maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Lisää iloja

Viikonloppu on taas ohi ja työviikko on edessä. Toivon, ettei tarvitsisi ajatella, että raskas työviikko on edessä, mutta sellainen siitä taitaa taas tulla.

Agilityn harrastajana oli tietenkin ilo havaita, että Suomi ei edellakaan ole mikään tumpelomaa lajissa. Kuudessa lajissa ratkottiin viime viikonloppuna lajin MM Baselissa, Sveitsissä (joukkue ja yksilökisat, mini, medi & maksi) ja kaksi mestaruutta tuli Suomeen. Nämä olivat medien joukkuemestaruus ja medien yksilökisan mestaruus. Jari Suomalaisen ja Frodon meno oli jo Suomen karsinnoissa (joissa olin kuuluttajana) henkeäsalpaavan varmaa ja nopeaa, joten en ihmettele yhtään parin menestystä. Kisoissa oli mukana edustajia 34 maasta, joten ei noita mestaruuksia ihan lahjaksi otettu. :)

Kahden vuoden kuluttua maailmanmestaruuskisat ovat Suomessa - silloin pääsee näkemään huippuagilityä ihan kunnolla.

Henkilökohtaisia viikonloppuiloja olivat MM-voittoa pienemmät asiat:
  • Wilman ja Katariinan vierailu lauantaina, valokuvat vierailusta
  • muutaman ystävän puhelinsoitot
  • onni siitä, että ainakin yhden ystävän haave aloittaa kokonaan uusi elämä näyttää lähtevän käyntiin
  • tekstariraportit parin ystävän menestyksestä agilitykisoissa
  • puuhastelu maatilan hommissa oman ukon kanssa
  • hiekkakuorman saaminen mutaisen pihaton eteen
  • neljäveen selässä istuminen kun opetimme sille ratsuttajan kanssa eteenpäin vieviä apuja (kohta pääsee ratsastamaan, jarrut vaan puuttuu enää)
  • ratsastusretket Félagilla
  • kahvihetki anoppilassa
  • raakojen tomaattien ripustus ikkunaan (kypsyy ne siinä, kypsyyhän?)


Muutakin kivaa olisi lueteltavaksi, mutta nyt töihin, ei auta laiskotella.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ei kypsy. :o