lauantaina, marraskuuta 08, 2014

Team Ahma: Tehtävä Turussa

Eilen iltapäivällä kilahti puhelin ja langattoman päässä oli pieni tyttäreni 'pikkupeikko', jolla oli taas murhe auton kanssa.  "Se ei lähde käyntiin, ei inahdakaan,  ja nyt siellä on kyllä bensaakin." kuului tilannekatsaus. (Suom. huom. Viimeksi, kun ukkokulta meni Turkuun auttamaan, niin akun lisäksi oli autossa tyhjänä myös bensatankki.  Ja joskus paljon aiemmin Tampereen moottoritielle keskellä yötä lähti Team Ahma - kokoonpanolla ukkokulta ja poikamme Mikko - laittamaan öljyä ja jäähdytinnestettä autoon, jonka kojetaulu vilkkui kuin ostoskeskuksen joulukuusi. )

Pikkupeikko arveli, että mukava suunnitelma olisi se, että koko perhe tulisi sunnuntaina Turkuun syömään isänpäiväruuan jossain kivassa ravntolassa ja siinä samassa korjattaisiin sitten se autokin.  Muuten hyvä idea, mutta koska isänpäivänä kaikki autotarvikeliikkeet ovat kiinni, niin korjauksen kuluessa jossain vaiheessa saattaisi tulla hieman kädetön olo.

Niin sitten päätettiin, että minä ja ukkokulta lähtisimme tänään Turkuun ja korjattaisiin se auto. (Minullahan tätä autonkorjaustaitoa on erityisen paljon ja etenkin ymmärrystä autoista -  Joskus muinoin minut on hinattu kotiin 25 asteen pakkasella Kirrkonummelta, kun moottori leikkasi kiinni - en ollut kiinnittänyt mitään erityistä huomiota punaiseen merkkivaloon kojetaulussa, koska "Ainahan autossa joku valo palaa kojetaulussa".  Ei ole siis omena kauas puusta pudonnut, ehkäpä pikkupeikon loppuelämän harmiksi.  Tosin olen minäkin jotain vuosien kuluessa oppinut, joten on se mahdollista hänellekin.)

Menomatka meni mukavasti.  Turkuunhan ei ole kuin kivenheitto täältä Lohjalta, siellä voisi piipahtaa vaikka joka viikonloppu.  Kävin silloin töissäkin siellä muutaman päivänä viikossa, kun odotin pikkupeikkoa.

Perille päästyä ukkokulta tutkaili vikaa ja neuvoi tyttöstä myös, miten mitataan akun jännite.  Todettiin, ettei siinä ole sellaista juuri lainkaan ja että viisainta olisi hankkia uusi, koska nykyinen on alkuperäinen.

Akku, siinä se - siinä se vika!
Minusta ei paljon ollut hyötyä ja niinpä valokuvailin hiukan ympäristöä, minusta Port Arthur on aika hieno ja idyllinen kaupunginosa.  Miksi ihmeessä en itse ymmärtänyt asua siellä silloin kuin olin nuori ja opiskelin Turussa?

Mukulakivikatu.  Soma. (Mutta hankala nilkoille)
Kaikki sähkökaapit on maalattu erilaisiksi, tässä tämmöinen versio.  Löytyy myös auringokukkia ja muuta kivaa.

Pikkupeikon kotipihan pihlaja,  Hauska, kun lehdet ovat poissa, mutta marjoja
on vaikka kuinka.  Nappurin mummot siinä haastelevat säästä kuvan alareunassa.
Käytiin sitten ostamassa Motonetistäuusi akku ja samalla piipahdettiin pikkupeikon työpaikalla, kirpputorilla, joka on ihan siinä Motonetin vieressä.  Minä menetin kirpputorineitsyyteni ja ostin ensimmäistä kertaa käytetyn vaatteen: talvitakin tallikäyttöön huimaan 15€ hintaan.  Olen toki muuta ostanut kirppiksiltä, mutta en ikinä vaatteita.

Peikko itse putsaa akunkengät.
Ja eipä aikaakaan, kun auto taas käynnistyy ja hyrisee.  Erittäin onnistunut tiepalvelukeikka!

Sen kunniaksi mentiin sitten yhdessä pizzalle ja juhlistettiin isänpäivää kolmisteen vähän etuajassa.  Olen aina niin onnellinen saadessani tavata Pikku-Maijan, vaikkei hän aina näin aurinkoiselta näytäkään kuin ao.  kuvassa.   Rakkaitahan ne ovat, omat lapset, ihan itse tehdyt.
 
Denniksen pizzat ovat takuuvarma, hyvä tuote! (Hyvä ruoka, parempi mieli)
Huomenna tulevat muut läheiset tänne meille syömään isänpäivän kunniaksi.  Kivaa sekin.  Mukavaa vaihtelua vähän yksinäisiin viikkoihin.  Tosin onhan minulla aina nuo kippurahännät, pikkuinen porkkanahäntä Marilyn ja ukkokulta seurana, ettei täällä kyllä ikinä yksinkään ole, mutta silti lisäporukka tuo iloa ja vaihtelua elämään.

torstaina, marraskuuta 06, 2014

Ensiräntä on täällä

Eilinen jäi kyllä bloggaamatta, kun oli olevinaan niin kiire.  Eipä tuo päivä ihmeitä tuonut tullessaan:  Ensin tein töitä päivän, sitten olimme koirien kanssa agilityharkoissa ja loppuilta menikin rattoisasti teeveen ääressä.  Koirat väsyttivät aivonsa vaikealla putkikulmaharjoituksella ja minä olin väsyttänyt omani jo päiväisellä työnteolla, joten iltaohjelma oli meille kaikille varsin passeli.  Koirat torkkuivat lattialla ja minä sohvalla. Ihan kiva, kun on yhteisiä harrasteita enemmänkin.

Tänään nousin taas varhain ja kömmin työpöytäni ääreen.  Taas saivat aivot ihan riittävästi voimistelua.  Tänään piti sataa lunta vaakasuoraan, mutta aika vaatimaton tuo oli myräkäksi.  Huomenna luultavasti on taas jo maa vihreänä.  Kyllä minulle sopisi, että tulisi lumi ja pikkupakkanen.

12:30 näytti tältä, hiukan oli maa valkeana
15:15 oli lumiräntää jo vähän enemmän




















Olen ihan sekaisin viikonpäivistä, koska olen viime aikoina tehnyt työpäiväni maanantaista keskiviikkoon, mutta tällä viikolla teen keskiviikosta perjantaihin, joten huomenna onkin ylläriksi perjantai ja viikonloppu edessä. Ensi viikolla sotken itseäni lisää työskentelemällä luultavasti tiistaista torstaihin.   Aika mukavaa, kun voi itse säädellä, milloin töitä tekee, vain palaveripäivät on pakko olla määrättyyn aikaan hommissa.  Vapaus ja luottamus, ne tekevät työpaikastani ihan mielekkään ja mukavan.

Odotankin kovin viikonloppua, toivottavasti sää suosisi siten, että tekisi mieli ulkoillakin.  Meinaa mennä elämä sisällä nyhjöttämiseksi, vaikka omistankin muutamia mukavia ulkoiluvaatteita.








tiistaina, marraskuuta 04, 2014

Läpi harmaan päivän...

... voi yrittää vaikka siten, että onkin aktiivisempi.  Eilisen tunnelmat saivat minut ajattelemaan, että pitää tehdä asioita, joista pitää, jotta elämästä voisi nauttia.

Siksi aamukahvit juotuani lähdinkin Isíngin kanssa halki harmaan tihkusateisen maiseman metsälenkille.  Jo aamulla puoli yhdeksän aikoihin sovittelin satulaa ikirapaisen saturatsuni harjattuun selkään.  Olin myöskin päättänyt, että tänään reittivalinnat teen minä eikä se.  Alun pukittelujen jälkeen tahti olikin selvä ja meillä oli oikein mukava reissu.
Metsä oli hämärä ja tunnelmallinen. Kiva, että tuli lähdettyä.
Kun pääsin ratsailta kotiin, tein nopean vaatteidenvaihdon ja pakattiin Disa ja Kleppa autoon ja työkaluja peräkärryyn ja lähdettiin kohti Somerniemen tonttia.  Päämääränä kaataa pari puuta ja purkaa mansikkamaan ympärille tehty aitaus, koska se tulee olemaan aivan rakennustyömaan tiellä.

Jee, mennään!  Eräiltä ei intoa puutu.
Päivän tehtävänä oli siis purkaa tällainen verkkoaitahökötys, johon verkot on naulattu ja "ommeltu" kiinni.  Varsin mukavaa puuhaa sateisessa ja viileässä ilmassa.

Ukkokullan pituus onneksi riittää katon purkuun - itsellä oli hiukan vaikeuksia ylettää.
Tässä on siis verkot punottu yhteen rautalangalla ja se pujotellaan pienin kohmeisin sormin auki.
Edellisellä viikolla olivat ukkokulta ja Mikko olleet metsurihommissa ja tehneet mökkiä varten aukion. Ehkäpä tästä rantasaunahaaveesta tosiaan tulee totta!

Punainen puusee menee purkuun ja sen tilalle tulee saunamökki - oi, ollapa kaikki jo valmista!
Pikkuisen oli jo vilu ja nälkä, vaikkei urakka muutamaa tuntia kauemmin kestänytkään.  Onneksi kotona oli valmiina pakastimessa itse hauduteltua hernekeittoa, joka lämmitti mukavasti, kunhan sen ensin sai sulaksi ja kuumaksi.

Sen jälkeen olisi ollut tosi mukava mennä vaikka päiväunille lämpöisen viltin alle, mutta mepä lähdettiinkin mummoa katsomaan ja kauppaan.  Sitten lähdin vielä pieneen palaveriin Hestbakkiin. 

Nyt ei ole enää muuta iltapuhdetta kun tehdä jotain iltapalaa ja töllöttä telkkaria.  Normipäivääni nähden tässä kyllä oli ihan riittävästi aktiviteettejä.  Eipä päässyt tylsyys yllättämään tänään!



maanantaina, marraskuuta 03, 2014

Harmaampi päivä

Jos eilen oli sateista ja harmaata, niin tänään sitä oli vielä vielä enemmän.  Aamulla piti laittaa auton nokka kohti Olaria ja en kyllä taas muistanut, miten vauhdikas tuo Turun moottoritie on kahdeksan jälkeen.

Vauhti ei ruuhkassa todellakaan päätä huimaa
Konttorilla saamani uutiset olivat mustemmat kuin mikään ja lähdinkin kotiin kesken päivän silmänurkat kyynelissä miettien sitä, miten äkkiä kaikki voikaan päättyä.  Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän.  Mitenhän sitä oppisi muistamaan, että jokainen hetki on arvokas ja tärkeä?  (Tämä ei siis liity työhöni mitenkään, vaan läheisen kollegan perhettä kohdanneeseen suruun.)

Kun pääsin kotiin, nukuin päiväunilla edellisen yön univelat pois.  Sen jälkeen pyörähdimme viemässä Hestbakkiin muutaman heinäpaalin, kuten viikottain teemme.  Sielläkin oli harmaata ja hiljaista.

Sumun hevoset päivätorkuilla.
Kello ei ole vielä kuuttakaan illalla ja ulkona on jo sysipimeää.  Voi, miten toivon, että maahan sataisi lumi, joka antaisi hiukan valoa iltoihin.  Tosin vanhasta muistista tiedän, että kevät tulee taas nopeammin kuin uskommekaan.  Sitä odotellessa.

_____________________________
Huolten keskellä,
keskellä toivoa,
keskellä pelkoa ja vihaa,
ajattele aina aamun valjettua,
että elät enää tämän päivän;
mieluinen on sinulle silloin
jokainen saamasi elon hetki.
(Horatius)

sunnuntaina, marraskuuta 02, 2014

Harmaa, sateinen päivä

Tänään sää ei kyllä ole ulos houkutellut.  Koko päivän on satanut enemmän tai vähemmän ja maailma on pukeutunut harmaaseen asuun.  Tokihan ulkoilusää on pääasiassa pukeutumskysymys, mutta tänään ei kyllä tosiaan ole mieli ulos tehnyt.

Olen ajatellut, että pikkuhiljaa voisi alkaa siistiä taloamme sen näköiseksi, että täällä asuu kaksi aikuista ihmistä.  Meillä on mm. keittiössä pieni kulmahyllykkö, johon talon rakennusvaiheessa jo suunnittelin laittavani muutaman kauniin esineen ja pari kukkasta.  Se on ollut oikeastaan aina pikkutavaroiden kaatopaikkana -auton vara-avaimia, tarpeettomia silmälaseja, reseptejä, katsastuspapereita, ylimääräisiä postikortteja ja mitä ikinä vaan on keksitty käsistä siinä kohtaa työntää pois, on tyrkätty juuri siihen.  Tänään sitten siivosin sen ja törkkäsin suurimman osan kamasta roskikseen tai jonnekin muualle.

Mitään pieniä, somia kasveja ei juuri tähään hätään löytynyt, mutta laitoin hyllykölle muutamia Maijan ja minun itse tekemiämme rakukeramiikkaesineitä ja jotain muita pikkuesineitä. Ihan soma siitä tuli.  Kunhan törmään johonkin somaan huonekasviin, niin sellaiset pääsevät myös hyllykköä koristamaan.

Kuva: "jälkeen" - "ennen" -kuvaa en kehdannut
ottaa enkä kehtaisi julkaistakaan.

Seuraavaksi luultavasti inspiraation saadessani käyn jonkin kaapin tai kaapinhyllyn kimppuun.  Niissäkin lienee sisältönä tavaraa 90-luvun alusta asti koskemattomana ja tarpeettomana.

Tänään pyörähdettiin, samalla kun käytiin anoppia tapaamassa terveyskeskuksessa, syömässä kiinalaisessa ravintolassa ukkokullan tyttären perheen kanssa.  Juhlistettiin etukäteen tyttösen huomisia synttäreitä. Hän on kuulemma 20-vuotta isäänsä nuorempi ja 20 vuotta sisarpuoltaan Maijaa vanhempi.  Melko nuori siis vielä. Onnittelut näin etukäteen huomisen synttärin johdosta!

Luulen, ettei kiinalainen päässyt pikku Wilman lempiravintolaksi, koska kaikki ruoka oli "tahrittu johonkin oudon makuiseen kastikkeeseen".   No, ehkä se lohduttaa, että Maijakaan ei vielä pari vuotta sitten oikein tykännyt, nyt vasta aikuistumisen myötä on alkanut kiinalainen ruokakin maistua...

 No, ensi viikonloppuna juhlistetaan etukäteen Mikko-poikaa, jonka piti syntyä isosiskolle 18-vuotissynttärilahjaksi, mutta myöhästyi viikon.  Ehkä sitten mennään jonnkin muualle kuin kiinalaiseen ravintolaan?

lauantaina, marraskuuta 01, 2014

Marraskuu alkoi - upeat pilvimaisemat

On jo marraskuun ensimmäinen päivä, pöyristyttävää.  Aika kiitää kuin pikajuna, perässä en meinaa pysyä.  Ehkä olenkin jossain onni-moodissa, nautiskelen kaikesta hitaassa, onnellisessa tahdissa ja siksi tuntuu, että aika kiitää ohi.

Toki töissä on ollut kovinkin kiirettä, yksi projekti saatiin juuri eilen kunnialla päätökseen.  Siitä olen hyvin onnellinen.  Olen ylpeä siitä, että olen onnistunut ja on hienoa, että on sellainen olo, että asiakkaasta on saanut (ainakin melkein) ystävän itselleen.

Tänään erityisesti olen ihaillut upeita pilviä.  Mielettömän hienot näkymät aivan kotiportailta. Ylellisyyttä, jota ei ihan jokaisella olekaan!

Tällainen oli taivas, kun vein koirat aamupissille tänään.  Aivan huikeaa!

Kun lähdin ratsastamaan 10 maissa oli väri muuttunut tällaiseksi,
mutta edelleen taivas oli todella henkeäsalpaavan kaunis.


Sama näkymä, mutta lisäbonuksena heijastus lammestamme.
Töissä on tosiaan pitänyt hiukan kiirettä, kolmena viime viikkona olen ajellut Joensuuhuun työpalavereihin joka viikko.  Hassua, miten pitkiin matkoihin tottuu, nykyisin sitä ajattelee jo Lahden kohdalla olevansa melkein kotona ja matkaa on kuitenkin vielä jäljelä 120 km.  Silti 6 tuntia suuntaansa tuntuu välillä aika puuduttavalta ja etenkin selkä siitä kärsii kovasti, se on kipeä ja aivan lukossa noiden ajomatkojen seurauksena.  Pitäisi osata ja viitsiä venytellä ja jumpata, vaan ilmeisesti en ole tarpeeksi kipeä, kun sellainen aina vaan jää tekemättä.  Joka viikko haaveilen siitä, että kävisin vaikka viikottain uimassa, vaan en sitten kumminkaan käy.  Mistähän saisi itselleen siihen kipinän?

Tänään sentään sain kavutuksi hevosen selkään, kerrankin oli kelit kohdallaan.  Voi että, miten nautinkin taas lenkistä Isíngin kanssa.  Mukavaa, kun tuntuu siltä, että hevonenkin on mielissään, kun pääsee lenkille ja saa laukata sydämensä kyllyydestä neulasten reunustamaa metsätietä.  Ihanaa.


Ihana ratsastuslenkki tänään Isíngillä, kaikki kimaltaa ja taivaskin. Nautin!
Elämässä on paljon pieniä hyviä asioita, joita ei aina huomaa.  Kun katsoo tarkemmin, niin tajuaa kuinka hyväosainen sitä onkaan.  Toivottavasti muillakin on tällaisia fiiliksiä...

Ajattelin koettaa taas tässä kuussa blogata joka päivä.  Saapas nähdä, onnistuuko.

sunnuntaina, lokakuuta 05, 2014

Syksyn tuokiokuvia

Syksy on edennyt jo lokakuun puolelle.  Päivät viipottavat melkoista vauhtia, mutta omat tunnelmani ovat jotenkin seesteiset.  Toki töissä on omat kiireensä ja tärkeät dead-line -päivät, joita on noudatettava, mutta jotenkin se jopa kuuluu työhöni, joten en ole siitä stressaantunut.  Nyt olen pääosin tehnyt kolmepäiväistä viikkoa, joten vapaa-aikaa on paljon ja torstaista sunnuntaihin tuntuu, että kaikki päivät ovat sunnuntaipäiviä.

Sitä ehtii tehdä kyllä aika paljon kaikenlaista kivaa, kun on paljon vapaa-aikaa. 

Ihania maastolenkkejä Isíngin kanssa, syksyinen metsä on niin kaunis
Melkein kaikki Tassumäet piipahtivat Hyvinkäällä näyttelyssä. Kossi valitettavasti puuttui, mutta muu porukka oli paikalla. Hemuli ja Kleppa saivat EH:n, Disa ja Kleima SA:n.  Disasta tuomari mainitsi erikseen että antaa 'korvista huolimatta' SA:n.  Meillä oli Lellun kanssa mukava yhteinen retki ja koska pienet koiranäyttelyt ovat meistä mukavia, niin päätimme seuraavaksi mennä Maailmanvoittajanäyttelyyn Helsinkiin.

Äiti ja lapset: Hemuli, Kleppa, Disa ja Kleima
Kyllä tekisi mieleni tehdä toisetkin pennut Disalle, niin kauniita ja mukavan luonteisia nämä lapsoset ovat.  Mitä nyt melkoinen haukku kuului, kun nämä olivat yhdessä, mutta se lienee islantilaiselle lähinnä rotutyypillistä eikä meillä kotona kyllä jatkuvasti räksytetä.

Säät ovat suosineet melkein koko syksyn, mutta kun ilmat kylmenivät syyskuun puolenvälin paikkeilla, se tapahtui aivan kertaheitolla ja viikon verran luulin, että jäätyisin pystyyn.

Ensimmäinen kunnon sadepäivä 22.9 teki auton ikkunanäkymästä impressionistisen maalauksen

Se kaunis iltahetki, kun aurinko kultaa metsälaidan.

Aamuiset, mystiset sumut aloittavt aina päivän ihanasti

Jaksan aina ihailla näitä hämähäkinverkkoja kastepisaroineen, luonnon oma taideteos ja aina erilainen

Yhden syksyisen kauniin perjantai-iltapäivän vietimme ystäväpariskunnan rantasaunalla nauttien hyvästä seurasta ruuasta, saunasta ja erityisen kauniista maisemista.

Suomalainen järvimaisema on aina kaunis
Tein myös pitkästä aikaa työmatkan Joensuuhun.  Kesällä sinne ajelee omalla autolla 5,5 tuntiin, mikä kyllä on aika puuduttavaa, mutta huomattavasti siedettävämpää kuin talvinen kuusituntinen pääosin säkkipimeässä.  Tikkamäen kämppäni alapuolella tehdään sairaalan uutta hallintorakennusta ja kaivinkoneet alkoivat möristä jo kuuden aikaan aamulla.  Ei ihan ihanimpia herätyksiä tämmöiselle maalla eläjälle, joka heräilee yleensä linnunlauluun tai kukon kiekunaan.

Onneksi kaunis aamurusko työmaan takana sai mielen virkistymään. 
Kotimatkalla aina ihailen Lahdentiellä Mäntsälän kohdalla olevaa puuta (tai oikeastaan niitä on kaksi yhdessä), joka näyttää aivan vanhalta pitkätukkaiselta intiaanilta vartioimassa matkalaisten menoa.  Tuossa kohdassa tuntuu, että on jo melkein kotona, vaikka vielä tunti on kaasua poljettava.

Näetkö sinäkin tuossa vanhan intiaanin?
Tällä viikolla vietimme päivän myös mökkitontilla Halkjärvellä.  Ukkokulta oli vuokrannut pienen kaivinkoneen, jonka avulla hän teki maaperätutkimusta, jotta saisimme selville, mihin kohtaan tonttia saunamökkimme kannattaa rakentaa.
Kaivelun jäljiltä näytti siltä kuin hullu jättiläismyyrä olisi hyökännyt

Valitettavasti mökinpaikka siirtyi kymmenisen metriä kauemmaksi rannasta, mutta eiköhän sieltäkin pääse saunaan - uimaan - saunaan yhtä hyvin kuin aiemmin kaavaillusta 15 metrin etäisyydestä.

Hiukan Disaa kyllästytti,kun tarkkailtavia lintuja ei ollut yhtä paljon kuin kesällä.    

Minä nautin nuotiotulesta ja ruuan laittamisesta nuotiolla.
Toivon kovasti, että kaunis syksy jatkuisi vielä pitkään ja syksy loppuisi nopeasti lumen tuloon.  Sellaista kurajaksoa, joka joinakin vuosina on ollut, en kaipaisi ollenkaan.



sunnuntaina, syyskuuta 14, 2014

Ihanaa syksyä!

Syksy on ollut kaunis - säät ihanat ja on ollut mukava puuhailla kaikenlaista pientä.  Minulla on ollut oikeastaan koko kesän ja syksyn sellainen levollinen, kiireetön olo.  Yleensä olen suunnitellut vapaapäiviini jotain tekemistä.  Aina en olekaan tehnyt, mitä olen aikonut, mutta en ole ottanut siitä suurempia paineita.

Tärkeimmät asiat eli eläinten ruuat ja vedet on tietenkin joka päivä hoidettu, mutta se ei ole lainkaan aikaavievää tai raskasta.  Mukavaa, että kaikki ovat olleet nyt terveitä eikä mitään suurempia ongelmia ole ollut.


Tässä kanoille juhlapöytä: ruohonleikkuusilppua ja mausteeksi pihlajanmarjoja

Liisa ja Fernando, espanjalaismuuttolintumme, ovat viihtyneet Suomessa tänä vuonna ertyisen pitkään, parisen kuukautta.  Pääosin he eivät poistuneet mökiltään kuin kauppaan ja mummoa katsomaan terveyskeskukseen, mutta Maija-tyttösen synttäreiden kunniaksi kävimme sentään Turussa iltapizzalla Denniksessä ja tarkastamassa Maijan soma pikku koti Port Arthurissa.

Maikin kotiportailla, huomaan neidon kaunis poseeraus.

Nämä puurivitalojenareiden pihat ovat idyllisiä.
Samoihin aikoihin, kun kurjet alkoivat kokoontua haikeasti toitotellen auroiksi , pakkasivat Liisa ja Fernando laukkunsa ja lensivät kotiin Espanjaan.  Meillä täällä kaunis ja värikäs syksy ja ruska vasta tekevät tuloaan. 

Syksyn ihanat aamusumut ja -kasteet ovat taas ilmestyneet.  Minulla on taas monta uutta valokuvaa kastepisaroin koristelluista hämähäkinverkoista.

Mansikka-amppelin naruihin viritetty verkko

Kleppakin pääsi kuvaan
Välillä verkot on ihme sykeröitä, ihan kuin olisi ollut monta insinööriä sotkemassa

Auringonkukalla on kokoa, ainakin 4 m korkeutta

Pihlajanmarjoja on tää vuonna erityisen paljon - puut ovat niin kauniita
Tänä viikonloppuna olen ollut pitkästä aikaa lähinnä itsekseni, koska ukkokulta on purjehduskilpailuissa töissä.  Kaisa piipahti perjantaina ratsastamaan, mutta muuten olen nauttinut koiralenkeistä ja ratsastelusta ihan itsekseni.  Syksyinen metsä tuoksuu ihanalle, samallelle ja sienille - syksylle ja satumetsälle.

Minua huvittavat nuo rivissä tönöttävät sienet, pieni metsän torvisoittokunta siellä valmistautuu fanfaariin.

Vähän olen yrittänyt tehdä kotihommiakin, piti leipoa itselleni enemmänkin mantelileipäsiä, mutta uuni sanoi poks ja sekin jäi sitten siihen.  Toki tässä voisi lainata mummon tai ylämökin uunia, mutta sehän olisi liian vaivalloista.  Ensi viikolla varmaan saamme uunin toimimaan tai uuden uunin, kunhan ukkokulta ehtii asiaa katsoa.

Minä taidan hilpaista pienelle metsälenkille koirien kanssa.  Kleppa ei ole saanut vielä tänään päivittäistä haperoannostaan - se höperö koira tosiaan syö metsässä sieniä.  Disakin tarvitsee hieman aktiviteettejä, se näyttää kovin hoivailevan pientä kumiankkaa. 



tiistaina, elokuuta 26, 2014

Lits ja läts - riks-raks ja poks...

... siinä tämän loppuelokuun äänimaailma.

Lits ja läts kuuluu jatkuvasta sateesta.  Välillä sataa ihan kuin joku kaataisi ämpäristä vettä ja välillä paistaa hetken. Kyllä on erilaista kuin helteiden aikaan. Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Uhkaavat pilvet nousevat taivaanrantaan tämän tästäkin

Riks-raks ja poks on puolestaan se ääni, mikä kuuluu, kun hevoset päättävät painella aidoista läpi.  Oma laidun on pitkää ja kuivaa heinää ja ympärillä on vihreää ja maittavaa uudelleenkasvanutta heinäpellon pohjaa.  Arvata saattaa, kumpi on maistuvampaa.  Aidassa kiertää 3000V sähköä, hevonen laittaa silmät kiinni *tämä kirpaisee vain hetken* ja hyppää.  Samalla räsähtävät vanhat aitatolpat poikki ja kaatuvat kuin korttitalo ikään.  Siinä sitä on hiukan työmaata taas tarjolla.

Viimeisen viikon aikana olen palauttanut ne aitaukseensa noin kerran päivässä, poikkeuksena se, että toissapäivänä noudin ne kaksi kertaa vajaan kilometrin päästä makustelemasta ja eilen kolmasti.  Aina kohtaaminen on ilahtunut: "Ai, ookko säkin täällä? OIKEESTI, sulla on leipää kanssa! JEE!"  Olen korjannut sitä aitaa viimeisen viikon aikana arvioilta 7 tuntia ja aina lopputulos on sama: työhuoneeni ikkunan alta kuuluu riemukas töminä, kun tammat kirmaavat kohti vihreämpää ja maittavampaa heinää. Sellaista se on, kun pitää hevosia omassa pihassa - välillä saa liikuntaa ihan ilman ratsastustakin.

Eilen sitten lopulta luovutin ja laitoimme niille ruokintatelineeseen kuivaheinäpaalin ja rajoitimme hevosten alueen vain pieneksi tarhaksi.  Ne saavat nyt hetken aikaa olla siinä, josko karkailuvimma unohtuisi tältä erää. Katsotaan sitten hetken kuluttua uudelleen, kun olen vaihtanut vielä muutamaan paikkaan uudet langat, miten nämä pysyvät aidoissa. Se muuten on pakko sanoa, että aika vähällä kiukulla olen säästynyt - tämä nyt vaan on tällaista ja kiukuttelemalla se tuskin miksikään muuttuu.  Lisäksi aidankorjaussessiot ovat onnekseni osuneet lähinna ei-sateisille jaksoille päivää.

No, onneksi elo ei ole pelkästää kotinurkissa pyörimistä.  Viime viikolla pyörähdimme ystäväpariskunnan kanssa päivän Tallinnassa.  Suunnitelmissa oli merimuseon katsastus satamassa, Karnaluks-käsityötarvikekauppa, tv-tornissa pyörähdys ja luonnollisesti "perushankinnat".

Merimuseo oli hieno, ajatuksella rakennettu paikka.  Siellä varmasti viihtyvät yhtä hyvin aikuiset ja lapsetkin.  Oli torpedolla ampumissimulaatioita, pienoismalliveleillä ajelua, sukellusvenesimulaattori, lennokkien rakennusta.  Sisällä valtavassa museossa oli iso sukellusvene, jonka sisällä luonnollisesti pääsi käymään.  Nämä vain muutamia mainitakseni.  Käymisen arvoinen paikka!

Museohallin valaistus on hieno, se tekee monista jutuista vielä kiehtovamman näköisiä.

Monta jutuua haluaisin kokeilla, mutta mieluusti en sukellusveneilyä.  Liian ahdasta.

Vanhan ajan merimiespukuja sai myös kokeilla päälleen.  Me ei uskallettu.  (Kirppukammo)
 Merimuseosta matka jatkui läpi sateisen Tallinnan Rocca el Mare -kauppakeskukseen, josta haettiin vain määrättyä teelaatua ja syötiin maittava lounas.  Muuten kauppakeskus oli liian moderni meidän makuun, joten jatkettiin matkaa.  Karnaluksiinkin tehtiin vain täsmäisku, muuten sinne oli taas jääty vaikka kuinka pitkäksi aikaa äimistelemään tavaran paljoutta.

Pyörähdimme myös tv-tornilla, mutta ilma oli niin harmaa, että päätimme jättää ylöspääsymaksun maksamatta.  Tuskinpa sieltä ylhäälta mitään ihmeitä olisi näkynyt sateisen ja harmaan taivaan vuoksi. Ensi kerralla sitten on taas jotain katsastettavaa.

Vielä pyörähdimme kaupan kautta ja sitten olikin päivä täynnä.  Tallinnaan on kyllä sujuvaa ja mukavaa mennä omalla autolla, jonoissa seisoskelu jää aika minimiin ja tuliaisia voi tuoda ilman kärryjen perässä raahausta.

Laivalla pienet kuohuvat päivän kunniaksi kuuluvat asiaan!
Takaluukkuun mahtuu monenmoista pikku tuliaista.

 Tästä se taas jatkuu, syksy ja pimeät illat.  Täytyy käydä jossain vaiheessa täydentämässä kynttilävarastoja, kohta niitä voi taas sytytellä iltojensa iloksi tuikkimaan.


torstaina, elokuuta 14, 2014

Se on loppu nyt!

Jaa  mikä?  No lomautus.  Huomenna, perjantaina, saan taas suunnata konttorille ja aloittaa oikeat palkkatyöt.  Aluksi kuulemma pehmeä lasku eli kolmepäiväinen viikko, mutta onhan sekin hyvä juttu.  Kovasti odotan, että työkaverini Eijakin pääsee remmiin, mutta kuulemma ensin alkuun on töitä vain minulle.  Rehellisesti sanottuna en ole valtavan innoissani, koska lomailu nyt vaan on niin mukavaa.  Järki kuitenkin sanoo, ettei näinkään olisi voinut ainakaiken jatkua, joten aikuinen ja järkevä minä on kovinkin tyytyväinen.

Parisen kuukautta tässä on tullut siis lomailtua ja lähes koko ajan on ollut hellettä.  Helle loppui eilen ja se kyllä on helpotus.  En ole jaksanut tehdä mitään sisähommia kunnolla, talon siisteys on suorastaan räjähtänyt käsiin.  Eilen siivosin useamman tunnin ja sain vain pari huonetta siedettävään kuntoon.

 Tänä kesänä on ollut muutamia melko rakkoja ukkoskuuroja, viime aikoina lähinnä öisin.  Se on Disalle kovin raskasta, kun pitää istua sängyssä pääni vieressä, läähättää ja pyörittää silmiä ympäriinsä. Hieman se toki haittaa omiakin yöunia, mutta yllättävän hyvin tuohon ja jyrinäänkin tottuu.

Luonnollisesti olemme ukkokullan kanssa viettäneet hellepäiviä mieluiten uudella rantatontillamme.  Nyt on vierasmökki saatu pääosin valmiiksi, joten viime viikkoina olemme vain lueskelleet, nauttineet ruuasta ja uineet.  Todella loman tuntua, en ole vuosiin lukenut niin monta dekkaria enkä uinut niin paljon kuin tänä vuonna.

Kleppa nauttii loikoilusta varjossa lähellä rantaa
 Koirat ovat oppineet Halkjärven tontin rajat hyvin, ne pysyvät mukanamme koko ajan ja kun otan päivätorkut aurinkotuolissani ne nukkauvat tuolin alla tai vieressä yhtä sikeästi.  Tonttimme lähellä asustaa harmaahaikarapariskunta ja niiden liikkeelle lähtö järvelle saa koirat välillä ihan suunniltaan.  Disa on kerran hypännyt laiturilta aivan umpsukkelukiin innostuessaan juoksemaan lentävien pitkäkoipien perään.

Pinei muutos kodin eläinkannassa tapahtui (lopultakin!), kun sain vaihdetuksi kukkomme sävyisempään.  Nyt kanatarhaa hallitsee splashed white -värinen tyrnäväläiskukko, joka ei tule kannukset edellä kimppuun.  Se katselee varsin maltillisesti vierestä, kun tuon kanatarhaan ruokaa ja keräilen munat pois.  Vanha kukko alkoi olla jo varsin pelottava, se hyökkäsi kimppuuni aina kannukset ojossa ja reiteni ovat edelleenkin aivan mustelmilla sen hyökkäysten jäljiltä.


Kukko sai nimekseen Sylvesteri, koska hain sen Sylvin päivänä kotiin.
 Tänä vuonna saamme nähä superkuun kolmen kuuna peräkkäin: heinä-, elo- ja syyskuussa.  Kuu on kyllä yllättävän valaiseva, kun se suurena möllöttää taivaalla.

Elokuun superkuu kurkistelee ohuiden pilvien lomasta.

Nyt on kyllä syytä lähteä päivän touhuihin, vapaata ei ole paljon jäljellä...