaa. Tuttujahan siellä. Mikä ei ole ihme, koska uskoisin, että tämän pienen paikkakunnan kaikissa majoituspaikoissa on issikkaväkeä.

Kankeana Norjassa

Rankan Ruotsin halki ajelun ollaan vähemmän notkeana Norjassa. Ruotsissa satoi ja siitä yritettiin siksi mennä nopsaan ohi. Aika hyvin onnistuttiin. (Sattuneesta syystä sain ajaa koko matkan.)

Oslossa kävimme lähinnä vain Vigelandissa. Siellä on niitä outoja ihmispyramideja ja muitakin kummallisuuksia. Kuten kuvasta näkyy:



Itse puisto on todella kaunis. Koiran kanssa siellä olisi pitänyt kävellä. Menee muuten niinkuin hukkaan käveleminen muutenkin ilman koiraa...

Maisemaa matkalla Kristiansandiin:

Poikkesimme myös pienessä Bokbyenin kylässä. Hieno. (Etenkin ne mahtavat vaate-alennusmyynnit pikkupeikon mielestä.)

Ja täällä Kristiansandissa, missä nyt ollaan, on tällainen kaupunkimiljöö. Ei paha.

Mutta nyt yöunille - huomenna kutsuu eläintarha.

Kohta mennään!

Viimeiset pikkupeikon pyykit pörisevät vielä pyykkikoneessa, mutta muutaman tunnin kuluttua laitetaan Berlingon nokka kohti Turkua ja lähdetään lomamatkalle.

Vapise, Norja, täältä tullaan!

Huh, hellettä!

Viime päivät on riittänyt hellettä. En valita. Viimeinen erä heinää on nurin ja varmaan se paalataan tänään. Lienee liiankin kuivaa. Onneksi ei tarvitse itse rehkiä, vaan tämä loppuerä menee suuriin paaleihin urakoijan toimesta.

Viime viikonloppuna oli kyllä aika kuumat paikat, kun hääräsin keittiössä tekemässä sapuskaa issikkanäyttelyn talkooväelle. Palkitsevaa oli se, että hyvin näytti maistuvan. Lauantaina kotiin tullessa jalat olivat kyllä melkoisen kipeät ja turvoksissa, kun en ole tottunut seisomaan kuumassa keittiössä. Luojan kiitos en ole kokki! Sunnuntaina heräsin klo 10 ja menin klo 12 kolmen tunnin päiväunille. Olin silti vielä eilenkin aivan uupunut.

Karma ja Marilyn olivat ottaneet perjantaiaamuna yhteen ja Marilyniä piti käydä näyttämässä eläinlääkärille. Sillä oli kaulassa syvä pistohaava Karman kulmahampaasta, mutta hyvin tuo näyttää toipuvan. Yleensä tulevat hyvin toimeen, mutta jokin salamanpoikanen niiden väliin oli läjähtänyt. Kun kaksi hölmöä tappelee, ei kumpikaan anna periksi. Pitää yrittää pitää ne päivät erillään, ettei satu mitään, kun olemme poissa. Se on hankalaa, kun kaikki väliovien avaimet ovat hukassa ja Karma osaa avata ovet. Jotain naurettavia kumiköysiä ajattelin virittää oviin...

TJ3 ja uusi lomanpätkä alkaa. Norja odottaa. Ja minä odotan lomaa...

Muuttolintuja

Viime yönä tulivat espanjalaiset muuttolinnut - ukon sisko perheineen - ja tekivät pesänsä ylämökille. Tämä vuonna ovat vain kolme viikkoa ja siitäkin olen itse viikon Norjassa, joten yhdessäoloaika jää varsin pieneksi. Viimeinen viikko on minullakin lomaa, joten panostamme sitten siihen.

Muitakin muuttolintuja on näkynyt: muutamia kurkiauroja olen jo nähnyt lentävän etelää kohti. Syksy tulee. Minusta kurkien huuto taivaalta on haikeaa kuultavaa. Niiden äänten kaiku pysäyttää aina miettimään eroja ja kaipausta, kuolemaakin.

En kylläkään ole yhtään surullinen tänään, viikko on jo puolessa ja se on hyvä niin. Pe-la menee issikkanäyttelyssä, mutta olettaisin sen olevan taas mukavaa. Jotenkin minusta on kehkeytynyt taas muonittaja. Sinänsä outoa, että olin sitä jo keväällä. Luulisi heidän halunneen vaihtaa tyyppiä. Tosin tyyppejähän ei istu joka oksalla valmiina hommiin.

Mutta nyt aamukahville, ei tästä muuten mitään kehkeydy tällekään päivälle.

Lauantain aamujorinat

Ei tehty heinää eilenkään, vettä tuli kuulemma jossain vaiheessa aivan tuutin täydeltä. Eikä tehdä tänäänkään, sillä iltapäiväksi lähdetään Vantaalle häihin. Sen vuoksi lähdemme kohta kaupungille, sillä pitää asentaa itselle uusi pää vanhan variksenpelätinpään tilalle.

Eka työviikko meni ihan hyvin. Eilen jo tein töitäkin ihan koko päivän. Sikäli turhauttavaa, että en saanut lopullisesti parissa hommassa aikaiseksi kuin varsin eksoottisia virheilmoituksia. Aika pettyneenä itseeni poistuin perjantaina työmaalta, mutta ehkäpä ensi viikolla selviää. Eilen oli jo kolme muutakin ilmaantunut työmaalle, ettei ihan yksin tarvinnut istuksia.

Pikkupeikko on Tuntuma-festareilla. Ollapa vielä noin nuori - joka viikonloppu jossain festareilla toisten samanlaisten pikkupeikkojen kanssa. Siinä sitä kertyy kiikkustuolissa muisteltavaa, oi nuoruus ja hulluus... Muistuupa omaankin mieleen pari tarinaa, joita en kyllä aio kertoa.

Iästä tulikin mieleen, että naapurin kennelpojalta alkaa olla nuoruus ohi. Tänään tulee 40 lasiin ja sehän on melkein jo miehen ikä. Pitäiskö alkaa harkita kennelmies-tittelin käyttöä? Onnittelut naapuriin menee Putte-Possun nimipäivälaulun tahtiin: "Siellä kaikilla oli nii-in muu-kaa-vaa. Oi jospa oisin saanut olla muu-kaa-naa!"

Turhaumia

Toista kahvikupillista tässä siemailen ja kohta lähden töihin. Äsken oli ihan rauhallista: ukon kuorsaus kuului kumeana ja koiralauma jyrsiskeli kavionpalasia kaikessa rauhassa. Sitten jonkun palanen loppui ja alkoi murahtelukisa: "mrrrrr - minun luokse et tule -mrrrrrrrrr". Sitä on ärsyttävää kuunnella, kun ei ikinä tiedä, koska paukahtaa.

Eilen kävi kengittäjä ja Félagin kavioista saikin melkoisia palasia koirien herkkupaloiksi. Mielummin pureskelisivatkin niitä, kuin kaikkea muuta. Karma etenkin on viime päivinä taas käynyt hermoille: eilen se söi mustat, erittäin korkeakorkoiset juhlakengät ja yhden sohvatyynyn. Tuskin olisin niitä kenkiä ikinä enää käyttänyt, mutta niillä oli tunnearvoa. Varmaan se vaikuttaa, että pikkupeikkonen on niin väsynyt töiden jälkeen - kun ei ole vielä tottunut - , että Karman aktiviteetit jäävät aika pieniin ja se purkaa turhaumaansa ympäristöön. Marilyn onneksi vain masentuu ja mököttää, jos se ei saa puuhata. On muuten ollut viime aikoina aika myrtsinä... (nolo)

Eilen oli itselläkin aika turhauttavaa. Töissä odottelin puolet työajasta yhden palveluportaalin pystyyn saantia aivan toimetttomana. Tai en minä toimeton ollut, tulostin Norjan matkan varausvahvistukset ja ajo-ohjeet Google maps:lla. Töitä en vain päässyt tekemään. Ja ukkokin soitti kaksi kertaa: ekaksi noista pureskelluista kengistä ja tokaksi kertoi, ettei tarvitse kiirehtiä kotiin, koska sataa. Se niistä eilisistä heinähommista. Pah.

Onneksi ukko oli lämmittänyt kylpytynnyrin - oli aika rentouttavaa viimeiseksi illalla ennen nukkumaanmenoa lötköttää siellä. Enpä ole yhtään katunut sen hankintaa.

Se, ettei eilen tehty heinää tarkoittaa siis sitä, että tänään rehkitään työpäivän päätteeksi. Siinä sitä on odottamista... oikein perjantai-illan huumaa.

Taidan lähteä töihin, jotta pääsen poiskin. Jos jään kotiin, saatan alkaa jyrsiä jonkun syyttömän kenkää.

Tuskin jaksan odottaa...

...huomista. Sitten on perjantai ja viikonloppu, lopultakin.

Joka aamu herätys klo 5:10 alkaa tuntua tosin jo tavalliselta. Ukko on lomalla ja edelleen kesäflunssassa ja siksi olen edelleen asustellut vierashuoneen sohvalla. Siinä on hyvät puolensa: on viileää enkä herää kovin usein oven läpi kuuluvaan kuorsaukseen. Huono juttu on se, että sohva on aika kova.

Eka työviikko on ollut aika tylsä. Tosin olen aloittanut työt uudella välineella ja uudelle asiakkaalle. Se on ihan mukavaa, mutta ikävää on se, että töissä ei ole ketään. Ekat 2 tuntia olen yksin ja sitten saattaa joku tulla paikan päälle. Tänään ei ole tiedossa ketään koko maisemaan. Kaikki 20 ovat lomalla tai etätöissä. Uskomattoman yksinäistä istua ison maiseman perällä ja kuulla vain oman koneen näppäimistön näpytys.

Pitäkääs muuten peukkuja: tänään ei tarvitsisi sataa, sillä toinen erä heinää pitäisi saada tänään paalattua ja katon alle.

Joten: työ kutsuu. Hauskaa päivää muillekin. Toivottavasti teillä muilla on mukavampaa.

Liian varhain ylhäällä

Olen parina aamuna herännyt samaan aikaan pikkupeikon kanssa eli hiukan viiden jälkeen. Ajattelin, että se on upea juttu, pääsen ajoissa liikkeelle ja ajoissa pois töistä. Onhan se niinkin. Tänä aamuna tuli yksi epäkohtakin vastaan: Länsi-Uusimaa ei ehdi niin aikaisin laatikkoon. No, onneksi eilisestä Hesarista voi lukea ison osan tämän päivän Länskärin uutisista.

Eilen olimme pitkästä aikaa agilitytreeneissä. Tosin emme omassa ryhmässämme, vaan siinä, mitä me kolmistaan vedämme (Terhi, pikkupeikko ja minä). Ensimmäinen kierros radalla, uudella kentällä meni aivan hulinaksi. Marilyn paineli menemään ympäriinsä kuin sähköjänis eikä paljon piitannut minusta tai esteistä. Radan loppupuolella sain sen jo hanskaan, mikä oli ihan kiva juttu. Hiukan kasvoi motivaatio agilityharrastukseen, koska koira siitä niin nauttii.

Tosi ikävä juttu on se, ettei minulla ole ollenkaan kuntoa, ei ollenkaan lihaksia. Ei mitään. Pelkkä löysä ruumis. Puolikuollut. Masentavaa.

Todistin muuten eilen yhteisen tavoitteen asettamisen, mikä tänne muistiin kirjattakoon: Koirakot Terhi & Tilli ja Pikkupeikko & Karma päättivät osallistua itsenäisyyspäivän hyppykisaan agilityssä. Ikäeroa koirilla osoittautui olevan noin viisi päivää, joten sen puolesta ovat aika samalla viivalla. Jännää nähdä, miten valmistautuminen etenee...

Mutta, työ kutsuu. Painun paanalle.

Kesäflunssaa ja aikaisia herätyksiä

Kesäflunssa - se on hirvittävä tauti. Sitä yskii, köhii ja röhisee koko yön ja melkein yhtään ei saa nukutuksi. Lisäksi tulee järkyttävän kuuma makuuhuoneessa, kun ikkunaa on pakko pitää kiinni.

Onneksi se kovasti helpottaa, kun voi muuttaa vierashuoneeseen siksi aikaa, kun ukko kärsii flunssasta. Pari yötä on jo mennyt, ehkäpä ensi yöksi jo tohdin mennä takaisin.

Työt ovat alkaneet - itselläni loppui kesäloma eilen ja pikkupeikolla alkoivat kesätyöt. Laitoin minäkin tänään aamulla kellon soimaan jo 5:10, jotta voisin peikkolasta kannustaa liikkeelle. En olisi kumminkaan saanut unta, kun olisin kuunnellut, pääseekö tuo kuudeksi hommiin. Kellokortti on aika lahjomaton kaveri. Aika hyvinhän tuo lähti liikkeelle. Ja kun ei turhia ala juttelemaan, niin pysyy ihan sovussakin sen kanssa aamuisin.

Meidän suuressa pihakatajassa on oravan pesä. Tänä aamuna niitä pikkupoikasia vipelsi nurmikolla aika monta - kyllä ovat söpöjä. Pitänee yrittää kameran kanssa niitä tavoitella talteen jossain vaiheessa.

Mutta nyt aamulehden lukuun ja toista kahvikupillista siemailemaan.

Saa sataa!

Nyt ei haittaa pätkääkään, vaikka sataa. Saimme eilen pakettiin ja katon alle 4 kuormaa ensiluokkaista vihreää heinää. Vaikka se saikin päälleen yhden sateen, se ei näyttänyt vaikuttaneen laatuun oikeastaan mitään. Ilmeisesti sade osui hetkeen, jolloin heinä oli jo niin kuivaa, ettei se ikäänkuin kastunut.

Mukavasti oli talkooväkeäkin paikalla! Kiitokset heille!

Eilen oli muutenkin hyvä päivä: pikkupeikko sai työpaikan. Palkka ei tosin päätä huimaa, mutta on huomattavasti suurempi kuin se, mitä tienaa, jos makaa kotona sängyssä ja tuijottaa surullisin silmin kattoon. Pikkupeikosta tulee särmäyskoneen hoitaja. Hitsatakin kuulemma saa jotakin. Kaksivuorohommaa, joten aina välillä saa iltavuorolisääkin. Maanantaina tuo aloittaa. Upeaa! Ei yhtään työtöntä perhessä!

Huono homma on se, että lomani loppuu tältä erää. Mutta sen kestää, kun uuteen on aikaa enaa kolme viikkoa.

Olen taas tänään yksi kotona, ukko on golfkisoissa ja pikkupeikko on eilisen juhlinnan jäljillä jossain. Kovin yksinäinen onkin tämä loma ollut. En muista, koska olisin viettänyt näin monta yksinäistä päivää. Toisaalta mukavaa, että sataa, voin istua iltapäivällä hyvällä omallatunnolla katsomassa Sumuisten vuorten gorillat -leffaa.

Nyt lähden hakemaan aamun lehden kaveriksi kahvin kanssa.

Ahistaa

Nonni, nyt alkaa ahdistaa, kun tällä erää viimeinen lomaviikko on menossa. En tosiaankaan ole saanut murto-osaakaan itselleni miettimistäni tehtävistä tehtyä... Tosin, se ei ole uutta, mutta harmittaa silti.

Olen oppinut nukkumaan myöhään. Siis kahdeksaan vähintäin joka aamu. Ihanaa.

Tämän aamun olen käyttänyt etsimällä majoituspaikkaa Oslosta, lähetin noin 15 sähköpostia eri B&B -paikoille. Ovat aika paljon edullisempia kuin hotellit. Yksi jo vastasikin, että mahtuu. Jahka pikkupeikko herää, niin uskallan vastata, otammeko tuon huoneen. On noin 10 min keskustasta ja maksaa vain 600 NOK (n. 75 €), kun samalla etäisyydellä keskustasta hotelli maksaisi noin 175€. On hiukan kallis maa tuo Norja...

Seuraavaksi sitten täytyisi saada majoituspaikat Stavangerista, Bergenistä ja Seljordista. Mailasinkin jo Seljordin majoituksia jokunen päivä sitten, mutta en ole saanut vielä vastausta. Siellä voi olla ahdasta, koska issikoiden PM-kisat ovat matkakohteenamme ja paikka lienee aika pikkukylä. No, sitten nukutaan teltassa - eihän tässä nyt sokerista olla!

Peukut pystyyn!

Heinää on kaadettu, nyt voi vain toivoa heinäpoutia. Tänään ainakin näyttää hyvältä.

Tältä näyttää koiratyttö, joka on ollut pari tuntia hiiriä pyytämässä heinäpellolla. Onnellinen ja janoinen, sanoisin. Marilynkin onnistui pääsemään eroon kaulapannastaan ja sai juoksennella heinäpellolla puolisen tuntia. Sitten vei jano ja tarjoamani lihapullat voiton ja suuri metsästäjä tuli kotiin.

Punanahka

Eilen olin mukana 8 tunnin purjehduskisassa. Ensin laiturilla valokuvaamassa ja sitten pari tuntia mukana veneessä. Nyt on naama punainen kuin ylikypsä tomaatti. Sain taas ansioni mukaan, kun erehdyin leuhkaisemaan, etten pala ja siksi en tarvitse tarjottua aurinkorasvaakaan.

Kyseessä oli siis ratapurjehduskisa, jossa purjehdittiin 8-rataa 8 tuntia ja laskettiin kierrokset. Lys-kertoimen mukaan sitten ratkaistiin voittaja. Sää oli purjehdukseen upea, tuulta ja aurinkoa riitti.

Yksi vene onnistui kaatumaan niin, että masto tarttui pohjaan ja se oli pakko vetää moottoriveneellä irti, jotta pääsi jatkamaan kisaa. Melko kovaa hommaa näytti olevan tuo veneen irroittelun yritys. Kovakuntoisia kavereita!

Päivä veikin mehut minustakin niin tehokkaasti, että heräsin vasta kymmenen aikaan tänä aamuna. Onneksi on vapaata.

Focaccia

Pikkupeikon houkuttelemiseksi lounaalle tein eilen focacciaa:

Ennen uunia:

Uunin jälkeen:

Oli muuten hyvää, tätä tehdään toistekin!

Ohjeen löydät täältä.

Kooman jälkeen

Olen ollut alkuviikon aivan koomassa. Kolme kisapäivää ja niitä edeltävä aika vei minusta näköjään mehut paremmin kuin olisin uskonutkaan. (Ikävä kyllä peilissä ei näy kutistumista, vaikka olo onkin tuntunut aivan rusinalta viime päivät.) Eilen esimerkiksi nukahdin useampaan kertaan sohvalle, vaikka tarkoitus oli vain istahtaa. Asiaan varmasti vaikutti sekin, että olin yksin koko päivän.

Tänään tunnun jo elävältä. Nyt voisi aloittaa lomailun kunnolla. Se siis tarkoittaa pyykinpesua ja ratsastusta... Kyllä on huikeat lomasuunnitelmat. Käykö kateeksi lukiessa?

Kisoihin voisin palata hieman. Kelit olivat varsin järkyttävät. Kaatosade oli paikoin sitä luokkaa, että harvoin edes näkee. Positiivista on se, että emme saaneet rakeita. Kenttä pysyi yllättävän hyvänä, mutta sunnuntaina sitä kuivailtiin jo siivouslastoilla, jotta saatiin valtavat lätäköt pois radalta.

Tunnelma kisoissa toimihenkilöiden välillä oli jälleen mukava. En ainakaan kuullut, että kukaan olisi vetänyt herneitä pahemmin nenään. Ennen kilpailujen alkua tosin yksi kotimaisista tuomareista oli jo itkupotkuhuutoraivokohtauksen keskipisteessä. Aika pienestä voi joidenkin ihmisten mielenrauha järkkyä ja karjuminen saada infernaaliset mitat. Tämä tuomari ei ollut saanut virallista tuomarikutsukirjettä väärin ymmärryksen vuoksi. Sitä kirjettä eivat saaneet kolme muutakaan tuomareista, mutta heistä se ei ollut iso asia, kun kaikki info kuitenkin oli annettu suullisesti.

Lisäksi ko. tuomari oli saanut tuomarikokoukseen väärän paikan. Kun hän tuli paikalle, hän huusi kovaan ääneen minulle, ettei ole koskaan ollut näin huonosti järjestetyissä mestaruuskilpailuissa. Yritin piipittää, ettivät kilpailut ole vielä alkaneetkaan, kun hän jo paineli toiseen suuntaan tehden varmasti 100 m maailmanennätyksen. Matkalla hän kuulemma tapasi toisen tuomarin, joka kommentoi huutomyrskyyn: "Mikäli tuntuu noin pahalta, kannattaa varmaan ottaa hieman etäisyyttä." Jep, jep - siitä se ajatus varmaan hänellä sitten lähti ja ko. tuomari poistui kokonaan kisapaikalta. Luulen, että se oli vain hyvä asia. En voi edes kuvitella, miten tulehtunut ilmapiiri moisen riivinraudan läsnäollessa olisi ollut.

Ongelmiahan puuttuvasta tuomarista toki tuli ja pääosin varmaan juuri siksi olimme koko ajan noin tunnin myöhässä aikataulusta. Onneksi meillä oli varattuna kuusi tuomaria ja pystyimme ylipäätään kisat pitämään. Omaa tuomaria varustetarkastuksiin ei ollut ja se viivästytti.

Totta kai itselleni tuli näin huonosta alusta johtuen hieman typertynyt olo, mutta kaikestahan on toivuttava. Muutaman muunkin kerran sain joko ratsastajalta tai valmentajalta kuulla kunniani, mutta niissä tilanteissa ajattelin aina itselleni rooliasun päälleni. Kritiikkihän kohdistuu kisan johtajaan, ei juuri minuun sen takin sisällä. Kun viikonloppu on ohi, voi virkatakin laittaa vuodeksi naulaan ja unohtaa kuulemansa ilkeydet. Silti jään aina ihmettelemään, miten ihmisten on niin vaikeaa käyttäytyä kauniisti. Huutaminen ja raivoaminen on niin kovin lapsellista. Asiat voi sanoa myös ilman suuria tunteita ja ilkeitä sanoja. Olen kyllä melko ylpeä itsestäni, koska moiseen en alentunut koko viikonlopun aikana kertaakaan.

---

Mutta nyt on jo keskiviikko. Pikkupeikko on muuttanut koiranhoitajaksi täksi viikoksi pois ja ukko on töissä. Minun on myönnettävä, että hiukan tuntuu yksinäiseltä. Olenkin kutsunut pikkupeikon lounaalle, jotta saisin seuraa. Sääkin on hieman harmaa, mutta eiköhän tämä kaikki kuitenkin aina työnteon voita.

Lähden siirtämään hevoset pois laitumelta.

Voiko ihanammin aamun...

Heräsin aamulla siihen, että radiosta kuuluu ääni: "Hyvää huomenta. Tässä Radio Novan klo 9 uutiset." Justjoo, olin laittanut kellon soimaan kello kuusi ja tässä on tulos!

Onneksi kyseessä oli uutistoimittajan aamumoka. Katsoin kelloa, käänsin kylkeä ja sekunnissa olin taas unessa. Yhden torkkuherätyksen jälkeen ylös ja liikkeelle. Normaalit aamutoimet: koirat ulos - koirille ruokaa - koirat kävelylle - hevoset pois laitumelta - lehdenhaku - suihkuun - kahvia - tietokoneelle.

Kohta pitää alkaa pakata, lähtö Ypäjälle on vajaan tunnin päästä. Eilen vannotin itselleni, että kerrankin pakkaan jo edellisenä päivänä, ettei ole aamulla niin kiire. Arvaahan sen, viitsinkö sittenkään...

Viikonloppu sujuukin sitten varmaan aika kiireisissä meiningeissä Ypäjällä. Pitäkää peukkuja, että kaikki menee ok.

Täytyy olla tyytyväinen, etten ole jalkapallofriikki - viime öinen ottelu Espanja - Venäjähän olisi siinä tapauksessa ollut pakko katsoa ja nyt olisin aivan läskit silmillä ja uninen. Sen sijaan menin nukkumaan kymmenen aikoihin ja olen ihan reippaalla mielellä. Sääkin näyttää toistaiseksi upealta, aurinko paistaa. Ihana kesäaamu!

Onko järkee?

Minulla oli jokin järkevä ajatus, kun istahdin tähän näppäinten ääreen. Siis ajatus siitä, mistä piti kirjoittaman. Se katosi jo, joten nyt pitäisi päättää, kirjoitanko yhtään mitään.

Luulen, että se liittyi aamunukkumiseen. Heräsin tänään klo 8:30, mikä oli minusta ällistyttävän myöhään ja laiskaa ja vaikka mitä. No, nyt kello on 11 ja pikkupeikko taitaa vieläkin vedellä hirsiä. Minun tekisi mieleni jo tehdä lounasta ja tyyppi ei ole vielä päässyt edes aamiaiseen. Typerää. No, ei kai lomalla tarvitsisi minkään niin järkevää ollakaan.

Huomenna ja koko viikonlopun onkin varsin aikaiset herätykset, kun issikkakisat ovat käynnissä. Oi, miten toivonkaan, että kaikki menisi ilman kommelluksia. Kun ne ovat ohi, olen todella tyytyväinen - sitten alkaa oikea loma.

Lomajoutilaisuutta

Pti ihan kalenterista kurkata, että vastako tässä kolmatta lomapäivää viedään. Aika kuluu niin kovin hitaasti, kun on tylsää. Olen tehnyt viime hetken fiilailuja mestaruuskisoihin, pessyt pyykkiä ja lepäillyt.

Eilen sentään tuli pikkupeikon kanssa poikettua kaffella yhden hyvän ystävän luona. Hän eleili Siuntiossa aika mukavissa oloissa. Oli rakentanut itselleen uuden elämän - sinkkuna - sitten viime näkemän. Pieni talo metsän keskellä, aika idyllinen paikka.

Tänäänkään ei ole ohjelmassa mitään ihmeempää. Täräytin äsken pyykkikoneen päälle, taitaa olla noin 15:s loman aikana. Yhtenä suunnitelmana on saada pyykkitupa järjestykseen tämän loman aikana. (Kuten niin monien muidenkin lomien aikana, huoh.)

Olen noussut tänään kuuden maissa ja käynyt reippaana hakemassa lehden, siirtämässä ponit pois laitumelta ja ulkoiluttanut koirat. Nyt on korkea aika löpsähtää hetkeksi takaisin unten maille. Lomalla ja vapaapäivinä tykkään ottaa aamupäivätorkut aamupalan ja aamukahvin jälkeen. Siitä tulee mukavan joutilas tunne. Eikös se ole lomaa, jos jokin?

Varovasti lomaan

Ensimmäinen lomapäivä on edessä. Tämä eka lomaviikko menee vielä issikoiden mestaruuskilpailujärjestelyissä. Onneksi suurin osa on jo tehty, mutta tänään pitää vielä värkätä toimihenkilökirje ja ratsastajakirje.

Muuten lomasuunnitelmat ovat aika mitättömät: ajattelin ainakin levätä, siivota ja ratsastella. Elokuiseen lomaan sisältyy jo sitten ulkomaan matkailuakin, kun lähdemme pikkupeikon kanssa Norjaan.

Juhannuskin meni vähemmän railakkaasti. Aatto meni ukon, anopin ja ukon tädin kanssa. Yhteinen keski-ikämme taitaa olla liki 70, joten pääpaino juhlimisessa oli syömisessa. Toki saunottiinkin. Muiden perheenjäsenten: pikkupeikon ja poikani juhannusjuhlat olivat kuitenkin ilmeisesti sen verran railakkaammat, että juhlimistasapaino säilyi railakkaan puolella.

Eilen kuitenkin koko jengi oli kokoontunut meille: lojuimme pojan kanssa kylpytynnyrissä ja muutenkin ilta oli aika rauhaisa. Olen huomannut, että saatuaan auton allensa, poika on useammin käynyt meitä kotona tervehtimässä. Ilahduttavaa.

No, nyt aloitan varovasti lomailun: laitan aamupalaa ja tyhjennän tiskikoneen. Ehkä laitan pyykkikoneenkin pyörimään. Tänään ei kumminkaan mitään raisumpaa...

Vaikka mitä ja Jussia kanssa!

On ollut niin kiirettä viime aikoina, etten ole ehtinyt tänne mitään hehkuttelemaan. Elämä on kyllä hymyillyt viime aikoina.

Perjantai 13. päivä oli ehkä paras kaikista pitkään aikaan. Poikani sai työpaikan (tai oikeastaan kaksi, mutta toinen piti valita). Puoli vuotta hänellä on jo mennyt toimettomana, joten kyllä oli poikakin onnellinen. Ja minä, koska sehän tarkoittaa isoa palkankorotusta minulle. Enkä pelkästään rahan takia, ainahan sitä toivoo lapsilleen hyvää. Lisäksi poika osti itselleen auton, isukki tietenkin auttoi hieman, mutta kaipa siitä tuli aika aikuinen olo, kun laittoi elämänsä ensimmäisen kerran nimen lainapaperiin alle.

Lisäksi Karma löytyy nyt jalostus.netistä: tässä. Meidän pikkuinen ei olekaan enää nimetön x-rotuinen. Lopultakin 1 v 3 kk jälkeen se on rekisteröity. Upeetahienoo.

Yksi ilonaihe oli sekin, että pikkupeikko tuli ehjänä ja onnellisena, mutta varsin ryytyneenä Provissirockista kotiin. Kyllä hiukan pelotti, kun pieni oli omalla autollaan öiseen aikaan noin pitkässä reissussa.

Ja paras asia kaikista tapahtui eilen: loma alkoi.

Hyvää juhannusjuhlaa kaikille! Sateista taitaa tulla, mutta haetanneeko tuo lentoliikennettä...

Suurin onni!

Pieni koira ei ole enää megafoni - pikkupeikko otti sunnuntaina tikit pois ja eilen otettiin koko kaamea tötterö pois päästä. Oh, autuutta - kuinka onnellinen olikaan pieni koira, kun sai kaivaa korvaa vapaasti. Ja kyllä siinä riittikin kaivamista!

Koettakaapas itse olla 12 päivää kaivamatta korvianne. Siinä sitä voisi jo hermo olla koetuksella.

Kesäistä menoa

Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Lauantaina sain laitetuksi kasvihuoneeseen kurkut ja tomaatit kasvamaan. Olen hommaa oikeastaan hiukan viivyttänytkin, koska hallaa voi kokemukseni mukaan olla vielä toukokuussa.

Lauantaina kävin Félagilla ratsastamassa. Vaikka oli jo viileämpää, se oli varsinainen tahmatassu. Helteet verottavat ilmeisesti intoa. Se raahasi raivostuttavasti etujalkojaan ja lenkistä ei tullut hyvä mieli.

Eilen en sitten viitsinytkään herraa ollenkaan vaivata, vaan otin alle polkupyörän. Ajelin peräkylän kautta Sapelitielle ja sieltä Lehmijärventietä kotiin. Matka on kartan mukaan n. 5,7 km. Aikaa minulta kului jotain 45 min. Kyllä pukkasi jälkihikeä, kun pääsin kotiin. Peili ja vaaka kuitenkin kertovat, että liikuntaa kannattaisi jatkaa.

Sunnuntai-iltana käväisi Ísingin isän -Ísakin- omistaja katsomassa Ísingiä. Pikkupeikko näytti sitä ratsastettuna ja kylläpä oli kiva kuulla imartelevat arviot tuosta pikkuhevosesta. En edes kehtaa kirjoittaa, mita kaikkea siitä sanottiin. Toivottavasti se kannustaa pikkupeikkoa nyt treenaamaan otusta enemmänkin. Olisi kivaa saada se vaikkapa ensi vuonna näytetyksi ja saada siitä arviot. Vielä mukavampaa olisi, jos peikkolapsi innostuisi kisaamaan - jotenkin tuntuu, että tuo hevonen menee "haaskuun" vain kotipollena. Tosin, hevoset ovat meillä hyvän mielen tuottajina ja sitähän Ísing kyllä on.

Lähiviikot menevätkin töissä ja issikoiden mestaruuskisoja järkkäillessä. Eilen illalla aloin opetella IceTestin käyttöä (kisojen tulospalveluohjelma) saadakseni ratsukot sinne kirjatuksi. Kyllä oli aluksi hankalaa ja hidasta, mutta kun totuin, nin homma käy aika rivakasti. Tänään on viimeinen ilmottautumispäivä ja suurin osa ratsukoista on jättänyt homman tälle päivälle. Vielä tässä kiire tulee ennekuin kaikki hommat on hoidettu.

---

Mutta nyt lähden etsimään itselleni toimistokelpoisia vaatteita ylleni.

Hellettä

Kesä on tullut! Lämpöä on ollut joka ikinen päivä yli 20C. Pikkupeikko on raahannut lasten kylpyaltaan pihalle ja ruskettaa itseään aurinkotuolissa ja käy ilmeisesti välillä vilvoittelemassa. Karma ja peikko ovat tehneet ensimmäiset uimaretket polkupyörällä. Koiruus nauttii uimisesta, on ensimmäinen sitä laatua perheessäämme.

Yhtenä päivänä huvitti suunnattomasti, kun hevoset makasivat tarhassaan reporankoina kyljellään (yksi on aina vahdissa ja kaksi makaa) ja parin metrin päässä niistä makasi myös kyljellään unessa kissamme Bella. Lieneekö sillä hiukan suuret luulot itsestään, kun oli liittynyt laumaan?

Kutinaa

Sääliksi käy Pikku-Marilyniä: kun kutiaa korva ja sitä yrittää kapsuttaa, niin kuuluu vain kauhea muovin kolina, kun tötterö on tiellä. - Sääliksi käy myös samassa huoneessa nukkuvaa - siis minua. Ukko lähtikin Ruotsiin jo toissapäivänä... -

Myös leikkaushaava kutiaa parantuessaan eikä siihenkään pääse tötteröltä käsiksi. Hulluna vain joutuu pieni koiruus pyörimään ympyrää. Eikä se ressukka ymmärrä, kun yritän kertoa, että enää viisi päivää - kyllä sen kestää... Istuu lopulta vain surkeana lattialla ja ihmettelee.

Uusi naapuri

Parina iltana on pihapuuhumme ilmestynyt uuden näköinen otus: näätä. Se hyppelee kuin orava puusta puuhun ja tyhjentää varsin kätevästi käpälällään poikasista ja munista kotipihamme linnunpöntöt. Yritin saada siitä valokuvaakin, mutta ikkunan läpi saatu otos on varsin tuhruinen ja mikäli oven avaa, niin otus katoaa vikkelästi kuin näätä.

Säälittää hieman tiaiset, jotka taas tänään kovalla vaivalla hääräsivät kotinsa äärellä - varmaan tekevät lisää jälkikasvua menetettyjen tilalle. Toisaalta näätä lienee normaali osa luontoa enkä usko, että senkään osa on helppo, kun metsät katoavat hakkuiden tieltä. Kiiltävän ruskean turkkinsa ja sulavalinjaisen kehonsa vuoksi se on myöskin varsin kaunis katseltava.

Ehkä jonain päivänä saan sen ikuistetuksi kamerallakin paremmin.

---

Mutta nyt pitää kiirehtiä, luvassa on kolme päivää kurssia Hesan keskustassa, joten työmatka on hieman tavallista pitempi.

Kaksipäiväurakka

Niin, siis siivouksesta tulikin kahden päivän duuni, joka on tehty erityistä löysäilyä harjoittaen. Eli ei ole edes oletettavaa, että tästä tulee ihan priima.

Ensteksikin: eilinen päivä meni kuitenkin melkoisesti Marilynin ympärillä pyörien ja sitä kuskaillen. Toisekseen: eilen oli kuuma ja kai kaikki tietää, että hienot naiset ei hikoile. Näin ollen oli pakko välillä himmailla.

Tänään en ole vielä edes aloittanut. Nukuin hieman pitempään ja nyt olen maksellut laskuja ja surffaillut netissä. Kohta, ihan kohta alkaa tohina.

---

Kyllä sika syitä keksii: jos ei ole maa jäässä, niin on kärsä kipeä. (suomalainen sananlasku)

Kivaa ja ei-kivaa

Hienoa on se, että Marilynin kasvain oli vaaraton rasvapatti. Iso sellainen ja hankalasti hännän juuressa. Poisto kesti 2 h ja tuli aika kalliiksi. Kyllä siitä hyvä tulee.


Kun näimme Marin pyllyn ekan kerran, niin piti varmuuden vuoksi kysyä eläinlääkäriltä, ettei sillä ole omenoita ollut, kun koiran peppu näyttää ihan täytetyltä kalkkunalta. Haava on iso ja pitkä ja peppu aivan karvaton. Aika surullisen näköinen.


Surullinen on myös Marilyn, tötterö päässä ja pikku pöhnässä ei olo tunnu kivalta. Katsokaa vaikka:

Lomapäiviä

Olen tässä miettinyt, että vain naiset ottavat kesälomapäiviä siivotakseen. Minullakin on tässä loppuviikko lomaa vain siitä syystä, että saisin talon kuntoon pikkupeikon lauantaisiin valmistujaisjuhliin. Enkä ole edes ekaa kertaa siivouspuuhien takia lomalla tänä vuonna! No, en jää sitä harmittelemaan.

Nyt pitäisi vain tehdä itselleen työsuunnitelma. Minulla on kaksi vaihtoehtoa: tehdä lähes kaikki urakalla ja vauhdilla tänään ja ottaa huominen loman kannalta tai jakaa duuni kahdelle päivälle ja ottaa molemmista päivistä osa rauhallisemmin. Olen kallistumassa tuon ekan kannalle.

Marilynin hännän juuressa oleva kasvain leikataan tänään pois. Onneksi en ole kauhea pessimisti enkä siis pelkää pahinta *koko ajan* kasvaimen laadun suhteen. Etukäteen sureminen ei näissä jutuissa auta yhtään, joten täytyy vain odotella ja katsoa. Kasvain on kyllä mielestäni kasvanut varsin reippaalla vauhdilla ja se ei ole minusta hyvä asia. Mutta ei, en aio googlettaa asian tiimoilta yhtään mitään - luultavasti löytäisin vaikka mitä hirmeää ja tulisin vain surmeaksi.

Meillä oli Marilynin kanssa eilen taas agilitytreenit. Olen tainnut mainitakin, että olemme siirtyneet ulos (tosin aidatulle kentälle), mutta karkailun kanssa ei ole ollut ollenkaan ongelmia. Ainoa ongelma on se, että vaikka olenkin lenkittänyt pikkukoiruuden ennen treenejä, niin se kuumuu niin kovin kentällä, että aina treeneissä pitää mennä kakkimaan kesken kaiken.

No, nyt lähden paiskomaan pölyisiä mattoja ulos narulle tuulettumaan - siitä se alkaa, pois tieltä pölypunkit ja villakoirat!

Älypää

Oheisista kuvista näkee, miten älykäs koira mali parhaimmillaan on. Varsinainen valopää...

Pikkupeikko - The Metal Artesan!

Riemu kattoon!

Pikkupeikko sai puhelinsoiton, että koepaperin takapuolelle taiteiltu aikajana aiheuttikin kokeen hyväksymisen! Näinollen peikkolapsella on valmis tutkinto: Metalliartesaani!

Eilinen suru on kädenkäänteessä vaihtunut riemuksi.
Ensi viikon lauantaiksi saa kummit ja mummit ruksata kalenteriin kyläpaikaksi meidän kodin.

***
(Edit: lisää ilonaiheita.)
Poika soitti juuri, että oli läpäissyt autokoulun kirjallisen kokeen!
***

Ylös, ulos ja pisulle!

Tänä aamuna saimme kunnon herätyksen. Olin vielä täydessä unessa, kun kuulin, että pikkupeikon ovi kävi. Se narisee hieman, joten se on helppo tunnistaa. Hetken kuluttua räpsähti makuuhuoneemme ovi auki ja samassa vieressäni oli jotain vinkuvaa, iloista ja kiihkeää. Karma! Se ei antanut yhtään periksi ja niin sitä oli pakko nousta ylös. Kun nousin, alkoi herätyskello soittaa Radio Novaa. Kello oli 6:00 - tasan.

Pikkupeikon ovi aukeaa sisäänpäin, joten on Karma jotain oppinut. Avaamaan oven ja vetämään sitä samalla. Veikkaisin, että tänä kesänä Marilynkin pääsee karkaamaan Karman ovenavaustaitojen vuoksi useamman kerran.

Kävin näyttämässä Marilynin häntäpattia eilen lääkärille. Ensi torstaina se leikataan pois. On syytäkin, koska hännän ympärillä on yli kananmunan kokoinen kasvain. Poiston jälkeen tutkitaan, mikä se on. Peukkuja saa pitää.

Eilen oli syntymäpäiväni. Päivä ei poikennut mitenkään tavallisesta. Sain kaksi tekstaria ja yhden puhelinsoiton aiheen tiimoilta. Ukkokulta ei muistanut ollenkaan eikä muukaan perhe. Sellaista se on kun tulee riittävän vanhaksi: kukaan ei uskalla edes muistuttaa moisesta rajapyykistä. Riemukkaammat synttärit on tänään kolme vuotta täyttävällä Wilmalla. Onnea hänelle! Huomenna juhlitaan.

Eilen oli pikkupeikon viimeinen tentti. Se ei mennyt läpi, joten valmistuminen siirtyy elokuulle. Kyllä harmitti, peikkoa itseään ja meitä muita peikkolapsen puolesta. Se on joskus niin harmillisen pienestä kiinni...

Kirsikkapuut kukkivat. On vain kovin kylmää, joten ei ole kuulemma takeita siitä, että kukkiin tulee tarpeeksi pölyttäjiä, jotta saisimme kirsikoitakin.

Niin tai näin, niin kirsikkapuut ovat kauneimmillaan nyt.

Valokuvafiiliksiä

Pikkupeikko fiilisteli kameran kanssa Hiidenveden rannalla maanantai-iltana.
Tuli aivan sellainen olo, kun näin nämä kuvat, että pitäisi itsekin patikoida jonain iltana rantaan ihailemaan iltaruskon värejä.



Pyysin peikkolasta ikuistamaan Romeonkin, jotta muutkin näkisivät, että se on jo melko voimisssaan. Luulen, että se menetti noin 50 kg painostaan sairastaessaan, mutta aimo määrä on laitumella tullut takaisin. (Tarkkaavainen kuvankatsoja kyllä huomaa, ettei kaikki ole ihan ok, pieni kuolavana valuu koko ajan pikkuponin suusta...)












Illalla, kun päästän toiset laitumelle, Romeo kipittää kiireissään pihattoon nukkumaan. Tekevät ikäänkuin vuoronvaihdon: toiset laitumelle syömaan ja toinen pihattoon päivystämään.

Alemmassa kuvassa Romeo tuijottaa närkästyneenä suljettua porttia, josta vanhan herran kulku on tilapäisesti estetty valokuvauksen vuoksi.

Hellittääkö kevätväsymys?

Minulla on ollut rankkaa kevätväsymystä blogipäivityksissä. Siihen taitaa olla kaksikin syytä. Ensinäkin hampaanpoiston jälkeinen antibioottikuuri vei kaikki mehut. Viimeiset pari viikkoa päivät ovat soljuneet seuraavalla ohjelmalla: ylös, hevosten ja koirien hoito, töihin, kotiin, kahden tunnin päiväunet, siirtyminen sohvalle telkkarin eteen muutamaksi tunniksi, hevoset laitumelle yöksi ja nukkumaan. Tuosta ei paljon kirjoittamista riitä. Täysin tapahtumatonta elämää.

Nyt on antibioottikuuri ohi, toivottavasti vähän piristyn. Tänä aamuna ei kyllä sellaisesta ollut mitään merkkejä. Väsymys johtui kylläkin sunnuntaipäivän ohjelmasta. Olimme pikkupeikon kanssa töissä seuramme agilitykilpailuissa aamusta iltaan. Aloitimme 7:30 ja kotona olimme klo 18 aikoihin. Minä olin kuuluttajana kisoissa. Se on kiva homma, kun näkee kaikki suoritukset ja pysyy koko ajan kilpailun tulosten tasalla. Olikin muutamia tosi hyviä koirakoita paikalla. Joidenkin koirien suoritukset taas herättivät etupäässä hilpeyttä. Osaavatkin koirat voivat sille päälle sattuessaan lähteä ihan lapasesta haahuilemaan ympäriinsä.

Omissa koirissa yksi asia on ihmetyttänyt minua jo jonkin aikaa: Karma syö voikukan nuppuja. Yhdellä ulkoilukerralla se napsii niitä kymmeniä ja rouskuttaa ne hyvällä halulla kitusiinsa. Minkä ihmeen vuoksi? Eihän se voi olla hyvää.

---

Mutta nyt lähden sonnustautumaan työvaatteisiin. Mentävä on.

Ei kannata toivoa...

... koska toive saattaa toteutua.

Eilen aamulla minulla oli hammaslääkäri. Koko matkan toivoin hartaasti, että ne sanoisivat: "Nyt emme ehdi ottaa teitä, koska edellisen potilaan toimenpide on kestänyt huomattavasti oletettua kauemmin. Menkää ajanvaraukseen ja tilatkaa uusi aika".

Ja toive toteutui! Tosin se meni vähän niinkuin silmällä pieleen, koska ne sanoivat niin minua seuraavalle asiakkaalle. Yläviisaudenhampaan poiston luvattiin kestävän maksimissaan 5 minuuttia ja niinhän sitä sitten kiskottiin 2 tuntia! Puudutus tosin oli hyvä ja tuntemukset eivät olleet kivuliaita, lähinnä vain vastenmielisiä. No, siitä selvittiin. Tosin suu, leuka ja puuttuvan hampaan kohta ovat melkoisen kipeät.

---

Meillä on siirrytty laidunkauteen! Varmaan aikaisin kevät ikinä. Hevoset - Romeota lukuunottamatta - ovat yöt vihreällä ja päivät mustalla. Viime yön olivat ensimmäistä yötä laitumella.

Aamulla oli yllättävän helppoa saada ne pois vihreältä. Menin alas tallille, hevosia ei näkynyt, olivat jossain kulman takana syömässä. Vihelsin. Kohta alkoi kuulua melkoinen jytinä, kun kolme lihavaa ponia tuli täyttä laukkaa laitumen perältä katsomaan, mitä hyvää mamma antaa.

Annoin jokaiselle omenan ja talutin Romeon laitumelle. Jostain syystä Romeo oli halunnut viettää yön pihatossa. Se muuten liikkuu jo varsin vauhdikkaasti. Joutui juoksemaan, kun toiset hieman jahtasivat sitä, ettei vanhus varastaisi kenenkään omenaa. Pyöreyttäkin on ilmestynyt lavoille, eiköhän tuo kesän vielä pärjää.

Ei voi olla totta!

Kesä onkin jo tullut! Käsittämätön kevät! Yhtäkkiä heräsin talviuniltani ja olikin yli 20C lämmintä ja koivussa hirmuisen kokoinen lehti. Hiirenkorvat ehtivät olla varmaan muutaman tunnin, kun on ollut niin lämmintä, että ne kasvoivat melkein silmissä lehdiksi.


Romeo on toipunut ja saa nyt asua omalla laitumellaan, jossa sille on oma koppikin yön viettoa varten. Heinä tuntuu maistuvan, vaikka siitä osa meneekin silppuna maahan. Otin siltä jo loimenkin pois. Pidin sitä kahdestä syystä sen päällä: jottei näkyisi kuinka laihaksi se on päässyt ja tietenkin lämmittämään.

Toisetkin hepot ovat jo päässeet pari kertaa maistelemaan vihreää, mutta silti ne ovat niin höpsöjä, että kun vihellän, niin tulevat kiireesti syömään kuivaa heinää. Sulassa sovussa ne sitten sitä rouskuttavat. Meillä ei yleensäkään tapella, vaan aina ollaan kylki kyljessä ja sovussa. Kiimat voivat saada hieman potkimaan ja vinkumaan, mutta muuten ollaan hyvin rauhassa.

Vapun tienoilla minulla on ollut kokonaiset neljä päivää vapaata. Mahtaa tuntua hirveältä lähteä huomenna töihin!


Tänään menemme tyttöjen kanssa hieman shoppailemaan (Plantageniin ainakin), kun kaupatkin ovat taas aloittaneet sunnuntai-aukiolot. Sitä ennen täytyy mennä nauttimaan auringosta aamukahvin merkeissä etukuistille.

---

Ei mikään ole niin helakka kuin kevät, kun se helähtää kiurun nokasta, mahlakoivun norosta, renkipojan laulusta ja varsahevosen kaviosta. - Unto Seppänen

Kevättä

Kevät on tullut keikkuen. Säät ovat olleet kerrassaan ihanat: aurinkoa ja lämpöä on riittänyt. Kaikissa puissa on jo isot silmut ja hiirenkorvat ilmestyvät aivan pian. Romeokin on päässyt joka päivä pihanurmikolle vatsaansa kasvattamaan. Pikkuhiljaa se onkin tullut jo hieman varmajalkaisemmaksi. Ehkä se on jopa hieman lihonut. En ole vielä voinut ottaa fleeceloimea pois, kun en halua oikeasti nähdä, mitä sen alta näkyy.

Olin alkuviikon Vanajanlinnassa koulutuspäivien merkeissä. Upea paikka. Sain asuakseni oikein kahden huoneen sviitin katoksellisella parisängyllä. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Kimi (Räikkönen siis) valitsi tuon paikan häilleen. Ruokakin oli ihanaa ja palvelu myös. Hieman oli tylyä eilen työpaikan lounaspöydässä syödä hieman jäähtynyttä perunamössöä, hampurilaispihviä ja kanamunaa. Kaukana oli gourmet-ateria siitä...

Voi olla, ettei viikonloppunakaan saada aivan gourmet-ruokaa. Lähden issikkanäyttelyyn töihin ja minun hommanani on myös muonitus. Erilaisten kiusausten ohjeita olen kaivanut netistä ja laskeskellut, kuinka paljon sapuskaa pitää 25:lle hengelle laittaa. Ihan sitä välillä yllättyy, mihin kaikkeen sitä suostuukin ryhtymään.

Tänään on taas ratsastustunti. Sitä odotan kovasti. Toivottavasti Félagi on yhtä reipas ja mukava kuin viime tunnilla. Viime aikoina on taas joutunutkin panostamaan melko lailla tähän ratsastuskalustoon: kengittäjä on käynyt meillä harva se päivä. Nyt meillä on 2,5 kesäkenkäistä hevosta. Vissan takajaloissa ei ole kenkiä, koska se ei antanut kengittäjän koskea niihin.

Talossa on uusi potilas: Kleolla on yskä ja räkätauti. Kleohan yskii aina, koska sillä on ilmeisesti jokin polyyppi tms. nenussa häiritsemässä, mutta nyt se on selvästi flunssainen ja yskii, jos liikkuu hiukankin. Ressukka.


****
Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä suotta kysele kenenkään muun mielipidettä.
****

Merkkipaalu

Tänään tulee 22 vuotta siitä, kun menimme ukkokullan kanssa naimisiin. On ollut ylä- ja alamäkiä, mutta etupäässä kai on ollut tasamaata. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja elämä on kohdellut meitä keskimääräisesti ottaen varsin hyvin. Iltaa juhlimme meille tyypilliseen tapaan: ukko istuu kokouksessa ja minä vietän aikaani kengittäjän kanssa. Ehkä me illalla nostamme yhteisen maljan!

Ehkäpä siinä juuri on se syy, että olemme olleet noinkin kauan naimisissa: meillä on elämää, ystäviä ja harrastuksia myös avioliiton ulkopuolella.

---

Eilen oli pitkästä aikaa ratsastustunti. Keskiviikkona putsasimme talkoilla Katjan kentän talven jäljiltä heinästä ja hevonkakasta ja kenttä olikin ihanan kuivassa ja hyvässä kunnossa. Minna piti kevätkuntoamme melko hyvänä, vaikka talvikautena on ollut melkein kolme kuukautta pelkkää lepoa. Félagikin oli yllättävän reipas ja tunti meni meidänkin osalta mukavasti. Ensi viikolla uudelleen! Ihanaa!

---

Ja mikä parasta: tänään on perjantai, perjantai, perjantai!

Potilaskertomuksia

Eläinlääkäri ei oikein löytänyt Romeosta kunnon vikaa. Hampaat olivat lohkeilleet, mutta ei niissä ollut sellaisia piikkejä, mitkä estäisivät syömisen. Nielussa oli lievää turvotusta, mutta mitään kovin ihmeellistä ei löytynyt. Romeo käyttäytyi - tapansa mukaan - ihanasti eikä yhtään kiukutellut, vaikka käsi työnnettiin ihan pitkälle suuhun. Kovin on poika laihtunut ja lääkäri sanoikin, että jos sen ilme ei olisi niin hyvä ja kiinnostus ruokaan niin kova, niin pitäisi ehkä harkita lopullisempia toimenpiteitä. Saimme uudenlaista kipulääkettä ja sulfakuurin ja isot peukutukset sille, että kevät etenisi nopeasti, jotta pojan saisi laidunruohon ääreen lihomaan.

Talossa on toinekin potilas: pikkupeikon silmät alkoivat eilen vuotaa, punottaa ja kirvellä kovasti. Hän kävi kaksi kertaa eilen päivystyksessä. Ekalla kertaa sai vain reseptin ja apteekit olivat jo kiinni. Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä lääkäriltä! Tokalla kertaa sai puudutustippoja silmiin, mutta ne auttoivat vain hetken. Pikkuinen on sängyssä, eikä voi pitää silmiä kiinni eikä räpytellä, kun sattuu niin kovasti. Mitähän alumiinipölyä simmut ovatkaan vetäneet itseensä? Ressukka, inhottavaa, kun ei voi mitenkään auttaa.

Ja onhan meillä kolmaskin potilas, joka ei tosin itse ymmärrä siitä mitään. Marilynin hännän juuressa on edelleen outo pahkura ja pitänee viedä typykkä ohutneulanäytteelle, jotta saadaan selville, mikä ihme se on. Marilyn ei myöskään halunnut ruokaa tänä aamuna, mutta se voi johtua siitäkin, että sitä ei kiinnosta muu kuin Kleon astuminen... *huoh* Käsittämättömän rasittavaa, kun ne kaksi koko ajan huohottavat ja hosuvat jossain.

No, töihin tässä on lähdettävä. Unettoman yön jälkeen ei ihan nappaisi, mutta mentävä on, ei auta.

Risa?

Onko herätyskello rikki, kun havahdut aamuyöllä kummastelemaan, että se näyttää W:W2? No hei, ei se ole, seuraavaksi se näyttää W:WW eli 3:33. Hehhe. Tämä muistuttaa ällistyttävästi erään ystäväni bensamittarin lukutaitoja.

On muuten ollut hermostuttava aamu. Kleolla on juoksu ja Marilyn yrittää astua sitä koko ajan ja kun Karma tulee ihmettelemaan moista toimintaa, Marilyn hyökkää haukkuen sen kimppuun ja sitten on täysi rähinä päällä. Nyt on Marilyn eristetty etukuistille ja maassa on taas rauha. Tuommoinen hormonien pilaama koiratyttö on ihan rikki: ei kuule mitään, ei ymmärrä mitään ja se on todellakin raivostuttavaa. Onneksi tämä ei kestä päiväkausia.

Olen tänään etäpäivällä, eläinlääkäri tulee puolilta päivin katsomaan, mitä hoitoa Pikku-Romeolle keksittäisiin tai jos löytyisi edes jokin syy ruokahaluttomuuteen.

Kevätaamua

Onkin näköjään jo viikko vierähtänyt, enkä ole yhtään tänne kirjoitellut. Aika kuluu nopeasti, kun on lystiä, sanotaan. No, lystiä ei kyllä ihmeemmin ole ollut. Haipakkaa senkin edestä. Töissä on ollut kiirettä, kotirintamalla ei niinkään.

Romeon vointi on entisellään, se syö yhtä vähän kuin aiemminkin, mutta on hengissä edelleen. Kohta lähden tekemään sille pienen aitauksen aurinkoisimmalle pihanurmellemme, jos vihreä ruoho virkistäisi sitä. Minusta se syö niin vähän, ettei se ollenkaan ulosta ja se ei liene hirveän hyvä asia. Eläinlääkäri tulee maanantaina sitä katsomaan, jos keksittäisiin, mikä sen suussa niin vaivaa, ettei ruoka maista.

On aivan upea aamu. Aurinko paistaa ja paljastaa kaikki liat pölyt ja likaiset ikkunat. Pakko päästä ulos, ettei niitä näkisi. Siivoaminen ei tule kuuloonkaan... kai.

Puuro miehen tiellä pitää!

Kaurapuuro maistuu nyt Romeolle, keittelin sitä eilen kahteenkin otteeseen ja ponivanhus söi sitä aiempiin ruokamääriin nähden melko paljon (siis noin 3 dl tai jotain). Olen myös onnistunut löytämään vihreitä ruohotuppoja ja eilenkin se sai ilta-appeeksi melkein täyden vadillisen vihreää ruohoa. Kyllä alkoi vanhuksen turpa liikkua iloisesti, kun vihreän heinän tuoksu tapasi sen sieraimet. Melkein tuli itku, kun katselin sen ruokailua illalla. Viime yönä oli syöty myös 8 ruisleipäää ja kaksi omenaa, joten ravintomäärät alkavat pikkuhiljaa kasvaa.

Uskomattoman laihaksi se on viime viikkoina tullut, kuten vanhat sairaat ihmisetkin usein. Edelleen toivon sille makoisaa laidunkesää, vaikka se olisi sen viimeinenkin kesä. Kevät onkin keikkuen tulossa, mm. kurkiauroja on jo kulkenut talomme yli useitakin. Niiden huutoa on sykädyttävää kuunnella. Usein ne laskeutuvat johonkin lähipellolle lepäilemään ja kun ne etsivät laskeutumispaikkaa, ne huutavat ja lentävät ympyrää kylän yllä. Upea näky!

Paranemisia toivottelen myös Elkielle ja Dorikselle, kyllä nyt on tuttavapiiriin osunut paljon potilaita ja toipilaita yhtäaikaa.

Aprillia!

Lapsena aprillipäivät olivat hauskoja. Perheessämme aprillattiin aina jotenkin ja sitä piti olla melko tarkkana, ettei mennyt vipuun. Itseasiassa en muista, millaisia isäni keksimät pilat olivat, mutta mieleen on jäänyt isän ilkikurinen ilme pilan onnistuttua ja huudahdus: "Aprillia, aprillia, syö silliä - juo kuravettä päälle!"

Tämä ei ole aprillipila: pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä, että Romeo kuntoutuu. Ruokaa menee päivä päivältä hiukan enemmän ja ilme on pirteämpi. Eilen oli niin lämmintä, kun pikkupeikko tuli töistä, että Romppu pääsi ulos aurinkoa ottamaan. Aina se könyää sieltä käytävälle, jos hetkeksikin jättää karsinan portin auki. Siitä voisi päätellä, että pikkuinen ei oikein nauti sisällä olosta. Silmäkään ei näytä pahalta, joten kaipa tässä taas hetki elämää mennään.

Peikkolapsi kävi eilen ratsastamassa molemmat tammat. Ísingiltä oli vissiin jarrut tippuneet tallin pihaan, kun niitä ei kuulemma oikein löytynyt matkan kestäessä. On se mukavaa, että kotoa löytyy tarpeeksi taitava ja rohkea ratsastaja reippaalle pikkutammalle!

Illalla vielä piipahdimme agilitytreeneissä. Kouluttajamme oli poissa ja meillä oli itsenäiset harjoitukset. Osanotto treeneihin oli mahtava! Kaksisteen pikkupeikon kanssa siellä harkattiin. Ohjeena oli harjoitella yksittäisiä esteitä. Me harjoiteltiin Marilynin kanssa keppejä (verkkokepeillä) ja putkeen menoa. Viimeksi Jaakon treeneissä otus ei mennyt millään heittämällä putkeen, mutta nyt sen sai menemään myös pimeistä kulmista vauhdilla, kun pikkupeikko oli targetin kanssa putken suulla palkkaamassa.

Kateellisena katsoin, kun Karman kanssa targetilla pakkauksen voi tehdä niin, että käy yhdessä koiran kanssa laittamassa palkan targetilla ja sitten menee suorittamaan. Koira ei varasta palkkaa, vaikka menee siitä ihan ohi. Tuo ei onnistuisi kurittoman terrierin kanssa millään lailla.

Kevät muuten tulee vauhdilla. Aurinko on paistanut muutamana päivänä niin, että se oikeasti lämmittää. Ihanaa.