Sain eilen houkuteltua tyttären Ísingin selkään ja sen ekalle maastolenkille. Luottavaisena pikkuhepo lähti kanssamme peräkylälle ja yhtä luottavaisena tytär istui selässä. Vaikka ohjaus oli hiukan hakusessa, reissu meni muuten mukavasti.
Pikkuhepo jopa ravasi pikku pätkiä ratsastaja selässään. Ravi näytti mukavan pehmeältä ja jotenkin letkeältä. Tytär sanoi, että hepo muutaman kerran hiukan "säpsähti sisältäpäin" ja otti muutaman reippaamman askelen, mutta sitten meno taas tasaantui. Varmaan sekin vaikutti hevosen mielialoihin, että ratsastaja itse ei turhia säpsyile ja istuu tasapainossa, jolloin hevosella on luottavainen olo koko ajan.
En olisi uskonut, että viisi vuotta menee niin nopeasti. Muistan hyvin aamun, jona Ísing syntyi. Yöllä oli ollut kova ukonilma ja rankkasade ja kun aamulla menin tallille, Vissalla oli useammat jalat. Sen vieressä seisoi laiha ja suloinen pikkuotus ja imemisen ääni kuului kauas. Pikkuvarsaa olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan, kun se laukkaili ja leikki laitumella.
Nyt tuo pikkuinen koipeliini on hyvää vauhtia kasvamassa ratsuksi. Erityisen iloinen olen tuon hevosen luonteesta, sillä on selvästi halu tehdä siten, kun siltä pyydetään. Sen katse on aina jotenkin luottavainen ja ystävällinen, kun sen kanssa jotain puuhailee.
---
Säästä voisi sanoa sen verran, että kevät on tullut, lumi on häipynyt muutamassa päivässä aivan kokonaan ja lämpöasteita on reippaasti. Elina voi laittaa sen untuvatakkinsa talvisäilöön, ettei tule unenpöpperössä laitetuksi sitä vahingossa päälle liikkelle lähtiessä.
1 kommentti:
Nyt mulla on kyllä kuumetta ja untuvatakki tuntuu mukavan lämpimältä sisälläkin... Joten ehkä heitän sen pesun kautta varastoon vasta ensi viikolla.
Lähetä kommentti