Koirankoulutus on tosiaan välillä aika palkitsevaa ja välillä sitten taas ei. Koko loman ajan olen tehnyt aktiivisesti enemmän Marilyn-koiran luoksetulon vahvistamiseksi, koska en halua rakentaa aitaa koiria varten (ihme jääräpää kun olen) enkä haluaisi aina pitää koiraa kytkettynäkään.
Muutkin koirat (4 kpl samanrotuisia) ovat ajan kanssa oppineet, että minun lähelläni ja pihapiirissä on mukavinta olla. Marilynillä on vain valtaisan kova metsävietti ja sen korvaaminen tällaisen kesi-ikäisen tantan perässä kävelemiseen on melkoisen ... hmmm... haastavaa.
Olen tietenkin yrittänyt toistoja ja palkintaa eri tilanteissa mm. menen talon sisällä jonnekin ja kutsun Marilyniä ja kun se tulee laukaten se saa palkkaa, jos se tulee muuten vaan en ole huomaavinani koko otusta. Ja samaa ulkona ja liinassa ja ilman liinaa rauhallisissa oloissa. Koko ajan luoksetulo on vahvistunut ja koira on tullut oikealla riemulla luokseni. Jopa tilanteessa, jossa sen edestä on lähtenyt lintu lentoon se on valinnut luokseni tulon.
Kolmisen päivää Marilyn on ollut jo vapaana pihamaallamme, josta on muutama sata metriä peltoa ja alamäkeä läheiselle kylätielle, joten on hyvin aikaa pysäyttää koira, kunhan ehtii antaa käskyn hiukan ennen kuin korvat kytkeytyvät pois päältä. Olen puuhalillut sisällä ja pihamaalla jotakin ja aina tasaisin väliajoin kutsunut Marilynin luokse ja se on saanut palkaksi vuoroin namin, vuoroin leikin, pallon tai jotain kivaa vinkuvaa, mistä se tykkää. Välillä olen nakannut jalkojeni juureen kasan nameja, joita se innoissaan on etsinyt muiden koirieni kanssa ja on todella tuntunut, että kontakti koiraan on vahvistunut.
Mutta eilen se sitten taas tapahtui. Näin ikkunasta Marilynin ruusuaitamme vieressä ja sen ilmeestä jo näki, että jokin haju nappasi korvat kiinni, kun se seisoi jähmettyneenä yhteen suuntaan. Menin ulos ja yritin samaa kutsua kuin jo muutaman sata kertaa aiemmin sinä päivänä onnistuneesti olin tehnyt. Koira vilkaisi minua kohti ja lähti kiitolaukkaan kohti metsää, täysin äänettä.
Seuraava havainto olikin sitten puhelinsoitto ystävälliseltä naapurilta, joka kertoi Marilynin olevan matkalla kohti Lohjaa aivan tien sivussa määrätietoisen näköisenä noin 2 km meiltä kotoa. Eikun autoon ja tähyilemään näkyisikö vaaleaa koiraa ja lippuna loistavaa valkoista häntää missään. No ei näkynyt.
Nähtiin toinen naapuri, joka kertoi Marilynin olevan kylätietämme matkalla kotiin "älykkään näköisenä kuin kissa aivan tien laitaa kävellen" n. 500m meiltä. Oli kuulemma tullut leikkuupuimurikin vastaan ja koira ei ollut väistänyt ojaan, vaan oli kävelyyt ihan kuin olisi jostain liikennesääntöjä oppinut.
Naapurin pihasta ukkoni sen sitten oli saalistanut (itse lähdin jo viemään tytärtä toisen koiran kanssa agiharkkoihin, koska kuulin Marilynin haukkuvan aivan kodin lähellä ja tiesin, että se on palamassa kuistille makoilemaan ja juomaan) ja teljennyt koiran siten, että se voi katsella kuistilta ulos, mutta ei enää pääse muualle. Reissussa se oli siinä vaiheessa ollut jo kolmisen tuntia ja vaikutti aika uupuneelta.
Kun tulin kotiin, en ollut iloisena tervehtivää Marilynia huomaavinanikaan vaan odotin, että se lähtisi pois. Kun se oli päässyt omaan koppaansa makuulleen, kutsuin sitä ja annoin palkaksi namin. ... Nyt tässä yritän miettiä, mitä seuraavaksi tuon otuksen kanssa tekisin, vai rukkaset?
No, ei meillä päin ole ollut tapana vähästä lannistua, joten treenit jatkuvat. Lisää toistoja vaan peliin.
Kuvassa Marilyn haikailee kuistilta metsään.
MARILYN
Mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun
vain nähdäkseni sun hännänhuiskun.
Mä silmäni suljin ja sinut näin pihassa naapurin.
Olin vanha, ja keuhkoissa kirveli juoksu.
Sua vaan houkutti riistan tuoksu.
Sä olit mun koira, koira, Marilyn!
Mä tuijottelin silloin vain sinun perään
ja kuuta ulvoin illoin langenneena loveen!
Ja ma lauloin:
Marilyn, Marilyn!
Milloin tulet takaisin?
Marilyn, Marilyn!
Tuon koiran saanko koskaan takaisin?
Mä tulisesti sua nameilla lemmin
vaikka aina en saanut sua päähän remmin.
Mua mitkään voimat silloin masentaneet ei.
Mä rahani tuhlasin sun joka leluun,
ja vapaa-aika kului luoksetulon opetteluun.
Oli kaikkein pyhin sinun koulutusnaksu!
Ja kun sut naapurista löysi meidän Markku,
se remmissä sua kotiin kiskoi! Sä olit pelkkä narttu!
Marilyn...
Sun kuvasi kanssa mä sänkyyn hiivin
ja siitä agikentille aatosten siivin.
Mä itseni uneen itkin ja sua mietin.
Mä jengissä näyttelin kovaa tyyppiä.
Muut jumaloi mua ja minun skootteria.
Muut jumaloi mua, mä sinua jumaloin!
Marilyn...
Marilyn, Marilyn!
Milloin palaat takaisin?
Marilyn, Marilyn!
Täällä ootan kanssa namipussin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti