Tällä viikolla vietetään kuulemma eläinten viikkoa. Minulla on aina eläinten viikko.
Aamulla sängyssä tai sen alla venyttelee kolme pientä cairntyttöä. Joinain aamuina herään siihen, että vanhin vikisee kiirettään ulos - ei 11 veen rakko ole yhtä hyvä kuin 2 veen - , joinain aamuina siihen, että pienin nuolee jalkapohjaa antaumuksella.
Tänä aamuna heräsin sateen ropinaan ja herätyskellon uutisiin ja peittoni alla oli kaksi pientä koiraa, joilla ei kaikesta päättäen ollut mitään kiirettä ulos, likistäytyivät vaan syvemmälle lämpimään. Jalkopäässä peiton päällä oli yksi, joka myös oli lähinnä painona.
Kun nousen ylös, on yhtäkkiä paljon kiireistä koirantassujen rapinaa liikenteessä. Työnnän koirat takaovesta, pienin karkulainen laitetaan juoksuliinaan ja vielä diskovalo palamaan kaulapantaan. Jos sattuu kumminkin karkaamaan, niin löytyy paremmin.
Sitten etsin itselleni verkkarit ja jonkun paidan - pyykkituvassa venyttelee kissa kuppinsa ääressä. Rapsuttelen sitä hetken ja se tuntuu nauttivan aamun rauhasta venytellen, kehräten ja kierien pöydällä. Annan kissalle ruokaa ja se siirtyy kehräten syömään. Miten kissa voi syödä ja kehrätä yhtä aikaa, ihmettelen.
Otan koirat sisään - annan niille ruokaa ja vanhimmalle sekaan kipulääkkeen. Kaikki syövät valtavalla innolla rivissa - meillä ei nirsoilla. Melkein yhtäaikaa kupit ovat tyhjät.
Sillä aikaa olen saanut itselleni ulkokengät jalkaan, sadetakin päälle ja ottanut ikkunalaudalta otsalampun. Niinpä, nyt on jo otsalampun aika täällä maalla. Sadeaamuina ei näe puoli seitsemän aikoihin yhtään mitään eteensä. Vanhimmat koirat pääsevät ulos irti ja pienin laitetaan fleksiin ja lähdetään hevosten luokse ja lehteä hakemaan.
Pimeässä kuuluu hörinää ja kavioiden läiskettä (joo, ei kopinaa, savimaa lähinnä läiskyy sateen aikaan). Laitan pikkukoiruuden hevospuomiin kiinni, tarkistan hevosten veden, sitä on riittävästi. Portilla tulee vastaan hörisemisen maailmanmestari Romeo-shettis, jota pitää rapsuttaa ja halata hetken. Märkäkin hevonen tuoksuu hyvälle.
Kävelen sillan yli ja sillalla tulee neljäveen valkoinen pää vastaan. Se laittaa sen olalleni ja hetken olemme ihan hiljaa. Rapsuttelen sitä etujalkojen välistä ja kuulen kuinka isommat hevoset hosuvat jo portilla - koska sinne vihreälle pääsee? Tyttären ratsu tulee portilla vastaan ja sekin taivuttaa kaulaansa ja sitä pitää myös rapsuttaa - leuan alta ja etujalkojen välistä. Omaa mustaa ruunaani ei näy ensin missään. Yhtäkkiä tukassani on turpa ja hörinää, siinähän se. Pikaiset rapsutukset myös ruunapojalle ja sitten avaan portin laitumelle. Jengi laukkaa ohitseni ja kuulen vain pehmeää töminää laitumen ruohossa.
Menen takaisin koirien luokse. Otan pienimmän taas irti hevospuomista ja haemme yhdessä lehden. Hoputtelen vanhempia koiria ja menemme takaisin sisälle. Kuistin valo loistaa jo kaukaa. Annan ukolle lehden, haen meille hänen keittämänsä kahvin ja istun alas juomaan.
Kolmannen kupin jälkeen alan jo heräilläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti