Loppuviikon ja viikonlopun iloja

Kuvakooste ja hiukan tarinaakin torstaista sunnuntaihin.

Torstaina pikkupakkasta ja kaunista aamulla - illalla satoi vettä.

Torstaiaamuna oli lampi ekaa kertaa jäässä tänä syksynä.

Perjantaina Marita ja Kossi tulivat viikonlopuksi kyläilemään.  Koirat olivat heti samalla aaltopituudella ja leikkiä melskasivat pihalla sulassa sovussa.  Kyllä niillä oli mukavaa.  Ja oli meillä ihmisilläkin mukavaa.

Kossi ja Marita tulivat perjantaina kyläilemään - tässä vasemmalta Disa, Kleppa, Kossi

Lauantaina tehtiin metsälenkki ja käytiin Ofeigurtallilla tapaamassa kaikkia Disan pentuja.

Lauantaiaamuna maassa oli rakeita kuin lunta

Disa näyttää mallia Kossille, hevosten haukkuminen sujuu hyvin

Poseeraus metsässä: Disa, Kleppa ja Kossi . matkamittarit pitkinä

Kaikki Disan pennut taas tapaamisessa Ofeigur-tallilla (kuvaaminen ei ollut helppoa)

Jos ei ollut valokuvaaminen helppoa meidän pentutapaamisessa, niin ei ollut puhuminenkaan.  Aina joku haukkui niin korvia koskettavasti, että puolet jutuista meni ihan ohi.  Mutta mukavaa oli silti!  Kerran Kossi ja Hemuli saivat tappelun aikaiseksi, mutta muuten koirat olivat sovussa.  Tietenkin vain minun koirat haukkuivat hevosia itsepintaisesti eivätkä yhtään kuunnelleet komentojani.

Pojat ovat isoja: Hemuli 19,5 kg ja Kossi 20,5 kg.  Tytöistä Kleima painaa noin 12 kg ja Kleppa 13,1 kg.

Kaikki pennut ja Disa samassa kuvassa - parempaan ei pystytty

Aada ja Kleima ovat hyvä pari

Sunnuntaina tehtiin Maritan kanssa kävelylenkki aurinkoiselle, huurteiselle pellolle.

Ihanaa juosta ja riekkua yhdessä

Sunnuntaiaamunakin sää helli - pikkupakkanen ja hieno auringonpaiste

Kossi

Kleppa

Disa

Marita ja koirajengi

Kossi haukkuu, tytöt tarkkailee tilannetta

Perjantaina ja lauantaina lämmitettiin kylpytynnyri ja lojuttiin molempina iltoina toista tuntia kuumassa vedessä ihailemassa täysikuuta ja juttelemassa niitä näitä.  Kylpemisen jälkeen syötiin hyvin.  Ylellistä.

Sunnuntai-iltana tuli kanoille talvi: ne muuttivat lämpimään talvikanalaan.

Kun Marita ja Kossi olivat lähteneet paluumatkalle kotiin, otin pienet torkut ja sen jälkeen siirsin kanat talvikanalan puolelle.  Kukko puolusti kanojaan terhakkasti, sain sen kiinni aika helposti, kun se jalat ojossa hyppäsi päälleni orrelta.  Kummallekaan meistä ei tullut vammoja. 

Toivottavasti kanat nyt taas alkavat munia, viime viikon aikan on tullut vain kaksi munaa.  Nyt laitoin talvikanalaan ajastuksella valon, jotta muninta taas käynnistyisi. 

Kiva viikonloppu, sen voimalla jaksaa varmaan taas tehdä ensi viikon työt.

Kiireinen keskiviikko

Eilinen - keskiviikko - alkoi taas säkkipimeässä pienellä aamulenkillä koirien kanssa.  Sitten muutama kuppi kahvia koneeseen ja kohti Olaria ja työpaikkaa.  Hyvin huomasi, että on koulujen syysloma, koska matka taittui parisenkymmentä minuuttia nopeammin kuin normiaamuina. Päivä meni palaverissa.  Meillä on neuvottelupöydän ympärillä mustat tuolit ja oli hiukan noloa, kun kotiinlähtiessäni työkaveri osoitti tuoliani todeten, että "Tuo on varmaan sun tuoli".  Istuinosa oli aivan valkoisen islanninlammaskoiran aluskarvan peitossa.Kotonahan tuo on tuttua, mutta en ollut tajunnutkaan, kuinka tiukasti karvat ovat mukana vaatteissa kaikkialla.

Kotiin ehdin juuri parahiksi samaan aikaan kuin kengittäjä.  Isíng tiputti toisen etukenkänsä lauantain lenkillä ja muutenkin kengitys oli ajankohtaista.  Edelliskerran puolimätä ja haiseva, paiseinen kavioaines oli parantunut kuivemmaksi ja terveemmän näköiseksi, mutta edistymisestä ei voi mitään varmaa sanoa, kaviot kasvavat niin hitaasti.  Nyt kuitenkin tamma seisoi kiltisti koko kengityksen ja edellisen kengityksen jälkeen liikkeetkin ovat olleet puhtaat ja hevonen halukas liikkumaan, joten olen kovin toiveikas.

Eihän Isíng tokikaan lihava ole, nostaa vaan pakaroitaan, että raspi pysyy selässä.

Kavioista otettiin edelleen huonoa materiaalia aika lailla pois, pohjaan tuli oikeat kraaterit.  Niihin pantiin fylliksi ensin lääkettä ja sitten trasselia.  Isíng sai jo talvikengät hokkeineen, joten nyt se on valmis liukkaisiin ja lumen tuloon.

Illalla vielä puolitoistatuntinen Disan ja Kleppan kanssa agilitytreeneissä, niin meikäläinen oli pienen tv-sohvasession jälkeen aika tattis unten maille. Yöllä tosin piti nostaa Marilyn välillä jäähylle, kun se vikisee ja ulvahtelee seinän raossa rapisteleville hiirille.  Niitä ilmaantuu aina talon seinien väliin ja vintille, kun yöt kylmenevät.

Ensi lauantaina on täysikuu.  Toivottavasti on silloinkin kirkasta, kun istumme paljussa.

Pimeys voittaa

Oivoi, päivät vaan lyhenee, enää ei näe seitsemän aikaan illalla mitään ilman otsalamppua.   Pimeys valtaa alaa valolta, mutta onneksi ei masenna.  Tänään meitä ilahdutti ukkokullan tyttärentytär Wilma, joka on ollut pari päivää hoidossa koulujen syysloman vuoksi.  Wilma on jo iso tyttö, ukilla riitti kaikkea kivaa puuhasteua Wilman kanssa ja koiratkin saivat taas kunnon päivälenkin.

Itse istuin taas ahkerana koko päivän koneella, oli tarkoitus jopa hypähtää ratsaille, mutta pari huonosti nukuttua yötä vetikin minut päiväunille.  Selkä kiusaa ja herättelee aika ajoin, se ei ole mukavaa. 

Kuuden maissa pyörähdin taas tallille ja kanalaan.  Tänään oli syksyn ensimmäinen päivä ilman ainuttakaan munaa.  Pimeys tekee kanalassakin tehtävänsä.  Vielä en ole siirtänyt kanoja lämpimään talvikanalaan, koska öisin on ollut vain pikkupakkasia.  Kunhan oikea talvi tulee, siirrän kanat ja laitan samalla niille ajastuksella valoa lisää, jolloin muninta taas aktivoituu.  On hyvä, että kanatkin lepäävät vähän muninnasta, pysyvät paremmassa kunnossa ja elävät pitempään.

Hyvä puoli tässä on se, että työviikko on jo puolessa.  Jaksaa, jaksaa!

Pihalampi kalansilmin.

Maanantait ne tulee ja menee

Sinänsä aina hyvä, että tulee uusi maanantai, etteivät ne vaan lopu - päivät - mutta kyllä ne jotenkin on aina niin uuvuttavia - siis maanantait.  Onkohan ihminen oikeasti tarkoitettu työntekoon säännöllisesti ja kokopäiväisesti?  (Vastaan itse: Tuskinpa lainkaan, mutta jostain tällainen tapa on vakiintunut ja nykymenossa on kyllä pakko minunkin mennä virran mukana.)

Olen aina paljon väsyneempi maanantaisin, sitä joutuu ihan pakottamaan itsensä nousemaan ylös.  Tietysti, jos en pakota itse, niin Disa ja Kleppa osaavat sen aika tehokkasti tehdä.  Tänään ajelin taas Olariin konttorille, oli kylläkin kaunis aamu, yöllä oli ollut pikkupakkanen ja maailma ympärilläni oli kirkas ja kaunis.

Iltatallille mennessä otin taas kameran mukaan ja mietin, että varmaan tämänkin blogin lukijat ovat aika kyllästyneitä näkemään näitä samoja maisemia joka päivä varustettuna hehkutuksilla "Kyllä on kaunista!" .   Kalansilmäobjektiivillä kuvattuna maisema muuntautuu sopivasti, joten nyt voin taas laittaa uuden kuvan samasta paikasta:

Kaunis alkuilta!

Muita havaintoja syksyn etenemisestä:

Ruska on haapojen kohdalla tippunut jo maahan.

Joku on kirjoittanut ison A:n taivaalle, miksi?

Ja nyt tätä kirjoittessani tuntia myöhemmin on jo ihan pimeää.  Kunhan tästä päästään taas normaaliaikaan, niin kuvaamisen voi klo 18 maissa unohtaa. Tyhmää.

Viikonlopun viipotuksia

Eilinen aamu oli kostean kylmä ja sumuinen, mutta kaunis ja tuuleton.  Olimme sopineet Kaisan kanssa, että lähdemme jo aamulla ratsaille, koska iltapäivällä minulla oli islanninlammaskoirien agilitytapaaminen  Salossa.  Kaisa tulikin sovitusti puoli kymmenen aikoihin paikalle, jotta pääsimme ajoissa matkaan.  Hevoset näyttivät hiukan uneliailta, mutta mukavasti ne virkistyvät matkaan.

Vissa aamusumussa (c) Kaisa Laurent

Kyllä taas aivot tuulettuivat, kun tammat virittäytyivät kunnon laukkapätkille.  Valitettavasti  Isíngiltä irtosi matkassa toinen kenkä ja se kyllä selvästi arkoi kengätöntä jalkaansa heti tuon jälkeen.  Onneksi loppupätkä oli pehmeää peltoa.  Matkan varrella oli risuja polttelevia ja moottorisahan kanssa kulkevia naapureita, mutta ilman kommelluksia pääsimme kotiin takaisin.

Suihkun jälkeen suuntasin Disan ja Kleppan kanssa Saloon Riialin Misan vetämään koulutukseen.  Täytyy myöntää, että minulla oli agilityvire jossain poissa.  Tuntui, että selkää särki huomattavasti enemmän kuin normaalisti ja olin erittäin hämmentynyt mm. siitä, että ristiselkäni on niin kipeä, etten kykene istumaan polvi-istunnassa.  Etenkin Disaa kohtaan tunsin olevani jotenkin epäreilu treenivuorollamme, ja se ressukka menikin jossain vaiheessa aivan lukkoon.  Onneksi saimme tilanteen laukaistua siten, että lopussa Disalla oli mukavaa.  Kleppa sai tehdä pientä aivojumppaa ja varsin nopeasti silläkin alkoi kieli roikkua ja silmät muuttua lasimaisiksi. 

Muutama mukava vinkki tarttui kuitenkin mukaan, noita pitää soveltaa omissa treeneissä ensi keskiviikkona mahdollisuuksien mukaan.

Oli myös kiva nähdä tuttuja islantilaiskoiraharrastajia, minusta tuntui taas, että kuulun joukkoon.  Mukavaa ja mutkatonta väkeä ovat, aina mukava tavata.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun pääsimme väsyneiden koirien kanssa kotimatkalle.   Huikean punainen iltarusko näkyi taustapeilistä, kun ajelin kotia kohti.  Pysähdyin matkalla Kotipizzaan ja tilasin kaksi pizzaa kotiin vietäväksi - taas sellainen iloisen kotihengettären valinta kuin eilinen imurointikin - en olisi jaksanut kyllä alkaa mitään ruokaa laittaa kotiin tultuani. 

Moottoritien yli mennessä oli pakko pysähtyä näpsäisemään kuva iltaruskosta

Uni yllätti minut jo puoli kymmenen aikaan.  Onneksi on vapaus valita, milloin menee nukkumaan.


Tänä aamuna  olin luvannut toimia mummon seuralaisena ja viedä hänet ensin jumalanpalvelukseen ja sen jälkeen seurakuntasaliin kirkkokahveille, jonne oli kutsuttu kaikki 90+ -ikäiset seurakuntalaiset. Monenlaista rollaattoria ja pyörätuolia oli kirkon keskikäytävälle kerääntynyt, joten monet sen ikäiset olivat vielä päässeet matkaan.  Bongasinpa yhden rollaattorin, johon oli kiinnitetty Mersun johtotähti, joten ei ole huumorintajukaan ikäihmisiltä kadonnut.

Meillä meinasi matka katketa alkuunsa, kun mummo otti kotipihalla tukea rollaattorin sijaan aitatolpasta, joka petti ja mummo lensi aika pahan näköisesti nurin.  Onneksi ei mikään mennyt rikki ja mummo pääsi odottamalleen retkelle.

Kirkkomaa on tunnelmallinen vuodenajasta riippumatta

Lohjan kirkko on kaunis myös sisältä.

Kirkkokahvien jälkeen riensin kiiresti kotiin vastaanottamaan  yllätysvieraat Kaisan ja Tuijan, joka oli tupsahtanut viikonlopuksi Virkkalaan ja Kaisa sai hänet sieltä kaapatuksi meidänkin matkaan.  Oli kiva nähdä Tuijaa pitkästä aikaa!  Esittelin koirat ja hevoset ja kukkopojan kanoineen pikaisesti piipahtaneille vieraille.

Mahti on sulkasadon jälkeen taas varsin komea!

Disa ja Kleppakin poseerasivat mallikkaasti pihatiellä

 Nyt on taas pakko myöntää, että päivän touhut ovat väsyttäneet minut aika totaalisti.  Oma lukunsa on se, etten ole vielä syönyt päiväateriaa, joten taidanpa taas mennä helpomman kautta ja viritellä tulet takkaan ja paistaa hiukan makkaraa nälän hillitsemiseksi. 

Huomenna on vaihteeksi ihan konttoripäivä.

Kaunis syksy jatkuu ja jatkuu...

Vapaapäivän aamu valkeni huimaavan kauniina.  Taivas oli niin sininen kuin vain sininen voi olla.  Tänään on äitini kuolinpäivä, siitä on jo 17 vuotta.  Sinä syksynä oli myös hurjan kaunista, etenkin aamu- ja iltaruskot olivat pysäyttäviä.  Usein erityisen kauniin iltaruskon nähdessäni mieleeni palautuu se suru, mitä sinä syksynä tunsin, kun näin äitini lopullisesti hiipuvan pois.  Äidin menetys on yksi kipeimpiä kokemuksia elämässäni, mutta siitäkin voi päästä yli ja muistaa sitä ennen tapahtuneet kivat jutut.

Aamun sinisyys taivaalla ilahdutti, ei tuonut surua mieleeni

Välillä kannattaa nostaa nokka pystyyn, niin näkee taivaan kauneuden.

Aamupäivällä arvoin mielessäni, että imuroisinko talon ensin ja menisin sitten ratsastamaan, mutta netissä surfatessa meni niin kauan, että  päätin tehdä iloisen kodinhengettären valinnan ja jätin imuroinnin kokonaan väliin. Sen sijaan tein kauniissa auringonpaisteessa syysruskan keskellä mukavan ratsastulenkin Isíngillä.  Se oli hyvä valinta, tulin siitä entistä paremmalle tuulelle.

Sitten käytiin ukkokullan kanssa kaupungilla asioilla ja lounaalla ja kun pääsimme kotiin lähdimme poikamme Mikon kanssa  Kangasalle autoromuttamoon hakemaan uutta auton moottoria.  Huimia paikkoja  nuo erilaiset romutarhat ja autonromuttamot, tämäkään ei tuottanut pettymystä.

Jos on kasvihuoneilmiössäkin haastavaa laittaa hyllyrivejä kuntoon, niin on se täälläkin sitä!

Kovin ovat kapeat käytävät tässäkin "myymälässä"

 

Onkohan tämä joskus ollut jonkun unelmien täyttymys?

Siinä se iltapäivä ja ilta hurahtikin ajellessa Etelä-Suomessa, mutta mikäpäs siinä oli kauniin maisema läpi hyvällä autolla (lue: minun autollani) ajellessa.  Nyt on ilta enää saunaa ja elokuvaa paitsi.  Vaikka voi olla, että minä menen taas kesken leffan unten maille. 

Hiljaa hyvä tulee!

Minulla on ollut nyt omia hevosia vuodesta 1999 eli 14 vuotta.  Meillä on aina ollut omatuotantoinen heinä, mutta vuosien saatossa ruokintatyyli on muuttunut paljonkin.  Ensin alkuun teimme vain pikkupaaleja ja hevosille annosteltiin heinää 3-4 kertaa päivässä.  Aamuisin ja iltaisin oli ihanan rauhoittavaa pysähtyä kuuntelemaan heinäannostaan rouskuttavia hevosia.

Olisikohan ollut vuonna 2007, kun kyllästyimme siihen, että käytännössä koko kesäloma meni heinätöihin ja heinätöiden onnistumisen jännittämiseen ja päätimme antaa heinäpelloistamme suurimman osan urakoijan paalattaviksi. Siirryimme tuolloin ruokinnassa isoihin pyöröpaaleihin omillekin hevosille.  Edelleenkin annostelin heinän 3-4 kertaa päivässä. Pikkupaaleja tehtiin vain naapurin Katjaa varten, joka halusi mielummin käyttää niitä, koska hänellä oli vain pari hevosta ja häntä arvelutti, että isot paalit pilaantuvat ennenkuin hän ehtii ne kokonaan käyttää.

Myöhemmin otin käyttöön systeemin, jossa pyöröpaali on hevosaitauksen sisällä aidattuna siten, että hevoset voi ruokinta-aikaan päästää paalille syömään ja silloin kun haluaa rajoittaa ruokintaa, voi paalin aidata jälleen pois.  Lopulta käytännöksi vakiintui se, että päästin hevoset yöksi syömään ja päivän ne saivat puuhailla muualla tarhassa.  Yöksi lähinnä siksi, että silloin on yleensä kylmempää ja toiseksi siksi, että Isíng harrasti öisin karkaamista ja se loppui kokonaan tämän ruokintasysteemin myötä.

Kaikilla mahdollisilla tavoilla meillä hevoset ovat olleet liian lihavia, mutta en ole halunnut kauheasti rajoittaa ruokintamäärää vatsahaavojen pelossa. Oikeampi tapa laihduttamiseen olisi liikunnan lisääminen, mitä aina silloin tällöin kausiluonteisesti tuleekin tehtyä.

Iso paali on tähän asti ollut ilman mitään varsinaista ruokintatelinettä ja heinää on mennyt tolkuttaomasti hukkaan, kun hevoset rikkovat paalin ja sotkevat heinät jalkoihinsa ja pissivät ja kakkivat maassa olevaan heinään.

Eilen meillä alkoi taas uusi tyyli:  slow feeding -verkon käyttö ja paalin laitto ruokintatelineeseen.  Ruokintateline on ukkokullan tekemä hirsikehikko, johon tulee myöhemmin vielä katto.

Erittäin epäluuloisia, jopa hieman säpsyjä, olivat tammat ensin

Kun hiukan avuksi vetelin heinää esiin, alkoi varovainen syöminen

Tässä alla video siitä, miten tammat korsi kerrallaan näpsivät heinää.  Varmaan vauhti kasvaa, kun tekniikka kehittyy, mutta luultavasti syöminen on hitaampaa ja etenkin hukkaheinän määrä huomattavasti pienempi.

Sadepäivät nuuduttaa

Eilen oli aika sateinen päivä.  Istuin tietenkin työpöytäni ääressä ahkerasti koko päivän.  Ei päästy edes minnekään ulos lounaalle, kun ukkokulta oli ojamaiden ajopuuhissa traktorilla koko päivän.  Tosin lohisoppa oli erinomaista ja sitä oli riittävästi, joten ei lounaassa mitään valittamista ollut.

Valokuvaus jäi aika vähäiseksi, kun tosiaan istuin sisällä käytännössä koko valoisan ajan.  Minulla on työpöydällä pikkuinen mutteriakvaario ja jossain vaiheess päivää siinä asuva omenakotilo alkoi elvistellä tuntosarvillaan aika näyttävästi, joten siitä piti kesken töiden näpsäistä kuva.  Omenakotiloita ei muuten saa enää EU:n alueella kaupata.  Sääli, ne ovat aika hauskoja.

Kotilo heiluttelee välillä aika näyttävästi sarviaan ja toisinaan se tekee benji-hyppyjä altaassa

Töiden jälkeen ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia ottaa päivätirsoja, sateinen sää tekee minut aina uniseksi.  Torkkujen jälkeen pikkuannos telkkaria ja sitten olikin taas vuorossa viikottaiset agilityharkat pikkuhallilla Muijalassa.

Kleppa on kyllä tosi reipas, sehän vasta harjoittelee esteitä, mutta pikkupöydän päälle nostettu puominpalanen oli sille ihan pala kakkua, yhtään se ei hämmästellyt, miksi sitä piti edestakaisin ravata.  Kivaahan se oli, kun sai nameja ja kaikki.

Seuraavaksi harjoittelimme sen kanssa rengasta ja pikkukoira kyllä yllätti minut täydellisesti.  Harjoitus tehtiin siten, että minä kutsuin sitä renkaan toiselta puolelta ja kouluttajamme Ritva aina vei kaulapannasta takaisin hyppypaikalle.  Ei siinä mitään, ihan mukavasti se hyppäsi, mutta ilmeisesti se ei pitänyt kaulapantakuljettelusta, koska kun Ritva antoi namin, niin Kleppa sylkäisi sen tuhisten lattialle.   Vasta, kun minä annoin namin, se kelpasi.  Hassu otus.

Disaa ujostuttaa vielä koko agilityn telkeminen ja se himmailee aika lailla eikä oikein irtaannu minusta, mutta paikoitellen se lähti jo ihan mukavasti.  Ihmekös tuo, kun takana on niin pitkä tauko.

Kotimatkalla sateesta kiiltävä tie, ruskaiset puut ja katulamppu pysäyttivät ottamaan kuvan.

Tänään onkin jo torstai, meikäläisen perjantai.  Siitä se viikonloppu kohta alkaa, kun yhden päivän vielä jaksaa puurtaa tietokoneensa kanssa.

Hiki läskin liikkuessa

Tänään on tiistai, joka tarkoittaa tietenkin sitä, että päivän istuin kiltisti töiden ääressä.  Herätys jo reilusti ennen seitsemää ja saman tien koneen ääreen, joten hetimiten kolmen jälkeen sainkin lopettaa ja lähteä ratsastamaan.

Tällä kertaa otin ratsukseni Vissan, jota tuntui ensin alkuun huolestuttavan kaikki.  Uusi puomi ei ole yhtään turvallinen, siinä pitää pyöriä ja pöristä.  Lisäksi ukkokultakin pyöri siinä pihapiirissä ja Vissa oli kuin ei olisi koskaan koko tyyppiä nähnyt.  No, Vissahan onkin ollut meillä vasta vuodesta 2001, joten voi olla, ettei ole tullut huomattua. Muutama harkiten annettu leivänpala sai kuitenkin Vissan asenteen ukkokultaa kohtaan muuttumaan ja pian se jo korvat höröllään seuraili miekkosen puuhia.

Vissan selkäänkin pääsee nykyisin ilman kepulikonsteja, vaikka jakkaran aina tarvitsenkin.  Se kyllä tuntui kovin erilaiselta Isíngin jälkeen, mutta pian taas totuin sen tasaiseen menoon.  Tienristeyksessä oli kaamea kirjastoauto ja nehän tunnetusti syövät pieniä islanninhevosia, joten siitä ei päässyt ohi, vaan piti kiertää pellon kautta ja pieni hevonen lohikäärmepuhisi koko ajan närkästyneesti.  Kukaan ei ollut vissiin siltä kysynyt lupaa moiseen holtittomaan parkkeeraukseen

Reitin varrella piti ottaa valokuva, kun syksyn värit ovat niin kauniit

Tänä vuonna on tosiaan Etelä-Suomessakin niin kaunis ruska, että tuskin on vuosiin moista nähty.  Ratsastuslenkillä olin niin fiiliksissä, kun hevonen tykkäsi liikkua ja maisemat ja etenkin värit olivat niin kauniit.  Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin Vissa on kyllä selvästi kyljistään melko jäykkä, täytyy joku kerta ottaa sen kanssa ympyrätyöskentelyä pellolla, josko se vähän notkistuisi.

Hiki tytsylle tuli lenkillä, josko nuo läskitkin siitä lähtisivät sulamaan.

Voi olla, että jos Vissa osaisi lukea, se saattaisi huomauttaa jotain minun läskeistäni, jotka ovat ehkä lisäsyy lämpimän kelin ja talvikarvan ohella tamman kovaan hikoiluun.  Onneksi se ei osaa, niin ei tarvitse lukea mitään ikäviä kommentteja. Ja toisaalta, kyllä siinä reissulla tuli itsellekin hiki, kun en tajunnut, miten lämmin ilma tänään on.  Ehkä olemme tasoissa tuon suhteen.

Huomenna taas töitä ja illalla agilityä.  Kivaa, kun on vähän ohjelmaa. Nyt normi-ilta: telkkarin ääreen ja saunaan.

Tuikitavallinen maanantai

Tänään on taas maanantai.  On pitänyt heti herättyä orientointua miettimään töitä ja istumaan pääosin koneen ääressä.  Lounas Lohjan kiinalaisessa ukkokullan ja Suvin kanssa katkaisi päivän mukavasti, että jaksoi taas iltapäivän istua koneella.  Usein otan pienet torkut iltapäivällä, maanantaisin teen sen lähes poikkeuksetta, niin myös tänään.

Torkkujen jälkeen katsotaan taas telkkarista vanha kunnon Sydämen asialla ja sen jälkeen menen koirien kanssa päästämään hevoset syömään ja tarkistamaan kanojen ruoka- ja vesitilanteen ja keräämään munat.   Muniminen on vähentynyt pimeiden tullen, kesällä jokainen kana teki päivittäin munan, nyt niitä saa 1-2 päivässä.

Ulkona ei voinut taas kuin ihailla ympäröivää maailmaa.  Ruska on muuttunut kirkkaankeltaiseksi, koska koivut ovat nyt keltaisimmillaan.  Sininen taivas ja ruskan värit, kun sitä ymmärtää katsoa, niin näky häikäisee joka kerta.

Lammen rannan koivikko on aivan keltainen

Naapurin hevostytö olivat tulleet heinäpellolle ratsastelemaan ja juoksuttamaan hevosta ja tyttöjen äänet kuuluivat selvästi tyynessä illassa, kun kävelimme koirien kanssa kotiinpäin tallilta.

Kleppa ei melkein pystynyt vastustamaan kiusausta lähteä lähempää katsomaan menoa

Maalaisidylliä

Puolen tunnin päästä ylläolevien kuvien otosta ilta on jo huomattavasti hämärtynyt.  Kohta on jo säkkipimeää.  Huomenna on jo tiistai ja sitten on pian taas jo viikonloppu.

Suloinen sunnuntai

Päivä valkeni taas hurjan kauniina.  Tosin iso osa aamupäivää meni sisällä velttoillessa, mutta kerrankos sitä sellaistakin.  Sain sentään akvaarioiden vedet vaihdettua ja jotain pikkupuuhaa tehdyksi ennenkuin Kaisa tuli kahden aikaan iltapäivällä ratsastamaan.

Tammat olivat hurjan reippaita, mutta eivät liian.  Ilma oli ainakin 14C lämpöistä, joten molemmat tammat hikosivat aivan hirveästi.  Kun tulimme normilenkiltämme ne puuskuttivatkin aivan kiitettävästi, mutta hengitys palautui nopeasti normaaliksi.  Se kertoo, etteivät nuo menopelit kovin huonokuntoisia ole, vaikka ovatkin melko pulleita (noin ystävällisesti ilmaistuna).

Markku on tehnyt viikko sitten meille uuden puomin ja Kaisa laskikin leikkiä, että testataan sen kestävyys kahden tamman kanssa.  Niinhän sitä sitten tehtiinkin, kun Vissa jostain syystä sai pieniä vetopaniikkeja.  Hyvin kesti sekä riimu että puomi, vaikka tamma vähän tempoilikin.

Tässä Isíng puomilla muutama päivä sitten, tänään ei loimia tarvittu

Kaisan ottama kuva lenkin varrelta, ihanat syysvärit

Eilen poksahti rikki keittiössäni muutaman vuoden ollut yrttien vesikasvatuslaatikko (lue: yrttien kuivatus/rusketusvehje)  ja heti piti rynnätä kauppaan ostamaan uudenlainen. Toivottavasti tämä Fiskarsin uutuus on toimivampi.

Ihan jo pienen valonlähteenkin vuoksi tykkään pitää tällaista ikkunalla.

Alan jo tottua nelipäiväisiin työviikkoihin, enää en sunnuntaiaamuna kuvittele, että on jo maanantai.  Nyt jo alkaa välillä tuntua siltä, että maanantai tulee liian pian.

Letkeä lauantai

Eilinen päivä kului melkoisen nopsaan.  Aamupäivä meni normihommissa ja kaupoilla.  Iltapäivällä ensin Hestneistin vuosikokouksessa ja sen yhteydessä pidetyllä luennolla koskien ratsastajan istuntaa ja miten siihen voi harjoituksilla vaikuttaa.  Julia lupasi jatkaa käyntännön jumpparyhmällä, joka yritetään saada aikaan vielä syksyn kuluessa.

Kokouksen jälkeen pyyhkeet kassiin ja ukkokullan kanssa hyvien ystävien rantasaunalle saunomaan ja grillin antimista nauttimaan.  Sen verran oli kolea ilma ja hyytävä tuuli, että vaikka lähes aina käytän saunasta uintimahdollisuuden hyväkseni, niin nyt ei todellakaan tehnyt mieli uimaan. Hyrrr. Vana Tallinna lämmitti mukavasti kroppaa ja ruoka oli maittavaa.  Ihanaa, kun mauste- ja salaatinkastiikkeet ovat itsetehtyjä. 

Menomatkalla piti pysähtyä ihailemaan Miina Äkkijyrkän Woima-sonnia, joka hiljakkoin on siirretty Hyrsylän mutkaan. Kyllä se on komea!  (Hienompi paikka sille kyllä olisi ollut lähellä oleva Millolan herefordlehmien laidunrinne, sääli ettei tilanpitäjä Mikko tuota ajoissa tajunnut.)

Woima-sonni on kyllä upea!

Menomatkalla rantasaunalle on tällainen upea koivukuja.  Syksyväreissä se on todella kaunis.

Tulee rauhaisa olo, kun katselee tällaista tietä

Kotona oltiin jo iltayhdeksän maissa, kyllä on railakkaita ja pitkiä nämä nykyiset iltajuhlat! 

Hyväntuulen päivä

Tänään aamu valkeni uskomattoman kauniina, ruoho oli vaaleassa kuurassa ja taivas sininen, matalalla leijui kevyttä usvaa.  Niin kaunista, mutta ekalla aamureissulla ei kameraa.  Mielikuvitelkaa. 

Aamukahvin jälkeiselle ulkoilulle otin jo kamerankin mukaan ja eipä se sää ja luonto ollut rumemmaksi muuttunut.

Myöhemmin aamulla oli kaunista myös.

Disa haukkuu ja Isíng ei viitsi edes nousta. 

Mahtaa Disaa harmittaa, kun kumpikaan tammoista ei juurikaan piittaa, vaikka se yrittää haukkua parhaansa mukaan.  Pikkuisen Isíng pyörittää häntää, kun sitä harmittaa moinen louskutus, mutta ei se kyllä vaivaudu ylös nousemaan.

Kun sain aamukahvit kitusiin ja verenkierron käyntiin, kävin Isíngillä vakiolenkin Kiviojantietä ja Saarikontietä lammaslaitumen kautta kotiin.  Olen niin iloinen, kun Isíng on taas kavioistaan kunnossa ja sillä voi ratsastaa.  Tamma oli mukavan pirtsakka, mutta yhteistyöhaluinen.

Mun oma tuulitukka

Ratsastuksen jälkeen Isíng oli ihan kunnolla hiessä, joten päätin laittaa sille toppaloimen, ettei selkä jäykisty.  Loimi on kyllä hurjan likainen, mielessä kävi sen pesettäminen, mutta kaipa tuo lämmittää tuollaisenakin.

Lopultakin tallinpihaan on saatu puomi sen lahonneen ja hajonnen tilalle.

Tässä vielä iltakuuden taivasta - aurinko paistaa pilvien päällä.

Illan ohjelmassa ei kummempia, iltapalaksi bratwurstia ja telkkariohjelmat näyttävät olevan aika luokattomia.  Löhöilen silti sohvalla ja otan rennosti.

Vitsi, meillä päin on kaunista!

Päivä meni (tietenkin) pääosin työnteossa, mutta nyt alkaa taas kolmipäiväinen viikonloppuvapaa, ihanaa!   Ei ole mitään ihmeellisiä suunnitelmia. toivottavasti tämä hieman väsynyt olotila kohenee ja jaksan puuhailla kaikkea kivaa.

Kuuden pintaan menin taas tallille tapani mukaan ja kyllä oli taas kaunista luontoa ympärillä!

Ilta-auringon viime säteet ruskaiseen metsään. Kiehtovaa.

Eipä tässä muuta, lössähädän katselemaan Idolseja.

Hei, me reenataan!

Tänään alkoi Lägin syyskausi treenihallissa Muijalassa.  Minulla oli alunperin vain vuorotellen Disalle ja Kleppalle treeniaika, mutta toisen vahinko on toisen onni ja poisjäännin vuoksi sain tänään molemmille paikat.

Kleppa harjoitteli ensin pussia, kangasta ei saanut yhtään laskea vielä, mutta hiljaa hyvää tulee.  Uusi paikka ja uudet ihmiset saivat Kleppan stressimittarin (lue: kielen) aika pitkäksi.

Disa teki vuorollaan puomia, hyppyjä ja putkea.  Ensin se ei muistanut ollenkaan, että se osaa puomin, vaan teki sitä 10 cm kerrallaan namitettuna.  Sitten, kun se muisti, se ei olisi muuta tehnytkään.

Sitten Kleppa harjoitteli vielä kahta hyppyä ja putkea ja etenkin putki on hyvinkin mieleinen.   Kaksi hyppyä perätyksin on pikkuneidille hieman liian vaativaa.  Pakko sanoa, että liian ahkera en ole ollut, muutaman päivän päästä neito tulee jo 9 kk ja ollaan kyllä niin alkeissa kuin voi olla.

Mukavaa oli silti, kiva porukka.  Halli on kovin pieni, mutta eiköhän siellä perusharjoituksia saa tehdyksi. Toivottavasti saamme Lägin oman hallin jossain vaiheessa aloitetuksi ja valmiiksi.

Välkyt takaluukussa lähdössä kotimatkalle

Ja pieni lisäys vielä: koskaan ennen ei ole nokialaisen navigaattori niin pahasti mua vedättänyt, ajatti mua hallin korttelia pari kertaa ympäri, kunnes tajusin, ettei niin pääse perille ja aloin etsiä kännystä normikarttaa ja löysin sillä lailla perille.  Onkohan maailmassa joku ressukka, joka ajaa itsensä ihan pyörryksiin moisen navigaattorin vuoksi?

Koirankarvoissa löytyy!

Ajanlasku kääntyi jo lokakuulle.  Tänään en ole ollut kipeänä, vähän olen ehkä vetämättömämpi kuin normaalisti, mutta olen istunut työpöytäni ääressä koko päivän.  On se kyllä mukavaa, että suuren osan töistään voi tehdä etänä, säästyy paljon aikaa, kun ei tarvi ajella 50 km toimistolle ja toista  mokomaa takaisin päivittäin.

Illalla, kun päästin koirat ulos ja menin päästämään hevoset syömään, kävin keräämässä  kanoilta munat ja ruokkimassa ne, innostuivat Disa ja Kleppa ryntäämään kauemmaksi metsään kuin normaalisti.  Kleppa ilmestyi takaisin noin 15 minuutin jälkeen, kun kuulin niiden haukkuvan jotain metsässä ja kutsuin.  Disa ei malttanut tulla heti, vaan pölähti vasta 10 minuuttia myöhemmin nöyränä luokseni.  Hiukan sitä moitiskelin ja sitä nolotti kovin.  Disa väistää aina katsetta, kun sille rymähtelee.

Tältä näyttää koiratypykkä, kun se yrittää päästä takaisin emännän suosioon

Disan karvanlähtö on pahimmillaan.  Joka päivä telkkarin edessä nypiskelen siitä sellaisen pesäpallon kokoisen karvapallon irti, kun karva irtoaa ihan tukkoina.  Lattiat, matot, sohvat ja ihan kaikki näyttää siltä, että karva lähtee.  Myös mm. tämän läppärin näppäimistö.

Disan karva lähtee tuollaisena hassuna laattana ja se näyttää hieman kapiselta.

Kleppaltakin lähtee karvaa, mutta se on aina yhtä soman näköinen.  Lieneekö niillä vain erilainen karvanlaatu vai onko pikkuneidon eka kunnon karvanlähtö vasta seuraavalla kerralla, tiedä häntä.

Ero Disan turkkiin on huomattava, Kleppa on sileä ja kaunis, vaikka pohjavillaa lähteekin

Molemmat koirat tuntuvat nauttivan kampaamisesta ja harjaamisesta.  Sitä pitää varmaan harrastaa enemmän, kun hiukan kaavailin, jotta josko lähtisimme tuonne näyttelyyn 16. marraskuuta (edellyttäen, että majoitus - ja ehkä enemmän näyttelykoiriakin mukaan - järjestyy). 

Lähtisiköhän muitakin kasvatteja mukaan?

30. syyskuuta 2013

Tämä päivä alkoi päänsäryn merkeissä.  Jo aamuyöstä jomotti päätä ja kurkkua ja aamulla olo oli täysin vetämätön.  Olenkin koko päivän viettänyt kolmen peiton alla välillä nukkuen ja välillä palellen.  Ehkäpä se menee nopeasti ohi, kun aloitin heti levolla.

Tänään on syyskuun viimeinen päivä.  Onnistuin tavoitteessani ottaa joka päivä jokin kuva ja laittaa se blogiini.  Voi olla, että päivitykset olivat osin tylsiä, mutta ajatus siitä, että joka päivä pitää kuvata jotain, antaa hauskan sävyn päivään.  Sitä katsoo ympärilleen päivittäin aivan eri tavalla.

Tänään en ole juuri jalkeilla ollut, joten päivän kuvaksi valikoitui ukkokullan sisään pakkaselta tänään pelastama vuoden viimeinen kesäkurpitsa, joka onkin melkoinen mötikkä.

Tästä saa herkullista ruokaa uunissa haudutettuna juuston ja jauhelihan kera.

29. syyskuuta 2013

Syyskuun viimeinen sunnuntai.  Osin vietin sen ihan laiskana, osin en.  Siivosin talvikanalan, laitoin lattialle uuden turvepaalin. Kävin koirien kanssa metsälenkillä. Laitoin itselleni tonnikala-fetamunakkaan. Nukuin hyvät päiväunet.  Kävin Sihyn ja paikalliskerhojen välisessa yhteistyökokouksessa.

Nyt löpsähdän varmaan telkkarin ääreen ja laitan itselleni ja ukkokullalle jotain iltapalaa.  Saunon.  Mitäpä sitä muuta, sunnuntaina.  Kynttilät varmaan sytytän.

Syksyn väriloisto on kauneimmillaan, koirat nauttivat nurmen tuoksuista.