tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Liitävä maanantai

Maanantaista huolimatta eilinen meni kuin siivillä. Ennen kuin huomasinkaan olin jo iltapäivätorkuilla töiden jälkeen. Olen ottanut sen ihan tavaksi maanantaisin, koska agilityharjoituksista kotiudutaan vasta klo 22 jälkeen. Eilen jopa reippaasti myöhemmin, koska ohjelmassa oli vuoden viimeinen rataharjoitus ja kouluttajamme otti jokaisen kanssa pulmakohdat varsin huolellisesti.

Täytyy kyllä ihailla Virveä, kouluttajaamme. Joka maanantai koko syksyn hän on kouluttanut kolmea ryhmää alkaen klo 18 ja päättyen klo 22. Yhtenäkään treenikertana en ole huomannut hänen herpaantuneen, oppia tulee ihan viimeiseen koirakkoon asti. Kärsivällisesti ja huolellisesti jokaisen ohjaajan ja koiran tarpeisiin. Luultavasti hän vielä kotona paneutuu miettimään koirakoiden erityistarpeita. Treenit suunnitellaan koko kausi kerrallaan ja niissä on selvä kehitysteema. Virve on oikea helmi kouluttajana.

Eilen paneuduttiin todella aivan alusta asti minun ja Marilynin treeniongelmiin: ihan ekaksi minut laitettiin verryttelemään, pyörittelemään käsiä ja juoksemaan rennosti. Eipähän tarvitse täällä blogissa valittaa maitohapoille jysähtäneitä lihaksiani. Teki muuten hyvää, juokseminen oli helpompaa kuin aiemmin, kun olen laiskana vain noussut ylös ja lähtenyt liikkeelle.

Marilyn kirvoitti meistä kyllä naurut tekemällä heti perään omat lämmittelyharjoituksensa, aivan kuin pikkukoira olisi katsonut, että noin emäntäkin teki - minä kanssa! Lähtöpaikalta se singahti välittömästi juoksemaan hallia ympäriinsä. Ensin se antoi yli-iloisen tervehdyksen Virvelle ja sitten vain ympäri hallia, rennosti ja letkeästi ja ilmeisen päämäärättömästi. Otus ei siis ollut selvästikään hiirimetsällä, vaan juoksenteli vain omaksi ilokseen ympäriinsä.

Marilyn on persoona isolla P:llä!

Varsinainen harjoitus ei kyllä sujunut sellaisella intensiteetillä, kuin olisin toivonut. Marilyn haahuili omiaan ja nuuski aina tilaisuuden tunnen nurkkia. Varmaan täytyy ensi vuodelle panostaa palkkaukseen (namien laatu eilen oli mallia kuiva ja mauton, mutta helppo pitää taskussa) ja siihen, että odotteluaikana ei palkkaa saa lainkaan, vaan se keskitetään radan suorittamisen palkkaukseen. Ehkä minun oikeasti pitäsi alkaa orientoitua siihenkin, että koiran kanssa leikkiminen on kivaa (huoh).

Varmaan moni lukija ja seurakaveri joskus ihmettelee, miksi tällainen viiskymppinen, ylipainoinen ja hidas edes yrittää harrastaa Marilynin kanssa, kun se on niin nopea ja sopisi paremmin nuorelle ja nopealle harrastajalle. Esimerkiksi pikkupeikko olisi ominaisuuksiltaa varmasti sopivampi tekemään rataa Marilynin kanssa. Moni varmaan ihmettelee sitäkin, miksi en lopeta koko juttua, kun tuloksiakaan ei tunnu tulevan.

Yksinkertainen selitys on tässä: agility on kivaa, koiran kanssa yhdessä tekeminen on kivaa. Saan agiltystä ja koiran kanssa yhdessäolosta uskomattoman paljon mielenvirkistystä arjen harmauteen. Se, että koira edes joskus toimii haluamallani tavalla ja tuntuu, että pelaamme yhteen on tyydyttävää. Huomattavasti enemmän saan kicksejä agilitystä kuin kutomisesta.

---

Rahalla saat melko hienon koiran, mutta et saa sitä heiluttamaan häntäänsä. - Josh Billings

1 kommentti:

KaisaL kirjoitti...

Aina kun sanoo olevansa hidas ja paksu ja kankea, kannattaa muistella niitä hetkiä jolloin on ollut aivan käsittämättömän nopea. Nähnyt taivahan merkit ja ehtinyt väliin ennenkuin koiranujakka syttyy, ehtinyt napata koiran perskarvoista kiinni sillä salamasekunnilla kun olette koiran kanssa molemmat nähneet jäniksen pinkaisevan juoksuun, lunastanut akrobaattisella pantteriloikalla pennun suusta jotain arvokasta/vaarallista, sännännyt orin perään joka on tullut aidasta läpi ja saanut sen ennätysajassa takaisin lähtöpisteeseen kulkematta tammatarhan kautta... Ja kuinka nopeasti sitä hakeekaan talouspaperia, rättiä, pyyhettä yms. kun huomaa koiran nautinnollisesti lorottavan keskelle sohvaa... Ja ehtii vielä antaa koirallekin satikutia ennenkuin neste alkaa imeytyä kankaaseen. :D (Juu, meillä on hygieniakangas sohvanpäällisten alla, se on torjunut monta kallista sohvahankintaa, suosittelen!)

Kyllä meissä oikeasti potentiaalia on, se miltä näytämme on vain harhaa. Onhan se lukuisat kerrat todistettu, pitää vaan saada se "nyt on kele tosipaikka"-moodi päälle ja sillä raivolla sitten...