On erityisen hiljainen aamu - olen yksin kotona tämän viikon, kun ukkokulta on Alpeilla laskettelemassa. Karmakin on pikkupeikon mukana Muurlassa, joten ketään yli-innokkaita aamutyyppejä ei löydy talosta. Ukko ei tosin kuulu siihen kategoriaan, mutta Karma kuuluu.
Pakkasta on piisannut, tänäkin aamuna on taas -17C. Sunnuntaina oli jopa -25C. Maailma ulkona on oikea talven ihmemaa, kaikki on kuorruttuneena valkoiseen, pehmeään, kimaltelevaan vastasataneeseen lumeen. On uskomattoman kaunista.
Olen muuttanut päiväjärjestystäni pakkasten vuoksi. Aiemmin kävelin kuuden jälkeen alas tallille hoitamaan hevoset ja hakemaan päivän lehden. Nyt pysähdyn tallilla vasta autolla ohi ajaessani. Laitan heinät illalla valmiiksi suureen saaviin, etteivät konttorihyntteet saa heinäkuorrutusta ja täytän vesisaavin iltaisin.
Romeo on saanut viettää pitkiä aikoja sisällä tallissa, koska sen viherpellettipuuro jäätyy noin kovilla pakkasilla niin pian, ettei se ehdi syödä sitä. Vanhaherra on hiukan kiukkuinen tästä järjestelystä ja yrittää aina tunkea ohitseni ulos, kun tulen sitä ruokkimaan. Kuitenkin, kun töistä tullessani laitan sen isojen hevosten kanssa pihalle, löydän sen illalla mököttämästä pihaton perältä. Kuvittelisi, että sisällä lämpimässä on mukavampi mököttää. Itse ainakin tykkään siitä.
Voi, miten toivoisinkaan, että pakkaset pikkuisen hellittäisivät!
tiistaina, tammikuuta 26, 2010
sunnuntai, tammikuuta 03, 2010
Yöpukulaukkaa pakkasessa
Poikani koira on meillä hoidossa pyhien yli ja se on melkoisen kova haukkumaan. Viime yönä kahden aikaan heräsin sen kumeaan haukkuun ja huutelin ensin sängystä, että "Nou hätä, turpo kii", mutta haukku ei lakannut. Nousin istumaan ja samassa näin ikkunana takana kiehtovan näyn: lumi pöllysi korkealle, kun kolme karvaista issikkamammuttia porhalsi ikkunan ohi kiitolaukassa.
Hetken mietittyäni päätin, että tuskin saan kunnolla unta, mikäli en palauta hepoja aitojen sisäpuolelle ja niinpä puin yöpuvun päälle takin, pipon ja työnsin paljaat jalkani vaaleanpunaisiin crocs-kumisaappaisiin. Yöpukunikin on vaaleanpunainen, joten alavartaloni oli todella hemaisevan värinen, kun tallustin yöhön.
Kun pääsin etupihalle, vihelsin ja heti tömisti lauma metsästä luokseni täyttä laukkaa, hengitys huuruten. Valoa ei tarvinnut, kun *lähes* täysikuu kumotti taivaalta. Lähdin tassuttelemaan alas tallille lauma perässäni. Pikkuisen alavartaloa vihloi kylmästä, kun kuljin yöpaidanhousut lepattaen ja mietin, että saattaa pakkanen olla jonkin verran kiristynyt illan -18C:sta.
Muutaman kylätiellä suoritetun pierupukkilaukkasession jälkeen sain hepot palautetuksi aitojen sisälle, rajoitin niiden alueen ojan alapuoliseen aidanosaan, joka oli varmastui ehjä, annoin heinää niille ja tepastelin jo reippaammin kotia kohti. Peppu huurteessa pääsin sisään, tarkistin lämpötilan ulkona -22C ja kietouduin kiireenvilkkaa peittooni.
Nauratti. Onneksi en ollut kylätiellä enää, kun jokin auto tuli peräkylästä kohti kaupunkia... Vaikka en niin kauhean muotitietoinen olekaan, niin tuo vaaleanpunainen pyjamalook olisi ehkä hieman hävettänyt sekä epäkäytännöllisyytensä että värinsä puolesta.
Hetken mietittyäni päätin, että tuskin saan kunnolla unta, mikäli en palauta hepoja aitojen sisäpuolelle ja niinpä puin yöpuvun päälle takin, pipon ja työnsin paljaat jalkani vaaleanpunaisiin crocs-kumisaappaisiin. Yöpukunikin on vaaleanpunainen, joten alavartaloni oli todella hemaisevan värinen, kun tallustin yöhön.
Kun pääsin etupihalle, vihelsin ja heti tömisti lauma metsästä luokseni täyttä laukkaa, hengitys huuruten. Valoa ei tarvinnut, kun *lähes* täysikuu kumotti taivaalta. Lähdin tassuttelemaan alas tallille lauma perässäni. Pikkuisen alavartaloa vihloi kylmästä, kun kuljin yöpaidanhousut lepattaen ja mietin, että saattaa pakkanen olla jonkin verran kiristynyt illan -18C:sta.
Muutaman kylätiellä suoritetun pierupukkilaukkasession jälkeen sain hepot palautetuksi aitojen sisälle, rajoitin niiden alueen ojan alapuoliseen aidanosaan, joka oli varmastui ehjä, annoin heinää niille ja tepastelin jo reippaammin kotia kohti. Peppu huurteessa pääsin sisään, tarkistin lämpötilan ulkona -22C ja kietouduin kiireenvilkkaa peittooni.
Nauratti. Onneksi en ollut kylätiellä enää, kun jokin auto tuli peräkylästä kohti kaupunkia... Vaikka en niin kauhean muotitietoinen olekaan, niin tuo vaaleanpunainen pyjamalook olisi ehkä hieman hävettänyt sekä epäkäytännöllisyytensä että värinsä puolesta.
perjantaina, tammikuuta 01, 2010
Mustan kissan paksut posket
On uudenvuodenpäivä 2010. Ulkoilutin hieman kameraa, kun oli niin uskomattoman kaunis, kirkas pakkaspäivä.Muutamia muita kuvia löytyy täältä.
Hyvää Uutta Vuotta 2010 kaikille!
tiistaina, joulukuuta 22, 2009
Se tulee - ja menee
Eilen oli se päivä, jota talvella melkein eniten odotan: talvipäivänseisaus. Tänään päivä on jo pitempi kuin eilen. Niin me sitten alamme pikkuhiljaa keikkua kohti valoisampaa aikaa.
Tämä talvi on ollut jotenkin erikoisen raskas - olen mielestäni ollut paljon väsyneempi kuin minään muuna vuonna. Talven alkuun pitkä sadekausi ja musta maailma varmaan masensivat, mutta vaikka nyt on tullut hurjasti lunta en ole piristynyt siinä määrin kuin voisi kuvitella. Kovat pakkaset ovat tosin estäneet kunnon ulkoilun, mutta silti lumen valo ei ole oikein herättänyt minua henkiin. Tympeä tunne, kun melkein aina on väsynyt.
Ehkäpä vanhuus hiipii kimppuuni? Hui!
---
Jouluaattoon on kaksi yötä. Joulusiivo on vielä tekemättä. Tänään laitan toivon pikkupeikkoon, joka jo eilen ilahdutti siivoamalla suuren osan huoneestaan. Se on merkittävä tapaus, yhtä siistinä en ole tuota huonetta nähnyt sitten vuoden 2006. Oikeasti!
Joulusiivo ei huoleta minua ihan kauheasti, tiedän jo, että Joulun hyvä tunnelma tulee, vaikka jossain apukeittiön perukoilla lymyilisisikin vihainen villakoira. Joinakin vuosina hyvä tunnelma on odotuttanut itseään siksi, että olen itse ollut niin väsynyt, turhautunut ja kiukkuinen kaikesta touhottamisesta. Tänä vuonna en halua olla sellainen.
Vielä pari työpäivää ja sitten on neljän päivän jouluvapaa. Mahtavaa. Toivottavasti ilmat hieman lämpenisivät, jotta viitsisi ulkoilla ja ratsastella. Siitä toivottavasti saisi lisäenergiaa ja iloa elämään.
Muksaa joulunalusaikaa teille kaikille!
Tämä talvi on ollut jotenkin erikoisen raskas - olen mielestäni ollut paljon väsyneempi kuin minään muuna vuonna. Talven alkuun pitkä sadekausi ja musta maailma varmaan masensivat, mutta vaikka nyt on tullut hurjasti lunta en ole piristynyt siinä määrin kuin voisi kuvitella. Kovat pakkaset ovat tosin estäneet kunnon ulkoilun, mutta silti lumen valo ei ole oikein herättänyt minua henkiin. Tympeä tunne, kun melkein aina on väsynyt.
Ehkäpä vanhuus hiipii kimppuuni? Hui!
---
Jouluaattoon on kaksi yötä. Joulusiivo on vielä tekemättä. Tänään laitan toivon pikkupeikkoon, joka jo eilen ilahdutti siivoamalla suuren osan huoneestaan. Se on merkittävä tapaus, yhtä siistinä en ole tuota huonetta nähnyt sitten vuoden 2006. Oikeasti!
Joulusiivo ei huoleta minua ihan kauheasti, tiedän jo, että Joulun hyvä tunnelma tulee, vaikka jossain apukeittiön perukoilla lymyilisisikin vihainen villakoira. Joinakin vuosina hyvä tunnelma on odotuttanut itseään siksi, että olen itse ollut niin väsynyt, turhautunut ja kiukkuinen kaikesta touhottamisesta. Tänä vuonna en halua olla sellainen.
Vielä pari työpäivää ja sitten on neljän päivän jouluvapaa. Mahtavaa. Toivottavasti ilmat hieman lämpenisivät, jotta viitsisi ulkoilla ja ratsastella. Siitä toivottavasti saisi lisäenergiaa ja iloa elämään.
Muksaa joulunalusaikaa teille kaikille!
keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009
Pahaa omatuntoa potiessa
Joulu lähenee ja minä poden huonoa omaatuntoa. Miksi? Koska en ole sellainen kaappeja siivoava, hyllypapereita vaihtava, ikkunoita pesevä ja piparkakkutaloja rakenteleva jouluinen äitityyppi. Toki silloin, kun lapset olivat pieniä, teimme yhdessä joulukortteja ja lähetimme niitä kymmenittäin ja koristelimme talon ja siivosimmekin perinpohjaisemmin. (Tai ainakin siivooja siivosi...) Kun äitini ja isäni tulivat meille Joulua juhlimaan, äiti leipoi aina lasten kanssa piparkakkuja. Se oli aina odotettu tapahtuma. Äidin poismenon jälkeen meni monta vuotta ennekuin sain piparitaikinan otetuksi työn alle.
Pikkupeikko oli jossain vaiheessa aivan pöhkönä joulutorttuihin. Hän leipoi niitä useamminkin kuin kerran päivässä ja tuskin juuri muuta ravintoa edes tarvitsi Joulun alla. Kauniita torttuja tyttönen leipoikin.
Viime vuosina olen jostain syystä luopunut joulukorttien lähetyksestä. Itse askarreltujen korttien jälkeen kaupasta ostetut kortit, joihin kiireisesti kirjoittaa nimiä ja osoitteita, tuntuvat jotenkin latteilta. Ihmiset selvästi kyllä huomioivat, keneltä kortteja saavat, koska oma korttipinomme tuntuu pienenevän vuosi vuodelta. Vaikka en kortteja lähetäkään, niin olen kyllä iloinen, kun niitä saan.
Joulu ilma kauheaa hössötystä tuntuu silti omalta. Kunhan aattoilta on käsillä ja jouluateria katettu, on Joulun tunnelma täällä ja saan nauttia yhdessäolosta, kuusen tuoksusta ja harkitusti hankituista lahjoista yhdessä juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluankin Jouluni viettää.
Sitä odotellessa...
Pikkupeikko oli jossain vaiheessa aivan pöhkönä joulutorttuihin. Hän leipoi niitä useamminkin kuin kerran päivässä ja tuskin juuri muuta ravintoa edes tarvitsi Joulun alla. Kauniita torttuja tyttönen leipoikin.
Viime vuosina olen jostain syystä luopunut joulukorttien lähetyksestä. Itse askarreltujen korttien jälkeen kaupasta ostetut kortit, joihin kiireisesti kirjoittaa nimiä ja osoitteita, tuntuvat jotenkin latteilta. Ihmiset selvästi kyllä huomioivat, keneltä kortteja saavat, koska oma korttipinomme tuntuu pienenevän vuosi vuodelta. Vaikka en kortteja lähetäkään, niin olen kyllä iloinen, kun niitä saan.
Joulu ilma kauheaa hössötystä tuntuu silti omalta. Kunhan aattoilta on käsillä ja jouluateria katettu, on Joulun tunnelma täällä ja saan nauttia yhdessäolosta, kuusen tuoksusta ja harkitusti hankituista lahjoista yhdessä juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluankin Jouluni viettää.
Sitä odotellessa...
torstaina, joulukuuta 03, 2009
Saunaan, saunaan suomalainen!
Olemme saaneet muutaman päivän nauttia pikkupakkasesta ja täysikuusta pilvettömältä taivaalta. Eilen illalla en edes tarvinnut otsalamppua, kun kävin iltaruokkimassa hevoset, vaan kuljin tietäni kuun hopeisesessa valossa. Monena iltana on ollut niin pimeää, että tuntuu, ettei näe omaa kättään, kun sen nostaa silmiensä eteen.
Hevoset ovat saaneet noin kuukauden loman, koska en saa itseäni motivoitua pimeään enkä sateeseen. Illat kuluvat takkatulen ja/tai television ääressä. Nyt ikävä kyllä loppuivat muutamat seuraamani ohjelmasuosikit, kuten Diili ja Amazing Race - mitähän tilalle? Ehkä elvytän lisää lukuharrastustani, kävimme viime sunnuntaina pikkupeikon kanssa kirjakaupan löytöhyllyjä selaamassa ja hnkkimassakin muutamia opuksia. Mahtavaa, että uusiakin kirjoja saa ostaa alle 10€. Tosin kirjailijoista se ei liene yhtä hienoa...
Menen yleensä nukkumaan ennen ukkokultaa ja keräilen silloin koirat kainalooni. Yleensä Marilyn on eteisen sohvalla odottamassa ja kiiruhtaa kovaa vauhtia sänkyyn. Se on aika iltauninen tyyppi. Eilen huutelin ja viheltelin eikä sitä tullut mistään. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin sen kuumasta saunasta, ylälauteilta nautiskelemasta, silmät kiinni ja turkki kuumana. Jo pentuna Marilyn kävi usein saunomassa, se mahtuu saunan oven ali ja käy edelleenkin löylyttelemässä silloin tällöin. Taitaa koiratyttö saunoa useammin kuin minä.
Hevoset ovat saaneet noin kuukauden loman, koska en saa itseäni motivoitua pimeään enkä sateeseen. Illat kuluvat takkatulen ja/tai television ääressä. Nyt ikävä kyllä loppuivat muutamat seuraamani ohjelmasuosikit, kuten Diili ja Amazing Race - mitähän tilalle? Ehkä elvytän lisää lukuharrastustani, kävimme viime sunnuntaina pikkupeikon kanssa kirjakaupan löytöhyllyjä selaamassa ja hnkkimassakin muutamia opuksia. Mahtavaa, että uusiakin kirjoja saa ostaa alle 10€. Tosin kirjailijoista se ei liene yhtä hienoa...
Menen yleensä nukkumaan ennen ukkokultaa ja keräilen silloin koirat kainalooni. Yleensä Marilyn on eteisen sohvalla odottamassa ja kiiruhtaa kovaa vauhtia sänkyyn. Se on aika iltauninen tyyppi. Eilen huutelin ja viheltelin eikä sitä tullut mistään. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin sen kuumasta saunasta, ylälauteilta nautiskelemasta, silmät kiinni ja turkki kuumana. Jo pentuna Marilyn kävi usein saunomassa, se mahtuu saunan oven ali ja käy edelleenkin löylyttelemässä silloin tällöin. Taitaa koiratyttö saunoa useammin kuin minä.
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009
Äiti ja äitiys
Tänään äitini täyttäisi 76 vuotta. Hän on ollut poissa elämästäni jo 13 vuotta. Kun hän eli, pidimme yhteyttä usein. Kun minulle tapahtui jotain hyvää tai pahaa, soitin äidilleni ja jaoin iloni tai pettymykseni hänen kanssaan. Meillä oli hyviä, pitkiä keskusteluja, kun tuumailimme, miten asioiden pitäisi olla. Äidin kuoltua löysin usein itseni puhelin kädessä soittamassa hänelle. Oli karua, kun ei ollut enää ketään.
Usein vieläkin pysähdyn miettimään, miten hän suhtautuisi johonkin asiaan. Etenkin lasten kanssa tulee tilanteita, jolloin sitä saa miettiä, miten äitini ja idolini kasvatusasioissa tämän hoitaisi. Tilanteet tosin vähenevät, kun lapset ovat molemmat jo ylittäneet 20 vuoden rajapyykin, mutta asiat tulevat vaikeammiksi. Myös aika on toinen, nykyisin sitä kohtaa asioita, joihin äitini ei olisi koskaan törmännyt. Onnekseen.
Olen kuitenkin iloinen, että olen saanut pidetyksi lapsiini samanlaiset välit kuin äitini minuun. He kertovat rehellisesti asioitaan ja voimme puhua useimmista jutuista suoraan ja kiertelemättä. Välillä ajattelen, että olen kasvattanut tyypit vinoon, mutta aika usein saan olla ylpeäkin siitä, mitä maailmassa jäljiltämme tallustelee. On asioita ja juttuja, joiden vuoksi tuntee suunnatonta huolta ja joskus tekisi mieleni napata jompaakumpaa niskasta kiinni ja ravistaa oikein kunnolla.
No, aikuisille ei voi niin tehdä. Sitä voi vain antaa tukensa, neuvonsa, moitteensa ja kehunsa ja katsoa, millaiseen maaperään ne uppoavat. Kaikki siemenet eivät idä. Jotkin itävät, mutta vasta pitkän kylmän kauden jälkeen.
---
Sophia kysyi, minkänäköistä on taivaassa, ja hänen isoäitinsä vastasi, että ehkä taivas on sellainen kuin tuo niitty ...
Ihminenhän kantaa mukanaan niitä joita rakastaa, he ovat aina läsnä ja maailma on täynnä helppoja tilaisuuksia hellyydenosoituksiin, se maksaa niin tuiki vähän ja saa niin paljon aikaan.
Hän on syntymälaiska, Fredrikson selitti. - Jos häntä kieltää auttamasta, silloin hän auttaa. Ehkä.
On tämäkin yhteiskunta, jossa möröt saavat syödä kenet haluavat!
Siis Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.
Niiskuneiti oli löytänyt kevään ensimmäisen krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä. - Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä. - Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.
-Mietelmät koottu Tove Janssonin muumitarinoista. -
Usein vieläkin pysähdyn miettimään, miten hän suhtautuisi johonkin asiaan. Etenkin lasten kanssa tulee tilanteita, jolloin sitä saa miettiä, miten äitini ja idolini kasvatusasioissa tämän hoitaisi. Tilanteet tosin vähenevät, kun lapset ovat molemmat jo ylittäneet 20 vuoden rajapyykin, mutta asiat tulevat vaikeammiksi. Myös aika on toinen, nykyisin sitä kohtaa asioita, joihin äitini ei olisi koskaan törmännyt. Onnekseen.
Olen kuitenkin iloinen, että olen saanut pidetyksi lapsiini samanlaiset välit kuin äitini minuun. He kertovat rehellisesti asioitaan ja voimme puhua useimmista jutuista suoraan ja kiertelemättä. Välillä ajattelen, että olen kasvattanut tyypit vinoon, mutta aika usein saan olla ylpeäkin siitä, mitä maailmassa jäljiltämme tallustelee. On asioita ja juttuja, joiden vuoksi tuntee suunnatonta huolta ja joskus tekisi mieleni napata jompaakumpaa niskasta kiinni ja ravistaa oikein kunnolla.
No, aikuisille ei voi niin tehdä. Sitä voi vain antaa tukensa, neuvonsa, moitteensa ja kehunsa ja katsoa, millaiseen maaperään ne uppoavat. Kaikki siemenet eivät idä. Jotkin itävät, mutta vasta pitkän kylmän kauden jälkeen.
---
Sophia kysyi, minkänäköistä on taivaassa, ja hänen isoäitinsä vastasi, että ehkä taivas on sellainen kuin tuo niitty ...
Ihminenhän kantaa mukanaan niitä joita rakastaa, he ovat aina läsnä ja maailma on täynnä helppoja tilaisuuksia hellyydenosoituksiin, se maksaa niin tuiki vähän ja saa niin paljon aikaan.
Hän on syntymälaiska, Fredrikson selitti. - Jos häntä kieltää auttamasta, silloin hän auttaa. Ehkä.
On tämäkin yhteiskunta, jossa möröt saavat syödä kenet haluavat!
Siis Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.
Niiskuneiti oli löytänyt kevään ensimmäisen krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä. - Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä. - Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.
-Mietelmät koottu Tove Janssonin muumitarinoista. -
keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009
Harmaa villasukka päässä
No ei, en oikeasti ole harmaa villasukka päässä, mutta marraskuuta voisin kuvailla parhaiten niin. Kun aamulla lähden töihin, on ulkona pimeää ja kosteaa ja kun illalla palaan töistä on pimeämpää - jos mahdollista - ja edelleen kosteaa. Ulkoiltua tai etenkään ratsastettua ei tule oikeastaan ollenkaan, koska viikonloppuisin on ollut joko rankkasateita tai muita kiireitä. Hepoille tulee säännöliisesti heitettyä kolmasti päivässä heinät eteen ja tarkistettua, ettei otuksissa ole isompia vammoja, kuten pää irti tms.
Illat kuluvat tietokoneen tai telkkarin edessä. Olen tosin saanut hiukkasen aloitettua uudelleen vanhaa lempipuuhaani ja lukenut pari kirjaa. Aloitin suositun dekkaristin Stieg Larssonin trilogiasta ja kaksi ekaa kirjaa meni vauhdilla, mutta nyt kolmas on ollut puolivälissä jo pari viikkoa. Ostin koko sarjan pokkareina, kun ajattelin, että kirjaston laina-ajat eivät tule riittämään ja näinhän se olisi ollutkin. Riittää, kun yksi perheenjäsen on hankkinut itselleen kirjastosta kirjeenvaihtokaverin. Kirjasto hankkii sitten erityisen kivoille viellä perintätoimiston kirjekamuksi enkä oikein tykkäisi siitäkään.
Mutta takaisin asian ytimeen: Voi, miten paljon kaipaankaan lunta ja valoa!
Illat kuluvat tietokoneen tai telkkarin edessä. Olen tosin saanut hiukkasen aloitettua uudelleen vanhaa lempipuuhaani ja lukenut pari kirjaa. Aloitin suositun dekkaristin Stieg Larssonin trilogiasta ja kaksi ekaa kirjaa meni vauhdilla, mutta nyt kolmas on ollut puolivälissä jo pari viikkoa. Ostin koko sarjan pokkareina, kun ajattelin, että kirjaston laina-ajat eivät tule riittämään ja näinhän se olisi ollutkin. Riittää, kun yksi perheenjäsen on hankkinut itselleen kirjastosta kirjeenvaihtokaverin. Kirjasto hankkii sitten erityisen kivoille viellä perintätoimiston kirjekamuksi enkä oikein tykkäisi siitäkään.
Mutta takaisin asian ytimeen: Voi, miten paljon kaipaankaan lunta ja valoa!
lauantaina, lokakuuta 24, 2009
Yöperhosten aikaa
Olen muutamana iltana ollut autolla liikkeellä pimeän aikaan ja erehtynyt luulemaan, että sataa lunta. Syynä on ollut lukuisien lentävien yöperhosten joukko.En muista minään syksynä niitä olleen niin valtavasti. Tänä aamuna niitä tungeksi kuistimme ulkolamppujen ääressä ja etukuistin ikkunalla. Yritin ikuistaa tämän kiehtovan näyn, mutta jotenkin valokuva latistaa koko jutun.
sunnuntai, lokakuuta 18, 2009
Marilyn luonnetestissä
Olipa ratkiriemukasta olla Marilynin kanssa luonnetestissä, myös katsojien mielestä. Tyyppi ei kyllä vähästä hätkähdä.
Kun kelkkaukkoa vedettiin meitä kohti, niin otus tutki innokkaana lehtikasaa, kaivelikin sitä vähän ja katseli vain sivusilmällä koko juttua.
Kun kimppuumme yritettiin hyökätä raivokkaasti huutaen, Marilyn yritti päästä pusimaan hyökkääjää.
Kun tynnyri, jossa oli kiviä sisällä päristettiin meidän vierestä alas mäkeä, Marilyn meni tutkimaan tynnyristä singahtaneita kiviä.
Kun polun vierestä singahti haalari pystyyn, se ei taaskaan paljon hätkähtänyt ja palatessamme paikalle, se käveli haalarin yli aika muina miehinä ja nuuskuttaen siitä mahdollisesti löytyviä tuoksuja.
Pimeässä huoneessa se ei yhtään hätkähtänyt sen viereen heiteltyjä kolisevia ämpäreitä - kunhan jatkoi nurkkien tutkimista ruuan tai jyrsijoiden toivossa.
Laukausten kajahdettua se katseli tarkkana puihin, josko sieltä tipahtaisi lintu syliin ja haukahtelikin vähän. Tulos +156.
Testaajat kuulemma epäilivät, että on aika haastellinen otus koulutettavksi.
Koko stoori kuvineen löytyy kenneltyttö Kaisan blogista. Homma on myös videona, mutta se purkamiseksi täällä näkyvään muotoon tarvitsisin hiukan apua. Vapaaehtoisia?
Kun kelkkaukkoa vedettiin meitä kohti, niin otus tutki innokkaana lehtikasaa, kaivelikin sitä vähän ja katseli vain sivusilmällä koko juttua.
Kun kimppuumme yritettiin hyökätä raivokkaasti huutaen, Marilyn yritti päästä pusimaan hyökkääjää.
Kun tynnyri, jossa oli kiviä sisällä päristettiin meidän vierestä alas mäkeä, Marilyn meni tutkimaan tynnyristä singahtaneita kiviä.
Kun polun vierestä singahti haalari pystyyn, se ei taaskaan paljon hätkähtänyt ja palatessamme paikalle, se käveli haalarin yli aika muina miehinä ja nuuskuttaen siitä mahdollisesti löytyviä tuoksuja.
Pimeässä huoneessa se ei yhtään hätkähtänyt sen viereen heiteltyjä kolisevia ämpäreitä - kunhan jatkoi nurkkien tutkimista ruuan tai jyrsijoiden toivossa.
Laukausten kajahdettua se katseli tarkkana puihin, josko sieltä tipahtaisi lintu syliin ja haukahtelikin vähän. Tulos +156.
Testaajat kuulemma epäilivät, että on aika haastellinen otus koulutettavksi.
Koko stoori kuvineen löytyy kenneltyttö Kaisan blogista. Homma on myös videona, mutta se purkamiseksi täällä näkyvään muotoon tarvitsisin hiukan apua. Vapaaehtoisia?
lauantaina, lokakuuta 17, 2009
Päivät kiitää
Tuntuu välillä, että päivät menevät aivan hirveällä vauhdilla, mutta jotenkin en itse ehdi mukaan menoon ollenkaan. Aamut ovat pimeitä ja nyt sen taas havaitsee, koska viime sunnuntaina aloitimme taas hevosten säilöheinäruokinnan. Sunnuntaihin asti ne söivät vain tuoretta heinää maasta. 
Tosin kun avasin ensimmäisen säilöpaalin, olivat linnut kerinneet ensin ja paalin päällä kasvoi mielenkiintoinen homekasvusto (kuvassa). Seuraava paali olikin sitten aivan priimaa ja ilolla hepot sen ottivat ruokavalioonsa.
Nyt on siis taas joka aamu, kerran päivällä ja kerran illalla rutiineissa hevosten ruokkiminen. Omalla tavallaan se on mukavaa, etenkin aamuisin jään hetkeksi aina kuuntelemaan rouskutusta, kun hevoset syövät. Se on varmasti maailman rauhoittavin ääni. Päivä alkaa jotenkin leppoisasti, kun sitä seisahtuu kuuntelemaan ennenkuin kiiruhtaa taas päivän touhuihin.
Sitä tulee enemmän vietettyä aikaa sisällä, kun työpäivän jälkeen on pimeää ja päivät tuntuvat lyhyemmiltä. Jotenkin olen myös väsyneempi, kun pimeys laskeutuu niin aikaisin.
Joka syksy hankin jonkin uuden yrttikasvatushärpäkkeen keittiön pöydälle ikäänkuin kesän jatkeeksi. Ukkokultaa moinen aina huvittaa, koska yleensä lopputulos ei ole kovin kaunis, vaan aina jotain kitukasvuisia yrttejä tai sitten liian pitkäksi venähtäneitä rumia roikkuvia juttuja. Tänä vuonna vuorossa olivat tarjoustiskiltä tuollaset korkeat neliönmuotoiset purkit ja siemenet ovat hieman jo itäneetkin.
Mikäköhän siinäkin on, että on mukava seurata, kun jokin kasvaa?
Tosin kun avasin ensimmäisen säilöpaalin, olivat linnut kerinneet ensin ja paalin päällä kasvoi mielenkiintoinen homekasvusto (kuvassa). Seuraava paali olikin sitten aivan priimaa ja ilolla hepot sen ottivat ruokavalioonsa.
Nyt on siis taas joka aamu, kerran päivällä ja kerran illalla rutiineissa hevosten ruokkiminen. Omalla tavallaan se on mukavaa, etenkin aamuisin jään hetkeksi aina kuuntelemaan rouskutusta, kun hevoset syövät. Se on varmasti maailman rauhoittavin ääni. Päivä alkaa jotenkin leppoisasti, kun sitä seisahtuu kuuntelemaan ennenkuin kiiruhtaa taas päivän touhuihin.
Sitä tulee enemmän vietettyä aikaa sisällä, kun työpäivän jälkeen on pimeää ja päivät tuntuvat lyhyemmiltä. Jotenkin olen myös väsyneempi, kun pimeys laskeutuu niin aikaisin.
Joka syksy hankin jonkin uuden yrttikasvatushärpäkkeen keittiön pöydälle ikäänkuin kesän jatkeeksi. Ukkokultaa moinen aina huvittaa, koska yleensä lopputulos ei ole kovin kaunis, vaan aina jotain kitukasvuisia yrttejä tai sitten liian pitkäksi venähtäneitä rumia roikkuvia juttuja. Tänä vuonna vuorossa olivat tarjoustiskiltä tuollaset korkeat neliönmuotoiset purkit ja siemenet ovat hieman jo itäneetkin.
Mikäköhän siinäkin on, että on mukava seurata, kun jokin kasvaa?
lauantaina, lokakuuta 10, 2009
Ylellistä
Kerrassaan UPEA aamu! Pikkupakkasen jälkeen aurinko paistaa täydeltä terältä ja ilma lämpenee kovaa vauhtia. En ole vielä ulos ehtinyt, mutta näyttää siltä, että on myös aivan tyyntä.
Toistaiseksi voi vielä hetken nauttia siitä ylellisyydestä, että viikonloppuisin aamulla voi nukkua pitkään, mennä suihkuun ja vasta sitten lähteä ulos, koska hevoset elelevät edelleen laidunruoholla. Mikäli ukkokulta saa tänä viikonloppuna kasattua ruokintatason heposille, aloitan nyt kuivaheinän syötön, koska kovat sateet ovat pehmentäneet laitumet niin, että kengälliset kaviot tekevät pahaa jälkeä laitumelle.
Viherpellettisäkkikin pitää käydä tänään ostamassa, jotta sen voi lisätä Romeon ruokavalioon. Olen todella tyytyväinen Romeon syksykuntoon, se on jo kasvattanut itselleen paksun talvikarvan ja saanut melkoisen paljon lihaa luiden päälle. Toivon kovasti sen jaksavan vielä yhden talven. Aamuissani parasta on Romeon innokas hörina, kun menen sitä ruokkimaan.
Muutkin hevosemme, etenkin Félagi, ovat kovia hörisemään ja juttelemaan. Kun olen ollut viikonlopun poissa, ne höpöttävät matalalla hörinällä tervetulotoivotuksensa, kun kävelen polkua alas hakemaan lehteä, vaikka ei olisi edes ruoka-aika. Monet tuntemani hevoset eivät juttele niin kovasti. Ehkä se vaan on niin, että talossa talon tavalla.
Jahas, ehkäpä sitä voisi etsiä vaatteita päälleen, käväistä kaupungilla ja sitten siirtyä vaikkapa hevosen selkään. Sekin tuntuu tänään ylellisyydeltä, koska kiireiden ja kipeän jalkani vuoksi en ole pitkään aikaan moiseen pystynyt.
Toistaiseksi voi vielä hetken nauttia siitä ylellisyydestä, että viikonloppuisin aamulla voi nukkua pitkään, mennä suihkuun ja vasta sitten lähteä ulos, koska hevoset elelevät edelleen laidunruoholla. Mikäli ukkokulta saa tänä viikonloppuna kasattua ruokintatason heposille, aloitan nyt kuivaheinän syötön, koska kovat sateet ovat pehmentäneet laitumet niin, että kengälliset kaviot tekevät pahaa jälkeä laitumelle.
Viherpellettisäkkikin pitää käydä tänään ostamassa, jotta sen voi lisätä Romeon ruokavalioon. Olen todella tyytyväinen Romeon syksykuntoon, se on jo kasvattanut itselleen paksun talvikarvan ja saanut melkoisen paljon lihaa luiden päälle. Toivon kovasti sen jaksavan vielä yhden talven. Aamuissani parasta on Romeon innokas hörina, kun menen sitä ruokkimaan.
Muutkin hevosemme, etenkin Félagi, ovat kovia hörisemään ja juttelemaan. Kun olen ollut viikonlopun poissa, ne höpöttävät matalalla hörinällä tervetulotoivotuksensa, kun kävelen polkua alas hakemaan lehteä, vaikka ei olisi edes ruoka-aika. Monet tuntemani hevoset eivät juttele niin kovasti. Ehkä se vaan on niin, että talossa talon tavalla.
Jahas, ehkäpä sitä voisi etsiä vaatteita päälleen, käväistä kaupungilla ja sitten siirtyä vaikkapa hevosen selkään. Sekin tuntuu tänään ylellisyydeltä, koska kiireiden ja kipeän jalkani vuoksi en ole pitkään aikaan moiseen pystynyt.
keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009
Ei valoa
Tarkennuksena otsikkoon - ei luuvaloa eli kihtiä. Onneksi! Netistä lukemani perusteella tämä elintasovaiva ei olisi mitenkään tervetullut. Valoa ei paljon ole luonnossakaan, ulkona raivoaa syksyinen sade ja on aika pimeää.
Minulla on menossa viimeinen sairaslomapäivä, huomenna pitäisi päästä töihin. Jalka ei kyllä ole kunnossa, edelleen onnahtelen paikasta toiseen, mutta on se toki parempi kuin lauantaisen kisaurakan jälkeen, koska olen levännyt ja pitänyt koipea ylhäällä.
Eipä kuulu muuta uutta. Täällä neljän seinän sisällä ei paljon tapahdu.
Minulla on menossa viimeinen sairaslomapäivä, huomenna pitäisi päästä töihin. Jalka ei kyllä ole kunnossa, edelleen onnahtelen paikasta toiseen, mutta on se toki parempi kuin lauantaisen kisaurakan jälkeen, koska olen levännyt ja pitänyt koipea ylhäällä.
Eipä kuulu muuta uutta. Täällä neljän seinän sisällä ei paljon tapahdu.
tiistaina, lokakuuta 06, 2009
Tyhmästä päästä kärsii vasen jalka
Kuten aiemmin kerroin, olin torstaina agilityharkoissa ja jalka tuli kipeäksi. Kävin perjantaina ostamassa siihen tukisiteen, jotta voisin osallistua agilitykisoihin lauantaina. Olin ilmoittanut Marilynin 3 kilpailuun Riihimäelle, jossa olimme tammikuussa aloittamassa kisauraa kahden hyllyn verran.
Jalka oli niin kipeä, että olisi ehkä kannattanut jättää starttaamatta, mutta koska olin taas lopultakin saanut kisarimakauhun selätettyä, en malttanut olla menemättä. Ekalle radalle Marilyn karkasi, kävi moikkaamassa tuomaria ja lähti sitten mukaani melko mallikkaasti. Onnistuimme kuitenkin haalimaan radalta 3 kieltoa, joten tulos oli hylätty. Se ei kuitenkaan harmittanut, koska otus tosiaan teki rataa kanssani paikoitellen varsin hyvin.
Jalka kylläkin oli pahuksen harmissaan ja nostinkin se penkille tunnin tauon ajaksi. Tokalle radalle Marilyn karkasi taas ja onnistuimme totutusti taas keräämään kolme kieltoa, joten lopputulos oli hylätty. Jalka oli vielä kipeämpi ja nostin sen taas penkille, jotta se ei turpoaisi aivan muodottomaksi.
Kolmas startti: tällä kertaa pikkukoiruuden mielenkiinto agilityyn vaikutti jokseenkin herpaantuneelta, kun se lähtölinjalla haukotteli ja katseli samalla sillä silmällä ympärilleen selvästi etsien jotain viihdykettä. Nyt se ei siis karannut lähdöstä, mutta kun olisi pitänyt kääntyä 90 asteen kulma kolmannelle esteelle, tyyppi menikin nenä maassa suoraan eteenpäin. Sain se kuitenkin runsaasti kehumalla ja innostamalla jatkamaan ja intokin löytyi uudelleen. Oma liikkuminen oli vain jo aika vaivalloista ja radan puolivälin paikkeilla otus töräytti itsensä väärään päähän putkea. Näin oli päivän kolmas hylly saavutettu. Onnuin maaliin, koska enää ei ollut taistelumieltä jäljellä juoksemiseen.
Positiivista on se, että kenneltytöksi mukaan houkuteltu Kaisa ei kertaakaan joutunut maalissa ottamaan koppia, vaan sain eläimen ihan itse kiinni. Toinen hyvä juttu oli kisapaikan maittavat tarjoamiset: aamupalaksi kahvia ja pizzaa ja ennen kotiinlähtöä muurinpohjaletut hillolla, namm.
Sunnuntai menikin sitten melkein levossa, kävin kyllä vetämässä yhdet agilitytreenit illalla, mutta siellä ei onneksi juurikaan tarvinnut liikkua. Meillä oli muuten varsinaiset invatreenit, koska yksi treenaajista oli paikalla polvikierukka hajonneena ja ohjasi koiraansa onnahdellen. Meikäläinen onnahdellen ohjasi sitten ohjaajaa. Para-agilityä parhaimmillaan.
Eilen tie veikin sitten lääkäritädin luokse. Kolme päivää sairaslomaa, tulehduskipulääkkeet ja verikokeet. Suurimpana epäilynä lääkäri piti vaivaan kihtiä. Hitsinpitsi, pitää jättää pihvit ja punaviinit vähemmälle. Voivoi, miten sitä kestää...
Jalka oli niin kipeä, että olisi ehkä kannattanut jättää starttaamatta, mutta koska olin taas lopultakin saanut kisarimakauhun selätettyä, en malttanut olla menemättä. Ekalle radalle Marilyn karkasi, kävi moikkaamassa tuomaria ja lähti sitten mukaani melko mallikkaasti. Onnistuimme kuitenkin haalimaan radalta 3 kieltoa, joten tulos oli hylätty. Se ei kuitenkaan harmittanut, koska otus tosiaan teki rataa kanssani paikoitellen varsin hyvin.
Jalka kylläkin oli pahuksen harmissaan ja nostinkin se penkille tunnin tauon ajaksi. Tokalle radalle Marilyn karkasi taas ja onnistuimme totutusti taas keräämään kolme kieltoa, joten lopputulos oli hylätty. Jalka oli vielä kipeämpi ja nostin sen taas penkille, jotta se ei turpoaisi aivan muodottomaksi.
Kolmas startti: tällä kertaa pikkukoiruuden mielenkiinto agilityyn vaikutti jokseenkin herpaantuneelta, kun se lähtölinjalla haukotteli ja katseli samalla sillä silmällä ympärilleen selvästi etsien jotain viihdykettä. Nyt se ei siis karannut lähdöstä, mutta kun olisi pitänyt kääntyä 90 asteen kulma kolmannelle esteelle, tyyppi menikin nenä maassa suoraan eteenpäin. Sain se kuitenkin runsaasti kehumalla ja innostamalla jatkamaan ja intokin löytyi uudelleen. Oma liikkuminen oli vain jo aika vaivalloista ja radan puolivälin paikkeilla otus töräytti itsensä väärään päähän putkea. Näin oli päivän kolmas hylly saavutettu. Onnuin maaliin, koska enää ei ollut taistelumieltä jäljellä juoksemiseen.
Positiivista on se, että kenneltytöksi mukaan houkuteltu Kaisa ei kertaakaan joutunut maalissa ottamaan koppia, vaan sain eläimen ihan itse kiinni. Toinen hyvä juttu oli kisapaikan maittavat tarjoamiset: aamupalaksi kahvia ja pizzaa ja ennen kotiinlähtöä muurinpohjaletut hillolla, namm.
Sunnuntai menikin sitten melkein levossa, kävin kyllä vetämässä yhdet agilitytreenit illalla, mutta siellä ei onneksi juurikaan tarvinnut liikkua. Meillä oli muuten varsinaiset invatreenit, koska yksi treenaajista oli paikalla polvikierukka hajonneena ja ohjasi koiraansa onnahdellen. Meikäläinen onnahdellen ohjasi sitten ohjaajaa. Para-agilityä parhaimmillaan.
Eilen tie veikin sitten lääkäritädin luokse. Kolme päivää sairaslomaa, tulehduskipulääkkeet ja verikokeet. Suurimpana epäilynä lääkäri piti vaivaan kihtiä. Hitsinpitsi, pitää jättää pihvit ja punaviinit vähemmälle. Voivoi, miten sitä kestää...
perjantaina, lokakuuta 02, 2009
Lokakuu toi pakkasaamut
Kuukausi vaihtui lokakuuksi eilen ja ilokseni se toi samalla pikkupakkaset öihin ja aamuihin. Joku varmaan ihmettelee, mitä ihanaa siinä on ja selitys on siinä, että oikea talvi saisi tulla nopeammin ilman tyhmää vesisadetta ja loska-aikaa.
Erityisen kiehtovia ovat sumuiset aamut. Kun maa on kylmänkosteaa ja ilma lämpenee, nousee todella paksu sumu, joka kietoo kaiken pehmeään vaippaan. Kun kulkee sumun läpi, iho saa ihanan pisaramaisen raikastuksen.
Syksy on aina hyvien päätösten aikaa ja olenkin jo jonkin aikaa yrittänyt saada itseäni kevenemään, tosin ilman lopputuloksia. Aina on jokin hyvä syy syödä jotain hyvää... Ehkä se tästä huonon omatunnon myötä alkaa kohenemaan.
Toinen hyvä päätös on aloittaa kunnolla tavoitteellinen agilityharrastus. Eilen olin pitkästä aikaa treeneissä ja Marilyn oli asiasta todella innoissaan. Pari korttelia ennen hallia en enää kuullut autoradiota, kun tyyppi ulvoi innoissaan. Marilyn olikin todella mukava, etenkin ekalla radalla se painalsi menemeään hirmuisella vauhdilla ja tiukoin käännöksin. Ilahduttavaa on se, että se toimii jokseenkin käskyjeni mukaan. Harmillista taas on se, että käskytys on mitä on...
No, joka tapauksessa jokin aivotoiminnan häiriö sai minut ilmoittamaan meidät huomiseksi kolmeen kisaan Riihimäelle. Ensimmäisella radalla se on luultavasti aivan sekaisin riemusta, koska on päässyt uuteen paikkaan ja siellä on ihan uusia rimannostajia moikattavaksi ja pussattavaksi. Toka rata saattaa mennä melko hyvin ja kolmannella sen keskittymiskyky on jo herpaantunut, joten se tekee ihan mitä se lystää... Tai sitten ei. Yritän keskittyä ajattelemaan positiivisesti ja miettiä, miksi kaikki menisi todella hyvin.
Yksi ongelma minulla on: nilkka kipeytyy pahasti juoksemisesta. Päätin jäädä täksi päiväksi etätöihin, koska joudun nilkuttamaan kipeän nilkan vuoksi. Pitää pitää peukkuja, että huomenna on tuo kipu poissa. Lääkäriinhan ei pikkuvaivoissa voi mennä...
Erityisen kiehtovia ovat sumuiset aamut. Kun maa on kylmänkosteaa ja ilma lämpenee, nousee todella paksu sumu, joka kietoo kaiken pehmeään vaippaan. Kun kulkee sumun läpi, iho saa ihanan pisaramaisen raikastuksen.
Syksy on aina hyvien päätösten aikaa ja olenkin jo jonkin aikaa yrittänyt saada itseäni kevenemään, tosin ilman lopputuloksia. Aina on jokin hyvä syy syödä jotain hyvää... Ehkä se tästä huonon omatunnon myötä alkaa kohenemaan.
Toinen hyvä päätös on aloittaa kunnolla tavoitteellinen agilityharrastus. Eilen olin pitkästä aikaa treeneissä ja Marilyn oli asiasta todella innoissaan. Pari korttelia ennen hallia en enää kuullut autoradiota, kun tyyppi ulvoi innoissaan. Marilyn olikin todella mukava, etenkin ekalla radalla se painalsi menemeään hirmuisella vauhdilla ja tiukoin käännöksin. Ilahduttavaa on se, että se toimii jokseenkin käskyjeni mukaan. Harmillista taas on se, että käskytys on mitä on...
No, joka tapauksessa jokin aivotoiminnan häiriö sai minut ilmoittamaan meidät huomiseksi kolmeen kisaan Riihimäelle. Ensimmäisella radalla se on luultavasti aivan sekaisin riemusta, koska on päässyt uuteen paikkaan ja siellä on ihan uusia rimannostajia moikattavaksi ja pussattavaksi. Toka rata saattaa mennä melko hyvin ja kolmannella sen keskittymiskyky on jo herpaantunut, joten se tekee ihan mitä se lystää... Tai sitten ei. Yritän keskittyä ajattelemaan positiivisesti ja miettiä, miksi kaikki menisi todella hyvin.
Yksi ongelma minulla on: nilkka kipeytyy pahasti juoksemisesta. Päätin jäädä täksi päiväksi etätöihin, koska joudun nilkuttamaan kipeän nilkan vuoksi. Pitää pitää peukkuja, että huomenna on tuo kipu poissa. Lääkäriinhan ei pikkuvaivoissa voi mennä...
lauantaina, syyskuuta 26, 2009
MM-kisamatka Itävaltaan
Viime viikonloppu meni huikeissa maisemissa ja huikeissa tunnelmissa Itävällassa, Dornbirn-nimisessä kaupungissa agilityn MM-kisakatsomossa. Maisemat hallissa toki eivät olleet hienot, mutta matkat sinne ja takaisin majapaikastamme olivat upeat.Suomi sai kisoissa kaksi kultaa, joten kisakatsomossa oli syytäkin riemuita. Eräät matkalaiset olivatkin kotiinpalatessa lähes ilman ääntä, kurkusta tuli vain käheää röhinää.
Torstaina teimme pienimuotoisen ennätyksen maiden lukumäärän suhteen: lähdimme Suomesta, meillä oli välilasku Riikassa, Latviassa. Latviasta jatkoimme Sveitsiin Zürichiin ja sieltä Itävallaan puolelle. Kun olimme majoittuneet, päätimme lähteä Lichtensteiniin olusille ja vielä piipahdimme myös Saksan puolella samoissa merkeissä. Näin tulimme käyneeksi kuudessa maassa samana päivänä. Minulle ainakin tuo lienee henkilökohtainen ennätys yhden päivän aikana.
Olimme pikkupeikon kanssa matkalla 11 hengen ryhmässä ja porukka oli tosi mukavaa ja saimmekin runsaasti ikää lisää nauraessamme omituisille vitseillemme ja kaikenlaisille puolivillaisille jutuille. Samalla saimme muutaman uuden agilityhenkisen ystävyyssuhteen, joten kisoissa ja muissa tapahtumissa on taas uusia ihmisä moikattavaksi.
Itse kisoissa näki kyllä hyvin, millä tasolla agility maailman huipulla on. Koirat menevät todella kovaa, suorilla mennään aivan koiran maksimijuoksunopeutta. Huipuillakin oli taatusti tekemistä ja virheetön suoritus vaati todella hyviä hermoja ja teknistä osaamista.
Itse halli oli valokuvauksen kannalta varsin pimeä, joten kuvia sieltä ei ole oikeastaan ollenkaan. Alle oleva kuva rataantutustumisesta lienee ainoa kamerassani oleva, joka ei ole ihan hämärä.
Sen viiden päivän aikana, jonka olimme poissa, oli syksy Suomessa edennyt jo ruskavaiheeseen ja olemme saaneet nauttia kauniistä päivistä.
---
Tänään saan alkaa nauttia lempipuuhastani, siivouksesta - talo on kuin poltergeistin jäljiltä.
Ukkokulta on golfkisoissa ja pikkupeikko on agilitytreeneissä ja kilpailuissa tänään. Onnea molemmille!
torstaina, syyskuuta 10, 2009
Hajanaisia syyshavaintoja
Tänä vuonna on poikkeuksellisen lämmin syksy. Eilen pidin etäpäivää ja hyppäsin puoli neljän aikoihin ponin selkään ja teimme kolmen vartin vauhdikkaan lenkin Félagin kanssa ja palattuamme se oli monesta kohtaa aivan valkoisen vaahdon peitossa. Talvikarva on lyhyttä, mutta tuuheaa, joten lähes 20 asteen lämmössä ponilla on varmasti kuuma. Halukkaasti se silti liikkui eteenpäin.
Syksy etenee hyvää vauhtia. Nyt luonto on sellaisessa tummanvihreässä vaiheessa. Hyvin harvat puut ovat vaihtaneet värinsä jo punaiseen tai kellastumaan päin, suurin osa luonnosta on aivan tummaa, upeaa vihreää. Kevät on vaaleanvihreä ja syksy upean tummanvihreä. En osaa sanoa, kummasta pidän enemmän.
Äsken, kun kävin postilaatikolla, tupsahti painomusteen tuoksun myötä mieleen vanha muisto niiltä ajoilta, kun mummolassa haettiin yhteislaatikolta sanomalehti ja muukin posti ja ne piti kaikki plärätä läpi, jotta löysi omat postinsa. Mitenkähän nykyisin suhtauduttaisiin siihen, että naapuri voi käpälöidä (ja lukea) kaikki taloon tulevat postikortit ja katsoa lähettäjät kirjeistä?
On hieman masentavaa, kuinka vähän olen viime aikoina harrastanut yhtään mitään. Ratsastusta sentään tulee jonkin verran tehtyä, mutta usein olen töiden jälkeen löpsähtänyt sohvalle nukkumaan ja herättyä on jo ollut sen verran pimeää, etten ole viitsinyt lähteä minnekään. Loppukesästä en myöskään ole käynyt lainkaan agilitytreeneissä ja syksyn kaksi ekaakin vuoroa jäävät väliin. Toinen tosin sentään agilityn vuoksi, sillä lähdemme pikkupeikon kanssa katsomaan MM-kisoja Itävältaan.
Pikkupeikko täytti viime perjantaina 20-vuotta. Uskomaton lukema. On vaikeaa uskoa, että siitä on niin kauan, kun pieni, ryppyinen nunnannäköinen olento putkahti maailmaan. (Ihan totta, sairaalan kuvissa pimu näyttää ihan pieneltä nunnalta.) Peikkolapsi harjoitteli syntymäpäivänään lentokoneeseen ehtimistä. Keflavikissä pääsee koneeseen, vaikka tulisi kentälle vain 5 min ennen koneen lähtöä - se on nyt kokeiltu.
---
Luonto on ennen kaikkea tuhlaavainen. Älä usko niitä, jotka kertovat kuinka taloudellinen ja säästäväinen luonto on. Eikö olisi halvempaa jättää lehdet puihin? - Annie Dillard
Syksy etenee hyvää vauhtia. Nyt luonto on sellaisessa tummanvihreässä vaiheessa. Hyvin harvat puut ovat vaihtaneet värinsä jo punaiseen tai kellastumaan päin, suurin osa luonnosta on aivan tummaa, upeaa vihreää. Kevät on vaaleanvihreä ja syksy upean tummanvihreä. En osaa sanoa, kummasta pidän enemmän.
Äsken, kun kävin postilaatikolla, tupsahti painomusteen tuoksun myötä mieleen vanha muisto niiltä ajoilta, kun mummolassa haettiin yhteislaatikolta sanomalehti ja muukin posti ja ne piti kaikki plärätä läpi, jotta löysi omat postinsa. Mitenkähän nykyisin suhtauduttaisiin siihen, että naapuri voi käpälöidä (ja lukea) kaikki taloon tulevat postikortit ja katsoa lähettäjät kirjeistä?
On hieman masentavaa, kuinka vähän olen viime aikoina harrastanut yhtään mitään. Ratsastusta sentään tulee jonkin verran tehtyä, mutta usein olen töiden jälkeen löpsähtänyt sohvalle nukkumaan ja herättyä on jo ollut sen verran pimeää, etten ole viitsinyt lähteä minnekään. Loppukesästä en myöskään ole käynyt lainkaan agilitytreeneissä ja syksyn kaksi ekaakin vuoroa jäävät väliin. Toinen tosin sentään agilityn vuoksi, sillä lähdemme pikkupeikon kanssa katsomaan MM-kisoja Itävältaan.
Pikkupeikko täytti viime perjantaina 20-vuotta. Uskomaton lukema. On vaikeaa uskoa, että siitä on niin kauan, kun pieni, ryppyinen nunnannäköinen olento putkahti maailmaan. (Ihan totta, sairaalan kuvissa pimu näyttää ihan pieneltä nunnalta.) Peikkolapsi harjoitteli syntymäpäivänään lentokoneeseen ehtimistä. Keflavikissä pääsee koneeseen, vaikka tulisi kentälle vain 5 min ennen koneen lähtöä - se on nyt kokeiltu.
---
Luonto on ennen kaikkea tuhlaavainen. Älä usko niitä, jotka kertovat kuinka taloudellinen ja säästäväinen luonto on. Eikö olisi halvempaa jättää lehdet puihin? - Annie Dillard
tiistaina, elokuuta 25, 2009
Syksy saa...
On se vaan pakko myöntää, että syksy on tulossa. Aamulla maan peittää todella runsas kaste ja lämpötila on vain 7,5 C. Illat ovat jo säkkipimeitä. Syksyn kirpeys tuntuu kyllä mukavalta, koska kesällä saimme kunnon helteitäkin.
Eilen sain uutisia kahdeltakin serkkutytöltä: toisesta oli tullut mummo toisen kerran ja toisen lapsi oli juuri Jorvissa odottelemassa synnytyksen käyntiinlaittoa, jotta serkkutytöstä saisi kolminkertaisen mummelin. Pieniä tyttöjä putkahtaa sukuun, mukavaa. Hämmästyttävää minusta on se, että nämä molemmat monikertaiset mummelit ovat minusta ihan pikkutyttösiä vielä iältään, toinen ei ole vielä edes viittäkymmentä.
Tässä maatilan, koirien ja hevosten keskellä elämisessä on se varjopuoli, että tuntuu olevan kovin vaikeaa irtautua omista ympyröistään ja matkustaa tapaamaan kauempana (tai edes lähempänä) asuvia sukulaisiaan. Muutenkin yhteydenpito ihmisiin on kovasti vähentynyt. Minun ei ole vaikeaa kuvitella itseäni vanhana mummelina täysin erakoituneena tänne metsään... Kaiken voi hoitaa netin kautta, eikö?
Meidän ikäluokkamme ja etenkin meidän lapsemme tarvitsevat vanhainkotiin kunnon laajakaistayhteydet, että voivat irccailla naapurihuoneeseen ja kertoa Facebook-statukseen, toimiiko vatsa tänä aamuna vai ei. Varmaan tälle syntyy jokin upea lyhenne asian lyhyeen ilmaisuun, kuten on syntynyt muillekin usein tarvittaville fraaseille. Shit comes well = scw, problems with shitting = pws, have to piss 10 times in a night = P10. Ken elää, se näkee...
No, ehkäpä alan etsiä jotain jokseenkin säällistä päälle puettavaa, jotta pääsisin töihin. Tarvontiellä on kuulemma hirveä ruuhka, joten voipi olla, että lähdenkin Vihdintien kautta. Valtaisaa vaihtelua elämään.
Eilen sain uutisia kahdeltakin serkkutytöltä: toisesta oli tullut mummo toisen kerran ja toisen lapsi oli juuri Jorvissa odottelemassa synnytyksen käyntiinlaittoa, jotta serkkutytöstä saisi kolminkertaisen mummelin. Pieniä tyttöjä putkahtaa sukuun, mukavaa. Hämmästyttävää minusta on se, että nämä molemmat monikertaiset mummelit ovat minusta ihan pikkutyttösiä vielä iältään, toinen ei ole vielä edes viittäkymmentä.
Tässä maatilan, koirien ja hevosten keskellä elämisessä on se varjopuoli, että tuntuu olevan kovin vaikeaa irtautua omista ympyröistään ja matkustaa tapaamaan kauempana (tai edes lähempänä) asuvia sukulaisiaan. Muutenkin yhteydenpito ihmisiin on kovasti vähentynyt. Minun ei ole vaikeaa kuvitella itseäni vanhana mummelina täysin erakoituneena tänne metsään... Kaiken voi hoitaa netin kautta, eikö?
Meidän ikäluokkamme ja etenkin meidän lapsemme tarvitsevat vanhainkotiin kunnon laajakaistayhteydet, että voivat irccailla naapurihuoneeseen ja kertoa Facebook-statukseen, toimiiko vatsa tänä aamuna vai ei. Varmaan tälle syntyy jokin upea lyhenne asian lyhyeen ilmaisuun, kuten on syntynyt muillekin usein tarvittaville fraaseille. Shit comes well = scw, problems with shitting = pws, have to piss 10 times in a night = P10. Ken elää, se näkee...
No, ehkäpä alan etsiä jotain jokseenkin säällistä päälle puettavaa, jotta pääsisin töihin. Tarvontiellä on kuulemma hirveä ruuhka, joten voipi olla, että lähdenkin Vihdintien kautta. Valtaisaa vaihtelua elämään.
torstaina, elokuuta 20, 2009
Paluu arkeen
Eilen alkoivat sitten taas työt. Vaikealta tuntui nousta kuuden jälkeen ylös normaalin yhdeksän sijaan. Aamusumuinen, loppukesän kirpakka ilma herätti kuitenkin yllättävän pehmeästi. Tänä aamunakin on samanlaista: aurinko paistaa, mutta lämpöä on vain n. 7 astetta, sumu leijuu maiseman yllä ja voi aavistaa, että päivästä tulee kaunis.
Kun kuulee Romeon hörinän oven takaa mennessään antamaan sille aamumysliä, ei voi olla hymyilemättä. Vanhan hevosen into ja elämänhalu näkyy kirkkaista silmistä ja tuntuu ruokakauhassa, kun se malttamattomana tönii kättä saadakseen ruuan nopeammin. Kissakin pyörii jaloissa tyytyväisen oloisena. Nämä ovat mukavia aamuja verrattuna niihin sateisiin ja säkkipimeisiin, joita vielä on edessä.
Onneksi tämä työviikko on vain kolmipäiväinen! On pakko myöntää, että päiväunille oli kiire, kun pääsin eilen töistä. Ihminen lienee luonnostaan aika laiska eläin, kun sitä niin nopeasti tottuu myöhäisiin aamuherätyksiin ja päiväuniin. Vai lienenkö minä tällä hetkellä vain erityisen raukea yksilö?
----
Pysyvä viisauden merkki on se, että näkee ihmeellisen tavallisessa. - Ralph Waldo Emerson
Kun kuulee Romeon hörinän oven takaa mennessään antamaan sille aamumysliä, ei voi olla hymyilemättä. Vanhan hevosen into ja elämänhalu näkyy kirkkaista silmistä ja tuntuu ruokakauhassa, kun se malttamattomana tönii kättä saadakseen ruuan nopeammin. Kissakin pyörii jaloissa tyytyväisen oloisena. Nämä ovat mukavia aamuja verrattuna niihin sateisiin ja säkkipimeisiin, joita vielä on edessä.
Onneksi tämä työviikko on vain kolmipäiväinen! On pakko myöntää, että päiväunille oli kiire, kun pääsin eilen töistä. Ihminen lienee luonnostaan aika laiska eläin, kun sitä niin nopeasti tottuu myöhäisiin aamuherätyksiin ja päiväuniin. Vai lienenkö minä tällä hetkellä vain erityisen raukea yksilö?
----
Pysyvä viisauden merkki on se, että näkee ihmeellisen tavallisessa. - Ralph Waldo Emerson
perjantaina, elokuuta 14, 2009
Kesälomasta sairaslomaan
Onpas aika kulunut nopiaan, kun on ollut mukavaa! Kesäloma on ohi. Tai kesäloma vaihtui eilen sairaslomaksi, kun puhelindiagnoosin perusteella sain H1N1-epäilydiagnoosin ja 6 pv sairaslomaa. Lomaa ja eristystä jatkuu siis ainakin tiistaihin asti.
En ole hirveän kipeä, pieni kuume on päällä, kurkku on kipeä, nuha on alkamassa. Ekana yönä sairastin rajusti vatsaa, mutta onneksi se on ohi. Kovasti nukuttaa koko ajan, joten en ole tosiaan ihan tervekään.
Kesäloma meni oikeastaan kuin siivillä. Viime viikon olimme ukkokullan kanssa Rodoksella. Kreikka oli minulle kokonaan uusi maa, joten mielenkiintoista nähtävää riitti kyllä viikoksi. Upeinta oli ehkä meri - häikäisevän turkoosinsininen ja suhteellisen puhdas. Ukkokulta snorklaili joka päivä varmaan parisen tuntia. Söimme hyvää ruokaa ja joimme maittavia viinejä joka päivä. Mitäpä sitä muuta lomalta kaipaisi?
Toissapäivänä oli pikkupeikon vuoro lähteä. Hän lähti kolmeksi viikoksi Islantiin, tutulle maatilalle töihin. Hiukan tuntuu talo tyhjältä, kun peikko ei ole täällä. Siihen on taas tottuminen, koska samantien, kun hän palaa Islannista, hän muuttaa taas Muurlaan. Tosin Karmaa ei kyllä voi olla huomaamatta, se vie leijonanosan minulle tarkoitetusta sängynpuoliskosta ja murisee kovasti, kun sitä välillä joudun siirtelemään. Karman murina ei kylläkään ole mitenkään uskottavaa.
Tänä aamuna yritin nukkua pitkään, koska yksinäiset päivät kotona ovat niin tylsiä. Yhdeksän maissa Marilyn päätti tehdä siitä lopun: heräsin siihen, että pienen koiran molemmat etutassut pitelivät tukevasti korvaani, jota samalla tehokkaasti nuoltiin. Ylöshän se oli sitten noustava.
---
Mutta nyt lounaan valmistukseen.
En ole hirveän kipeä, pieni kuume on päällä, kurkku on kipeä, nuha on alkamassa. Ekana yönä sairastin rajusti vatsaa, mutta onneksi se on ohi. Kovasti nukuttaa koko ajan, joten en ole tosiaan ihan tervekään.
Kesäloma meni oikeastaan kuin siivillä. Viime viikon olimme ukkokullan kanssa Rodoksella. Kreikka oli minulle kokonaan uusi maa, joten mielenkiintoista nähtävää riitti kyllä viikoksi. Upeinta oli ehkä meri - häikäisevän turkoosinsininen ja suhteellisen puhdas. Ukkokulta snorklaili joka päivä varmaan parisen tuntia. Söimme hyvää ruokaa ja joimme maittavia viinejä joka päivä. Mitäpä sitä muuta lomalta kaipaisi?
Toissapäivänä oli pikkupeikon vuoro lähteä. Hän lähti kolmeksi viikoksi Islantiin, tutulle maatilalle töihin. Hiukan tuntuu talo tyhjältä, kun peikko ei ole täällä. Siihen on taas tottuminen, koska samantien, kun hän palaa Islannista, hän muuttaa taas Muurlaan. Tosin Karmaa ei kyllä voi olla huomaamatta, se vie leijonanosan minulle tarkoitetusta sängynpuoliskosta ja murisee kovasti, kun sitä välillä joudun siirtelemään. Karman murina ei kylläkään ole mitenkään uskottavaa.
Tänä aamuna yritin nukkua pitkään, koska yksinäiset päivät kotona ovat niin tylsiä. Yhdeksän maissa Marilyn päätti tehdä siitä lopun: heräsin siihen, että pienen koiran molemmat etutassut pitelivät tukevasti korvaani, jota samalla tehokkaasti nuoltiin. Ylöshän se oli sitten noustava.
---
Mutta nyt lounaan valmistukseen.
Tilaa:
Kommentit (Atom)