Tapetit ovat seinässä. Aika kivuttomasti, jopa. Tällä siis tarkoitan sitä, että emme saaneet ukon kanssa edes kunnon riitaa aikaiseksi. Kun oppii rutiinit, niin homma sujuu melkein ajatustenlukupohjalta. Ja kun ei puhu, ei tule riitaakaan. :)
Seuraava vaihe on uusien huonekalujen hankinta. Siitä saattaa tulla kivaa. Viimeisin ostokseni on Ikean yöpöydät, jonka valkkasimme tyttären kanssa nettisivuilta ja ostin suoraan paketissa näkemättä niitä livenä lainkaan. Kiersin kyllä koko hallin, mutta missään ei osunut silmään. Hyvin kelpasi.
Tänään en aio tehdä paljon mitään. Ehkä pesen tuon uudistetun huoneen lattiat ja siirrän eteisaulassa olevat romut sinne. Ehkä on jopa pakko, koska Pikku-Wilma on tulossa kylään ja tuollainen rojukasa saattaa olla melko houkutteleva puolitoistavuotiaalle.
Tytär lupasi lähteä ratsastamaan kanssani puolenpäivän aikaan. Se olisi mukavaa. Haluaisinkin nähdä sen päivän, että hän ratsastaa kahtena päivänä peräkkäin. Tai edes kahtena päivänä samassa kuussa. ;) Hiukan on nämä viimeaikaiset kelit hillineet omaakin intoani ratsastaa, joten ymmärrän toki tyttöä.
Olen alkanut haaveilla molempien tammojen astuttamisesta ensi kesänä. En kyllä mihinkään tarvitse viittä islanninhevosta, mutta olisi ihanaa taas saada varsakesä. Varsat ovat niin kauniita ja huvittavia. Olisi mahtavaa, jos jostain löytyisi joku, joka haluaisi ostaa varsan jo kohtuun, niin ei olisi pelkoa siitä, että pihalla tallustelisi viisi liikuttamatonta, pulskaa karvamammuttia turhan panttina. Täytyypä varmaan alkaa pikkuhiljaa tiedustella löytyykö sellaisia halukkaita. Ukon taivuttelu moiseen hommaan on myös oma lukunsa. Tosin en ole pariin vuoteen hankkinut yhtään uutta eläintä ilman lupaa, joten nyt taas alkaisi olla aika... ;)
---
Joskus kun kirjoitan tätä blogia, mietin, minkälainen tyyppi haluaa lukea näin tylsää tekstiä? Mutta en mieti sitä nyt, lähden piipahtamaan anoppilassa ja ottamaan Romeon ulos. Se on siis sisällä syömässä kaikessa rauhassa omia viherpellettipöperöitään etteivät isot hevoset varasta sen ruokaa. Sitten katson, riittävätkö rahkeet lattian pesuun. Jään jännityksellä odottamaan, mitä päivä tuo tullessaan...
Uskooko kukaan, että elämässäni voisi olla mitään jännitystä?
Uskooko kukaan, että en edes kaipaa hirveästi jännitystä?
Uskooko kukaan, että silti voi olla ihan mukavaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti