Moneen päivään en ole ehtinyt mitään kirjoitella. Pikapäivitys tästäkin taitaa tulla. Ajatuksia hajauttaa myöskin tuo peikonherättely aika-ajoin, joten tekstistä voi tulla sekavaa.
Viikonlopun ilonaiheet alkoivat jo perjantaina, kun tapasin lounaalla vanhan pomoni seitsemän vuoden takaa. Mehän ei oltu kumpikaan yhtään vanhempia ulkonäöltämme, viisaus vaan oli karttunut ja edelleen olimme kumpikin älyttömän hyviä tyyppejä. Semmoiseksi hyvä pomo saa sinut tuntemaan itsesi. Toivottavasti lounastamme toistekin yhdessä ja saamme sekaan vielä muitakin vanhoja, hyviä duunikavereita.
Lauantaina aamupäivällä laitettiin sitten auton nokka pikkupeikkosen kanssa kohti Pyhärantaa ja Raumaa. Käytiin velipoikaa moikkaamassa yhteisellä kesämökillämme. Mökin viereen oli ilmestynyt *kauhistuksen-kamaluus* omakotitalo, mutta muuten kaikki oli ennallaan. "Aika on pysähtynyt täällä", kuten velipoikani totesi onnellisena. Joskus ihmettelen, miksi en ehdi käydä tuolla edes kertaa kesässä, nytkin oli edellisestä visiitistä jo kaksi vuotta.
Lauantai-ilta vietettiin sitten vanhan opiskelukaverin, tyttären kummitädin, luona Raumalla. Hänkään ei ollut vanhentunut yhtään, muuten oli kyllä parissa vuodessa paljon muuttunut: uusi talo oli valmistunut ja muuttunut jo kodiksi. Tytär kiteytti tämän visiitin seuraavana päivänä sarkastisen ytimekkäästi: "Vanhat naiset muistelivat nuoruuttaan. Oli tosi rattoisaa."
Sunnuntaina istuin Porissa 6½ tuntia erään yhdistyksen johtokunnan kokouksessa. Sielläkin oli mukavaa, mutta välillä kaipaisin vähän napakampaa puheenjohtajaotetta, jotta kokoukset eivät kestäisi niin loputtoman kauan. Itsekin voin jaaritella niitä näitä, jos kukaan ei siirrä asiaa eteenpäin...
Sunnuntain peikkolapsi vietti pojan vanhan tyttöystävän hoteissa Laitilassa ja heilläkin taisi olla mukavaa. Minullekin tarjottiin kahvia ja voileipää ja istuksimme tytön vanhempien kanssa juttelemassa leppoisia. Siitä perheestä olisi ehkä tullut kivat appivanhemmat pojalle. No, nyt se on myöhäistä, tyttö odottelee vauvaa ja perustaa omaa perhettään jo. Ehkä on hyvä, että isänä ei ole oma poikani, joka ei todellakaan ole siihen vielä kypsä. (Hmm. Herättää kyllä mielessäni kysymyksen, että voiko kukaan mies koskaan olla aikuinen ja kypsä... hmmm, tuota pitää miettiä enemmän...)
Eilenkin oli kivaa, vaikka oli maanantai. Poika piipahti asentamassa appivanhemmille kiukaan, laittamassa meille lämpimät voileivät iltapalaksi ja istuksi isänsä kanssa kylpytynnyrissä sillä aikaa, kun minä kuskasin pikkupeikkoa agilityharkkoihin. Sitten taas kuskailin poikaa kotiin Lohjan keskustaan. Hyväntuulista seuraa oli saatavana koko ajan. Autolla on muuten taas tullut ajeltua muutamassa päivässä yli tuhat kilometriä.
---
Tässä samalla olen karjahdellut ja saanut typykän hereille, joten kohta toivottavasti päästään liikkeelle...
Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti