Eilen minulla oli aamusta asti pieni jännityksenpoikanen päällä. Oli sovittu, että Ísing lähtee iltapäivällä ratsuttajan luokse opettelemaan kunnolla töltin salat ja miksei muutakin ratsun elämään kuuluvaa tärkeää hommaa.
Onneksi ystävälläni Sadulla on laadukas traileri, paljon kokemusta kuskaamisesta ja halu lähteä meitä viemään. Minulla on suhteellisen paljon kokemusta hevosten käsittelystä, mutta olen harvoin ollut mukana niitä kuljettelemassa ja aina minua jännittää, sattuuko matkalla jokin haaveri. Ísingin kanssa on kuitenkin lastausta harjoiteltu ja se on ollut ongelmaton traileriin menijä, joten se puoli ei huolestuttanut minua ollenkaan.
Vaan kuinkas kävikään? Hevosneito yllätti meidät täysin. Se tuli koppiin, mutta ryntäsi heti takaisin valtavalla vauhdilla siten, ettei ollut toivoakaan, että se pysähtyisi niin pitkäksi aikaa, että takapuomin, puhumattakaan lastaussillasta, saisi kiinni. Satu yritti sitomalla lujan riimunnarun kiinni puomiin ja yrittämällä pitää sitä voimalla paikallaan, mutta se oli melko turha toivo: otus veti itsensä väkisin ulos. Nahkariimun palaset vain singahtelivat, kun se hajosi osiksi. Otus ei kuitenkaan lähtenyt kauemmaksi karkuun, vaan antoi minun kiltisti paikallaan seisten laittaa uuden riimun.
Soitin
Marjutin apuun ja onneksi hänellä oli aikaa tulla. Traileri oli sellaista mallia, jossa oli etupurku ja kun Marjut keksi, että kävelytämme ponin muutamia kertoja trailerin läpi, alkoi se ajatella enemmän eteenpäin ja saimme takapuomin ja takalastaussillan ensin kiinni ja sitten etupuomin ja etusillan. Marjut on melko paljon käsitellyt Ísingiä, koska ratsun ensiaskeleet on otettu Marjutin johdolla. Poni on koulutettu ymmärtämään kielellä naksautus palkan merkiksi, joten palkkaamisen saa täsmennetyksi hyvin, niin että se ymmärtää, mitä halutaan.
Puolisen tuntia siihen meni, että poni saatiin koppiin ja vain ensimmäiset sata metriä poni paukutti lattiaa protestiksi koppiin telkeämisestä, mutta noin tunnin kestävän loppumatkan se oli aivan hiljaa. (
"Kuollut", minä tietenkin salaa ajattelin, mutta en oikeasti uskonut ajatuksiani.)
Kun perillä avasimme kopin oven, oli sisällä luottavainen ja rauhallisen oloinen pikku hevonen, jota kovasti kiinnosti tietää, minne se on joutunut. Matka oli sujunut rauhaisasti. Satu ottaa kopissa olevan hevosen huomioon ajotyylissään ja siellä on varmasti melko hyvä olla. Kun poni vietiin talliin, jossa oli paljon uusia kavereita, se hörisi kovasti ja tutki ponnekkaasti boxinsa lattiaa ja katseli kavereita kiinnostuneena.
Kuvassa pieni ihmettelee uutta elämäänsä huuli pyöreänä.
Kun tulin kotiin illalla ja ruokin jäljelle jääneet hevoset, huuteli Félagi kovasti ystävänsä perään. Se kuulosti sanovan: "
Syömään, tule Ísing pian syömään." Melko pitkän tovin se pyöritteli korviaan yrittäen kuunnella, mistä kaveri tulee. Kun ystävää ei kuulunut, se alkoi syvään huokaisten imuroida heiniä kitusiinsa.
Aamulla laitoin koirat sisälle karsinaan siksi aikaa, että sain Romeolle kannetuksi vedet ja ruokituksi toiset hevoset. Kun karsinan ovi narahti ottaessani koirat ulos, hörisi Félagi toiveikkaasti. Kun ovesta ulos tuli vain minä ja koiria, sen iloinen ilme suorastaan lässähti. Sen ilme sanoi: "
Ei Ísingiä - ei juoksuleikkejä."Toivottavasti Ísing on ahkera ja oivaltava oppilas, että saamme sen pian kotiin. Mutta onhan ne koulut käytävä, jotta voisi edetä urallaan ja saada menestystä.
Haukottaa. Talvilomalla osittain palanut nahka kutiaa öisin ja makuuhuone on kuumannihkeä nukkua. Avaan aina illalla ikkunan ennen nukkumaanmenoa, jotta huone viilenee johonkin 15C:een, kun menemme nukkumaan, mutta aamuksi se on kohonnut yli 20C-asteeseen. Ehkä sen kaiken kestää, kun on kesä tulossa.
