sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2011

Juhannusrauhaa

On ollut rauhallinen Juhannus. Vaikka talossa on viisi koiraa, ei silti ole rauhatonta. Meillä on ollut perjantaista asti hoidossa Rami ja Jekku. Disasta se on mukavaa, kun saa painia aina, kun huvittaa.  Ja aika usein tosiaan huvittaa. Ne eivät kuitenkaa pidä muuta kuin töminää painiessaan, eivät ollenkaan murise tai hauku, joten sekin on aika hiljaista puuhaa.

Ekana iltana Jekku oli hirveän arka. Lähti karkuun, jos sitä yritti silittää. Rami on päättänyt, ettei juurikaan poistu päätyovelta, josta se on sisäänkin tuotu, vaan nukkuu siellä koko ajan.  Jekku nukkui siellä ekan yön, mutta viime yönä jokin tuhisteli kovasti sängyssämme ja kun heräsin katsomaan, mikä se on, niin Jekku se siinä nukkui, pää ukkokullan tyynyllä. Hyvin on siis kotiutunut.
Yhteiskuva kuistilla. Oli aika vaikeaa saada ne kaikki samaan nurkkaan.
Juhannus on muuten mennyt aika perinteisesti. Torstaina jo aloitettiin kylpytynnyrillä. Se lämpenikin juuri sopivasti myrskyn ja sähkökatkoa ajaksi, joten siellä oli mukavaa köllötellä, kunnes saatiin sähköt takaisin. Satoi aika lailla, mutta ei tuullut, mukava fiilis.

Aattona sitten laitoin perinteisesti ruokaa - lohta, silliä, uusia perunoita ja pihvit. Vieraana oli Laura-täti ja anoppi. Edelleen siis aika rauhallista menoa, niin kuin tämmöisille vanhoille sopii. Ruoka oli hyvää ja sitä oli liikaakin. Minäkin keskeytin karppauksen uusien perunoiden ja saaristolaisleivän vuoksi. Turhan ankara ei kannata itselleen olla, kyllä juhlapyhistä pitää voida nauttia.

Juhannuspäiväna sain sitten mahdollisuuden lopultakin kokeilla Disan paimennusintoa.  Se otettiin pienempään aitaukseen yhdessä vanhempien ja rauhallisempien emolampaiden kanssa.  Niiden etupäät olivat aika pelottavat ja ne uskalsivatkin haastaa pienen, epävarman koiran kääntymällä sitä kohti möllöttämään. Disa kuitenkin innostui hommasta aika lailla etenkin kun se sai avukseen kokenemman paimenkoiran.

Tässä jo uskalletaan ajaa ihan takana.

Muutaman kerran jo taisi Disa näykätäkin lampaita takakoivesta.
Kun Disan vuoro loppui, se ei olisi millään malttanut olla aitauksen ulkopuolella ja napitti koko ajan lampaita tarkkana ja välillä kiivaastikin haukkuen. Kyllä siitä varmaan paimenkoira saadaan...

Lauma on aina tosi pienessä nipussa, kuin yhtenä eläimenä
 Tuolla on lisää kuvia paimennuksesta.

 Lupasin tänään käydä ruokkimassa ja antamassa vettä lampaille, kun muut ovat ranch-kilpailuissa.  Kun menin laitumelle, ei lampaita näkynyt missään ja oli aivan hiljaista.  Sitten äkkäsin laitumen alalaidassa pari heiluvaa korvaa. Koko jengi  oli päivänokosilla eikä niitä näkynyt juuri ollenkaan.  Kun kävelin varmuuden vuoksi katsomaan, että kaikki oli ok, lampaat lähtivat seuraamaan minua.  Tuli sellainen Hamelinin pillipiipari -olo, kun ne kävelivät perässäni laitumen päästä toiseen. Kauroja ne eivät sitten kuitenkaan syöneet vielä, vaan lähtivät jonnekin toisaalle heinää syöden. Olin kai aika kyllästyttävä johtaja sitten loppujen lopuksi.

Isíng on taas kipeä. Se alkoi viikolla oireilla toista etujalan kaviotaan.  Onneksi sain nopeasti Mikan kengittämään sen ja toteamaan, ettei mitään kauhean pahaa näkynyt pahasta ontumisesta huolimatta.  Siirsin nyt kaikki hevoset takaisin kuivalle heinälle, jos oireilu johtuikin osittain vihreästä. Ising onkin tuon jälkeen jo paljon paremman oloinen. Ikävää, että tuosta tuntuu tulevan tuollainen riesa...

No, vielä on viikko töitä ennen kolmiviikkoista kesälomaa, joten Isíng ehtii mahdollisesti kuntoutua loma-ajakseni.  Lasken jo päiviä lomaan...

Ei kommentteja: