Läntisen Uudenmaan talvi näytti taas tänä aamuna minulle kauneimmat kasvonsa. Räntää satoi vaakasuoraan ja kotitie oli liukas kuin tiaisen pääluu. Vain yksi *V:llä alkava* verbi kuvaili osuvasti tunnelmiani, kun kävelin koirien kanssa tallille.
Tallin päädyssä törröttää jättiläiskokoinen ohdake ja tietenkin Karman ja Marilynin piti keilata sellainen ja fleecehanskani ja molemmat koirat olivat aivan täynnä takiaispalloja. Niitä on erittäin miellyttävää nyppiä räntäsateessa irti koirista.
Lisäksi pikkupeikkoa on tänä aamuna lähes mahdotonta herättää: aloitan kauniisti, maanittelen ensimmäiset 15 min., sen jälkeen ääni ja vaatimukset kovenevat ja tuossa n. 45 min. kohdalla alkaa jo hermot pettää. Neito väittää yrittävänsä parhaansa mukaan päästä ylös, mutta se ei vain millään onnistu. *Miksiköhän hän kykenee nousemaan välittömästi ylös, kun puhelin soi?*
Hohhoijjaa, tänä aamuna ei paljon naurata. Ensimmäinen työtehtävä aamulla on kehityskeskustelu. Kehittävää, vai mitä?
Onneksi on viikonloppu edessä.
---
- Mikä on keltainen ja pyöreä eikä millään jaksa nousta sängystä ylös?
- Aamu-uninen aurinko.
***
- Mikä haukotus on?
- Kehon mykkä huuto kun sen pitää nousta aamulla sängystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti