maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Superviikonloppu on takana

Ei tullut Euroviisuvoittoa Suomelle - en kyllä odottanutkaan sellaista.

Ei tullut MM-jääkiekkokultaa Suomelle, siihen kyllä vielä eilen aamulla uskoinkin. Hopea hävitään, ikävä sanoa, vaikka se onkin iso saavutus tällaiselle pikkumaalle.

Oma viikonloppuni meni Ypäjällä islanninhevosnäyttelyssä. Oli mukavaa. 90 hevosta oli ilmoittautunut mukaan, mutta influenssan vuoksi vain 43 saapui lopulta paikalle. Olisi noita enemmänkin katsellut. Tosin tuloksia tallentavana toimihenkilönä ei hirveästi ehdi mitään nähdä, mutta jonkin verran kuitenkin.

Minusta on aina mukavaa katsella niitä vuosikkaita pikkuvarsoja, ne ovat varsin suloisia koikkelehtiessaan ympäri maneesia. En enää edes muista, kuinka ihana oma Ísingimme olikaan sen ikäisenä. Varsakuumetta pukkasi, kun niitä pikkuisia katselin.

Tänään Kleo ja Marilyn pääsevät trimmaajan luokse. Luultavasti huomenna saatte nähä ennen/jälkeen kuvat. Oletan, että etenkin Kleon kohdalla muutos on merkittävä, sen verran epätyypillinen rotunsa edustaja-karvapallo se on viime vuodet ollut.

---

No, nyt menoksi, taitaa tuo tytärkin kohta jo saada itsensä autolle.

Ei kommentteja: