Meidän pikkuhevonen on aikuinen. Eilen kengittäjä kävi laittamassa sille kengät. Ensimmäiset. Otus käyttäytyi mallikelpoisesti, aivan kuin sille olisi ihan jokapäiväistä, että jalkapohjia hakataan vasaralla ja niihin naulataan rautaiset kengät kiinni.
Kengittäjä ihaili tyypin tyyneyttä ja kyseli, onko jalkojen nostoa paljonkin harjoiteltu, kun homma sujui niin mallikkaasti. Viimeksi jalat nosteltiin heinäkuussa, kun pikkuinen ontui hieman. Ja sitä ennen varmaan viimeksi, kun kengittäjä kävi ne vuolemassa muutama kuukausi sitten.
Oletin, että otusta olisi enemmänkin häirinnyt uusi paino jaloissa, mutta ei se siltä näyttänyt. Tyynesti se käveli takaisin tarhaan, hieman nuuski koipiaan ja paineli tiehensä. Tänä aamuna näytti siltä, että nostelee hieman korostetusti jalkojaan, ehkä uusi paino kuitenkin tuntuu oudolta.
Kengittäjä sanoi pikkuista jytkyksi - meidän pikkuinen onkin iso jytky. Omituista, minustakin se näytti siltä. Varsahan tuo vasta on. Vai onko?
Toinenkin pallo, Vissa, sai kengät jalkaan. Se on kesän saanut olla ilman, kun takkutyttö on ollut poissa. Vissakin yllätti tyyneydellään. Kengittäjä on viime aikoina pelännyt sitä ja asia on heijastunut heposeen. Nyt vieressä mekko päällä seissyt paljasjalkainen luonnonlapsi rauhoitti sekä kengittäjän että hevosen ja kengitys sujui oikein mukavasti.
Ja perheen kolmas pallo, minä itse, sai myös eilen uudet kengät. Työkaveri on kehunut kehumistaan, kuinka ihanat jalassa ovat nämä tämän vuoden hittikengät ja lopultakin löysin omankokoiseni. Voin vakuuttaa, että niissä on sitä jotain. Juuri sopivat pihakuljeskeluun kodin, kasvihuoneen ja tallin väliä. Liian kalliit ne kyllä ovat, mutta elämä on.
---
Aamun rauha on poissa, ukko heräsi ja hötkyilee taas jotain, joten mentävä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti