keskiviikkona, toukokuuta 01, 2013

Pehmolelu

Käytiin viime lauantaina testauttamassa SKL:n virallisella luonnetestikokeella Disan luonne.  Arvelin, ettei se paljon yli 100 pisteen pääse, koska se on sellainen herkkis. Islanninlammaskoirien luonnetestien siihenastinen keskiarvon on 123, joten pehmeän puolellehan nuo yleisesti ottaen menevät. Täältä löytyy kattava tilasto aiemmin testauista korista.

Kaveriksi minulle lähti Kleiman emäntä Lellu ja olikin tosi mukavaa, ettei tarvinnut yksin ajella.  Matkaa tosin oli vain Tuusulaan asti, mutta silti on kivaa, kun on samanhenkistä seuraa mukana ja paljonhan meillä olikin juttelemista.  Maailma parani taas ihan harpauksin.

Aikataulu oli hieman myöhässä, mutta oli ihan mukavaa, että ehdimme nähdä kaksi koiraa ennen Disan testiä. Minulle hankalinta itse testissä oli aluksi se, ettei koiraan saanut katsoa. Esim. kelkkatestissä se oli erittäin hankalaa vain tuijottaa kelkkaa, kun olisi halunnut nähdä koiran reaktiot.

Leikkiminen ja taisteleminen tuomarin lelun kanssa ei Disalta onnistunut, mikä ei ole yllätys minulle, koska en itsekään koskaan leiki vetoleluilla koiran kanssa - en vain osaa.

Kelkkaosoiossa Disa haukkui ja sen mielestä oli pääosin turvallisempaa olla takanani.  Se kuitenkin uskalsi tulla katsomaan kelkkaa pienen maanittelun jälkeen.

Hyökkäysosiossa Disa heilutti korviaan ja yritti olla ystävällinen.  Lopulta se kuitenkin taas päätti mennä minun taakseni, koska selvästikään hyökkääjä ei ollut ihan terve tyyppi.

Hyppäävä haalari sai Disan pomppaamaan aika reilusti, mutta ei siitä mitään traumaa jäänyt kuten ei kolisevasta tynnyristäkään. 

Pimeään huoneeseen Disa ensi kuulemma hieman läht, mutta päätti sitten tulla hakemaan testaajan mukaan, olihan hänellä taskulamppu.  Fiksu tyttö.

Kun Disa jätettiin yksin seinälle, se istui aika maltillisesti ja yritti kovasti näyttää ystävälliseltä, kun se omituinen hyökkääjä taas tuli.  Alla video seinästä:




Laukauksiin Disa reagoi ryntäämällä eteenpäin ja sen korvat kasvoivat entistä isommiksi.  Testaajat eivät halunneet ampua kolmatta laukausta, koska koira vaikutti niin huolestuneelta jo aiemmista.

Testin jälkeen, kun tuomarit vetäytyivät miettimään, Disa oli kovin hermostunut.  Aluksi ei namikaan maistunut ja häntä ja korvat olivat ihan kadoksissa. Jonkin ajan kuluttua se tietenkin siitä piristyi ja alkoi uskoa homman olleen ohi.

Tässä arviot, suluissa pisteet:

I. Toimintakyky: -1 Pieni  (-15)
II. Terävyys: +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (1)
III. Puolustushalu: +1 Pieni (1)
IV. Taisteluhalu: -1 Pieni (-10)
V: Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton (35)
VI. Temperamentti: +1 Erittäin vilkas (15)
VII: Kovuus: -2 Pehmeä (-16)
VIII: Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin (45)
Laukauspelottomuus: - Laukausaltis

Plussat: 97
Miinukset: 41
Lopputulos: 56

Tuomarit: Leena Turunen & Tarja Matsuoi

Näin on siis todistettu, että Disa on pehmokoira.  Kotona sellainen on ihan mukava. Varmaan testiin myöskin vaikutti se, että Disan pennuista on niin lyhyt aika ja hormonitoiminta on varmaan vielä aika sekaisin.


Kun vein Lellun kotiin sain taas tavata ihanan Kleiman - se on yhtä ihana kuin Kleppa <3 td="">


Ei kommentteja: