sunnuntaina, maaliskuuta 24, 2013

Arkea oman pennun kanssa

Kaksi viikkoa on jo kulunut siitä, kun Kossi lähti omaan kotiin.  Aika menee nopeasti.  Kleppan kanssa on lähinnä opeteltu arkisia taitoja, remmissä kulkemista, luoksetuloa ja ulos kakkimista.  Kaikki sujuu aika mukavasti.  Remmissä tosin ei olla mitään tapoja opetettu, riittää kun ei räyhää eikä pure remmiä.  Luoksetulo on melko vahva, mutta sitä pitääkin vahvistaa kovasti, nyt jo huomaa, kuinka herkästi Kleppa lähtee ihmettelemään tiellä kulkevaa sauvakävelijää tai autoa.  Kauas tietenkään se ei vielä mene, mutta se lienee ajan kysymys.

Kleppa ei juurikaan tee kotona pahojaan.  Se ei jyrsi huonekaluja tai kenkiä (paitsi tallikengistäni haetaan aina pohjalliset ja kuljetellaan niitä ympäri taloa).  Paras lelu on pesuhuoneen viemärin ritilä, se pitää aina hakea takaisin, jos joku sen laittaa omalle paikalleen.

Kauheasti ei tarvitsisi leluihin investoida: viemärin ritilä ja pesupallo ovat ihan parhaat!
Pitäisi viedä pikkuista hieman tutustumaan muihinkin paikkoihin kuin ihan tähän kotipihaan.  Eilen oli tarkoitus lähteä, mutta juuri silloin tulivatkin juuri Katariina, Wilma ja Finna, joten uuden opettelu jäi 5 minuuttia takaluukussa oleiluun.  Se kyllä meni hyvin, Kleppa ei vikissyt eikä mitään.

Yhteispotretti: Finna, Kleppa ja Disa
Disa, Finna ja Kleppa riehuivat ulkona ja sisällä sydämensä kyllyydestä.  Kaikki kolme ovat mukavia koiria eikä leikeissä tule riitaa, vaikka olisi luita ja keppejä mukana matkassa.  Kun vielä Wilmakin oli mukana ja leikki Kleppan kanssa repimisleikkejä olikin Kleppa sen verran väsynyt, että nukkui visiitin jälkeen kolmatta tuntia aivan reporankana.

Sunnuntaisin puolen päivän jälkeen on aina viikon kohokohta, kun Hemuli tulee käymään.  Iina käy Hestbakkissa ratsastamassa ja he tulevat aina Matin ja koirien kanssa ratsastuksen jälkeen meille leikkimään ja kahvittelemaan. Joka kerta on sää suosinut ja peltolenkillä on ollut hurjan kivaa riehua porukassa.

Purraan ja muristaan!
Hemulilla on jo molemmat korvat pystyssä

Lelukaupan ikkunasta?

Kleppa pyytää Igoria leikkiin
Arkipäivisinkin on ihan mukavaa, koska Disa-äiti kyllä mielellään leikki ja juoksee Kleppan kanssa.  Varmasti Disalla reaktionopeus ja lihakset kehittyvät, kun se juoksee äidin perässä paikasta toiseen.

Äitii, älä jätä!
Marilyn ei Kleppasta piittaa, se murisee kumeasti, jos pentu yrittää tehdä tuttavuutta. Ne kuitenkin kulkevat aamulla aina remmilenkin yhdessä tallille ja takaisinja siinä on hieman tapahtunut lähentymistä. Kerran olen nähnyt Marilynin heiluttavan Kleppalle häntää.

Yleensä Marilyn katselee Kleppaa ylhäältä sohvalta
Marilynin turvapaikat sohvalla ja sängyssä alkavat vain olla vaarassa, koska Kleppa pääsee jo ponnistamaan sohvalle.  Uskon kuitenkin, että kunhan pentu kasvaa, alkaa Marilynkin leikkiä sen kanssa.  Se jää nähtäväksi.

sunnuntaina, maaliskuuta 10, 2013

Kossista tuli keskisuomalainen

Niin heilahti taas kevyesti ovi, kun Kossi kiikutettiin autoon ja matka uuteen kotiin alkoi.  Marita ja Hanna tulivat lauantaina hakemaan Kossia ja lähtivät tänään, sunnuntaina.  Maritahan on serkkuni, joten on aika luontevaa, että he jäävät noin pitkästä matkasta yöksi.  Oli mukavaa viettää pari päivää yhdessä, puuhailla koirien kanssa ja rupatella kaikenlaista.

Maritaa taisi uusi perheenjäsen jännittää näistä uusista koiranomistajista eniten, koska hänellä ei ole koskaan ollut omaa koiraa.  Lapsia hän on kuitenkin kasvattanut 4 kpl mallikkaasti yhteiskuntakelpoisiksi, joten eiköhän tuossa mene yksi koirakin mukavasti.

Kossikin menee lumessa lujaa ja mielellään

Kossissa ja äidissään on paljon samaa

Hiukan haikeaa on, kun Kleppan viimeinen leikkikaveri meni

Pennut karkasivat Disan perässä haukkumaan hevoset

Kaksi kippurahäntää

Mun aarre!

Lapsuuden kotiportilta aukeaa avara maailma
Kossi siis muutti Jyväskylään, joten siitäkin tulee kaupunkilainen, kuten Krókurista eli kutsumanimeltään Hemulista. Vähän kurjaa, että matkaa on aika paljon, mutta jos ostaja olisi jotain muuta kuin sukulainen, niin tuskinpa tulisi lähdettyä puolin ja toisin yökylään.  Nyt varmaan tulee - oi, odotan, että pääsen rantasaunaan saareen, kunhan kesä tulee.

torstaina, maaliskuuta 07, 2013

Nyt oli Kleiman vuoro muuttaa

Eilen aamulla katselin tehotyttöjä, Kleimaa ja Kleppaa, ihan pikkuisen haikeana, kun ne tekivät kaiken yhdessä kuin stereot.  Pennut ovat kovin samanoloiset ja ne ovat alusta asti painineet ja touhunneet kaikkea yhdessä.  Kun niitä katselee, ei voi olla yhtään pahantuulinen. 

Nostin molemmat aamulla syliin ja kerroin, että illalla Kleima lähtee valloittamaan Islanninhevostalli Ofeigurin ja erityisesti sen tallinemännän, Lellun. Kumpikaan ei tajunnut jutusta mitään. Lattialle päästettyinä kirmattiin taas jonnekin yhdessä murisemaan ja touhuamaan.

Kleima saa tänään olla kuvakavalkadin pääosan esittäjä:





Ihanaa on, ettei Kleima lähtenyt kauas, Vihtiin vain, noin puolen tunnin ajomatkan päähän.  Varmasti tämä yhdistää taas meitäkin Lellun kanssa ja tulee ajeltua silloin tällöin leikittämään koiria - niitä mukavia hetkiä odotellessa!

Aaamulla lueskelin facebookia ja sieltä on ihan pakko kopioida Lellun illalla kirjoittama viesti: "Pikku peikkotyttö Kleima saapui uuteen kotiinsa rohkeasti kohdaten omituisen lauman karvakamuja, tuli kuin kotiinsa, valtasi kummitäti Riikan tuoman koiranpedin, kantoi matkaeväs savuluunsa sinne. Olkkarissa ihmetteli hetken että miksiköhän täälläkin on koirakielellä mutiseva Marilyn niinkuin vanhassa kodissa. Huolenaiheina ei ole kuin kaulassa kutiseva uusi kaulapanta... Hmm tuossa pennussa on jotain niin kovin tuttua ♥"


sunnuntaina, maaliskuuta 03, 2013

Krókuria vietiin!

Kyllä on 8 viikkoa kulunut nopeasti!  Tänään lähti ensimmäinen pentu, Krókur, uuteen kotiinsa Iinan, Matin ja "isoveli" Igorin luokse.  Onneksi ei lähtenyt kauaksi, vain Helsinkiin, Munkkiniemeen.  Krókur sai uuden kodin lisäksi uuden nimenkin, he aikovat kutsua poikaa Hemmoksi tai Hemuliksi.  Kyllähän se sellainen suloinen hemuli onkin!

Kävin aamupäivällä pihalla ottamassa pennuista kuvia ja kyllä niille taas lumileikit pikkupakkasesta huolimatta maistuivat.  Disa suorastaan riehaantui ja pyöritteli nimenomaan Krókuria hurjasti lumessa. Tässä nyt kuvia vain Krókurista lähdön "kunniaksi". 





Ilopilleri Krókur ihan lentää!
En ole huomannut Disan mitenkään kaipaavan puuttuvaa pentuaan, joten varmaan tämä 8-viikon ikä on aivan sopiva pennun lähteä uuteen kotiin oppimaan uutta elämää.

-----

Lauantaina Anne kävi tekemässä pennuille pentutestin.  Se oli todella mielenkiintoista seurattavaa ja vahvisti aika tavalla niitä käsityksiä, mitä minulla oli pennuista.  Sitä hiukan ihmettelimme, että missä välissä joku terrieri oli käynyt törkkäämässä Pikku-Kleppan Disan kannettavaksi.  Se oli nimittäin varsin ärhäkkä ja itsetietoinen peli, kovin erilainen kuin paimenkoirat yleensä.

Muutenkin pennut olivat ihanan rohkeita ja reippaita.  Olen hurjan tyytyväinen siihen, ettei pennuista yksikään ollut arka tai pelokas. Paimeniksi ne olivat yllättävänkin omatoimisia, mutta uskoisin, että jokainen osataan tulevissa kodeissaan kasvatta yhteiskuntakelpoisiksi yksilöiksi.

Kuvasin jokaisesta aika tavalla videota, ne löytyvät youtube-sivuiltani (mikäli osasin laittaa oikean linkin).

maanantaina, helmikuuta 25, 2013

Oi, Marilyn, minkä teit? Yöuneni veit.

Viime yöna kahden maissa havahduin siihen, että Marilyn töniskeli minua ja sen maha murisi oudosti.  Nousin ylös ja kysyin siltä, tahtooko se ulos.  Tahtoihan se.

Laitoin koiran kiinni takapihalla olevaan juoksunaruun, pakkanen puri paljaita jalkojani,  ja katsoin ovilasin läpi, kun pieni koira syöksyi haukkuen takapihalle päin saadakseni sen mahdollisimman pian takaisin suorituksen jälkeen, jotta voisimme jatkaa uniamme.

Vaan mitä jäikään kuistin eteen?  Se naru ja sen lukko.  Marilyn kirmasi siis vapaana lumisessa metsässä ja kello oli kaksi yöllä ja pakkasta näytti olevan semmoinen rapiat 12C.  Voi harmitus.  Kun avasin takakuistin oven, kuului melko läheltä metsästä Marilynin riemukas haukku.


Siinä se! Oi, miksi en laittanut sitä kunnolla kiinni?
No, menin takaisin sänkyyn, koska Marilynhän ei metsästyshuumassaan kiinni anna.  Ukkokulta havahtui ja kerroin hänelle tilanteen. Hän puuskahti kiukkuisesti: 'Nytkö sitä pitää sitten lähteä etsimään?'  Vakuutin, ettei tarvitse, ja hän nukahti takaisin.  Itsekin vaivuin kevyeen horrokseen, josta heräsin noin kolmen aikaan, kun rajusti haukkuva Marilyn ohitti makuuhuoneemme ikkunan ja juoksi etupihalle.

Menin etuovelle, näin koiran pihassa, se nosteli viluisesti jalkojaan.  Kutsuin sitä ja siitä riemastuneena se säntäsi alamäkeen poispäin pihasta.  Menin takaisin sänkyyn.  Tässä vaiheessa oli ukkokulta päässyt unessa siihen vaiheeseen, jossa kuorsaus on kovempaa kuin karhuilla koskaan.  Yritin hetken nukahtaa, mutta totesin, että olohuoneen sohvalla se saattaisi onnistua paremmin. 

Sohvalle vain kuului Marilynin haukkuminen paremmin, joten uni oli aika pintapuolista.  Kävin pari kertaa kysymässä etupihan vahdilta, tahtoisiko se sisään.  Aina sama lopputulos: jalkojaan viluisesti nosteleva, huurteisen näköinen koira syöksyi haukkuen alamäkeen.

Lopulta puoli viiden maissa kuului takaovelta toisenlainen haukku.  Se vaativa ääni, jolla pyydetään sisään.  Avasin oven ja tärisevä, luminen ja viluinen metsästäjä syöksähti sisään.  Otin sen untuvatäkkini sisälle sulamaan ja noin tunnin tärisemisen jälkeen raukea metsästäjä nukahti.  Niin tein minäkin herätäkseni noin puolen tunnin kuluttua makuuhuoneessa soivaan kelloradioon.  Huoh. Tästä se päivä reippaasti alkakoon!

Marilyn on koko päivän nukkunut sohvatyynyn päällä. 
Se näyttää suunnittelevan jotain, eikö?

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2013

Voi iloisia päiviä!

Kukaan ei voi olla pahoilla mielin, kun aamun aloittaa koiranpentulauman kanssa. Hännät heiluvat ja joku suorastaan kiljuu riemusta sinut nähtyään.  Sellaista vilpitöntä ihailua ja huomiota ei kyllä elämässään usein saa, mitä koiranpentu antaa. Niitä jaksaa katsella pitkätkin tovit, kun ne touhottavat, ihmettelevät kaikkea ja leikkivät yhdessä

Vielä viikko sitten - 6-viikkoisina Disa imetti, nyt alkaa olla vierotus päällä

Ulos mennään reippaasti ja kuten kaikki pikkulapset ne eivät halua sisälle

Äiti edellä, lapset perässä - ehkä lintujahtiin?

Kleppa - vaarallinen talonvahti

Kleppa - uninen pallero

Sosiaalisia pentuja ei ole helppo kuvata.
Disan kasvattaja, Paula, kävi eilen vatuloimassa ja kuvaamassa pentuja.  Sosiaaliset pennut ryntäsivät heti syliin, joten ei niiden kuvaaminen mitään helppoa ole. 

Paras paikka nukkua on yhdessä - missä vain.

Voihan Kossintassu!
Kleppa on oppinut kiipeämään myös korotetun aidan yli pois pentuyksiöstä. Se tapahtuu melko helpon näköisesti, kuten yo. videosta näkyy.  Eilen imuroin ja pesin lattiat ja laitoin pennut yksiöön siksi aikaa. Kleppa tietenkin kiipesi pois, mutta kun käynnistin imurin, koiratyttö juoksi hirveää vauhtia takaisin ja kiipesi muiden kanssa aitaukseen.  Yhdessä on turvallisempaa.

Aamuisin noin kuuden aikaan kuulen pienet kynnenjäljet lattiaa vasten, kun Kleppa tulee herättelemään kotiväkeä.  Kun sen vikinöihin ei vastaa, se joko nukahtaa siihen sänkymme viereen tai kipittää takaisin sisarusten luo. 

Tänään taas ulkoiltiin yhdessä auringonpaisteisessa lumisessa maisemassa.  Kyllä ovat reippaita ja rohkeita pikkuiset. 

Kleima maistelee lunta, kylmää on, mutta kivaa.

Melkein sain kaikki samaan kuvaan kokonaan

Krókur kiitää.

Ulkoilun jälkeen Kleppaa nukuttaa

Eipä aikaakaan, kun uni yllätti.
Viikko vielä, niin ainakin ensimmäinen rasavilli lähtee uuteen kotiin. Iina ja Matti taitavat odottaa jo kovasti ensi viikonloppua.

Ja Kleima, joka saa uudessa kodissaan monta koirakaveria, osaa kyllä hyvin varoa isomman koiran murinaääniä.

lauantaina, helmikuuta 09, 2013

Viisiviikkoiset pennut ja hiukan hevosjuttua

 Viisi viikkoa - silkkaa elämäniloa

Olin viime viikolla pari päivää Joensuussa ja sillä aikaa pennut olivat taas kasvaneet kauheasti.  Ukkokulta oli niitä hyvin hoidellut.  Nythän ne saavat jo muutaman kerran päivässä veteen liotettuja ruokanappuloita ja ne tuntuvat maistuvan.  Tosin kyllä maistuu Disan tarjoama maitokin hyvin.

Otin pentujen yksiöstä pentulaatikon patjoineen pois, vaikutti siltä, että pennut käyttivät sitä sekä makuutilana, että vessana. Patjaan oli varmaan imeytynyt houkutteleva tuoksu, joka sai pennut pissimään sinne meko usein.  Laitoin tilalle Tiimarista ostetun maton (kallis oli, peräti 3,99€), jonka saa helposti vaihdetuksi ja pestyksi koneessa. Ostin niitä useamman kappaleen, että on mitä vaihtaa.

Yksiön uusi sisustus - kaakelilattia lattikaivoineen on helppo pitää puhtaana.
Tarkoitukseni tänään oli ottaa kivat kuvat kaikista pennuista, mutta kun otin ne olohuoneeseen, ne vipelsivät niin kauheaa vauhtia, ettei hommasta tullut yhtään mitään.Pennut sinkoilevat sinne ja tänne. Niillä on sellainen hassu, pyöreä laukka, joka vie enemmän ylöspäin kuin eteen ja koordinaatio on sen verran heikko, että herkästi tulee kuperkeikkoja.

Ensin näytti siltä, että "edustavin" kuva Kleimasta tulee olemaan tämä.
Sain kun sainkin siitä sitten myöhemmin hieman edustavamman kuvan.

Mitähän Krókur suunnittelee?

Kossi poseeraa
Kleppasta en sitten saanutkaan kuin tällaisen kuvan.
"Nii, ja vaikka meidän yksiö olis kuin hieno, niin me halutaan pois!"

 Ratsastusjuttua

En ole ratsastanut pariin kuukauteen. Siihen on varmasti hyviä syitä, kuten kovat pakkaset, työmatkat ja iltakokoukset, mutta suurin syy olen minä.  Isíng on taas ollut kipeä etukavioistaan ja kun se on kipeä, en jostain syystä saa itseäni muidenkaan hevosten selkään.  Sisälläni on jokin musta möykky, joka saa aikaan sen, että en halua ratsastaa.  Kun Felagi kuoli, möykky muuttui hirvittävän isoksi. 

Tunne on kovin ristiriitainen, sillä pidän ratsastuksesta, mutta en vain saa itseäni lähtemään.  Ehkä se tunne on suru, ehkä sellaiselle ei ole nimeä.  Minulla on kuitenkin kova ikävä harrastustani ja kuluneen viikon olen tsempannut itseäni hevosen selkään miettimällä, miten mukavaa se on ja olen yrittänyt miettiä, miten mukavalta tuuli tuntuu kasvoilla ja viljakas tölttäävä hevonen alla.


Tänään sitten lopulta otin Vissan kiinni tarhasta.  Se oli äärimmäisen herkällä tuulella ja riimun perässä tuntui olevan enemminkin leija kuin hevonen, kun talutin sitä talliin. Vissa aina hiukan villiintyy, kun sitä ei käsitellä ja ratsasteta pitkiin aikoihin.  Ukkokulta oli aloittelemassa lumilingon hitsaushommia tallinpihalla, kun menimme sisään.  Tamma tärskähteli ja pompahteli, kun ulkoa kuului hitsauksen ääniä.  Satulaakaan ei olisi saanut laittaa selkään, Vissa säpsähti kuin hevonen, jolle ei ikinä ole laitettu mitään selkään.

Sain tietenkin sen satuloitua ja kun menimme tallista ulos, oli hitsaus käynnissä.  Se oli Vissasta erittäin epäilyttävää ja se leijailikin suitsien päässä varsin liidokkasti ympyrää silmät lautasen kokoisina.  Pyysin ukkokultaa pitämään sitä kiinni, jotta pääsisin selkään.  Vissa pomppi sinne ja tänne ja otimmekin avuksi vadillisen leipää.  Kun se kävi rauhassa syömään leipää, sain noustuksi selkään.

Salamannopeasti se teki napakäännöksen ja laukkasi talollemme päin ylämäkeen.  Minulla oli vain toinen jalustin jalassa, mutta tasapainossa ei ollut mitään ongelmaa ja Vissa pysähtyikin sitten pihaan ja sain jalustimen paikalleen.  Päätin antaa sille hiukan hankiliikuntaa ja kiersimme lyhyen lenkin umpihangessa.  Sen jälkeen ajattelin, että ratsastamme tielle ja pääsemme maastoon.

Vissa oli eri mieltä.  Uudelleen ja uudelleen se tempaisi itsensä takaisin eikä menannut millään uskaltaa mennä tallin ja lumilingon ohi.  Melkein puoli tuntia laukkasimme talolle ja ravasimme takaisin ja ihan loppumetreillä tuli täydellinen toppi ja sitten taas sama uudelleen. Siis tietenkin se olin minä, joka laitoin tammaan laukkaamaan talolle, jos tallille meno ei onnistunut. Sitten lopulta pysäytin sen hankalaan kohtaan ja aloin naputtaa sitä raipalla ja aina, kun se eteni, tuli kiitos ja raippa lakkasi naputtamasta.  Muutaman takajaoilleen nousun ja muun teatraalisen tohinan jälkeen Vissa ravasi nätisti ajotielle ja pääsimme aloittamaan varsinaisen lenkin.

Maastolenkki meni ihan mukavasti ja Vissa oli aivan läpimärkä hiestä kun pääsimme takaisin.  Tallinpihaan meno oli samanlaista vouhotusta ja olinkin melko helpottunut, kun sain otuksen lopulta toppaloimitettuna tarhaan.  Kun laitoin toppaloimea ja kurotin ottamaan loimen kiinnitysvyötä, Vissa potkaisi minua päälakeen - onneksi oli kypärä päässä, muuten olisi saattanut tulla päähän melkoinen kuhmu ja reikä.

Huomenna saa varmasti tsempata itseään vielä enemmän, että saa noustuksi hevosen selkään....

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2013

4-viikkoiset vipeltäjät

Olin viime viikon yksin kotona, kun ukkokulta lasketteli Alppien rinteitä. Viikko oli ihan ok, mitä nyt hiukan sääolosuhteet koettelivat, kun viikolla tuli 20-30 cm märkää sohjolunta ja onnistuin jumittamaan yhden auton tallin luokse lumeen.  Onneksi autoja on useampia, niin se ei haitannut tahtia.

Tarkoitus oli olla toimelias ja siivota taloa joka päivä.  Aina ei hyvätkään tarkoitukset toteudu.  Puolustukseksi voin sanoa, että olin pari päivää kipeänä ja jo arkiset rutiinit ottivat aika lujille. 

Pennut täyttivät lauantaina jo 4 viikkoa ja ne alkavat olla melkoisia vipeltäjiä valveilla ollessaan. Isojakin ne ovat yli 2,5 kg menee kaikilta varmaan tänään rikki.

Äly ei vielä toimi: äitiii, miks me muut ei päästä syömään?
Pennut ovat alkaneet leikkiä leluilla ja tappavat niitä melko totisesti.  Tässä videonpätkässä Kleppa touhuaa lelun kanssa. Yhden vieraan isovarvaskin on ravistamalla tapettu, joten nämä ovat vaarallisia!

Krókur ja Kossi - eivätkö näytäkin pelottavilta pojilta?
Puhumattakaan tästä koko mörssärilaumasta (c) Matti Pirttimäki
Kossia taitaa jo nukuttaa
Tästä on syntymässä pentupino

Kossi miettii, tekisikö jotain vielä vai menisikö pinoon päällimmäiseksi?
Pentujen luonne- ja tempperamettierot näkyvät aina selvemmin.  Krókur on selkeästi aktiivisin, mutta vielä sekään ei ole osoittanut mitään riiviöpiirteitä, on vain rohkea ja tutkii mielellään uusia juttuja.  Kun lattialta löytyy Marilynin ruokakuppi tai vesikuppi, on Krókur ensimmäinen, joka syöksyy maistamaan. Toiset tulevat kyllä yhtä tomerina pian perässä.

Seuraavaksi aktiivisin on Kleppa, se ei onneksi enää ilmaise itseään kiljumalla kovaa, vaan on alkanut tutkia maailmaa reippaan neidon elkein. Varsin usein painikaveruksia ovat Kleppa ja Krókur, niillä ilmeisesti tempperamentit osuu yhteen.  Kovin mielellään Disa itsekin rellestää lasten kanssa, onhan se vasta 2½ -vuotias ja leikkisässä iässä.

Kleima ja Kossi tulevat aika tasavahvoina perässä, Kleima on ehkä aavistuksen vilkkaampi, mutta kyllä Kossikin välillä innostuu ja sitten tanner tömisee.  Ihania ja rohkeita pentuja ne ovat kaikki - en jaksa ollaihailematta tätä tasalaatuista porukkaa.

Vielä 4 viikkoa ja nämä ovat kasvaneet luovutusikäisiksi...