Viikonlopun ohjelmia: erikoisnäyttely ja Juhannus

Viime viikon lauantaina oli herätyskello soimassa klo 4:40, että ennättäisin hyvin islanninkoirien erikoisnäyttelyyn Tampereen Kauppiin. Heräsin kuitenkin aamuneljältä, ensin hevosen hörähdykseen ja sitten valtavaan haukkuryöppyyn, jonka koiramme päästivät ilmoille.

Makuuhuoneen avoimen ikkunan takana hyttysverkon läpi tiiraili - kukapa muukaan - kuin Isíng. Makoisa ruoho ja huonot aidat olivat saaneet sen taas yöretkeilemään.  Se näytti hämmästyneeltä: "Sielläkö te makaatte ja mitä kaunein kesäpäivä on alkamassa?".

Nousin ylös ja taluttelin karkurin takasin tarhaan.  Tai ei minulla mitän ollut, millä taluttaa, mutta se tuli mukanani nätisti kävellen, pää olkapäälläni koko matkan.  Hieno hetki kesäaamussa, rakas hevonen ja sen lämmin henkäily niskassani.  Pienensin aitauksen koon sellaiseksi, ettei ole yhtään sähkötöntä aidankohtaa ja palasin talolle suihkuun ja kahvinkeittoon.

Olin jo edellisenä iltana koonnut reppuuni tarvittavat vermeet: näyttelyremmit, rekisteripaperit, vettä ja nameja ja starttailin viiden jälkeen kohti Pääkslahtea hakemaan Lellun ja Kleiman kyytiin.  Koiranpoikaset olivatkin tosi onnessaan takaluukussa ja painia jytkäsivät koko ajan.

Matka jatkui Riihimäelle, josta nappasimme mukaan Matin ja Hemulin.  Matilla ei ollut kauhean mukavat oltavat takapenkillä, kun hän joutui koko ajan tuuppimaan räyhääviä koirasiskoksia alas takaluukkuun, ne olisivat halunneet Hemulin kanssa painimaan. No, perille päästiin kuitenkin ilman haavoja tai haavereita.

Kaupin ulkoilualueella sijaitseva vinttikoirarata on mukava paikka koiranäyttelylle, ainakin näin kauniilla ilmalla.  Sää oli vaihteleva, välillä oli kylmä ja välillä hiki, mutta sadetta emme saaneet emmekä hellettäkään liian kanssa.

Pennut olivat arvosteluissa ensimmäiseinä.  Meidän pentue osaalistui epäviralliseen pentunäyttelyyn 5-7 kk ikäisille pennuille.  Tuon ikäisiä uroksia oli kaksi: Kossi ja Hemuli. Hemuli ja kp:n ja oli paras, Kossi hyvällä arvostelulla toinen.  Molemmat esittäjät onnistuvat hyvin, kumpikaan ei ole mikään kokenut koiranäyttelykonkari - Marita oli elämänsä ekaa kertaa koiranäyttelyssä eikä Mattikaan ole tainnut olla kuin kerran aiemmin kehässä.

Marita ja Kossi (c) Jonna Savukari

Matti ja Hemuli (c) Jonna Savukari

Seuraavaksi oli meidän tyttöjen vuoro.  5 - 7kk ikäisiä narttuja oli 3, Kleiman ja Klepan lisäksi yksi narttu, Tunturiketun Rimadur Berta eli Tiuhti, joka oli 2 pv nuorempi ja noin 3 kg kevyempi kuin meidän mörssärit.

Kleppalla on vetävä askel, se esiintyi kyllä kivasti (c) Jonna Savukari

Kleima poseeraa kauniisti Lellun esittämänä (c) Jonna Savukari

Kleppa sijoittui pennuissa ensimmäiseksi ja sai KP:n, Klima oli toinen myös hienolla arvostelulla ja kolmas oli Tiuhti.  Pentujen kilpailuluokassa Kleppa oli kaunein pentu.  Toiseksi kaunein oli 9kk nartuissa esiintynyt Ketunsaran Iris Lunudottir.

Kleppan arvostelussa lukee:  "5 months old bitch. Well developed for the age. Nice retangular shape. Nice head. Good ribcage. Good bone. Double dewclaws. Movement ok for the age. Nice temperament. Very promising. Pentuluokka. 1. KP. ROP. Rodunomainen lähestyttäessä."

Sitten olikin vuorossa epävirallinen pentukasvattajaluokka, jossa arvosteltiin vain tämä Tassumäen K-pentue.  Kaikki pennut esiintyivät taas nätisti ja arvostelussa lukee:
"Nice litter of 5 months olds. Very promising in general. The breeder should take care of bone in breeding, but is to congeratulated with this litter!"  Saimme myös KP:n ja olin todella ylpeä ekasta islanninlammaskoirapentueestani.

Vielä oli muutaman tunnin odottelu Disan luokan arvosteluun.  Vietimme sen etupäässä retkituoleissa pönöttäen ja kaukaa seuraten, mikä koira menestyi missäkin luokassa. Oli kiva nähdä, että tutuksi tulleiden islanninlammaskoiraihmisten koirat saivat hienot arvostelut ja menestyivät.  Näimme myös kaksi Disan siskoa, Islan ja Dimman.

Yllättävän pian oli Disan vuoro mennä kehään. Avoimen luokan narttuja taisi olla parikymmentä.  Disa sai hienon arvostelun, mutta ei sijoittunut kilpailuluokassa.  Olin aika tyytyväinen Disaan, kun sen häntäkin pysyi kippuralla ison osan ajasta kehässä.

Disan arvostelu: "Almost 3 year old. Very good type. Nice bone. Good condition. Feminin head. Ears a bit long. Sufficientlu brown nose. Eyes could be darker. Nice topline. Good angulations in front & rear. One single & one douböe dewclaw. Moves well. AVO ERI. Rodunomainen lähestyttäessä."

Disa (c) Jonna Savukari

Minusta on mukavaa, että islantilaisten esittämistapa ei ole sellainen liioitetu, vaan kehässä kelpaa suht. hyvin pienemmälläkin pönöttämisellä ja "yliesiintymisellä"

Ajelimme Lellun kanssa kotiin, mitään riehuntaa ei takapenkillä havaittu.  Kleima nukahti takapenkin selkänojalle mahalleen rötköttämään.  Niin ne uupuvat pienet ja vilkkaatkin lopulta!

--

Tätä kirjottaessani on juhannusjuhlakin jo vietetty.  Keskikesän juhla meni melkoisen perinteisin menoin: syöden, juoden ja ystävien kanssa seurustellen.  Ilma suosi ja oli mukavaa.

Vielä viikko ja alkaa odotettu kesäloma! AAH!

Ei tässä meinaa perässä pysyä!

Äsken oli kevät ja ujot pienet hiirenkorvat.  Nyt on kuuma kesä, tätä kirjoittaessani ensimmäinen kesän ukkonen jylisee.  Kauhealla kiireella aika viipottaa mun ohitse, tuskin ehdin perässä pysyä.

Vietin synttäreitä tuossa toukokuun puolen välin jälkeen ja Disa kera Klepan päätti ilahduttaa minua tekemällä pennun kanssa pikkuisen kotiseuturetken. Olen yleensä tyrkännyt kaikki koirat takapihalle - Marin tietysti juoksunaruun -  ja mennyt suihkuun.  Pari kertaa ovat islantilaiset tehneet puolen tunnin kierroksen, mutta synttäreitteni kunniaksi ne viipottivat metsissä yli 4½ tuntia.  Siinä ajassa jo meinasi tulla suru puseroon.

Ajelin jo autolla lähimaastossakin, mutta mitään ei näkynyt.  Ukkokulta kuuli niiden äänen lammaslaitumelta, pieni ja kimeämpi ja iso ja matalampi.  Kun ajelin sinne katsomaan, olivat pässipojat keskellä peltoa hämmentyneen näköisinä ja parivaljakko oli jo kadonnut.

Kotiin tullessa oli pihatiellä kaksi suonväristä, väsynyttä, mutta onnellisen näköistä tyyppiä.  Oi, miten onnellinen olinkaan, kun ne palasivat kotiin vain likaisina, ilman muita vammoja.  Onnistuin kuitenkin kätkemään iloni ja moittimaan etenkin Disaa murisemalla kumeasti puhumatta sille yhtään mitään. Disa kaikesta päättäen ymmärsi viestini, Kleppa oli lähinnä hämillään.

Äiti välttelee katsetta ja pennun ilme kertoo: "Oli NIIN siistii!"

Nyt aamulenkki tehdään joko siten, että menen itse mukaan tai Disa laitetaan naruun. Tosin kahtena aamuna Kleppa on mennyt suihkuni aikana haukkumaan hevoset:  Niin ne lapset kasvaa ja itsenäistyy!

Kasvaneet ovat muutkin pennut, toissapäivänä tuli 5 kk täyteen ja viime viikolla tapasin kaikki pennut - ikävä kyllä en yhtäaikaa.  Pojat ovat suuria, molemmat painoivat jo yli 14 kg, tytöt taitavat olla siinä vajaat 12 kg.

Matti, Iina, Hemuli, Igor ja uusi tulokas Mysla piipahtivat pitkästä aikaa toukokuun lopulla leikkimään:

Ihanaa juosta yhdessä!

Tätä peräkkäin juoksua tehtiin suurin osa ajasta - vain Mysla (12 v) ei osallistunut

Huhhuh, kun on kivaa

Matkamittarit viipottaa melken maata

Mysla ei oikein tiennyt, miten suhtautuisi urpoihin pentuihin ja päätti valita pidättyväisen tyylin

Hemuli on mukava koiranpoika, välillä on korvat hiukan kadoksissa, mutta hyvä siitä tulee!


Kleimaa ja Lellua tapasin toukokuun viimeisenä viikkona maanantaista keskiviikkoon joka ilta, kun järjestimme talli Ofeigurilla islanninkoirien ja -hevosten yhteisjutun - ensin koirien koulutusta ja sitten ratsastusta (niille, joille riitti hevonen, mulle ei riittänyt, mutta ei se haitannut).  Näitä tapahtumia pitää järjestää lisää!

Kleppa ja Kleima - niin samanlaiset

Tässä kuva tiistain porukasta, maanantina olisi ollut enemmänkin

Kleima harjoittelee Lellun ja Adan opastamana

Ratsastuksen jälkeen kodassa oli tunnelmallista paistaa makkaroita

Kossi puolestaan tuli Maritan kanssa "kuukausivisiitille" toukokuun viimeisenä viikonloppuna.

Käytiin Fiskarsissa, tämmöinen olisi ollut hieno, mutta hinta oli kanssa

Tunnelmallinen Fiskars on aina ja sää suosi meitä

Pihapöydän ideaa.

Karmakin tuli hoitoon.  Sekin on jo 6-vuotias.

Kossi näyttää jo melkin aikuiselta - hetkittäin

Komea Kossi ja sorea Kleppa

"Edustava" perhepotretti (c) Kaisa Laurent

Kossinkin kasvatus on tähän asti onnistunut hyvin.  Se tuntuu olevan haukkuherkempi kuin Hemuli, mutta tokihan kaupunkilaispojalle oli kummallista, kun välillä kiekui kukko ja välillä kukkui käki.  Lisäksi saarimökin ohitse ei ajele autoja tuon tuostakin.

Viime tiistai oli puolestaan surullinen päivä.  Hevoslaumassamme 4 vuotta asunut suomenpienhevosruuna Jekki (Jalojekki) loukkasi jalkansa ja sen omistajat ja Suvi päättivät päästää Jekin  kirmailemaan taivaslaitumille.  Jekillähän oli pitkään kestänyt head shaking -syndrooma ja se oli kesäisin välillä kirkkailla ilmoilla aika sokean oloinen.

Suvi saatteli Jekin Viikkiin viimeiselle matkalle

On outoa, kun pihassa on nyt viiden kaviokkaan sijasta vain kaksi.  Poistuneet jättävät isoja aukkoja jälkeensä.  Tuntuu kuin aika kuluisi hurjan nopeasti, sen huomaa parhaiten näistä pois menneistä ja uusista tulokkaista.  Minulla olisi kova varsakuume, mutta järki sanoo ei.  Luulen järjen tässä asiassa voittavan.

Ihanat korvat

Kevät!  Ihaninta on koivun heleä väri, kun aurinko kimaltaa vielä ohuiden lehtien läpi.  Sitä jotenkin tuntee heräävänsä talven usein harmaiden ja pimeiden päivien jälkeen.

Hiirenkorvat kimaltavat

Koivikko ihan hehkuu vihreää

Silmiä melkein kirvelee tuo ihana vihreys

Rentukkakin on kukassa

Toiset ihanat korvat: Kleppa on nostanut molemmat korvat pystyyn

Äiti ja tytär "edustusasuissa"

Eipä tässä muuta: kevät, kevät, kevät, kevät!

Lomailua

Vietimme ukkokullan kanssa talvilomaa vapusta helatorstaihin. Näin sai mukavasti lisättyä kumpaankin pähän ylimääräisen vapaapäivän.  Lomailmat olivat ihanan keväiset, jolleivät jopa kesäiset, joten talvilomalta se nyt ei tuntunut.

Vapunaattona lämmitettiin kylpytynnyri ja nautittiin lämmöstä, lintujen laulusta, skumpasta ja mansikoista - aika kiva lomanaloitus. Vapunpäivänä kävivät naapurit, Mikko ja Suvi, syömässä ja pihvit onnistuivat varsin mallikkaasti.

Lomapäivien konseptina oli, että aamupäivisin tehdään jotan kotihommia ja iltapäivästä jotain muuta.  Perjantai-iltapäivän ohjelmassa oli visiitti keväiseen Fiskarsiin lounaalle.  Valitsimme ravintola Kuparipajan tällä kertaa ja siika oli varsin herkullista, alkusalaattipöytäkin saa kiitettävän arvosanan.

Fiskarsin jokivarsi jo vihertää, puut eivät. Tunnelma on lähes pysähtynyt.

Mustat kuonatiiliset talot ovat ihania, voisinpa asua moisessa joskus!

Ihastuin ravintolassa lasisiin pöytäruusuihin ja halusin itsellekin samanlaiset.  Aivan samanlaista ei ollut tarjolla, mutta Bianco Blu -lasistudiosta löytyi kuitenkin minua miellyttävä maljakko ruusuineen.  Oli kiehtovaa seurata ostoksia valitessaan, miten nopeasti puhaltaja saa muodon tekemäänsä esineeseen.

Lasinpuhaltaja työssään

Lauantaina oli taas vuorossa sama kuvio, aamupäivällä hommia, iltapäivällä muuta.  Tällä kertaa lähdimme ihmettelemään myytäviä kesämökkejä.  Yksi oli todella huikealla paikalla, yhden auton levyinen autotie korkean kannaksen päällä ja mökit molemmin puolin kannasta - jokaisen mökin saunalle lähes pystysuoria portaita n. 100 kpl. Ei liikuntarajoitteisille...

Kesämökkikierroksen jälkeen kävimme Karkkilassa nauttimassa lounaan paikallisessa kiinalaisessa, oli ihan siisti paikka ja hyvä palvelu. Suosittelen, mikäli ihan peruskiinalainen pikkukylässä kiinnostaa.

Sunnuntaina taas puuhailtiin aamupäivä kotihommia ja iltapäiväksi olimme tilanneet pöydän Juhlatalo Kokista Ikkalasta, jonka mainoksen huomasimme lauantaina ohiajaessamme.  Sekin oli ihan suositeltava paikka - varmasti menenmme isommalla porukalla uudelleen jossain vaiheessa.

Ravintola on sisustettu vanhoilla, idyllisillä kalusteilla ja mukavilla yksityiskohdilla

Tämäntyylinen keinuheppa löytyy omaltakin ikkunalta

Kuistin värilasit ovat minusta ihanat

Sunnuntai-ilta menikin sitten Disan ja Kleppan kanssa agilityssä.  Disasta taisi olla aika mukavaa päästä taas suorittamaan esteitä.  Se on kyllä sellainen herkkis, että omaan toimintaani pitää kiinnittää paljon huomiota.  Kleppastakin oli jännäää päästä porukkaan ja perinjuurin omituista oli se, ettei päässyt painimaan muiden kanssa.

Maanantaiaamuna anivarhain lähdettiin kohti Tallinnan lauttaa, melkein myöhästyttiin - kiitos Tarvontien siltatyömaiden, jotka olimme kokonaan unohtaneet.   Meidän piti syödä Tallinnassa, mutta kiitos reippaan buffetaamiaisen meillä ei olutkaan nälkä, joten nautimme sitten takaisintullessa laivassa buffetillallisen.

Tallinnan kaduilla on ihan kiva tallustella kiireettä

Hauskoja kellaripuoteja on useampia

Mikään ei muutu: mummot myyvät lapasia kesät, talvet

Jostain syystä pidän lasikaupoista

Ja mikä tuuri: ei oltu samaan aikaan paikalla kun Matti on!

 Loman tiistai ja keskiviikko meni ihan kotihommissa ja tutuissa lounaspaikoissa Lohjalla, taidettiin jopa kotonakin syödä jossain vaiheessa.

Helatorstaina sain lopultakin säkitettyä tallinpihan rumistuksena olleet säilöheinämuovit, niistä tulikin melkoinen määrä säkkejä.  Mikä ihme siinä on, ettei mitään voi tehdä tässä ja nyt, vaan pitää vaikeuttaa asioita? Tämäkin homma menisi vasemmalla kädellä, jos muovit laittaisi säkkiin silloin kun ne ottaa pois paalin ympäriltä.

Kunhan nuo saa pois, niin voi ehkä saada korjatun puomin ja auringonkukkapenkin

Tuollainen yksipäiväinen viikko on aika kiva, perjantaina pyörähdin ihan konttorilla ja lauantain ja sunnuntain saimme taas nauttia kylpytynnyristä ja hyvästä grilliruuasta.

Mikäpä se on ollessa, kun kevät on täällä!  Ehkäpä huomenna saan aikaiseksi valokuvata tuon ihanan, heleän vihreyden, mikä koivuissa on juuri nyt. 

Pehmolelu

Käytiin viime lauantaina testauttamassa SKL:n virallisella luonnetestikokeella Disan luonne.  Arvelin, ettei se paljon yli 100 pisteen pääse, koska se on sellainen herkkis. Islanninlammaskoirien luonnetestien siihenastinen keskiarvon on 123, joten pehmeän puolellehan nuo yleisesti ottaen menevät. Täältä löytyy kattava tilasto aiemmin testauista korista.

Kaveriksi minulle lähti Kleiman emäntä Lellu ja olikin tosi mukavaa, ettei tarvinnut yksin ajella.  Matkaa tosin oli vain Tuusulaan asti, mutta silti on kivaa, kun on samanhenkistä seuraa mukana ja paljonhan meillä olikin juttelemista.  Maailma parani taas ihan harpauksin.

Aikataulu oli hieman myöhässä, mutta oli ihan mukavaa, että ehdimme nähdä kaksi koiraa ennen Disan testiä. Minulle hankalinta itse testissä oli aluksi se, ettei koiraan saanut katsoa. Esim. kelkkatestissä se oli erittäin hankalaa vain tuijottaa kelkkaa, kun olisi halunnut nähdä koiran reaktiot.

Leikkiminen ja taisteleminen tuomarin lelun kanssa ei Disalta onnistunut, mikä ei ole yllätys minulle, koska en itsekään koskaan leiki vetoleluilla koiran kanssa - en vain osaa.

Kelkkaosoiossa Disa haukkui ja sen mielestä oli pääosin turvallisempaa olla takanani.  Se kuitenkin uskalsi tulla katsomaan kelkkaa pienen maanittelun jälkeen.

Hyökkäysosiossa Disa heilutti korviaan ja yritti olla ystävällinen.  Lopulta se kuitenkin taas päätti mennä minun taakseni, koska selvästikään hyökkääjä ei ollut ihan terve tyyppi.

Hyppäävä haalari sai Disan pomppaamaan aika reilusti, mutta ei siitä mitään traumaa jäänyt kuten ei kolisevasta tynnyristäkään. 

Pimeään huoneeseen Disa ensi kuulemma hieman läht, mutta päätti sitten tulla hakemaan testaajan mukaan, olihan hänellä taskulamppu.  Fiksu tyttö.

Kun Disa jätettiin yksin seinälle, se istui aika maltillisesti ja yritti kovasti näyttää ystävälliseltä, kun se omituinen hyökkääjä taas tuli.  Alla video seinästä:

Laukauksiin Disa reagoi ryntäämällä eteenpäin ja sen korvat kasvoivat entistä isommiksi.  Testaajat eivät halunneet ampua kolmatta laukausta, koska koira vaikutti niin huolestuneelta jo aiemmista.

Testin jälkeen, kun tuomarit vetäytyivät miettimään, Disa oli kovin hermostunut.  Aluksi ei namikaan maistunut ja häntä ja korvat olivat ihan kadoksissa. Jonkin ajan kuluttua se tietenkin siitä piristyi ja alkoi uskoa homman olleen ohi.

Tässä arviot, suluissa pisteet:

I. Toimintakyky: -1 Pieni  (-15)
II. Terävyys: +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (1)
III. Puolustushalu: +1 Pieni (1)
IV. Taisteluhalu: -1 Pieni (-10)
V: Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton (35)
VI. Temperamentti: +1 Erittäin vilkas (15)
VII: Kovuus: -2 Pehmeä (-16)
VIII: Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin (45)
Laukauspelottomuus: - Laukausaltis

Plussat: 97
Miinukset: 41
Lopputulos: 56

Tuomarit: Leena Turunen & Tarja Matsuoi

Näin on siis todistettu, että Disa on pehmokoira.  Kotona sellainen on ihan mukava. Varmaan testiin myöskin vaikutti se, että Disan pennuista on niin lyhyt aika ja hormonitoiminta on varmaan vielä aika sekaisin.

Kun vein Lellun kotiin sain taas tavata ihanan Kleiman - se on yhtä ihana kuin Kleppa <3 td="">

Keväinen viikonloppu

Viime viikonloppu hemmotteli meitä kaikkia auringolla ja tyynellä säällä.  Ensimmäinen keväinen viikonloppu!  Viikolla satoi rajusti, välillä tuntui, että syksy on tullut takaisin ja etenkin torstain ja perjantain välisen yön sade vei mennessään melkein kaiken lumen.  Perjantain nimipäiväsankarit (Pilvi ja Pälvi) kertoivat hyvin, miltä ulkona perjantaina näytti.

Lauantaina siivoilin ja hoitelin kauppareissut aamupäivällä ja tein pienen metsälenkin koirien kanssa.  Disa on ottanut epätoivotuksi tavakseen viedä Kleppa-lapsosen hiukan pidemmille metsälenkeille, välillä tyyppejä saa odotella puolikin tuntia ennenkuin ne saapuvat takaisin kuraisina ja onnellisina.  Kun niiden kanssa lähtee metsään, ne pysyvät hyvin hollilla, mutta takaovesta pihalle päästettynä ne syöksyvät kevättä rinnassaan metsään aivan ilman korvia.

Kielet toimivat matka- ja onnellisuusmittareina

Kleppa on ketterä metsäkulkija

Vielä on maa ruskea, mutta kohta saadaan nauttia vihreästä

Äiti edellä ja lapsi perässä

Iltapäivällä piipahdin naapurin Idan 1-vuotissynttäreillä.  Oli mukava nähdä nuoria ihmisiä ja hyvätapaisia lapsia isolla porukalla juhlimassa Pikku-Idaa.

Juhlista olikin kiire kotiin, koska olimme sopineet ratsastusretkestä Kaisan kanssa.  Kaisalla on ollut kovasti kiireitä ja emme ole pitkään aikaan päässeet yhdessä ratsastelemaan, joten oli tosi mukavaa lähteä.  Halusin pitkästä aikaa Vissan selkään, joten Kaisa pääsi ilokseen Isíngin kyytiin.  Isíng on vieläkin hiukan toipilas ja muutenkin jostain syystä Kaisalla nuo hevoset liikkuvat maltillisemmoin kuin minun allani. Vissa oli retken aikana ajoittain innosta räjähtämäisillään ja Isíng oli jotenkin maisemankatselumoodissa.

(c) Kaisa Laurent

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa Suomen ensimmäinen jäähallissa pidettävä tölttikisa, joka pidettiin Klaukkalan hallissa.  Lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle, Kaisa, minä ja Outi Kaisan autolla ja luotimme navigoinnissa Nokialaisen naviin.  Se ohjaili meidät aika pikkuteille, mikä ei sinänsä ollut ikävää, mutta juuri kun olin arvellut, että joudumme kuitenkin jonnekin tulvan sulkemalle tielle, jouduimme sellaiselle. Niin piti kurvailla jonkin verran takaisinpäin.  En uskaltanut enempiä vitsailla mahdollisista takaiskuista matkanteossa, jotta nekin eivät toteutuisi.  Muutenhan viivästys ei olisi haitannut, mutta minulla halussani melko monta Hestbakkilaisten pääsylippua ja he odottelivat jo hallin pihalla.

Hyvin kuitenkin ehdimme paikalle ja saimme ihan mukavat paikat kaukalon vierestä. Kovasti ilahdutti etenkin Alvar frá Lasolan ja Julia Wejbergin kisasuoritus, he pääsivät kovassa porukassa neljänsiksi.  Alvarhan on kaksivuotiaana asunut meidän laitumella jonkin aikaa ja oli naapurin Katjan ostos Lasolan huutokaupasta, joten se on sillä tavalla tuttu hevonen.  Taidan olla jotenkin syyllinen siihen, että Alvar tuonne naapuriin alunperin päätyi....

Hyvä videokooste, josta jäähallin tunnelma välittyy, löytyy täältä.

Kaiken kaikkiaan aivan loistava viikonloppu!  Ainoa negatiivinen juttu on erittäin kipeä selkä, joka ei tykännyt jäähällin selkänojattomasta penkistä ja kylmyydestä.  Ei tule vanhuus yksin, ei.

Krookukset loistossaan mummolan kukkapenkissä

Koiramainen viikonloppu

No, jos perheessä on kolme koiraa, on tavallaan jokainen viikonloppu aika koiramainen.  Tämä viikonloppu oli sitä tavallista enemmän, kun Marita, Kalle ja Disanpoika Kossi tulivat viikonloppukyläilemään.

Perjantai-ilta sujui pentujen ja Disan menoa nauraessa.  Kyllä Kossi heti tiesi, minne se on tullut ja oli kuin kotonaan. Tosin nämä pennut ovat kaikkialla kuin kotonaan, koska eivät vierasta oikeastaan mitään uusia tilanteita.  Niillä on mukavan itsevarma luonne.

Leikkimistä ja riehumista riitti!

Ensimmäisen illan riehunnat on riehuttu ja äiti sekä lapset ovat aika väsyjä

Aamulla Suvi toi Jekun ja Veeran moikkaamaan Kossia ja muita - saatiin melko hyvä potretti kaikista koirista.  (Tosin unohdettiin ottaa Marilyn kuvaan mukaan.)

Lauantaina iltapäivällä pakattiin koirat autoon ja mentiin Nummelan kautta (vähän pitemmän kaavan mukaan, kun tuulilasinpyyhkijä tipahti kesken reissun) Pääkslahteen tapaamaan Kleimaa ja Hemulia isäntineen ja emäntineen. Oli tosi hauska saada kaikki pennut yhteiseen tapamiseen.  Pennut vietiin ratsastuskentälle ja ajateltiin, että ne riehuisivat yhdessä, mutta tyypit keskittyivät lähinnä hevonkakan imurointiin.

Ihanaa, paljon hevonpeetä tarjolla!

Jos pennut eivät olisi syntyneet kotona, luulisi kyllä Kossin vaihtuneen laitoksella.

Kun oli saatu pennut ja isäntäväet sopivan kuraisiksi, siirryttiin tallin takkatupaan kahvittelemaan.  Pennuista lähti niin kaamea mökä, että keskustelu oli käytävä melkoisen kovalla äänellä, mutta ei se haitannut tahtia.

Nostettiin pennut pöydälle ja otettiin niistä muutama potretti.

Kossi

Hemuli

Kleima

Kleppa, joka oli niin väsynyt, että vaikka sen ympärille kiedottiin pöytäliina, se istui aivan hievahtamatta.

Yhteispotretti pennuista ja Disastakin otettiin, mutta ainakaan minun kameraani ei osunut onnistunutta otosta.  (Lisään tänne myöhemmin, mikäli Iinan kameraan osui.)

Kleima ja Kleppa ovat muuten niin samanlaiset, että ilman Kleiman valkeaa korvaa niitä olisi todella vaikea erottaa toisistaan.  Kokoluokkakin niillä on aika sama, Kleppa punnittiin viikonluppuna ja se painoi tasan 8 kg.  Pojat painavat yli 10 kg molemmat, Hemuli on selvästi suurin pennuista.  Ilmeisesti Iina saa eläinlääkiksestä jotain superhormoniruokaa edukkaasti, kun Hemuli kasvaa niin vauhdilla.

Parin tunnin visiitin jälkeen lähdimme lepuuttamaan korviamme kotiin.  Lauantai-iltana eivät kyllä koirat riehuneet yhtään, jokainen pötkötti koko illan syvässä unessa.

Sunnuntaiaamuna olivat voimat jo palautuneet ja heräsin koirien riehumisääniin.  Se kuulosti lähinnä siltä, että joku ajeli telaketjutraktorilla ympäri tupaa hurjasti muristen.  Kun päästin Disan ja pennut ulos aamuruuan jälkeen, ne juoksivat tavalliseen tapaan metsään, mutta eivät tulleetkaan takaisin viiden minuutin päästä, vaan vasta parinkymmenen minuutin päästä.  Ilmeisesti Disa päätti näyttää lapsille vähän laajempia maisemia.

Olen kyllä hurjan iloinen siitä, että Disa sai 4 ihanaa, kaunista pentua ja ne saivat isäntäväekseen ihmiset, joita olenkin kaivannut takaisin elämääni enemmässä määrin.  Näiden pentutapaamisten myötä meille tulee  varmasti jatkossakin mukavia hetkiä yhdessä!  Seuraava yhteistapaaminen on joko yhteinen näyttelytreeni toukokuussa tai kesäkuun islanninkoirien erikoisnäyttely Tampereella.