torstaina, marraskuuta 06, 2014

Ensiräntä on täällä

Eilinen jäi kyllä bloggaamatta, kun oli olevinaan niin kiire.  Eipä tuo päivä ihmeitä tuonut tullessaan:  Ensin tein töitä päivän, sitten olimme koirien kanssa agilityharkoissa ja loppuilta menikin rattoisasti teeveen ääressä.  Koirat väsyttivät aivonsa vaikealla putkikulmaharjoituksella ja minä olin väsyttänyt omani jo päiväisellä työnteolla, joten iltaohjelma oli meille kaikille varsin passeli.  Koirat torkkuivat lattialla ja minä sohvalla. Ihan kiva, kun on yhteisiä harrasteita enemmänkin.

Tänään nousin taas varhain ja kömmin työpöytäni ääreen.  Taas saivat aivot ihan riittävästi voimistelua.  Tänään piti sataa lunta vaakasuoraan, mutta aika vaatimaton tuo oli myräkäksi.  Huomenna luultavasti on taas jo maa vihreänä.  Kyllä minulle sopisi, että tulisi lumi ja pikkupakkanen.

12:30 näytti tältä, hiukan oli maa valkeana
15:15 oli lumiräntää jo vähän enemmän




















Olen ihan sekaisin viikonpäivistä, koska olen viime aikoina tehnyt työpäiväni maanantaista keskiviikkoon, mutta tällä viikolla teen keskiviikosta perjantaihin, joten huomenna onkin ylläriksi perjantai ja viikonloppu edessä. Ensi viikolla sotken itseäni lisää työskentelemällä luultavasti tiistaista torstaihin.   Aika mukavaa, kun voi itse säädellä, milloin töitä tekee, vain palaveripäivät on pakko olla määrättyyn aikaan hommissa.  Vapaus ja luottamus, ne tekevät työpaikastani ihan mielekkään ja mukavan.

Odotankin kovin viikonloppua, toivottavasti sää suosisi siten, että tekisi mieli ulkoillakin.  Meinaa mennä elämä sisällä nyhjöttämiseksi, vaikka omistankin muutamia mukavia ulkoiluvaatteita.








Ei kommentteja: