maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Vielä neljä...

... aamua kun jaksaisi, niin kesäloma olisi edessä. Nihkeää on, täytyy myöntää. Torkkukytkin oli tänäkin aamuna ahkerassa käytössä.

Eilinen meni kirjaa lukiessa. Ostin Espanjaa varten lukemiseksi jonkin hömppäpokkarin ja nyt eilen avasin sen ja luin sen päivän aikana loppuun. Enpä olekaan lukenut kirjaa pitkään aikaan. Yhteen aikaan luin niitä kaksikin päivässä.

Kävimmehän me eilen Forssan autokeitaasta noutamassa pojan, kun tuli RMJ:stä. Väsyneitä, elämää nähneitä, kuluneen näköisiä nuoria miehiä ja naisia oli liikkeellä siellä päin sankoin joukoin. Osa näytti olevan tulossa Yyteristä (rannekkeet paljastivat) ja osa Raumalta. Pojalla oli ollut mukavaa ja oli säilynyt hengissä. Sen on ihan hyvä saldo juhannuksen jälkeen. Kolme samanikäistä miestä menehtyi niilläkin juhlilla: yksi tukehtui oksennukseensa ja kaksi kuoli häkään, kun teltassa oli sisällä grilli. Niin turhia kuolemia. Tuntuu vaikealta ajatella, miltä noiden nuorten miesten omaisista tuntuu.

Tästä tulee taas suhteellisen kiireinen viikko töissä ja harrastustoiminnassa: tänään SM-kisakokous ja huomenna johtokunnan kokous. SM-kisat tuntuvat etenevän mukavasti, tekijöitäkin on alkanut loppumetreillä löytyä lähes joka hommaan. Optimisti kun olen, niin uskon, etteivät ne voi mennä pahasti pieleen, vaikka olenkin "puikoissa".

---

No, ehkä sitä voisi lähteä ajelemaan töihin päin - luulisin, että siellä on väljempää tänään, kun osa väestä on jo aloittanut kesälomansa.

Ei kommentteja: