Mittavirhe?

Mukava viikonloppu takana - taas kerran.

Perjantaina kävimme ukon kanssa hakemassa pikkupeikon uudesta asunnostaan tänne vanhaan kotiin. Oli kiva nähdä, että kämppä oli viihtyisä eikä sellainen keskitysleirin oloinen, jollaiseksi sen pikkupeikon kaverin kanssa ikkuna-analyysillä ajattelimme peikon kouluhaastattelupäivänä.

Lauantai meni pääosin styroxlevyn päällä seisoskellen ja mikrofoniin levottomia ja vähemmän levottomia juttuja sanaillen. Suurimmaksi osaksi lueskelin lähtöluetteloa ääneen, mutta välillä jaksoin kertoa omia vanhoja juttujani uudelleen ja uudelleen. Onneksi agilitykisoissa jonkin verran väki vaihtuu, koska jotakuta näyttivät vitsinikin huvittavan. Oli erikoisen mukava huomata, että toimihenkilöiksikin oli tullut ihan uusia naamoja.

Illaksi oli ukkokulta laittanut takkatulen palamaan ja pöntön lämpiämään, että sulaisimme kylmän urakkamme jälkeen. Iltaruuaksi oli proosallisesti takkamakkaraa tikun nokassa paistettuna, mutta se oli kyllä hyvää pitkästä aikaa.

Sunnuntaina juhlittiin isänpäivää täällä meillä. Pikkupeikko ja poikani olivat molemmat paikalla, samoin ukon eka lapsenlapsi, ilopilleri Wilma isineen. Isomummo ja Laura-täti olivat myös paikalla, joten meitä oli 7 aikuista ja yksi kolmevee pöydän ääressä. Ukon vanhin lapsi puuttui, koska joutui olemaan töissä, olisi ollut mukava saada hänetkin pöydän ääreen eikä vain puhelimeen. Sain lauantaina uuden uunin ja sen paistoteho kiertoilmatoiminnolla yllätti minut. Uunilohi ja kermaperunat oli vielä parempaa kuin tavallisesti, vaikka sen itse sanonkin.

Ukkokulta sai meiltä lahjaksi full-hd-tv:n ja oli kyllä melkoisen mykistynyt ja onnellinen lahjastaan. Yleensä hän on saanut sukat ja suklaata, jos sitäkään.

Illalla kävimme vielä Vaijan haudalla sytyttämässä kynttilän. Samalla muistelin omaa isääni ja vaariani, he olivat tietenkin elämäni tärkeimpiä henkilöitä aikanaan. Molemmat opettivat minulle valtavasti asioita - vaari opetti ainakin, miten ihania ovat aamut ja meri ja miten nauttia maalla olosta. Isäni opetti minua lakkaamatta, kuin puolivahingossa opin vaikka mitä jo aivan pienenä. Sittemmin olen melkein kaiken unohtanut, paitsi lukemisen ja ruotsinkielen alkeet.

Sitten myöhemmin ajelin vielä pikkupeikon takaisin kotiinsa Muurlaan ja kun palasin, oli taas kylpytynnyri kuumana. Mukava lämpö kipeään selkään. Viikonloppu päättyi hyvin rauhaisasti uutta telkkaria ihaillen.

---

Tämän päivän päivänsankari on poikani - uskomattomasti hän täyttää jo 21 vuotta. Mittavirhe, varmaan. Minähän olin 30 v, kun hän syntyi, joten nyt hän on korkeintaan 5 vuotta. (Välillä toki siltä vaikuttaakin, koska hän on miespuolinen henkilö.) Nykyään hän yllättää useammin ja useammin ja sitä huomaa ilokseen, että mieheksi kasvaminen on erittäin hyvällä mallilla. Onnea!

---

Vastuuntunto näköjään vanhemmiten vain itselläkin kasvaa - tässä istun kotona kahvia juomassa ja kovaa vauhtia pitäisi olla jo matkalla työmaalle. Minulla on vielä tallivaatteet päällä, joten täytynee laittaa vipinää kinttuihin, että ehdin joskus Helsinkiin asti.

---

Älä koskaan anna elämän masentaa.
Jokaisen on pitänyt aloittaa sieltä missä oli päästäkseen sinne missä on nyt.
-Richard L. Evans