Eilen kotiin tullessa pihatiellämme auton valokeilassa seisoi kaksi tammaa odottelemassa. Jostain ne olivat karanneet ja odottelivat siinä töistä tulijaa. Pyöröpaali oli niin hyvin pressun peitossa, etteivät olleet saaneet oma-alotteisesti siitä mitään. Pihattohevoset ovat kyllä siitä kivoja, että harvoin karkaavat minnekään kauas.
Meillä on nyt ollut hevosia kohta kymmenen vuotta ja kaksi kertaa ne ovat lähteneet kylille hölköttelemään. Nytkin, kun aukaisin portin, tammat juoksivat portista sisään kiltisti syömään päiväheiniään. Aitaukseen jääneet ruunat olivat tietty myös kutsuneet karkureita - ovat hiukan tosistaan läheisriippuvaisia nämä otukset.
Kun lähdin otsalampun kera tutkimaan vahinkoja aidassa, niin löysin 4 katkottua aitatolppaa. Onneksi maa on niin heikossa jäässä, että muoviset olli-tolpat sai melko vaivatta maahan. Enemmän minua hämmästytti langoista kadonnut sähkö - arvelin, että maadoitus on liian korkealla, mutta onneksi vika olikin katkenneessa aitalangassa aivan alkupäässä. Muutaman kerran on jo käynyt niin, että aitalanka on palanut poikki siitä kohtaa, mihin se ensimmäiseksi paimenesta liitetään. Laitoin siihen 50 cm kuparilankaa, josko nyt kestäisi paremmin. Aamulla ainakin kaikki heposet olivat tallella, joten korjaukseni lienee onnistunut.
Vuosikkaanahan Ísing vieti varmaan enemmän aikaansa aitauksen väärällä kuin oikealla puolella. Silloinen sähköpaimenemme oli aivan liian vaatimaton issikkaturkille. Joskus vastasataneen lumen aikaan saattoi aamulla nähdä, että pikkutamma oli harrastanut estehyppyä enemmänkin, kun aidan vieressä näkyi vauhdinottojäljet ja hyppyjäljet moneen kertaan. Missään kauempana se ei ollut käynyt, kunhan oli hypellyt aidan yli aivan huvikseen.
---
Hevonen, jaloin, urhein, ylpein, rohkein ja taatusti uppiniskaisin ja raivostuttavin ihmisen koskaan kesyttämistä eläimistä. - Anne McCaffrey
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti