sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2011

Kesän keskellä

Kesä on tässä ja nyt. Minulla on ollut pitkä viikonloppuvapaa - 4 päivää tätä ihanuutta. Olen mennyt vailla tavoitteita ja suunnitelmia ja se on kyllä parhautta.

Torstaina ja perjantaina minulla oli ilo seurata ystäväni Sadun Hestbakki-hevostallin hevosten muuttoa välillä Karjalohja - Lohja. Tallilla on 30 issikkaa ja kaavailuissa oli, että 12 niistä muuttaisi vaeltaen tämän noin 50 km lenkin. Helatorstaina klo 12 starttasi Karjalohjan Lasolan kartanolta 11 kpl hevosia määränpäänään Sammatin kirkonkylä, jonne hevoset jäisivät yöksi lepäämään.

Kävin autolla Sammatissa vastaaottopaikalla ja kuskasin muutaman ratsastajan - yksi oli osunut vahingossa Lohjalle menevään autoon - Karjalohjan kautta Lohjalle Vaanilan kartanolle hakemaan omia autojaan. Kyllä oli nauravaista, onnellista ja väsynyttä porukkaa.

Tölttijoukko tammikujalla
Seuraavana päivänä ratsastajat jatkoivat Sammatista Lohjalle ja kävimme ottamassa matkalaisista valokuvia Laakspohjan kartanon arvokkaalla tammikujalla.

Perillä Vaanilan kartanon koivukujalla ratsukot olivat perjantaina viiden maissa. Nauravia onnellisia naamoja oli mukava valokuvailla. Varmaan esimerkiksi nämä nuoret, jotka näitä vaelluksia ja hevostouhuja yhdessä tekevät, kasvattavat välilleen arvokkaan ystävyyden, joka toivottavasti kestää läpi elämän.

Me teimme sen! 50 km  ja 2 päivää onnellisesti takana .
Tänään kuskasin ensin 5 säkkiä turvetta (á 85 l) kasvihuoneeseen.  On helle, joten hiki irtosi mukavasti. Sitten istuttelin sinne 6 tomaatintainta: lajikkeina tumbler - luumunmuotoinen pensastomaatti, roma - keltainen pensastava kirsikkatomaatti sekä tigerella - punaraidallinen aikainen soikea munatomaatti. Lisäksi laitoin kolme kasvihuonekurkun tainta ja kylvin rivin salaattia siemenistä, jotka ostin viime kesänäViipurin kauppahallista.

Terhakat tomaatinalut

Kurkuntaimet alullaan.
Kurpitsat odottaa vielä vuoroaan
Vielä olisi pitänyt laittaa kurpitsan- ja kesäkurpitsantaimet pariin lantakasaan kasvihuoneen taakse, mutta ne jäivät odottamaan, että ukkokulta ottaa ensin nokkospöheikön kasan päältä pois.

Mielestäni tässä on aivan tarpeeksi puuhailua yhden päivän osalle.  Siirryn lepotilaan.

Ei kommentteja: