Tällä olisi varmaan aika rauhallista tänä aamuna, mikäli Karma ei saisi aika ajoin jotain hepulihaukkukohtauksia ja ryntäisi läpi talon mytty mattoja raajoissaan killuen. Perässä painuu sitten kaksi pikkuista karvaista lakeijaa kimakammalla äänellä räkyttäen. Uudelleen ja uudelleen.
En ymmärrä, miten pikkupeikko voi nukkua omassa huoneessaan, vaikka meteli on kuin huskyfarmilla ruokinnan aikaan. Enkä oikein ymmärrä, mikä tuon hepulin aiheuttaa enkä viitsi lähteä edes katsomaan. Ehkä kissamme venyttelee raajojaan aika ajoin pyykkituvan pöydällä nukkuessaan.
Pikkupeikko halusi eilen hieman vaihtelua elämään ja kävi kokeilemassa naapuritallilla issikkaa, jolla ei ollut ennen ratsastanut. Aluksi otus kuulemma hiukan jännitti, mutta kun ottivat raviradalla letkeää laukkaa, hepo oli oikein rennon ja mukavan oloinen. Ja kaikkein rennoimmalla hetkellä se pelästyi jotain ja peikkolapsi singahti pään yli kaaressa selälleen. Ilmeisen kipeää tuo otti askelluksesta päätellen.
Tietenkään peikkolapsi ei lääkäriin suostunut, oli vain sitä mieltä, että jos pystyy kävelemään, niin se on vain tärähdysvamma, joka paranee ajan kanssa. Oli kuulemma kivaa vaihtelua, kun ei ole pitkään aikaan tippunutkaan. Luonteikas ja sisukas lapsihan tuo on aina ollut - ja jääräpäinen. - Ei omena kauas puusta putoa. - Toivottavasti kuitenkin älyää ajoissa lääkäriin, jos vamma ei ota parantuakseen.
Uskomatonta muuten, että eilenkin onnistuin karttelemaan imuria ihan päivän loppuun asti. Kovasti olisi houkutellut ottaa se käyttöön, mutta sitten pakottauduin vain löhöilemään sohvalla ja katsomaan elokuvaa, jonka lainasimme kirjastosta.
Pöntössäkin löhöttiin lämpimässä vedessä, se tuntui ihanalta omaan kipeään selkääni. Nautittavampaa on kyllä niinä iltoina, kun on tähtikirkas taivas, mutta oma viehätyksensä on siinäkin, kun höyry nousee pakkasilmaan kuumasta vedestä ja pöntön ympärillä on vain kynttilävalaistus. Maailma on jotenkin kovin pieni ja tiivis niinä hetkinä.
Olen yrittänyt tässä kehitellä jotain suunnitelmaa päivän aikatauluksi ja tehtäviksi, mutta olen juonut vasta kaksi kupillista kahvia, joten aivotoiminta ei ole vielä aivan huipussaan. Joka tapauksessa Siuntiossa päin lupasin kyläillä illalla ja hieman olen suunnitellut ratsastamistakin ja kauheasti himottaisi leipoa valkosipulisämpylöitä. Vanhemmiten himot muuttuvat näköjään aina vain oudommiksi.
Mielenkiintoista nähdä, saanko taaskaan mitään aikaiseksi.
---
Ajan haaskaus on kielteistä, mutta joutilaisuudessa on jotain positiivista. J. Russel Lynes
3 kommenttia:
Ootko muuten ollut koskaan huskyfarmilla ruokinta-aikaan?
Nimim. Kokemusta on.
No hei Liisa!
Ajattelinkin hetkisen sua, kun kirjoitin tuon lauseen, koska tiesin, että sinulta sitä kokemusta löytyy... :)
En ole ollut paikan päällä, mutta jonkin leffan tai dokumentin perusteella muistelin, että ääntä löytyy melkoisesti... (Olinkos edes oikeassa?)
Ihan oikessa olit. Ei taida mali ja terrierit ihan pärjätä, vaikka varmasti niistäkin ääntä ihan kotitarpeiksi lähtee...
Lähetä kommentti