Ihanat korvat

Kevät!  Ihaninta on koivun heleä väri, kun aurinko kimaltaa vielä ohuiden lehtien läpi.  Sitä jotenkin tuntee heräävänsä talven usein harmaiden ja pimeiden päivien jälkeen.

Hiirenkorvat kimaltavat

Koivikko ihan hehkuu vihreää

Silmiä melkein kirvelee tuo ihana vihreys

Rentukkakin on kukassa

Toiset ihanat korvat: Kleppa on nostanut molemmat korvat pystyyn

Äiti ja tytär "edustusasuissa"

Eipä tässä muuta: kevät, kevät, kevät, kevät!

Lomailua

Vietimme ukkokullan kanssa talvilomaa vapusta helatorstaihin. Näin sai mukavasti lisättyä kumpaankin pähän ylimääräisen vapaapäivän.  Lomailmat olivat ihanan keväiset, jolleivät jopa kesäiset, joten talvilomalta se nyt ei tuntunut.

Vapunaattona lämmitettiin kylpytynnyri ja nautittiin lämmöstä, lintujen laulusta, skumpasta ja mansikoista - aika kiva lomanaloitus. Vapunpäivänä kävivät naapurit, Mikko ja Suvi, syömässä ja pihvit onnistuivat varsin mallikkaasti.

Lomapäivien konseptina oli, että aamupäivisin tehdään jotan kotihommia ja iltapäivästä jotain muuta.  Perjantai-iltapäivän ohjelmassa oli visiitti keväiseen Fiskarsiin lounaalle.  Valitsimme ravintola Kuparipajan tällä kertaa ja siika oli varsin herkullista, alkusalaattipöytäkin saa kiitettävän arvosanan.

Fiskarsin jokivarsi jo vihertää, puut eivät. Tunnelma on lähes pysähtynyt.

Mustat kuonatiiliset talot ovat ihania, voisinpa asua moisessa joskus!

Ihastuin ravintolassa lasisiin pöytäruusuihin ja halusin itsellekin samanlaiset.  Aivan samanlaista ei ollut tarjolla, mutta Bianco Blu -lasistudiosta löytyi kuitenkin minua miellyttävä maljakko ruusuineen.  Oli kiehtovaa seurata ostoksia valitessaan, miten nopeasti puhaltaja saa muodon tekemäänsä esineeseen.

Lasinpuhaltaja työssään

Lauantaina oli taas vuorossa sama kuvio, aamupäivällä hommia, iltapäivällä muuta.  Tällä kertaa lähdimme ihmettelemään myytäviä kesämökkejä.  Yksi oli todella huikealla paikalla, yhden auton levyinen autotie korkean kannaksen päällä ja mökit molemmin puolin kannasta - jokaisen mökin saunalle lähes pystysuoria portaita n. 100 kpl. Ei liikuntarajoitteisille...

Kesämökkikierroksen jälkeen kävimme Karkkilassa nauttimassa lounaan paikallisessa kiinalaisessa, oli ihan siisti paikka ja hyvä palvelu. Suosittelen, mikäli ihan peruskiinalainen pikkukylässä kiinnostaa.

Sunnuntaina taas puuhailtiin aamupäivä kotihommia ja iltapäiväksi olimme tilanneet pöydän Juhlatalo Kokista Ikkalasta, jonka mainoksen huomasimme lauantaina ohiajaessamme.  Sekin oli ihan suositeltava paikka - varmasti menenmme isommalla porukalla uudelleen jossain vaiheessa.

Ravintola on sisustettu vanhoilla, idyllisillä kalusteilla ja mukavilla yksityiskohdilla

Tämäntyylinen keinuheppa löytyy omaltakin ikkunalta

Kuistin värilasit ovat minusta ihanat

Sunnuntai-ilta menikin sitten Disan ja Kleppan kanssa agilityssä.  Disasta taisi olla aika mukavaa päästä taas suorittamaan esteitä.  Se on kyllä sellainen herkkis, että omaan toimintaani pitää kiinnittää paljon huomiota.  Kleppastakin oli jännäää päästä porukkaan ja perinjuurin omituista oli se, ettei päässyt painimaan muiden kanssa.

Maanantaiaamuna anivarhain lähdettiin kohti Tallinnan lauttaa, melkein myöhästyttiin - kiitos Tarvontien siltatyömaiden, jotka olimme kokonaan unohtaneet.   Meidän piti syödä Tallinnassa, mutta kiitos reippaan buffetaamiaisen meillä ei olutkaan nälkä, joten nautimme sitten takaisintullessa laivassa buffetillallisen.

Tallinnan kaduilla on ihan kiva tallustella kiireettä

Hauskoja kellaripuoteja on useampia

Mikään ei muutu: mummot myyvät lapasia kesät, talvet

Jostain syystä pidän lasikaupoista

Ja mikä tuuri: ei oltu samaan aikaan paikalla kun Matti on!

 Loman tiistai ja keskiviikko meni ihan kotihommissa ja tutuissa lounaspaikoissa Lohjalla, taidettiin jopa kotonakin syödä jossain vaiheessa.

Helatorstaina sain lopultakin säkitettyä tallinpihan rumistuksena olleet säilöheinämuovit, niistä tulikin melkoinen määrä säkkejä.  Mikä ihme siinä on, ettei mitään voi tehdä tässä ja nyt, vaan pitää vaikeuttaa asioita? Tämäkin homma menisi vasemmalla kädellä, jos muovit laittaisi säkkiin silloin kun ne ottaa pois paalin ympäriltä.

Kunhan nuo saa pois, niin voi ehkä saada korjatun puomin ja auringonkukkapenkin

Tuollainen yksipäiväinen viikko on aika kiva, perjantaina pyörähdin ihan konttorilla ja lauantain ja sunnuntain saimme taas nauttia kylpytynnyristä ja hyvästä grilliruuasta.

Mikäpä se on ollessa, kun kevät on täällä!  Ehkäpä huomenna saan aikaiseksi valokuvata tuon ihanan, heleän vihreyden, mikä koivuissa on juuri nyt. 

Pehmolelu

Käytiin viime lauantaina testauttamassa SKL:n virallisella luonnetestikokeella Disan luonne.  Arvelin, ettei se paljon yli 100 pisteen pääse, koska se on sellainen herkkis. Islanninlammaskoirien luonnetestien siihenastinen keskiarvon on 123, joten pehmeän puolellehan nuo yleisesti ottaen menevät. Täältä löytyy kattava tilasto aiemmin testauista korista.

Kaveriksi minulle lähti Kleiman emäntä Lellu ja olikin tosi mukavaa, ettei tarvinnut yksin ajella.  Matkaa tosin oli vain Tuusulaan asti, mutta silti on kivaa, kun on samanhenkistä seuraa mukana ja paljonhan meillä olikin juttelemista.  Maailma parani taas ihan harpauksin.

Aikataulu oli hieman myöhässä, mutta oli ihan mukavaa, että ehdimme nähdä kaksi koiraa ennen Disan testiä. Minulle hankalinta itse testissä oli aluksi se, ettei koiraan saanut katsoa. Esim. kelkkatestissä se oli erittäin hankalaa vain tuijottaa kelkkaa, kun olisi halunnut nähdä koiran reaktiot.

Leikkiminen ja taisteleminen tuomarin lelun kanssa ei Disalta onnistunut, mikä ei ole yllätys minulle, koska en itsekään koskaan leiki vetoleluilla koiran kanssa - en vain osaa.

Kelkkaosoiossa Disa haukkui ja sen mielestä oli pääosin turvallisempaa olla takanani.  Se kuitenkin uskalsi tulla katsomaan kelkkaa pienen maanittelun jälkeen.

Hyökkäysosiossa Disa heilutti korviaan ja yritti olla ystävällinen.  Lopulta se kuitenkin taas päätti mennä minun taakseni, koska selvästikään hyökkääjä ei ollut ihan terve tyyppi.

Hyppäävä haalari sai Disan pomppaamaan aika reilusti, mutta ei siitä mitään traumaa jäänyt kuten ei kolisevasta tynnyristäkään. 

Pimeään huoneeseen Disa ensi kuulemma hieman läht, mutta päätti sitten tulla hakemaan testaajan mukaan, olihan hänellä taskulamppu.  Fiksu tyttö.

Kun Disa jätettiin yksin seinälle, se istui aika maltillisesti ja yritti kovasti näyttää ystävälliseltä, kun se omituinen hyökkääjä taas tuli.  Alla video seinästä:

Laukauksiin Disa reagoi ryntäämällä eteenpäin ja sen korvat kasvoivat entistä isommiksi.  Testaajat eivät halunneet ampua kolmatta laukausta, koska koira vaikutti niin huolestuneelta jo aiemmista.

Testin jälkeen, kun tuomarit vetäytyivät miettimään, Disa oli kovin hermostunut.  Aluksi ei namikaan maistunut ja häntä ja korvat olivat ihan kadoksissa. Jonkin ajan kuluttua se tietenkin siitä piristyi ja alkoi uskoa homman olleen ohi.

Tässä arviot, suluissa pisteet:

I. Toimintakyky: -1 Pieni  (-15)
II. Terävyys: +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (1)
III. Puolustushalu: +1 Pieni (1)
IV. Taisteluhalu: -1 Pieni (-10)
V: Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton (35)
VI. Temperamentti: +1 Erittäin vilkas (15)
VII: Kovuus: -2 Pehmeä (-16)
VIII: Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin (45)
Laukauspelottomuus: - Laukausaltis

Plussat: 97
Miinukset: 41
Lopputulos: 56

Tuomarit: Leena Turunen & Tarja Matsuoi

Näin on siis todistettu, että Disa on pehmokoira.  Kotona sellainen on ihan mukava. Varmaan testiin myöskin vaikutti se, että Disan pennuista on niin lyhyt aika ja hormonitoiminta on varmaan vielä aika sekaisin.

Kun vein Lellun kotiin sain taas tavata ihanan Kleiman - se on yhtä ihana kuin Kleppa <3 td="">

Keväinen viikonloppu

Viime viikonloppu hemmotteli meitä kaikkia auringolla ja tyynellä säällä.  Ensimmäinen keväinen viikonloppu!  Viikolla satoi rajusti, välillä tuntui, että syksy on tullut takaisin ja etenkin torstain ja perjantain välisen yön sade vei mennessään melkein kaiken lumen.  Perjantain nimipäiväsankarit (Pilvi ja Pälvi) kertoivat hyvin, miltä ulkona perjantaina näytti.

Lauantaina siivoilin ja hoitelin kauppareissut aamupäivällä ja tein pienen metsälenkin koirien kanssa.  Disa on ottanut epätoivotuksi tavakseen viedä Kleppa-lapsosen hiukan pidemmille metsälenkeille, välillä tyyppejä saa odotella puolikin tuntia ennenkuin ne saapuvat takaisin kuraisina ja onnellisina.  Kun niiden kanssa lähtee metsään, ne pysyvät hyvin hollilla, mutta takaovesta pihalle päästettynä ne syöksyvät kevättä rinnassaan metsään aivan ilman korvia.

Kielet toimivat matka- ja onnellisuusmittareina

Kleppa on ketterä metsäkulkija

Vielä on maa ruskea, mutta kohta saadaan nauttia vihreästä

Äiti edellä ja lapsi perässä

Iltapäivällä piipahdin naapurin Idan 1-vuotissynttäreillä.  Oli mukava nähdä nuoria ihmisiä ja hyvätapaisia lapsia isolla porukalla juhlimassa Pikku-Idaa.

Juhlista olikin kiire kotiin, koska olimme sopineet ratsastusretkestä Kaisan kanssa.  Kaisalla on ollut kovasti kiireitä ja emme ole pitkään aikaan päässeet yhdessä ratsastelemaan, joten oli tosi mukavaa lähteä.  Halusin pitkästä aikaa Vissan selkään, joten Kaisa pääsi ilokseen Isíngin kyytiin.  Isíng on vieläkin hiukan toipilas ja muutenkin jostain syystä Kaisalla nuo hevoset liikkuvat maltillisemmoin kuin minun allani. Vissa oli retken aikana ajoittain innosta räjähtämäisillään ja Isíng oli jotenkin maisemankatselumoodissa.

(c) Kaisa Laurent

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa Suomen ensimmäinen jäähallissa pidettävä tölttikisa, joka pidettiin Klaukkalan hallissa.  Lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle, Kaisa, minä ja Outi Kaisan autolla ja luotimme navigoinnissa Nokialaisen naviin.  Se ohjaili meidät aika pikkuteille, mikä ei sinänsä ollut ikävää, mutta juuri kun olin arvellut, että joudumme kuitenkin jonnekin tulvan sulkemalle tielle, jouduimme sellaiselle. Niin piti kurvailla jonkin verran takaisinpäin.  En uskaltanut enempiä vitsailla mahdollisista takaiskuista matkanteossa, jotta nekin eivät toteutuisi.  Muutenhan viivästys ei olisi haitannut, mutta minulla halussani melko monta Hestbakkilaisten pääsylippua ja he odottelivat jo hallin pihalla.

Hyvin kuitenkin ehdimme paikalle ja saimme ihan mukavat paikat kaukalon vierestä. Kovasti ilahdutti etenkin Alvar frá Lasolan ja Julia Wejbergin kisasuoritus, he pääsivät kovassa porukassa neljänsiksi.  Alvarhan on kaksivuotiaana asunut meidän laitumella jonkin aikaa ja oli naapurin Katjan ostos Lasolan huutokaupasta, joten se on sillä tavalla tuttu hevonen.  Taidan olla jotenkin syyllinen siihen, että Alvar tuonne naapuriin alunperin päätyi....

Hyvä videokooste, josta jäähallin tunnelma välittyy, löytyy täältä.

Kaiken kaikkiaan aivan loistava viikonloppu!  Ainoa negatiivinen juttu on erittäin kipeä selkä, joka ei tykännyt jäähällin selkänojattomasta penkistä ja kylmyydestä.  Ei tule vanhuus yksin, ei.

Krookukset loistossaan mummolan kukkapenkissä

Koiramainen viikonloppu

No, jos perheessä on kolme koiraa, on tavallaan jokainen viikonloppu aika koiramainen.  Tämä viikonloppu oli sitä tavallista enemmän, kun Marita, Kalle ja Disanpoika Kossi tulivat viikonloppukyläilemään.

Perjantai-ilta sujui pentujen ja Disan menoa nauraessa.  Kyllä Kossi heti tiesi, minne se on tullut ja oli kuin kotonaan. Tosin nämä pennut ovat kaikkialla kuin kotonaan, koska eivät vierasta oikeastaan mitään uusia tilanteita.  Niillä on mukavan itsevarma luonne.

Leikkimistä ja riehumista riitti!

Ensimmäisen illan riehunnat on riehuttu ja äiti sekä lapset ovat aika väsyjä

Aamulla Suvi toi Jekun ja Veeran moikkaamaan Kossia ja muita - saatiin melko hyvä potretti kaikista koirista.  (Tosin unohdettiin ottaa Marilyn kuvaan mukaan.)

Lauantaina iltapäivällä pakattiin koirat autoon ja mentiin Nummelan kautta (vähän pitemmän kaavan mukaan, kun tuulilasinpyyhkijä tipahti kesken reissun) Pääkslahteen tapaamaan Kleimaa ja Hemulia isäntineen ja emäntineen. Oli tosi hauska saada kaikki pennut yhteiseen tapamiseen.  Pennut vietiin ratsastuskentälle ja ajateltiin, että ne riehuisivat yhdessä, mutta tyypit keskittyivät lähinnä hevonkakan imurointiin.

Ihanaa, paljon hevonpeetä tarjolla!

Jos pennut eivät olisi syntyneet kotona, luulisi kyllä Kossin vaihtuneen laitoksella.

Kun oli saatu pennut ja isäntäväet sopivan kuraisiksi, siirryttiin tallin takkatupaan kahvittelemaan.  Pennuista lähti niin kaamea mökä, että keskustelu oli käytävä melkoisen kovalla äänellä, mutta ei se haitannut tahtia.

Nostettiin pennut pöydälle ja otettiin niistä muutama potretti.

Kossi

Hemuli

Kleima

Kleppa, joka oli niin väsynyt, että vaikka sen ympärille kiedottiin pöytäliina, se istui aivan hievahtamatta.

Yhteispotretti pennuista ja Disastakin otettiin, mutta ainakaan minun kameraani ei osunut onnistunutta otosta.  (Lisään tänne myöhemmin, mikäli Iinan kameraan osui.)

Kleima ja Kleppa ovat muuten niin samanlaiset, että ilman Kleiman valkeaa korvaa niitä olisi todella vaikea erottaa toisistaan.  Kokoluokkakin niillä on aika sama, Kleppa punnittiin viikonluppuna ja se painoi tasan 8 kg.  Pojat painavat yli 10 kg molemmat, Hemuli on selvästi suurin pennuista.  Ilmeisesti Iina saa eläinlääkiksestä jotain superhormoniruokaa edukkaasti, kun Hemuli kasvaa niin vauhdilla.

Parin tunnin visiitin jälkeen lähdimme lepuuttamaan korviamme kotiin.  Lauantai-iltana eivät kyllä koirat riehuneet yhtään, jokainen pötkötti koko illan syvässä unessa.

Sunnuntaiaamuna olivat voimat jo palautuneet ja heräsin koirien riehumisääniin.  Se kuulosti lähinnä siltä, että joku ajeli telaketjutraktorilla ympäri tupaa hurjasti muristen.  Kun päästin Disan ja pennut ulos aamuruuan jälkeen, ne juoksivat tavalliseen tapaan metsään, mutta eivät tulleetkaan takaisin viiden minuutin päästä, vaan vasta parinkymmenen minuutin päästä.  Ilmeisesti Disa päätti näyttää lapsille vähän laajempia maisemia.

Olen kyllä hurjan iloinen siitä, että Disa sai 4 ihanaa, kaunista pentua ja ne saivat isäntäväekseen ihmiset, joita olenkin kaivannut takaisin elämääni enemmässä määrin.  Näiden pentutapaamisten myötä meille tulee  varmasti jatkossakin mukavia hetkiä yhdessä!  Seuraava yhteistapaaminen on joko yhteinen näyttelytreeni toukokuussa tai kesäkuun islanninkoirien erikoisnäyttely Tampereella.

Arkea oman pennun kanssa

Kaksi viikkoa on jo kulunut siitä, kun Kossi lähti omaan kotiin.  Aika menee nopeasti.  Kleppan kanssa on lähinnä opeteltu arkisia taitoja, remmissä kulkemista, luoksetuloa ja ulos kakkimista.  Kaikki sujuu aika mukavasti.  Remmissä tosin ei olla mitään tapoja opetettu, riittää kun ei räyhää eikä pure remmiä.  Luoksetulo on melko vahva, mutta sitä pitääkin vahvistaa kovasti, nyt jo huomaa, kuinka herkästi Kleppa lähtee ihmettelemään tiellä kulkevaa sauvakävelijää tai autoa.  Kauas tietenkään se ei vielä mene, mutta se lienee ajan kysymys.

Kleppa ei juurikaan tee kotona pahojaan.  Se ei jyrsi huonekaluja tai kenkiä (paitsi tallikengistäni haetaan aina pohjalliset ja kuljetellaan niitä ympäri taloa).  Paras lelu on pesuhuoneen viemärin ritilä, se pitää aina hakea takaisin, jos joku sen laittaa omalle paikalleen.

Kauheasti ei tarvitsisi leluihin investoida: viemärin ritilä ja pesupallo ovat ihan parhaat!

Pitäisi viedä pikkuista hieman tutustumaan muihinkin paikkoihin kuin ihan tähän kotipihaan.  Eilen oli tarkoitus lähteä, mutta juuri silloin tulivatkin juuri Katariina, Wilma ja Finna, joten uuden opettelu jäi 5 minuuttia takaluukussa oleiluun.  Se kyllä meni hyvin, Kleppa ei vikissyt eikä mitään.

Yhteispotretti: Finna, Kleppa ja Disa

Disa, Finna ja Kleppa riehuivat ulkona ja sisällä sydämensä kyllyydestä.  Kaikki kolme ovat mukavia koiria eikä leikeissä tule riitaa, vaikka olisi luita ja keppejä mukana matkassa.  Kun vielä Wilmakin oli mukana ja leikki Kleppan kanssa repimisleikkejä olikin Kleppa sen verran väsynyt, että nukkui visiitin jälkeen kolmatta tuntia aivan reporankana.

Sunnuntaisin puolen päivän jälkeen on aina viikon kohokohta, kun Hemuli tulee käymään.  Iina käy Hestbakkissa ratsastamassa ja he tulevat aina Matin ja koirien kanssa ratsastuksen jälkeen meille leikkimään ja kahvittelemaan. Joka kerta on sää suosinut ja peltolenkillä on ollut hurjan kivaa riehua porukassa.

Purraan ja muristaan!

Hemulilla on jo molemmat korvat pystyssä

Lelukaupan ikkunasta?

Kleppa pyytää Igoria leikkiin

Arkipäivisinkin on ihan mukavaa, koska Disa-äiti kyllä mielellään leikki ja juoksee Kleppan kanssa.  Varmasti Disalla reaktionopeus ja lihakset kehittyvät, kun se juoksee äidin perässä paikasta toiseen.

Äitii, älä jätä!

Marilyn ei Kleppasta piittaa, se murisee kumeasti, jos pentu yrittää tehdä tuttavuutta. Ne kuitenkin kulkevat aamulla aina remmilenkin yhdessä tallille ja takaisinja siinä on hieman tapahtunut lähentymistä. Kerran olen nähnyt Marilynin heiluttavan Kleppalle häntää.

Yleensä Marilyn katselee Kleppaa ylhäältä sohvalta

Marilynin turvapaikat sohvalla ja sängyssä alkavat vain olla vaarassa, koska Kleppa pääsee jo ponnistamaan sohvalle.  Uskon kuitenkin, että kunhan pentu kasvaa, alkaa Marilynkin leikkiä sen kanssa.  Se jää nähtäväksi.

Kossista tuli keskisuomalainen

Niin heilahti taas kevyesti ovi, kun Kossi kiikutettiin autoon ja matka uuteen kotiin alkoi.  Marita ja Hanna tulivat lauantaina hakemaan Kossia ja lähtivät tänään, sunnuntaina.  Maritahan on serkkuni, joten on aika luontevaa, että he jäävät noin pitkästä matkasta yöksi.  Oli mukavaa viettää pari päivää yhdessä, puuhailla koirien kanssa ja rupatella kaikenlaista.

Maritaa taisi uusi perheenjäsen jännittää näistä uusista koiranomistajista eniten, koska hänellä ei ole koskaan ollut omaa koiraa.  Lapsia hän on kuitenkin kasvattanut 4 kpl mallikkaasti yhteiskuntakelpoisiksi, joten eiköhän tuossa mene yksi koirakin mukavasti.

Kossikin menee lumessa lujaa ja mielellään

Kossissa ja äidissään on paljon samaa

Hiukan haikeaa on, kun Kleppan viimeinen leikkikaveri meni

Pennut karkasivat Disan perässä haukkumaan hevoset

Kaksi kippurahäntää

Mun aarre!

Lapsuuden kotiportilta aukeaa avara maailma

Kossi siis muutti Jyväskylään, joten siitäkin tulee kaupunkilainen, kuten Krókurista eli kutsumanimeltään Hemulista. Vähän kurjaa, että matkaa on aika paljon, mutta jos ostaja olisi jotain muuta kuin sukulainen, niin tuskinpa tulisi lähdettyä puolin ja toisin yökylään.  Nyt varmaan tulee - oi, odotan, että pääsen rantasaunaan saareen, kunhan kesä tulee.

Nyt oli Kleiman vuoro muuttaa

Eilen aamulla katselin tehotyttöjä, Kleimaa ja Kleppaa, ihan pikkuisen haikeana, kun ne tekivät kaiken yhdessä kuin stereot.  Pennut ovat kovin samanoloiset ja ne ovat alusta asti painineet ja touhunneet kaikkea yhdessä.  Kun niitä katselee, ei voi olla yhtään pahantuulinen. 

Nostin molemmat aamulla syliin ja kerroin, että illalla Kleima lähtee valloittamaan Islanninhevostalli Ofeigurin ja erityisesti sen tallinemännän, Lellun. Kumpikaan ei tajunnut jutusta mitään. Lattialle päästettyinä kirmattiin taas jonnekin yhdessä murisemaan ja touhuamaan.

Kleima saa tänään olla kuvakavalkadin pääosan esittäjä:

Ihanaa on, ettei Kleima lähtenyt kauas, Vihtiin vain, noin puolen tunnin ajomatkan päähän.  Varmasti tämä yhdistää taas meitäkin Lellun kanssa ja tulee ajeltua silloin tällöin leikittämään koiria - niitä mukavia hetkiä odotellessa!

Aaamulla lueskelin facebookia ja sieltä on ihan pakko kopioida Lellun illalla kirjoittama viesti: "Pikku peikkotyttö Kleima saapui uuteen kotiinsa rohkeasti kohdaten omituisen lauman karvakamuja, tuli kuin kotiinsa, valtasi kummitäti Riikan tuoman koiranpedin, kantoi matkaeväs savuluunsa sinne. Olkkarissa ihmetteli hetken että miksiköhän täälläkin on koirakielellä mutiseva Marilyn niinkuin vanhassa kodissa. Huolenaiheina ei ole kuin kaulassa kutiseva uusi kaulapanta... Hmm tuossa pennussa on jotain niin kovin tuttua ♥"