Juhannusrauhaa

On ollut rauhallinen Juhannus. Vaikka talossa on viisi koiraa, ei silti ole rauhatonta. Meillä on ollut perjantaista asti hoidossa Rami ja Jekku. Disasta se on mukavaa, kun saa painia aina, kun huvittaa.  Ja aika usein tosiaan huvittaa. Ne eivät kuitenkaa pidä muuta kuin töminää painiessaan, eivät ollenkaan murise tai hauku, joten sekin on aika hiljaista puuhaa.

Ekana iltana Jekku oli hirveän arka. Lähti karkuun, jos sitä yritti silittää. Rami on päättänyt, ettei juurikaan poistu päätyovelta, josta se on sisäänkin tuotu, vaan nukkuu siellä koko ajan.  Jekku nukkui siellä ekan yön, mutta viime yönä jokin tuhisteli kovasti sängyssämme ja kun heräsin katsomaan, mikä se on, niin Jekku se siinä nukkui, pää ukkokullan tyynyllä. Hyvin on siis kotiutunut.

Yhteiskuva kuistilla. Oli aika vaikeaa saada ne kaikki samaan nurkkaan.

Juhannus on muuten mennyt aika perinteisesti. Torstaina jo aloitettiin kylpytynnyrillä. Se lämpenikin juuri sopivasti myrskyn ja sähkökatkoa ajaksi, joten siellä oli mukavaa köllötellä, kunnes saatiin sähköt takaisin. Satoi aika lailla, mutta ei tuullut, mukava fiilis.

Aattona sitten laitoin perinteisesti ruokaa - lohta, silliä, uusia perunoita ja pihvit. Vieraana oli Laura-täti ja anoppi. Edelleen siis aika rauhallista menoa, niin kuin tämmöisille vanhoille sopii. Ruoka oli hyvää ja sitä oli liikaakin. Minäkin keskeytin karppauksen uusien perunoiden ja saaristolaisleivän vuoksi. Turhan ankara ei kannata itselleen olla, kyllä juhlapyhistä pitää voida nauttia.

Juhannuspäiväna sain sitten mahdollisuuden lopultakin kokeilla Disan paimennusintoa.  Se otettiin pienempään aitaukseen yhdessä vanhempien ja rauhallisempien emolampaiden kanssa.  Niiden etupäät olivat aika pelottavat ja ne uskalsivatkin haastaa pienen, epävarman koiran kääntymällä sitä kohti möllöttämään. Disa kuitenkin innostui hommasta aika lailla etenkin kun se sai avukseen kokenemman paimenkoiran.

Tässä jo uskalletaan ajaa ihan takana.

Muutaman kerran jo taisi Disa näykätäkin lampaita takakoivesta.

Kun Disan vuoro loppui, se ei olisi millään malttanut olla aitauksen ulkopuolella ja napitti koko ajan lampaita tarkkana ja välillä kiivaastikin haukkuen. Kyllä siitä varmaan paimenkoira saadaan...

Lauma on aina tosi pienessä nipussa, kuin yhtenä eläimenä

 Tuolla on lisää kuvia paimennuksesta.

 Lupasin tänään käydä ruokkimassa ja antamassa vettä lampaille, kun muut ovat ranch-kilpailuissa.  Kun menin laitumelle, ei lampaita näkynyt missään ja oli aivan hiljaista.  Sitten äkkäsin laitumen alalaidassa pari heiluvaa korvaa. Koko jengi  oli päivänokosilla eikä niitä näkynyt juuri ollenkaan.  Kun kävelin varmuuden vuoksi katsomaan, että kaikki oli ok, lampaat lähtivat seuraamaan minua.  Tuli sellainen Hamelinin pillipiipari -olo, kun ne kävelivät perässäni laitumen päästä toiseen. Kauroja ne eivät sitten kuitenkaan syöneet vielä, vaan lähtivät jonnekin toisaalle heinää syöden. Olin kai aika kyllästyttävä johtaja sitten loppujen lopuksi.

Isíng on taas kipeä. Se alkoi viikolla oireilla toista etujalan kaviotaan.  Onneksi sain nopeasti Mikan kengittämään sen ja toteamaan, ettei mitään kauhean pahaa näkynyt pahasta ontumisesta huolimatta.  Siirsin nyt kaikki hevoset takaisin kuivalle heinälle, jos oireilu johtuikin osittain vihreästä. Ising onkin tuon jälkeen jo paljon paremman oloinen. Ikävää, että tuosta tuntuu tulevan tuollainen riesa...

No, vielä on viikko töitä ennen kolmiviikkoista kesälomaa, joten Isíng ehtii mahdollisesti kuntoutua loma-ajakseni.  Lasken jo päiviä lomaan...

Kesän keskellä

Kesä on tässä ja nyt. Minulla on ollut pitkä viikonloppuvapaa - 4 päivää tätä ihanuutta. Olen mennyt vailla tavoitteita ja suunnitelmia ja se on kyllä parhautta.

Torstaina ja perjantaina minulla oli ilo seurata ystäväni Sadun Hestbakki-hevostallin hevosten muuttoa välillä Karjalohja - Lohja. Tallilla on 30 issikkaa ja kaavailuissa oli, että 12 niistä muuttaisi vaeltaen tämän noin 50 km lenkin. Helatorstaina klo 12 starttasi Karjalohjan Lasolan kartanolta 11 kpl hevosia määränpäänään Sammatin kirkonkylä, jonne hevoset jäisivät yöksi lepäämään.

Kävin autolla Sammatissa vastaaottopaikalla ja kuskasin muutaman ratsastajan - yksi oli osunut vahingossa Lohjalle menevään autoon - Karjalohjan kautta Lohjalle Vaanilan kartanolle hakemaan omia autojaan. Kyllä oli nauravaista, onnellista ja väsynyttä porukkaa.

Tölttijoukko tammikujalla

Seuraavana päivänä ratsastajat jatkoivat Sammatista Lohjalle ja kävimme ottamassa matkalaisista valokuvia Laakspohjan kartanon arvokkaalla tammikujalla.

Perillä Vaanilan kartanon koivukujalla ratsukot olivat perjantaina viiden maissa. Nauravia onnellisia naamoja oli mukava valokuvailla. Varmaan esimerkiksi nämä nuoret, jotka näitä vaelluksia ja hevostouhuja yhdessä tekevät, kasvattavat välilleen arvokkaan ystävyyden, joka toivottavasti kestää läpi elämän.

Me teimme sen! 50 km  ja 2 päivää onnellisesti takana .

Tänään kuskasin ensin 5 säkkiä turvetta (á 85 l) kasvihuoneeseen.  On helle, joten hiki irtosi mukavasti. Sitten istuttelin sinne 6 tomaatintainta: lajikkeina tumbler - luumunmuotoinen pensastomaatti, roma - keltainen pensastava kirsikkatomaatti sekä tigerella - punaraidallinen aikainen soikea munatomaatti. Lisäksi laitoin kolme kasvihuonekurkun tainta ja kylvin rivin salaattia siemenistä, jotka ostin viime kesänäViipurin kauppahallista.

Terhakat tomaatinalut

Kurkuntaimet alullaan.

Kurpitsat odottaa vielä vuoroaan

Vielä olisi pitänyt laittaa kurpitsan- ja kesäkurpitsantaimet pariin lantakasaan kasvihuoneen taakse, mutta ne jäivät odottamaan, että ukkokulta ottaa ensin nokkospöheikön kasan päältä pois.

Mielestäni tässä on aivan tarpeeksi puuhailua yhden päivän osalle.  Siirryn lepotilaan.

Yhtä juhlaa!

Tämä toukokuu on yhtä juhlaa. Äitienpäivä, Pikku-Wilman syntymäpäivä, omat synttärini ja vielä ukkokullan Laura-tätikin juhlii loppukuusta syntymäpäiviään. Eläimistäkin Félagi ja Marilyn ovat syntyneet toukokuussa. Näitä jälkimmäisiä ei kyllä ole juhlistettu mitenkään. Liputuspäiviäkin on toukokuussa roppakaupalla.

Viime viikonloppuna oli lauantaina Wilman 6-vuotis -syntymäpäiväjuhlat ja sunnuntaina oli ensin päivällä meillä kotona omat synttärikahvitukseni ja illalla sitten olimme porukalla syömässä Villa Haikarissa. 9-henkinen pöytäkunta oli iloinen ja ruokakin oli hyvää. Hyvää oli päivällä itselleni ja ukkokullalle laittamani pihviateriakin.

Karppaajan ei tarvitse nälkää nähdä!

Päivällä oli tietenkin vierailulla myös Lahtisten Finna-koira. Jatkuva paininjytke kävi Finnalla ja Disalla. Jossain vaiheessa tyttöset pulahtivat hieman kuraojassakin. Ikävä kyllä se oja oli se, jonne likakaivosta ylivaluvat vedet laskevat, joten pihalle iloisena porhaltava koirapari oli melko huima näky. Tuoksusta emme tässä edes puhu.

Disan tassuthan ovat valkoiset normaalisti.

"Mutakettuja" kaksin kappalein.

Kuusi vaahdotuskertaa koirashampoolla tarvittiin ennenkuin koiralapset olivat taas normaalin väriset. Onneksi olin juuri edellisenä päivänä ostanut pullollisen shampoota.  Olen useasti maininnut, että Disaa ei tarvitse pestä, vaan se kuivuessaan ja ruohossa juostessaan puhdistuu aivan kuin itsestään. Rajansa tuntuu olevan silläkin piirteellä.

Tämä viikko on ollut aika koiravoittoinen. Pikkupeikko on Lahdessa 4 päivää muotoiluinstituutin pääsykokeissa ja Karma & Louhi ovat olleet meillä hoidossa. Suhteellisen rauhallisesti ovat päivät menneet. Välillä Louhi saa jotain haukkukohtauksia ja se kyllä riipii korvia ja hermoja. Samainen tyyppi suolistaa jatkuvalla syötöllä pehmoleluja ja täytemateriaalia on ympäri asuntoa. Onneksi kuitenkin suolistaa elottomia otuksia, joiden jämät saa mahtumaan imuriin.  Lisäksi Disa ja Louhi tulevat hyvin juttuun ja onhan se mukavaa, kun on aina painikaveri tarjolla, kun painituttaa.

Perhepiirin koiralauma kasvoi kuulemma taas eilen yhdellä, kun Mikko ja Suvi saivat kotiinsa 5-kuisen sekarotuisen Jekun. Hyvällä tuurilla talossa on siis "omasta takaa" 8 koiraa, kun perhe kokoontuu yhteen: 2 cairnterrieriä, 2 islanninlammaskoiraa, 2 malinoisia ja 2 sekarotuista. Toivottavasti en jonain päivänä sorru ottamaan niitä kaikkia hoitoon samana viikonloppuna...

Mutta nyt työn pariin. Päivä näyttää kovin kauniilta ja aurinkoiselta, mutta onneksi ulkona on niin kylmä tuuli ettei sisällä istuminen kauheasti harmita.

Skumppaa ja mansikoita...

... niistä on hyvä äitienpäiväaamiainen tehty.

Kuplivaa kevään riemua. Onnittelut kaikille äideille.

Aamulla Pikku-Disa herätti normiaikaan klo 6, piippasi kuin paraskin herätyskello.  Pihalla piipahduksen jälkeen jatkoimme unia melkein kahdeksaan asti. Ukkokulta oli hankkinut kauniin ruusupuskan ja keitellyt aamukahvit.  Aamukahvin jälkeen kävimme hoitelemassa hevoset ja mummolassa onnittelemassa mummoa.

Mikko ja Suvi tulivat aamiaiselle - hiukan heillä on kiirettä, kun Suvin piti ennen iltavuoroa ehtiä kaikkien äitien ja isoäitien luokse vierailemaan.  Meillä oli tarjolla juustopekonimunakasta, mansikoita ja skumppaa.  Hyvä hetki aurinkoisella kuistilla.

Nyt on sopiva hetki käydä aamupäivätorkuille.

Aina odotetut hiirenkorvat koivussa tuovat kevään ilon.

Tasapaksua arkea

Vappukin meni jo. Ei mennyt niin railakkaasti kuin nuoruusaikoina. Lämmitimme kylpytynnyrin ja istuksimme siellä ukkokullan kanssa Fresitaa skoolaten. Illalla syötiin perinteisiä dippijuttuja, lihapullia, prinssinnakkeja, kurkkua ja kukkakaalia sekä perunasalaattia. Vappuviikonloppu oli kolea eikä houkutellut laisinkaan ulkoiluun, joten sisätiloissa meni suurin osa ajasta.  Ensi viikonlopusta on luvattu lämpimämpää.

Vapunpäivän aamuna jouduimme murtautumaan mummolaan, mummo ei ollut päässyt sängystä ylös. Mitään varsinaista syytä asialle ei löytynyt, mummoa vain huimasi. Ambulanssiväki totesi mummon kuivuneen, joten ehkäpä huimaus johtui sitten siitä. Eilen mummo pääsi kotiin terveyskeskuksen vuodeosastolta, ehkä aavistuksen huterampana kuin edellisviikolla, mutta varsin nopsaan nousi mummon jalka, jotta pääsisi autoon ja pois tylsästä sairaalasta. Ensi viikolla tulee kotiapu kartoittamaan tilanteen ja mummo saanee jonkin verran kotiapua. Hyvä niin. Hieman olin paikoitelleen pettynyt terveyskeskuksen toimintaan, saimme mm. yhdessä vaiheessa tiedon, että mummon jalka oli murtunut.  Seuraavana päivänä selvisi, että kyseessä olikin naapurihuoneen mummo... huoh. Mummon suurin ongelma lienee kuitenkin vanhuus - onhan sitä lasissa jo melkein 90 vuotta.

Tänään on perjantai. Viikko on mennyt kokonaan etätöissä. Varsin paljon sitä säästää aikaa ja rahaa, kun ei tarvitse lähteä konttorille hommiin. En kyllä tiedä, mihin sen säästyneen ajan olen käyttänyt. Olisipa muuten metkaa, kun voisi oikeasti säästää aikaa. Minä ainakin panostaisin enenmmän vapaisiin ja viikonloppuun, jos sellainen mahdollisuus olisi olemassa.

Keskiviikkona työporukkaamme oli kutsuttu Rush'n konserttiin. Varsin rajua rokkia pojat soittivat, vaikka olivatkin ulkonäöltään lähinnä kuin eläkkeellä olevia konttorirottia.  Etenkin rumpusoolot olivat mahtavia.

Valtavan kokoinen, hyvälaatuinen screeni oli show'n oleellinen osa.

Huomasin kyllä tulleeni vanhaksi ja rutinoituneeksi, kun kelloakin katsomatta tiesin, että se on 22 ja minulla nukkuma-aika. Urheasti kuitenkin jaksoin konsertin loppuun asti. Eilinen päivä oli kyllä aika unelias, kun en päässyt aamulla suihkuun. Oli unohtunut öljyn tilaus ja se oli lopussa, joten oli tarjolla vain kaivokylmä suihku. Olisihan se tosin virkistänyt, mutta päätin jättää kokeilematta.

Mutta nyt työn kimppuun - illalla ehkä voisi jaksaa ratsastaakin. Kaisa on luvannut tulla avustamaan hevosten valokuvauksessa.  Tilasin Kaakkolan satula-auton ja sinne on hyvä toimittaa valokuvia etukäteen, jotta tietävät, millaisia satuloita ottavat mukaan.

---

"En tarvitse mitään niin paljon, kuin hunajaa..." sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua "...paitsi ystäviä.." Ystävyys on sitä kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystäväänsä. Silloin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti niin, että kaikki rypytkin siliävät. - Nalle Puh

Jackpots!

Pääsiäinen oli ja meni. Oli kyllä odotusten mukainen: joutilas ja silti mukavan touhukas viikonloppu.  Sää helli suomalaisia lähes helteellä.  Mahtavaa, että joskus osuu noille pitkille vapaillekin kaikki kohdalleen.

Ratsailla olin joka päivä. Palmusunnuntaina oli Vaanilan kartanossa Hestbakkin siivoustalkoot. Olin ajatellut mennä mukaan auttamaan, mutta sitten päätinkin lähteä Félagilla metsän poikki katsastamaan paikkaa. Sää oli mahtava: aurinkoa taivaan täydeltä ja lähes 20C lämmintä.  Ruunapoika oli innoissaan uusista maisemista. En halunnut toipilasta rasittaa liian kovalla menolla, mutta laitoin sen liikkumaan reippaassa käynnissä tai ravissa koko reissun.

Kun pääsimme perille, hirnahteli Félagi aivan innoissaan uudesta miljööstä. Se selvästi kuvitteli, että saa tavata uusia hevosia ja oli niin pörheänä.  Laitoimme Félagin lepäämään ensimmäiseen karsinaan vesiämpärin kera. Sitä ei yhtään haitannut ympärillä hääräävä talkooporukka: yhdellä oli sirkkeli, toisella vasara, kolmannella luuta ja neljäs pörräsi imurin kanssa. Poika vaan kurkisteli paksun otsatukkansa alta kiinnostuneena: Mitä te teette?

Jännää olla uudessa paikassa!

Kotimatka sujui mallikkaasti - noin tunti meni sinne ja tunti takaisin. Pääosin käyntiä, vain pari pätkää ravattiin, jottei poika kyllästyisi ja rasittuisi liikaa.

Yksi hassu viikonlopun vieras oli Finna.  Osa porukasta oli päättänyt haravoida mummon pihan ja Finna syöksyi ensimmäisenä isoimpaan lehtikasaan sellaisen nähdessään. Varsinainen lapsonen!

Kyllä lehdet lentää ja kahisee kivasti!

Jos oli viikonloppu säineen ja puuhineen varsinainen jackpot, niin tiistaina sain ihan oikean - varmaan ainukaisen elämässäni - jackpotin. Mikkopoikani kertoi muutama viikko sitten voittaneensa 700€ RAY:n nettipeleistä ja minäkin rekisteröidyin sinne pelaajaksi kokeillakseni onneani. Tiistaiaamuna koneeni näyttö näytti ensin tältä:

2€ panoksella 4 659,67€ - ei huono!

Siirsin 4600€ välittömästi pankkitilille ja jatkoin vielä muutaman pelin ja sitten näytti tältä:

Melko uskomatonta tuuria!

Olin juuri edellisenä päivänä Kaisalle sanonut, että pitää laittaa rahaa sukanvarteen, jotta voisi hankkia heposille sopivammat satulat, kun niiden vartalot ovat niin paljon muuttuneet viime aikoina. Nyt voin tilata sataula-auton paikalle huolettomin mielin, vaikka en ihan kaikkea rahaa tuohon laittaisikaan.

---

Mutta kaipa se on taas töihin käytävä, senhän tietää suomalainen sananlaskukin:

Jokaista juhlaa seuraa arki.

Joutenoloa tiedossa

Ohra iti parissa päivässä - niin on meilläkin pääsiäinen sisällä.

Pitkät pyhät edessä: Pääsiäinen ja neljä vapaapäivää perätysten. Juuri nyt sataa kaatamalla, mutta sateen pitäisi loppua pian ja sitten kuulemma alkaa lämpöinen viikonloppu. En ole varannut itselleni sen suuremmin ohjelmaa pyhien ajaksi: ratsastusta, koiralenkkejä ja koirakavereita, pyykinpesua ja ennenkaikkea lepoa. Ehkä piipahdan Hestbakkin talkoissa, ehkä en.

Täksi illaksi ovat Kake, Arska ja Wilma kutsuneet saunomaan ja syömään ylämökille. Enpä muistakaan, koska joku olisi kutsunut minut syömään. Virkistävää vaihtelua, kun yleensä itse häärään kapustan varressa.

Viikonlopun onnellisin taitaa olla Disa, joka on kolmen viikon juoksun jälkeen taas saanut olla vapaana.  Kyllä se on juossutkin - riemukasta on meno.  Mukavaa on se, ettei se ole paria satunnaista auton-perään-peltoa-pitkin -hurhadusta lukuunottamatta yhtään yrittänyt karata, vaan tottelee aivan entiseen tapaan.  Eilen tallin päädyssä, kun kutsuin sitä, jottei juoksisi tielle - se pysähtyi ja kääntyi niin nopsaan, että teki kuperkeikan.

Keskiviikkon kävi kengittäjä: kaikki issikat ovat nyt terveitä ja nyt niillä on kesäkengät alla - Félagi ja Ísing alkavat kerätä kuntoa ja etenkin Ísing on selvästi tohkeissaan siitä, että sillä taas ratsastellaan. Vissa taas on saanut hieman solakamman muodon ja näyttää aika kivalta. Tämä tuo mukanaan yhden pulman: satulat. Pitää pikkuisen laittaa sukanvarteen talteen, että saan satula-auton paikalle ja voimme katsastaa jokaiselle sopivan.

Romeo pääsi tänään omalle laitumelleen - pientä heinnännysää siinä kasvaa, vaikka onkin melko pahasti sammaleen vallassa. Muutan Romeon omaan pihattoonsa tämän viikonlopun aikana ja siirrän vedenkeittimen sinne, jotta saan tehdyksi Romeolle edelleen lämmintä greenlinepuuroa, joka on sen elämän pelastus.

Joka päivä minua hämmästyttää se vauhti, jona kevät tänä vuonna tuli. Lunta on vain muutamassa paikassa ja uskoisin, että tämänhetkinen rankkasade vie nekin kokonaan mennessään. Itseasiassa ihan mukavaa, että sataa - se tekee ilmasta raikkaan ja vie talven pölyt mennessään.

Joutsenet ja kurjet toitottelevat päivittäin ja pikkulinnut ovat aamuisin jopa häiritsevän meluisia. Maalaiselämän melut ovat kyllä aika mukavia.

---

Nyt pyykkikoneen kimppuun.

Hyvää hopeahääpäivää, kulta!

Minä: Huomenta, onkos tänään jotain erityistä?
Hän: Ei, ihan normipäivä, flunssaa pukkaa.
Minä: Hyvää hopeahääpäivää, kulta.
Hän: Ai, miten se tällain maanantaina? (Hymy)
Minä: Jaa-a, eikö ole hämmentävää. (Hymy)
Hän: Yhtään muistanu. Miksei missään ollu keltaisia lappuja seinällä.
Minä: Niinpä. Tuot sitten kukkia illalla, jos muistat. Ajele erityisen varovasti ja hyvää työpäivää.
Hän: Oikeestiko me oltiin tosiaan Lapissa viikko ennen Vappua eikä ollut noin sohjoista?
Minä: Oikeesti oltiin. Silloin oli vuodet kylmempiä. 
Hän: Näkemisiin. (Lähtee töihin.)

Kevät on tullut etukuistillekin.

---

Harvahampaita tai muuten höpsöjä

Torstaina kävi kahden naisen tehotiimi raspaamassa ja rokottamassa hevosporukan. Ensiksi käsittelyyn otettiin Romeo, jonka hampaistosta olen jo tuoksunkin vuoksi ollut huolissani.  Enpä ollut turhaan - kolme hammasta jouduttiin ottamaan pois ja kuulemma ainakin kolme lisää ylhäällä heiluu.  Niiden tilanne tarkistetaan syksyllä uudelleen. Kaikki kolme pois otettua hammasta olivat äärimmäisen huonossa kunnossa. Jäljelle ei jäänyt kuin muutama hammas taakse. Etuhampaisto on olemassa ja sillä Romeo ilmeisesti vetää ruuan suuhunsa ja sitten lähinnä ikenien avulla se saa syödyksi.

Minna tosin ilokseni sanoi, ettei ole koskaan ennen nähnyt hevosta, jolla olisi noin surkeat hampaat ja joka silti olisi noin mahtavassa kunnossa. Romeo on itseasiassa pulskanpuoleinen ja hyvinkin reipas. Nytkin kun otin sen riimuun otsatukasta kuljettelun sijaan, se ilahtui suunnattomasti ja lähti heti laukkaan. Silti mielessä on pieni haikeus, eikpä tuokaan kullanmuru loputtomiin voi elää.

Muiden hevosten hoito meni mallikkaasti, vain Vissa piti rauhoittaa. Käsittämätön purenta noilla issikoillani on - viisi vuotta sitten ne oli raspattu viimeksi eikä mainittavia piikkejä ollut kellään. Se, jos joku, on suoraa rahansaäästöä.  Johtunee osittain perimästä ja osittain siitä, että ne elävät niin luonnonmukaista elämää suuressa aitauksessaan, jossa on monenmoista purtavaa.

---

Äijävapaa viikko päättyi viime yönä, kun pojat tulivat Lapin matkaltaan kotiin päivää aiemmin, kun oli kerrottu. Minulle toki oli kerrottu, mutta poikani Mikko halusi yllättää Suvin.  Suvilla olikin jo valtava ikävä ja minusta oli hupaisaa kuulla poikien antamia väliaikatietoja päivän mittaan: nyt ollaan pizzalla, nyt siivotaan mökkiä, huomenna lähdetään klo 7 tulemaan jne.

Suvi ja Rami tulivat taas yöksi, luvassa oli kylpytynnyröintia kaksiteen. Alkuillasta oli vilskettä talossa, kun Pikkupeikko koirineen, Sarkku oliivinenineen, Suvi ja Rami ja meidän perheen koirat olivat kaikki talossa. Pari epäsosiaalista koirapersoonaa piti laittaa omiin huoneisiinsa ja Rami-nössö halusi jäädä ulos, mutta muuten tuvassa paini yhtenä könttänä 6 koiraa sinne ja tänne. Disa oli hiljaisen viikon jälkeen todella mielissään. Se kun ei ole pariin viikkoon saanut juoksunsa vuoksi edes juosta vapaana, niin vaikuttaa välillä tosi masentuneelta.

Talo oli kyllä melko hiljainen sen jälkeen, kun muut, paitsi Suvi, nopeasti vääntämäni illallisen jälkeen lähtivät koteihinsa. Kyllä on kivaa, kun välillä on huisketta!  Oli kyllä rattoisaa istuskella hiljaisessa yössä kaksisteen tynnyrissäkin maailmaa parantamassa.

Yöllä kotiutuneet pojat olivat toivoneet, että saisin pidettyä kylpytynnyrin heille lämpimänä ja laitoin vielä pesällisen sinne, kun poistuimme Suvin kanssa. Tynnyri oli kuulemma sitten liiankin kuuma, joten se ei mennyt ihan putkeen. No, illalla uusiksi sopivammassa lämmössä.

Loppuun pari valokuvaa viikon varrelta ennkuin lähden lauantaipäivän puuhiin.

Suvi imuroi autoni ja aamulla etupenkit näyttivät tältä.

Kleo nappaa nykyisin aina aamuisin leipäpalan Romeon kupista ja kanniskelee sitä sitten suussaan malttamatta syödä sitä. Vaikuttaa hieman hupsulta, mutta sellaistahan omistamisen ilo joskus on.

My treasure!

Kevät-kevät-kevät -jippiaijee!

Tuoksupelargonioiden taimet etukuistilla - kevät!

Nyt on jo tiistai - aurinko ei enää kirvele silmiä, mutta mustarastas huhuilee ikkunani takana. On huikean ihanaa, kun kevät tulee näin valtavalla kohinalla. Metriset hanget ovat jo lähes kadonneet, vaikka luulin, että vielä jussinakin saa lunta katsella. Onneksi olin väärässä. Minähän toki harvoin olen.

Äijävapaa viikko on tullut puolimatkaan. Tuskinpa puuhailen mitään se kummenpaa kuin äijälliselläkään viikolla, mutta tavallaan on mukavaa olla omin nokkinensa, kun harvoin olen.  Sunnuntai-iltapäivällä korjailin hevosaitoja.  Se on oleellinen osa harrastusta, kun hevoset asuvat kotipihalla. Toista tuntia kesti pelkästään se, että nostelin kaikki alalangat maasta ja katselin silmämääräisesti, ettei lanka näytä katkenneen. Joko olen hidas tai sitten aitaus on melko iso.

Kun sain homman tehdyksi, tuli Kaisa taas kopsottelemaan Félagilla yhteislenkille. Minä arvoin itselleni tällä kertaa Vissan. Vissa oli viimeksi aivan "kilipäinen", mutta sunnuntaina se esitti aivan parastaan - se oli niin kuuliainen ja ihana, että harvoin sellaista kokee. Onni on omistaa mukava hevonen.

Karvaa näistä tyypeistä irtoaa mahdottomasti.  Syksyllä katkennut puomi pakottaa harjaamaan hevoset sisällä ja se on kyllä aika aivastuttavaa puuhaa. Olenkin alkanut kerätä irtokarvaa talteen ja nyt sitä on jo lähes saavillinen koossa.  Tänä aamuna katselin, kun varispariskunta kokoili ulkoa itselleen pesäaineita.  Varmaan tulee lämmin pesä, kun siihen käyttää issikanvillaa.  Ajattelin saada jonku kehräämään tuosta lankaa, josko vaikka villasukkia läheisille saisi teetetyksi (tai jopa tehdyksi, mitä kyllä epäilen).

Suvi - miniäkokelas - tuli Ramin kanssa vielä yöksi sunnuntai-iltana.  Istuskelimme iltaa katsellen Idolsien semifinaalia, kummallakin oli ulkoilun hehkuttama posket ja raukea olo. Melkoisen rattoisaa.  Saunan jälkeen olinkin aika aikaisin kypsä unille - etenkin kun herätys oli 5:30, jotta Suvi ehtisi töihin.

Maanantaina piipahdin töissä palaverissa aamupäivällä ja lounaan jälkeen tulin jatkamaan töitä kotiin. Alkuillasta oli taas vuorossa Disan toinen pentuagilitykerta.  Marilyn ei tällä kertaa jäänyt itkemään, vaan posahti varovaisuudestani huolimatta vauhdilla ovesta pihalle treeniliivin innoittamana.  Se kimmahtaa sopivan tilaisuuden tullen jousen lailla ovesta ulos varsin riemukkaana, eikä ole toivoakaan, että se tulisi luokse. Pikkukoiruus on kuitenkin määrätyllä lailla kuulolla ja tällä kertaa kiinnisaamiseksi riitti se, että lähdin autolla kohti peräkylää, kovasti kutsuin sitä takaluukkuun kumikanaa vinguttaen ennen lähtöä. Marilyn meni halpaan ja lähti juoksemaan perääni ja vastaantullut kävelylenkkeijä sai sen napatuksi kiinni heti alkumatkasta.  Palautin tyypin kotiin, annoin sille sonninsutin pureksittavaksi ja niin pääsin lähtemään.

Toisella treenikerralla oli ensin edellisen kertausta. Ensin leikittiin oman ohjaajn kanssa.  Seuraavaksi tarkistettiin oravaistunnan tilanne, mikä ei vielä ihan ollut hanskassa. Disa osaa nousta takajaloilleen, mutta kyykky on hieman hakusassa vielä. No, treenataan lisää.

Kolmas ja neljäs kertausosio oli puomin yli juoksu ja maassa olevien rimojen yli juoksu.  Puomi meni hyvin, Disa ihan hakeutui sille.  Maarimat kopsahtelivat aika lailla, mutta kun muutimme hieman niiden etäisyyttä, meni paremmin.

Lopuksi tutustuttiin renkaaseen. Sepolla oli moottoripyörän irtorengas.  Siihen tutustuttiin ensin siten, että se makasi maassa. Sitten se nostettiin pystyyn ja pentu sai mennä edestakaisin ja aina läpimenosta palkattiin se namilla.  Ihan reippaasti ja pelkäämättä Disa meni renkaasta, mutta ei se kyllä itsestään toimintoa tarjonnut, mitä hiukan toivottiin.  Voipi olla, että koiralla oli hiukan vetoveks, koska tätä tehtiin ihan lopuksi.

Kotiläksyksi saatiin lisää oravaistuntaa ja uutena juttuna tuolin tms. alitusta siten, että laitetaan pikkuhiljaa pyyheliina tuolin päälle niin, että koira joutuu menemään lopulta siten. että pitää tuupata pyyhe päällään pois tieltä.  Tämä helpottaa pussin oppimista sitten myöhemmin.

Nappiajoituksia ja Pikku-Tsunami

Äijävapaan viikon ensimmäinen päivä sujui melko nappiin suunnitelmien mukaan.  Aamulla, kuten eilen jo kerroin, pesin kylpytynnyrin pohjan, täytin tynnyrin ja esilämmitin tynnyriä aamupäivän. Suunnitelmiin kuului lisäksi avotulen poltto pihalla. Leikkimökkimme kuistille pesän tehneet erilaiset vettyneet pakkauslaatikot - TV, näyttö, kylpyhuoneen kaappi, tiesmitä... ovat aina ärsyttäneet minua, koska ne ovat lähes ensimmäisinä silmissäni, kun ajan pihaan.

Oli kyllä ihanan keväinen olo, kun aamupäivän kuljeskelin kylpytynnyrissä loimuavan uunin ja etupihalla roihuavan nuotion välillä pitäen yllä tulta molemmissa. Savun haju, melkein liian kirkas auringonpaiste, leppeä tuuli - kaikki ne kuuluvat kevääseen.

Seuraavana ohjelmassa oli kauppareissu.  Aamusella olin tutkaillut karppaus.info -sivustoja jä päättänyt klassisen pääruokani uunilohen lisäksi tarjota alkupalaksi täytettyjä herkkusieniä ja jälkiruuaksi suklaamoussea. (Mihin sitä joutuisikaan ilman netin loistavia reseptilinkkejä.) Starkista samalla noudettu ilmainen puukuorma -Kiitokset taas Arskalle, konjakkia luvassa- kulki kiltisti pomppien perässäni aurinkoista tietä ajellessani ja olin lähes aikataulussa, kun tulin kotiin. Ehkä puolisen tuntia liian kauan meni reissussa, koska tie oli niin kaameassa kunnossa, etten peräkärryllä uskaltanut ajella normaalivauhtia.

Olin juuri virittelemässä alkuruuan tekoa, kun Kaisa soitteli ja kyseli, joko saisi lähteä tulemaan - Félagia oli kuulemma pikku heppatytöllä jo kaamea ikävä. Olin ajatellut kohta soittaa ja kehottaa lähtemään, joten nappiin meni ajoitus. Tein alkuruuan, uuniperunat ja jälkiruuan valmiiksi sillä aikaa, kun Kaisa ihasteli akvaarioni uusia pikku asukkeja - rusokiilakylkiä ja muitakin vipeltäjiä.

Ison akvaarion omaa kasvatustoimintaa pieni mustamolli. Taustalla uusin kasvihankintani - hatturuoho.

Pikkuakvaariossa on nyt varmasti noin 60 - 80 eri-ikäistä ja -väristä platynpoikasta. Noin 8 valkoista taitaa olla uusinta kantaa. -Anteeksi kuvanlaatu, mutta nämä ovat vain 2 mm mittaisia. -

Kun sain ruuat jääkaappiin, alkoi olla jo kiire. Kovistelin Kaisaa, ettei sitä hevosta sitten lääpitä tuntikausia - 5 min ja ratsaille, jotta ehditään saada ruoka valmiiksi klo 19:ksi.  Samassa tuli tekstari, jossa yksi illallisvieraista ketoi myöhästyvänsä vähän, jotta ehtisi liikuttaa kaikki hevoset. Siirrettiin illallisen alkua puoli tuntia. Nappiin meni taas tämäkin.

Suvikin ehti porukkaan, joten saimme kopsotella kolmisteen aurinkoista maantietä.  Kaisalla ja Félagilla tosin taisi olla aika yksinäistä välillä, koska Ísing ja Jekki painelivat laukkavauhtia 33km/h ja Félagin maksiminopeus on 24 km/h. Silti oli kivaa ratsastella yhdessä.  Porukalla laitoimme hikisille hevosille takit päälle,  annoimme vedet hevosille ja Romeolle yöruuat. Mukavaa vaihtelua minulle, joka yleensä puuhastelen yksin tallilla. Tosin eihän kukaan nyt niin hyvin osaa, kuin minä, joten koko ajan piti jotain neuvoja antaa toisille. Hymyhuulin tytöt jaksoivat, kävivät varmaan vuorotellen sitten piilossa puimassa nyrkkiä tai jotain besserwisserille.

Meitä oli viisi "hevoshullua" naista illallispöydässä - hyvin maittoi ruoka kaikille ja juttu kulki, vaikka kaikki eivät olletkaan keskenään ennestään tuttuja. Neljä meistä meni sitten loppujen lopuksi pönttöön, viides notkui tarjoilijana pöntön ulkopuolella viihdyttämässä pöntössä olijoita.

Kaisa oli tuonut minulle lahjaksi pienen vaaleanpunaisen kumiankan ja pönttöön mennessä tytöt heittivät sen iloisesti keskelle pönttöä kellumaan.

Pikkuankka ei ihan hallinnut uintia tai sitten se oli juopahtava (kuten lahjansaajakin...), kun ei yhtään kestänyt pystyssä.

Kun me hoikat ja tiukkapeppuiset ratsastajattaret olimme päässeet pönttöön, oli ehkä hieman vettä luiskahtanut pöntön laitojen yli ja hetken kuluttua aloimme kaivata pientä kumiankkaamme.  Voi ei, tämä pienimuotoinen tsunami oli vienyt pikkuisemme laidan yli. Sieltähän se löytyi sitten hangelta vain muutaman metrin päästä ja pääsi taas näyttämään uimataitojaan.  Samalla se sai sitten nimenkin itselleen: Tsunami.

Aamulla Pikku-Tsunami odotteli kylpyyn pääsyä turvallisesti tynnyrin laidalla.

Pöntössä juttu luisti ja aika kului nopeasti.  Kivan illan päätteeksi jäivät Suvi ja Rambo vielä yöksi, mutta muut juhlijat lähtivät autoilla kohti kotiaan. Pikkuisen piti vahtia, ettei kukaan heistä vienyt mennessään Disaa, joka oli tapansa mukaan hurmannut jokaisen lempeällä tuppautuvalla tavallaan.

Tässä iässä rajut juhlat päättyvät jo klo 23:55. Sinänsä hyvä, koska 5:45 herättelin Suvia aamukahville, jotta hän ehtisi aamuvuoroon töihin.  Nyt kello on 9:30 ja olen hoidellut tallihommat ja kaikki 4 koiraa ja kirjoitellut tätä kaikessa rauhassa. Seuraavaksi on päivän ohjelmassa aamupäivätorkut ja sen jälkeen "Katsotaan, mitä keksitään".

Kevätkivaa

Maanantaina alkoivat kevään koiranilmat. Kylmää vettä satoi taivaan täydeltä. Lähes kaikki Suomen konttorirotat luultavasti kauhistelivat sadetta ikkunoistaan kehuskellen mielessään "koulutuksen takaamaa siistiä sisätyötä".  Tuota tosin itsekin kiittelin, mutta samalla myötätuntoni oli pikkupeikon matkassa hevostallitöissä.  Tosin enpä tiedä, oliko hän työvuorossa, kun liiemmälti ei ole itsestään ilmoitellut. Se lausahdukseni pikkupeikon kuulumisista ei kohta ole edes mikään vitsi, että "eipä ole mitään kuulunut, on vissiin rahat riittäneet".  
*Mistähän peikko aavistikin virtuaalijäkätykseni, juuri kun olin kirjoittamassa tätä pärähti puhelin ja ei- ei tarvinnut rahaa - yhden puhelinnumeron vain!*

Koiranilma tai ei, maanantaina oli vuorossa Disan eka pentuagilitykerta - onneksi nykyisin treenaillaan sisähalleissa, sopii myös tämmöisille säärajotteisille vanhemmille ihmisille (suom. huom "kermaperseille"). Yritin lähtiessäni piilottaa treeniliivin reppuun, ettei Marilyn masentuisi.  Luulin, ettei se tajuaisi koko asiaa, koska on taas viettänyt eteisen nurkassa hiirentuoksuja vikisten ainakin viikon - uloskin on saanut kaulapannasta kiskoa.  Erehdyin pahasti.  Kun tungin juustolla ja kissannappuloilla täytettyä treeniliiviäni reppuun, oli pieni musta nenä välittömästi vieressäni ja trimmaamaton porkkanahäntä huiskasi riemuissaan. Hieman syyllisenä kerroin Marilynille, että nyt on Disan vuoro. Oven ulkopuolelle kuului Marilynin itku - ei haukku, ei ulvonta - oikeasti pikkuinen koira itki. Huoh.


Disalle oli ostettu uudet turvavyöt, jotta pikkuinen voisi istuskella vieressäni matkan aikana.  Se onkin aina repsikan paikalla tosi kiltisti ja tuijottaa napakkana eteensä. Olimme paikalla yli-innokkaina aivan liian varhain ja vettä satoi lotisemalla. Kylmää vettä. Minulla oli öljykangastakkini päällä, mutta toki sen kaula-aukosta lirisi niskaani hyhmäistä vettä. Onneksi en ollut ainoa, Eijakin jo hytisi märkänä pikkuisen partacollietypykkänsä kanssa pihalla. Hän oli fiksuna varautunut sadevaattein - tosin jostain syystä ne olivat repussa - eivät päällä. Heh. Naisen logiikkaa, oletan.

Eka "vaaviagilitytunti" oli nopeasti ohi. Sporttikoirahalli vaikutti aika kivalta treenipaikalta eikä sinne ollutkaan kotoa ihan niin pitkä matka kuin kuvittelin. Meitä oli neljä ryhmässä, joten saimme kyllä kivasti treeniaikaa. Ensin harjoiteltiin ohjaajaan keskittymistä. Disa osaa aika hyvin tuijottaa namia ja minua vaikka paikalla olisi muita koiria, vaikkei se kauhean ahne olekaan. Harmillista, että en osaa leikkiä koiran kanssa. Leikkikoulutkin on käyty, mutta en vaan osaa. Ilmeisesti koirani tietävät, etten ole erityisen ihastunut repimisleikkeihin. Pikkupeikon kanssa koirat kyllä leikkivät repimisleikkejä, joten se on minusta kiinni - ei koirasta.

Seuraavaksi laitettiin koira juoksemaan maassa olevan puomin yli namivanaa seuraten. Kaikki tekivät tuonkin tosi reippaasti ja varmasti.

Kolmenneksi harjoiteltiin oravaistuntaa. Se saatiin kotiläksyksikin. Oravaistunta kehittää kuulemma takajalkojen tuntemusta ja opettaa koiraa ponnistamaan oikein.

Neljäs tehtävä oli laittaa koira juoksemaan maassa olevien rimojen yli ja palkata se eteen - ei kädestä.  Arvatkaapas muuten, muistinko palkata eteen? Tässä harjoituksessa on ideana saada koira tiedostamaan kaikkien jalkojen liike. Takajalat saattavat aluksi töksähdellä rimoihin, mutta se ei tunnu kivalta, joten koira oppii äkkiä sijoittamaan jakansa oikein.

Lopuksi otettiin ohjaajasta irtoamisharjoitus eli koira laitettiin kirmaamaan "Nakkisetä-Sepon" perään. Tätäkin pitäisi harjoitella kotona. (Arvatkaapas, olenko muistanut harjoitella kotiläksyjä juuri yhtään?)

Ei jaksanut Disa enää kotimatkalla seurata liikennettä. Ihan kohta se nukahtaa taas...

Vaikka tehtävät olivat helppoja oli pikkuinen ihan uninen, kun päästiin autoon. Loppuillan se retkotti  reporankana eteisessä. Maalaiskoiralle uudet asiat ja uusi paikka olivat selvästi tuottaneet päänvaivaa. Ihan kiva, että maanantai-illoille on odotettavissa jotain kivaa. Yleensä maanantait ovat olleet enemmän tai vähemmän väsymyspäiviä.

Nyt on jo lauantai eikä ole koiranilmasta tietoakaan. Kevätsade on hävittänyt lumet kokonaan monesta paikkaa ja juuri nyt aurinko paistaa kirkkaasti.  Ukkokulta ja poikamme lähtivät aamulla hiihtolomalle Pyhätunturille, joten vuorossa on "äijävapaa viikko". Aloitin sen reippaasti aamulla klo 7 hinkkaamalla kylpytynnyrin pohjaa kaakelinpesimellä ja saunanpesuaineella. Kuvitelkaa pikkupakkanen ja kaivokylmä vesi, niin tiedätte, miten paljon se virkistää.

Nyt tynnyriin on jo vesi valumassa. Illalla tulee kylävieraita kylpemään ja sitä ennen Kaisa ratsastamaan. Minä taidan siirtyä siivoilemaan, ensin akvaario ja sitten muuta, varmaan voisi pihalle laittaa pienen vainovalkean ja poltella pahveja ja muuta roskaa. Ja jos vaikka pieniä puroja tekisi kuraiseen tiehen. Se se on parasta keväässä.

Parasta ennen...?

Eilen oli radiossa keskustelu, jossa mietittiin ihmisen parasta ennen -päiväystä. Monet ehdottivat kihlasormuksissa olevia päiviä ja monet hautakiveen kirjattua. Eri tavaroilla on erilaiset päivämääräjutut - joihinkin merkitään parasta ennnen ja jotkin viimeinen käyttöpäivä. Välillä hämmästyttää, kun viimeinen käyttöpäivä on mennyt jo aikaa sitten eikä tuotteessa näy mitään vikaa.

Niinhän se on ihmisissäkin - aina ei huomaa, että toinen tuntee jo elämänsä menneen ohi ja olevansa ihan käyttökelvoton - tosissa ihmisissä se näkyy hyvin: joku on masentunut ja luovuttanut siinä tilanteessa, jossa toinen menee iloisena ja toiveikkaana eteenpäin. Jollekin pieni vastamäki voi olla ylittämätön vuori - ei löydy enää muuta konstia kuin jäädä istumaan ja itkemään kovaa kohtaloaan.

Milloin se sitten on omassa elämässäni ollut parasta?

Lapsena tietenkin - kesät olivat kauniita ja pulutkin lihavampia. Muistoissa on ihania aamuvarhaisen hetkiä vaarin kanssa merellä, kun hän kärsivällisesti opetti pientä natiaista soutamaan verkkoja. Ihan pienenä istua napotin kokkatuhdolla odottamassa, josko verkosta nousisi iso hauki tai pienen pieni merenneito. Merenneitoa ei koskaan tullut eikä merihevosta, mutta aina oli jännittävää odottaa ja nähdä mahdollisimman pian veden alta tulevasta verkosta kala ja tunnistaa, mikä kala sieltä on tulossa. Oli myös ihanaa herätä siihen, että vaari toi kupillisen auringon kuumentamia mansikoita aamupalaksi. Heti herättyä piti juosta naapuriin, jotta saisi taluttaa lehmän navetasta laitumelle muutaman sata metriä. Yhtenä kesänä sain naapurista kukkopojan ja se kesyyntyi ja juoksi perässäni joka paikkaan. Kun olin uimassa, kukko juoksi hädissään kohti aaltoja kaameasti kiekuen. Kun juoksin kyläkauppaan ostamaan jäätelöä, se istui kaupan rappusilla odottamassa omaa vohvelinpalaansa. Koko kesä juostiin paljain jaloin ja jalkapohjista tuli paksut kuin kengänpohjat. Tästä ajasta voisi kertoa vaikka minkälaisia pikku juttuja. Onnelinen lapsuus on huippujuttu, sitä ei kaikilla maailmassa ole.

Ja nuorena - koko maailma tuntui olevan edessä, kun sitä "kasvoi kohti aikuisuutta".  Opiskelu ja uudet ihmiset olivat kiinnostavia ja oli mahtavaa itsenäistyä, saada ajokortti ja ensimmäinen oma koti. Muutama ikimuistoinen ja sykähdyttävä rakkausjuttukin mahtuu tähän vaiheeseen ja melko monta prinssiä, jota ei olisi pitänyt pussata ollenkaan, koska ne muuttuivat aika nopeasti sammakoiksi.

Milloin se aikuisuus sitten tuli ja merkittiinkö vihkisormukseeni parasta ennen -päiväys?  Ei todellakaan. Kaksi mahtavinta hetkeä elämässäni osuu tuon ajankohdan jälkeen: molempien lasteni syntymä.  Ensimmäinen synnytys oli pitkä ja kivulias, mutta pieni, ruttuinen poikalapsi, joka suurin silmin ihmetteli uutta maailmaa oli mahtava palkka siitä urakasta. Toinen synnytys oli helpompi, mutta palkka oli yhtä ihana: pikkuinen, nunnannäköinen tyttö, joka rypisteli jo laitoksella maailmanparantajan ilmein otsaansa.

Niiden huippuhetkien jälkeen olikin sitten parikymmentä vuotta kiireistä ja toimeliasta aikaa. Vaipanvaihto- ja ruokintakauden jälkeen pitivät tasaista vipinää elämässä omat ja lasten harrastukset ja työ.  Vuodet ovat menneet niin nopeasti, että välillä pysähdyn mielessäni katsomaan taaksepäin: missä ne ovat?

Nyt ovat molemmat lapset "omillaan", kummallakin on työpaikka, omat lemmikit ja kumppanit. Minun elämäni on paljon rauhallisempaa ja suunnitelmallisempaa ja säännöllisempää kuin nuorempana. Päivittäisinä ilonaiheina ovat ukkokulta, koirat, hevoset ja työ - arki. Juuri nyt on kevät tulossa, vaikka sitä ei uskoisikaan, kun joka päivä sataa lisää lunta.

Iso ilonaihe juuri nyt on se, että kaviovaivaiset hevoseni alkavat olla kunnossa.  Toissapäivänä laitettiin Ísingille idioottikengät etujalkoihin (siis kenkä takaperin jalkaan, jotta kenkä ei missään tapauksessa kasvaessaan puristaisi edestä) ja eilen lähdin ratsastamaan kengittäjän antaman ohjeen mukaan "aluksi käyntilenkkejä".  Ísing oli aivan innoissaan, kun hain sen riimuun ja laitoin sille suitset ja satulan. Hörähteli, kun kävelimme talliin.

Joko mennään?

Lenkki olikin sitten melkoisen vauhdikas. Typykkä ei ontuntut ollenkaan ja halusi painella laukkaa. 35 minuutin jälkeen se oli todella hikinen ja itseensä tyytyväisen oloinen. Tästä on hyvä jatkaa.

Félagin kanssakin olen päässyt jo tekemään pari lenkkiä.  Se on kyllä enemmän jumissa lihaksistaan kuin Ísing ja sen kanssa todennäköisesti tarvitaan niitä reippaita kävelylenkkejä ja hierojaa, jotta se kuntoutuisi ennalleen. Viikonloppuna tulee Kaisakin pitkästä aikaa kopsottelemaan.


Ja voi ihmetystä - pikkuinen islanninlammaskoiratyttöni sai maanantaina ekan juoksun. Vuoden päästä on edessä toive siitä, että sille voisi teettää pentuja ja iloita niistä. Onneksi voimme silti aloittaa ensi maanantaina agilityn alkeet, koska hallissa saa treenata, jos käyttää juoksukoiralla housuja.

Joten - summa summarum - minun parasta ennen -päiväykseni ei ole lähelläkään. Toivottavasti muutkin saavat arjestaan päivittäin iloa.

---

 Mutta nyt töihin. Tänään ei ehkä ole ihan niin turhauttavaa kuin eilen, kun löin päätäni seinään yhden pikkuisen puuttuvan ruksin vuoksi monta tuntia.

Edestakaisin

Tämän viikonlopun teemana on eestaas-meneminen.  Kytäjällä on perjantaista sunnuntaihin islanninhevosyhdistyksen maajoukkuevalmennus ja olen enempi tai vähempi mukana auttamassa - urheiluvaliokunnan puheenjohtajana olen vastuussa tapahtumasta ja koska minusta ei paljon muuta iloa valmennuksessa ole, niin olen leiponut, tilannut fanipaitoja yms. sekalaista puuhaa. Ajatukseni on ajaa joka päivä tuonne Kytäjälle ja takaisin katsomaan valmennuksia ja auttamaan vaikka puffan pidossa.

Otin perjantaiksi talvilomapäivän ja ajelin aamupäivällä Kytäjälle ja sitten illalla takaisin. Kylätiet ovat määrättömän liukkaat ja alkumetreillä näytti ensin siltä, että ajaudun pihatiellä penkkaan, koska auto liukui vaan jäätä pitkin, mutta onneksi näin ei käynyt.

Lehmijärventiellä oli sitten seuraava ongelma.  Tiellä on syvät urat ja muuten se on aivan umpijäässä, joten jos pysyy niissä urissa niin ajo sujuu hyvin. Yhdessä kohtaa oli keskellä tietä peltopyyparvi ja keskittymiseni hieman hervahti ja auto nousi pois urasta ja alkoi heittelehtia edestakaisin. Siinä sitä kieli keskellä suuta ja sydän kurkussa heijailin auton kanssa puolelta toiselle melkoisen pitkän matkan peläten penkkoja ja vastaantulijoita.  No, siitäkin selvisin ja pääsin sydän pamppaillen sulille teille. Ihana kevätaurinko sai kyllä mielen hyväksi ja pikkumurheet unohtumaan.

Kytäjällä sitten tipahti pakoputki kannattimistaan, lounaalle mennessä ihmettelimme kovasti, mikä rohisee.  Onneksi sain apua Kytäjän maatilan ja golfin palvelualttiilta työntekijöiltä, jotka näppärästi kiinnittivät pakoputken takaisin kiinni. Kiinnityskumit olivat kuulemma hapertuneet poikki - ei mitään sellaista, mitä ei saisi nippusiteella kuntoon. Loistoporukkaa.

Sanoin tässä päivänä muutamana jollekulle, että pitäisi harjoitella peruuttamista.  Ei ole mahdotonta, että joutuu tilanteeseen, jossa joutuu peruuttamaan pitkän matkan ja on aika noloa, jos joutuu pyytämään apua.  Sellaista harjoittelutilannetta ei sitten tarvinnut kauan odotella, koska kotiin ajaessani oli tie edelleen niin liukas, että jäin 20 cm päähän pihasta - auto pysähtyi siihen ja lähti kelkkailemaan peilijäätä alas. Sain sitten peruuttaa auton melkein alas asti, että sain otetuksi uuden vauhdin päästäkseni pihaan.  No ei onnistunut tokallakaan kerralla ja taas sain kelkkailla ja peruuttaa takaisin. Tällä kertaa jätin auton suosiolla tallille, koska ei olisi mukavaa rikkoa autoaan kesken viikonlopun.

Nyt elellään lauantaiaamua - lunta sataa - kotitie on peilijäässä edelleen.  Pelkäsin aamulla koirien loukkaavan itsensä, etenkin Disa kaatuili melko pahan näköisesti, kun se säntäili omaan tapaansa edestakaisin. Oma menoni ei ollut mitenkään vauhdikasta - nastalenkkareillakaan ei oikein tahdo pysyä pystyssä, joten liikkumiseni näyttää vaippapöksyiseltä. Pehmoinen lumisade jaksaa edelleenkin ilahduttaa minua, vaikka lunta on tänä talvena todella riittänyt.  Tosin tässä vaiheessa jo sitä hokee itselleen, että "uusi lumi, vanhan surma".

Oma pieni hevoslaumani näytti taas niin sopuisata ja somalta, kun tulin tallilta takaisin. Félagi ja Romeo ropsuttelivat toisiaan ja ilahduttavasti molemmat kaviotoipilaat seisovat omilla jaloillaan ja askelet alkavat olla jo samanpituiset - tietämätön ei ehkä edes huomaisi pientä ontumista. Ihanaa, että nuo lopultakin alkavat kuntoutua.  Romeo on päivät isojen hevosten kanssa ja niillä on Félagin kanssa usein "omaa kivaa" - Jekkikin välillä rapsuttelee pikkuponia.  Yhtenä aamuna vanhusponi kosiskeli kovasti Ísingiä, joka hörähteli papparaiselle hyvinkin iloisena saamastaan huomiosta. Ei Romeota kyllä ihan heti uskoisi 32-vuotiaaksi.

Pikkulauma mahtuu kännykkäkuvaan hyvin.

Jaaha - ehkäpä olen kerännyt tässä jo sen verran voimia, että voisin aloittaa piirakan leipomisen ja Kytäjälle lähdön suunnittelun.

Messuamassa

Taas on kuin yllättäen viikko vierähtänyt. Valon määrä aamuin illoin kasvaa kovaa vauhtia. Aurinko nousee huomennakin jo 06:35 ja laskee 18:15 - päivä on siis jo 11 tuntia ja 39 min pitkä. Kuukausi sitten päivän pituus oli vain 9 tuntia, joten  ero on selvästi näkyvä.

Pitkän pakkasjakson jälkeen on saatu ensimmäiset vesisateet ja kotipihassa voisi iloisesti luistella. Minkä tosin välillä teenkin, mutta en ehkä kauhean iloisesti. Liikkumiseni etenkin alamäkeä näyttää varmaan ulkopuolisen silmin aika lailla siltä, että kulkijalta on päässyt löysät housuun, kun varovasti vaapuskellen, tuskin jalkoja nostaen hipsuttelen tietä pitkin. Onneksi on nastalenkkarit ja onneksi välillä muistan jopa laittaa ne jalkaan.

Viime viikonloppuna lauantain aamupäivä meni siivotessa - meillä oli pieni kokous ja sitä varten piti putsata talo tarkemmin puhtaaksi kuin yleensä. Oli kyllä mukava saada iso osa kodista sen näköiseksi, että täällä asuu aikuisia ihmisiä. Kevätaurinko houkutteli vielä ratsastamaan ja ehdinkin lauantaina pyrähtää lyhyen lenkin Vissan selässä sillä aikaa, kun ukkokulta veti kokoustaan sisätiloissa.  Olisin ehtinyt pitemmänkin, mutta tammamamma oli kevään hullaannuttamana sen verran täpinöissään, että puolet ratsastukseen varatusta ajasta meni pollea kiinni ottaessa. Viikolla en ehtinyt ratsastella, mikä kyllä pääosin johtui mahataudista.

Muut hevoset potevat edelleen kavioitaan - tosin pari päivää sitten näin jo Ísingin köpsöttelevän käynnin sijaan ravaavan ja Félagikin ottaa jo reippaammin askelia. Ísingiltä otettiin viikko sitten kengät pois ja sain ohjeeksi tervata sen kavionpohjat, jotteivat ne vettyisi ja pehmenisi.  Venetervan tuoksu on ihana ja saankin sitä käyttäessäni lämpimiä mielikuvia lapsuuden kesistä meren rannalla.

Sunnuntaina oli Helsingin Messukeskuksessa Horse Fair -messut. Ne olivat ensimmäiset laatuaan, joten jotkin asiat oli vielä hieman haparoiden järjestetty, mutta näytökset olivat pääosin kiinnostavia. Poniagility lähinnä nauratti, mutta sitä olisi varmasti ollut lapsena kiva harrastaa. Bragi frá Austurkoti -issikkaori hurmasi liikkeillään minut jälleen kerran. Mukavaa, että Liisa oli jaksanut ja uskaltanut kallisarvoisen oriinsa tuoda paikalle. 186 cm säkäkorkuinen shirenhevonen oli upea jättiläinen ja 86-säkäinen amerikan pienhevonen näytti kirpulta sen rinnalla.  Montératsastusnäytöksestä jäi lapsellisesti päällimmäisenä mieleen, että "mikäli olisin montératsastaja, hankkisin housut hieman paksumpaa kangasta".

Poliisihevosten sietokyky erilaisille häiriöille oli vaikuttavaa ja mietinkin, että vastaavanlaisia koulutussessioita pitäisi järjestää kaikille hevosille - ainakin ratsastuskoulutyöntekijähevosten pitäisi käydä jonkinlainen häiriösiedon peruskurssi - vappupallot, töminät, tuulessa paukkuvat pressut ja torvet sekä sateenvarjot pitäisi tehdä tutuiksi hevosille, joiden selässä käy aika vaihtelevan tasoista väkeä. Oheisissä kuvissa muutamia harjoituksia, joita olisi helppoa tehdä ihan kotioloissakin hevosten häiriösietokyvyn kasvattamiseksi.  Säpsyvä hevonen voi olla vaarallinen kumppani.

Hevoset opetetaan sietämään ääniä: tässä paukutetaan kapuloita niiden rinnalla.

Hevoset menevät aivan tyynesti pressun,

purkkikasan sekä ilmapallojen yli.

Myös näkymän peittävän pressun läpi voi mennä, kun on tottunut.

Lännenratsatusnäytös taisi olla pisin kestoltaan ja olikin hienoa nähdä Suomen huiput esittelemässä omaa lajiaan. Etenkin reining oli minusta näyttävää katsottavaa.  Uskallan hiukan epäillä, että saisin esim. Félagin kieppumaan sellaista vauhtia, ainakaan pyörtymättä, tai tekemään liukustoppeja vai mitä ne nyt olivatkaan. Ihailtavan täsmällisesti ja pienillä avuilla tässä lajissa tehtiin siirtymät ja temponvaihtelut. Kiehtovaa.

Ei ollut turha messureissu ollenkaan! Kiitos kuuluu Kaisalle, taas kerran, seurasta ja mukaan houkuttelusta.

Keski-Euroopan tunnelmia ja erakkoelämää

On jo maaliskuu - aurinko lämmittää paistaessaan niin, että mekein näkee, kun lumet sulavat ja hanget painuvat. Tosin märkä ja luja tuuli voi hurjana vinkuessaan olla varsin kylmä, aamuisin tuntuu välillä kylmemmältä kuin yli -20 pakkasten aikaan.

Sain tilaisuuden viettää Wienissä yhden viikonlopun ja oli kyllä outoa, kun ei ollut lunta eikä tarvinnut pitkiä alushousuja ulkona liikkuessaan. Ihan hurjan lämmintä ei sielläkään ollut, kevät oli kuulemma myöhässä, joten tavallaan toivon, että olisin ollut siellä kuukautta myöhemmin. Tilaisuus oli kansainvälisen islanninhevosjärjestön FEIF:n vuotuinen yhteistyökokous, jossa päätetään mm. sääntömuutoksista ja tulevien vuosien toiminnasta. Paikalla oli yhteensä noin 100 henkilöä eri maista. Minä olin sport-puolen edustajana ja Suomen virallisena delegaattina ja niissä kokouksissa, joihin minä osallistuin oli mukava henki ja hyvät puheenjohtajat.

Torstaina vietin talvilomapäivän, sain seurakseni  toisen delegaatin, Hannan, myös jo päivää ennen konferenssin alkua ja kiiruhdimme aamulla lentokentältä suoraan katsomaan espanjalaisen ratsastuskoulun valkoisten lipizzahevosten harjoituksia.  Ehkä olin nukkunut liian vähän ja takana oli aikainen herätys, mutta en ollut niin haltioissani, kun olisin ollut pikkutyttönä. Voi tietenkin myös olla, että en ole enää mistään niin haltioissani kuin pikkutyttönä.

Keskellä suurkaupunkia sijaitseva valtava maneesi kristallikruunuin on kyllä kieltämättä aika vaikuttavaa.

Sisäänkäynti ratsastuskouluun ei myöskään ole lainkaan samantyylinen kuin Suomen talleilla

Kävimme myös Sisi-museossa tutustumassa varsin nopealla vauhdilla nuoren keisarinna Elisabethin elämään Wienissä ja ylipäätään. Suositeltava kohde, ilman muuta. Varmaan kaupungissa olisi ollut vaikka mitä muutakin kiinnostavaa nähtävää, mutta aika ja voimat eivät riittäneet enempään.

Wienissä kulkiessa näkee usein vaunuhevosia ja kun viimeisenä päivänä näimme torilla niiden pitkän parijonon ne näyttivät päällisin puolin hyvin hoidetuilta.Tyypillisinä hevosharrastajina norkoilimme niiden luona aika pitkään pelkästään nauttimassa tuoksusta.

Hevoset olivat loimitettuja ja hyvätapaisia, kuskeilla perinteiset asut.

En osaa edes sanoa, montako parivaljakkoa tuossa parijonossa oli - 40?

Pikkulomanen Wienissä toi virkistävää vaihtelua arkeen, mutta kurjaa on ollut se, että olen sitten ollut mahataudissa pariinkin otteesseen - normiarki ilman kuumetta ja vatsatautia olisi kyllä paljon mukavampaa. Viime torstaina olin yhden päivän tosi kipeä ja nyt uudelleen tänään maanantaina on maha kiertänyt ja ollut sellainen huojuva olo. Olen nukkunut koko päivän ja ajattelin koettaa siipiäni käymällä kaupassa kohtapuoleen.

Viime viikonloppuna meillä kävi nopsaan piipahtamassa taas Katariinan perheen pikkuinen Finna, joka on kyllä melkoinen ilopilleri ja muutenkin tomera pakkaus.  Luulisin, että otuksessa kasvaessaan on haastetta uudelle koiraperheelle, koska sillä on kyllä melkoisesti luonnetta, mutta tähän asti kaikki on mennyt tosi kivasti. Ja lapsiperheen koira kyllä tarvitseekin luonnetta pärjätäkseen.

Söpö pieni ketunpentu.

Me ollaan hurjat kaverit!

Kunnon puruote nenään! Ei pure takasin noilla pikkunaskaleilla.

Ja vähän vielä retostellaan. Huomaa, kuinka pieni on jo ihan märäksi pureksittu.

Mukkelis makkelis.

Pikkupallo pääsee paremmin ison jalanjäljissä.

Muutenkin viikonloppu oli mukava, poikani tyttöystävineen tuli kylään ja kylpytynnyröitiin ja syötiin (tosin ilman ukkokultaa, joka puolestaan sairasti vatsaansa) mukavalla fiiliksellä.  Pikkupeikko poikaystävineen piipahti kanssa ja nokkaeläin-malinoisit olivat hoidossa sunnuntaina.  Louhesta saattaa muutaman vuoden sisään tulla ihan sisällä pidettävä 'pohjan akka' - olihan se hieman parempia tapoja oppinut sitten viime tapaamisen...

Välillä itsestä tuntuu, että on erakoitumassa - konttorilla tulee käytyä maksimissaan pari päivää viikosta ja muut päivät menevät kotikonttorilla ja koirien, hevosten ja murahtelevan ukkokullan kanssa. Toisaalta ei hassumpi ajatus - koirat, hevoset ja joskus jopa ukkokulta ovat aika helposti tulkittavia kumppaneita elämässä.

Näyttelyssä ja lihavan myyrän painit

Eilen oli taas koiramainen päivä. Tietenkin talossa, jossa on kolme koiraa, on aina jotenkin koiramainen fiilis: heräämisajat päättää koiralauma ja päivän rytmin sanelee jossain määrin se, millä tahdilla koiria tulee ulkoiluttaa.

Eilen oli kuitenkin enemmän koirahommaa, kun Lohjalla oli taas epävirallinen pentunäyttely, jonne olin ilmoittanut Disan ja Disan kasvattaja Paula oli ilmoittanut mukaan Mintun. Muita islanninlammakoiria ei ollut, joten Vongoivan D-pentueesta oli tulossa ROP-pentu. Viimeksihän meitä oli kolme: Dina voitti, Minttu oli toinen ja Disa hyvänä kolmosena. Kaikki saivat KP:t ja olivat siis hyviä.

Sen verran olen rotumääritelmiä tutkaillut ja noita pentuja nähnyt, että olin melko varma taas siitä, ettei meitä tuomari moiti. Disan esiintyminenkin olisi varmasti reippaampaa, kiitos parin viikon takaisen näyttelypro-whippet -koulutuksen ja sen, että paikka ja tilanne eivät olisi enää uudet. Hovivalokuvaajaksi oli pyydetty Sarkkua, joten kaikki oli paremmin kuin järjestyksessä.

Perillä näyttelypaikalla oli ehkä aavistuksen väljempää kuin ekassa näyttelyssä ja helposti löysimme Paulan kanssa toisemme ja koirat saivat heti inasen painiskella. Kauhean kauan ei tarvinnut odotella kehään menoa. Tuomarina toimi Säde Hohteri, joka lempeästi hymyili meidän puuhkaturkeille. Molemmat esiintyivät kauniisti.

Disa (c)Sarianna Junnila

Minttu (c)Sarianna Junnila

Lisää Sarkun ottamia kuvia täällä.

Tuomari arvosti tällä kertaa Disan ykköseksi ja perusteluja kysyttäessä tuomari kertoi, että Disa on pitkärunkoisempi ja se vaikuttaa enenmmän paimenkoiralta ja liikkuu todella letkeästi. Molemmat saivat taas KP:t, mikä on se hienoin juttu.

Disan arvostelu: "Erinom. mittasuhteet. Tasapainoinen pää. Hyvä ilme ja korvat. Hyvä kaula. Hyvät kulmaukset. Hyvä ylälinja ja häntä. Vapaat, reippaat liikkeet joka suunnasta. Lupaava. 1. KP. ROP"

Lähdimme taas tauon ajaksi (ennen ryhmä- ja parikilpailua) kotipellolle juoksentelemaan.  Mummolaan oli tullut vieraaksi Kaken, Arskan ja Wilman uusi islantilainen pikkupentu ("siskontyttö" Disalle) ja sekin tuli pellolle isojen issikoiden seuraksi juoksentelemaan. Kyllä oli reipas ja valloittava otus.  Ikävä kyllä kiireessä nappaamani kameran asetukset olivat taas poskellaan (milloin minä opin?), joten monta kivaa kuva meni ihan piloille. 

Disa ihastui Finnaan hurjasti - ihka oma elävä karvalelu!

Lihava myyrä?

Lumi kirsussa ei haittaa tahtia

Nöpönenu

Voi tomeruus!

 Pian pikkuiselle tuli kuitenkin pakkasessa vilu ja mentiin porukalla sisälle. Finnalta leikattiin kynnet runsaiden namien ja naksun avulla (namit kuulemma oksennettiin naapuritaloon...) ja se vaikutti tyytyväiseltä saamaansa huomioon. Disa ja Finna keskittyivät rajuun painiin, Disa ei huomannut Minttua ollenkaan niin kauan kuin pikkuinen oli talossa - se varmaan tiesi saaneensa oman, uuden kaverin.

Pian oli taas aika lähteä näyttelypaikalle.  Parikilpailussa tuomari ei vakuuttunut tällä kertaa meidän kauneudesta, mutta ryhmäkisassa Disa pääsi sentään kuuden parhaan joukkoon (parinkymmenen pennun joukosta), mutta sitä edemmäksi emme päässeet vaan tuomari kätteli meidät ystävällisesti ulos.

Seuraavaksi varmaan mennään viralliseen näyttelyyn. Pitänee tutkailla kalentereita...


---

Pakkaspäivän iloksi taidan tänään lähteä katsomaan, miten Huisi ja Hamu hoitavat näyttelyhommat.