perjantaina, syyskuuta 30, 2011

Vailla pelkoa

Félagia ei pikkukoneet pelota!
Eilen sain taas huvittuneena seurata, miten erilainen luonteeltaan on islanninhevonen muihin hevosiin verrattuna.  Se on pohjattoman utelias ja peloton.  Ukkokulta toi hevosille uuden heinäpaalin syötäväksi ja pöristi traktorillaan hakemaan paalin alustana toimivaa traktorinrengasta uuteen paikkaan.  Yksikään issikoista ei siirtynyt kuin muutaman kymmenen senttiä pörisevän, ison traktorin tieltä.Ne vain hieman toljottivat traktoria ja jatkoivat rauhaisina heinänloppujen mutustelua.

Sähköt tarhassa ovat toimineet huonosti ja monena päivänä olen tavannut tällaisen söpön jääkarhun kylätieltämme. Onneksi muut hevoset eivät ole halukkaita kiemurtelemaan lankojen läpi vapauteen, joten otus pysyttelee lähimailla.  Käytin eilen parituntisen vaihtamalla yhden hapertuneen sähkölangan uuteen ja uskoisin jopa Isíngin pysyvän nyt tarhassa.

Tämä on ihan kesy ja tulee luokse viheltämällä.
Eilisaamuna amurusko oli poikkeuksellisen kaunis. Aamuruskot katoavat nopeasti, joten juoksin paljain jaloin pihamaalle ottamaan taivaasta muutaman valokuvan. Syksy oli läsnä kahdella tavalla: taivas ylläni sai henkeni salpautumaan kauneudellaan ja kirpeä aamu sai varpaani kipristelemään kylmästä.  Sellaisina aamuina tuntee olevansa elossa.

Lohikäärmekö siellä metsän takana puhisee taivaalle tulilieskan?
Tänään on syyskuun viimeinen päivä.  Sääennusteet ovat luvanneet tälle päivälle Etelä-Suomeen yli 20C lämmintä. Mikäli ennuste toteutuu, kyseessä on lämpimin syyskuun viimeinen päivä sinä aikana, kun lämpötiloja on tilastoitu.

----


Aika pysähtyy missä vain niille, joita se ei sido. (Mirkka Rekola)


1 kommentti:

Irene kirjoitti...

Hei! Löysin mukavan blogisi kun haeskelin issikka aiheisia blogeja. Olen itse nelikymppinen tätiratsastaja joka toteutti vasta viime keväänä pitkällisin haaveen ja hankki oman issikan. Laitoin blogisi muistiin ja vierailen varmasti vastakin. oikein mukavaa syksyn jatkoa sinulle :)