lauantaina, elokuuta 26, 2006

Loppukesäkin on ihanaa

Eilen oli taas yksi upea päivä.

Aamun aloitin matonpesulla, pesin kolme suurinta mattoamme painepesurilla ja mäntysuovalla sekä Teepolilla. Päivän mainospala: Kaikkien kannattaisi tutustua Shellistä myytävään Teepol-pesuaineseen. Se on ympäristöystävällinen ja hajuton ja tekee silti puhdasta ja kiiltävää. Niin matoista kuin koirista ja hevosistakin.

Matoista tuli puhtaita ja taas kerran huomasin, että eräät harmaat raidat ovatkin valkoisia. Aina yhtä mielenkiintoinen ja ilahduttava havainto, kun meillä mattoja pestään.

Tyttärellä oli vapaapäivä työharjoittelusta ja otimme yhteiset päivätorkut töiden lomassa, ihanan rentouttavaa tuhista viereisillä sohvilla kuumana hellepäivän vaikka töitä olisi muille jakaa.

Sitten hieman varsankoulutusta ratsuttajan kanssa, yhdessä opetimme sitä kuolamiin. Hän laittoi kuolaimia suuhun ja kun suu oli rauhallinen, hän naksautti, otti kuolaimet pois ja minä annoin otukselle hyvin pienen porkkananpalasen. Tätä tehtiin pienen ukkoskuuron aikaan tallin sisällä. Ratsuttaja pelkää suunnattomasi ukkosta ja me tyttären kanssa kiusasimme, että kun salama iskee, jää vain märkä läntti ja rasvapallo jäljelle. (Se rasvapallo on se varsa, on aika tukevassa kunnossa.)

Sateen loputtua ratsuttaja opetti varsalle pihalla raippamerkkiä eli sitä, että pitää lähteä liikkeelle kun raippa laitetaan taakse vaakasuoraan. Varsaa napsutellaan taakse hiljaa raipalla ja kun se astuu askeleen, lopetetaan. Aika pian varsa tajuaa, että kannattaa liikkua jo ennen napsuttelua. (Paitsi jos varsa on ahne ja syö vaan, kuten meillä tapahtuu aika usein...)

Vielä kauppareissu aviomieheni sisaren kanssa- olin kuskina kun hän ei halua ajella Suomessa autoa. Se onkin varmasti hankalampaa täällä kuin Costa del Solilla ;). No, onhan se mukava käydä yhdessä. Ostin lohisoppa-aineet 12:lle. Keittelen suvulle soppaa tässä samalla kuin kirjoittelen, monitoimihenkilö kun olen ;)

Vielä illalla omalla ruunanrupukalla vauhtilenkille - ravia, laukkaa ja lopuksi ihanaa sumussa tölttäilyä sänkipellolla illan hämyssä. Tietenkin välillä on pakko antaa pallon levätä kävelemällä, ettei se ihan tikahdu, sillekin kun on päässyt kertymään tuota massaa. Mutta ei haittaa, me molemmat pallot olimme kovin tyytyväisiä, kun pääsimme suihkun jälkeen omiin iltapuuhiimme. Se syömään ja minä lojumaan sohvalle.

Ei kommentteja: