Lokakuu ei tosiaankaan ole kuukausista armain, minusta se on jotenkin julma kuukausi. Masentuneet masentuvat lisää, optimistitkin tipahtelevat elämän asettamiin ansakuoppiin. Joskus tuntuu, että kaikki läheisetkin ovat siirtyneet manan majalle lokakuussa - vaikka oikeasti vain yksi läheisimmistä, äitini, sinne lähti kymmenen vuotta sitten. Tuntuu uskomattomalta, että äidin kuolemasta on jo kymmenen vuotta, sen verran kirpeinä jotkut muistot välillä tuntuvat.
Varmaan tämä lähes kahden viikon kirjoittamattomuuskin on lokakuun syytä. On vaikeaa saada energiaa riittämään, kun tuntuu, että on pimeää kuin peikon ** hmm, sanotaan nyt vaikka ** anuksessa. ;)
Lokakuusta huolimatta on ollut ihan mukaviakin hetkiä: eilen oli agilityhallilla ykkös/möllitasoisille koirille (lue: ohjaajille) erikoiskoulutusta. En ole pitkään aikaan saanut niin loistavaa treeniä kuin eilen aamulla sain. Jaakko-kouluttajamme oli laatinut kohtuullisen vaikean radan, jota lähdimme käymään läpi. Rata oli agilityluokissa ehkä semmoista vitostasoa (kolmonen on agilityn voittajaluokka ja isompia numeroita ei ole ;)) ja sillä oli 20 estettä. Itse pääsin noin 40 minuutin hiertämisen jälkeen Marilynin kanssa esteelle 12 asti, mikä oli nelisen estettä enemmän kuin kuvittelin.
Perusasiota on toki paljon, mielettömän paljon hierottavana tuo pienen iloisen cairntytön päähän ja sikäli ehkä osaisimme niitä jopa itsekin hiertää, mutta itse kymmenen vuotta harrastaneena sain taas paljon uusia oppeja ja mietittävää omaan ohjaukseeni ja siihen, miten yhteistyötä koiran kanssa teemme.
On naurettavaa, kuinka vartalo ei vain osaa tehdä eri tavalla asioita, kun on jotkut jutut aina toisella tavalla tehnyt. Sitten kun lopulta saa kroppansa ja harteensa kiertymään kouluttajan haluamalla tavalla ja pieni valkoinen nuoli kiitää parin esteen verran sulavasti ja kaunislinjaisesti ja muut ryhmäläiset huutelevat hurraata ja taputtavat (ajatelkaa, miten mieletön yhteishenki!), niin saa taas tuntea, miten älyttömän kivaa agility voi olla.
Siitäkin huolimatta, että minä itse ja koirani myös olemme möllitasoa tarvitsemme välillä erikoiskursseja ja palautetta myös muilta kuin omilta, tutuilta ohjaajilta. Vaihtelu virkistää, sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki. :)
Se hieman harmitti, että oman treenin jälkeen piti hypätä autoon ja ajella kiireellä kotiin vaihtamaan vaatteet, jotta ehtisin Ypäjälle islanninhevosyhdistyksen syyskokoukseen. Olisi ollut todella kehittävää nähdä, kuinka "mopokorttinen" Teija ajeli "ferrarillaan" Oskulla.
Puhumattakaan siitä, että tyttären ja naapurin Bondin suorituskin jäi näkemättä. Toivottavasti moni seurakaveri ymmärsi, että näkemällä oppii ehkä jopa enemmän kuin tekemällä ja kuunteluoppilaita oli enemmän kuin se yksi, joka ilmottautui mukaan.
Näitä kursseja pitää saada lisää, näin päätimme Teijan kanssa. Tosin Teija-parka starttasi tänään aurinkoiseen Brasiliaan yli pariksi viikoksi ja jää näin ollen paitsi ihanan kirpeistä pihlajanmarjoistamme täällä syksyisessä Suomessa - voi raukkaa. ;)
Issikkayhdistyksen kokoukseen meitä lähti yhteisellä autolla neljä naista (kokonaistaloudellista ajattelua) Lohjan suunnalta. Syyskokous oli ihanan toimiva ja hyvähenkinen. Olikin ensimmäinen kerta, kun koskaan kerkisin mukaan ko. yhdistyksen kokouksiin. Saattaapa olla, että tulen niissä viihtymään huomattavasti enemmän jatkossa, koska olin paikalla siksi, että minua oli nykyinen puheenjohtaja pyytänyt manttelinperijäkseen. Se nähdään lopullisesti kevätkokouksen jälkeen, kuka valitaan, mutta olen asiaa vakavasti harkittuani päättänyt suostua ehdolle. Onhan tuota yhdistysten hallituksissa istumista tullut kokeiltua aika monissa yhdistyksissä. Muistaakseni ainakin Turun Käyttökoirayhdistyksessä, Cairnterrieriseurassa, Turun Yliopiston atk-opiskelijoiden aineyhdistys asteriskissa, Lohjan Purjehtijoissa ja Lägissä olen ollut mukana hallituksissa. Joissakin olen ollut pari vuotta ja joissakin paljon useampia. Tämä uusin tarjottu pesti tulee varmasti olemaan kokemuksena sekä arvokas, haastava ja mielenkiintoinen että raskas ja työllistävä. Odotan sitä kovasti.
Kokous jatkui vielä kasvattajapäivillä ja saimme kuunnella kaksi erittäin kiinnostavaa ja hyvin valmisteltua luentoa. Toinen tamman tiineydestä ja varsomisesta ja toinen nuoren hevosen kouluttamisesta. Oli mukava huomata, että oman varsan asiat ovat aika hyvällä tolalla koulutuksen suhteen. :)
Mutta nyt pitää taas käydä oman arjen askareisiin kiinni. Tämä sunnuntaipäivä on ainoa "vapaapäiväni" ja pitänee hiukan satsata kodin siivous- ja pyykinhuoltotehtäviin. Taitaa olla niin, että issikkalauma saa edelleen kasvattaa turkkiaan rauhassa. Aika lutusilta pörriäisiltä ne tänä aamuna näyttivät, kun koko porukka laukkasi aamun kuivaheinäannoksilleen. Ekat kuivaheinät on annettu tänä viikonloppuna - ihanan kauan kesti laidunkausi tänä vuonna. :)
Ainiin, eilispäivän mottona tuli siellä agilitytreenissä mieleen seuraava: "Kun oppii nauramaan itselleen, on helppoa hymähdellä toisten tekemisille."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti