maanantaina, heinäkuuta 16, 2007

Viimeistä viedään

Viimeinen lomaviikko alkamassa, muutaman päivän pörräämme tässä kotopuolessa ja sitten nokka kohti Islantia.

Huoli heinäsadosta edelleen päällimäisenä, vasta sitten voi miettiä lomamatkaa. Äsken soitti pyöröpaaliurakoija ja kertoi, että niittää voisi tänään. Hieman huolettaa, kun keskiviikkona kuulemma sataa - en jaksa uskoa, että nuo päivässä kuivuisivat pyöröpaaliinkaan sopiviksi. Tosin se sade näyttäisi ennusteiden mukaan olevan keskiviikkoyönä ja keskiviikkona päivällä sitten olisi taas jo kova helle. Hermostuttavaa, kun elämä on säistä kiinni.

Hermostuttavaa tuntuu olevan ukostakin. Sitä huomaa taas, miten miehet vanhemmiten muuttuvat mörökölleiksi. Puheisiin vastataan yksittäisin murahduksin tai ei ollenkaan. No, riitaahan tuo ei haasta, kunhan menee ja murisee. Toki on murinankin aihetta: heinänpöyhimestä katkesivat ketjut ja se pitää korjata. Lisäksi hän on siirtänyt viljaa puimalassa paikasta toiseen saadakseen yhden laarin tyhjäksi mahdollista heinänkuivausta varten. Se työ on raskasta, pölyistä ja yksitoikkoista. Ei käy kateeksi.

Eipä taida moni nykypäivän palkkatyöntekijä maataloustukia kadehtiessaan ajatella, miten ankeaa olisi, mikäli palkka tulisi sen mukaan sataako vai paistaako. Voisi hiukan harmittaa, jos palkkapussi jossain kuussa olisikin vain puolet edellisestä ja selityksenä vähennykseen olisi: 10 sadepäivää tässä kuussa. Olen kyllä iloinen, että elanto ei tule maanviljelyksestä.

---

Ajattelin tänään jossain vaiheessa lähteä mattopyykille. En ole koskaan kokeillut noita kunnan tarjoamia matonpesupaikkoja ja sunnittelin tänään katsastaa sellaisen. Pojan kämpästä tuli jokseenkin epämääräisen näköinen matto, noinkohan tuon kanssa kehtaa julkisesti näyttäytyä...

No, en ole herkkä häpeämään...

Ei kommentteja: