sunnuntaina, huhtikuuta 14, 2013

Koiramainen viikonloppu

No, jos perheessä on kolme koiraa, on tavallaan jokainen viikonloppu aika koiramainen.  Tämä viikonloppu oli sitä tavallista enemmän, kun Marita, Kalle ja Disanpoika Kossi tulivat viikonloppukyläilemään.

Perjantai-ilta sujui pentujen ja Disan menoa nauraessa.  Kyllä Kossi heti tiesi, minne se on tullut ja oli kuin kotonaan. Tosin nämä pennut ovat kaikkialla kuin kotonaan, koska eivät vierasta oikeastaan mitään uusia tilanteita.  Niillä on mukavan itsevarma luonne.

Leikkimistä ja riehumista riitti!

Ensimmäisen illan riehunnat on riehuttu ja äiti sekä lapset ovat aika väsyjä

Aamulla Suvi toi Jekun ja Veeran moikkaamaan Kossia ja muita - saatiin melko hyvä potretti kaikista koirista.  (Tosin unohdettiin ottaa Marilyn kuvaan mukaan.)
Lauantaina iltapäivällä pakattiin koirat autoon ja mentiin Nummelan kautta (vähän pitemmän kaavan mukaan, kun tuulilasinpyyhkijä tipahti kesken reissun) Pääkslahteen tapaamaan Kleimaa ja Hemulia isäntineen ja emäntineen. Oli tosi hauska saada kaikki pennut yhteiseen tapamiseen.  Pennut vietiin ratsastuskentälle ja ajateltiin, että ne riehuisivat yhdessä, mutta tyypit keskittyivät lähinnä hevonkakan imurointiin.

Ihanaa, paljon hevonpeetä tarjolla!

Jos pennut eivät olisi syntyneet kotona, luulisi kyllä Kossin vaihtuneen laitoksella.
Kun oli saatu pennut ja isäntäväet sopivan kuraisiksi, siirryttiin tallin takkatupaan kahvittelemaan.  Pennuista lähti niin kaamea mökä, että keskustelu oli käytävä melkoisen kovalla äänellä, mutta ei se haitannut tahtia.

Nostettiin pennut pöydälle ja otettiin niistä muutama potretti.
Kossi

Hemuli

Kleima
Kleppa, joka oli niin väsynyt, että vaikka sen ympärille kiedottiin pöytäliina, se istui aivan hievahtamatta.
Yhteispotretti pennuista ja Disastakin otettiin, mutta ainakaan minun kameraani ei osunut onnistunutta otosta.  (Lisään tänne myöhemmin, mikäli Iinan kameraan osui.)

Kleima ja Kleppa ovat muuten niin samanlaiset, että ilman Kleiman valkeaa korvaa niitä olisi todella vaikea erottaa toisistaan.  Kokoluokkakin niillä on aika sama, Kleppa punnittiin viikonluppuna ja se painoi tasan 8 kg.  Pojat painavat yli 10 kg molemmat, Hemuli on selvästi suurin pennuista.  Ilmeisesti Iina saa eläinlääkiksestä jotain superhormoniruokaa edukkaasti, kun Hemuli kasvaa niin vauhdilla.

Parin tunnin visiitin jälkeen lähdimme lepuuttamaan korviamme kotiin.  Lauantai-iltana eivät kyllä koirat riehuneet yhtään, jokainen pötkötti koko illan syvässä unessa.

Sunnuntaiaamuna olivat voimat jo palautuneet ja heräsin koirien riehumisääniin.  Se kuulosti lähinnä siltä, että joku ajeli telaketjutraktorilla ympäri tupaa hurjasti muristen.  Kun päästin Disan ja pennut ulos aamuruuan jälkeen, ne juoksivat tavalliseen tapaan metsään, mutta eivät tulleetkaan takaisin viiden minuutin päästä, vaan vasta parinkymmenen minuutin päästä.  Ilmeisesti Disa päätti näyttää lapsille vähän laajempia maisemia.

Olen kyllä hurjan iloinen siitä, että Disa sai 4 ihanaa, kaunista pentua ja ne saivat isäntäväekseen ihmiset, joita olenkin kaivannut takaisin elämääni enemmässä määrin.  Näiden pentutapaamisten myötä meille tulee  varmasti jatkossakin mukavia hetkiä yhdessä!  Seuraava yhteistapaaminen on joko yhteinen näyttelytreeni toukokuussa tai kesäkuun islanninkoirien erikoisnäyttely Tampereella.

sunnuntaina, maaliskuuta 24, 2013

Arkea oman pennun kanssa

Kaksi viikkoa on jo kulunut siitä, kun Kossi lähti omaan kotiin.  Aika menee nopeasti.  Kleppan kanssa on lähinnä opeteltu arkisia taitoja, remmissä kulkemista, luoksetuloa ja ulos kakkimista.  Kaikki sujuu aika mukavasti.  Remmissä tosin ei olla mitään tapoja opetettu, riittää kun ei räyhää eikä pure remmiä.  Luoksetulo on melko vahva, mutta sitä pitääkin vahvistaa kovasti, nyt jo huomaa, kuinka herkästi Kleppa lähtee ihmettelemään tiellä kulkevaa sauvakävelijää tai autoa.  Kauas tietenkään se ei vielä mene, mutta se lienee ajan kysymys.

Kleppa ei juurikaan tee kotona pahojaan.  Se ei jyrsi huonekaluja tai kenkiä (paitsi tallikengistäni haetaan aina pohjalliset ja kuljetellaan niitä ympäri taloa).  Paras lelu on pesuhuoneen viemärin ritilä, se pitää aina hakea takaisin, jos joku sen laittaa omalle paikalleen.

Kauheasti ei tarvitsisi leluihin investoida: viemärin ritilä ja pesupallo ovat ihan parhaat!
Pitäisi viedä pikkuista hieman tutustumaan muihinkin paikkoihin kuin ihan tähän kotipihaan.  Eilen oli tarkoitus lähteä, mutta juuri silloin tulivatkin juuri Katariina, Wilma ja Finna, joten uuden opettelu jäi 5 minuuttia takaluukussa oleiluun.  Se kyllä meni hyvin, Kleppa ei vikissyt eikä mitään.

Yhteispotretti: Finna, Kleppa ja Disa
Disa, Finna ja Kleppa riehuivat ulkona ja sisällä sydämensä kyllyydestä.  Kaikki kolme ovat mukavia koiria eikä leikeissä tule riitaa, vaikka olisi luita ja keppejä mukana matkassa.  Kun vielä Wilmakin oli mukana ja leikki Kleppan kanssa repimisleikkejä olikin Kleppa sen verran väsynyt, että nukkui visiitin jälkeen kolmatta tuntia aivan reporankana.

Sunnuntaisin puolen päivän jälkeen on aina viikon kohokohta, kun Hemuli tulee käymään.  Iina käy Hestbakkissa ratsastamassa ja he tulevat aina Matin ja koirien kanssa ratsastuksen jälkeen meille leikkimään ja kahvittelemaan. Joka kerta on sää suosinut ja peltolenkillä on ollut hurjan kivaa riehua porukassa.

Purraan ja muristaan!
Hemulilla on jo molemmat korvat pystyssä

Lelukaupan ikkunasta?

Kleppa pyytää Igoria leikkiin
Arkipäivisinkin on ihan mukavaa, koska Disa-äiti kyllä mielellään leikki ja juoksee Kleppan kanssa.  Varmasti Disalla reaktionopeus ja lihakset kehittyvät, kun se juoksee äidin perässä paikasta toiseen.

Äitii, älä jätä!
Marilyn ei Kleppasta piittaa, se murisee kumeasti, jos pentu yrittää tehdä tuttavuutta. Ne kuitenkin kulkevat aamulla aina remmilenkin yhdessä tallille ja takaisinja siinä on hieman tapahtunut lähentymistä. Kerran olen nähnyt Marilynin heiluttavan Kleppalle häntää.

Yleensä Marilyn katselee Kleppaa ylhäältä sohvalta
Marilynin turvapaikat sohvalla ja sängyssä alkavat vain olla vaarassa, koska Kleppa pääsee jo ponnistamaan sohvalle.  Uskon kuitenkin, että kunhan pentu kasvaa, alkaa Marilynkin leikkiä sen kanssa.  Se jää nähtäväksi.

sunnuntaina, maaliskuuta 10, 2013

Kossista tuli keskisuomalainen

Niin heilahti taas kevyesti ovi, kun Kossi kiikutettiin autoon ja matka uuteen kotiin alkoi.  Marita ja Hanna tulivat lauantaina hakemaan Kossia ja lähtivät tänään, sunnuntaina.  Maritahan on serkkuni, joten on aika luontevaa, että he jäävät noin pitkästä matkasta yöksi.  Oli mukavaa viettää pari päivää yhdessä, puuhailla koirien kanssa ja rupatella kaikenlaista.

Maritaa taisi uusi perheenjäsen jännittää näistä uusista koiranomistajista eniten, koska hänellä ei ole koskaan ollut omaa koiraa.  Lapsia hän on kuitenkin kasvattanut 4 kpl mallikkaasti yhteiskuntakelpoisiksi, joten eiköhän tuossa mene yksi koirakin mukavasti.

Kossikin menee lumessa lujaa ja mielellään

Kossissa ja äidissään on paljon samaa

Hiukan haikeaa on, kun Kleppan viimeinen leikkikaveri meni

Pennut karkasivat Disan perässä haukkumaan hevoset

Kaksi kippurahäntää

Mun aarre!

Lapsuuden kotiportilta aukeaa avara maailma
Kossi siis muutti Jyväskylään, joten siitäkin tulee kaupunkilainen, kuten Krókurista eli kutsumanimeltään Hemulista. Vähän kurjaa, että matkaa on aika paljon, mutta jos ostaja olisi jotain muuta kuin sukulainen, niin tuskinpa tulisi lähdettyä puolin ja toisin yökylään.  Nyt varmaan tulee - oi, odotan, että pääsen rantasaunaan saareen, kunhan kesä tulee.

torstaina, maaliskuuta 07, 2013

Nyt oli Kleiman vuoro muuttaa

Eilen aamulla katselin tehotyttöjä, Kleimaa ja Kleppaa, ihan pikkuisen haikeana, kun ne tekivät kaiken yhdessä kuin stereot.  Pennut ovat kovin samanoloiset ja ne ovat alusta asti painineet ja touhunneet kaikkea yhdessä.  Kun niitä katselee, ei voi olla yhtään pahantuulinen. 

Nostin molemmat aamulla syliin ja kerroin, että illalla Kleima lähtee valloittamaan Islanninhevostalli Ofeigurin ja erityisesti sen tallinemännän, Lellun. Kumpikaan ei tajunnut jutusta mitään. Lattialle päästettyinä kirmattiin taas jonnekin yhdessä murisemaan ja touhuamaan.

Kleima saa tänään olla kuvakavalkadin pääosan esittäjä:





Ihanaa on, ettei Kleima lähtenyt kauas, Vihtiin vain, noin puolen tunnin ajomatkan päähän.  Varmasti tämä yhdistää taas meitäkin Lellun kanssa ja tulee ajeltua silloin tällöin leikittämään koiria - niitä mukavia hetkiä odotellessa!

Aaamulla lueskelin facebookia ja sieltä on ihan pakko kopioida Lellun illalla kirjoittama viesti: "Pikku peikkotyttö Kleima saapui uuteen kotiinsa rohkeasti kohdaten omituisen lauman karvakamuja, tuli kuin kotiinsa, valtasi kummitäti Riikan tuoman koiranpedin, kantoi matkaeväs savuluunsa sinne. Olkkarissa ihmetteli hetken että miksiköhän täälläkin on koirakielellä mutiseva Marilyn niinkuin vanhassa kodissa. Huolenaiheina ei ole kuin kaulassa kutiseva uusi kaulapanta... Hmm tuossa pennussa on jotain niin kovin tuttua ♥"


sunnuntaina, maaliskuuta 03, 2013

Krókuria vietiin!

Kyllä on 8 viikkoa kulunut nopeasti!  Tänään lähti ensimmäinen pentu, Krókur, uuteen kotiinsa Iinan, Matin ja "isoveli" Igorin luokse.  Onneksi ei lähtenyt kauaksi, vain Helsinkiin, Munkkiniemeen.  Krókur sai uuden kodin lisäksi uuden nimenkin, he aikovat kutsua poikaa Hemmoksi tai Hemuliksi.  Kyllähän se sellainen suloinen hemuli onkin!

Kävin aamupäivällä pihalla ottamassa pennuista kuvia ja kyllä niille taas lumileikit pikkupakkasesta huolimatta maistuivat.  Disa suorastaan riehaantui ja pyöritteli nimenomaan Krókuria hurjasti lumessa. Tässä nyt kuvia vain Krókurista lähdön "kunniaksi". 





Ilopilleri Krókur ihan lentää!
En ole huomannut Disan mitenkään kaipaavan puuttuvaa pentuaan, joten varmaan tämä 8-viikon ikä on aivan sopiva pennun lähteä uuteen kotiin oppimaan uutta elämää.

-----

Lauantaina Anne kävi tekemässä pennuille pentutestin.  Se oli todella mielenkiintoista seurattavaa ja vahvisti aika tavalla niitä käsityksiä, mitä minulla oli pennuista.  Sitä hiukan ihmettelimme, että missä välissä joku terrieri oli käynyt törkkäämässä Pikku-Kleppan Disan kannettavaksi.  Se oli nimittäin varsin ärhäkkä ja itsetietoinen peli, kovin erilainen kuin paimenkoirat yleensä.

Muutenkin pennut olivat ihanan rohkeita ja reippaita.  Olen hurjan tyytyväinen siihen, ettei pennuista yksikään ollut arka tai pelokas. Paimeniksi ne olivat yllättävänkin omatoimisia, mutta uskoisin, että jokainen osataan tulevissa kodeissaan kasvatta yhteiskuntakelpoisiksi yksilöiksi.

Kuvasin jokaisesta aika tavalla videota, ne löytyvät youtube-sivuiltani (mikäli osasin laittaa oikean linkin).

maanantaina, helmikuuta 25, 2013

Oi, Marilyn, minkä teit? Yöuneni veit.

Viime yöna kahden maissa havahduin siihen, että Marilyn töniskeli minua ja sen maha murisi oudosti.  Nousin ylös ja kysyin siltä, tahtooko se ulos.  Tahtoihan se.

Laitoin koiran kiinni takapihalla olevaan juoksunaruun, pakkanen puri paljaita jalkojani,  ja katsoin ovilasin läpi, kun pieni koira syöksyi haukkuen takapihalle päin saadakseni sen mahdollisimman pian takaisin suorituksen jälkeen, jotta voisimme jatkaa uniamme.

Vaan mitä jäikään kuistin eteen?  Se naru ja sen lukko.  Marilyn kirmasi siis vapaana lumisessa metsässä ja kello oli kaksi yöllä ja pakkasta näytti olevan semmoinen rapiat 12C.  Voi harmitus.  Kun avasin takakuistin oven, kuului melko läheltä metsästä Marilynin riemukas haukku.


Siinä se! Oi, miksi en laittanut sitä kunnolla kiinni?
No, menin takaisin sänkyyn, koska Marilynhän ei metsästyshuumassaan kiinni anna.  Ukkokulta havahtui ja kerroin hänelle tilanteen. Hän puuskahti kiukkuisesti: 'Nytkö sitä pitää sitten lähteä etsimään?'  Vakuutin, ettei tarvitse, ja hän nukahti takaisin.  Itsekin vaivuin kevyeen horrokseen, josta heräsin noin kolmen aikaan, kun rajusti haukkuva Marilyn ohitti makuuhuoneemme ikkunan ja juoksi etupihalle.

Menin etuovelle, näin koiran pihassa, se nosteli viluisesti jalkojaan.  Kutsuin sitä ja siitä riemastuneena se säntäsi alamäkeen poispäin pihasta.  Menin takaisin sänkyyn.  Tässä vaiheessa oli ukkokulta päässyt unessa siihen vaiheeseen, jossa kuorsaus on kovempaa kuin karhuilla koskaan.  Yritin hetken nukahtaa, mutta totesin, että olohuoneen sohvalla se saattaisi onnistua paremmin. 

Sohvalle vain kuului Marilynin haukkuminen paremmin, joten uni oli aika pintapuolista.  Kävin pari kertaa kysymässä etupihan vahdilta, tahtoisiko se sisään.  Aina sama lopputulos: jalkojaan viluisesti nosteleva, huurteisen näköinen koira syöksyi haukkuen alamäkeen.

Lopulta puoli viiden maissa kuului takaovelta toisenlainen haukku.  Se vaativa ääni, jolla pyydetään sisään.  Avasin oven ja tärisevä, luminen ja viluinen metsästäjä syöksähti sisään.  Otin sen untuvatäkkini sisälle sulamaan ja noin tunnin tärisemisen jälkeen raukea metsästäjä nukahti.  Niin tein minäkin herätäkseni noin puolen tunnin kuluttua makuuhuoneessa soivaan kelloradioon.  Huoh. Tästä se päivä reippaasti alkakoon!

Marilyn on koko päivän nukkunut sohvatyynyn päällä. 
Se näyttää suunnittelevan jotain, eikö?

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2013

Voi iloisia päiviä!

Kukaan ei voi olla pahoilla mielin, kun aamun aloittaa koiranpentulauman kanssa. Hännät heiluvat ja joku suorastaan kiljuu riemusta sinut nähtyään.  Sellaista vilpitöntä ihailua ja huomiota ei kyllä elämässään usein saa, mitä koiranpentu antaa. Niitä jaksaa katsella pitkätkin tovit, kun ne touhottavat, ihmettelevät kaikkea ja leikkivät yhdessä

Vielä viikko sitten - 6-viikkoisina Disa imetti, nyt alkaa olla vierotus päällä

Ulos mennään reippaasti ja kuten kaikki pikkulapset ne eivät halua sisälle

Äiti edellä, lapset perässä - ehkä lintujahtiin?

Kleppa - vaarallinen talonvahti

Kleppa - uninen pallero

Sosiaalisia pentuja ei ole helppo kuvata.
Disan kasvattaja, Paula, kävi eilen vatuloimassa ja kuvaamassa pentuja.  Sosiaaliset pennut ryntäsivät heti syliin, joten ei niiden kuvaaminen mitään helppoa ole. 

Paras paikka nukkua on yhdessä - missä vain.

Voihan Kossintassu!
Kleppa on oppinut kiipeämään myös korotetun aidan yli pois pentuyksiöstä. Se tapahtuu melko helpon näköisesti, kuten yo. videosta näkyy.  Eilen imuroin ja pesin lattiat ja laitoin pennut yksiöön siksi aikaa. Kleppa tietenkin kiipesi pois, mutta kun käynnistin imurin, koiratyttö juoksi hirveää vauhtia takaisin ja kiipesi muiden kanssa aitaukseen.  Yhdessä on turvallisempaa.

Aamuisin noin kuuden aikaan kuulen pienet kynnenjäljet lattiaa vasten, kun Kleppa tulee herättelemään kotiväkeä.  Kun sen vikinöihin ei vastaa, se joko nukahtaa siihen sänkymme viereen tai kipittää takaisin sisarusten luo. 

Tänään taas ulkoiltiin yhdessä auringonpaisteisessa lumisessa maisemassa.  Kyllä ovat reippaita ja rohkeita pikkuiset. 

Kleima maistelee lunta, kylmää on, mutta kivaa.

Melkein sain kaikki samaan kuvaan kokonaan

Krókur kiitää.

Ulkoilun jälkeen Kleppaa nukuttaa

Eipä aikaakaan, kun uni yllätti.
Viikko vielä, niin ainakin ensimmäinen rasavilli lähtee uuteen kotiin. Iina ja Matti taitavat odottaa jo kovasti ensi viikonloppua.

Ja Kleima, joka saa uudessa kodissaan monta koirakaveria, osaa kyllä hyvin varoa isomman koiran murinaääniä.