maanantaina, helmikuuta 25, 2013

Oi, Marilyn, minkä teit? Yöuneni veit.

Viime yöna kahden maissa havahduin siihen, että Marilyn töniskeli minua ja sen maha murisi oudosti.  Nousin ylös ja kysyin siltä, tahtooko se ulos.  Tahtoihan se.

Laitoin koiran kiinni takapihalla olevaan juoksunaruun, pakkanen puri paljaita jalkojani,  ja katsoin ovilasin läpi, kun pieni koira syöksyi haukkuen takapihalle päin saadakseni sen mahdollisimman pian takaisin suorituksen jälkeen, jotta voisimme jatkaa uniamme.

Vaan mitä jäikään kuistin eteen?  Se naru ja sen lukko.  Marilyn kirmasi siis vapaana lumisessa metsässä ja kello oli kaksi yöllä ja pakkasta näytti olevan semmoinen rapiat 12C.  Voi harmitus.  Kun avasin takakuistin oven, kuului melko läheltä metsästä Marilynin riemukas haukku.


Siinä se! Oi, miksi en laittanut sitä kunnolla kiinni?
No, menin takaisin sänkyyn, koska Marilynhän ei metsästyshuumassaan kiinni anna.  Ukkokulta havahtui ja kerroin hänelle tilanteen. Hän puuskahti kiukkuisesti: 'Nytkö sitä pitää sitten lähteä etsimään?'  Vakuutin, ettei tarvitse, ja hän nukahti takaisin.  Itsekin vaivuin kevyeen horrokseen, josta heräsin noin kolmen aikaan, kun rajusti haukkuva Marilyn ohitti makuuhuoneemme ikkunan ja juoksi etupihalle.

Menin etuovelle, näin koiran pihassa, se nosteli viluisesti jalkojaan.  Kutsuin sitä ja siitä riemastuneena se säntäsi alamäkeen poispäin pihasta.  Menin takaisin sänkyyn.  Tässä vaiheessa oli ukkokulta päässyt unessa siihen vaiheeseen, jossa kuorsaus on kovempaa kuin karhuilla koskaan.  Yritin hetken nukahtaa, mutta totesin, että olohuoneen sohvalla se saattaisi onnistua paremmin. 

Sohvalle vain kuului Marilynin haukkuminen paremmin, joten uni oli aika pintapuolista.  Kävin pari kertaa kysymässä etupihan vahdilta, tahtoisiko se sisään.  Aina sama lopputulos: jalkojaan viluisesti nosteleva, huurteisen näköinen koira syöksyi haukkuen alamäkeen.

Lopulta puoli viiden maissa kuului takaovelta toisenlainen haukku.  Se vaativa ääni, jolla pyydetään sisään.  Avasin oven ja tärisevä, luminen ja viluinen metsästäjä syöksähti sisään.  Otin sen untuvatäkkini sisälle sulamaan ja noin tunnin tärisemisen jälkeen raukea metsästäjä nukahti.  Niin tein minäkin herätäkseni noin puolen tunnin kuluttua makuuhuoneessa soivaan kelloradioon.  Huoh. Tästä se päivä reippaasti alkakoon!

Marilyn on koko päivän nukkunut sohvatyynyn päällä. 
Se näyttää suunnittelevan jotain, eikö?

1 kommentti:

Mari kirjoitti...

Voi että tuo Marilyn on kyllä niin hassu koira <3