torstaina, marraskuuta 20, 2008

Onni = ENSILUMI!

Tätä on odotettu: viime yönä on satanut sen verran lunta, että maa on valkoinen. Tallille näki mainiosti kävellä ilman otsalamppua. Eilen aamulla olisin joutunut ilman valoa pöpelikköön. (Paitsi etten olisi, koska osaan omissa nurkissa aika hyvin kulkea pimeässäkin. Mutta se ei kuulu tähän.) Lumi oli se upea, valaiseva ja nariseva onni, jonka sain tänä aamuna. Hymyilin koko matkan tallille. Onneksi kukaan ei nähnyt minua, näytin varmasti joltain kylähullulta. Vaikka ei se varsinaisesti minua haittaa, mitä minusta ajatellaan.

Eilen illalla oli agilitytreenit. Olemme saaneet koko treenihallin käyttöömme ja hallissa on uudet matot: alla solukumia ja päällä hiekoitettu keinonurmimatto. Viime lauantain talkooporukka oli tehnyt hyvää työtä ja kaikki näytti tosi upealta!

Itseasiassa ihailin hallia niin kovasti, että Liisan meille tekemä 19 esteen rata oli minulle täysin mahdoton muistaa. Jo esteellä 7 olin aivan pallo hukassa. (Tai siis vaaleanpunainen vinkupallokaksikkohan ei ole hukassa, vinku niistä kylläkin alkaa olla katoamassa.) Marilyn teki aika lailla sitä, mitä pyysinkin. Ikävä kyllä aina ei tullut ohjattua sitä rataa, mitä piti.

Pari kertaa pimatsu karkasi haistelemaan jotain hiirenhajuista pylväänjuurta. Tämäkin silloin, kun herpaannuin. Otukselle pitäisi höpöttää koko rata jotain älytöntä, että se pysyisi matkassa. Älyttömyys ja höpötys ei olisi mikään ongelma, mutta happi tuppaa loppumaan ja eksyn radalta.

Kepit ovat oikeastaan suurin perusongelma. Olemme alkaneet harjoitella suorilla kepeillä (aiemmin verkoilla) ja Marilyn toimii kepeillä hyvin vain, kun olen keppien oikealla puolella ja juoksen takaperin. Melko älytöntä.

Onneksi olen tottunut vaikeuksiin enkä lannistu helposti. Agility on hauska harrastus, vaikka meistä ei taidakaan tulla koskaan maailmanmestareita. Päästäisiinpä edes virallisiin kisoihin... No, se este on omien korvieni välissä, joten siihen pystyn vaikuttamaan.

---

Hauskaa talvipäivää! Minä lähden nyt autoilutaidoissaan keskieurooppalaistuneiden suomalaisten kanssa köröttelemään kohti Helsinkiä.

---

On pyrittävä olemaan kevyt linnun tavoin, ei höyhenen tavalla. -Paul Valery

3 kommenttia:

Tuula Myllymäki kirjoitti...

Hellow.
Tällä toinen joka sekoo radaoissa ja hukkaa oikeet esteet ym kivaa pikku sekoilua on kun välillä jänskättää niin mahottomasti.
Noi oli noita kisamuisteluita noi kun silloin aikoinaan kisasin Millan ja Cosmon kanssa hirveen kisajännityksen kera ja nyt minunkin korvien väliin on jäänyt muutama este.Este joka estää kisoihin osallistumasta kun muistaa noi kaikki jutskat menneiltä ajoilta.Emmi olis jo ihan valmis.Potkaskaa mut joukolla jonnekkin kisoihin :D :D.Niin,että mulla ei asiaan ole mitään sanavaltaa.Noin sen pöpön saisi parahaiten pois sieltä korvien välistä.Ihan kauheeta on kisajännitys!!!!!!

#krissenjutut -blogi kirjoitti...

Osallistu nyt huomenna Lägin hallicupiin, siitähän se lähtee alkuun.

Tuula Myllymäki kirjoitti...

Siellä minä jo olin..kuten näit..Lähtökuopissa..Ellei olo olisi yövuoron vuoksi ollut niin huono,olisin osallistunut mölleihin.Mietin pitkään,että ilmonko mölleihin,olisin ehtinyt,mutta sitten yövuoron jälkeinen huono olo veti kotiin.Huippasi niin kovin heikon olon vuoksi,että olin kaatua välillä.Mestiksiin pakko!!!!